Ruman naisen elämä on tod rankkaa! Aina nauretaan.

[quote author="Vierailija" time="16.11.2014 klo 10:36"]

[quote author="Vierailija" time="02.05.2011 klo 08:25"]

saa kuitenkin aikuiset ihmiset nauramaan autoistaan ja jopa osoittelemaan sormella. .. sillä minua ei oteta tosissaan. Korkeasti koulutetuilla ihmisillä on vaikeuksia pidellä pokkaa minut nähdessään.

[/quote]

Onkohan isompi ongelma pääsi sisällä, mielenterveydessäsi? Jos kuvittelet, että kaikki puhuvat sinusta, kaikki nauravat jollekin -ahaa, sinulle olet vaan itsekeskeinen herkkis ja kuvittelet. Meneppäs mt-terapeutille.

[/quote]

Niin ja tuo mielenterveyden epäileminen on kiusaamista. Mene pois kiusaamasta.

Uskon täysin ap: n ja muiden kokemuksia. Minulla on hyvin paljon samanlaisia kokemuksia. Miehet irvistelevät, ilmeilevät ilkeästi, huutelevet törkeyksiä, tönivät, kiusaavat, syrjivät, sylkevät päin, yskivät ja räkivät yms.

Olen nähnyt monet kerrat kun tekevät samaa myös muille "rumille" naisille. Se on ihan tavallista.

Tuijotetaan niin kuin olisi vieraalta planeetalta.Sitten esitetään "mukaviattomia" kysymyksiä.

Hei täällä yksi tosielämän RUMA ANKANPOIKANEN!!!!

Minua haukuttiin rumaksi jo lapsena. Myös vanhemmat. Äiti oli erityisen julma sanoessaan, että panosta opiskeluun ja kunnon työpaikan hankkimiseen sillä et tuolla ulkonäöllä saa koskaan kunnon miestä.

Asian teki vielä kamalammaksi se, että siskoni on hyvin kaunis.... tai siis oli.....

Minä olen perinyt isän puolen suvulta ison nenän, tuuheat kulmakarvat ja romuluisen olemuksen. Lapsena käytin vahvoja - laseja jotka sai silmäni näyttämään nuppineuloilta. Tiedättehän nää pullonpohjat. Finnejä oli niin, että kuulin aina koulussa että ajattelitko kasvattaa toisen pään otsaasi/nenäsi viereen tms. Opettajat osallistuivat kiusaamiseen. Koulukuvissa ja koulun näytelmissä minulle aina huomauteltiin missä minun tulisi seistä ulkonäköni vuoksi.

Menin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle ja minulla oli hetken kämppiksenä dipl. kosmetologiksi opiskeleva ihana Kerttu! Hän hoiti kuntoon ihoni ja nyppi kulmakarvani. Patisti minut kampaajalle ja opetti meikkaamaan.

Menetin neitsyyteni vasta 27 vuotiaana, koska silloin vasta miehet kiinnostuivat minusta.

Suurin muutos on ollut nenäleikaus, joka tehtiin 23 vuotta sitten kun erään onnettomuuden seurauksena nenäsiltani romahti ja tukki ilmatiehyet. Ihana suomalainen plastikkakirurgi sanoi, että hän saman operaation aikana myös vähän lyhentää ja muotoilee nenääni, jos niin tahdon.

Olen yli 50 vuotias. Ei ensimmäistäkään harmaata hiusta. Ei silmälaseja. Kroppa loistokunnossa jne. 

Vuosi sitten luokkakokouksessa sanoi eräs nainen, että minä vain kaunistun vuosi vuodelta, että jos hän olisi voinut valita, niin mielummin näin päin että nuoruuden nättiys pois ja aikuisen naisen kauan kestävä upea kauneus tilalle! Myös miehet, jotka nuoruudessa tyyliin sylkivät päälleni, ovat imarrelleet ja kosiskelleet minua. Onneksi olen onnellisesti naimisissa ja kahden suloisen lapsen äiti. Poika on perinnyt minun isäni puolen ulkonäön mutta miehenä se tuo vain komeutta, että on tumma ja karvainen. Komea nenä ei miehellä haittaa. Ja aknekaan ei ilmeisesti jätä pahempia arpia.

Annan sellaisen neuvon ulkonäkönsä kanssa kamppaileville, että ottakaa itsestänne kasvokuva ja printatkaa se paperille. Sitten leikkaatte lehdistä erilaisia neniä, silmiä, korvia, kulmakarvoja, hiuksia jne. ja liimaatte ne kuvanne päälle.

Kun ulkonäkö miellyttää, alatte miettiä miten pääsette miellyttävään ulkonäköön. Jos tarvitaan plastikkakirurgia, niin ei muuta kuin kuvan kanssa konsultaatioon. Nykyään saa kauneusleikkauksiinkin rahoitusta.

