"vauvalle tarkoitettu äidinrakkaus suuntautuukin epiduraaliin" siis mitä???

Kyllä mäkin ennen synnytystä paljon mietin asioista, luin synnytyskertomuksia ja juttelin ihmisten kanssa, ja kyllä moni sanoi että olivat etukäteen päättäneet pyytää epiduraalia. Yksikin sanoi, että ei niin kovin sattunut ja eteni ihan ok, mutta halusi kuitenkin epiduraalin ja sen saatuaan sitten nukkui pari tuntia. Minä vähän ihmettelin, että nukkumaanko sinne synnytykseen pitää päästä, tuossa ei ollut takana mitään vuorokausien synnytystä vaan viitisen tuntia muistaakseni. Kyllä kai se on nousemassa kohtuullisen rutiiniksi toimenpiteeksi Suomessa, sitten vauhditetaan oksitosiinilla jne. En itse miellä olevani puudutuksia vastaan kuitenkaan.

T: 28

Tuollaiset tarinat voivat kuulostaa silkalta mukavuudenhalulta enkä sano etteikö joskus voisi niin ollakin. Luulen, että paljon useammin kuitenkin se epiduraali pyydetään varhain varmuuden vuoksi, koska on opittu, että synnytyskipu on jotain aivan järkyttävää. Ei uskalleta edes kokeilla itse. Se voi olla ihan viisastakin, sillä pelko lisää kipua.

että ennenaikoina äidit hyvästelivät perheensä ennen synnytystä. Ja kyllähän äitikuolleisuus olisi synnytyksissä iso jollei olisi länsimaista teknologiaa apuna. Mutta ennenkuin ollaan siinä pisteessä että otetetaan lääketieteen keinot apuun, monet äidit on silti ihan se saman synnytyksen edessä joka olisi entisaikaan päättynyt kuolemaan. Eikä ne ole nykyäidillekään helppoja keikkoja! Harvoin synnytykseen varmaankaan kuollaan niin että kaikki menee kuin rasvattu ja on euforiat ja orgasmit ja sitten boom, kuolema tulee. Kyllä se synnytys on ollut monella aikaan kuolleella takuulla aika kauhea koko ajan, ja sen saman kauheuden joutuu nykyäiti kokemaan, miinus ettei henki lähde, kun kerran on sektio käytössä. Ja nyt on epiduraalikin sitten auttamaan sietämättömissä tuskissa.

Niin että minusta on jotenkin kohtuutonta kirjoitella ivalliseen sävyyn miten äidit rakastaa lapsen sijaan puudutetta tai anestesialääkäriä jos lääkäri on äidin mieleen. Minusta se on rienausta ja tuntuu melkoisen kurjalta.

se että ne joilla jo muutenkin on ollut helppoa saa vaan lisää suitsutusta ja kiitosta ja ne jotka on käyneet läpi helvetin saa kuulla olevansa huonoja synnyttäjiä ja lapsikin jää ilman sellaista rakkautta kuin synnytyksessä kuuluisi. Mutta sellasta tää elämä kai sitten vaan on.

Tämä on se kohta mitä en ymmärrä, selittäkää joku pliis. Siis keneltä saa kuulla olevansa huono?

Kuka on se joka syyllistää? Tarkoitetteko AV:ta? Ovatko kukaan tuttunne tai ystävänne syyllistäneen? Tai sairaala? Tai neuvola? Tai kukaan oikea ihminen?

Pienen ryhmän kirjoittelu nimettömänä, ei tarkoita mtään. Miten kukaan järkevä ihminen voi tuntea pahaa mieltä jonkun nimettömän kirjoituksesta?

Niin että minusta on jotenkin kohtuutonta kirjoitella ivalliseen sävyyn miten äidit rakastaa lapsen sijaan puudutetta tai anestesialääkäriä jos lääkäri on äidin mieleen. Minusta se on rienausta ja tuntuu melkoisen kurjalta.

Sävy ei ollut ivallinen. Tarkoitus oli löytää huumorin pilkahdusta, koska olen lukenut kertomuksia, joissa äiti sanoo, että olisi voinut vaikka naida anestesialääkärin, olihan se komia mies ja niin hyvä juttu se epiduraali oli. Aivan järkevä reaktio, kun rakkaushormonit jylläävät.

Pistän pohdinnan alle paljonko huumoria kannattaa käyttää ja miten, tuleeko se ymmärretyksi.

Doula Elisa

minulla on takana kaksi synnytystä, toinen epiduraalilla, toinen omasta uteliaisuudesta luomuna. Epiduraalisynnytys meni hyvin mutta luomusynnytykseni oli mitä mahtavin kokemus, kun luotin kehooni ja annoin sen tehdä työnsä.



JA TÄMÄN HALUAN HUUTAA SINULLE! OLET TÄYSIN OIKEASSA! SYNNYTYSEUFORIA ON KOKEMUS, JONKA SOISIN JOKAISELLE NAISELLE! Ja ennen kaikkea soisin jokaiselle naiselle itseluottamusta ja kykyä ajatella synnytystä luonnollisena tapahtumana.



