Lapset eivät saa harrastaa enää urheilua ilman kilpailua.

Sellaiselle lapselle (tai perheelle), joka ahdistuu jo muiden harrastuskuskauksista, ei tuollainen aktiivinen "harrastaminen" varmasti sovikaan. Mutta on myös lapsia, jotka ihan oikeasti nauttivat siitä mitä tekevät ja tykkäävät mennä niihin harrastuksiin vaikka treenejä olisi 5-6 kertaa viikossa.

Ja valitettavasti on sitten niitäkin vanhempia, jotka haluavat toteuttaa itseään lasten kautta ja lasta painostetaan sellaiseen suorittamiseen, joka ei välttämättä ole lapsen oman toiveen mukaista.

Minusta on ihan turha rinnastaa noita "harrastusorientoituneita" ja "kilpailuorientoituneita" lapsia. Ne jotka oikeasti haluavat harjoitella tavoitteellisesti eivät useimmiten viihdy harrastusryhmissä, koska siellä on liian helppoa. Ja varsinkin joukkuelajeissa turhautuvat, jos muut eivät suhtaudu harjoitteluun samalla intohimolla. Vanhempien vastuulla on sitten löytää oman lapsen tarpeita vastaava ryhmä. Valitettavan usein vain tapaa vanhempia, jotka "haluavat lapselleen parasta ohjausta" ja haluavat lapsensa nimekkääseen seuraan, joka pääosin keskittyy kilpaurheiluun... Harrasturyhmiin keskittyvä vähemmän nimekäs järjestäjä ei kelpaa, ja sitten ihmetellään kun tavoitteet eivät kohtaa.

Toki monessa lajissa tuo uuden lajin aloittaminen on tehty hankalaksi isommille lapsille, mutta silti väittäisin, että isommilla paikkakunnilla löytyy kyllä harrastuspohjaltakin toimivia ryhmiä todella monessa lajissa. Ainakin omalta paikkakunalta löytyy, eikä asuta pääkaupunkiseudulla.

Tuohon kommenttiin, että perheiltä menevät viikonloput kuskauksissa ja kesät leireillä jne., eikä tuttaviakaan ehditä tapaamaan, on pakko kommentoida. Ihan oikeasti, kuinka moni vanhempi olisi valmis kieltämään lapseltaan esim. harrastukseen liittyvän valmennusleirin vain sillä perusteella, ettei ehditä muuten nähdä "Eijaa ja Seppoa"? Jos lapsi on löytänyt lajin, josta tykkää ja jossa menestyy, niin harva vanhempi haluaa leirityksiä ym. kieltää vain "oman mukavuuden" takia. Tuo aika, kun lapset tarvitsevat vanhempien kuskausta, on kuitenkin varsin lyhyt, joten itse ainakin ajattelen, että voin kyllä "uhrata" muutaman kesän (vuoden) kentän laidalla, jos se on lapselleni tärkeää. Ja moni vanhempi löytää kuitenkin noista harrastusporukoista myös itselleen ystäviä, joten harvoin kuskaus pelkkää pakkopullaa vanhemmillekaan on. Sitä sosiaalista elämää hoidetaan kahvittelujen ja vierailujen sijaan harrastuksen parissa, kentän laidalla. Ehdin kyllä itse harrastaa ja tavata ystäviäni siten parin vuodenkin päästä, kun lapseni kulkevat jo omillaan.

Meillä lasten harrastuksissa saa jättää treenejä lomien ym. takia väliin, on ihan järkevät valmentajat, mutta ymmärrän täysin, että on lajeja, joissa poisjäänti on äärimmäisen hankalaa. Kyllä esim. joukkuevoimistelijoiden treenejä haittaa, jos kaveri, jolle pitäisi väline heittää onkin jatkuvasti pois. Jääkiekko- tai futisotteluissa on hankala pärjätä, jos maalivahti puuttuu jne.

