Lue keskustelun säännöt.
Väsyksissä molemmat, mies kävi käsiksi
16.08.2011 |
Miten voidaan olla tässä jamassa. Ollut todella rankkaa pienten lasten ja sairastelujen kanssa, minussa ylistressaantuminen näkynyt jatkuvana kireytenä ja olen mäkättänyt miehelle kaikesta, päivittäin.. Tiedän, että olen ollut aivan hirveä. Mies on sanonut monta kertaa, ettei jaksa mun jatkuvaa nalkutusta ja vielä lasten edessä, että hän tekee parhaansa ja mun pitää hyväksyä hänen tapansa toimia. Mä en ole silti pystynyt lopettamaan. Koen, ettei mies ota tarpeeksi isoa vastuuta asioista vaan kasautuu mulle.
Viikonloppuna tulin isompien lasten kanssa ulkoa sisälle lounasaikaan muttei mies ollutkaan laittanut ruokaa. Alotin hirveän saarnan, mies kuunteli pitkään hiljaa ja sitten nousi seisomaan ja huusi kurkku suorana, naama punaisena "lopeta saatana, lopeta!!" ja tartui mua tukasta kovaa, oli todella hilkulla ettei käynyt pahemmin käsiksi. Mä hoin anteeksi jotta mies päästää irti ja painuin vessaan, mies meni päätään pidellen sängylle ja oli pitkään siellä. Sanoi mulle myöhemmin, ettei enää kestä mun nalkutusta ja pahinta että teen sitä lasten edessä, lapset eivät kohta välitä miehestä enää. Mies siis sanoi, että siitä syystä kävi käsiksi, mun on pakko lopettaa jos en tahdo tätä rataa. Mä sanoin, ettei väkivalta ole koskaan toisen syytä. Miehellä on väkivaltainen perhetausta. Mietin, mitä se tuo tähän. Mitä pitäisi tehdä? Varasin jo neuvolasta jutteluajan. Mutta mietin, voiko tässä enää elää perheenä. Mies ei muuten ole väkivaltainen, äkkipikainen kyllä.
Kommentit (104)
pitämään turpasi kiinni ettei tule kunnolla nekkuun!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap itse ja lähes kaikki av-mammat ovat sitä mieltä että nalkuttajaa saa vetää turpaan. Oma syynsä vai? Entäs kun lapset jankuttaa ja jankuttaa. Saako niitäkin hakata ja repiä hiuksista? Seuraavaksihan se mies suuttuu lapsiin. Ap usko jo, käsiksi käymiseen ei ole mitään hyväksyttävää syytä.
en hyväksy käsiksi käymistä, muta en hyväksy henkistä väkivaltaakaan.
ap itse ja lähes kaikki av-mammat ovat sitä mieltä että nalkuttajaa saa vetää turpaan. Oma syynsä vai? Entäs kun lapset jankuttaa ja jankuttaa. Saako niitäkin hakata ja repiä hiuksista? Seuraavaksihan se mies suuttuu lapsiin. Ap usko jo, käsiksi käymiseen ei ole mitään hyväksyttävää syytä.
vastaan tukistus. AP toivo, että miehesi ei ole lähdössä!
En ole kyllä koskaan sortunut nalkuttamiseen (vaikka joskus ehkä olisi ollutkin syytä) ja hyvä niin. Ei siitä saa hyvää oloa edes itselleen, saati toiselle. Raskasta on elämässä ollut, vastoinkäymisiä toistensa perään. Mutta silti ollaan jaksettu, ainakin toistaiseksi. Yhdessä 15 vuotta... Meni ohi aiheen, mutta tsemppiä teille. Kerää itsesi aina kun tekee mieli alkaa nalkuttaa. Mene vaikka toiseen huoneeseen. Asiallisestikin voi asioista mainita. Eikä jäkätystä lasten kuullen ainakaan. Itse kasvoin perheessä jossa äitini nalkutti koko ajan ja isäni hautasi pahan olonsa viinaan. Kyllä se rikkoo lapset, sisältä päin syö, vaikka ulospäin näyttäisi olevan kaikki ok.
