Väsyksissä molemmat, mies kävi käsiksi

Jos mies ei tee osaansa perheessä ilman naputtamista, niin mitä vittua naisen pitää siinä tehdä? Pitää turpansa kiinni, ettei vaan saa selkään? Turha jäkättäminen on perseestä, mutta nalkutus ei ole syy käydä käsiksi. Koskaan.

Ja jos silti saa turpiinsa niin pitää katsoa peiliin ja muuttaa käyttäytymistään jottei mies raukan enää tarvi lyödä. Aika uskomattomia on nämä vastaukset, vaimoon saa käydä käsiksi jos sattuu nalkutus ärsyttämään. Vaimo on syyllinen, mies on uhri joka ei vaan voi itslleen mitään. On se nyt oikeesti aika kumma että miehen ei tarvi ottaa mitään vastuuta mistään, kaikki on aina vaimon syytä.

kun näet asiat noin mustavalkoisesti. Miehet ja naiset nyt vain ovat erilaisia. Naislle su on ase, miehille käsi. Yhtä pahoja molemmat.

http://katajary.fi/pariskunnille/solmuja-parisuhteessa-neuvonta



Syytät miestäsi ja valitat, että et tajua itseäsi. Ettet vain nyt syytäisi omaa pahaa oloasi solkenaan miehelle?



Sinulla on paha olla itsesi kanssa ja syydät sen perheeseesi, joka sairastuu koko ajan enemmän?!



Kanna vastuu 1. itsestäsi 2. lapsistasi 3. miehestäsi ja jäitä hattuun!

mistä haluat miehen ottavan vastuuta?

Nalkutatko lastenhoitoon liittyvistä asioita vai talousasioista?



Onko tilanne muuttunut vuosien myötä, eli ottiko miehesi aikaisemmin vastuun, ja nyt ei? Vai oletko nyt alkanut kaipaamaan vastuunajakajaa?

Miehesi nalkuttaisi sulla päivät pääksytysten kaikesta. Jaksaisitko? en minä ainakaan.

Mies tekee paljon, esim ulkoiluttaa ja kylvettää. Laittaa ruokaa jos pyydän jne. Mutta sanokaa mulle, miten voisin olla nalkuttamatta tilantessa: olemme sopineet että mies huolehtii lapsen iltalääkkeen, sanoin vielä että laita itsellesi vaikka lappu jos epäilet ettet muista. Tiedän, että on lääkkeenoton aika ja sanon miehelle että annatkos lääkkeen. Siinä on mulla sitten jotain muuta puuhaa, myöhemmin illalla huomaan että lääke on antamatta. Mies toteaa vähän välinpitämättömän että jaa no eipä muistanut, ja sanoo että no pitää sitten vielä antaa (pari tuntia myöhässä). Mutta siis tällaisissa asioissa, joissa yhdessä sovimme että mies huolehtii osan niin hän ei kuitenkaan tee niin? Hän ei muista tai pienmmissä jutuissa on välipitämätön vain. Ja mulle kasautuu liikaa vastuuta, muistamista ja huolehtimista. Tahtoisin jakaa enemmän miehen kanssa, mutta miten jaan jos toinen ei ota vastuuta.

Minkä sortin lääkkeestä on kyse? Onko se nyt tosiaan niin, että lääke ei toimi jos sen antaa pari tuntia myöhässä? Entä jos lääke unohtu kokonaan antamatta ja mies huomaa itse unohduksensa ja korjaa sen sitten itse myöhemmin - mitä tuollaisessa tilanteessa vosii sattua? Onko se niin vakava lääke, että lapsi kuolee tai menee välittömästi huonompaan tilaan jos yksi kerta jää väliin? Kuulostaa kyllä siltä, että haluat kontrolloida kaikkea millin päälle etkä anna miehelle yhtään tilaa.

Mulla tämä sama nalkutus/vitutustyyli jatkunut paikanvaihdoksista huolimatta. Kesälomalla olimme paljon muualla, ja sielläkin kyttäsin ja huomauttelin koko ajan kaikesta. Tuntuu, että miehessä kaikki herkästi ärsyttää. Oikeasti mietin voisiko taustalla olla masennus, koska sellaisia tapahtumiakin takana jotka sitä hyvinkin voisi laukaista. Mutta mitenkä sitä tietäisi. Mies sanoi mulle, että et voi olla masentunut kun teet niin paljon, masentuneet eivät saa mitään aikaiseksi.

Jos mies ei tee osaansa perheessä ilman naputtamista, niin mitä vittua naisen pitää siinä tehdä? Pitää turpansa kiinni, ettei vaan saa selkään? Turha jäkättäminen on perseestä, mutta nalkutus ei ole syy käydä käsiksi. Koskaan.

