Lapset eivät saa harrastaa enää urheilua ilman kilpailua.

valitkaa lapsillenne sinettiseura. Niillä on myös ei-kilpailullisia ryhmiä sen kilpavalmennusjoukon lisäksi. Ja periaate, etttä kaikki voivat osallistua. SEllaisessa meidän lapsi on mukana, kun ei tykkää kilpailusta. Itse asiassa enempi luulenkin, että teille on vanhemmille ongelma se, että te haluaisitt lapsen olevan siinä eliittivalmennusryhmässä ja kyrpii kun ei pääse sinne. No ei pääse meidänkään lapsi, ei se ole koskaan suostunut edes yrittämään sitä... mutta nauttii muuten

sisäänrakennetttu kilpailuvietti,jota käytetään valmentamisessa hyväksi. Ei kuitenkaan niin, että aina oltaisiin sekunttikello kädessä, maaleja laskettaisiin tai voittajaa juhlittaisiin.

Pieni kilpailu motivoi lapsia parempiin suorituksiin. Elämässä joutuu kilpailemaan myös urheilun ulkopuolellakin.



Meillä lapsi tykkää urheiluharrastuksista. On liikunnallisesti lahjakas ollut aina. On kiva, jos lapsi menestyy, mutta itse pidän tärkeämpänä että yrittää kunnolla ja oppii lajin kuin lajin perusteet etenkin hiihdon, luistelun ja uinnin.



Meillä vanhemman opetuksia ei kuunnella yhtään, joten on parempi, että joku muu ohjaa ja ohjaa oikeisiin liikkeisiin ja tapoihin.

Jos harrastus aloitetaaan, niin siellä käydään, poissaollaan vain sairaina. Opettaa pitkäjänteisyyttä ja sinnikkyyttä. Kaikea kun ei opi hetkessä. Ja itse osallistun aika moneen hommaan vapaaehtoisena, joten lapsi näkee senkin puolen harrastuksesta.

sisäänrakennetttu kilpailuvietti,jota käytetään valmentamisessa hyväksi. Ei kuitenkaan niin, että aina oltaisiin sekunttikello kädessä, maaleja laskettaisiin tai voittajaa juhlittaisiin. Pieni kilpailu motivoi lapsia parempiin suorituksiin. Elämässä joutuu kilpailemaan myös urheilun ulkopuolellakin. Meillä lapsi tykkää urheiluharrastuksista. On liikunnallisesti lahjakas ollut aina. On kiva, jos lapsi menestyy, mutta itse pidän tärkeämpänä että yrittää kunnolla ja oppii lajin kuin lajin perusteet etenkin hiihdon, luistelun ja uinnin. Meillä vanhemman opetuksia ei kuunnella yhtään, joten on parempi, että joku muu ohjaa ja ohjaa oikeisiin liikkeisiin ja tapoihin. Jos harrastus aloitetaaan, niin siellä käydään, poissaollaan vain sairaina. Opettaa pitkäjänteisyyttä ja sinnikkyyttä. Kaikea kun ei opi hetkessä. Ja itse osallistun aika moneen hommaan vapaaehtoisena, joten lapsi näkee senkin puolen harrastuksesta.

Perheen yhteinen loma-aika menee lapsen leirien ja harjoitusten ehdolla. Kesäiset kyläilyt eivät sovi perheen kalenteriin kun lapsella on se ja se leiri tms. Harrastus menee siis kaiken muun edelle. Tätä en tosiaankaan ymmärrä.

ap

Tältä ainakin tuntuu kun kuulee tuttavaperheiden lasten harrastuksista, jotka vievät leijonanosan vapaa-ajasta. Lasta viedään harrastukseen 3-5 kertaa viikossa, loma-aikaan on leirejä ja muuta toimintaa. Ehkä lapsi tuosta jopa nauttii, mutta silti välillä kummastuttaa vanhempien toiminta. Heille tuntuu olevan todella tärkeää, että lapsi pärjää lajissa ja lastan "piiskataan" parempiin suorituksiin ja missään nimessä harjoituksia ei voi jättää väliin. Pidän liikuntaa ja urhelua itsekin tärkeänä, mutta meidän lapset ei moiseen rumbaan lähde mukaan. Liikuntaa harrastetaan sitten muilla keinoin jos seuroihin liittyminen tarkoittaa jatkuvaa rumbaa.

Itse harrastin urheilua 80-luvulla ja kyllä meilläkin oli kesälajissa treenit talvella 2 x viikossa, kesäisin melkein joka päivä/ilta treenit tai peli ja kesällä 1-2x leiri, jossa pelattiin joka päivä 2-3 peliä. Kyllä täytyy sanoa, että en voi kuvitella toisenlaista lapsuutta kuin kentän reunalla ja kentällä. Siellä oli kaikki ystävätkin.

