Missä vaiheessa musikaalinen lapsi alkaa laulaa nuotilleen?

Mielenkiintoinen aihe, nimittäin meillä on 2 tyttöä ja poika. Poika ei tykkää laulamisesta, mutta pyytäessä laulaa nuotilleen ja selviytyi huippupisteillä musiikkiopistoon ja menestynyt siellä myös erinomaisesti. Nuorempi tytöistä omaa kauniin lauluäänen ja tarkan nuottikorvan ja soittaa myös menestyksekkäästi omaa soitintaan. Mutta sitten meidän toinen tyttö. Omaa erittäin käheän ja heikon äänen ja tämän vuoksi ei kykene laulamaan kuin tietyt laulut nuotilleen tietyltä korkeudelta (matalalta). Pääsykokeessa ei pärjännyt, koska melodioiden matkiminen korkealta ei onnistu. Rytmistä ja laulusta sai täydet pisteet. Yksityisellä sitten aloitti ja menestynyt todella hyvin. Opettaja todennut että tarkka sävelkorva, koska kuulee heti jos soittaa epäpuhtaasti ja korjaa välittömästi. Viulu soittimena. Mitä tästä pitäis aatella? Ettei tyttö ole musikaalinen, koska laulaminen ei suju kunnolla? Harmittaa jos ei jatkossakaan tule läpäisemään pääsykokeita...kuitenkin edullisempaa ja monipuolisempaa olis harrastaa musiikkiopiston sisällä, entä yksityisellä.



Pitää vaan toivoa, että tytön soittotaito kertoisi seuraavassa pääsykokeessa enemmän kuin laulaminen.

sillä absoluuttista sävelkorvaa ja todella oikein laulamista on vain harvoilla poikkeuksilla.

Suurin osa niistä jotka laulavat oikein, laulavat _melkein oikein_ . Juuri siitä toisaalta tulee persoonallinen äänenväri: jos laulaisi täysin teknisesti "hertsilleen" ei se välttämättä kuulostaisi hyvältä.

Eli "laulaminen nuotilleen" on samanlainen jatkumo tai veteen piirretty viiva kuin vaikka "osaa piirtää ympyrän" tai "osaa leipoa".



ja todellakin: musikaalisuus on hyvin laaja käsite. Jopa syvimmillä kehitysvammaisilla tai pahiten dementoituneilla voi ainoa kosketus ulkomaailmaan (ja toiseen ihmiseen)olla musiikki. Olen käynyt musiikkiterapiakoulutuksenja näkemäni videot aiheesta ovat sanoinkuvaamattoman koskettavia.

se laulaa niin ikuisesti.Ei sitä voi oppia enää noin vanhana.

Minulla on kaksi poikaa ja olen itse vähintäänkin keskimusikaalinen - laulan ja soitan. Ex-mieheni eli vanhemman lapseni isä on todella musikaalinen, absoluuttisen sävelkorvan omaava tai ainakin lähes. Vanhempi lapseni on 10 ja ei laula nuotilleen edes paljon onnea vaan laulua. Sen sijaan nykyinen mieheni on täysin musikaaliton, jos laulaa, niin yksikään nuotti ei mene sinnepäinkään. Nuorempi lapseni taas on siis tämän miehen ja osasi laulaa nuotilleen jo ennen kuin osasi puhua.



Pikkuisia mutaatioita perimässä???

Nuotilleen.

5v pojan isä soittelee hienosti biisejä uruilla ihan korvakuulolta, eli on kai absoluuttinen sävelkorva?

Hän myös laulaa keskitasoa paremmin.

Musiikin teoriapuolesta ei ymmärrä.

Poika itse ei ole kovinkaan kummoinen laulaja, ihan perustyyppiä.

Laulu on lähinnä lievällä sävelellä höystettyä puhetta.



1,5v tytön isä soitti vuosia eräässä bändissä ja hallitsee myös musiikin teoriapuolen,

mutta ei kuitenkaan osaisi soittaa jotain ihan korvakuulolta.

Hän osaa laulaa huomattavasti keskitasoa paremmin.

Tyttö lallattelee täysin tunnistettavia biisejä, vaikka ei osaa edes puhua, mutta sävelestä tunnistaa.



Itse olen musikaalisuudessa korkeintaan matalampaa keskitasoa.

Lähiöpubin viikonloppukaraokessa ei tarvitse hävetä, mutta en yleensä saa paljonkaan aplodeja ;-)



Mitäpä sanovat perinnöllisyysasiantuntijat tästä?

