Voisitteko rohkaista omia lapsianne ottamaan luokan hiljaisimmatkin huomioon?

Koko luokan pitää pysähtyä edes yhdeksi välitunniksi leikkimään hyssykän lapsen kanssa, mutta hyssykän ei sitten tarvitse ymmärtää niitä, joilla piisaa vauhtia. Vilkkaat lapset "katsovat omaa napaa" ja ujot lapset eivät. He ovat sillä tavalla fiksuja ja erityisiä.

Käsittääkseni hän ei mitenkään estä muita riehumasta. Siksi ne muut voisivat yhtenä välituntina olla kuten ihmiset tässä maailmassa eli riekkumatta. Se olisi hyvin terveellistä.

Meillä on koulussa yksi välitunti, jonka aikana lasten on pakko opettajan johdolla kiertää reipasta kävelytahtia koulutaloa. Oppilaita on vain noin 150, joten tämä onnistuu. Siellä mennään kuin armeijassa ikään, eikä kukaan vilkas lapsi pääse pakoon rauhallista toimintaa.

olet ihan oikeassa, etä me vanhemmat voimme opettaa lapsillemme muiden huomioimista jne.Yritetän aina tilaisuuden tullen ohjata lapsiamme huomioimaan muita ja käyäytymn kauniista toisia kohtaan.

olet ihan oikeassa, etä me vanhemmat voimme opettaa lapsillemme muiden huomioimista jne.Yritetän aina tilaisuuden tullen ohjata lapsiamme huomioimaan muita ja käyäytymn kauniista toisia kohtaan.

Näyttää joiltakin unohtuneen, mitä ap kirjoitti. Hän on lastaan kasvattanut, rohkaissut, pyytää nyt sitä samaa muilta. Neljäsluokkalaiset eivät ole enää mitään pieniä, kyllä heidän pitää ymmärtää. Tuo opettajan toiminta on kyllä outoa, ei saa vain levitellä käsiään, vaan tehdä jotain, keksiä vaikka ohjattua puuhaa välitunneiksi, edes joskus.

Voisitteko rohkaista omia lapsianne ottamaan luokan hiljaisimmatkin huomioon? Oma lapseni on ujo. Hän aloitti jo neljännen luokan, eikä ole omasta luokastaan saanut läheisiä ystäviä. Muut tytöt ovat meneviä riehujia, jotka mennä viipottavat välitunnit puissa ja kuralätäköissä. Tyttäreni on hiljainen ja tykkää rauhallisista leikeistä ja kykenee kyllä keskustelemaan asiasta kuin asiasta.

Tyttöä rohkaistaan joka päivä menemään mukaan riehumisleikkeihin, mutta on kömpelö, eikä edes osaa kiivetä puuhun..

Tuntuu niin raadolliselta patistaa omaa lasta menemään mukaan ja osallistumaan, kun muut ovat niin eri maata. Opettajalle on puhuttu asiasta, mutta levittelee käsiään - ei voi tehdä mitään. Tytöt sopivat kyläilyistä keskenään, eikä meidän tyttö pääse muille kuin todella harvoin. Korkeintaan silloin, kun jonkun kaikki muut kyläilysopimukset menevät mönkään.

Lapseni ei ole paha. Ujous ei ole tavatonta. Voisitteko te rohkaista omia lapsianne ottamaan ne luokan hiljaisimmatkin huomioon, jotteivät jäisi yksin ja eristäytyisi?

ryhdistäytyä tehtävässään, luoda yhteishenkeä oppilaiden välillä ja jutella asiasta luokassa. Itse vanhempana juuri eilen kävin keskustelua nuorimmaisen kanssa kiusaamisesta ja vähän vastaanlaisesta tilanteesta kuin kirjoitit. Ota uudelleen puheeksi vaikka vanhempainvartissa!

...siellä on niin monenlaista temperamenttia ja vietetään hirveän monta, arvokasta lapsuus/nuoruusvuotta samojen tyyppien kanssa. Kun omalle luokalle sitten ei huonolla onnella satu yhtään samantyyppistä persoonaa kuin itse on, voi kouluaika muodostua aika kurjaksi.



Ja voisiko ongelmalle tehdä jotain? En tiedä. Ei lapsia voi käskeä leikkimään toistensa kanssa tasapuolisesti välitunnilla, vapaa-ajasta puhumattakaan. Ihanteellista se tietysti olisi. Tai ainakin jokaisella oppilaalle soisi ainakin yhden sydänystävän samalle luokalle, ettei kukaan jäisi yksin. Valitettavasti niin ei vaan aina käy.



