"vauvalle tarkoitettu äidinrakkaus suuntautuukin epiduraaliin" siis mitä???

muitten epiduraalitaivasta jos hän itse ei ole sellaista koskaan kokenut? Minusta tuo aloitus tuossa on jo täysin käsittämätön lähtökohtana.

Järjetöntä tekstiä ja loukkaavaa.

takana neljä synnytystä, luomuna, jos se jotakuta kiinnostaa. Ekassa olin kipeä, en tosin sietämättömän vaan sen verran, että tiesin, että jotain tapahtuu.. Toisessa olin kipeä kai vajaan tunnin, kolmannessa 20min, neljännessä, kalvojen puhkaisulla käyntiin houkutellussa, 40min. Kun en ole ollut kovin kipeä, olisi ollut tuhlausta ottaa kivunlievityksiä.. En kyllä ole mitään erityistä euforiaa tuntenut, vain jonkinlaista helpotusta, kun pään olen saanut ponnistettua ulos :) Mutta kaikki vauvat on olleet ihania ja rakkaita heti.



Oon kuitenkin sitä mieltä, että synnytyskokemukset on aina yksilöllisiä ja synnyttäjän pitää kuunnella itseään ja osata pyytää apua (vaikka sitä puudutusta) tarvitessaan sitä. Kipu on kuitenkin aina subjektiivinen kokemus, eikä sitä voi nähdä saati mitata mitenkään luotettavasti.



Eikös jokaisessa synnytyksessä ole tavoite saada vauva ulos äidin mahasta mahdollisimman turvallisesti? Ja eikös kuitenkin aina ole parempi, että äitikin jaksaa kokea synnytyksen muuna kuin "järkyttävänä teurastuksena", vaikka sitten kipulääkityksen avulla? Se, että minä en ole ollut kipeä, ei tarkoita, etteikö moni muu olisi ollut.. omissa synnytyksissä ei mikään muu ole muistuttanut teurastusta kuin runsas vuoto.. :)



Mutta euforialla ja muilla sivistyssanoilla hehkuttaminen on mun mielestä vähän mautonta. Synnytys on kuitenkin kaikin puolin herkkä kokemus äidille, varsinkin se synnytys, josta on jäänyt traumoja. Kukaan ei voi todella tietää synnyttäneen todellisia tuntoja. Siksi tuntuukin, että olisi ehdottoman tärkeää, että sen kivuliaan, haastavan, rajun, jopa teurastukselta tuntuneen synnytyksen jälkeen äiti voisi kuitenkin tuntea olevansa toistenkin silmissä hyvä äiti, onnistunut äiti.



Tosin samaa mieltä olen imetyksen suhteen. Tiedän edut, mutta tiedän myös sen kivun, jota tuntee se "huono ja epäonnistunut äiti", joka saa kuulla tämän tästä imetyksen eduista ja niiden onnistuneiden äitien paremmuudesta. Tuntuu, että niin monesti unohtuu ne kauniit ja rohkaisevat sanat. Ja se, että ihmiset on erilaisia ja kokee asiat yksilöllisesti.



Olkaa äidit toistenne tukena, älkää puukottako niillä asioilla, jotka on kaikkein herkimpiä!!



näin siis viidettä odottava äiti..

ja toivoisin jokaisen naien saavan samanlaisen synnytyskokemuksen.

En silti ole lääkkeitä vastaan. Olen synnyttänyt yhden epiduraalilla. Ja tämän synnytyksen jälkeen ei tullut sitä euforiaryöppyä, mikä tuli luomujen jälkeen.

Mutta tämä on vain minun kokemus. Ei kannata kenenkään vetää hernettä tästä nenäänsä.

Eikö euforia tule ihan vain siitä, että tuskat yhtäkkiä loppuvat? Itse olen kokenut moista ihan jo kuukautisissa, kun tauoton, parikin tuntia jatkunut reipas supistelu on yhtäkkiä loppunut. En ole kokenut kipua, vaan jotakin aivan toisentyyppistä. Se oli käsityskykyni ulkopuolella, joten käyttäisin ilmaisua sietämätön olo, sillä en kertakaikkiaan kestänyt olla nahoissani sen aikana. Jos nyt synnytyksessä on mitään samantyyppistä plus lisäksi todella kovaa kipua, niin kai nyt tuleekin euforia, kun se loppuu. Epiduraalin kanssa taas kipua + mahdollisesti sitä minunkin kokemaa sietämätöntä olotilaa ei ole, joten ei ole yllätys, jos eurofiakin jää tulematta.

