Lue keskustelun säännöt.
Millä tavalla teillä "on ollut tosi rankkaa lasten kanssa"?
12.05.2011 |
Eli mitä tuossa toisessa ketjussa oikeastaan tarkoitetaan? Itse en ole kokenut, että meillä/minulla olisi ikinä "ollut tosi rankkaa lasten kanssa". Siis toki toisinaan olen väsynyt, jos joku kolmesta lapsesta valvottaa tai sairastaa. Olen joskus fyysisesti täydellisen poikki illalla koko päivän työssäkäynnin, kotitöiden ja lasten harrastusten jälkeen. Toisinaan olen takki tyhjänä siitä, kun esikoisen (8v.) kanssa otetaan todella rajusti yhteen ja riidellään.
MUTTA kaikki tämähän on sitä elämää. ELämää lasten kanssa. Väsymys korjaantuu nukkumalla, uupumus lepäämällä, henkinen ahdistus selvittämällä, puhumalla ja anteeksipyynnöllä. Ikinä ei ole tarvinut mennä nukkumaan ja ajatella, että onpa kamalaa tai rankkaa. Että mitenkähän sitä huomisen taas jaksaa. Ajattelen, että ihanaa, huomenna taas uusi päivä uusin voimin.
Tosin en ole koskaan joutunut kärsimään (kokonaan) unettomista öistä paria yötä enempää. Ehkä tuo nukkumattomuus on sitten se, mikä tekee siitä lasten kanssa elämisestä joillekin rankkaa?
Vai mitä "tosi rankkaa" tuossa aloituksessa tarkoitettiin?
(Vakavat sairaudet toki erikseen, siitä tuskin oli kyse)
Kommentit (66)
Tosin en ole koskaan joutunut kärsimään (kokonaan) unettomista öistä paria yötä enempää. Ehkä tuo nukkumattomuus on sitten se, mikä tekee siitä lasten kanssa elämisestä joillekin rankkaa?
Vai mitä "tosi rankkaa" tuossa aloituksessa tarkoitettiin?
(Vakavat sairaudet toki erikseen, siitä tuskin oli kyse)
Nukkumattomuus kun tekee elämisestä rankkaa IHAN JOKAISELLE, ei vain joillekin. Tekisi sitä myös ap:lle, jos olisit sitä kokenut. Ihmisen fysiologia ja psyyke eivät kestä pitkään jatkuvaa unen puutetta.
Ja sairaudet juuri ovat niitä yleisimpiä syitä siihen, että vanhemmat eivät saa nukkua. Eivät meidän lapsetkaan toki vakavasti sairaita vauvoja olleet; kärsivät vain allergioista ja refluksista. Mutta nämä ei-vakavat vaivat aiheuttivat sen, että yli puolivuotiaaksi itkua oli 4-6 h/vrk ja yöllä nukuttiin 1-2 h pätkissä, päivällä 30 min oli saavutus. Ja juu, rankkaa oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse omassa päässäsi tuonkin keksit... Alemmuuskompleksi kuitenkin?
t. ap
Sehän on hienoa kun pystyt olemaan niin kiitollinen ja onnellinen 24h.
Minun elämäni ei ole minusta rankkaa. Erilaista se on kuin ennen lapsia, mutta ei rankkaa. Vaikeiden hetkien vastapainona koen päivittäin huikeita onnenhetkiä, jotka kompensoivat kaikki hankaluudet niin moninkertaisesti, että minulla ei todellakaan ole rankkaa. Vaikka joskus illalla suoranaisesti kaadun sohvalle, olen onnellinen ja kiitollinen.
Kalasteletko ap Parhaan Äidin kruunua, kun et sano rankaksi väsyttävää, henkisesti ahdistavaa arkea jossa otat yhteen ja olet tosi poikki? :D Eihän tuossa toisessakaan ketjussa sanottu ettei selvitä.
Ei se tarkoita kuitenkaan sitä että muuten kokevat olisivat jotenkin huonompia ihmisiä.
Mistä sinä tiedät kysymättä, miksi joku valittaa lapsiperhe-elämänsä raskautta.
Ainakin meillä raskainta on ollut toisen lapsen autismi. Ihan helvetin raskasta aluksi ainakin. Kauhea epätietoisuus siitä, mistä on kyse ja miten lapsi tulee pärjäämään. Vieläkin painaa tuo tulevaisuus ja se, että siinä missä muiden lapset kasvavat ja itsenäistyvät, meillä pelkästään kasvaa.
Siihen verrattuna lasten muut vaivat ovat pikkujuttu. Ainakin itse koin niin ja meillä sentään molemmat ovat allegisia ja huonoja nukkujiakin.
että vaikka olen toisina hetkinä väsynyt, ei se silti MINUSTA ole rankkaa. Eli tämä on selvästikin asennekysymys.
