Voi paska miten halpa lahja!

miesystävältäni (nykyisin jo ex) syntymäpäivälahjaksi käytetyn lattiakuivaimen. Hänen sukkansa olivat joskus kastuneet, kun en ollut kuivannut kylppärin lattiaa riittävän huolella suihkun jälkeen.

Tyyppi oli muutenkin ärsyttävän pihi; kaapit täynnä tavaraa, viinaa ja säilykkeitä, mutta mitään ei raaskittu käyttää.

tuoneet mitään lapsemme ristiäispäivänä. Pelkkä kortti vain vaikka heitä oli yhteensä 3 ja lisäksi yksi avopuoliso. No ruoka heille ainakin maittoi.. Tämän lisäksi eräs kaveripariskunta ei tuonut edes korttia. Näitä ihmisiä en varmasti kutsu enää ikinä mihinkään, enkä taatusti muista heitä heidän juhlapäivinään.

Kun poikamme syntyi touhottivat anoppi ja appi, että vauvalle pitää avata pankkitili. Ajatteli, että aikovat laittaa vähän isomman summan ensimmäisen lapsenlapsen tilille. Tulivat käymään ja laittoivat pankista saamaamme säästölippaaseen kourallisen 10 ja 20 pennisiä. Tilille 0,-.



Tyttäremme sai kummeiltaan 5-vuotis syntymäpäivälahjaksi pakkauksen jossa oli aikuisten hammasharja, -tahnaa ja kamera. Ja kamera tietysti ihan krääsää.



Esikoisemme sai ukiltaan 50€ yo-lahjaksi. Ihan ok lahja mutta serkuille ukki antaa lähes joka viikko 20€ jäätelörahaa. Meidän lapsemme eivät ole saaneet ukilta vuosiin edes syntymäpäivä- tai joululahjoja.

Paljon itse ollaan saatu kyllä turhaa krääsää. Ja siksi olenkin aina sanonut, ettei mitään tarvitse ostaa esim synttärilahjaksi. Riittää kun tulevat kahville tms. Silti aina saa kaikkea millä ei tee mitään. Itse olen joskus 7veenä antanut äidille puoliksi poltetun kynttilän. Ennen kuin äiti sitä ehti avaamaankaan, ni totesi että josko vien sen takaisin hyllyyn =)



Tämä nyt ei suoranaisesti liity aiheeseen. Mutta ärsyttää suunnattomasti kun anoppi ostaa lapsellemme koko ajan jotain. Tavara on kylläkin uutta, mutta kun lapsi ei tarvitse esim vaatteita tai kenkiä kun niitä on ennestääkin niin että kaappi pursuaa. Lapsi vielä sen ikänen, että kasvaa kokoajan hurjaa vauhtia ja samaa tahtia vaatteet yms jäävät pieniksi. En voi edes kadottaa niitä anopin tietämättä, kun jälkeenpäin aina kysellään että onko X pitänyt sitä ja sitä paitaa. Entäs niitä kenkiä jotka silloin ostin. Ja yleensä kyselyt osoitetaan suoraan lapselle, joten en voi mitään kadottaa salaa. Muutenhan lapsi möläyttäisi, ettei hänellä sellaisia kenkiä ole tai muuta. AINA kun nähdään niin jotain vaatteita, kenkiä, tarroja, leluja, ihan mitä vaan on ostettu. Ja turha sanoa, että pitäs olla onnellinen. Tää on se toinen ääripää. Liika on liikaa eikä anoppi usko kun sanotaan ettei tarvitse!

Enoni ja hänen vaimonsa antama häälahja oli kuitenkin hieman kummallinen. He antoivat minulle enon vaimon vanhoja vaatteita, pieneksi jääneitä tai jotain. Mies ei saanut mitään. Tai ehkä vaatteet oli tarkoitettu yhteisiksi..? :)

Rikkaat on pihejä.

Eräs suvun rikkaimpia (esim. tolkuton ökytalo) antoi lahjaksi viinilasit vissiin suoraan omasta kaapistaan. Pölyiset, yhdessä pieni halkeama, pahin oli huulenjäljet lasissa valoa vasten. Ou jea.

Huonoimmat lahjat ikinä tulee mun kaverilta -ehdottomasti. Hän on neljän lapsen äiti, yritysjohtajan kotirouvana merenrantatalossa ja tuo meillä käydessään lapsille kirpparivaatteita!

Ja ne jutut pyörivät koko ajan säästämisen ja halpojen löytöjen ympärillä, ihan tajutonta!

Perheenjäseniä yhteensä 12 ja yhteislahja oli vuokasetti jonka arvo 60€.



