Tunnetko ihmisiä, jotka ovat heikkolahjaisia, mutta eivät kuitenkaan kehitysvammaisia?

Ei se lievä kehitysvamma aina niin helppoa ole. Monet voi masentua ja ahdistua kun ymmärtää erilaisuutensa ja haluaisi olla normaaliälyisten kanssa vaikka kaveria. Voi jäädä väliinputoajiksikin, esim jollain voi olla tilanne että ei ole tarpeeksi vammainen esim avustajaan mutta ei pärjää täysin itsenäisestikään.

Jotkut lievästi kehitysvammaiset ei myöskään koe omikseen jotain kehitysvammaisten ryhmiä missä on vaikeamminkin vammaisia vaan haluaisivat ollla osa normaalia porukkaa. Vähän kuin olisi kahden maailman välissä. Tästä on youtubessa hyvä video nimeltä Kahden maailman välissä.

Vierailija kirjoitti:

Ei se lievä kehitysvamma aina niin helppoa ole. Monet voi masentua ja ahdistua kun ymmärtää erilaisuutensa ja haluaisi olla normaaliälyisten kanssa vaikka kaveria. Voi jäädä väliinputoajiksikin, esim jollain voi olla tilanne että ei ole tarpeeksi vammainen esim avustajaan mutta ei pärjää täysin itsenäisestikään.

Jotkut lievästi kehitysvammaiset ei myöskään koe omikseen jotain kehitysvammaisten ryhmiä missä on vaikeamminkin vammaisia vaan haluaisivat ollla osa normaalia porukkaa. Vähän kuin olisi kahden maailman välissä. Tästä on youtubessa hyvä video nimeltä Kahden maailman välissä.

Kuitenkin tuen saamisessa on eroa verrattuna tällaisena rajatapauksena olemiseen. On niin inhottavaa olla tällainen väliinputoaja, jolla on kuitenkin ammatillinen tutkinto tavallisesta ammattikoulusta ja joka yritti tavallisessa ammattikoulussa opiskella toista alaa kunnes todellisuus sosiaalisisen vuorovaikutuksen taidoissa tuli vastaan. No, onpahan nyt sekin koettu, eikä kaduta, että yritin. Olenkin oppinut tästä elämästä, että ihmiset katuu eniten tekemättömiä tekoja - oli ne sitten huonoja tai hyviä. Itse taas olen koittanut tehdä kaiken oikein ja harkiten, vaikken pode perfektionismia. Tästä luonteenpiirteestä on toki hyötyä vaikkapa äänestäessä, jolloin perehdyn minua kiinnostaviin ehdokkaisiin ja teen sitten lopullisen päätökseni.

Ammatinvalintapsykologille pääsin jo ensimmäistä kertaa ja jatkoa on tiedossa. Olen hieman toiveikas ja samalla skeptinen. Onko minunlaiselle ihmiselle mitään ammattia, joka olisi fyysisesti kevyttä ilman, että vaaditaan huippuälykkyyttä. Sellaisia löytynee suurella todennäköisyydellä ammattikorkeakoulusta ja yliopistosta, jonne ei äly riitä, joten ne unohdettakoot. Kuvailujeni perusteella ammatinvalintapsykologi sai minusta hyvän visuaalisen muistin ja tarkan luonteen omaavan kuvan kertoessani, että näkömuistin avulla aloin hahmottamaan ammattikoulussa, että milloin vaaka näyttää 2 kiloa tai 2 grammaa (tiedän edellä mainitun olevan suurempi kuin jälkimmäisen, mutta se punnitseminen käytännössä oli alussa vaikeaa, senkus nauratte) sekä muistamaan, että paljon annan rahaa takaisin 20 eurosta, jolla asiakas maksoi 7 euron ostoksensa. Perheenjäsenen yritykselläkin laskin kolme kertaa kassan rahat viime viikolla varmistaakseni, että summa oli oikea ja kyse oli vielä isoista summista, joten halusin pitää huolen, että ne oli oikein laskettu. Tosiaan oli itse vastattava ko. yrityksestä viime viikolla tutun kanssa lukuun ottamatta yrityksen laskuja ja tukkuasiointeja.

Minulla tuo heikkolahjaisen leima on vaikuttanut itsetuntoon ja jopa kehitysvammaisen paperitkin. Perheessäni ei koskaan puhuttu näistä asioista, vaan itse papereita penkomalla löysin ne diagnoosit ja unohdin ne, vaikka sitten ne joskus tuli mieleen, mutta kuitenkin tein parhaani pitääkseni ne piilossa muilta ja ajatellessani, että ihan normaali olen. Suosin ja suosin edelleen nk. normaaleja kavereita ja miehiäkin. Minulla on ihan samat vaatimukset miesten suhteen kuin muillakin naisilla eli pitää olla yli 170 cm pitkä. On se toki hauskaa, kuinka tällainen peruskoulussa ja kylässä vihattu on sitten aikuisuudessa töissä pidetty ja pidetty jopa miesten keskuudessa niin, että on ihan treffeille saakka päässyt. Ja kukaan ei tiedä menneisyyttäni, enkä välttämättä kerro, vaikka tiedän, että rehellisyys maan perii ja valheilla on lyhyet jäljet. Joissakin tilanteissa toki näen valehtelun oikeutetuksi, jos kyse on omasta tai toisen turvallisuudesta.