Lähes kaikkien mielestä miehessä, joka käy käsiksi ei ole mitään vikaa. Käsittämätöntä. Mies kuulostaa sairaalta kaikin puolin, hoitoon tuollainen!

Mulla tämä sama nalkutus/vitutustyyli jatkunut paikanvaihdoksista huolimatta. Kesälomalla olimme paljon muualla, ja sielläkin kyttäsin ja huomauttelin koko ajan kaikesta. Tuntuu, että miehessä kaikki herkästi ärsyttää. Oikeasti mietin voisiko taustalla olla masennus, koska sellaisia tapahtumiakin takana jotka sitä hyvinkin voisi laukaista. Mutta mitenkä sitä tietäisi. Mies sanoi mulle, että et voi olla masentunut kun teet niin paljon, masentuneet eivät saa mitään aikaiseksi.

jotkut masentuneet saavat kyllä näennäisesti paljon aikaiseksi mutta sisällä on tyhjä. Se lattialla makaamisvaihe tulee vasta sitten kun on masennuksissaan rehkinyt itsensä burn outtiin. Ja siitä paranemiseen ei sitten enää riitäkään viikot eikä kuukaudet. Toimintakyky voi jonkin verran palata muutamassa viikossa, mutta ennalleen palaamisen vaatii PIIIIIITKÄN ajan.

Ei lapsi olisi kuollut vaikka lääke olisi antamatta. Mutta mulla taustalla stressi ja huoli itse sairaudesta ja koen ettemme pysty hallitsemaan sairautta niin tuntuu ettei mies välitä jos ei huolehdi. Ja minä kun välitän ja murehdin asiasta liikaakin.. tuntuu, etten saa jaettua sitä vastuuta ja huolta kenenkään (miehen) kanssa. Eikä mies etsi hyviä lääkäreitä tms. vaikka niin toivoisin että tekisi jotain tällaista, mikä helpottaisi minun taakkaani. Yövalvomisten päälle rankkaa toimia vastuullisena kaikissa lääkäriasiosisa.

Jos mies ei tee osaansa perheessä ilman naputtamista, niin mitä vittua naisen pitää siinä tehdä? Pitää turpansa kiinni, ettei vaan saa selkään? Turha jäkättäminen on perseestä, mutta nalkutus ei ole syy käydä käsiksi. Koskaan.

Lähes kaikkien mielestä miehessä, joka käy käsiksi ei ole mitään vikaa. Käsittämätöntä. Mies kuulostaa sairaalta kaikin puolin, hoitoon tuollainen!

Mistä näitä sikiää näitä naisia, jotka ymmärtävät miehiltä suurinpiirtein kaiken, mutta muille naisille ei riitä myötätuntoa. Jos nainen unohtaisi lapsen lääkkeet ja ruoat yms olisi hän vastuuntunnoton, mutta mieheltä tuollainen käytös on vain, niin - hän tekee asiat omalla tavallaan!

ulkopuolisen luo keskustelemaan.

Mies ei siis ilmeisesti ota "kunnolla" vastuuta omasta käytöksestään. Väkivallalla uhkailu on todella väärin. Hyvä kuitenkin että puhutte. Ehdotan että keskustellessanne tuolla tavalla kuin kuvaat alla sano jotenkin näin:

(kun mies sanoo, että sinun on muutettava omaa käytöstäsi):

"Ei. Pidetään nämä asiat erillisinä. Sinä päätät, lyötkö vai etkö. Sinä päätät, uhkailetko vai etkö. Sinä olet se, joka tekee päätökset omasta toiminnastaan. Minun käytökseni on toinen asia. Yritän parhaani mukaan muuttaa käytöstäni, mutta en välttämättä pysty siihen täydellisesti enkä nopeasti, enkä halua elää suhteessa, jossa minun täytyy pelätä oman fyysisen turvallisuuteni puolesta, jos en käyttäydy oikein. Väkivalta lähtee sinusta, sinun täytyy tehdä sille jotain. Jos ei pysty sitä hillitsemään yksin niin apua on saatavilla (Lyömätön linja, Jussi-työ)."

Sano tuo ainakin itsellesi.