Mun esikoinen syntyi luomuna alateitse ja toinen sektiolla kun olin täysin puudutettu, ja kas kummaa kun rakastan molempia ihan samanlailla ja ihan alusta asti! Vieläpä siitä huolimatta että sain tämän toisen syliini vasta viikkojen jälkeen ja kotiin sairaalasta 2-kuisena. Voi vi**u että jotkut jaksaa valittaa jostain epiduraalista!!! Kaikki ei saa sitä lasta edes elävänä kotiin!!

asiallinen kommentti. minun eka oli kaamee, ei siinä rakkautta ehtiny tuntee, kun lapsi jäi jumiin, ja repesin päräsuoleen saaakka. toinen tulla tupsahti yllättäen ja nopeasti, mutta jälkikomplikaationa jäi hiusverisuoni vuotamaan välilihan leikkauksesta, oli viidestä minuutista kiinni,ettei alapää revennyt ja pahemmin ko ekalla kertaa. sitten vasta tarvittiin kipulääkkeitä kun jouduttiin leikkaamaan auki ja syvältä. kolmannessa täysvartalopuudutus alusta loppuun saakka kohtukuoleman vuoksi ja silti ponnistus oli hirveää tuskaa. vauvaan rakastuin oitis vaikka oli kuollut. kirjoitin jo aiemminkin, otsikolla Hyvät naiset. Joku sanoi, että onko väliä miten synnyttää, kunhan lapsi on terve ja ELÄVÄ. menkää peilin eteen ja miettikää mitä on itsekkyys ja epäasiallisuus.

asiallinen kommentti tarkoitti siis tuota edellistä eli, mulla on....ja toinenkin sana jäi poi, mun eka synnytys oli....

Joku sanoi, että onko väliä miten synnyttää, kunhan lapsi on terve ja ELÄVÄ. menkää peilin eteen ja miettikää mitä on itsekkyys ja epäasiallisuus.

Monella synnytys pääsee juuri etenemään kun sietämätön tauoton kipu turrutetaan ja synnyttäjä pystyy rentoutumaan edes vähän.

Jep, riskit ja edut, jotka ovat tilannekohtaisia. Riskit tulevat siinä tarpeellisenkin puudutuksen mukana, mutta on kyllä aivan mahdollista, että edut ovat suuremmat kuin riskit. Tätä en ole koskaan kieltänyt, enkä kiellä.

Doula Elisa

Mikä koulutus näillä doulilla on?

Ei se, että itse on synnyttänyt, ja siitä on jäänyt se orgasmi päälle, tee kenestäkään asiantuntijaa!

Sinä et ole antanut epiduraalilla lapsellesi huonoa alkua. Oletko jo lukenut uusimman kirjoitukseni?

Epiduraalin ottaneet äidit eivät rakasta lapsiaan vaan epiduraaleja. Perustakaa te paremmat äidit oikean äidinrakkauden kerho, siinäpä saatte päteä taas kerran.

En ole pettynyt synnytykseeni koska en oikeasti mitään odottanut, tavoite saavutettin ja se oli terve vauva ja äiti. Se mihinkä olen pettynyt on se että mun kamalat kokemukset tekee musta lisäksi jotenkin huonomman muitten silmissä. Se tuntuu epäoikeudenmukaiselta.

Äitejä kritisoidaan aina ja moni syyllistyy syyllistämättäkin. Äitiys on vaikea laji. Minä toivon, ettei kukaan sinua (tai ketään muutakaan) pitäisi huonompana epiduraalin takia, mutta valitettavasti paljon ihmiset hutkivat tutkimatta. Se on epäoikeudenmukaista, mutta ei sitä oikein saa tästä maailmasta pois.

Hienoa, että tavoitteesi synnytykselle saavutit ja harmi, että synnytys oli sinulle edes osittain kamala kokemus. Olen varma, että kuitenkin teit parhaasi niillä tiedoilla, voimilla ja kyvyillä, joita sinulla silloin oli ja sen enempää ei voi keneltäkään pyytää.

Doula Elisa

Eli tämä epäonnistunut synnyttäjä oli niin vajaavainen voimiltaan ja kyvyiltään ja luonnollisesti tiedoiltaan, että joutui turvautumaan epiduraaliin! Tämä on juuri se asenne, joka nostaa karvat pystyyn!

Mikähän tutkija tämä blogikirjoittaja on? Omat synnytykset nyt eivät riitä miksikään tutkimustiedoksi. Ne on kuule hieman eri ihmiset, jotka sitä tutkimusta tekevät - sun tiedot ja kyvyt taitaa olla siihen melko vajaavaiset!

Ja en ole loukkaantunut itse mistään - takana mm. lääkkeetön synnytys.

tuota kirjoitusta, mutta...

mielestäni se oli aivan asiaa. Eikä syyllistämisestä tietoakaan.



Minulla on takana kolme synnytystä pelkän ilokaasun voimin, joten en näin ollen tiedä, millainen "taivas" se epiduraali on. Sen kuitenkin tiedän, että synnytyksen jälkeen olo oli aika euforinen, virkeä ja tuntui että jaksaa mitä tahansa. Siitä, vaikuttiko se jotenkin lapseen "rakastumista" en pysty sanomaan mitään. Oman kokemukseni mukaan äidinrakkaus ei tipahda napista painamalla. Mutta olenkin tällainen teknokraattisempi tapaus.

"Ennen minäkin ajattelin niin, mutta nyt kun olen saanut tietoa ja valaistunut, niin näen totuuden"



Voi apua.

synnytykset joissa ei käytetä epiduraalia päättyy euforiaan ja onneen ja auvoon? Vai voisiko olla niin, että onneen ja auvoon päättyviä synnytyksiä olisikin loppupeleissä vähemmän, kun ne äidit joilla on vaikea synnytytys traumatisoituu oikein kunnolla? Mitä siitä seuraa pienten vauvojen alkutaipaleelle?