Nolotti lahjan antajien puolesta ja teki mieli laittaa oma lahja heidän kortin alle.

Kerran eräissä firman pikkujouluissa oli "joulupukki", oli tiedotettu että tuokaa noin 5 euron arvoinen lahja, ja joku vieras oli tuonut lahjaksi sellaisen foliossa olevan pienen pyöreän steariiniulkolyhdyn, jollaisia myydään mm. tiimarissa ja saiturin pörssissä, hinta ehkä 20 senttiä jos sitäkään. Se oli vielä paketoitu niin, että oli sutaistu jonkun ihme paperin sisään "karkin" näköiseksi ilman mitään teippiä tai nauhaa. No eipä se lahjanauhoista olisi kyllä parantunutkaan.



Samantyyppisistä pikkujouluista puheen olleen, kerran eräs oli antanut lahjaksi muovipussiin käärityn joulutortun.

En pohdi rahalahjan arvoa koskaan, en pahoita mieltäni lahjoista koskaan.



PAITSI mieheni antamista lahjoista. Musta olisi mukavaa edes kerran elämässä saada oikeasti joku ihana lahja, vähän kalliimpi koru, vaikka huivi, hajuvettä tms. silleen, että mies ihan oikeasti yrittää nähdä vaivaa asian eteen tai ottaa jostain ohimennen sanotusta toiveesta vaarin. Mutta ei. Lahjat on ihan kauheita, jotain Prisman pannulappuja ja halpahallin kattiloita.



Taas viime äitienpäivänä piti tosissaan pinnistellä hymyä niiden halpojen ja "käytänhnöllisten" tai "tarpeellisten" lahjojen keskellä. Ei olisi oikeasti vaikeaa valita sellainen lahja joka minua oikeasti ilahduttaisi. Mutta miehelleni asia näyttää olevan täysi mahdottomuus. Vihjailu ei auta, mies ei tajua.

antaa usein sukulasilleen lahjaksi lehtitilausten kylkiäisinä saatuja rihkamakoruja:)

Hopeinen, ihan kiva. Mutta selitys oli sellainen, sinä saat sen nyt kun se ei mulle sopinut. Oikeasti se on mun.



Oisko vanhemmat pakottaneet antamaan?

Sain mieheltäni huomenlahjaksi korun, joka ei ollut ollenkaan minun tyyppiseni. Hän oli tuskaillut huomenlahjan kanssa jo pari viikkoa, ja olin sanonut, että älä osta mitään, ellet keksi. Koru oli pakattu tökerösti koruliikkeen halpaan kukkapaperiin. Ja parin päivän päästä mies vielä erehtyi kehaisemaan, että oli ostanut korun viime tingassa häitä edeltävänä päivänä. Loukkaannuin, koska lahjassa ei ollut mitään henkilökohtaista ajatusta mukana, ei mitään ideaa. Osti vain mitä eteen tuli, koska jotain piti olla. Vaikka olisi ollut melkein vuoden päivät aikaa miettiäjotakin henkilökohtaisempaa. Minun huomenlahjani miehelle oli sensuelli valokuvakirja itsestäni, jonka teetin kalliisti ammattivalokuvaajalla ajo kuukausia aiemmin...

Et sitten mitään parempaa keksinyt?

Ihmettelen kyllä, kuka täällä yrittää mollata ja miksi tätä valokuvakirjaa. Ihan hyvältä ja persoonalliselta lahjaltahan se kuulostaa, kun huomenlahja ukolle piti olla.

"Kyllä harmitti lapsena aina mummin antamat "lahjat". Esim rippilahjaksi sain tiimarista ostetun pari markkaa maksaneen muovisen pölyhuiskun. Ja yhtenä jouluna sain suklaamunasta tulleen rihkamakorun (en siis edes sitä suklaamunaa, vaan todellakin vain sen sisuksen) samalla kun veljeni sai 100mk, mikä ei silloin ollut ihan pieni raha. :("







Täällä on välillä vähän tullut viitteitä siitä, että tytöille annetaan vähemmän/huonompaa kuin pojille. Ei olisi yllätys: eikös jonkin suomalaisen selvityksen mukaan vanhemmat anna tytöille vähemmän viikkorahaa kuin pojille. Jonkinlaisia piiloasenteitakin varmaan pelissä. On tämä tasa-arvoinen maa, fcuk.

ja anoppi on koko kuuden vuoden aikana antanut kaksi synttärilahjaa pojalle: lautapeli, jota pitää säilyttää anopin luona sekä Herra Hakkarainen pehmolelu. Anoppi kertoi pojalle, että hänellä on sitten luonaan Herra Hakkarainen kirja, mutta sitäkään ei saa viedä hänen luota pois.