Sama äiti, eri isät.

Jos 3,5 vuotias laulaa nuotin vierestä se laulaa niin ikuisesti.Ei sitä voi oppia enää noin vanhana.

Tuo ei todellakaan pidä paikkaansa. Ensinnäkin lapsi ei laula nuotin vierestä välttämättä siksi, että korva ei toimisi. Kysymys voi olla ihan pelkästään kurkun hallinnasta.

Toisekseen, vaikka nuottikorva ei toimisi 3,5 vuoden iässä, niin sitäkin voi harjoittaa. Minulla on itselläni tyttö, joka ei 3,5-vuotiaana laulanut mitään laulua edes nuotin vierestä, vaikka hänen kanssaan oli laulettu todella paljon. Tytön laulamalla sävelmällä ja laulun oikealla melodialla ei ollut kerta kaikkiaan mitään tekemistä toistensa kanssa. Tyttö lauloi ihan mitä sattui.

Rupesin kuitenkin järjestelmällisesti harjoituttamaan tyttöä joskus 4 vuoden iässä. Aluksi tein itse ihan yksinkertaisia lauluja, joissa oli vain kaksi säveltä (ne olivat tytöstä hauskoja, kun keksin niihin meidän omaa perhettä kuvaavia sanoja). Vähitellen tyttö sitten oppi toistamaan niitä ja sen jälkeen monimutkaisempiakin melodioita, mutta se ei tapahtunut mitenkään hetkessä vaan oli pitkän harjoittelun tulosta.

7-vuotiaana tyttö halusi välttämättä aloittaa sellonsoiton. Minä en olisi ollenkaan halunnut jousisoitinta näin epämusikaaliselle tytölle, mutta tyttö oli itse aivan järkähtämätön siitä, että hän halusi soittaa juuri selloa eikä esim. pianoa, joka minusta olisi sopinut tytölle paremmin. Treenasimme kovasti musiikkiopiston pääsykokeisiin. Tyttö kävi kaksissa pääsykokeissa, ja hän onnistui pääsemään toiseen hakemistaan musiikkiopistoista sisään.

Kuten arvata saattaa, alku oli hankalaa. Kolme ensimmäistä vuotta istuin lähes joka kerta tytön vieressä hänen harjoitellessaan ja pyysin aina korjaamaan, kun ääni oli liian korkea tai liian matala (kuten se usein oli - ainakin aluksi). Vähitellen tyttö kuitenkin rupesi soittamaan puhtaammin ja puhtaammin - korva harjaantui. Paljon auttoi myös se, että tyttö oli säännöllinen harjoittelija ja lisäksi lahjakas suunnilleen kaikessa muussa kuin musiikissa. Näitä muita lahjoja hän pystyi käyttämään hyödykseen - hän esim. oppi lukemaan nuotteja sujuvasti huomattavan nopeasti. Lisäksi tyttö yritti parhaansa mukaan noudattaa opettajan ohjeita (toisin kuin monet muut lapset, jotka eivät niitä ohjeita pahemmin kuuntele).

Nyt 16-vuotiaana tyttö suoritti PT3-tutkinnon (entisen 3/3:n) ja sai siitä tutkintolautakunnalta paljon kehuja ja erinomaisen arvosanan. Eräs mukana ollut opettaja (ei tytön oma) sanoi minulle: "en muista, koska olisin ollut viimeksi 3/3:n tutkintolautakunnassa ja lautakunta olisi ollut yhtä yksimielinen siitä, että tästä kuuluu arvosanaksi erinomainen".

Se, mitä halusin oikeastaan tällä tarinalla sanoa on vain se, että nuottikorva ei ole sellainen ominaisuus, joka joko on tai ei ole. Sitä voi (ainakin useimpien ihmisten tapauksessa) harjoittaa aivan samoin kuin jotain muutakin taitoa.

Niin, ja tyttö on kyllä jo pitkään laulanut ihan puhtaasti.

alle 2-vuotiaana. Tänä päivänä olen puoliammattilainen, keikkaileva ja levyttänyt laulaja.

5v pojan isä soittelee hienosti biisejä uruilla ihan korvakuulolta, eli on kai absoluuttinen sävelkorva?

Absoluuttinen sävelkorva tarkoittaa sitä, että jos pyydät isää laulamaan esimerkiksi fis-sävelen, niin hän osaa laulaa sen täsmälleen oikein, vaikka hän ei olisi kuullut yhtään muuta säveltä pitkään aikaan sitä ennen. Henkilö siis tavallaan muistaa koko ajan, miltä fis kuulostaa ilman mitään vertailusäveltä.