Blogikirjoituksesi oli kaunis ja ketään syyllistämätön. Joku nyt vaan halusi tehdä tikusta asiaa.

Miksi ihmeessä kinastella tällaisesta asiasta.Kukaan toinen ei voi tietää miltä synnyttäjästä tuntuu. Lääkärit ja kätilöt näkevät tilanteen lääketieteellistä kannalta, tarkoitan tällä sitä, että milloin joko lapsi tai ovat vaarassa, tekevät päätöksen sen mukaisesti. Äiti on tietoinen omista voimistaan ja kyvyistään ja jos ei jostain syystä ole, sitä varten on henkilökunta. Ihana että lääkkeitä ja muita apukeinoja, jos kokee ettei niitä tarvitse, ei se ole sen enempää hehkutettava asia, puudutuksetkaan. Synnytys on pakollinen asia, jos aikoo sukua jatkaa, kuinka suuri merkitys sillä loppujen on vaikka olisit synnyttänyt moottoritiellä, tuntemattoman ohikulkijan avustuksella. Pääasia on että lapsi ja äiti ovat terveitä ja tyytyväisiä synnytyksen jälkeen. Jopa minä oli viimeiseni jälkeen vaikka lapsi oli jo kohtukuollut. Paras synnytys kaikista kolmestani.

pitää AINA halventaa sitä äitiä jolla on kauhea synnytys syystä tai toisesta. Miksi ei voi puhua myötätuntoisesti. Tuo doulakin liittyy vaan rivienvälistä mollaavien joukkoon ja loppujen lopuksi koko homman tarkoitus on oman hännän nosto muitten kustannuksella. Halpaa ylemmyydentunnetta.

pitää AINA halventaa sitä äitiä jolla on kauhea synnytys syystä tai toisesta. Miksi ei voi puhua myötätuntoisesti. Tuo doulakin liittyy vaan rivienvälistä mollaavien joukkoon ja loppujen lopuksi koko homman tarkoitus on oman hännän nosto muitten kustannuksella. Halpaa ylemmyydentunnetta.

Sen verran edes häpyä.

epiduraalin enkä voi kuvitella että olisin enää yhtään enempää lastani rakastanut. Mutta kai sitten olisin jos olis taju mennyt kivusta.

esikoisen synnyttämisen jälkeen äidin rakkauden syntymiseen meni todella kauan. Olin niin puulla päähän lyöty järjettömöstä kivusta ja siitä että minut pakotettiin synnyttämään luomuna vastoin tahtoani.



Kaksi seuraavaa synnyttetty epiduraalin kera ja rakkaus päässyt syttymään heti synnytyssalissa. Koska en ole ollut tajuttomana kivusta.

luomusynnytys (kera imukupin ja ison epparin) oli niin traumaattinen kokemus etta henkisesti siita toipumiseen meni todella kauan. itse synnytyksessa olin ihan sekaisin kivusta ja oksentelin vaan.

Turha siitä on loukkaantua jos jonkun mielestä synnytys oli ideaalisinta mahdollisimman luomuna. Olen ihan samaa mieltä, luomuna olis paras synnyttää, jos mahdollista. Jos tilanne vaatii lääkkeellistä kivunhoitoa, niin sitten sitä annetaan. Yksinkertaista.

Turha siitä on loukkaantua jos jonkun mielestä synnytys oli ideaalisinta mahdollisimman luomuna. Olen ihan samaa mieltä, luomuna olis paras synnyttää, jos mahdollista. Jos tilanne vaatii lääkkeellistä kivunhoitoa, niin sitten sitä annetaan. Yksinkertaista.

että lopuksi epäillään vielä kivunlievitystä saaneiden äitin äidinrakkautta. Siinä on koossa perinteisen luomusynnytysidealistin maailmankuva.

Turha siitä on loukkaantua jos jonkun mielestä synnytys oli ideaalisinta mahdollisimman luomuna. Olen ihan samaa mieltä, luomuna olis paras synnyttää, jos mahdollista. Jos tilanne vaatii lääkkeellistä kivunhoitoa, niin sitten sitä annetaan. Yksinkertaista.

että lopuksi epäillään vielä kivunlievitystä saaneiden äitin äidinrakkautta. Siinä on koossa perinteisen luomusynnytysidealistin maailmankuva.

Tuon kuvan voi saada, jos lukee pelkän otsikon. Mutta jos lukee koko Elisan kirjoituksen ihan ajatuksen kanssa, niin huomaa että se on täyttä asiaa ja ainoastaan otsikoinnissa on epäonnistuttu surkeasti.

huomaa että se on täyttä asiaa ja ainoastaan otsikoinnissa on epäonnistuttu surkeasti.

"Minua on pitkään vaivannut jollain selittämättömällä tavalla se, kun synnytyskertomuksissa naiset kuvaavat epiduraalin olleen "taivas". Se ei ole jotenkin käynyt järkeeni. Itse sain ensimmäisessä synnytyksessäni spinaalipuudutuksen, mutta se ei ollut taivas."

