Seksiä lihavan kanssa.
Mikä saa ihmiset kuvittelemaan että miehet jotka seurustelevat/tapailevat naista joka on lihava olisi jotenkin sairas tai perverssi?
Itse olen reilusti ylipainoinen ja kaikki miehet ovat järjestään olleet miehiä joittenka exät ovat olleet hoikkia ja näitten miesten "ihanne"nainen onkin hoikka/normaalipainoinen. He ovat silti löytäneet minusta mahtavaa seuraa ja hyvän parisuhteen. Itse olen irtisaunoutunut näistä suhteista kumminkin aikanaan syystä jos toisesta(ronkeli). Nykyään minulla on mies jolla on naisihanteena sellainen normaalivartaloinen, pienirintainen nainen. Silti pitää minua kovin kauniina ja haluttavana. Rakastaa minua siksi koska kemiat kohtaa. Voi olla kaunis miehen silmissä vaikkei vastaakkaan sitä unelmiennaista. Harva mies sellaista saakaan. Minä olen läskeistä huolimatta aina saanut komeita, urheilullisia miehiä. Valloitan rehellisella itseluottamusella ja sädehtivällä kauneudella, EN LÄSKEILLÄ.
Silti kukaan miehistäni ei ole koskaan vaatinut minua laihduttamaan, sanoneet kaikki että se on oma asiani, mutta terveyssyistä toki haluavat kannustaa minua kun jos siihen ryhdyn.
Lihava nainen seksikumppani voi olla loistava silloin kun naisella on itseluottamuskohdallaan ja miehellä on ITSELUOTTAMUSTA rakastaa naista joka ei vastaa yhteiskunnan määrittelemää ihannanaista. ;)
Kommentit (87)
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 19:02"]
Olen kokeillut seksiä noin 100 naisen kanssa, heidän kokonsa laihasta 150cm tytöstä isoon 175cm xxxl. Täytyy kyllä sanoa että parasta se on jos naisella on painoa vähintään senverran kuin on pituutta yli sadan eli 160cm 60 ja mielellään vähän yli ja 170cm 70 ja ylöspäin aina 100 kiloon asti. Pillu on silloin parhaimmillaan. On näitä hoikkia ja laihoja 165/50 salityttöjä ollut joista luulis että tiukkaa on mutta eipä ole, horoja järkejään. Ja pillun pitää olla tiukka ihan rentona, ei niin että se lihaksilla puristetaan. Isomman naisen kanssa seksi vaan on jotenkin kiihkeämpää vaikka itse olenkin hoikka ja suht lihaksikas urheileva mies. Mies 29v
[/quote]
Lol, provo sä olet etkä muuta. :D
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 19:30"]

En mä kyllä provo ole, sori nyt vaan, mutta nämä on mielipide asioita ja hyviä erilaisia näkökantoja. Mies 29v
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 19:02"]Olen kokeillut seksiä noin 100 naisen kanssa, heidän kokonsa laihasta 150cm tytöstä isoon 175cm xxxl. Täytyy kyllä sanoa että parasta se on jos naisella on painoa vähintään senverran kuin on pituutta yli sadan eli 160cm 60 ja mielellään vähän yli ja 170cm 70 ja ylöspäin aina 100 kiloon asti. Pillu on silloin parhaimmillaan. On näitä hoikkia ja laihoja 165/50 salityttöjä ollut joista luulis että tiukkaa on mutta eipä ole, horoja järkejään. Ja pillun pitää olla tiukka ihan rentona, ei niin että se lihaksilla puristetaan. Isomman naisen kanssa seksi vaan on jotenkin kiihkeämpää vaikka itse olenkin hoikka ja suht lihaksikas urheileva mies. Mies 29v
[/quote]
Onko sillä pillun tiukkuudella oikeasti niin paljon tekemistä painon kanssa? Itse olen 174/85 ja minulla kyllä on raskaudet levittänyt paikkoja entisestään. Saanhan se tietty tiukaksi, mutta minulle seksi ei ole jumppatuokio silloin, kun haen itselleni orgasmia, joten haluan rentoutua. Mutta en mielestäni ole koskaan ollut mikään tiukka. Kuitenkin aina enemmänkin vähän pyöreämpi tai sitten sellainen hyvin lihaksikas, mutta kuitenkin rasvaakin löytyi. Seksin kiihkeydestä vähän muodokkaamman kanssa olen kuullut moneltakin, mutta pillun tiukkuudesta ei ole ollut puhetta. Vaikka eihän herrasmies tietty kerro:) Kumpia on ollut enemmän, pyöreämpiä vai laihoja?