Kirjoitan seuraavaksi autismistani, koska enempää ei mahdu tähän kommenttiin.

Autismin piirteistä taas helpotuin yläkoululaisena, mikä selitti ujon ja introvertin luonteeni. Toki tiedän, ettei vielä sen perusteella tehdä autismi-diagnoosia, ja on ekstrovertteja autisteja, jotka eivät sitten hallitse sosiaalisten tilanteiden sääntöjä. Kuitenkin esimerkkinä silmiin katsominen oli hankalinta alakoululaisena ja menen mieluummin tietyn kaavan mukaan töissä kuin teen mitään ominpäin. Ei minusta hirveämmin ole ottamaan riskejä. On tähänkin tullut tosin parannusta ja kykenen ottamaan ohjat omiin käsiini suunnitellen työtäni ja tehden jopa kahta asiaa samaan aikaan. Se ei ole mikään rooli. Muistan ensimmäisen työssäoppimisjakson aiheuttaneen minulle vaikeuksia oman toiminnan ohjauksessa ja pääni sisällä itsekseni mietin, että miten ja mistä aloitan ja voinko tehdä tuota tai tätä. Ihan kuin olisin luvan tarvinnut. Ehkä myös diagnosoimaton masennus sekä epävarma luonne teki minusta myös passiivisen. No, onneksi siihen on jonkinlaista muutosta tullut.

Itsehän miellän itseni aspergeriksi, koska löytämieni tietojen mukaan aspergerit yrittää olla sosiaalisia kuten minäkin yritin, mutten keksinyt hirveämmin puheenaiheita paitsi itseäni kiinnostavista asioista. Itse mielelläni puhun eri kulttuureista ja uskonnoista (vaikka olen ateisti), veganismin ja vähemmistöjen politisoinnista, politiikasta, feminismin historiasta ja pohjoismaalaisten (erioten suomalaisten) naisten aseman historiasta viikinkien ja muisnaisuskontojen kautta. Näistä olen hakenut itse tietoa netistä.

Kyrpäjooseppi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se lievä kehitysvamma aina niin helppoa ole. Monet voi masentua ja ahdistua kun ymmärtää erilaisuutensa ja haluaisi olla normaaliälyisten kanssa vaikka kaveria. Voi jäädä väliinputoajiksikin, esim jollain voi olla tilanne että ei ole tarpeeksi vammainen esim avustajaan mutta ei pärjää täysin itsenäisestikään.

Jotkut lievästi kehitysvammaiset ei myöskään koe omikseen jotain kehitysvammaisten ryhmiä missä on vaikeamminkin vammaisia vaan haluaisivat ollla osa normaalia porukkaa. Vähän kuin olisi kahden maailman välissä. Tästä on youtubessa hyvä video nimeltä Kahden maailman välissä.

Kuitenkin tuen saamisessa on eroa verrattuna tällaisena rajatapauksena olemiseen. On niin inhottavaa olla tällainen väliinputoaja, jolla on kuitenkin ammatillinen tutkinto tavallisesta ammattikoulusta ja joka yritti tavallisessa ammattikoulussa opiskella toista alaa kunnes todellisuus sosiaalisisen vuorovaikutuksen taidoissa tuli vastaan. No, onpahan nyt sekin koettu, eikä kaduta, että yritin. Olenkin oppinut tästä elämästä, että ihmiset katuu eniten tekemättömiä tekoja - oli ne sitten huonoja tai hyviä. Itse taas olen koittanut tehdä kaiken oikein ja harkiten, vaikken pode perfektionismia. Tästä luonteenpiirteestä on toki hyötyä vaikkapa äänestäessä, jolloin perehdyn minua kiinnostaviin ehdokkaisiin ja teen sitten lopullisen päätökseni.

