Voisitteko rohkaista omia lapsianne ottamaan luokan hiljaisimmatkin huomioon?

Osaston naiset menevät aina yhdessä kahville ja syömään. Joka päivä samaan aikaan. Heille on muodostunut oma tiivis porukka. Näkevät myös työajan ulkopuolella. Mutta yksi (esim uudehko työntekijä) ei mahdu joukkoon. Häntä ei pyydetä mukaan syömään tai kahville.



Mitä tehdä? Mielipiteitä.

Vaikka hän olisi ujo voi nauttia toisten seurasta ja jutuista kuuntelemalla.

kutsua itse uusia työkavereitaan lounaalle ja kylään jne.

Ei se, että lapset juoksevat tunnilta ulos päätä pahkaa, ole eristämistä eikä syrjimistä. Ihan oikeasti.

Eristämistä, syrjimistä ja kiusaamista olisi, jos yksi lapsi yrittäisi ehtiä mukaan ja toiset juoksisivat tahallaan karkuun. Tai kääntäisivät selän hänen lähestyessään, tai tahallaan vaihtaisivat leikkiä tai paikkaa aina kun tuo yksi ilmestyy paikalle.

Jos joku ei tule mukaan (koska ei halua tai osaa tai uskalla), se on eri asia. Toki sille vilkkaalle lapselle voi muistuttaa, että on ystävällistä ainakin joskus kysyä siltä hiljaiselta, haluaako mukaan tai ainakin ottaa mukaan, jos joku ilmestyy leikin laitamille katselemaan. Mutta vaatimus siitä, että kaikkien pitää leikkiä kaikkien kanssa, on kohtuuton niin sille vilkkaalle kuin sille hiljaisellekin lapselle.

Eihän sitä oikeasti vaadita aikuisiltakaan. Töitä pitää (vai sanoisinko pitäisi) pystyä tekemään kaikkien kanssa, mutta lounasseuran saa valita. Ystävällistä on toki pyytää se toimiston yksinäinen mukaan, mutta jos hän on haluton lähtemään tai ei selvästikään viihdy niin harva kovin sinnikkäästi jaksaa vaatia. Välituntivertauksena esim. ihan normaali tilanne, jossa palaverin päälle ollaan menossa epämääräisellä joukolla syömään. Osa lähtee, osa ei, takkeja etsitään, mietitään paikkaa, joku huutaa käyvänsä äkkiä vessassa. Jos joku kokoaa tavaroitaan hi-taas-ti eikä sanallakaan mainitse että haluaisi mukaan, niin tuskin kukaan tulee asiaa kysyneeksikään. Joskus voi hoksata, mutta ei aikuinenkaan voi arvata, mitä toinen ajattelee. Miten lapsikaan voisi?

Yksi eristetään, ei pyydetä mukaan kuin viime hädässä.

Syrjimistä on se, että jotakuta ei tämän pyytäessä oteta mukaan leikkeihin. Ei se, että muut eivät kilvan pyydä yhtä hiljaista ja syrjäänvetäytyvää mukaan leikkeihin.

jutella kaikkien kanssa. Kyllä kutsu tulee aikanaan:))

palaverin jälkeiselle spontaaneille drinkeille jne. Olin kouluaikanani ujo ja hiljainen ja tietyissa tilanteissa olen vieläkin. Muistan miltä tuntui, kun kukaan ei pyytänyt mukaan. Siksi pyydän aina kaikkia mukaan ja monta kerta, en vain yhtä kertaa. Monta hyvää ystävää olen näin saanut.

t. 76

76: ala sinä pyytämään sitä uutta työnktekijää mukaan. Vaikka hän olisi ujo voi nauttia toisten seurasta ja jutuista kuuntelemalla.

tai koulun äitien kotkotuksiin. Haluan pitää työn/koulun ja oman yksityiselämän erillään.



Tämä taas tuntuu häiritsevän hirveän monia!