N31
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 19:49"]
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 19:02"]Olen kokeillut seksiä noin 100 naisen kanssa, heidän kokonsa laihasta 150cm tytöstä isoon 175cm xxxl. Täytyy kyllä sanoa että parasta se on jos naisella on painoa vähintään senverran kuin on pituutta yli sadan eli 160cm 60 ja mielellään vähän yli ja 170cm 70 ja ylöspäin aina 100 kiloon asti. Pillu on silloin parhaimmillaan. On näitä hoikkia ja laihoja 165/50 salityttöjä ollut joista luulis että tiukkaa on mutta eipä ole, horoja järkejään. Ja pillun pitää olla tiukka ihan rentona, ei niin että se lihaksilla puristetaan. Isomman naisen kanssa seksi vaan on jotenkin kiihkeämpää vaikka itse olenkin hoikka ja suht lihaksikas urheileva mies. Mies 29v [/quote] Onko sillä pillun tiukkuudella oikeasti niin paljon tekemistä painon kanssa? Itse olen 174/85 ja minulla kyllä on raskaudet levittänyt paikkoja entisestään. Saanhan se tietty tiukaksi, mutta minulle seksi ei ole jumppatuokio silloin, kun haen itselleni orgasmia, joten haluan rentoutua. Mutta en mielestäni ole koskaan ollut mikään tiukka. Kuitenkin aina enemmänkin vähän pyöreämpi tai sitten sellainen hyvin lihaksikas, mutta kuitenkin rasvaakin löytyi. Seksin kiihkeydestä vähän muodokkaamman kanssa olen kuullut moneltakin, mutta pillun tiukkuudesta ei ole ollut puhetta. Vaikka eihän herrasmies tietty kerro:) Kumpia on ollut enemmän, pyöreämpiä vai laihoja? N31
[/quote]
Ensinnäkin en henk. Koht. Ole sinua horoksi sanonut ja jos ihan totta puhutaan niin mitä on kokemusta pillun tiukkuus ei eroa onko nainen suomalainen vai thaikkuli ja vaikka on kokemusta kimppakivasta thaikkuleiden kanssa niin no ei kyllä edes paras seksikokemus. Mitä tiukkuuteen tulee niin no minulla on ollut vakipano aikoinaan joka oli todella hyvä hieman pullukka nainen, sitten hän teki lapsen ja erosi, tavattiin pariinkertaan uudestaan ja pantiin, minulle se oli todella pettymys, uskon että synnytys oli hänet repinyt mutta vaikka pantiin molemmilla kerroilla lähes tunti tosin kortsulla nii en edes lauennu koska jos suoraan sanoo oli kuin olisi vesiämpärissä mulkkuaan uittanut. En ole kovin herkkä ja vaikka olen saanut suuseksiä paljon vain oma vaimoni on saanut minut laukeamaan suuhunsa. Olen myös mies joka kun laukeaa seisokki ei katoa vaan voi suoraan vaihtaa asentoa ja jatkaa panemista. Minun vaimoni ei ole koskaan synnyttänyt vaikka lapsia on ja alkaa olla viimeisillään raskaana, kyllä mietin että mitä jos hän nyt synnyttää eikä siis sektio niinkuin ennen ja jos hän löystyy että miten sitten seksi... on kokemusta useammasta synnyttäneestä naisesta ja no yksi oli tosi pyöree ja muistaakseni ihan ok. Yksi todella laiha ja no löysä, sitten tämä vakkari. Sanotaanko että on ollut ehkä 15 kokoa noin esim. 160/100 ja on ollut myös hoikkaa esim yks oli laktoosi intolerantikko ja myös keliakia joten oli hän todellakin laiha mutta ei mikään erikoinen... varmaan puolet ja puolet hoikka ja pyöree... miksi haluat minun henkilöllisyyttä tietää? En minäkään sinun vaikka mielipiteesi on kiinnostavia ja hyvä että joku nainen sanoo miten ajattelee... mies 29v
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 23:01"]

Mitä voisi naiselta kaivat on että useimmite ette ole kovinkaan oma-aloitteisia. Voisiko edes joskus ihan yllättäen käydä miehen kimppuun vaika kun mies istuu ja katsoo tv:tä niin hypätä siihen syliin tyyliin tissit naamalle ja vähän vaikka esileikiksi hieroo itteensä siinä? Se tuntuu olevan useimmille naisille liikaa ja ei ymmärretä vähääkään mikä merkitys sillä on miehelle... mies 29v
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 23:54"][quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 23:01"]

Kiitti mielipiteestäsi, ei mua kiinnosta sun henkilöllisyytes vaan mielipitees, jos kommentoit mietteitä aiheuttavia juttuja. Kuten itsekin totesit, kirjoittelen aika suoraan, sellainen olen myös irl. En ajatellut sun mua nimitelleen, ihan itse ole hyväksynyt tämän kaikella positiivisuudella ja rakkaudella annetun liikanimen, horoperse:) Saanut sen aikoinaan juuri estottomuuteni ja voimakkaan seksiviettini ansiosta:) Että mua ei koske nuo yleiset nurinat lahnailusta ja aloitteellisuuden puutteesta. Toki jotkut mua parjaa ihan negatiiviseen sävyyn, mutta tää nyt on vauvapalsta. Ja mitä tuohon synnytykseen tulee, niin mulla oli geminiraskaus, mikä levitti mun paikkoja. Sektiolla syntyivät, että se oli nimen omaan se raskaus itessään mikä levitti. Alatiet ja myöhemmät raskaudet ei enää vaikuttaneet. Mieheni tosin tykkää vitustani kun hullu puurostaeikä ymmärrä nurinoita väljistä. Mutta se on hänen mielipiteensä eikä toisaalta ole muiden synnyttäneiden kanssa ollut.