Ammatinvalintapsykologille pääsin jo ensimmäistä kertaa ja jatkoa on tiedossa. Olen hieman toiveikas ja samalla skeptinen. Onko minunlaiselle ihmiselle mitään ammattia, joka olisi fyysisesti kevyttä ilman, että vaaditaan huippuälykkyyttä. Sellaisia löytynee suurella todennäköisyydellä ammattikorkeakoulusta ja yliopistosta, jonne ei äly riitä, joten ne unohdettakoot. Kuvailujeni perusteella ammatinvalintapsykologi sai minusta hyvän visuaalisen muistin ja tarkan luonteen omaavan kuvan kertoessani, että näkömuistin avulla aloin hahmottamaan ammattikoulussa, että milloin vaaka näyttää 2 kiloa tai 2 grammaa (tiedän edellä mainitun olevan suurempi kuin jälkimmäisen, mutta se punnitseminen käytännössä oli alussa vaikeaa, senkus nauratte) sekä muistamaan, että paljon annan rahaa takaisin 20 eurosta, jolla asiakas maksoi 7 euron ostoksensa. Perheenjäsenen yritykselläkin laskin kolme kertaa kassan rahat viime viikolla varmistaakseni, että summa oli oikea ja kyse oli vielä isoista summista, joten halusin pitää huolen, että ne oli oikein laskettu. Tosiaan oli itse vastattava ko. yrityksestä viime viikolla tutun kanssa lukuun ottamatta yrityksen laskuja ja tukkuasiointeja.

Minulla tuo heikkolahjaisen leima on vaikuttanut itsetuntoon ja jopa kehitysvammaisen paperitkin. Perheessäni ei koskaan puhuttu näistä asioista, vaan itse papereita penkomalla löysin ne diagnoosit ja unohdin ne, vaikka sitten ne joskus tuli mieleen, mutta kuitenkin tein parhaani pitääkseni ne piilossa muilta ja ajatellessani, että ihan normaali olen. Suosin ja suosin edelleen nk. normaaleja kavereita ja miehiäkin. Minulla on ihan samat vaatimukset miesten suhteen kuin muillakin naisilla eli pitää olla yli 170 cm pitkä. On se toki hauskaa, kuinka tällainen peruskoulussa ja kylässä vihattu on sitten aikuisuudessa töissä pidetty ja pidetty jopa miesten keskuudessa niin, että on ihan treffeille saakka päässyt. Ja kukaan ei tiedä menneisyyttäni, enkä välttämättä kerro, vaikka tiedän, että rehellisyys maan perii ja valheilla on lyhyet jäljet. Joissakin tilanteissa toki näen valehtelun oikeutetuksi, jos kyse on omasta tai toisen turvallisuudesta.

Kirjoitan seuraavaksi autismistani, koska enempää ei mahdu tähän kommenttiin.

Hahahaa ja hehhheee XD 😂😂😂😂😀🤪😜

Taasko sinä tulit tänne? Lupasit pysyä siellä omassa keskustelussa, jossa olisi pätemässä nippelitiedolla ja kommentoimassa nauruhymiöiden kera. Vanhempasi tai hoitajasi saisi rajoittaa netin käyttöä tai vähintään valvoa sitä. 

Kyrpäjooseppi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se lievä kehitysvamma aina niin helppoa ole. Monet voi masentua ja ahdistua kun ymmärtää erilaisuutensa ja haluaisi olla normaaliälyisten kanssa vaikka kaveria. Voi jäädä väliinputoajiksikin, esim jollain voi olla tilanne että ei ole tarpeeksi vammainen esim avustajaan mutta ei pärjää täysin itsenäisestikään.

Jotkut lievästi kehitysvammaiset ei myöskään koe omikseen jotain kehitysvammaisten ryhmiä missä on vaikeamminkin vammaisia vaan haluaisivat ollla osa normaalia porukkaa. Vähän kuin olisi kahden maailman välissä. Tästä on youtubessa hyvä video nimeltä Kahden maailman välissä.

Kuitenkin tuen saamisessa on eroa verrattuna tällaisena rajatapauksena olemiseen. On niin inhottavaa olla tällainen väliinputoaja, jolla on kuitenkin ammatillinen tutkinto tavallisesta ammattikoulusta ja joka yritti tavallisessa ammattikoulussa opiskella toista alaa kunnes todellisuus sosiaalisisen vuorovaikutuksen taidoissa tuli vastaan. No, onpahan nyt sekin koettu, eikä kaduta, että yritin. Olenkin oppinut tästä elämästä, että ihmiset katuu eniten tekemättömiä tekoja - oli ne sitten huonoja tai hyviä. Itse taas olen koittanut tehdä kaiken oikein ja harkiten, vaikken pode perfektionismia. Tästä luonteenpiirteestä on toki hyötyä vaikkapa äänestäessä, jolloin perehdyn minua kiinnostaviin ehdokkaisiin ja teen sitten lopullisen päätökseni.