Minusta on silti outoa sanoa, että se nalkuttava osapuoli on syyllinen perheen huonoon olotilaan. Ja meillä sentään nalkuttaa mies enemmän. Väkivaltaa en hyväksy ikinä.
Mutta henkisen väkivallan ja alentamisen lasten edessä hyväksyn kyllä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap itse ja lähes kaikki av-mammat ovat sitä mieltä että nalkuttajaa saa vetää turpaan. Oma syynsä vai? Entäs kun lapset jankuttaa ja jankuttaa. Saako niitäkin hakata ja repiä hiuksista? Seuraavaksihan se mies suuttuu lapsiin. Ap usko jo, käsiksi käymiseen ei ole mitään hyväksyttävää syytä.
hiuksista vetäminen ei ole vaarallista eikä tuota pysyviä vammoja. Kylä minusta saa vähän tukistaa tai ottaa esim hallintaotteeseen jos tilannetta ei mitenkään muuten saada hallintaan. Mitähän varten portsarit ja poliisit ovat olemassa? Kaikki ei vain aina puhumalla onnistu vaan pitää käyttää pakkokeinoja, mutta tietenkin niin ettei ketään vahingoita.
Jos käyttää sellaista fyysistä keinoa, josta ei jää mitään fyysistä vammaa vaan pelkästään henkinen niin miten se muka eroaa henkisestä väkivallasta? (joka täällä tunnutaan hyväksyttävän)
En ole kyllä koskaan sortunut nalkuttamiseen (vaikka joskus ehkä olisi ollutkin syytä) ja hyvä niin. Ei siitä saa hyvää oloa edes itselleen, saati toiselle. Raskasta on elämässä ollut, vastoinkäymisiä toistensa perään. Mutta silti ollaan jaksettu, ainakin toistaiseksi. Yhdessä 15 vuotta... Meni ohi aiheen, mutta tsemppiä teille. Kerää itsesi aina kun tekee mieli alkaa nalkuttaa. Mene vaikka toiseen huoneeseen. Asiallisestikin voi asioista mainita. Eikä jäkätystä lasten kuullen ainakaan. Itse kasvoin perheessä jossa äitini nalkutti koko ajan ja isäni hautasi pahan olonsa viinaan. Kyllä se rikkoo lapset, sisältä päin syö, vaikka ulospäin näyttäisi olevan kaikki ok.
Minusta on silti outoa sanoa, että se nalkuttava osapuoli on syyllinen perheen huonoon olotilaan. Ja meillä sentään nalkuttaa mies enemmän. Väkivaltaa en hyväksy ikinä.
Mutta henkisen väkivallan ja alentamisen lasten edessä hyväksyn kyllä!
No haista nyt... Nalkutus on kaukana henkisestä väkivallasta. Se on samperin ärsyttävää, mutta ei henkistä väkivaltaa. Kyllä muakin vituttaa miehen nalkutus, mutta ei tule mieleenkään ruveta mäiskimään turpaan. Olette te akat tossuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap itse ja lähes kaikki av-mammat ovat sitä mieltä että nalkuttajaa saa vetää turpaan. Oma syynsä vai? Entäs kun lapset jankuttaa ja jankuttaa. Saako niitäkin hakata ja repiä hiuksista? Seuraavaksihan se mies suuttuu lapsiin. Ap usko jo, käsiksi käymiseen ei ole mitään hyväksyttävää syytä.
hiuksista vetäminen ei ole vaarallista eikä tuota pysyviä vammoja. Kylä minusta saa vähän tukistaa tai ottaa esim hallintaotteeseen jos tilannetta ei mitenkään muuten saada hallintaan. Mitähän varten portsarit ja poliisit ovat olemassa? Kaikki ei vain aina puhumalla onnistu vaan pitää käyttää pakkokeinoja, mutta tietenkin niin ettei ketään vahingoita. Jos käyttää sellaista fyysistä keinoa, josta ei jää mitään fyysistä vammaa vaan pelkästään henkinen niin miten se muka eroaa henkisestä väkivallasta? (joka täällä tunnutaan hyväksyttävän)
No on sillä ero.. Mutta itse käsitän myös henkisen väkivallan väkivaltana. Väkivalta on aina alistamista, joko fyysisillä ominaisuuksilla (fyysinen voima) tai henkisellä alistamisella (henkinen ja sanallinen voima). Kumpikin on väkivaltaa.