Tältä ainakin tuntuu kun kuulee tuttavaperheiden lasten harrastuksista, jotka vievät leijonanosan vapaa-ajasta. Lasta viedään harrastukseen 3-5 kertaa viikossa, loma-aikaan on leirejä ja muuta toimintaa. Ehkä lapsi tuosta jopa nauttii, mutta silti välillä kummastuttaa vanhempien toiminta. Heille tuntuu olevan todella tärkeää, että lapsi pärjää lajissa ja lastan "piiskataan" parempiin suorituksiin ja missään nimessä harjoituksia ei voi jättää väliin.

Pidän liikuntaa ja urhelua itsekin tärkeänä, mutta meidän lapset ei moiseen rumbaan lähde mukaan. Liikuntaa harrastetaan sitten muilla keinoin jos seuroihin liittyminen tarkoittaa jatkuvaa rumbaa.

eivät järjestä enää "harrastusryhmiä " Tyttäreni halusi harrastaa uintia ja liittyi seuraan 9 vuotiaana. Ekat vuodet oli Ok, treenejä oli 2-3 kertaa viikossa ja joskus kilpailuja. Mutta mitä vanhemmaksi hän tuli, sitä korkeampaan ryhmään hänet siirrettiin. 13 vuotiaana hän oli sitten jo kilparyhmässä, jossa oli treenejä 7 kertaa viikossa ja pitkiä treenejä: ensin juoksua/jumppaa /hiihtoa tunti ja sen jälkeen 3 km uintia. Ja kilpailupakko Tyttö olisi halunnut vain harrastaa huvin vuoksi uintia kun se on mukavaa. Oli pakko erota uintiseurasta..

ne liikuttavat kuitenkin aika isoja massoja omilla resurssillaan. Jokainen voi perustaa urheiluseuran ja ryhtyä liikuttamaan lapsia omalla tavallaan.

Mennään siitä missä aita on matalin. Laitetaan vaan pojat aina kilpailemaan, niin ei tarvi yrittää muita keinoja innostamiseen. Ja hommasta nauttii silloin ne parhaat. Ja ne pojat, jotka ovat vähän huonompia liikkumaan, saadaan tuolla keinolla tehokkaasti vihaamaan liikuntaa.

Juuri tuollaisten aikuisten takia tarvitaan niitä ryhmiä, joissa ei kilpailla niin paljon, vaan joissa ne ei-huiputkin voivat nauttia liikkumisesta.

Hyvin tuossa ilmaistaan ihan se keskeisin ongelma.

ainakaan pienten lasten harrastuksissa pois lukien jotkut lajit esim. taitoluistelu, tanssi. Monet valmentajat lähtevät valmennukseen mukaan omien lasten harrastusten kautta tai oman lajin kautta. Ja jos pari valmennuskurssia käy niin siinä on "ammattitaito" kaukana. Valmennustakin pitäisi harjoitella. Valmentajaksi kasvetaan vain kokemuksen ja erehdyksen kautta.

Pienillä lapsilla esim. futiksessa valmentaja on joku/jotkut ryhmän lasten vanhemmista. Joillain voi olla paljonkin kokemusta takanaan, toisilla ei, ehkä seuran kurssi. Ja jos koko ryhmä toimii "tullaan jos huvittaa" -periaatteella, niin kuka haluaa sitoutua valmentajaksi seisomaan siellä kentän laidalla vesisateessakin? Lähtisitkö sinä? Useimmiten ne valmentajat löytyvät innokkaimpien lasten vanhemmista ja se tietysti ohjaa harrastuksen suuntaa. Jos haluaa lapselleen ei-kilpailullisen harrastuksen, niin kannattaa miettiä olisiko valmis osallistumaan sellaisen järjestämiseen. Uskoisin useimpien seurojen suhtautuvan hankkeeseen positiivisesti, jos joku tarjoutuu tuota ryhmää vetämään. Kuten tuossa on jo kirjoitettu, niin kokeneet ja palkkaa saavat valmentajat harvoin haluavat mitään totaalisen epämotivoitunutta porukkaa ottaa vedettäväkseen, jos motivoituneitakin on tarjolla.