Ammatinvalintapsykologille pääsin jo ensimmäistä kertaa ja jatkoa on tiedossa. Olen hieman toiveikas ja samalla skeptinen. Onko minunlaiselle ihmiselle mitään ammattia, joka olisi fyysisesti kevyttä ilman, että vaaditaan huippuälykkyyttä. Sellaisia löytynee suurella todennäköisyydellä ammattikorkeakoulusta ja yliopistosta, jonne ei äly riitä, joten ne unohdettakoot. Kuvailujeni perusteella ammatinvalintapsykologi sai minusta hyvän visuaalisen muistin ja tarkan luonteen omaavan kuvan kertoessani, että näkömuistin avulla aloin hahmottamaan ammattikoulussa, että milloin vaaka näyttää 2 kiloa tai 2 grammaa (tiedän edellä mainitun olevan suurempi kuin jälkimmäisen, mutta se punnitseminen käytännössä oli alussa vaikeaa, senkus nauratte) sekä muistamaan, että paljon annan rahaa takaisin 20 eurosta, jolla asiakas maksoi 7 euron ostoksensa. Perheenjäsenen yritykselläkin laskin kolme kertaa kassan rahat viime viikolla varmistaakseni, että summa oli oikea ja kyse oli vielä isoista summista, joten halusin pitää huolen, että ne oli oikein laskettu. Tosiaan oli itse vastattava ko. yrityksestä viime viikolla tutun kanssa lukuun ottamatta yrityksen laskuja ja tukkuasiointeja.

Minulla tuo heikkolahjaisen leima on vaikuttanut itsetuntoon ja jopa kehitysvammaisen paperitkin. Perheessäni ei koskaan puhuttu näistä asioista, vaan itse papereita penkomalla löysin ne diagnoosit ja unohdin ne, vaikka sitten ne joskus tuli mieleen, mutta kuitenkin tein parhaani pitääkseni ne piilossa muilta ja ajatellessani, että ihan normaali olen. Suosin ja suosin edelleen nk. normaaleja kavereita ja miehiäkin. Minulla on ihan samat vaatimukset miesten suhteen kuin muillakin naisilla eli pitää olla yli 170 cm pitkä. On se toki hauskaa, kuinka tällainen peruskoulussa ja kylässä vihattu on sitten aikuisuudessa töissä pidetty ja pidetty jopa miesten keskuudessa niin, että on ihan treffeille saakka päässyt. Ja kukaan ei tiedä menneisyyttäni, enkä välttämättä kerro, vaikka tiedän, että rehellisyys maan perii ja valheilla on lyhyet jäljet. Joissakin tilanteissa toki näen valehtelun oikeutetuksi, jos kyse on omasta tai toisen turvallisuudesta.

Kirjoitan seuraavaksi autismistani, koska enempää ei mahdu tähän kommenttiin.

Hahahaa ja hehhheee XD 😂😂😂😂😀🤪😜

Hyvä se on sinun nauraa, kun vaikutat vielä minua sekopäisemmältä.

Heikkolahjaisiin en ole koskaan törmännyt, jokaisella on osaamista johonkin juttuun.

Mitän ap heikkolahjaisella tarkoitti.

Pelottavaa.

Kyrpäjooseppi kirjoitti:

Akat dislike👎👎👎

Niin että miehiin päin? No mutta mikäs siinä, love is love ja silleen.

Kyrpäjooseppi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyrpäjooseppi kirjoitti:

Akat dislike👎👎👎

Niin että miehiin päin? No mutta mikäs siinä, love is love ja silleen.

Pakene vuorille😂

Miksi? 

Kyrpäjooseppi kirjoitti:

Mistä lähtien minä oon ollut pikkupoika,no emmä tiiä mut jos mä oonki se joku 50 Tiina miksi joku mua luuli😂😂

Ainahan sitä voi identifioida itsensä pikkutytöksi tai -pojaksi tai sitten vaikkapa Tiina 50-vuotiaaksi. Täysin sekaisin kuitenkin olet, olit sitten Tiina tai et. Yhtä hyvin voisin minäkin identifioida itseni neroksi, mutten sellaiseen sorru, koska tiedän älykkyyden olevan biologinen ominaisuus kuten vaikkapa sukupuoli tai silmien väri. 

Kyrpäjooseppi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyrpäjooseppi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyrpäjooseppi kirjoitti:

Akat dislike👎👎👎

Niin että miehiin päin? No mutta mikäs siinä, love is love ja silleen.

Pakene vuorille😂

Miksi? 

Koska oot maailman rasittavin imeminen😂

Aikamoinen loikka yhden kommentin perusteella :D

En tunne mutta chattaan täällä päivittäin heidän kanssaan ;)

Hei! Minua on syrjitty paljon elämäni aikana heikkolahjaisuuden takia.  Nykyään on  ystäviä vähän . Hyvää kesää kaikille.

Kyrpäjooseppi kirjoitti:

Mitä yhteistä on lehmillä ja naisilla molempia lypsetään😂

Taisi vauva-aikana jäädä tissimaito saamatta, jonka takia olet sekaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta vähän tuntuu, että täällä itseään heikkolahjaisiksi luulevat eivät oikeasti ole niitä. Oikeasti heikkolahjainen tuskin edes huomaa sellaista. Ei sellainen ihminen funtsaile, että olenkohan minä nyt heikkolahjainen, kun pärjäsin yliopistossa paria kaveriani vähän huonommin. Ennemminkin huonosti käyttäytyvä keskioluen suurkuluttaja, joka pitää itseään hyvinkin älykkäänä, voisi olla heikkolahjainen.