Tästä ei ole kuin viikko, kun siskoni sanoi minulle että helppohan sun on ulkonäön kanssa briljeerata kun on luonnostaan hyvänmuotoiset tummat kulmakarvat ja hyvä kasvojen luusto!!!!! Ja vaikutat niin paljon nuoremmalta, kun olet päässy silmälaseista eroon!!!!

Kyllä tuntuu hyvältä kaikkien niiden vuosien jälkeen....

Minua jurppii ehkä eniten se, että jos nainen on ruma/kokee /näkee itsensä rumaksi ja kärsii siitä, niin kuitenkin vaikka ihmiset sanovat tai ajattelevat että tekisi itselleen jotakin, niin silti hirveä syyllistäminen jos sille oikeasti tekee jotakin! Puhutaan tekopyhästi sisäisestä kauneudesta, lässytetään pinnallisuudesta ja vääristä arvoista.Jopa väitetään tyhmäksi ja aivottomaksi jos koittaa parantaa elämänlaatua ja kohentaa itsetuntoa, esim esteettisen kirurgian operaatiolla tai jollain hoidoilla. Härskeimmät ehdottaa sijoittamista ennemmin psykiatriin kuin kirurgiaan ymmärtämättä että ei sillä terapialla naamaa tai muuta ruumiin osaa muuteta ja siten ei ehkä pääse yksinäisyydestä eroon vaikka olisi kuinka terapioitu.

Toisaalta jotkut saattaa sanoa että olet yksin koska sinulla on liian suuret vaatimukset, että varmasti on JOKU joka sinutkin huolii... niin joku sokea puliukko ehkä. Mutta eihän kukaan halua silti mennä ihan riman alle henkisesti, vaikka ulkonäössä olisikin puutteita.

ja vieläpä lyhyt. Käytännössä ei mitään toivoa ihmissuhteista tai työpaikasta, koska olemukseni herättää sellaista säälinsekaista huvittuneisuutta ihmisissä. Ensin selkeästi miettivät, että olenko jotenkin vammainen, ja seuraavaksi tajuavat kauhuissaan, että naamani on oikeasti tällainen ilman mitään syytä, eivätkä osaa suhtautua.



Talvisin ja kylmällä säällä on mukavampi olla ulkona kun voi peittää suuren osan naamastaan huppuihin ja huiveihin. Kesällä, varsinkin näin alkukesästä, hävettää todella paljon.



Itse hankin sellaiset paksut, huomiotaherättävät silmälasipokat muuten. Ovat niin törkeän näköiset, että oma naama ei erotu niiden takaa kovinkaan paljon.

Juuri samasta syystä, että saa naaman piiloon huppuun. Mutta sekään ei pelasta kaikelta. Viime talvena noitamainen profiilini pullonpohjarilleineen pisti esiin hupun takaa sen verran, että naurunalaiseksi jouduin jälleen.



Noi paksut sangat vois olla hyvä idea.



Mä olen saanut miehen ja lapsiakin, mutta töissä on vaikeaa. En olisi uskonut mitä kaikkea aikuiset ja vieläpä hyvin koulutetut miehet viitsivät tehdä pilkatakseen rumaa naista enkä tosiaan odottanut sen kestävän näin kauan, että keski-ikäisellekin naiselle vielä jaksetaan nauraa. Kuvittelin että nyt olis iän tuoma "oikeus" olla ruma, mutta ei se niin mennytkään.



t. ap

En osaa auttaa tai kuvitella miltä tuntuu olla ruma.

Mutta itse en kyllä koskaan naura kenellekkään oli sitten ruma, lihava, anorektinen tms ulkonäön vuoksi. Enkä tuijota.

Saatan sääliä hiljaa mielessäni.

Olet törmännyt juntteihin ihmisiin.

Käy plastikkakirurgilla, jos se sinua auttaa, mutta älä koskaan ajattele että ihmisarvosi olisi jotenkin huonompi ulkonäkösi takia.

Minulle tulee ihan ensimmäisenä mieleen, että pitäisiköhän sinun kuitenkin ihan ensimmäisenä keskittyä itsetunto-ongelmaasi.



Ymmärrän hyvin, että koet itsesi rumaksi, mutta oletko aivan varma, että sinua oikeasti tuijotellaan ja väheksytään ulkonäkösi takia? Voisiko olla, että huonon itsetuntosi takia sinusta vain tuntuu siltä?!



Ennen kuin lähtisin radikaaleihin tekoihin (kirurgiset toimenpiteet) kävisin sinuna keskustelemassa asiasta ammattipsykologin kanssa. Ehdottomasti kannattavinta mielestäni olisi yrittää korjata ensin itsetunto-ongelma.