Kyllä mäkin ennen synnytystä paljon mietin asioista, luin synnytyskertomuksia ja juttelin ihmisten kanssa, ja kyllä moni sanoi että olivat etukäteen päättäneet pyytää epiduraalia.

T: 28

Tuollaiset tarinat voivat kuulostaa silkalta mukavuudenhalulta enkä sano etteikö joskus voisi niin ollakin. Luulen, että paljon useammin kuitenkin se epiduraali pyydetään varhain varmuuden vuoksi, koska on opittu, että synnytyskipu on jotain aivan järkyttävää. Ei uskalleta edes kokeilla itse. Se voi olla ihan viisastakin, sillä pelko lisää kipua.

Ensisynnyttäjät ovat huolestuneita, ja ymmärrän sen hyvin, ei synnytystä pysty etukäteen kuvittelemaan mitenkään. Mielestäni on kuitenkin tärkeää kertoa myös näitä positiivisia kokemuksia, eikä vaan vertailla toinen toistaan kauheampia kriisisynnytyksiä. Tuskin kukaan ihan toisten vietävissä on, mutta vaikuttaahan se omaan fiilikseen jos on kuullut ainoastaan näitä "järki ois mennyt ilman epiduraalia"-juttuja.

Itse kritisoin tässä ketjussa siis ainoastaan sitä, että kun doula Elisa kirjoittaa blogiinsa mielestäni asialliseen sävyyn, niin johan täällä ollaan irvailemassa että "syyllistetään äitejä" ja "haluaisitko sinä tällaista doulaa 'tukemaan' itseäsi synnytykseen". Ottaako jollain oma kokemus ja omat päätökset niin koville, että pitää muiden kertomukset lytätä valheena? Tai mites se yksi kirjoittaja asian ilmaisi, suloista hölynpölyä tms. Miten niin hölynpölyä?

T: 28

loukkaava.. Mistä se doula voi tietää mitä kukakin ajatellee epiduraalin luomalla hengähdystauolla ja minne vauvalle tarkoitettu rakkaus menee. Ollaan muka niin asiallisia ja aina pitää kaikki muotoilla niin että pääsee loukkaamaan. Tässä kohtaa me naiset ja äitiys on ihan mahdoton yhdistelmä.

synnytykset joissa ei käytetä epiduraalia päättyy euforiaan ja onneen ja auvoon? Vai voisiko olla niin, että onneen ja auvoon päättyviä synnytyksiä olisikin loppupeleissä vähemmän, kun ne äidit joilla on vaikea synnytytys traumatisoituu oikein kunnolla? Mitä siitä seuraa pienten vauvojen alkutaipaleelle?

itselläni lähtökohta synnytyksiä kohtaan on, että ihmisnainen on luotu synnyttämään lapsia, eikä se ole mikään niin pelottava ja valtavasti sairaanhoitohenkilökuntaa vaativa toimenpide kun siitä nykyään länsimaissa tehdään. Kannatan sairaalassa synnyttämistä, että JOS joku menee pieleen on apua saatavilla, mutta en ymmärrä että luonnollista tapahtumaa varten laaditaan toimenpidesuunnitelmia että "tahdon epiduraalin ihan varmuuden vuoksi, kun kaikki ovat sanoneet ettei ilman sitä pärjää". Ja että jos joku yrittää kertoa asiasta jotain muuta, ollaan vetämässä kaikennäköisiä syyllistämiskortteja ja "perustakaa te niitä täydellisten äitien kerhoja"-marttyyriulinoita ja vedetään palkokasvia nenään että "kyllä minä nyt mieleni pahoitin".

Toisaalta ymmärrän senkin, että ehkä ne joilla on ollut huonompi kokemus ovat herkemmin äänessä. Siksi yritän kertoa omaa tarinaani vähän vastapainoksi, jos vaikka osuisi jonkun ensimmäistään odottavan silmiin. Minun panokseni kuitenkin on aika vaatimaton, doula Elisan blogi osuu varmasti useampien silmiin kuin minun tekstini, ja hyvä niin, hän varmasti on enemmän perehtynyt asioihin kuin minä.

T: 28

Ja vielä ilman mitään luomusynnytystreenileirejä. Tässäpä meille paras asiantuntija siitä miten kaikkien pitäisi synnyttää.

Keskimmäisellä ei kohdunsuu auennut ja sydänäänet heikkenivät (lääkäri joutui happisaturaatiota mittaamaan useampaan otteeseen). Vasta epiduraalin jälkeen alkoi tapahtua ja kohdunsuu aukesi nopeaan tahtiin.



Jos olisi ollut luomusynnytys, olisin kärsinyt hirmu kivuista paljon pitempään ja lapsellani olisi happivajauksesta johtuva vamma.



Nyt olin asiantuntevassa hoidossa, jossa olisin päässyt hätäsektioon mikäli happivaje olisi kasvanut liian suureksi. Näin olisi varmasti käynyt ilman epiduraalia.