Kuten olen kirjoittanut aiemminkin, niin minä saati psykologitkaan ei ole mutuillut näiden laaja-alaisten oppimisvaikeuksien kanssa, vaikkei kukaan muu sitä tahdo uskoa, eikä kukaan ole edes kysynyt, että olenko ihan heikkolahjainen tai tyhmä. Aiemmin minut oli diagnosoitu lievästi kehitysvammaiseksi kunnes kyseinen diagnoosi kumottiin yläkoulussa kehitysvammapsykologin huomatessaan epätasaisen kykyprofiilini. Koulupsykologikin oli täysin samaa mieltä kehitysvammapsykologin lausuntojen kanssa ja oli itsekin ihmeissään viidennen luokan lausunnoista, joissa mainittiin diagnoosina "lievä älyllinen kehitysvamma". Tuoreempien testitulosten mukaan kykyprofiilini on epätasainen. Pienenä sain diagnoosin vaikea-asteisesta semanttis-pragmaattisesta dyafasiasta sekä autismin piirteistä. Tosin tässäkin on kyse veteen piirretystä viivasta, sillä olen lukenut, että tuo dysfasian muoto voi muiden silmissä vaikuttaa autismilta.

Oli miten oli, niin tunnistan itsessäni aspergerinkin sosiaalisten vaikeuksien takia, joista esimerkkeinä on isoissa ryhmissä toimiminen. Eihän sellaisena minusta olisi vaikkapa ohjaamaan ryhmiä, on nimittäin kokeiltu nuorisonohjaajana harjoittelussa. Eipä ainakaan nyt kaduta, että sekin tuli koettua, kun niin pitkään harkitsin ko. ammattia kiinnostuessani erityisnuorisotyöstä sekä erilaisista tuen tarpeista. Tuli opettajalta toki kehuja hyvästä kirjallisesta näyttösuunnitelmastani. Silloin kun yritin koko ammattia opiskella, niin käytin oman aikani tunneilla käytyjen asioiden kertaamiseen, joissa meni max. pari tuntia kirjoittaessa ydinasioita lastensuojelulaista ja nuorisotyössä toimivista sektoreista (julkinen, yksityinen, kolmas). Tehtäviä palauttaessakin liittyen esim. nuorten psykooseihin tai sosiaalihuoltolakiin sain kiitosta selkeästä tekstistä sekä kiitettävästä tiedon hakemisesta. Käytännön kanssa piti sitten oikeasti olla realisti ja todeta, että annetaan olla.

Vaikka sain diagnoosin vaikea-asteisesta dysfasiasta, niin silti on ollut hauskaa kuulla, kuinka joidenkin mielestä puhun selkeästi. Tämä näkyy erioten esitelmiä lukiessa. Ennenhän sain kuulla yläkoulussa, ettei puheestani saanut selvää. Onko mikään ihmekään, miksi olisin toivonut olevani näkymätön ja äänetön. Kirjaimia taas olen osannut käsitellä paremmin ajatellessani, ettei ne auo päätä kuten oikeat ihmiset. Vaikka olenkin saanut myös noin positiivista kuulla puheestani, niin silti vain olen naimisissa diagnoosieni kanssa, sillä olen saanut äidiltäni kuulla, miten minä sekä sisarpuoleni ollaan yhtä tyhmiä. Halusin yläkoulussa oppia japania, mutta äiti sen tyrmäsi. Eipä se koulu saati minkään oppiminen ole ollut mieleistä, kun on saanut kuulla kuinka siinä ja tässä tarvitaan matematiikkaa, eikä tietysti japanin opettelukaan tullut kuuloon.

Autismikirjon häiriön omaaville keva diagnoosi voi olla väärä, ja näinhän on sinun kyseessäsi ehdottomasti ollut. Autismikirjon häiriön omaavaa (varsinkin kun on viivästynyt kielen kehitys) testatessa ei oteta riittävästi huomioon kommunikaation vaikeuksia. Eli sitä, tuleeko lapsi suoriutumaan erilaisista testeistä enemmän ikätasoisesti, kun kielen ymmärtäminen kohenee. Tästä on siis ihan tieteellistä kritiikkiä olemassa. Autismipiirteiselle lapselle ei saisi antaa kovin herkästi kevadiagnoosia. Kuntoutuskin saattaa olla huonompaa, sillä edelleen on ammattilaisia, jotka luulevat, ettei kehitysvammaiselle tule opettaa mitään.