Ja sektiolla synnyttäneelle on loukkaavaa sanoa ettei hän ole synnyttänyt. Kyllä ne kaikki lapset synnytetään, tavalla tai toisella. Ihan vain yleisenä vinkkinä:)
N31
Olen itse ollut aikuisiässäni lihava ja laiha. Sekin on tässä elämässä mahdollista! Ehkä pullukampiin aikoihin liittyi seksielämässä se, että ei ollut niin paljon vientiä, tai varsinkaan niitä tosi herkkuja miehiä tarjolla. Käytännössä mulla ainakin oli kunto sen verran huono, että en itse oikein jaksanut olla päällä. Ihan tosi. Nyt se on lempiasento.
Jos kerran ne kilot on niin ok niin muistattehan naiset "mainita" niistä myös treffi-ilmoituksissa ja ihan ajankohtaisten kokovartalokuvien kanssa...
Normaalipainoinen nainen, jonka kanssa kemiat pelaa, on vielä parempaa.
Jos näkö on vähän heikompi niin isoon naiseen on helpompi hepillään osua. Toisaalta voi vaan viedä elimensä johonkin poimujen tuntumaan, läpsäistä pakaralle ja kulli ui itsestään aaltojen mukana sisään...
Joko 80 plus lasketaan lihavaksi?
painoindeksin mukaan huomattava ylipaino. Normaalipainoinen on aina kiinnostavampi kuin huomattavasti ylipainoinen, jos he henkiset ominaisuudet ja naamavärkki ovat yhtä hyvät.
onko isokokoinen tai roikkuvaa läskiä. Olen nainen enkä voi sietää rimpuloita miehiä tai siis ulkonäöllisesti pieni ja laiha mies ei kiihota minua. Miehen kokoinen on mieleeni- mutta ei missään nimessä kunnon läski. Eli onhan läskeissäkin eroja, jotkut ovat viehättävästi pyöreitä ja se sopii heille ja jos on kasvoista kaunis tai komea niin se pelastaa paljon. Mutta kauneus ja komeus on todella kasvojan silmissä- yksi tykkää äidistä toinen tyttärestä. Ihanteet myös monesti muuttuvat iän mukaan. Silti hoikkaa ja urheilullisa kroppaa on aina kiva katsoa ja himoita mutta se ei pelkästään riitä. Pidän silti itse itsestäni huolta ja pysyn hoikkana ja urheilullisena- se vaan sopii minun mamaani. En haluaisi olla ylipainoinen.
Siitä ei ollut kyse. Vaan siitä että ihmiset jotenkin kokee miehen joka on ylipainoisen naisen kanssa sairaaksi. Tätä en käsitä.
Ja ihan vinkiksi vaan. On hieman omituista jonkun miehen lähtee väittämään ettei seksi onnistu lihavan kanssa jos ei ole koskaan edes kokeillut. Kuvitella voi, mutta tuon yhden kuvitelmista kyllä huomasi että pahasti meni pieleen.
Ihan normaalisti onnistuu seksi minun ja mieheni välillä vaikka miehellä ei ole pitkä kalu ollenkaan. Joka asento sopii ja takaapäin on paras asento. Ei siinä mitkään poimut eteen tule kyllä. Eikä tarvitse alapäätä etsiä mitenkään. :D Minullakin painoindeksi hipoo 50 luokkaa.
Ihmisillä on omituisia luuloja ja kuvitelmia. Sinänsä hauska lukea miten pieleen ne voi mennä.