Mennään siitä missä aita on matalin. Laitetaan vaan pojat aina kilpailemaan, niin ei tarvi yrittää muita keinoja innostamiseen. Ja hommasta nauttii silloin ne parhaat. Ja ne pojat, jotka ovat vähän huonompia liikkumaan, saadaan tuolla keinolla tehokkaasti vihaamaan liikuntaa. Juuri tuollaisten aikuisten takia tarvitaan niitä ryhmiä, joissa ei kilpailla niin paljon, vaan joissa ne ei-huiputkin voivat nauttia liikkumisesta.

Hyvin tuossa ilmaistaan ihan se keskeisin ongelma.

se kuuluisa JOKU MUU?

Laiskoilla lapsilla on laiskat vanhemmat?

Loppuipa valittajien kommentit, kun itse pitäisi tehdä jotain

Minne katoavat ne muuten aina niin innokkaat ja motivoituneet valmentajat, kun ei olekaan enaa kysymys oamst maineesta ja kunniasta ja egon ponkityksesta, vaan lapsen tai aikuiskuntoilijan parhaasta?

vaan säännöistä välittämättä ja pisteitä laskematta? Miksi urheiluseurojen pitäisi tällaista järjestää? Miksi vanhemmat eivät voi itse viedä lapsiaan esim. uimaan niin kuin joku ylempänä ruikutti kun seurassa pitää käydä treeneissä ja kilpailla?

Tosissasiko kysyt? Jos et oikeasti tiedä, niin kerrotaan, että se toteutetaan niin, että käydään vaikkapa kerran viikossa pelaamassa koripalloa. Onko tuossa sun mielestä jokin ongelma?

että ihan pisteitä laskematta vaan pelaillaan. Ollaan me ainakin lapsena niin tehty, kun ei kukaan muistanut tai jaksanut niitä pisteitä laskea. Silti peli saattoi kestää 1,5 tuntia.

Mutta lähinnä kai tällä puhuttiin siitä, että joukkueena ei kierretä turnauksissa eli ei treenata tavoitteellisesti tähtäimenä menestys.

Ja sitten on vielä paljon yksilölajeja, joita on niitäkin kiva treenata ryhmässä. Esim. juoksu sujuu hyvin yksinkin, mutta on puuduttavaa aina juosta yksin. Kivaa vaihtelua on kerran viikossa juosta ryhmänäkin.

Ja tuo uintiesimerkki on jo ollut tuhat kertaa tässä, että on ihan eri asia käydä uimassa yksin omien vanhempien kanssa kuin ohjatulla uintivuorolla. Käyväthän aikusetkin vesijumpassa tai vesijuoksuryhmässä. Miksi lapset eivät saisi nauttia vastaavasta!

Loppuipa valittajien kommentit, kun itse pitäisi tehdä jotain

Minne katoavat ne muuten aina niin innokkaat ja motivoituneet valmentajat, kun ei olekaan enaa kysymys oamst maineesta ja kunniasta ja egon ponkityksesta, vaan lapsen tai aikuiskuntoilijan parhaasta?

Ei kyse ole maineesta & kunniasta, vaan motivaatiosta. Jos ei jengiä kiinnosta käydä harkoissa, niin miksi valmentajan pitäisi käydä?

Ei ole kenenkään muun velvollisuus ilman palkkaa miettiä jonkun lapsen tai aikuiskuntoilijan parasta, jos lapsi vanhempineen tai tämä aikuiskuntoilija ei itse omaa parastaan mieti.

Sitten jos taas palkkaa aletaan maksaa vapaa-ajan uhrauksesta, niin voin toimia psykologina/paskalaarina ja miettiä sinunkin parastani. Mutta taksa on alkaken 70e/tunti + matkakulut verottajan ohjeiden mukaisesti.

Ja tuo uintiesimerkki on jo ollut tuhat kertaa tässä, että on ihan eri asia käydä uimassa yksin omien vanhempien kanssa kuin ohjatulla uintivuorolla. Käyväthän aikusetkin vesijumpassa tai vesijuoksuryhmässä. Miksi lapset eivät saisi nauttia vastaavasta!

Kysynnän ja tarjonnan laki myös vaikuttaa.