En pidä itseäni minään älykkönä, enkä edes keskinkertaisenakaan. Voin kyllä rehellisesti kertoa kielellistä taidoistani, etten ole ennen kuullut sellaisia sanoja kuin "suurpiirteinen" (tiedän sen tarkoittavan yksityiskohtiin huomiota kiinnittämätöntä ihmistä) tai "tainnuttaa" (tehdä tajuttomaksi eläin ennen teurastusta) kunnes sanakirjaan tartuin, minkä ihan suoraan myönsin psykologeille.

Yläkoulussahan kaiken aikani kulutin netissä koulun jälkeen, joten ei ole ihme, että olen tyhmentynyt. Kokeisiin lukeminen oli vastenmielistä johtuen pienestä, mustasta tekstistä valkoisella paperilla ja itse suoraan sanoen hengästyn lukiessa. Sen takia katson mieluummin vaikkapa dokumentin, koska siinähän tehdään jo minun puolesta asiat eli kerrotaan asioista. Valitettavasti olin peruskoulussa sellainen, joka halusi kotonaan nauttia palveluksista ja vasta ammattikoulussa aloin oppia ja kiinnostua edes hieman ruuanlaitosta ja siivoamisesta. Muutin silloin jo omaan kotiinkin, joten pakostakin sitä alkoi oppimaan.

Kyllä tuossa nuoruuden kuvailusi liittyy enemmän lievään masennukseen kuin älylliseen heikkolahjaisuuteen. Eipä tätäkään seikkaa ota kaikki tutkijat huomioon. Olet kuitenkin sen oloinen että osaat itse valita aatteesi. Kaikkein heikkolahjaisempien kanssa en ole kyennyt keskustelemaan politiikasta ja jopa Suomen presidentistäkin ollaan ihan pihalla!

Ihmettelen minäkin hänen hyvää kielellistä ilmaisua. Tuollaisella kieliopilla ei kirjoiteta nettipalstalle kehitysvammaisena tai heikkolahjaisena. Pidän kirjoittajaa poikkeuksena aivopestyistä lampaista, joka osaa punnita politiikkaa. Vaikuttaa paljon järkevämmältä kuin moni perusterve, joka uskoo kissan olevan koira. Jos hän siis täällä kirjoittaa kiinnostuksen kohteinaan asioiden politisoinnin ja muut nykyhetkeen liittyvät asiat.

:)

Kyrpäjooseppi kirjoitti:

Kaikki naiset on heikolahjaisia jotka on lautoja😂

Tiesitkö, että heikkolahjaisuus on miehillä yleisempää kuten myös nerouskin? Se myös selittänee miesten korkeat syrjäytymisriskit. Nämä ovat tosin ääripäitä älykkyydessä ja näitä ei naisissa liiemmin ole. Ei ainakaan neroja ole. Kehitysvammaisia tai heikkolahjaisia on jonkun verran, mutta silti miessukupuoli vie voiton älykkyyden ääripäissä.

Vierailija kirjoitti:

Kyrpäjooseppi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se lievä kehitysvamma aina niin helppoa ole. Monet voi masentua ja ahdistua kun ymmärtää erilaisuutensa ja haluaisi olla normaaliälyisten kanssa vaikka kaveria. Voi jäädä väliinputoajiksikin, esim jollain voi olla tilanne että ei ole tarpeeksi vammainen esim avustajaan mutta ei pärjää täysin itsenäisestikään.

Jotkut lievästi kehitysvammaiset ei myöskään koe omikseen jotain kehitysvammaisten ryhmiä missä on vaikeamminkin vammaisia vaan haluaisivat ollla osa normaalia porukkaa. Vähän kuin olisi kahden maailman välissä. Tästä on youtubessa hyvä video nimeltä Kahden maailman välissä.

Kuitenkin tuen saamisessa on eroa verrattuna tällaisena rajatapauksena olemiseen. On niin inhottavaa olla tällainen väliinputoaja, jolla on kuitenkin ammatillinen tutkinto tavallisesta ammattikoulusta ja joka yritti tavallisessa ammattikoulussa opiskella toista alaa kunnes todellisuus sosiaalisisen vuorovaikutuksen taidoissa tuli vastaan. No, onpahan nyt sekin koettu, eikä kaduta, että yritin. Olenkin oppinut tästä elämästä, että ihmiset katuu eniten tekemättömiä tekoja - oli ne sitten huonoja tai hyviä. Itse taas olen koittanut tehdä kaiken oikein ja harkiten, vaikken pode perfektionismia. Tästä luonteenpiirteestä on toki hyötyä vaikkapa äänestäessä, jolloin perehdyn minua kiinnostaviin ehdokkaisiin ja teen sitten lopullisen päätökseni.