Minä otan TÄYSIN vastuun omasta pasamaisesta käytöksestä, olen ollut jo pitkään _aivan hirveä_. Ihan joka päivä olen nalkuttanut, ja lasten kuullen. Mä en tajua itseäni. Sanokaa, voiko masennus oireilla näin? Kun päätän etten valita, niin hetken päästä valitan. Mies on sanonut mulle aiemmin suuttuessa, että kohta saat hoitaa pentusi yksin, hän lähtee, hän ei jaksa mua. On myös sanallisesti uhannut väkivallalla kahdesta, todennut että "jos et hiljene niin kohta lätty lätisee". Sen jälkeen ollaan puhuttu, miten totaaliväärin väkivalta on, mies sanonut että mun on sitten lopetettava jatkuva valitus, mä olen sanonut että hänen tulee ottaa enemmän vastuuta. Me todella ollaan aika umpikujassa. Ja tiedän, että minun on muutettava tapojani. Miten?

Sä oletat, että miehesi ottaa vastuuta siitä sun tästä sun siitä.



Mutta sinä et ota MINKÄÄNLAISTA VASTUUTA omasta täysin järkyttävästä käytöksestä vaan nillität nyt jonkun masennusdiagnoosin perään.



Sairastutat lapsesi ja miehesi eli perheesi, etkä tunnu ottavan siitä mitään vastuuta vaan kyyläät ja ärsyynnyt ja kyttäät!



Sinä se vastuuttomampi olet ja laittakaa sen miehen kännykkään automaattiherätys, niin se ipana saa edes sen lääkkeensä.



Vakka ja kansi!

Selittikö mies, miksi ruoka oli laittamatta? Minusta sinulla oli oikeus moittia, jos mies oli luvannut laittaa ruokaa sillä välin, kun sinä olit lasten kanssa ulkoilemassa.



Oletteko sopineet kotona työnjaosta (kotityöt, lapsista huolehtiminen päivällä ja yöllä)?



Meillä on yksi lapsi, ja riitojen alettua kotitöistä lapsen synnyttyä sovimme lopulta seuraavasta jaosta kotitöissä:



mies: tiskit (tiskikoneen täyttö ja tyhjennys, pöydän siistiminen, keittiön pintojen siistiminen), imurointi 1-2 kertaa/vko koko asunto, roskien vientiä.



minä: pyykkien pesu, kuivaus ja kaappeihin laittaminen, vessojen ja kylpyhuoneen pesua tarpeen mukaan, ruoanlaitto viikonloppuisin



Muutakin siivousta toki teemme tarpeen mukaan ja kuka ehtii. Tuolla perusjaolla olemme saaneet homman toimimaan ihan kohtuudella. Yövalvominen pitää myös jakaa vanhempien kesken, vaikka toinen olisikin töissä. Ei kotona lasten kanssa oleva saa sen enempää nukkua kuin töissäkään käyvä.



Vanhempien vapaahetkistä on minun kokemukseni mukaan myös tarpeen sopia. Esim. molemmilla 1 ilta viikolla nk omaa aikaa (esim. klo 21 asti), jolloin voi urheilla, käydä leffassa, ostoksilla, parturissa/kampaajalla jne.



Joitakin kertoja vuodessa lapset hoitoon viikonlopuksi ja vanhemmille viikonloppu täysin omaa aikaa.

Mies tekee paljon, esim ulkoiluttaa ja kylvettää. Laittaa ruokaa jos pyydän jne. Mutta sanokaa mulle, miten voisin olla nalkuttamatta tilantessa: olemme sopineet että mies huolehtii lapsen iltalääkkeen, sanoin vielä että laita itsellesi vaikka lappu jos epäilet ettet muista. Tiedän, että on lääkkeenoton aika ja sanon miehelle että annatkos lääkkeen. Siinä on mulla sitten jotain muuta puuhaa, myöhemmin illalla huomaan että lääke on antamatta. Mies toteaa vähän välinpitämättömän että jaa no eipä muistanut, ja sanoo että no pitää sitten vielä antaa (pari tuntia myöhässä). Mutta siis tällaisissa asioissa, joissa yhdessä sovimme että mies huolehtii osan niin hän ei kuitenkaan tee niin? Hän ei muista tai pienmmissä jutuissa on välipitämätön vain. Ja mulle kasautuu liikaa vastuuta, muistamista ja huolehtimista. Tahtoisin jakaa enemmän miehen kanssa, mutta miten jaan jos toinen ei ota vastuuta.

Tuo on Ap juuri sitä ettet anna miehelle todellista syytä ottaa vastuuta. Koska sinä olet kuitenkin muistuttamassa. Mieti rehellisesti, oletatko hänen unohtavan, ja hieman odotat sitä että saat kysyä "annoitko lääkkeen?", jotta voisit antaa ymmärtää että "etpä taas muistanut"..