Mikähän se selittämätön tapa oikein on? Se kun kaikki eivät ajattele ja koe kuten minä? Eli lähtökohta on nyt sitten se, että kirjoittaja ei ole kokenut spinaalin olleen taivas. Mistä seuraa suoraan se, että kaikki jotka ovat näin kokeneet, ovat olleet jollain selittämättömällä tavalla väärässä. Ja heidät täytyy nyt saada näkemään valo kertomalla heille etteivät he ole epiduraalinsa takia rakastaneet oikeita asioita.

Kun lievittävä lääkityskin on olemassa? Ennen vanhaan synnytettiin toki luonnollisesti, mutta silloin komlikaatioita oli myös enemmän ja synnytykseen saattoi kuolla. Miksi pakoilla lääketiedettä, kun päänsärkyyn, murtuneeseen jalkaan tai tulehdukseen ottaisi kuitenkin pulveria?



Lisäksi minulla on paha vulvodynia, joka aiheuttaa pahoja kiputiloja ulkosynnyttimissä, klitoriksessa ja vaginan sisälläkin. Orgasmi on minulle mahdotonta. Lisäksi minulla on todettu alhaiset mielihyvähormonitasot, joiden vuoksi kärsin mm. masennuksesta (josta ennen syytettiin kiputilojani, mutta erikoisgynekologi huomasi vulvodynian, sillä siitä on myös nähtäviä merkkejä, jos lääkäri ne haluaa nähdä eikä syyttää aina mielenterveysongelmia). Jos joku kehtaisi väittää, että minun tulee synnyttää "luonnollisesti" ja kärsiä kauheita kipuja (luultavasti sairauteni takia vielä rajumpia kuin naiset yleensä, koska jo yhdyntä on mahdotonta) niin nauraisin päin naamaa :D En todellakaan kärsi turhaa, jos sitä voi välttää. Eihän se mitenkään vähennä rakkautta lapseen, että kun lapsi on ulkona, voit ottaa sen syliin hyvissä voimissa etkä kipushokista sairaana! Kun tulen synnyttämään, en välttämättä voi edes synnyttää alakautta, mutta jos voin niin kipulääkitys on kohdallani ainoa vaihtoehto.

Eli yksi neuvo: Älkää tehkö synnytyksillenne käsikirjoitusta, vaan luottakaa siihen että teidän kehonne kertoo PAIKAN PÄÄLLÄ miten tulee menetellä.

Jäi aika pöllämystynyt olo, kun koko synnytystä ei sitten tullutkaan. Luulin, että synnytykseen kuuluisi supistuksia ja että menisin sairaalaan synnyttämään. Enpä mennyt, vaan ihan muilla asioilla ja sitten yhtäkkiä ne leikkasivatkin. Eikä mun keho kertonut yhtään mitään. Ei mulla traumoja ole, mutta outo olo siitä jäi.

Mutta muuten olen samaa mieltä. :)

euforiansa edes johonkin? Niissä synnytyksissä jossa ei päästä siihen luomukeinoin. Vaihtoehdot on traumaattinen ja kaamea synnytys, ei eutoriaa ollenkaan, ja euforia joka pääsee epiduraalin takia tietoisuuteen.

huomaa että se on täyttä asiaa ja ainoastaan otsikoinnissa on epäonnistuttu surkeasti.

"Minua on pitkään vaivannut jollain selittämättömällä tavalla se, kun synnytyskertomuksissa naiset kuvaavat epiduraalin olleen "taivas". Se ei ole jotenkin käynyt järkeeni. Itse sain ensimmäisessä synnytyksessäni spinaalipuudutuksen, mutta se ei ollut taivas."

Mikähän se selittämätön tapa oikein on? Se kun kaikki eivät ajattele ja koe kuten minä? Eli lähtökohta on nyt sitten se, että kirjoittaja ei ole kokenut spinaalin olleen taivas. Mistä seuraa suoraan se, että kaikki jotka ovat näin kokeneet, ovat olleet jollain selittämättömällä tavalla väärässä. Ja heidät täytyy nyt saada näkemään valo kertomalla heille etteivät he ole epiduraalinsa takia rakastaneet oikeita asioita.

Se on nimenomaan etuoikeus, jonka soisin kaikille, mutta jota useimmat eivät edes halua kokea. En minäkään halunnut, kun esikoisen synnytyksessä sain epiduraalin. Olin toista odottaessa tehnyt oikein kunnon listan, mitä haluan synnytyksessä - ja epiduraali oli siinä suunnilleen ykkösenä. Vaan synnytys yllättikin ja mitään en ehtinyt saada. Luonto opetti toimimaan oikein, ja voi mikä mieletön, mieletön kokemus se olikaan! Todellakin oikea termi on VOIMAANNUTTAVA. Jos sellaisen kokemuksen saa, ymmärtää mikä on Elisalla taustalla. :)

muitten epiduraalitaivasta jos hän itse ei ole sellaista koskaan kokenut? Minusta tuo aloitus tuossa on jo täysin käsittämätön lähtökohtana.