Ammatinvalintapsykologille pääsin jo ensimmäistä kertaa ja jatkoa on tiedossa. Olen hieman toiveikas ja samalla skeptinen. Onko minunlaiselle ihmiselle mitään ammattia, joka olisi fyysisesti kevyttä ilman, että vaaditaan huippuälykkyyttä. Sellaisia löytynee suurella todennäköisyydellä ammattikorkeakoulusta ja yliopistosta, jonne ei äly riitä, joten ne unohdettakoot. Kuvailujeni perusteella ammatinvalintapsykologi sai minusta hyvän visuaalisen muistin ja tarkan luonteen omaavan kuvan kertoessani, että näkömuistin avulla aloin hahmottamaan ammattikoulussa, että milloin vaaka näyttää 2 kiloa tai 2 grammaa (tiedän edellä mainitun olevan suurempi kuin jälkimmäisen, mutta se punnitseminen käytännössä oli alussa vaikeaa, senkus nauratte) sekä muistamaan, että paljon annan rahaa takaisin 20 eurosta, jolla asiakas maksoi 7 euron ostoksensa. Perheenjäsenen yritykselläkin laskin kolme kertaa kassan rahat viime viikolla varmistaakseni, että summa oli oikea ja kyse oli vielä isoista summista, joten halusin pitää huolen, että ne oli oikein laskettu. Tosiaan oli itse vastattava ko. yrityksestä viime viikolla tutun kanssa lukuun ottamatta yrityksen laskuja ja tukkuasiointeja.

Minulla tuo heikkolahjaisen leima on vaikuttanut itsetuntoon ja jopa kehitysvammaisen paperitkin. Perheessäni ei koskaan puhuttu näistä asioista, vaan itse papereita penkomalla löysin ne diagnoosit ja unohdin ne, vaikka sitten ne joskus tuli mieleen, mutta kuitenkin tein parhaani pitääkseni ne piilossa muilta ja ajatellessani, että ihan normaali olen. Suosin ja suosin edelleen nk. normaaleja kavereita ja miehiäkin. Minulla on ihan samat vaatimukset miesten suhteen kuin muillakin naisilla eli pitää olla yli 170 cm pitkä. On se toki hauskaa, kuinka tällainen peruskoulussa ja kylässä vihattu on sitten aikuisuudessa töissä pidetty ja pidetty jopa miesten keskuudessa niin, että on ihan treffeille saakka päässyt. Ja kukaan ei tiedä menneisyyttäni, enkä välttämättä kerro, vaikka tiedän, että rehellisyys maan perii ja valheilla on lyhyet jäljet. Joissakin tilanteissa toki näen valehtelun oikeutetuksi, jos kyse on omasta tai toisen turvallisuudesta.

Kirjoitan seuraavaksi autismistani, koska enempää ei mahdu tähän kommenttiin.

Hahahaa ja hehhheee XD 😂😂😂😂😀🤪😜

Taasko sinä tulit tänne? Lupasit pysyä siellä omassa keskustelussa, jossa olisi pätemässä nippelitiedolla ja kommentoimassa nauruhymiöiden kera. Vanhempasi tai hoitajasi saisi rajoittaa netin käyttöä tai vähintään valvoa sitä. 

Samaa olen ihmetellyt, että eikö selvästi vammaisten netinkäyttöä todellakaan valvota mitenkään.

Tullut siihen tulokseen, että valitettavasti ei.. olen sen verran kaameisiin julkaisuihin törmännyt esim. teini-ikäisten tyttöjen FB-profiileissa. Yksi karmeimmista esimerkeistä: kuva sängystä ja tytön teksti "tuonne haluan miehen kanssa mennä haluan haluan mennä heti". 

Vierailija kirjoitti:

Pelottavaa.

Jep, ei ole kiva tunne tietää että noin pahasti sekaisin oleva ihminen elää ihan vapaasti, ja voi myös käyttää nettiä kenenkään valvomatta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyrpäjooseppi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se lievä kehitysvamma aina niin helppoa ole. Monet voi masentua ja ahdistua kun ymmärtää erilaisuutensa ja haluaisi olla normaaliälyisten kanssa vaikka kaveria. Voi jäädä väliinputoajiksikin, esim jollain voi olla tilanne että ei ole tarpeeksi vammainen esim avustajaan mutta ei pärjää täysin itsenäisestikään.

Jotkut lievästi kehitysvammaiset ei myöskään koe omikseen jotain kehitysvammaisten ryhmiä missä on vaikeamminkin vammaisia vaan haluaisivat ollla osa normaalia porukkaa. Vähän kuin olisi kahden maailman välissä. Tästä on youtubessa hyvä video nimeltä Kahden maailman välissä.