Enkä koskaan laita lapsiani tuollaiseen rumbaan ja sitä paitsi tiedän etteivät he sitä jaksaisikaan.

Pienten lasten harrastuksena kuuluu mielestäni olla leikkiminen, pää osassa. Kyllä meilläkin lapset käy satujumpassa ja pelaamassa sählyä mutta se on ihan sellaista hauskaa yhdessä oloa, tavoitteena ainoastaan liikkuminen.

Ja liikkumaan heitä kannustetaankin.



Ihan mahdottomaksi mennyt muutenkin lasten harrastaminen kun pitäisi 5 kertaa viikossa harrastaa ja ainakin kolme harrastusta olla sellaista mistä syntyy ns. tulosta. Kaameeta.

Minusta nykyään vrt. "ennen vanhaan" ongelma on vanhemmat. Vanhemmat, jotka haluavat lapsensa kilpailuryhmään mutta eivät ymmärrä mitä se tarkoittaa. Että siellä harjoituksissa tulee käydä säännöllisesti. Että tuloksia ei tee "ammatti"valmentajat vaan lapset itse.



Että joutuu ihan käärimään hihansa ja tekemään töitä oppiakseen uutta ja saavuttaakseen tavoitteita.



Kaikkien tulee saada harrastaa haluamallaan tasolla. Mutta jos harrastaa (epäsäännöllisesti) kerran viikossa ei voi olla vuoden päästä piirimestari ja isona maailmanmestari.

kun jotkut vanhemmat laittaa lapsensa johonkin harrastukseen ja sitten siellä käydään aina vain jos ja kun sattuu huvittamaan. Meillä lapset olivat tanssiharrastuksessa, jossa kauden päätteeksi esitys. Kiva, kun jotkut lapset kävivät pari kertaa ja olivat ihan pihalla koko jutusta.



En ymmärrä miksi näissä keskusteluissa nähdään aina kaksi ääripäätä. Meillä lapsilla 1 tai 2 harrastusta, jotka talviaikaan ovat kerran viikossa, eli kaksi kertaa viikossa yhteensä. Lapset oppivat, että jos haluaa oppia jotain uutta, sitä pitää harrastaa säännöllisesti ja tavoitteet saavuttaa työllä, ei sillä, että jos huvittaa, niin käydään treenaamassa.



Sama näkyy tietty koulussakin: oppilaat eivät jaksa tehdä työtä, kun ei vaan huvita. Lomille mennään kesken lukukauden, kun vanhempien mielestä perheen yhteinen aika on tärkeämpää kuin koulunkäynti.

Aivan järkyttävää toimintaa - kuin Hitlerin aikaan !!

Sääliksi käy lasta jonka pitää lapsesta saakka "yrittää kunnolla" ja opetella lähes joka lajin "perusteet". Missä välissä teidän lapsi leikkii tai kiipeilee kavereiden kanssa puissa?

Eikä lapselle tarvitse opettaa pitkäjänteisyyttä tai sinnikkyyttä, ne tulevat sitten vanhempana kyllä.

Eipä käy kateeksi teidän arkeanne.

sisäänrakennetttu kilpailuvietti,jota käytetään valmentamisessa hyväksi. Ei kuitenkaan niin, että aina oltaisiin sekunttikello kädessä, maaleja laskettaisiin tai voittajaa juhlittaisiin. Pieni kilpailu motivoi lapsia parempiin suorituksiin. Elämässä joutuu kilpailemaan myös urheilun ulkopuolellakin. Meillä lapsi tykkää urheiluharrastuksista. On liikunnallisesti lahjakas ollut aina. On kiva, jos lapsi menestyy, mutta itse pidän tärkeämpänä että yrittää kunnolla ja oppii lajin kuin lajin perusteet etenkin hiihdon, luistelun ja uinnin. Meillä vanhemman opetuksia ei kuunnella yhtään, joten on parempi, että joku muu ohjaa ja ohjaa oikeisiin liikkeisiin ja tapoihin. Jos harrastus aloitetaaan, niin siellä käydään, poissaollaan vain sairaina. Opettaa pitkäjänteisyyttä ja sinnikkyyttä. Kaikea kun ei opi hetkessä. Ja itse osallistun aika moneen hommaan vapaaehtoisena, joten lapsi näkee senkin puolen harrastuksesta.

Mun lapseni harrastavat kilpaurheilua, enkä mä näe siinä mitään pahaa. Käytännössä on aika mahdoton harrastaa esim. koripalloa kilpailematta vai miten ap sen toteuttaisi?



Kilpailemalla pääsee mittauttamaan omaa kehitystään, mikä auttaa yltämään parhaaseensa juuri silloin kun pitää.