Jos sen sijaan henkilöllä on hyvä suhteellinen sävelkorva (paljon yleisempi kuin absoluuttinen sävelkorva), hän pystyy laulamaan sinulle fis-sävelen oikealta korkeudelta, jos sinä olet ensin soittanut tai laulanut hänelle jonkin toisen sävelen - esimerkiksi a:n oikealta korkeudelta. Hyvä suhteellinen sävelkorva riittää siihen, että pystyy soittamaan kappaleita suoraan nuoteista.

Toki nämä molemmat vaativat sävelkorvan lisäksi myös jonkin verran harjaannusta ja kurkun hallintaa.

Suoraan nuoteista soittamiseen ei tietenkään tarvita esim. pianolla tai uruilla soittaessa minkäänlaista sävelkorvaa.

että musikaalinen lapsi "oppii" jossain vaiheessa laulamaan nuotilleen.. :D

siis musikaalisuus on periytyvä ominaisuus joka lapsella on syntymästään asti, aivan kuten homo on homo syntyessään jne..

alkoi hoilata tuttuja melodioita nuotilleen n 1,5 vuotiaana. Hämmästelen sitä edelleen, sillä isommilla (5 ja 7) menee vieläkin osittain "epävireisesti". Kotilauleluiden ja musan kuuntelun lisäksi ehdottomasti aloitetaan joku musaharrastus, muskaria ensteks ja soitinoppia sitten jos kiinnostaa.

ennen ku osaa puhua.



ja puhtaasti - matkii kuulemaansa laulua esim. radiosta, CD:ltä. Sanat tosin hakusessa. ;)



n. 2v tyttöni, kuten minä itse aikoinaan



t. muusikko

Jos 3,5 vuotias laulaa nuotin vierestä se laulaa niin ikuisesti.Ei sitä voi oppia enää noin vanhana.

Tuo ei todellakaan pidä paikkaansa. Ensinnäkin lapsi ei laula nuotin vierestä välttämättä siksi, että korva ei toimisi. Kysymys voi olla ihan pelkästään kurkun hallinnasta.

Toisekseen, vaikka nuottikorva ei toimisi 3,5 vuoden iässä, niin sitäkin voi harjoittaa. Minulla on itselläni tyttö, joka ei 3,5-vuotiaana laulanut mitään laulua edes nuotin vierestä, vaikka hänen kanssaan oli laulettu todella paljon. Tytön laulamalla sävelmällä ja laulun oikealla melodialla ei ollut kerta kaikkiaan mitään tekemistä toistensa kanssa. Tyttö lauloi ihan mitä sattui.

Rupesin kuitenkin järjestelmällisesti harjoituttamaan tyttöä joskus 4 vuoden iässä. Aluksi tein itse ihan yksinkertaisia lauluja, joissa oli vain kaksi säveltä (ne olivat tytöstä hauskoja, kun keksin niihin meidän omaa perhettä kuvaavia sanoja). Vähitellen tyttö sitten oppi toistamaan niitä ja sen jälkeen monimutkaisempiakin melodioita, mutta se ei tapahtunut mitenkään hetkessä vaan oli pitkän harjoittelun tulosta.

7-vuotiaana tyttö halusi välttämättä aloittaa sellonsoiton. Minä en olisi ollenkaan halunnut jousisoitinta näin epämusikaaliselle tytölle, mutta tyttö oli itse aivan järkähtämätön siitä, että hän halusi soittaa juuri selloa eikä esim. pianoa, joka minusta olisi sopinut tytölle paremmin. Treenasimme kovasti musiikkiopiston pääsykokeisiin. Tyttö kävi kaksissa pääsykokeissa, ja hän onnistui pääsemään toiseen hakemistaan musiikkiopistoista sisään.

Kuten arvata saattaa, alku oli hankalaa. Kolme ensimmäistä vuotta istuin lähes joka kerta tytön vieressä hänen harjoitellessaan ja pyysin aina korjaamaan, kun ääni oli liian korkea tai liian matala (kuten se usein oli - ainakin aluksi). Vähitellen tyttö kuitenkin rupesi soittamaan puhtaammin ja puhtaammin - korva harjaantui. Paljon auttoi myös se, että tyttö oli säännöllinen harjoittelija ja lisäksi lahjakas suunnilleen kaikessa muussa kuin musiikissa. Näitä muita lahjoja hän pystyi käyttämään hyödykseen - hän esim. oppi lukemaan nuotteja sujuvasti huomattavan nopeasti. Lisäksi tyttö yritti parhaansa mukaan noudattaa opettajan ohjeita (toisin kuin monet muut lapset, jotka eivät niitä ohjeita pahemmin kuuntele).