Nykyään vaan tuntuu, että vastuu kaikesta lapsen kasvatuksesta ja viihdyttämisestä kuuluu jollekin muulle kuin omille vanhemmille.

että vastuu haluttaisi lykätä ulkopuolelle. Vaan se on ongelmana, että se omaehtoinen liikunta on enemmän tai vähemmän yksilöurheilua. Ja jos haluaisi kuitenkin jotain viikossa tehdä ryhmässäkin, muiden samanikäisten tai samantaitoisten kanssa, niin se on sitten hankalaa järjestää.

Kaikki lasten ryhmätoimintatarpeet ei tule tyydytettyä sillä, että käydään pyörälenkeillä äitin, isän ja 4-vuotiaan pikkusiskon kanssa...

"Tästä nykysysteemistä on sitten se seuraus, että 10-vuotiaana ei voi enää aloittaa uutta harrastusta, ei mahdu mukaan, koska on niin eri tasolla kuin muut" Ja niin totta. Esim jalkkista EI PÄÄSE harrastamaan enää 10 vuotiaana, muut ryhmässä ovat jo monta vuotta edellä ja uusia ei enää edes oteta. sama juttu uinnissa, luistelussa, pesiksessä, jääkiekossa Ihan sairasta

Täysin epätosia nämä kommentit. Joo, varmasti on joitain lajeja, joita on varsin vaikea aloittaa 10-vuotiaana, ehkä joku taitoluistelu esim. Mutta tuo mainitsemasi futis on hyvä esimerkki lajista, jota todellakin voi alkaa harrastamaan minkä ikäisenä hyvänsä. Nykyäänhän kaikilla isommilla seuroilla on eri tasoisile/eri innostusasteen pelaajille eri jengit, joihin voi koska hyvänsä mennä mukaan.

harrastusten yksi osa on opetella täsmällisyyttä ja vastuuta. Kun harjoittelee säännöllisesti, kehittyy ja sama pätee vaikka koulunkäyntiin. Miten se liikkuminen yhtäkkiä tekee asiasta niin kauhean asian?



urheilusuorituksissa ylitetään itsensä ja samalla lailla sitä ylitetään itsensä myös arkielämän askareissa. Näin luodaan itsetuntoa ja sitä tunnetta, että minä pystyn, eikä sitä asennetta kun ei jaksa niin sama luovuttaa.



Samalla lailla epäonnitumisista huomataan, jos ei ole yrittänyt tarpeeksi jää suorituskin puolitiehen. Jos taas annat kaikkesi olet todellakin yrittänyt parhaasi, siinäkin huomaa ettei ihan aina voi voittaa, mutta onpahan antanut kaikkensa eikä jossitteluille jäänyt tilaa ja näin ollen on taas voittanut itsensä.

Loppuipa valittajien kommentit, kun itse pitäisi tehdä jotain

Minne katoavat ne muuten aina niin innokkaat ja motivoituneet valmentajat, kun ei olekaan enaa kysymys oamst maineesta ja kunniasta ja egon ponkityksesta, vaan lapsen tai aikuiskuntoilijan parhaasta?

niille, jotka vielä tekevät jotain vapaehtoisesti. Tällä menolla ei ole niitäkään vähiä ja sitten ne harrastukset vasta maksavatkin.

Itse ohjaan tyttöni jalkapalloa vapaaehtoisesti, ja kun tyttöni lopettaa joskus jalkapallon lopetan minäkin. Miksi valmentaisin täysin vieraita lapsia? Näin varmasti monen vapaaehtoisen kohdilla. Toki on niitäkin, jotka jatkavat valmennusta omaksi iloksi ja heille suuri kunnia.

harrastusten yksi osa on opetella täsmällisyyttä ja vastuuta. Kun harjoittelee säännöllisesti, kehittyy ja sama pätee vaikka koulunkäyntiin. Miten se liikkuminen yhtäkkiä tekee asiasta niin kauhean asian? urheilusuorituksissa ylitetään itsensä ja samalla lailla sitä ylitetään itsensä myös arkielämän askareissa. Näin luodaan itsetuntoa ja sitä tunnetta, että minä pystyn, eikä sitä asennetta kun ei jaksa niin sama luovuttaa. Samalla lailla epäonnitumisista huomataan, jos ei ole yrittänyt tarpeeksi jää suorituskin puolitiehen. Jos taas annat kaikkesi olet todellakin yrittänyt parhaasi, siinäkin huomaa ettei ihan aina voi voittaa, mutta onpahan antanut kaikkensa eikä jossitteluille jäänyt tilaa ja näin ollen on taas voittanut itsensä.

eduskuntaan/kulttuuriministerille tai jotain. Aloittaako joku adressin tästä?!