Kilpaurheilu opettaa myös keskittymistä ja ajankäyttöä. Myös pettymysten sieto- ja käsittelykyky kasvaa.



Mun vanhin lapsi ei enää kilpaile, mutta kymmenen vuoden kilpailu-urheiluharrastuksesta on ollut myöhemmässä elämässä huomattavasti enemmän hyötyä kuin haittaa.

Huippu-urheilijat ovat asia erikseen.

Perheen yhteinen loma-aika menee lapsen leirien ja harjoitusten ehdolla. Kesäiset kyläilyt eivät sovi perheen kalenteriin kun lapsella on se ja se leiri tms. Harrastus menee siis kaiken muun edelle. Tätä en tosiaankaan ymmärrä.

ap

Meidän molemmat lapset ( 6 & 11 v.) harrastavat kilpaurheilua ja kyllä minuakin välillä ärsyttää ainainen kuskaus:( Toukokuussakin meidän vanhemalla tytöllä oli 26 kertaa harjoituksia/pelejä/pallotyttö vuoroja joten kyllä siinä sai revetä moneen paikkaan varsinkin kun pienemmälläkin on kaks kertaa viikossa harjoituksia. Nyt on onneksi "lomaa" harrastuksesta mutta omatoimisesti pitää käydä 3*kertaa viikossa lenkillä. Mutta parempi harrastuksessa kuin kaljoittelemassa jossain muualla:)

eivät järjestä enää "harrastusryhmiä "

Tyttäreni halusi harrastaa uintia ja liittyi seuraan 9 vuotiaana. Ekat vuodet oli Ok, treenejä oli 2-3 kertaa viikossa ja joskus kilpailuja.

Mutta mitä vanhemmaksi hän tuli, sitä korkeampaan ryhmään hänet siirrettiin. 13 vuotiaana hän oli sitten jo kilparyhmässä, jossa oli treenejä 7 kertaa viikossa ja pitkiä treenejä: ensin juoksua/jumppaa /hiihtoa tunti ja sen jälkeen 3 km uintia. Ja kilpailupakko

Tyttö olisi halunnut vain harrastaa huvin vuoksi uintia kun se on mukavaa. Oli pakko erota uintiseurasta..

Tosissasiko kysyt? Jos et oikeasti tiedä, niin kerrotaan, että se toteutetaan niin, että käydään vaikkapa kerran viikossa pelaamassa koripalloa. Onko tuossa sun mielestä jokin ongelma?



Me pelattiin lapsena kerran viikossa pesäpalloa. Ei mitään ongelmaa. Pelin jälkeen käytiin kesällä uimassa pölyt pois. Ja fillarilla kuljettiin matkat. Hyvät liikunnat saatiin, eikä kenelläkään tullut ikinä mielen viereenkään, että pitäisi jotenkin kilpailla.

Kun puhutaan liikunnan harrastamisesta - lapsilla tai aikuisilla - niin useimmat tarkoittavat ihan oikeasti vain harrastamista. Että voisi harrastaa liikuntaa ihan vain huvin vuoksi ja omaksi ilokseen, mutta voisi tehdä sen ryhmässä.



Seuroissa liikunnan harrastaminen taas nähdään vain keinona saada jäseniä, joista aletaan muokkaamaan urheilijoita. Harrastusryhmät ovat sitä varten, että siellä seulotaan jyvät akanoista ja saadaan kiinni niistä lapsista, joista seura voi kasvattaa seuraavan menestyvän huippu-urheilijan. Seuralla on tarkoitus saada siitä huippu-urheilijasta meriittiä. Ei seuran intressissä ole ratkaista koko Suomen kansan ylipaino- tai veltostumisongelmaa.

Kun puhutaan liikunnan harrastamisesta - lapsilla tai aikuisilla - niin useimmat tarkoittavat ihan oikeasti vain harrastamista. Että voisi harrastaa liikuntaa ihan vain huvin vuoksi ja omaksi ilokseen, mutta voisi tehdä sen ryhmässä. Seuroissa liikunnan harrastaminen taas nähdään vain keinona saada jäseniä, joista aletaan muokkaamaan urheilijoita. Harrastusryhmät ovat sitä varten, että siellä seulotaan jyvät akanoista ja saadaan kiinni niistä lapsista, joista seura voi kasvattaa seuraavan menestyvän huippu-urheilijan. Seuralla on tarkoitus saada siitä huippu-urheilijasta meriittiä. Ei seuran intressissä ole ratkaista koko Suomen kansan ylipaino- tai veltostumisongelmaa.

urheiluseuroissa ollut harrasteluryhmiä, vaan silloinkin seurat treenasivat kilpailijoita ja sitä harrasteluliikuntaa harrasteltiin ystävien kanssa. Me mentiin pihalle pelailemaan pesistä, jalista, jääkiekkoa, jäälle luistelmaan, uimaan järveen tai uimahalliin. Eihän siihen harrasteluihin mitään seuraa tarvitse. Pienet lapset vanhempien kanssa ja isommat ystävien kanssa. Ei ole urheiluseuran intresseissä olla lastenvahteja.