Tajuatko, ettei olekaan kyse siitä ettei muut olisi onnellisia ja kiitollisia. On kyse vain siitä, että joku hetki tai tilanne on just nyt tosi rankka. Että nyt justiin väsyttää hillittömästi, kun ei saa nukkua ja silti pitää tehdä vaikka ja mitä. Minä siis itsekin vastasin siihen toiseen ketjuun. Minulla on välillä rankkaa (siis tuo sana sopii kuvaamaan tunnetta), raskasta, väsyttävää. Saatan sanoa äidilleni "nyt on rankkaa lasten kanssa." Silti olen onnellinen, rakasta lapsiani, pärjään, hoidan heidät itse. Onnenhetkiä on paljon, viihdyn kotona lasteni kanssa. Mutta juu, rankkaa on välillä.
Itse omassa päässäsi tuonkin keksit... Alemmuuskompleksi kuitenkin? t. ap
Sehän on hienoa kun pystyt olemaan niin kiitollinen ja onnellinen 24h.
Minun elämäni ei ole minusta rankkaa. Erilaista se on kuin ennen lapsia, mutta ei rankkaa. Vaikeiden hetkien vastapainona koen päivittäin huikeita onnenhetkiä, jotka kompensoivat kaikki hankaluudet niin moninkertaisesti, että minulla ei todellakaan ole rankkaa. Vaikka joskus illalla suoranaisesti kaadun sohvalle, olen onnellinen ja kiitollinen.
Kalasteletko ap Parhaan Äidin kruunua, kun et sano rankaksi väsyttävää, henkisesti ahdistavaa arkea jossa otat yhteen ja olet tosi poikki? :D Eihän tuossa toisessakaan ketjussa sanottu ettei selvitä.
Ei se tarkoita kuitenkaan sitä että muuten kokevat olisivat jotenkin huonompia ihmisiä.
Tuliko mieleesi, että valittajat voivat olla aivan yhtä onnellisia lapsistaan ja tyytyväisiä siitä, että ovat lapsia tehneet.
Joillakin on vaan tapana sanoa rehellisesti se, miltä juuri sillä hetkellä tuntuu. Joku ajattelee, että enpä kehtaa valittaa, toisen mielestä se on aivan ok ja helpottaa oloa.
Sitä paitsi - siinä toisessa ketjussa puhuttiin siitä, mitä OMA ÄITI vastaisi, jos hänelle lapsi myöntäisi, että on tosi raskasta.
Kenelle sitä voi enää sanoa olevansa väsynyt, jollei omalle äidilleen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sekä lapsen astma ja sairastelukierteet, jotka jatkuvat oikeastaan edelleen, vaikka ikää on jo 8 vuotta. Lisäksi lapsen huono nukkuminen ja siitä seurannut oma unettomuus. Ja avioero ja tukiverkon täydellinen puuttuminen. Olihan noita.
Nyt en valita, vaikka otetaankin välillä rajusti yhteen 8-vuotiaan lapsen kanssa. Tempperamenttia riittää lapsella vielä enemmän kuin äidillä, mutta takki ei ole tämän takia tyhjä. Kaikki on nyt kuitenkin melkoisen helppoa verrattuna noihin ensimmäisiin vuosiin. Toisaalta lisää lapsia en ole halunnut ehkä juuri noiden ekojen vuosien rankkojen aikojen takia. Näin on hyvä.
Tosin en ole koskaan joutunut kärsimään (kokonaan) unettomista öistä paria yötä enempää. Ehkä tuo nukkumattomuus on sitten se, mikä tekee siitä lasten kanssa elämisestä joillekin rankkaa?
Vai mitä "tosi rankkaa" tuossa aloituksessa tarkoitettiin?
(Vakavat sairaudet toki erikseen, siitä tuskin oli kyse)
Nukkumattomuus kun tekee elämisestä rankkaa IHAN JOKAISELLE, ei vain joillekin. Tekisi sitä myös ap:lle, jos olisit sitä kokenut. Ihmisen fysiologia ja psyyke eivät kestä pitkään jatkuvaa unen puutetta.
Ja sairaudet juuri ovat niitä yleisimpiä syitä siihen, että vanhemmat eivät saa nukkua. Eivät meidän lapsetkaan toki vakavasti sairaita vauvoja olleet; kärsivät vain allergioista ja refluksista. Mutta nämä ei-vakavat vaivat aiheuttivat sen, että yli puolivuotiaaksi itkua oli 4-6 h/vrk ja yöllä nukuttiin 1-2 h pätkissä, päivällä 30 min oli saavutus. Ja juu, rankkaa oli.
mun korvaan särähti myös tuo "väsymys hoituu lepäämällä"-lausahdus. Mutta ap, jos kukaan ei päästä äitiä lepäämään, niin milläs se sitten hoituu? Jos mies ei voi töiltään auttaa tai miestä ei ole, jos lähipiiri ei tule ja lapset valvottaa, kukas ne lapset katsoo että äiti pääsee nukkumaan?