En nyt ala erittelemään tai yksityiskohtia kertomaan, mutta meillä on ollut vastaavanlainen tilanne juurikin jo vuosia kestäneiden valvomisten seurauksena. Olen paha suustani ja (muuten lauhkea kuin lammas) mieheni kävi kiinni. Tilanne säikäytti molemmat niin pahoin, ettei varmastikaan toistu. Jatkaa siis voi vahingosta viisastuneena molemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kommentointia. Olen yllättynyt, että niin moni ymmärtää miestä. Ymmärtäisin fyysisen "puuttumisen" tai kovakouraisuuden jossain määrin jos toinen olisi ensin ollut fyysisesti uhkaava, mutta nalkutuksen seurauksena en todellakaan. Kaikki tai edes useimmat miehet eivät todellakaan olisi tuossa tilanteessa käyneet käsiksi. En tunne yhtään miestä, joista voisin edes kuvitella tuollaista. Tuosta, että henkinen väkivalta olisi pahempaa kuin fyysinen (edes joskus) olen täysin eri mieltä. Fyysinen väkivalta on aina samalla pahinta mahdollista henkistä väkivaltaa, koska uhri joutuu pelkäämään sen toistumista, miettimään miten voi käyttäytyä jne.
Nalkuttaminen on kurjaa, mutta ei läheskään samalla viivalla väkivallan kanssa. Ja jos ap provosoi teidän mielestänne miestä niin eikö mies ole provosoinut ap:ta nalkuttamaan jättämällä kotivelvollisuutensa hoitamatta? Etenkin jos ap on jo valmiiksi uupunut?
Siitä huolimatta, en toki pidä tilannetta sellaisena että kannattaisi välittömästi erota. Varmasti kannattaa yrittää lähteä jonnekin purkamaan tapahtunutta, esim. perheneuvolaan. Eikä vain purkamaan tapahtunutta vaan yrittää saada perhe-elämäänne paremmin raiteilleen ja etsiä keinoja vähentää kuormitusta.
Olisko jotain konkreettisia keinoja mitä voisitte itsekin kokeilla? Esim. nukkumisjärjestelyt? Kumpikin saa nukkua joka toisen yön rauhassa heräilyltä? Lapset/osa lapsista osapäivähoitoon? Kummallekin joka päivä hetki omaa aikaa niin että toinen hoitaa kaikki lapset?
Kuitenkin, jos väkivalta toistuu niin alkaisin tosissani harkita eroa. Mikään ei ennusta voimakkaammin tulevaa käyttäytymistä kuin toistuva aiempi käyttäytyminen. Ja vaikka syy halutaan nähdä ap:ssa niin entä sitten? Jos ap nalkuttaa ja mies lyö, niin eikö heidän ole parempi erillään, jolloin kumpikaan ei provosoidu ja lasten ei tarvitse nähdä väkivaltaa?
On myös henkistä väkivaltaa ja sinä taidat harrastaa sitä. Ja käsittääkseni jo aika pitkän aikaa.
Todellakin! Mene itseesi. Miehesi väkivalta oli mielestäni (ainakin) vielä pientä omaasi verrattuna.