Samanhenkisiä kavereita voi olla vaikea löytää koulusta, mutta harrastusten kautta voi löytyä helpommmin. Hitaasti lämpenevä lapsi tarvitsee tosiaan aikaa kaverisuhteiden kehittymiseen. Itsekin pohdin näitä samoja kysymyksiä. Lapseni saattaa vaikuttaa torjuvalta, koska hän ei innokkaana ryhdy leikkiin vieraamman kanssa heti kylmiltään.

tätä uutta pyydetään pari kertaa mukaan. Hän lähtee, mutta on kovin hiljainen. Sitten hän sanoo, ettei haluakaan nyt tulla, koska juuri tähän aikaan ruokalassa on niin kova hälinä. Sama juttu seuraavalla kerralla. Tämän jälkeen häntä ei enää pyydetä mukaan. Kenen vika on että yksi työntekijä jää ulkopuolelle?

Olen ap:n kanssa samaa mieltä siitä, lapsia pitää kannustaa ottamaan muut huomioon ja pyytämään vetäytyviäkin mukaan. Sen sijaan on liikaa vaadittu että 10-vuotiaat pinnistelisivät välitunnit sopetuakseen aivan eri-temperamentin omaavan lapsen tahtiin.

Suosittelen että yritätte löytää kaverin jonka kanssa lapsi voi viettää vapaa-aikaa ja keksitte välitunneiksi jonkin muun ratkaisun. Opettaja voisi vaikka katsella, olisiko pihalla ketään muita jotka tykkäävät rauhallisista leikeistä ja kannustaa menemään niihin mukaan. Tai sitten tyttö voi otta kirjan välkälle ja lukea sitä. Oma poikani on aina välillä välitunnit yksin, koska ei halua pelata jalkapalloa, ja hänellä on sitten superpallo tai sählymaila tms. mukana joilla voi kikkailla itsekseen. Ei ole tullut mieleenikään, että voisin vaatia muita poikia olemaan pelaamatta ja tekemään jotain mitä omani haluaa...

Osaston naiset menevät aina yhdessä kahville ja syömään. Joka päivä samaan aikaan. Heille on muodostunut oma tiivis porukka. Näkevät myös työajan ulkopuolella. Mutta yksi (esim uudehko työntekijä) ei mahdu joukkoon. Häntä ei pyydetä mukaan syömään tai kahville.

Mitä tehdä? Mielipiteitä.

oletko ajatellut, että sun tyttö eristää itse itsensä ei muut?

Tässä muutama ehdotus: aukase oman kodin ovet ja näe vaivaa kaverien eteen. Äläkä luovuta heti.

- Vie lapsesi harrastuksiin esim. ponitalleille tai muuhun paikkaan, jossa on eläimiä. Eläimillä on hurja kyky saada ujosta se vahva puoli esiin. Näissä paikoissa on paljon tulevia kavereita.

- Entäpä käsityö/urheiluharrastus? En jaksanut lukea kaikkia viestejä mutta jos et ole näitä vielä sinnikkäästi kokeillut niin silloin mielestäni heität pallon muille viitsimättä itse nähdä vaivaa asian eteen!

- Pyydätkö omia tuttujasi kylään? Seuraavalla kerralla pidä tyttösi seurustelemassa jonkin aikaa, että oppii kuuntelemaan ja keskustelemaan!

- Hanki tytöllesi kirjeenvaihtokaveri!

- Kun alkuun pääset voi olla että asiat muuttuvat nopeastikin:))

Ne luokan hiljaiset nössykät nyt vaan ovat useimpien lasten mielestä riippakiviä. Jos lapsesi ei ole valmis leikkimään muiden leikkejä, ei muidenkaan tarvitse leikkiä lapsesi leikkejä. Deal.

Oi kuinka suvaitsevaisia nämä riehuja-Nico-Pettereiden vanhemmat ovatkaan. Että te kaikki muut, keskittykää opettamaan lapsellenne kyynärpäätaktiikkaa ajoissa, koska tämä on maailma, jonka he koulussa kohtaavat!

Ujo ei ole nössykkä, nössö tai muutenkaan huono asia. Ihmisen temperamentille ei voi mitään. Ujokin on usein sosiaalinen ja puhelias tutussa porukassa. Mutta tutustuminen on tässä minusta se avainasia. Eli miten tutustua muihin lapsiin?

Itse neuvoisin kutsumaan lapsia ahkerasti kyläilemään kotiin ja tekemään heidän olostaan hauskaa, jotta myös se ujo vähän vapautuisi ja uskaltaisi olemaan oma, hieno ja arvokas itsensä.