Jokainen saa näyttää siltä kuin on. Oman ulkonäön muuttaminen leikkauksin ympäristön paineen alla on mielestäni kauhistuttava asia (vaikka kyllä ymmärrän ahdistuksesi)!



Opettele mielummin kantamaan itseäsi ylpeänä siitä millainen olet. Hyvä itsetunto näkyy päälle! Kun luotat ja uskot itseesi, niin myös muut tekevät sen.



Ymmärrän, että tämä voi tuntua mahdotomalta, mutta mielestäni tarvitsetkin siihen ulkopuolista apua. Prosessi on pitkä, mutta aivan varmasti kannattava.



Kerroit, että sinulla on lapsia. Kehotankin sinua miettimään millaisen mallin haluat antaa heille?!



Omasta mielestäni jokainen ihminen on tärkeä ja arvokas omana itsenänsä. Näyttipä sitten miltä tahansa!



P.S. Kehotan sinua tekemään kuvahaun espanjalaisesta näyttelijästä Rossy de Palmasta. Hän on arvostettu ja upea näyttelijä, vaikka ei täytäkkään tiettyjä "kauneusihanteita".

Sehän on ihan selvä asia, ja se johtuu monesta asiasta, ei pelkästään ulkonäöstäni. Olen itse hyvin visuaalinen ihminen ja rakastan kaikkea kaunista, eikä minua sinänsä harmita olla ruma, muutoin kuin johtuen täysin vieraiden ihmisten reaktioista.



Vaikka olen kuinka kehittänyt itsetuntoani ja saanut muista asioista (kuin ulkonäöstäni siis) positiivista palautetta elämässäni, niin ihmisten pilkka ja tuntemattomien nauru on sellaista joten en ole koskaan oppinut kestämään.

Ja nyt kun se vaikuttaa jo työelämässäkin, niin se on sietämätöntä. Miesvaltaisella alalla minun alkaa olla jo jopa mahdoton toimia.



Rumaa ihmistä ei valitettavasti ymmärrä täysin kuin toinen ruma, joka on kokenut samaa.



Minun tavoitteeni on näyttää normaalilta, haluan sulautua massaan, jotta saisin esim. ylittää kadun rauhassa, ilman että valoihin pysähtyneistä autoista nauretaan tai huudetaan esim. "moi kaunis nainen, lähetsä ulos" ja sitten nauretaan perään vedet silmissä.



Kun tätä on kuunnellut elämässään n. 35 vuotta niin on valmis myös kirurgin veitsen alle. Jos se minut edes osittain pelastaa pilkkaamiselta niin uskon sen olevan sen arvoista.



t. ap

Itsetunto ensiksi kuntoon ja sitten voi vielä paikkailla ulkoisesti, jos kokee tarvetta sellaiselle.



Pää pystyyn, ap!

Ihanko tosissaan luulevat olevansa fiksuja, kun loukkaavat toista ihmistä tuolla tavalla?



Suututtaa!

ja mä kun olen surrut sitä, etten ole kaunis, ja tunnen itseni kyllä noita-akan näköiseksi, eivätkä miehet lähesty, (ainakaan muut kuin susirumat), mutta ei mulle sentään huudella. Ei kai ihmiset oikeasti voi olla noin idiootteja?

Tai mikä ettei, jos siltä tuntuu. Ensin ajattelin, ettei tämä voi olla totta, että jonkun pitää ulkonäöstä aikuisena kärsiä, mutta ehkä tosiaan.

Itsellä ei tuota ongelma (onneksi? anteeksi) ole, mutta kuvataiteita harrastaneena katselen ihmisten kasvonpiirteitä muuten vaan.



Mites esim. Camilla Parker-Bowles? Hän kasvoiltaan ns. ruma ilmeisesti, mutta, kun satsaa vaatteisiin ja hiuksiin ja meikkiin, niin en minä hänelle nauraisi. Tyylikäs rouva. Oletko mielestäsi samantyyppinen kasvoilta?



Luovu nyt ensin silmälaseistasi, etenkin jos ovat ei-niin-tyylikkäät ja satsaa kampaukseen. Ryhti suoraksi ja tyylikkäät vaatteet. Meinaan, jos on varaa plastiikkakirurgille, niin ehkä istuviin vaatteisiinkin, etenkin jos kroppasi on ok.



Ehkä Tarja Halonen ei ole ns. kaunis, mutta eiköhän hänen ulkonäkönsä pilkkaajat ole eri puolueesta ja pilkkaisivat sitten älyä tai jotain muuta, jos ei voisi ulkonäköä pilkata. Ei hän nyt niin ruma tai huvittava ole. Oikeasti.

lihavakin vielä sen lisäksi.