Eli tarvitseeko hänen mustaa, koska sinä olet kuitenkin se joka ottaa muistamisesta roolin.

Mielestäni sinun ei tarvitsisi sanoa että laittaa lapun jotta muistaisi. Kyllähän miehesi pakosti tietää lääkkeen tarpeellisuuden. Sano kerran, että voitko antaa lääkkeen, ja anna asian olla. Vaikka kuinka tekisi mieli "tarkistaa" onko antanut. Mene vaikka kävelylle. Anna miehelle vastuu hoitaa tilanne yksin. (tämä tietenkin edellytyksellä, että lääkkeen antaminen kerran paljonkin myöhässä ei vaaranna lasta!!). Ja jos seuraavana päivänä selviää että ei ole lääkettä antanut, niin keskustelette tilanteen läpi ja kysyt tuosta vastuun jakamisesta ja miksei miehesi näe myös omaa roliaan vanhempana ja vastuunjakajana.

Ei siitä ole mitään apua. Tärkeintä on mielestäni vain todeta tässä tilanteessa, että molemmat on tehneet ehdottoman väärin. Toisen fyysistä koskemattomuutta ei saisi koskaan loukata ja toisaalta "nalkuttaminen" loukkaa myös toista.



AP, voitko kertoa tarkemmin mistä olet väsynyt? Tunnistan itseni nimittäin siinä, että ennen nalkutin todella paljon miehelleni. Hän ei ottanut täysillä vastuuta lapsista, hoidin allergisen vauvan ja taaperon yövalvomiset, en päässyt mihinkään ilman lapsia koska pullo ei kelvannut vauvalle. Takana oli myös todella raskas raskaus niin henkisesti kuin fyysisestikin. Jälkeenpäin ajateltuna olin vain niin kertakaikkisen väsynyt, että pieninkin asia itketti. Elin jaksamiseni äärilaidalla ja valitettavasti kohdistin väsymyksen, pettymyksen, kateuden ja vihan mieheeni.



Nykyisin meillä menee todella hyvin. Kumpikin tekee nyt oman osansa, jaamme tehtävät eli toinen menee ulos ja toinen tekee ruuan. Toinen tekee esim. iltapesut ja antaa iltapalan ja toinen vastaavasti nukuttaa. Myös yöheräilyihin mies nykyään osallistuu kun vaan pukkaan vähän kylkeen ensin, että herää. Yritämme mahdollisimman pitkälle sopia kaikesta. Vkl-aamuisin yleensä sovitaan kuka tekee ruuan, kuka vie lapset ulos jne. Enää ei oikeasti tarvitse nalkuttaa vaikka tähän syntyi kolmaskin lapsi. Voin vain ihailla miestäni miten hyvä isä ja puoliso hän on.



Juttele siis miehellesi. Alenna myös rimaa kodin ja lasten suhteen. Se on pientä siihen verrattuna, että voit pelastaa perheesi. Eli käytä valmisruokia, jätä siivous minimiin, nukuta lapset mahdollisimman helpolla tavalla, ota viereen nukkumaan jos heräilevät paljon, lastenohjelmat on hyvä keino hetkeksi saada omaa aikaa jne. Yritä muuttaa arkea niin, että mahdollisimman hyvin jaksaisit, listaa vaikka paperille asioita.

Mieti myös millainen vaatimustaso on miehellesi realistinen niin ettei hänkin uuvu.

Sä oletat, että miehesi ottaa vastuuta siitä sun tästä sun siitä.

Mutta sinä et ota MINKÄÄNLAISTA VASTUUTA omasta täysin järkyttävästä käytöksestä vaan nillität nyt jonkun masennusdiagnoosin perään.

Sairastutat lapsesi ja miehesi eli perheesi, etkä tunnu ottavan siitä mitään vastuuta vaan kyyläät ja ärsyynnyt ja kyttäät!

Sinä se vastuuttomampi olet ja laittakaa sen miehen kännykkään automaattiherätys, niin se ipana saa edes sen lääkkeensä.

Vakka ja kansi!

Jos mies ei tee osaansa perheessä ilman naputtamista, niin mitä vittua naisen pitää siinä tehdä? Pitää turpansa kiinni, ettei vaan saa selkään? Turha jäkättäminen on perseestä, mutta nalkutus ei ole syy käydä käsiksi. Koskaan.