Nukkumattomuus tuo aivan mielettömän voimattomuuden tunteen ihmiselle kuin ihmiselle. Ja silti pärjätään, vaikka RANKKAA ON.
22 muistaakseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun elämäni ei ole minusta rankkaa. Erilaista se on kuin ennen lapsia, mutta ei rankkaa. Vaikeiden hetkien vastapainona koen päivittäin huikeita onnenhetkiä, jotka kompensoivat kaikki hankaluudet niin moninkertaisesti, että minulla ei todellakaan ole rankkaa. Vaikka joskus illalla suoranaisesti kaadun sohvalle, olen onnellinen ja kiitollinen.
Kalasteletko ap Parhaan Äidin kruunua, kun et sano rankaksi väsyttävää, henkisesti ahdistavaa arkea jossa otat yhteen ja olet tosi poikki? :D Eihän tuossa toisessakaan ketjussa sanottu ettei selvitä.
Minäkin olen onnellinen ja kiitollinen lapsistani. Mikä ei estä minua olemasta hetkittäin sitä mieltä, että elämä on vähän turhan rankkaa.
Siinä kohtaa kun on valvonut liki 3 päivää putkeen 3-vuotiaan kanssa sairaalassa ja stressannut kotona olevien sisarusten pärjäämistä, on edelleen onnellinen ja kiitollinen lapsistaan. Ei se siitä mihinkään poistu. Mutta siinä kohtaa on myös väsymyksestä ihan sekaisin, huolesta nyt puhumattakaan.
Tai kun valvoo yöt läpeensä korvatulehduskierteessä korviaan huutavan pari-kolmikuisen vauvan kanssa ja nousee aamusta 2-vuotiaan isomman sisaruksen kanssa siinä kuuden pintaan. Edelleen on kiitollinen lapsistaan. Mutta rankkaa se silti on.
Tai kun liki vääntää itkua siksi, että moniallergiselle ei löydy kahden ruoka-aineen lisäksi uusia ruokia. Laihtuu itse järkyttäviin mittoihin, koska imettää tuota samaa lasta, jolle ei löydy myöskään sopivaa korviketta. Kiitollinen tässäkin kohtaa. Mutta taas on rankkaa.
On ihan turhaa viisastelua selittää, kuinka "huikeat onnenhetket kompensoivat". Jep, kompensoivat. Mullakin ovat kompensoineet. Mutta eivät silti ole poistaneet sitä tosi seikkaa, että hetkittäin on ollut hurjan rankkaa.
Mutta eihän se, että on ollut rankkaa tarkoita ettei olisi ollut antoisaa. Mulla on upeat lapset :), jotka ovat nyt jo kaikki isompia. Selvisimme rankoistakin kohdista ja tätä nykyä voin katsoa jälkikasvuani ja edelleenkin paisua ylpeydestä ja kiitollisuudesta.
Ja sen lisäksi olen varmasti erittäin reippaasti mukana lastenlapsieni kanssa sitten joskus. Varmistamassa, että omat tyttäreni/poikani tarvittaessa sen rankan vaiheen tullessa saavat tarvitsemaansa apua.
siihen ei paljoa asenteet auta
että vaikka olen toisina hetkinä väsynyt, ei se silti MINUSTA ole rankkaa. Eli tämä on selvästikin asennekysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että saa nukkua. Tai lähteä pois, jos nukkuminen ei kotona enää onnistu.
Meillä astmalapsi valvotti neljä vuotta niin, että minulta meni koko nukkumisen taito. Olen joutunut opettelemaan sitä nyt tässä alkeista uudelleen.
mun korvaan särähti myös tuo "väsymys hoituu lepäämällä"-lausahdus. Mutta ap, jos kukaan ei päästä äitiä lepäämään, niin milläs se sitten hoituu? Jos mies ei voi töiltään auttaa tai miestä ei ole, jos lähipiiri ei tule ja lapset valvottaa, kukas ne lapset katsoo että äiti pääsee nukkumaan? Nukkumattomuus tuo aivan mielettömän voimattomuuden tunteen ihmiselle kuin ihmiselle. Ja silti pärjätään, vaikka RANKKAA ON. 22 muistaakseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole mitään vastaava! Kyllä lapsella on mikrotia (korvan epämuodostuma) muttei se vaikuta kehitykseen. Ei ollut valvomista, ei ollut allergioita eikä mitään sairauksia. Ja on ensimmäinen lapsi, eli minullekin kaikki uutta.