Minä otan TÄYSIN vastuun omasta pasamaisesta käytöksestä, olen ollut jo pitkään _aivan hirveä_. Ihan joka päivä olen nalkuttanut, ja lasten kuullen. Mä en tajua itseäni. Sanokaa, voiko masennus oireilla näin? Kun päätän etten valita, niin hetken päästä valitan. Mies on sanonut mulle aiemmin suuttuessa, että kohta saat hoitaa pentusi yksin, hän lähtee, hän ei jaksa mua. On myös sanallisesti uhannut väkivallalla kahdesta, todennut että "jos et hiljene niin kohta lätty lätisee". Sen jälkeen ollaan puhuttu, miten totaaliväärin väkivalta on, mies sanonut että mun on sitten lopetettava jatkuva valitus, mä olen sanonut että hänen tulee ottaa enemmän vastuuta. Me todella ollaan aika umpikujassa. Ja tiedän, että minun on muutettava tapojani. Miten?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja mies siis on luonteeltaan sellainen, että sinänsä rauhallinen mutta toisaalta äkkipikainen ja aika negatiiviseen ajatteluun taipuvainen. Ei väkivaltainen (ja sanoi ettei ole koskaan ollut aiemmissa suhteissa väkivaltainen, uskon), mutta 20-30 iässä varmaankin känninujakaintia saattanut olla.
Minä otan TÄYSIN vastuun omasta pasamaisesta käytöksestä, olen ollut jo pitkään _aivan hirveä_. Ihan joka päivä olen nalkuttanut, ja lasten kuullen. Mä en tajua itseäni. Sanokaa, voiko masennus oireilla näin? Kun päätän etten valita, niin hetken päästä valitan. Mies on sanonut mulle aiemmin suuttuessa, että kohta saat hoitaa pentusi yksin, hän lähtee, hän ei jaksa mua. On myös sanallisesti uhannut väkivallalla kahdesta, todennut että "jos et hiljene niin kohta lätty lätisee". Sen jälkeen ollaan puhuttu, miten totaaliväärin väkivalta on, mies sanonut että mun on sitten lopetettava jatkuva valitus, mä olen sanonut että hänen tulee ottaa enemmän vastuuta. Me todella ollaan aika umpikujassa. Ja tiedän, että minun on muutettava tapojani. Miten?
Annatko miehellesi edes mahdollisuutta ottaa vastuuta? Saako hän edes päivän rauhaa ilman valitusta, jotta voisi tehdä mielestäsi jotain oikein? Mieti myös noita asioita.
Ehkä samoin kuin sinä hänkin on masentunut ja nalkutuksen uuvuttama. Hän sentään sanoo tekevänsä parhaansa.
Mistä nalkutat? Jos arki on se syy ja talousasiat, niin miten käyttäytyisit lomalla? Jos menisitte kahdestaan päiväksi pois kaikesta. Jatkuisiko nalkutus siellä?
Mieti ärsyttääkö sinua ne asiat joita mies tekee / jättää tekemättä vai mies itse?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raamatussakin sanotaan et miehen on parempi vesiräystään alla kuin toraisan/nalkuttavan vaimon kanssa! Siis vakava asia!
Mielestäni mies on hillinnyt itsensä loistavasti ettei ole tehnyt sulle pahempaa jo aikoja sitten. Huolehdi tuo oma käytöksesi kuntoon!
Ajattele näin: MITÄÄN en voita nalkuttamalla en niin yhtään mitään -ikinä! Lisäksi annan erittäin hionon mallin lapsilleni. Näinkö hekin hoitavat ongelmansa kuntoon?
Kuule ap, yksi sun toinenkin meistä on saanut oppia olemaan nalkuttamatta ja jopa onnistunut siinä. Silloin sitä oivaltaa et on muitakin ja kyvykkäämpiäkin tapoja hoitaa vaikeita asioita.
Niin sinäkin opit kunhan annat sille tilaa. Voit vaikk aoppia kunnioittaan miestäsi perheen päänä ja opetat lapsesikin siihen. Valtavan tehokasta!
Tsemppiä teille:)
Sanokaa, voiko masennus oireilla näin?