Nyt 16-vuotiaana tyttö suoritti PT3-tutkinnon (entisen 3/3:n) ja sai siitä tutkintolautakunnalta paljon kehuja ja erinomaisen arvosanan. Eräs mukana ollut opettaja (ei tytön oma) sanoi minulle: "en muista, koska olisin ollut viimeksi 3/3:n tutkintolautakunnassa ja lautakunta olisi ollut yhtä yksimielinen siitä, että tästä kuuluu arvosanaksi erinomainen".

Se, mitä halusin oikeastaan tällä tarinalla sanoa on vain se, että nuottikorva ei ole sellainen ominaisuus, joka joko on tai ei ole. Sitä voi (ainakin useimpien ihmisten tapauksessa) harjoittaa aivan samoin kuin jotain muutakin taitoa.

Niin, ja tyttö on kyllä jo pitkään laulanut ihan puhtaasti.

Tuo puhtaasti soittasen vaikeus huolettaisi minua. Missäs syttös nyt soittaa selloa?

T. Sellisti

että ne lapset joilla on luonnostaan hyvä sävelkorva, oppivat laulamaan nuotilleen esikouluikäiseksi mennessä. Tässä on paljon ikävaihtelua, kuten lasten kasvussa ja kehityksessä yleensäkin. Asiaan ei edes aina vaikuta se ovatko vanhemmat kotona musiikillisesti aktiivisia vai eivät.



Sävelkorva harjaantuu sen musiikkikulttuurin mukaiseksi missä asut. Opit alueellesi ominaiset asteikot ja harmoniat, opit nauttimaan tietyn harmonisen systeemin alaisesta musiikista (vrt. esim suomi-japani). Suomalaisesta näkökulmasta Malilainen laulajatar laulaa epävireisesti ja Malilaista huvittaa suomalainen harmonia käsitys. Musiikki on siis aina myös opittua.



Tiettyjä länsimaisittain musikaalisuudeksi laskettavia elementtejä voidaan pitää toisilla enemmän dominoivina kuina toisilla. Näiksi voidaan katsoa esim sävelkorva ja rytmitaju. Nämä eivät kuitenkaan absoluuttisesti määrittele ihmistä musikaaliseksi tai epämusikaaliseksi.



Eräänä musiikintutkimuksen näkökulmana pidetään sitä, ettei ole olemassa epämusikaalista ihmistä. On olemassa ihminen joka elää musiikkikulttuurissa, yhteisössä, oppivana ja kokevana subjektina. Samalla tavalla tulisi suhtautua lapsiin. Heille pitää antaa mahdollisuus oppia ja kokea ja erityisesti olla luova äänien parissa. Se, että jollakin on sävelkorvaa 2-vuotiaana ei tarkoita, että kyseessä olisi tuleva huippumuusikko tai edes ahkera harrastaja. 10-vuotias voi oppia laulamaan ja soittamaan ja olla tuleva Grigori Sokolov.



Laulutaitoa ja korvaansa voi harjaannuttaa myöhemmällä iällä mieltymystensä, halunsa ja motivaationsa mukaan. Laulamaan voi oppia. Kyse on yhtä paljon lihaksista, halusta, otollisesta ajankohdasta ja valmiudesta kuin geeneistä. 50/50.



Älkää yrittäkö asettaa lapsianne muottiin. Älkää ahdistako heitä muka tuntemanne länsimaisen musiikkikulttuurin yksinkertaisella musikaalisuus -käsitteellä. Lapsen täytyy saada kokea musiikkia ja äänileikkiä omassa elämänpiirissään, omalla tavallaan, omana aikanaan. Ei pelkästään kellotetusti ja ikäryhmänsä mukaisesti. Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö rohkaisisi kaikkia musiikkiharrastusten ja muskareiden pariin. Yhden suurimmista muutoksista on kuitenkin tapahduttava vanhempien pään sisällä.



t: musiikkikasvattaja

5v pojan isä soittelee hienosti biisejä uruilla ihan korvakuulolta, eli on kai absoluuttinen sävelkorva?

Hän myös laulaa keskitasoa paremmin.