Meillä on terve suhde. En koe että olisin yhtään viehättävämpi hoikkana, enkä usko että kukaan muukaan kokisi niin. Kauneus kun ihan oikeasti kumpuaa sisältäpäin. Itseluottamus on kaunista. Niin ja muistakaan, timminäkään ei voi ikuisesti pysyä. Niitä poimuja alkaa hoikallekkin tulemaan siinä 40+ iässä... ;)
ja tämä on tutkimustulos.. Ja se taas ei voi olla vaikuttamatta itseluottamukseen ja minäkuvaan vaikka olisi kuinka terve ja vahva persoona ja ihminen..
Tietysti jos molemmat ovat lihavia niin ovat samalla viivalla.. Jos taas toinen puoliso on lihava ja toinen normaalipainoinen asetelma ei välttämättä ole kovin toimiva, ainakaan jos hoikan puolison kauneusihanne on hoikka tai normaalivartaloinen.
Ja olen kyllä vankasti sitä mieltä että timminä voi pysyä, mutta kaikki riippuu itsestä ja työtä täytyy tehdä. Normaalipainoinen itsestään huoltapitävä 40 + vuotias on takuulla haluttava, poimuilla tai ilman. Ja seksiäkin jaksaa harrastaa eikä tunnu missään :)
Mutta kukin tyylillään.
mitä kukin pitää normaalina. Toisille normaalia seksiä voi olla se, että nainen pystyy vaihtamaan asentoa vaivattomast ja ähkimättä. Tai se, että voi ottaa naisen syliin ja naida tätä seisaaltaan. Tai se, että nainen pystyy ratsastamaan vaivattomasti siten, että nautinto ei peity fyysisestä liikarasituksesta. On suunnattoman epäkiihottavaa, että jotkut hyvin tavanomaisetkin asennot pitää jättää väliin siksi, kun läski ei siihen pysty. Enkä tarkoita sitä, että "akrobatiaa" pitäisi harrastaa jokaisessa aktissa. Pelkkä lähetyssaarnaaja voi olla uskomattoman kiihottavaa toisinaan. Takaapäin on tosiaan helppo asento naiselle. Ei tarvitse kuin olla polvillaan ja ottaa mitä annetaan.
Luulot ja kuvitelmat eivät mene lainkaan pieleen. Minulla on kotona vaimo, jonka bmi taitaa olla 25, siis normaalipainoinen. Ei ole notkeutta, ei lihaksia, ei kestävyyttä. Tämäkin rajoittaa paljon seksielämää. Ja se tieto, että itse on otettava vastuu naisen kannattelemisesta esim ratsastuksessa, ettei paukut lopu kesken. Ei aktiivisena osapuolena olemisessa mitään vikaa ole, mutta usein kaipaisi vaihtelua ja kroppansa hallitsevaa naista. Hirvittää ajatellakin, millaista seksi olisi huomattavasti ylipainoisen, voimattoman ja jäykän naisen kanssa.
Ei sovi vähätellä myöskään, että kauneusihanteet(syystä tai toisesta yksilöllisesti muodostuneet) eivät voi olla vaikuttamatta siihen, ihaileeko mies läskiä vai hoikkaa ja urheilullista. Visuaalinen kiihoke on miehille tärkeää. Joku tuossa mainitsi, että pelkkä kauneus ja hoikkuus yms. eivät riitä. Varmaan tarkoitettiin henkisiä ominaisuuksia. En vain ymmärrä, mikä tekee normaalipainoisesta, fiksusta naisesta huonomman vaihtoehdon kuin läskistä ja fiksusta. En tosin ymmärrä monia muitakaan asioita.
Ihan normaalisti onnistuu seksi minun ja mieheni välillä vaikka miehellä ei ole pitkä kalu ollenkaan. Joka asento sopii ja takaapäin on paras asento. Ei siinä mitkään poimut eteen tule kyllä. Eikä tarvitse alapäätä etsiä mitenkään. :D Minullakin painoindeksi hipoo 50 luokkaa.Ihmisillä on omituisia luuloja ja kuvitelmia. Sinänsä hauska lukea miten pieleen ne voi mennä.
että on kyllä vaimo, mutta ei ole juuri nyt kotona :)
Minulla on kotona vaimo, jonka bmi taitaa olla 25
Ei voi kun nauraa väitteelle. Minulla on monta hoikkaa todella laiskaa naista, tuskin eväänsä liikauttavat sängyssä. Itse taas mielellään vaihdan asentoja ja harrastan seksi eripaikoissa. mm. yleisillä paikoilla. ;) Nämä on näitä luuloja joille ei voi kun nauraa.