Onneksi useimmissa luokissa on monenlaisia lapsia ja myös niitä vilperttejä, jotka mielellään ottavat hiljaisemmat mukaan leikkiin tai malttavat itse rauhoittua myös muuhun kuin päättömään riehuntaan.

Valitettavasti aika moni lapsi on "kasvatettu" eläintarhan säännöillä, joissa vain äänekkäät tilanvaltaajat nähdään "oikeanlaisina" lapsina. Muita voi haukkua nössöiksi.

Oi kuinka suvaitsevaisia nämä riehuja-Nico-Pettereiden vanhemmat ovatkaan. Että te kaikki muut, keskittykää opettamaan lapsellenne kyynärpäätaktiikkaa ajoissa, koska tämä on maailma, jonka he koulussa kohtaavat!

Ujo ei ole nössykkä, nössö tai muutenkaan huono asia. Ihmisen temperamentille ei voi mitään. Ujokin on usein sosiaalinen ja puhelias tutussa porukassa. Mutta tutustuminen on tässä minusta se avainasia. Eli miten tutustua muihin lapsiin?

Itse neuvoisin kutsumaan lapsia ahkerasti kyläilemään kotiin ja tekemään heidän olostaan hauskaa, jotta myös se ujo vähän vapautuisi ja uskaltaisi olemaan oma, hieno ja arvokas itsensä.

Onneksi useimmissa luokissa on monenlaisia lapsia ja myös niitä vilperttejä, jotka mielellään ottavat hiljaisemmat mukaan leikkiin tai malttavat itse rauhoittua myös muuhun kuin päättömään riehuntaan.

Valitettavasti aika moni lapsi on "kasvatettu" eläintarhan säännöillä, joissa vain äänekkäät tilanvaltaajat nähdään "oikeanlaisina" lapsina. Muita voi haukkua nössöiksi.

vanhemmat saisi ymmärtämään että niitä vilkkaita toheltajia on ihan yhtä vaikea muuttaa toisenlaiseksi kuin ujojakin? Useimmat yrittää niitäkin kasvattaa, muistuttaa että pyytää kaikkia mukaan ja puhuu välillä hiljempaa, ja ainakin omani kohdalla edistystä tapahtuu koko ajan. Toivottavasti myös teidän ujot vähitellen oppivat voittamaan ujoutensa ja lähtevät mukaan vähemmällä houkuttelulla.

Tavoitehan pitäisi olla, että sekä ujot että kovaääniset oppivat toimimaan tietyn normin sisällä. Toiselta se vaatii itsehillintää, toiselta rohkaistumista, molempien on opittava "peittämään" oman temperamenttinsa heikkoudet. Kannattaa lukea koko Keltinkankaan kirja, niin tämäkin selviää eikä tule juuttuneeksi tuohon "temperamentti pitää hyväksyä sellaisenaan"-poteroon.

jonka ujoutta on vaalittu kuin kansallisaarretta ja jota on pitänyt huomioon niin, että sitä tulee korvistakin.



Edelleen hän on niin herkkähipiäinen, että loukkaantuu työpaikalla milloin mistäkin ja loukkaantuu, kun HÄNTÄ EI OTETA HUOMIOON.



Minulta unohtui lähettä toisen etunimen nimipäiväkortti, koska olin sairaana - ja hän oli soittanut ruikutuspuhelun äidillemme, että kun MINÄ OLIN TAAS NIIN AJATTELEMATON.



Tekisi niin mieli huutaa, että KASVA NYT JUMALAUTA JO AIKUISEKSI ja yritä tajuta, että koko maailma ei voi pyöriä sen ujon ansarikukan ympärillä!

olen itse reuhallisen pojan äiti ja kamppaillut samojen kysymysten kanssa.



näitä keinoja on koetettu ja ovat toimineetkin



1. Palkitseminen: kun uskaltaa välkällä pyytää päästä mukaan rajumpien poikien leikkiin saa kotona palkinnon. -> on oppinut että niissäkin leikeissä on välilä ihan kivaa



2. Ollaan kutsuttu ´poikia meille -> on saanut tutstua lapsiin yksi kerrallaan rauhassa



3. Ollaan järjestetty isoja ja superhauskoja synttäreitä, joille kaikki haluaa -> poikamme näyttäytyy postiivisessa valossa



Syyttäkää vaan kurlinkimammaksi jos haluatte mutta homma toimii ja ystäviä on alkanut pikku hiljaa löytyä. Vaatii vaivannäköä ja mielikuvitusta, mutta mielummin näin kun murehdin sitä että poika seisoo välkät yksin.

opettaa lasta siihen, että normaalista elämisestä palkitaan. Vai saako hän tarroja aina kun henkäisee?