Kyllä voi, mutta minusta masennus on oire ja vähän turhan laajalti käytetty yleisnimi monenlaisin erilaisin ongelmiin ja se syy on sitten muualla. Nyt vaikuttaa siltä, että on tilanne päällä. Voiko tilanteen saada jotenkin poikki, esim meneällä johonkin toiseen paikkaan kylään tai maktalle viikonlopuksi? Nin hassulta kun se kuulostaakin niin jotenkn ne ongelmat tarttuvat paikkaan kiinni ja paikanvaihto saa molemmat näkemään asioita uudesta kulmasta.
syytin joka asiasta miestä. Tutulta kuulostaa siis.
Minä otan TÄYSIN vastuun omasta pasamaisesta käytöksestä, olen ollut jo pitkään _aivan hirveä_. Ihan joka päivä olen nalkuttanut, ja lasten kuullen. Mä en tajua itseäni. Sanokaa, voiko masennus oireilla näin? Kun päätän etten valita, niin hetken päästä valitan. Mies on sanonut mulle aiemmin suuttuessa, että kohta saat hoitaa pentusi yksin, hän lähtee, hän ei jaksa mua. On myös sanallisesti uhannut väkivallalla kahdesta, todennut että "jos et hiljene niin kohta lätty lätisee". Sen jälkeen ollaan puhuttu, miten totaaliväärin väkivalta on, mies sanonut että mun on sitten lopetettava jatkuva valitus, mä olen sanonut että hänen tulee ottaa enemmän vastuuta. Me todella ollaan aika umpikujassa. Ja tiedän, että minun on muutettava tapojani. Miten?
Jos mies ei tee osaansa perheessä ilman naputtamista, niin mitä vittua naisen pitää siinä tehdä? Pitää turpansa kiinni, ettei vaan saa selkään? Turha jäkättäminen on perseestä, mutta nalkutus ei ole syy käydä käsiksi. Koskaan.
Ja jos silti saa turpiinsa niin pitää katsoa peiliin ja muuttaa käyttäytymistään jottei mies raukan enää tarvi lyödä.
Aika uskomattomia on nämä vastaukset, vaimoon saa käydä käsiksi jos sattuu nalkutus ärsyttämään. Vaimo on syyllinen, mies on uhri joka ei vaan voi itslleen mitään. On se nyt oikeesti aika kumma että miehen ei tarvi ottaa mitään vastuuta mistään, kaikki on aina vaimon syytä.
Annatko miehellesi edes mahdollisuutta ottaa vastuuta?
vai onko niin että teki mies oman osuutensa miten hyvin tahansa niin aina tulee huomauttamista, eikä ikinä kehuja. Kyllähän siinä lannistuu nin, että kohta asenne on "aivan sama, tehköön itse kun kerran haluaa"
Mies tekee paljon, esim ulkoiluttaa ja kylvettää. Laittaa ruokaa jos pyydän jne. Mutta sanokaa mulle, miten voisin olla nalkuttamatta tilantessa: olemme sopineet että mies huolehtii lapsen iltalääkkeen, sanoin vielä että laita itsellesi vaikka lappu jos epäilet ettet muista. Tiedän, että on lääkkeenoton aika ja sanon miehelle että annatkos lääkkeen. Siinä on mulla sitten jotain muuta puuhaa, myöhemmin illalla huomaan että lääke on antamatta. Mies toteaa vähän välinpitämättömän että jaa no eipä muistanut, ja sanoo että no pitää sitten vielä antaa (pari tuntia myöhässä). Mutta siis tällaisissa asioissa, joissa yhdessä sovimme että mies huolehtii osan niin hän ei kuitenkaan tee niin? Hän ei muista tai pienmmissä jutuissa on välipitämätön vain. Ja mulle kasautuu liikaa vastuuta, muistamista ja huolehtimista. Tahtoisin jakaa enemmän miehen kanssa, mutta miten jaan jos toinen ei ota vastuuta.
Minusta on silti outoa sanoa, että se nalkuttava osapuoli on syyllinen perheen huonoon olotilaan. Ja meillä sentään nalkuttaa mies enemmän.
Väkivaltaa en hyväksy ikinä.