Joskus olen miettinyt, että monille luokan yksinäisille susille luokaton koulu olisi varmaan helpotus, vaikka luokatonta peruskoulua paljon parjataan. Silloin jengit sekottuisivat ja yksinäinen saisi tilaisuuden tutustua rinnakkaisluokkien oppilaisiin. Sieltä voisi löytyä omanhenkinen kaveri, jos omalla luokalla ei kenenkään kanssa oikein synkkaa.



On myös sääli, että koulun vaihtaminen on sosiaalisesti niin hankalaa. Lapsi leimautuu helposti uudessa koulussa, jos käy ilmi hänen syynsä koulun vaihtoon (edellisessä kiusattiin/ei ollut kavereita). Pahimmassa tapauksessa uudessa koulussa aletaan sitten kiusata ja lapsen itsetunto romuttuu entisestään. Aikuisen on paljon helpompi vaihtaa työpaikkaa, jos jossain paikassa on tylsät (=ei omanhenkiset) duunikaverit. Sama pitäis olla mahdollista myös lapsille! Jokaisella on oikeus onnelliseen kouluaikaan omana itsenään.



Toivottavasti ap:n lapsi löytää kavereita, mieluiten omasta koulusta tai vähintään koulun ulkopuolelta. Ehkä tuota koulun vaihtoakin voisi miettiä, jos ongelma uhkaa jatkua vuodesta toiseen? Keksisittekö hyvän tekosyyn koulun vaihdolle, vaikka musaluokalle tms...? Ei tietysti mitään takeita, että uudessa koulussa asiat olisivat paremmin, joten vaikea päätöshän sekin on.

Tän palstan taso on huikea. Puolien teistä vastanneista on PAKKO olla pelkkiä teini-ikäisiä trolleja.:D



Kukaan aikuinen ihminen ei vastaa tollasilla älyttömyyksillä ja vittuiluilla tämänkaltaiseen aiheeseen.



Hyvä ap, mä kasvatan mun lapset ottamaan kaikki huomioon. Hitaat, vauhdikkaat, ujot, raisut. Uskomaton asenne, jos ei pärjää niin tippuu pois. Jos yhteiskunta olisi järjestetty teidän säännöillänne niin olisi kaunista jälkeä.

En tarkoittanut, ettei toisten lasten (ja opettajan) tarttisi ottaa hiljaista huomioon. Tietenkään ketään ei saa jättää yksin (etenkään jatkuvasti!), ellei kyseinen lapsi itse niin halua. Mutta ystävystymään ei voi pakottaa, jos ei vaan kemiat natsaa. Opettajan pitäisi silti tehdä jotain, esim. ryhmäyttämisleikkejä, yhteistä välituntitoimintaa yms.

aivan ihmevastauksia tullu tänne! En yhtään ihmettele jos näin suuri osa meistä, kasvattaa lapsiaan noin, ettei toisia tarvi huomioida. Kyllä tuon ikäisten lasten pitäisi jo alkaa ymmärtämään että ihmisiä on erilaisia ja kaikkien kans pitäisi tulla toimeen. Minä oon aina säännöllisin väliajoin lastani, myös 4 luokkalaista tyttöäni, muistuttanu, että katsoo onko joku heidän luokallaan yksinäinen välitunnilla, ja menee pyytämään mukaan jos tällainen joku on. Suosittelisin sitä kaikille muillekin.

se mitä tänne provosoidutaan sanomaan ei kerro mitään siitä, miten lapsia kasvatetaan.



Oma lapseni on ihan kasvattamattakin ottanut aina hiljaisemmat ja aremmat huomioon ja tähän häntä kannustankin, mutta tässä aloituksessa oli jotenkin sellainen sävy, ettei siihen vahingossakaan tehnyt mieli laittaa myötäilevää vastausta...

no neljäsluokkalaiset ovat vielä lapsia. Ei ole heidän vastuullaan järjestää tekemistä ujolle lapselle. Ystävällisiä kuulu olla ja kutsua kaikki mukaan, mutta ei tarvitse alkaa leikittäjäksi. Kutsukaa kavereita kotiin ja mukaan johonkin kivaan esim huvipuistoon.

Olet saanut omituisia vastauksia, mutta niinhän se täällä on aina, valkoinen roskaväki puolustelee omien lastensa jengiytymistä ja huonoa käytöstä vetoamalla siihen, että heidän lapsensa ne vasta sosiaalisia ja kivoja ovatkin.

Nyt jo lukioikäinen poikani ei osallistunut riehumisleikkeihin vaan seisoi yleensä yksin koulun pihassa. Hän seurasi sivusta, miten muut saivat jälki-istuntoa milloin mistäkin syystä. Aina joskus tuli kollektiivinen rangaistus kaikille pojille, mutta sitä ei pojalleni langetettu, koska tiedettiin, ettei tämä ollut mukana.