Kuitenkin tuen saamisessa on eroa verrattuna tällaisena rajatapauksena olemiseen. On niin inhottavaa olla tällainen väliinputoaja, jolla on kuitenkin ammatillinen tutkinto tavallisesta ammattikoulusta ja joka yritti tavallisessa ammattikoulussa opiskella toista alaa kunnes todellisuus sosiaalisisen vuorovaikutuksen taidoissa tuli vastaan. No, onpahan nyt sekin koettu, eikä kaduta, että yritin. Olenkin oppinut tästä elämästä, että ihmiset katuu eniten tekemättömiä tekoja - oli ne sitten huonoja tai hyviä. Itse taas olen koittanut tehdä kaiken oikein ja harkiten, vaikken pode perfektionismia. Tästä luonteenpiirteestä on toki hyötyä vaikkapa äänestäessä, jolloin perehdyn minua kiinnostaviin ehdokkaisiin ja teen sitten lopullisen päätökseni.

Ammatinvalintapsykologille pääsin jo ensimmäistä kertaa ja jatkoa on tiedossa. Olen hieman toiveikas ja samalla skeptinen. Onko minunlaiselle ihmiselle mitään ammattia, joka olisi fyysisesti kevyttä ilman, että vaaditaan huippuälykkyyttä. Sellaisia löytynee suurella todennäköisyydellä ammattikorkeakoulusta ja yliopistosta, jonne ei äly riitä, joten ne unohdettakoot. Kuvailujeni perusteella ammatinvalintapsykologi sai minusta hyvän visuaalisen muistin ja tarkan luonteen omaavan kuvan kertoessani, että näkömuistin avulla aloin hahmottamaan ammattikoulussa, että milloin vaaka näyttää 2 kiloa tai 2 grammaa (tiedän edellä mainitun olevan suurempi kuin jälkimmäisen, mutta se punnitseminen käytännössä oli alussa vaikeaa, senkus nauratte) sekä muistamaan, että paljon annan rahaa takaisin 20 eurosta, jolla asiakas maksoi 7 euron ostoksensa. Perheenjäsenen yritykselläkin laskin kolme kertaa kassan rahat viime viikolla varmistaakseni, että summa oli oikea ja kyse oli vielä isoista summista, joten halusin pitää huolen, että ne oli oikein laskettu. Tosiaan oli itse vastattava ko. yrityksestä viime viikolla tutun kanssa lukuun ottamatta yrityksen laskuja ja tukkuasiointeja.

Minulla tuo heikkolahjaisen leima on vaikuttanut itsetuntoon ja jopa kehitysvammaisen paperitkin. Perheessäni ei koskaan puhuttu näistä asioista, vaan itse papereita penkomalla löysin ne diagnoosit ja unohdin ne, vaikka sitten ne joskus tuli mieleen, mutta kuitenkin tein parhaani pitääkseni ne piilossa muilta ja ajatellessani, että ihan normaali olen. Suosin ja suosin edelleen nk. normaaleja kavereita ja miehiäkin. Minulla on ihan samat vaatimukset miesten suhteen kuin muillakin naisilla eli pitää olla yli 170 cm pitkä. On se toki hauskaa, kuinka tällainen peruskoulussa ja kylässä vihattu on sitten aikuisuudessa töissä pidetty ja pidetty jopa miesten keskuudessa niin, että on ihan treffeille saakka päässyt. Ja kukaan ei tiedä menneisyyttäni, enkä välttämättä kerro, vaikka tiedän, että rehellisyys maan perii ja valheilla on lyhyet jäljet. Joissakin tilanteissa toki näen valehtelun oikeutetuksi, jos kyse on omasta tai toisen turvallisuudesta.

Kirjoitan seuraavaksi autismistani, koska enempää ei mahdu tähän kommenttiin.

Hahahaa ja hehhheee XD 😂😂😂😂😀🤪😜

Taasko sinä tulit tänne? Lupasit pysyä siellä omassa keskustelussa, jossa olisi pätemässä nippelitiedolla ja kommentoimassa nauruhymiöiden kera. Vanhempasi tai hoitajasi saisi rajoittaa netin käyttöä tai vähintään valvoa sitä. 

Samaa olen ihmetellyt, että eikö selvästi vammaisten netinkäyttöä todellakaan valvota mitenkään.

Tullut siihen tulokseen, että valitettavasti ei.. olen sen verran kaameisiin julkaisuihin törmännyt esim. teini-ikäisten tyttöjen FB-profiileissa. Yksi karmeimmista esimerkeistä: kuva sängystä ja tytön teksti "tuonne haluan miehen kanssa mennä haluan haluan mennä heti". 

Kehitysvammaisilla on kuitenkin itsemääräämisoikeus, johon nojataan, jos tämä lähettää seksuaalissävytteisiä viestejä netissä. Toki tätä tekee myös vammattomatkin. En väitäkään kaikkien kehitysvammaisten olevan perverssejä ja suurempi riski heillä on tulla hyväksikäytön uhriksi kuin tekijäksi. Koskee myös heikkolahjaisiakin. Tosin itseäni osaan suojella, vaikka onkin diagnoosiksi annettu laaja-alaiset oppimisvaikeudet, ja voisin vaikka tarpeen tullessa valehdella vain oman turvallisuuteni vuoksi.