Ja jos silti saa turpiinsa niin pitää katsoa peiliin ja muuttaa käyttäytymistään jottei mies raukan enää tarvi lyödä. Aika uskomattomia on nämä vastaukset, vaimoon saa käydä käsiksi jos sattuu nalkutus ärsyttämään. Vaimo on syyllinen, mies on uhri joka ei vaan voi itslleen mitään. On se nyt oikeesti aika kumma että miehen ei tarvi ottaa mitään vastuuta mistään, kaikki on aina vaimon syytä.

kun näet asiat noin mustavalkoisesti. Miehet ja naiset nyt vain ovat erilaisia. Naislle su on ase, miehille käsi. Yhtä pahoja molemmat.

että miten vaimo voi olla syypää kaikkeen. Eikö miehellä ole ollut mahdollisuus puhua nalkuttamisesta? Eikö hänellä ole ollut mahdollisuus hakea apua, itselleen ja puolisolle joka ei jaksa? Miksi se on aina nainen jonka pitää katsoa peiliin ja muuttaa käytöstään? Miehellä on ollut tasan samat mahdollisuudet puuttua tilanteeseen ja ainoa minkä hän teki oli se että kävi vaimoonsa käsiksi, kun oli sillä jo aiemmin uhannut? Käsiksi käymiseen ei ole mitään puolustelua, ei mitään. Eihän mies sitäpaitsi edelleenkään ota vastuuta, syy on edelleen uhrissa, vaimo pakotti käymään käsiksi.

Tuo tilanne ei todellakaan ratkea sillä että ap katsoo peiliin ja alkaa varoa sanojaan ja tekojaan. Miehen pitää tajuta tehneensä väärin ja hakea apua, ennenpitkää ap saa turpiinsa oikein kunnolla ja syy on miehen mukaan kokonaan vaimossa, mitäs nalkutti.

Meilläkin takana paljon kaikkea, paljon valvottavat lapset, koliikkia, sairastelua jne. Mies perusluonteeltaan hyvin hidas toimimaan, esim vielä nykyäänkin pikkulasten isänä hänen pitäisi saada vaikka viikonloppuaamut ja aamupäivät ottaa todella rauhallisesti, puoli yhdeltätoista ulos lähtemien (jos ollaan sovittu että hänen vuoro viedä) on hänenkin aikaista ja kiirehtimistä. Aina jos olemme menossa jonnekin, miestä joutuu odottelemaan. Koen, että on välillä kuin kivireki tässä. Toisaalta myös hoitaa lapsia, mutta lapsetkin hermostuvat isän hitaaseen tyyliin. Minä näen sen myös välinpitämättömänä, mies sanoo ettei ole sitä. Mutta mies osaa tehdä "numeron" kaikesta omalla laiskuudellaan -esim uloslähtö, mies ei viitsisi antaa lapsille vaatteita, pyytää että anna hei sä ja jos sanon että osaathan sinäkin niin sitten tokaisee pikkulapselle että laita päällesi sopivat vaatteet. Minusta tuollainen on tyly asenne, täytyisi näyttää että ottaa vastuuta (minähän sanon miehelle että hoida sä homma, ei mua tarvita eli yritän antaa vastuuta) eikä käyttätyä tyyliin että jos sinä et sitten välitä niin samapa tuo. Näistä olen puhunut miehelle hyvin rauhallisesti ja selittänyt miten koen.

Poliisi Kertoo -tyyppisestä kirjasta jutun avioparista, jossa nainen oli yli 30 vuotta henkisellä väkivallalla piinannut miestä. Lopulta mies sekosi ja löi kirveellä kesken tälläisen natkuksen. Sai todella lievän tuomion (2-3 vuotta) lieventävänä asianhaarana se, että avioparin kaikki lapset todistivat isänsä puolesta ja kertoivat äidin henkisestä väkivallasta vuosien ajan. Joo, olishan se mies voinut lähteä, mutta tossukka mies ja vuosien henkisellä väkivallalla alistettu -> osaako enää lähteä? Kaiken kaikkiaan se juttu oli tylyä tekstiä siitä, miten toista voi piinata lyömättä.

AP ainoa ihminen, jonka käytökseen sä voit välittömästi vaikuttaa on sinä itse!



Väität ottavasi vastuun henkisestä väkivallasta, joka sairastuttaa perheesi. Väärin.



Jos otat vastuun käytöksestäsi, lopetat sairaan käytöksesi heti. Mieti millaista lapsilla ja miehellä on kanssasi.



Haluaisit miehesi tekevän niin ja näin, mitä jos vaikka tekisitte yhdessä? Ottaisitte yhdessä vastuuta ja toimisitte tiiminä. Se, että sinä odotat miehesi tekevän ja hyökkäät kimppuun, kun hän ei teekään aiheuttaa kauheasti kitkaa. Olkaa tiimi, älkää taistelupari. Puhukaa!