Muiden huomioonottamisesta puhuttiin koulussa. Siellä käytiin läpi kaikki "kiva kaveri" -jutut, mutta turhaan. Muutamat vanhemmat syyllistivät minua vanhempainillassa siitä, että hyväksyn lapseni hiljaisuuden. Vika oli minussa, joka olin kasvattanut nynnyn (ja tätä keskustelua käytiin silloin, kun puhuttiin muiden poikien huonoista tavoista). Poika kelpasi kyllä ryhmätyökaveriksi, koska jokainen tiesi, että hän teki täydellisen työn vaikka yksin. Harmi, että opettajakin tiesi tämän ja samasta ryhmätyöstä poikani saattoi saada arvosanan 10 ja ne muut arvosanan 6.

Tilanne muuttui vasta yläkoulussa, jossa löytyi pari rauhallisempaa kaveria, joiden kanssa muodosti sitten luokan veturioppilaiden kolmikon.

Vika ei ole äidissä eikä lapsessa vaan niissä luokkakavereissa, joiden vanhemmat eivät ole ikinä opettaneet omaa lastaan ottamaan muita huomioon. Koulu on lapsen työpaikka, siellä tullaan kaikkien kanssa toimeen ja otetaan kaikki huomioon. Myös ne hiljaiset. Välitunti ei ole aikaa, jonka saa käyttää muiden eristämiseen, se pitäisi opettajankin tietää.

Eli vielä kerran yhteys opetajaan, vielä kerran vakava keskustelu siitä, mitä koulu aikoo tehdä perusopetuslain toteuttamiseksi tämän lapsen kohdalla. Ketään ei saa syrjiä, ei edes sitä hiljaista, ei edes välitunnilla.

Syrjimistä on se, että jotakuta ei tämän pyytäessä oteta mukaan leikkeihin. Ei se, että muut eivät kilvan pyydä yhtä hiljaista ja syrjäänvetäytyvää mukaan leikkeihin.

Mulla on itselläni kolme poikaa, joista yksi on melko rauhallinen ja tosi empaattinen, tulee toimeen ihan kaikkien kanssa, mm. useita erityislapsia kavereina. Mm. yhden puheen tuoton ongelmista kärsivän kaverinsa äiti kiitteli lastani siitä, että hän on ainoa poikansa kavereista, joka malttaa kuunnella mitä tuo poika yrittää sanoa silloin kun puhe ei ota tullakseen.

Toinen poikamme on melko herkkä taiteilijasielu, joka on todella valikoiva seuransa suhteen, loukkaantuu herkästi, ja saattaa helposti joutua kiusatuksi.

Kolmas on tyyppiä pois alta risut ja männynkävyt, eli vauhtoa ja vaaratilanteita täynnä.

En mä voi sanoa, että vain tuo esikoisemme on oikeanlainen ja hyvä lapsi tai etteikö tuon keskimmäisemme pitäisi elämässä oppia tiettyjä sosiaalisia sääntöjä ja toimintatapoja, jotta pärjäisi sosiaalisissa tilanteissa paremmin. Tai että kuopuksemme olisi kamala tyyppi, koska on kova riehumaan ja villi ja vilkas. Jokaisessa lapsessa on hyvät ja huonot puolensa, ja on aika surkeaa, että täällä syytellään vilkkaita lapsia näin innolla ja nimitetään perheitä roskaväeksi.

Minä olen itsekin ollut vilkas oppilas, mutta aina aika ajoin kyllä vietin aikaa myös niiden hiljaisten tyyppien kanssa. Mutta ymmärrättekö, että se on myös niille vilkkaille lapsille todellahankalaa olla hiljaisen kanssa, kun se tekemisen ja olemisen meininki on niin täysin erilainen? Kun se hiljainen ei lähde mukaan mihinkään, mikä sille vilkkaalle on tyypillistä? Sen vilkkaan muuttuminen rauhalliseksi on ihan yhtä hankalaa kuin rauhallisen muuttuminen vilkkaaksi.

Ap:lle sanoisin, että kannattaa etsiä tytölle hengenheimolaista seuraa, eikä yrittää tupata sellaiseen porukkaan, johon ei kertakaikkiaan sovi. Ketään ei saa kiusata, mutta siitähän tässä tapauksessa ei ollut kysymys.

Kauheaa laskea taakkaa lasten harteille.