On ihmetelty, mitä se anoppi noilla leluilla tekee, leikkiikö todella ja pelaako lasten lautapeliä?



Anoppi on akateemisesti koulutettu, erittäin hyväpalkkaisessa työssä ja asuu täysin velattomassa arvokiinteistössä Hgin keskustassa.



Piheyden huippu oli ehkä se, kun tuli hoitamaan poikaamme pariksi tunniksi. Hänellä oli mukanaan lasagneainekset ja lasagnevuoka, johon kokkasi ruoat ja vei loput mukanaan, kun tulimme miehen kanssa kotiin. Pojallekin oli lämmittänyt jääkaapista jotain, ei raaskinut edes lapsenlapselle tarjota kokkauksiaan :D

Otettiin vähän yli 100.000 euron asuntolaina ja saatiin pankista kukkia ja kaksi pientä käsipyyhettä, joista molemmista irtosivat lenkit jo muutamassa kuukaudessa.



Toki parempi kuin ei mitään, kun ei mitään lahjaa ollut odottanutkaan. :)

En pohdi rahalahjan arvoa koskaan, en pahoita mieltäni lahjoista koskaan. PAITSI mieheni antamista lahjoista. Musta olisi mukavaa edes kerran elämässä saada oikeasti joku ihana lahja, vähän kalliimpi koru, vaikka huivi, hajuvettä tms. silleen, että mies ihan oikeasti yrittää nähdä vaivaa asian eteen tai ottaa jostain ohimennen sanotusta toiveesta vaarin. Mutta ei. Lahjat on ihan kauheita, jotain Prisman pannulappuja ja halpahallin kattiloita. Taas viime äitienpäivänä piti tosissaan pinnistellä hymyä niiden halpojen ja "käytänhnöllisten" tai "tarpeellisten" lahjojen keskellä. Ei olisi oikeasti vaikeaa valita sellainen lahja joka minua oikeasti ilahduttaisi. Mutta miehelleni asia näyttää olevan täysi mahdottomuus. Vihjailu ei auta, mies ei tajua.

Jos ei sittenkään muista niin kirjoita lapulle isoin kirjaimin, että varmasti näkee lukea. Vielä yksi vinkki: käsipuolesta miestä kiinni, menet sinne kauppaan mistä haluat lahjan, ja näytät miehellesi minkä sinä haluat :):)

P.S. viimeinen hyväksi koettu

etenkin nuo joissa serkuksia/sisaruksia kohdellaan eriarvoisesti.



Itselläni on jäänyt sellainen mieleen, kun me kolme kaverusta ostimme toisillemme rippilahjaksi sormukset. Nuo kaksi muuta saivat arvokkaat Kalevala-sormukset, ja minulle olivat ostaneet jonkun halpissormuksen, joka just ja just mahtui pikkurilliini. Silloin harmitti, koska omat säästöt oli menny kavereitten lahjoihin.

En odota koskaan mitään kummempaa lahjaa ja oikeestaan on ihan ok, vaikkei lahjaa toisi ollenkaan (niin usein lahja on kuitenkin ei mieluinen tai turha). Usein olen kyllä saanut "liian kalliin" lahjan ja ahdistunut siitä, sillä koen sitten tarvetta vastalahjaan jos lahjan antaja kutsuu joskus omiin juhliinsa.



Ainoa kerta mitä muistan ihmetelleeni oli esikoisen 1v-juhlat, joihin oli kutsuttu yksi lapseton pariskunta.. he toivat meille pullon viiniä. Tavallaan ymmärrän, eihän lapsi vielä sen ikäisenä lahjojen päälle ymmärtänyt, mutta jotenkin tuntui hassulta.

olen pieneläkeläismummi ja lapsen lapsia on kolma. Onko teistä tyhmää, että ostan kullekin jonkun nätin vaatteen aina synttärilahjaksi(miniä ei halua leluja lisää) ja tallennan pankkiin kullekin 50-100 euroa. sama summa samana vuonna.

parhaat lahjat ovat tosi tosi tosi halpoja. Esim. alle euron maksaneita! Siis sellaisia, joissa on joku juju ja vitsi, mutta jonka voi sitten heittää samantien menemään. Olen myös ollut todella ihastuksissani ns aineettomista lahjoista eli vuohista, kanoista jne kehityismaihin lahjoitettuina!



Nuorena ja varattomana arvostin toki tavaraa enemmän, ja meillä on yhä käytössä pyyhkeitä ja astioita, joita saatiin nuorena parina. Nykyisin aika, ja se että joku haluaa viettää kanssani useamman tunnin vaikkapa synttäreillä on totisesti tärkeämpää kuin mitkään lahjat!