Olen kyllä aika yksinäinen (mies tekee pitkiä päiviä ja me just muutimme toiseen kaupunkiin), muttei se ole rankkaa.
Minun "rankkaa" on silloin kun lapsi ei syö kunnolla lounasta. Tai kun hän huutaa kun halua tehdä jotain omalla tavalla mutten salli.
Omasta lapsesta en voi sanoa mitään rankkaa. Itsepäinen se on 1vuotiaksi :)
Voimia teille mamat, kenellä on sairaat lapset, on yh,tai vaikea elämäntilanne. Helpotusta toivon teille kaikille ?
kun koulussa kiusattu teini alkoi oireilla pahasti ja jouduttiin huostaanottamaan. Siihen aviokriisi ja ero joten yksin kannoin kaiken. Koskaan ei ole ollut noin rankkaa monilapsisessa perheessä jossa on ollut normaalit yövalvomiset, audit, uhmat, teiniangstit yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siihen ei paljoa asenteet auta
että vaikka olen toisina hetkinä väsynyt, ei se silti MINUSTA ole rankkaa. Eli tämä on selvästikin asennekysymys.
muttei loputtomiin. Jos et ap ole joutunut valvomaan paljon ja silti hoitamaan kaikkea sitä mitä nytkin hoidat, et ehkä tiedä mistä puhutaan.
22
asia on juurikin niin kuin aloituksessani uumoilin. Eli unettomuus = rankkuus.
Kiitos. Olen siis entistä kiitollisempi siitä, että lapseni eivät ole valvottaneet minua hulluuden partaalle.
Ja toisaalta tuohon toiseen ketjuun viitaten, meidän omat äitimme eivät pidä väsymystä "riittävänä rankkuutena", koska suhtautuvat siihen tuon otoksen perusteella hyvin välinpitämättömästi.
t. ap
Ja toisaalta tuohon toiseen ketjuun viitaten, meidän omat äitimme eivät pidä väsymystä "riittävänä rankkuutena", koska suhtautuvat siihen tuon otoksen perusteella hyvin välinpitämättömästi.
t. ap
mutta jos äiti vastaa "sellaista se on", ei se välttämättä ole välinpitämättömyyden osoitus. Se voi olla tarkoitettu enemmän tähän sävyyn: "tiedän sen olevan rankkaa, mutta siitä kuuluu äitien selvitä, koita jaksaa."
asia on juurikin niin kuin aloituksessani uumoilin. Eli unettomuus = rankkuus. Kiitos. Olen siis entistä kiitollisempi siitä, että lapseni eivät ole valvottaneet minua hulluuden partaalle. Ja toisaalta tuohon toiseen ketjuun viitaten, meidän omat äitimme eivät pidä väsymystä "riittävänä rankkuutena", koska suhtautuvat siihen tuon otoksen perusteella hyvin välinpitämättömästi. t. ap
Ei ihan ole tämä johtopäätöksesti nyt otoksen suuntainen :-D
Täytyy olla tosi hyvät ja läheiset välit ja äidin olla ihana ihminen, että viitsii. Ap:lla ehkä ei ole niin kovin lämmin suhde äitiinsä.
Kiitos vaan huolehtimisesta. Äitini oli yksinhuoltaja minulle ja sisarelleni siitä lähtien, kun olin alle 1v. Ja todella auttaa meitä arjessa pyytämättä, haluaa lapsia yökylään jne.
Mutta kyse ei ole väleistämme vaan siitä, että en koe elämää rankaksi, joten miksi valehtelisin sen olevan sellaista? Miksi yrität vääntää tästä eri asiaa?
Täytyy olla tosi hyvät ja läheiset välit ja äidin olla ihana ihminen, että viitsii. Ap:lla ehkä ei ole niin kovin lämmin suhde äitiinsä.
ettei olekaan kyse siitä ettei muut olisi onnellisia ja kiitollisia. On kyse vain siitä, että joku hetki tai tilanne on just nyt tosi rankka. Että nyt justiin väsyttää hillittömästi, kun ei saa nukkua ja silti pitää tehdä vaikka ja mitä.
Minä siis itsekin vastasin siihen toiseen ketjuun. Minulla on välillä rankkaa (siis tuo sana sopii kuvaamaan tunnetta), raskasta, väsyttävää. Saatan sanoa äidilleni "nyt on rankkaa lasten kanssa." Silti olen onnellinen, rakasta lapsiani, pärjään, hoidan heidät itse. Onnenhetkiä on paljon, viihdyn kotona lasteni kanssa.
Mutta juu, rankkaa on välillä.