Ottakaa selvää ennenkun tulette jotain väittämään. Itse en koe millään tavalla olevani laiska tai jäykkä. Taivun hyvinkin eri asioihin, saan jaloistani kiinni kun ne ovat pystysuoraan ylöspäin, voin heittää jalkani mieheni ympärille jne. jne. Kysymys kuuluukin pystyykö tähän kaikki hoikat naiset ja haluavatko he yleensäkkään tehdä mitään sängyssä. Eli näin juurikin, hoikka nainen voi olla hyvin laiska ja saamaton sängyssä kuin myös elämässä.. Voi olla hoikka ilman että hoitaa itseään mitenkään(kokemusta on). Voi taas olla hyvinkin lihava, mutta hyvin aktiivinen ja hoitaa kuntoaan ja ulkonäköään.
Hirveitä ennakkoluuloja läskejä kohtaan osalla. Pyrin kyllä jatkossakin tuomaan esiin sitä että iso nainen on kaunis siinä missä hoikka ja huoliteltukin. Moni omista miehistä onkin yllättynyt siitä miten on ihanaa koskea naiseen joka on pehmeä, takaapäin naintikin tuntuu hyvältä kun on lihaa perseessä, ei kolise luut.
joka on pannut satoja naisia... Komea, isomunainen mies.
Hän kertoi, että monesti liian hyvännäköiset ja hyväkroppaiset naiset ovat sängyssä niitä kaikkein huonoimpia. Heidän kun tulee hallita naamanilmeensäkin, etteivät vain näytä rumilta ja vähemmän haluttavilta. He eivät siis uskalla antautua seksiin tai ovat muuten vain lahnoja. Eli tämä mun kaverini nai mieluummin normaalia naista, joka ei ole liian tarkka ulkonäöstään. Siinä pääsee hyvä seksi pääosaan...
[quote author="Vierailija" time="08.10.2008 klo 13:19"]
Missä on itsetunto kun ei voi rakastaa lihavaa ihmistä vaikka heistä usea on varmasti aivan yhtä hauska, eläväinen, kaunis, liikunnallinen jne. kun ihan kuka tahansa muukin suomalainen nainen. Niin missä on se itsetunto. No kun hävettää, miehiä hävettää. ne on niin hiton raukkoja. Miettii kuinka moni nainen häpeää läskiä miestään. Aika harva. Naisilla on itsetuntoa rakastaa rumia, pienimulkkuisia, ihramahaisia miehiään. Heitä ei paljoon heilauta ystävien paheksuvat kommentit. Mutta mitä tekee mies kun joku kaveri vihjasee että naisen peräsin on liian leveä!? NO JÄTTÄÄ NAISEN! Pitäähän naisen olla sellainen jonka kaveritkin hyväksyy. Ja nämä kaverithan hyväksyy vain yhteiskunnan hyväksyvän naismallin. Yleensä näitä raukkoja ovat juurikin itseään treenaavat jäpikät ja ammateistä voisin sanoa Poliisit, Palomiehet, Lääkärit... Poliisit varmasti yleensä ovat niitä pahimpia arvostelijoita. huh huh. Hävetkää.
Mistä te tiedätte että lihava nainen öllöttää teitä kun ette ole kokeilleet? Mistä tiedätte että kaikki lihavat syövät itsensä läskeiksi kun ette kaikkia tunne. Mistä te tiedätte että kaikki lihavat ovat laiskoja ja saamattomia... Miettikääpä kuinka moni hoikka nainen on laiska ja saamaton. Yllätytte. Ja miettikää jos nämä laiskat ja saamattomat hoikat naiset sairastuisivat.. Ne olisivat juuri niitä ihraisia, haisevia, likaisia läskejä. hyi!
[/quote]
Okei, tää oli joku läskin avautuminen selkeästi? Miksi valitsen naisen joka lähinnä ulkoiselta habitukseltaan inhottaa mua. Tietystikinon miehiä joille nämä sopii mutta itse en pidä ollenkaan haluttavana selluliitteja ja sitä että joka paikka tursuaa ja roikkuu. Eikö olekin sullekin parempi että minunlainen mies ei valitse sua, koska ei voi aidosti rakastaa ja tuntea halua sunlaista kohtaan vaan mieluiten kiertää kaukaa? Jos mä olen paskiainen vain sen vuoksi että pidän lihavaa epäseksikkäänä enkä yhtään haluttavana niin naisella kuin miehelläkin niin olisiko sun itsetunnossa vielä parantamisen varaan, sehän on mun henkilökohtainen "ongelma" eikä sun jos en koske läskiä pitkällä tikullakaan.