Tuossa juuri lapseni laittoi laittoi viestiä kesäharjoitteluista valmentajalleen, että ei osallistu sillä viikolla, kun halusi mennä mummon ja ukin kanssa mökille. Oikein hyvin passasi valmentajalle.



Myöskin lomamatkat tehdään aivan normaalisti.



Ja lapsi jo odottaa, että pääsee taas jäille ja pelaamaan toisia joukkueita vastaan:)

Tuossa juuri lapseni laittoi laittoi viestiä kesäharjoitteluista valmentajalleen, että ei osallistu sillä viikolla, kun halusi mennä mummon ja ukin kanssa mökille. Oikein hyvin passasi valmentajalle. Myöskin lomamatkat tehdään aivan normaalisti. Ja lapsi jo odottaa, että pääsee taas jäille ja pelaamaan toisia joukkueita vastaan:)

heh heh, olet aika läpinäkyvä..

Kun puhutaan liikunnan harrastamisesta - lapsilla tai aikuisilla - niin useimmat tarkoittavat ihan oikeasti vain harrastamista. Että voisi harrastaa liikuntaa ihan vain huvin vuoksi ja omaksi ilokseen, mutta voisi tehdä sen ryhmässä. Seuroissa liikunnan harrastaminen taas nähdään vain keinona saada jäseniä, joista aletaan muokkaamaan urheilijoita. Harrastusryhmät ovat sitä varten, että siellä seulotaan jyvät akanoista ja saadaan kiinni niistä lapsista, joista seura voi kasvattaa seuraavan menestyvän huippu-urheilijan. Seuralla on tarkoitus saada siitä huippu-urheilijasta meriittiä. Ei seuran intressissä ole ratkaista koko Suomen kansan ylipaino- tai veltostumisongelmaa.

urheiluseuroissa ollut harrasteluryhmiä, vaan silloinkin seurat treenasivat kilpailijoita ja sitä harrasteluliikuntaa harrasteltiin ystävien kanssa. Me mentiin pihalle pelailemaan pesistä, jalista, jääkiekkoa, jäälle luistelmaan, uimaan järveen tai uimahalliin. Eihän siihen harrasteluihin mitään seuraa tarvitse. Pienet lapset vanhempien kanssa ja isommat ystävien kanssa. Ei ole urheiluseuran intresseissä olla lastenvahteja.

Kyllä se harrastaminen ryhmässä on ihan eri kuin käydä esim yksin uimassa. Ihan eri fiilis harrastaa jos on ryhmä ja "valmentaja" joka kertoo mitä tehdään ja tietyt ajat milloin uidaan. Verrattuna siihen, että mennään vaan kaverin kanssa uimaan

T 16, jonka lapsi olisi halunnut harrastaa uintia

Tuossa juuri lapseni laittoi laittoi viestiä kesäharjoitteluista valmentajalleen, että ei osallistu sillä viikolla, kun halusi mennä mummon ja ukin kanssa mökille. Oikein hyvin passasi valmentajalle. Myöskin lomamatkat tehdään aivan normaalisti. Ja lapsi jo odottaa, että pääsee taas jäille ja pelaamaan toisia joukkueita vastaan:)

heh heh, olet aika läpinäkyvä..

13-vuotias varmasti olisi jo lopettanut pelaamisen, jollei se oikeasti kiinnostaisi ja siihen olisi palo:) enkä minä maksaisi siitä paria sataa kuussa, jos sinne pitäisi väkisin viedä.

Täällä ilmoittautuu äiti, jonka lapsi on se kilpailuintoinen. Hän piiskaa joukkuettaan ja pitää erittäin epäoikeudenmukaisena, kun ne toiset ei harjoittele kunnolla eikä pelaa tosissaan.

Pelit pelataan periaatteella "kaikki pelaa", vaikka toinen joukkue on harrastesarjassa eikä juniorijoukkue.Siinä mennään kentällä ennalta sovitussa järjestyksessä, vaikka epäilemättä parempaan tulokseen pääsisivät, jos vähän katsoisivat, kuka ketäkin vastaan menee.



Siinä olen samaa mieltä että harrastuksia ei saisi olla niin paljon, että siihen (huom. yksikkö) ei voi sitoutua kunnolla, olipa se sitten tanssi, kalastus, jääkiekko tai postimerkkien keräily.