Mitä sitten tulee kaverien kutsumiseen ja synttäreihin, niin en kyllä tajua tuossa mitään ihmeellistä. Noin tekevät ihan kaikki vanhemmat! Eihän tuo ole mitään sen kummempaa vaivannäköä tai mielikuvitusta, ihan PERUSELÄMÄÄ!

Itse omaa puolisoa valitessaan tämäkään äiti ei edes katsonut tuon lapsen kaltaisia miehiä.

sovitaanko niin, ette edes yritä ymmärtää, kun kapasiteetti ei kuitenkaan riitä.

opettaa lasta siihen, että normaalista elämisestä palkitaan. Vai saako hän tarroja aina kun henkäisee?

Arvasin. Sillä lailla sitä äidit paapoo sosiaalisesti taitavia lapsia todelliseen maailmaan.

luokan hiljaisimpia huomioon. Ujous on häpeä. Kärsikööt lopun ikänsä. Hienoa, ei tähän tule mitään muutosta.

En jaksa. Aikuisia ihmisiä!

ap

Se että vanhemmat eivät ole ajoissa sopeuttaneet lasta tulemaan toimeen muitten lasten kanssa taas on häpeä. Itsekin olin "ujo" lapsi pienenä. Kotona sain olla mummon hoidossa kouluikään saakka ja koulussa sitten "ujostelin", kun otin kaiken kritiikin todesta. Siitä sitten alkoi kiusaamiskierre, kun suutuin jopa siitä huumorista. Vasta aikuisena tämän tajusin. Että minulla oli suhtautumisongelma muihin lapsiin. olin liian tottunut olemaan aikuisessa seurassa.

Ei lapset mitään hirviöitä ole. Ei ne halua pelkkää pahaa. Sun pitää kuitenkin ymmärtää, että KUKAAN, ei KUKAAN voi muuttaa ketään riehakasta, sosiaalista lasta sanomalla kotona, että "hei, jos teidän luokalla on joku hiljanen, niin ettekö voisi leikkiä välillä niitä leikkejä mitä hän haluaa, odottaa sisällä, että hän ehtii pukea kengät jalkaan ja ymmärtää hänen juttujaan vaikka hän puhuukin eri asioista kuin mitä olette kiinnostuneet". Katsos kun ap ei maailmaa voi muuttaa omalle lapselle sopivaksi. Ei ujous ole synti. Ei sosiaalisten taitojen puute ole paha asia. Mutta SINUN tehtäväsi äitinä on sopeuttaa lapsi maailmaan eikä maailma lapseen. Muuten olet aivan väärään suuntaan menossa..

Miten täällä on noin itsekkäitä AIKUISIA. Kyllä lapsia pitää opettaa huomioimaan muita. Ei kaikkien kanssa tarvitse viettää vapaa-aikaa. Eihän ihmiset aina työelämässäkään voi valita työkavereita ja silti niiden kanssa pitää oppia tulemaan toimeen. Eli että on sopeutuvainen ja muut huomioon ottava, niin opin pitää lähteä jo kotoa. Ja luonnollistahan se on, että vilkkaat ihmiset ottaa huomioon rauhallisemmat. Niillä vilkkailla on jo valmiiksi se sosiaalinen taito.



Itse olen ujo vieläkin ja rauhallinen. Toisaalta olen aina halunnut kaikkeen erillaiseen ja vauhdikkaaseen, mutta tarvitsen aina rohkaisuja ja aikaa. Tykkään mielelläni seurata hiljaa vierestä ja sitten kun olen valmis, kokeilen itsekin. Onneks minulla on aina ollut kavereita, jotka on antanut toimia minun tavallani ja ottanut mukaan, vaikka en samalla vauhdilla menisikään.

Kun muut rohkaisee ja ottaa huomioon, niin pikkuhiljaa porukkaan uskaltautuu mukaan ja rohkaistuu kokeilemaan vauhdikkaitakin juttuja. "tule edes katsomaan mitä me tehdään" jne.