Lue keskustelun säännöt.
Väsyksissä molemmat, mies kävi käsiksi
16.08.2011 |
Miten voidaan olla tässä jamassa. Ollut todella rankkaa pienten lasten ja sairastelujen kanssa, minussa ylistressaantuminen näkynyt jatkuvana kireytenä ja olen mäkättänyt miehelle kaikesta, päivittäin.. Tiedän, että olen ollut aivan hirveä. Mies on sanonut monta kertaa, ettei jaksa mun jatkuvaa nalkutusta ja vielä lasten edessä, että hän tekee parhaansa ja mun pitää hyväksyä hänen tapansa toimia. Mä en ole silti pystynyt lopettamaan. Koen, ettei mies ota tarpeeksi isoa vastuuta asioista vaan kasautuu mulle.
Viikonloppuna tulin isompien lasten kanssa ulkoa sisälle lounasaikaan muttei mies ollutkaan laittanut ruokaa. Alotin hirveän saarnan, mies kuunteli pitkään hiljaa ja sitten nousi seisomaan ja huusi kurkku suorana, naama punaisena "lopeta saatana, lopeta!!" ja tartui mua tukasta kovaa, oli todella hilkulla ettei käynyt pahemmin käsiksi. Mä hoin anteeksi jotta mies päästää irti ja painuin vessaan, mies meni päätään pidellen sängylle ja oli pitkään siellä. Sanoi mulle myöhemmin, ettei enää kestä mun nalkutusta ja pahinta että teen sitä lasten edessä, lapset eivät kohta välitä miehestä enää. Mies siis sanoi, että siitä syystä kävi käsiksi, mun on pakko lopettaa jos en tahdo tätä rataa. Mä sanoin, ettei väkivalta ole koskaan toisen syytä. Miehellä on väkivaltainen perhetausta. Mietin, mitä se tuo tähän. Mitä pitäisi tehdä? Varasin jo neuvolasta jutteluajan. Mutta mietin, voiko tässä enää elää perheenä. Mies ei muuten ole väkivaltainen, äkkipikainen kyllä.
Kommentit (104)
Mun mielestä tollasissa ääritilanteissa voi antaa toisen kamalan käytöksen anteeksi.
Sen sijaan jos mies vetäis pultteja turhasta ja vetelis sitten turpiin, olisi ehdottomasti lähdön paikka.
Kaduttaako miestä, että tarttui sua tukasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kauanko olette olleet yhdessä, onko aiemmin käyttäytynyt väkivaltaisesti, entä edellisissä suhteissa? minkä ikäinen mies?
jos on ensimmäinen kerta, niin voisin lukea tuon stressin aiheuttaman kilahtamisen piikkiin... ei toki hyväksyttävää ja miehen tulisi keskustella asiasta, mutta en lähtisi tämän perusteella mihinkään radikaaleihin toimenpiteisiin (eroon yms)
hakekaa ihmeessä apua tilanteeseenne, koko tilanteeseen, siihen ylistressaantumiseen, mäkättämiseen, tähän ylireagointiin nyt
molempien tulisi nyt katsoa peiliin ja miettiä omaa suhtautumistaan
neuvolasta on hyvä aloittaa- tarttette kumoikin ammattiapua niin yksin kuin yhdessäkin.
jaksamista!
Sinun on tosiaan pakko lopettaa,miksi sinulla on oikeus henkiseen väkivaltaan etkä näe itsessäsi syytä tilanteeseen?
mutta nyt täytyy sanoa, että sussakin on kyllä vikaa ja pahasti. Hyvä jos meette jonnekin juttelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle käynyt monen vuoden yövalvomiset ja yhden lapsen sairasteluasiat niin raskaiksi (huoli lapsesta), henkinen kuorma fyysisen päälle. Mutta juteltiin miehen kanssa, että erilaisia toimintatapoja olisi keksittävä ja molemmille omaa aikaa, mitä ei tähän mennessä juuri ole ollut pitkään aikaan. Mutta sanokaa, voinko mä olla tässä vaikka mies teki mitä teki? Mitä jos hermostuu toistamiseen?
lopeta nyt se saat**an nalkuttaminen! Kyllä varmaan palaa käpy lopulta kellä tahansa! Mitä oikein odotit? Miten ajattelit että tilanne lopulta päättyy? Haloo? Nyt nainen keräät ittes ja lopetat tollasen jäkättämisen.
Väkivaltaa en todellakaan hyväksy, mutta jotein rajaa nyt siihen omaankin käytökseen!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja juurikin lasten kuullen... miehes teki tyhmästi, onneksi ei sentään pahemmin, mutta kyllä sä revit siitä mehut näemmä irti aika huolella. Eli paranna omat tapasi, sitten viisaammalla tavalla käyt asiat läpi miehesi kanssa. Puhukaa. Menkää vaikka sinne perheneuvolaan tms, mutta lopettakaa se tyhmystely heti.
tai miksi miesten pitää välittää isästä,joka ei välitä heistä edes sen vertaa, että tekisi ruokaa?
Nyt mars perheneuvolaan, jossa ulkopuolinen kertoo miehellesi, että hän on huono isä ja surkea puoliso. Ihmeestä vasta jonkun toisen sanomana miehet tajuavat, että he eivät ole maailman napoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis mä olen aina ollut vahvasti sitä mieltä, ettei väkivalta ole koskaan uhrin syytä ja että ehdottomasti ensimmäinen teko jää myös viimeiseksi. Mutta todella myönnän, että minussa on ollut pahasti vikaa. Vaadin mieheltä hirveästi ja olen kuormittanut häntä jatkuvalla nalkutuksella aivan liikaa. Mun täytyy kyllä saada itselleni apua. Mutta entä mies? Miten luottaa ettei väkivaltaisen perheen malli toistu, kun nyt näin kävi.
ja en ole sitä koskaan omassa lapsuudenkodissa tai suhteissani kohdannut. Lapsianikaan en ole koskaan edes läpsäissyt.