Naurettavaa ylipäätään kitistä että "kun muut lapset ei leiki mun lapsen kanssa sellaisia leikkejä kun mun lapsi haluaa"

Huoh, oiskohan jo ns. siperian aika opettaa sitä lasta?

että vanhempien tai opettajan suora puuttuminen asiaan vain pahentaa asioita. Ehkä välitunnilla muut voidaan "pakottaa" olemaan hiljaisen kanssa, mutta sitten koulumatkalla, harrastuksissa tms. muut välttelevät kahta kauheammin, koska joutuivat ottamaan tämän "riippakiven" (kuten täällä on mainittu) koulussa mukaan leikkeihin ja se ärsyttää. Joo ei ole mukavaa, mutta nelosluokkalaiselta LAPSELTA ihan inhimillistä käytöstä.

onko hän lapsi, jolle kelpaa vain hänelle mieluiset tekemiset? Jos muut eivät niihin suostu, hän jää yksin mielummin kuin menee toisten juttuun mukaan...



Näitä prinsessoja löytyy jo päiväkodista... minä haluan noiden kanssa tehä nyt... ja muut sanovat, ettei me nyt haluta, mut tule meidän kanssa tekemään esim. legoja. Tämä prinsessa valitsee mielummin yksin tekemisen kuin itselleen epämieluisan tekemisen.



Oliko siis kyseessä kiusaaminen? Ei mielestäni...olisi otettu mukaan, mutta ei kelvannut prinsessalle. Mitä aikuinen tässä tilanteessa tehä...ok kannustaa mukaan muiden leikkiin, jos ei innostu, niin mahdollistaa yksin leikin. Ei prinsessakaan aina voi määrätä muiden tekemistä.

mua sosiaalista ja vilkasta tyttölasta leikkimään ja ottamaan mukaan myös niitä ujoja ja hiljaisia luokkakavereita. Seuraus tästä oli se, että heistä tuli mun "pakkokavereita" eli mä olin heidän lähes ainoa sosiaalinen kontaktinsa koulussa ja vapaa-ajalla. Muut kaverit alkoi hylkimään kun eivät halunneet olla näitten nyssyköiden seurassa... Mä yritin vetää heitä perässäni ja potkia eteenpäin, mutta eivät saaneet sanaa suustaan sen vertaa, että olisivat luoneet uusia kaverisuhteita vaikka järjestin heille tilaisuuksia tähän.

Vasta yliopistossa uskalsin ottaa pesäeron heihin ja lopettaa heidän paapomisensa.

Eli minun lapseni ei joudu ottamaan vastuulleen yhtäkään hissukkaa, jos ei itse niin valitse. Minä en siihen kannusta.

että hän olettaa että näitä villikoita ei opeteta ottamaan muut huomioon vaikka tosiasiassa moni sitä yrittääkin opettaa. Se kun vaan ei ole helppoa. Ne villit ja remuavat lapset voi olla rohkeita sosiaalisesti mutta ei välttämättä taitavia. Jos neuvoo pyytämään sitä ujoa mukaan, lapsi ehkä käy kerran sanomassa että tule sinäkin. Kun se hiljainen sitten epäröi, tämä vilkas tulkitsee sen kieltäytymiseksi ja häippäsee paikalta. Aikuinen ehkä huomaa että ujon tekisi mieli ja hän kaipaisi lisähoukuttelua, mutta ei 10-vuotias lapsi jonka oma mieli palaa jo juoksemaan.



Rajansa on silläkin kuinka paljon voi vaatia että kotona käytetään aikaa tällaisten asioiden setvimiseen, kun ei kyse kuitenkaan ole varsinaisesta syrjimisestä.

Sen johtopäätöksen voi tästä ketjusta tehdä. Ujous on tempperamenttipiirre, kuten vilkkauskin tai avoimuus. Ei siihen auta, että sanotaan että avaa suusi ja mene mukaan. Ei se niin toimi.

että sanotaan että istus nyt paikoillasi. Moni muu konsti kuitenkin autaa ja vilkas oppii olemaan rauhallisemmin. Ujokin oppii elämään temperamenttinsa kanssa ja menemään mukaan. Molemmat vaatii työtä sekä kasvattajilta että siltä lapselta.

Sen johtopäätöksen voi tästä ketjusta tehdä. Ujous on tempperamenttipiirre, kuten vilkkauskin tai avoimuus. Ei siihen auta, että sanotaan että avaa suusi ja mene mukaan. Ei se niin toimi.

Nyt se tuntuu olevan tulkittu lukijasta ja omista kokemuksista riippuen.



Eli mitä ap toivoo toisten vanhempien rohkaisulla ottamaan luokan hiljaisimmatkin huomioon? Eli mitä toisten lasten kuuluisi tehdä ja mitä näiden vanhempien kuuluisi tehdä, sekä kuinka pitkään?