Kun katselee ympärilleen suurin osa ihmisistä on rumia tai kauniita, riippuu siitä millaisella tuulella itse on.



Surullista että et ole lapsuudessa saanut sellaista itsetuntoa että jaksaisit ylpeästi kantaa rumuutesi tai kauneutesi, siis itsesi, minulle on onneksi suotu sellainen kasvuympäristö että minua on rakastettu juuri sellaisena kuin olen. Olen vasta aikuisena huomannut, että en ole mikään kaunotar.



Jos minulta kysyisit, kehottaisin ennemmin löytämään oman tyylisi, varmasti samalla rahalla jonka suunnittelet käyttäväsi leikkauksiin saisit tosi hyvä stylistin, joka neuvoisi. Ja et edes tuntisi fyysistä kipua.

plastiikkakirugisiin toimenpiteisiin, jos siltä tuntuu. Sinulla on oikeus sellaiseen ulkonäköön, ettei sinulle naureta. Monet ihmiset ovat valitettavasti tyhmiä :(

Joskus siltä vain tuntuu, vaikka jollekin muulle asialle he nauravatkin. Mustakin monesti tuntuu siltä, on huono iho ja tuntuu että siihen kiinnitetään kamalasti huomiota. Järjellä ajatellen asia tuskin on kuitenkaan niin.

että minulle on naurettu, ei ole voinut erehtyä.



Tämä on hyvin hyvin tyypillistä että kun tästä ongelmasta jollekin kertoo niin heti epäillään vainoharhaiseksi yms. Mielenkiintoista olisikin tietää miksi tällaisia kiusaamistilanteita on niin vaikea uskoa?



Ala-aste ikäisenä uskalsin tasan yhden kerran kertoa äidilleni että luokan pojat haukkuvat jatkuvasti rumaksi ja äitini suuttui - minulle, väittäen että aiheutan sen itse. "katso vähän miten ilmeilet". Että näin.



Kyllä minä kannan itseni ihan normaalisti, en kulje arasti, enkä ylpeästi, ihan normaalisti mielestäni. Kun tätä huutelua, osoittelua ja avointa naureskelua tapahtuu siitä huolimatta niin aika vähän siinä voi itse mitään tehdä, muuten kuin koettaa ihan konkreettisesti parantaa kasvonpiirteitä.



Vaatteenikin ovat ihan normaaleja, klassisia, hyvin istuvia.



Minun itsetuntoni ei valitettavasti tällaista kestä. Paha olo tuntuu ihan fyysisenä kipuna rinnassa. Kuin kivi sydämellä, kuten sanonta kuuluu.



Mielelläni kuulisin muiden rumien kokemuksia, olisiko niitä?



t. ap

Pahaa tekee ajatella, että ihmiset todella voivat olla noin raakoja ja tyhmiä...



Mieluummin ajattelen, että edes osa kertomastasi olisi mielikuvituksesi tulosta...

Olen lähes 40 v. ja läpi iän kestänyt kiusaaminen jatkuu edelleen. Olen faktisesti ruma piirteiltäni. Noitamaiset kasvot nenineen ja leukoineen ja silmälasit, jotka eivät ilmeisesti oikein sovi. Kroppa on ok. Joku habituksessani saa kuitenkin aikuiset ihmiset nauramaan autoistaan ja jopa osoittelemaan sormella. Tuntuu rinnassa ihan yhtä pahalta kuin teini-ikäisenäkin. Rumuus alkaa nyt vaikuttaa jo työelämässäkin, sillä minua ei oteta tosissaan. Korkeasti koulutetuilla ihmisillä on vaikeuksia pidellä pokkaa minut nähdessään. Välillä mietin miten Tarja Halonen on päässyt niin pitkälle, sillä kyllähän hänenkin ulkonäölleen nauretaan ja hän on myös huvittava olemukseltaan. Hänellä taitaa olla itsetunto terästä, mulla se ei ole. Olen nyt käynyt plastiikkakirurgin puheilla ja ainakin jotain on tehtävissä, mutta mietin mahtaako yksittäisten piirteiden korjaaminen kuitenkaan muuttaa tätä yleistä olemusta. Onko muita rumia? Mielipiteitä? Kokemuksianne? Miten jaksatte ja selviätte? Minulla ainakin vaikuttaa ihan suoraan haluun liikkua ihmisten ilmoilla.

Että aikuiset ihmiset pilkkaisivat ja nauraisivat jollekin vain rumuuden takia.. Ehkä ylireagoit tai kuvittelet asian olevan näin vaikkei se olekaan?

Leikkauta kasvosi jos uskot sen parantavan tilannetta?