Verorahoja pitäisi suunnata kilpaurheilun sijaan nimenomaan koko kansan liikuttamiseen, kohderyhmänä nimenomaan lapset ja nuoret. Integroitu koulupäivä ja/tai koulunjälkeiset liikunta- ja muut harrastekerhot olisivat juuri tämän tyyppistä toimintaa. Tavoitteellista kilpaurheilua harrastavat voisivat hakeutua kilpaseuroihin ja liikuntakerhoissa voisi "vain harrastaa" ja kokeilla usempia eri lajeja. Liikuntaseuroilta ja muulta kolmannelta sektorilta palkattua ohjausta ja asiasta innostuneille opettajille korvattua työtä.



Tiedän, että ainakin Seinäjoella tämäntyyppinen kerhotoiminta on ollut tosi suosittua nimenomaan näiden varhaisnuorien parissa, joille seurojen kilpaurheiluun hakeutuminen on jo vähän förbi. Sählyä, höntsäilyfutista, koripalloa, zumbaa, joogaa, itsepuolustustaitoja... varmasti löytyy harrastajia.



Itse olisin kyllä valmis maksamaankin esim. tietyn vuosimaksun kyseisestä toiminnasta (vaikkapa 200-300e) mutta ymmärrän, että kaikilla ei siihen ole mahdollisuuksia eikä ole oikein, että esim. vanhempien pienituloisuuden takia ei ole mahdollista harrastaa edes tällä tavalla vapaamuotoisesti. Mitään jäkistä, ratsastusta tai taitoluistelua pienituloisten ei ole pienintä toivettakaan harrastaa.



Luulisi sinänsä, että nämä "nuori suomi" ja "kaikki pelaa" ja muut yhteisöllistä diipadaapaa julkisuudessa suoltavat seurat kokisivat jotain yhteisöllistäkin vastuuta tämäntyyppisestä laajaa väestöryhmää ja väestön terveyttä koskevasta toiminnasta ja olisi halua edes viedä asiaa eteenpäin rahoituksesta päättäville tahoille. Mutta kaikille on vain se oma laji ja siinä pärjääminen se tärkein asia, ei se, mitä muille lapsille ja nuorille tapahtuu.

ole jo olemassa? Ainakin Tampereella toimii "Harrastava iltapäivä" (tai jotain sinnepäin) kerhoja kouluilla. Ja siellä on eri urheiluharrastuksiin keskittyviä kerhoja: sählyä, uintia, voimistelua jne. Toki tarjontaa voisi varmasti lisätäkin ja ei noita varmasti kaikilla kouluilla ole tarjolla, mutta jotain on kuitenkin. Paljon on vanhemmistakin kiinni käyvätkö lapset noissa. Ja kun kaikki maksaa - ovatko vanhemmat valmiit maksamaan tuosta harrastuksesta jotain (kuinka paljon)?

Itse olen ollut koko elämäni mukana paikallisessa voimisteluseurassa: ensin pikkutytöstä lähtien itse jumppaamassa, sitten lapsia ja nuoria valmentamassa ja nyt myös oma tyttäreni on mukana toiminnassa. Lajimme (tanssillinen voimistelu) on tavoitteellista, mutta ei perinteistä kilpaurheilua. Lapsilla harkat ovat kerran viikossa, yleensä 10-13 vuotiailla kahdesti viikossa ja isommilla kolmesti. Harkoissa harjoitellaan perusvoimistelutaitoja ym., ja lisäksi tehdään kauden päätteeksi esitys, joka esitetään seuran näytöksessä sekä mahdollisissa tapahtumissa/kilpailuissa.