Mutta: mä tavallaan ymmärrän sun miestäsi. Oletko kuitenkin varma, ettet tyypillisten "mätkittyjen vaimojen" tapaan yritä selittää toisen tekoa syyttämällä itseäsi? Mieti tarkkaan. Jos kuitenkin olet oikeasti ollut sellainen kuin kerrot, niin eiköhän teillä ole kummallakin aika katsoa peiliin. Sinulla enemmän. Fyysinen väkivalta ei ole ok, mutta yksi tukistus vs. jatkuva henkinen väkivalta, niin kyllä tuo jälkimmäinen on pahempi.
Neuvolajuttu on erinomainen. Menkää ihmeessä. Noin ette voi jatkaa. Jos sinä jatkat tuota tyyliä, tulee mies yhä pahemmin silmille fyysisesti. Toisaalta taas et voi alkaa elämään sen pelossa. Yksi lyönti ei välttämättä ole syy erota, mutta liikutte vaarallisilla vesillä ja ulkopuolinen apu on tarpeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sinä taidat harrastaa sitä. Ja käsittääkseni jo aika pitkän aikaa.
Mutta sanokaa, voinko mä olla tässä vaikka mies teki mitä teki? Mitä jos hermostuu toistamiseen?
hermostuu uudestaan ja ilman sitä, että itse kerjäät verta nenästäsi, niin sitten saman tien ukko pihalle. Väkivaltaa ei pidä sietää yhtään, mutta tämä kertomasi tapaus on kyllä 'poikkeus joka vahvistaa säännöt'.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli sen parjatun nalkuttamisen sijaan löisi joko nyrkillä tai avokämmenellä ja sanoisi, että oli pakko lyödä, jotta mies aloittaisi tekemisen?
Ymmärrän ap:ta, en miestään. Jos äijä ei tee siellä mitään, miksi siitä ei saa sanoa? Itse olen vastaavassa tilanteessa muuttanut siskon luokse asumaan pariksi kuukaudeksi lasten kanssa. Sai mies aikaa ajatella itseään ja minä eroa. Mikä oli meille paras ratkaisu, lapsetkin ovat jälkeenpäin sanoneet, että se oli heille parasta.
kun kerroit itsekin että mies ei ole väkivaltainen. Voit arvioida tilanteen uudestaan, jos tuollainen toistuu. Mutta todellakin kannattaa miettiä sitä omaa käytöstäkin!
Mulle käynyt monen vuoden yövalvomiset ja yhden lapsen sairasteluasiat niin raskaiksi (huoli lapsesta), henkinen kuorma fyysisen päälle. Mutta juteltiin miehen kanssa, että erilaisia toimintatapoja olisi keksittävä ja molemmille omaa aikaa, mitä ei tähän mennessä juuri ole ollut pitkään aikaan. Mutta sanokaa, voinko mä olla tässä vaikka mies teki mitä teki? Mitä jos hermostuu toistamiseen?
Parisuhteessa voi esiintyä myös henkistä väkivaltaa. Usein uhrit kokevat henkisen väkivallan fyysistä raskaammaksi. Fyysistä väkivaltaa edeltää lähes poikkeuksetta henkinen väkivalta.
Henkistä väkivaltaa on toisen mitätöinti, halventaminen ja solvaaminen. Puolison pilkkaaminen ja nimittely erikoisesti toisten läsnä ollessa satuttaa ja murentaa itsetuntoa. Tavaroiden rikkominen on henkistä väkivaltaa, vaikka sitä ei aina sellaiseksi mielletä.
Henkinen väkivalta alkaa usein hyvin huomaamattomasti. Väkivallan kohde alkaa esimerkiksi muuttaa arkipäivän tekemisiään tai pukeutumistaan toisen miellyttämiseksi. Hän voi rajoittaa ystävien ja sukulaisten tapaamisia, jottei toinen osoittaisi mieltään. Elinpiiri alkaa kaventua vähitellen.
Pitkälle mennessään henkistä väkivaltaa harjoittava puoliso kontrolloi ja hallitsee toisen osapuolen kaikkia tekemisiä ja eristää hänet sosiaalisesti.
Henkinen väkivalta hajottaa liittonne muutamassa vuodessa ja nyt teidän molempien on rauhoituttava!
Ymmärrän miestäsi. Minä olisin jo lähtenyt kokonaan. Väkivalta tietenkään ei ole koskaan oikein.
jo tiedä, että mitä sun pitää tehdä.
Mutta lopeta nyt hyvä nainen itsekin tuo pahoinpitelysi miestä kohtaan.
Asiat pitää hoitaa toisin.
On myös henkistä väkivaltaa ja sinä taidat harrastaa sitä. Ja käsittääkseni jo aika pitkän aikaa.
Todellakin! Mene itseesi. Miehesi väkivalta oli mielestäni (ainakin) vielä pientä omaasi verrattuna.
Ajoit miehen äärirajoille nalkuttamisellasi ja siksi kävi miten kävi.Vaikka tiesit miehen äkkipikaisuuden ja perhetaustan,et silti lopettanut.Molemmissa yhtä paljon vikaa,hankkikaa apua MOLEMMILLE koska ette osaa käsitellä vaikeita tilanteita rakentavasti.
Yrittäkää nyt keventää sitä taakkaa.