Koko ajan olen kokenut ensiarvoisen tärkeänä sen, että toiminnalla on selkeät tavoitteet ikäkaudesta riippumatta. Harjoitusmäärät ovat tästä huolimatta äärimmäisen maltillisia, jotta esim. alakouluikäisillä on mahdollisuus harrastaa muitakin juttuja. Ylimääräisiä viikonloppuharkkoja on hyvin harvoin, samoin tapahtumia ja kilpailuja 1-2 kaudessa. Kesät ovat lomaa.



Jos langoilta löytyy muita, joita tämäntyyppinen toiminta kiinnostaa, suosittelen tsekkaamaan osoitteen www.voimistelu.fi.

Itse olen ollut koko elämäni mukana paikallisessa voimisteluseurassa: ensin pikkutytöstä lähtien itse jumppaamassa, sitten lapsia ja nuoria valmentamassa ja nyt myös oma tyttäreni on mukana toiminnassa. Lajimme (tanssillinen voimistelu) on tavoitteellista, mutta ei perinteistä kilpaurheilua. Lapsilla harkat ovat kerran viikossa, yleensä 10-13 vuotiailla kahdesti viikossa ja isommilla kolmesti. Harkoissa harjoitellaan perusvoimistelutaitoja ym., ja lisäksi tehdään kauden päätteeksi esitys, joka esitetään seuran näytöksessä sekä mahdollisissa tapahtumissa/kilpailuissa.

Koko ajan olen kokenut ensiarvoisen tärkeänä sen, että toiminnalla on selkeät tavoitteet ikäkaudesta riippumatta. Harjoitusmäärät ovat tästä huolimatta äärimmäisen maltillisia, jotta esim. alakouluikäisillä on mahdollisuus harrastaa muitakin juttuja. Ylimääräisiä viikonloppuharkkoja on hyvin harvoin, samoin tapahtumia ja kilpailuja 1-2 kaudessa. Kesät ovat lomaa.

Jos langoilta löytyy muita, joita tämäntyyppinen toiminta kiinnostaa, suosittelen tsekkaamaan osoitteen www.voimistelu.fi.

Itse olen ollut koko elämäni mukana paikallisessa voimisteluseurassa: ensin pikkutytöstä lähtien itse jumppaamassa, sitten lapsia ja nuoria valmentamassa ja nyt myös oma tyttäreni on mukana toiminnassa. Lajimme (tanssillinen voimistelu) on tavoitteellista, mutta ei perinteistä kilpaurheilua. Lapsilla harkat ovat kerran viikossa, yleensä 10-13 vuotiailla kahdesti viikossa ja isommilla kolmesti. Harkoissa harjoitellaan perusvoimistelutaitoja ym., ja lisäksi tehdään kauden päätteeksi esitys, joka esitetään seuran näytöksessä sekä mahdollisissa tapahtumissa/kilpailuissa.

Koko ajan olen kokenut ensiarvoisen tärkeänä sen, että toiminnalla on selkeät tavoitteet ikäkaudesta riippumatta. Harjoitusmäärät ovat tästä huolimatta äärimmäisen maltillisia, jotta esim. alakouluikäisillä on mahdollisuus harrastaa muitakin juttuja. Ylimääräisiä viikonloppuharkkoja on hyvin harvoin, samoin tapahtumia ja kilpailuja 1-2 kaudessa. Kesät ovat lomaa.

Jos langoilta löytyy muita, joita tämäntyyppinen toiminta kiinnostaa, suosittelen tsekkaamaan osoitteen www.voimistelu.fi.

Lisäksi lähes tanssikouluissa on mahdollisuus käydä vaikka kerran viikossa harjoittelemassa.

Jos kaupungista ei löydy sopivaa harraste ryhmää omalle kullannupulle niin av-mamma voi ihan vapaasti perustaa sellaisen ryhmän!!



Kaikki seurat ottavat innosta kiljuen vastaan kaikki, jotka haluvat vetää ryhmiä. Pitää vain olla itsellä innostusta sitoutua hommaan.

Ps. Lapsille ei voi tuottaa pettymystä jos joku viikko ei itsellä olisikaan innostusta.



Nää jutut on ihan vaan ittestä kiinni. Jos ite ei viitti vetää ryhmiä niin sitten pitää tyytyä siihen mitä on tarjolla