Musiikin teoriapuolesta ei ymmärrä.

Poika itse ei ole kovinkaan kummoinen laulaja, ihan perustyyppiä.

Laulu on lähinnä lievällä sävelellä höystettyä puhetta.

1,5v tytön isä soitti vuosia eräässä bändissä ja hallitsee myös musiikin teoriapuolen,

mutta ei kuitenkaan osaisi soittaa jotain ihan korvakuulolta.

Hän osaa laulaa huomattavasti keskitasoa paremmin.

Tyttö lallattelee täysin tunnistettavia biisejä, vaikka ei osaa edes puhua, mutta sävelestä tunnistaa.

Itse olen musikaalisuudessa korkeintaan matalampaa keskitasoa.

Lähiöpubin viikonloppukaraokessa ei tarvitse hävetä, mutta en yleensä saa paljonkaan aplodeja ;-)

Mitäpä sanovat perinnöllisyysasiantuntijat tästä?

Sama äiti, eri isät.

Hyvä, että on edes sama äiti. Aika hassua muuten olisi?

Laulutaitoa ja korvaansa voi harjaannuttaa myöhemmällä iällä mieltymystensä, halunsa ja motivaationsa mukaan. Laulamaan voi oppia. Kyse on yhtä paljon lihaksista, halusta, otollisesta ajankohdasta ja valmiudesta kuin geeneistä. 50/50.

t: musiikkikasvattaja

mitä minä voisin tehdä, jotta oppisin laulamaan paremmin. Ikävä, kun en viitsi laulaa lapselle, koska oma epävireisyys häiritsee :(

Sinä nimimerkki "musiikkikasvattaja":



Kyllä se on ihan turha alkaa musikaalisuutta vatvomaan ja ruotimaan noin monimutkaisesti. Toki kaikilla on oikeus musiikista nauttia ja tehdä sitä itse, ja lapsille on mahtavaa saada olla musiikin kanssa tekemisissä..



Miksi pitää antaa ymmärtää, että jokaisesta olisi kaivettavissa huippumusikaalinen ominaisuus? Nykypäivänä tuntuu olevan se periaate, että "kaikki osaa ihan mitä tahansa". Ketään ei saisi sanoa epämusikaaliseksi tai taiteellisesti lahjattomaksi. Pitää vaan ylistää kaikenmaailman taiteilijan vapautta. Ja tulos näkyy kykyjenetsitäohjelmien tasossa; kun on periaate että kaikki osaa laulaa, niin ihmispolot ottavat sen niin tosissaan ja menevät häpäisemään itsensä.



Kyllä se on niin, että puukorvasta ei saa hyvää laulajaa. Johan sen siitä huomaa, kun ei kaikki laulunopettajat ota oppilaiksi henkilöä, jonka lahjat ei riitä siihen.



Ei muuta kuin vanha kunnon realiteetti musikaalisista ja epämusikaalisista käyttöön, niin kaikki on hyvin!

Musikaalisuus on yksi lahjakkuuden muoto. Ei kaikki opi piirtämäänkään vaikka kuinka harjoittelisivat, tai kaikista ei tule jääkiekkoilijoita.



Miksi ei voida myöntää että kaikkien ei kannata haaveilla muusikon urasta. Idolsit ym on täynnä näitä äitien kehumia lapsia jotka kuvittelevat osaavansa laulaa ja purskahtavat itkuun kun joku ensimmäisen kerran sanoo että ei sinusta kyllä laulajaa tule.



Opettamalla saadaan paljon aikaiseksi, mutta kyllä se musikillinen lahjakkuuskin näkyy jo aika pienenä. Meidän nyt 1v4kk toistaa melodioita perässä puhtaasti ilman sanoja kun taas 16-v isoveli ei siihen pysty=)

siitä että kaikista pitäisi tulla musiikinopiskelijoita, ammattilaisia tai missään nimessä osallistua idolsiin! Musikaalisuus ei tarkoita tavoitteellista musiikinopiskelua. Musikaalisuus on jokaisen perusoikeus. Jos noin rajatuin perustein määrittelette ihmisen musikaalisuutta, jättäkää omaan tietoonne. Musiikkikasvatuksen laitoksella ei kukaan allekirjoittaisi tänä päivänä käsityksiänne. On totta, että ihmiset oppivat eri tahdissa, jotkut oppivat ilman opetusta, toiset opetuksen kautta, jotkut eivät halua oppia, kenenkään ei tarvitse. Ennen kaikkea kulttuurinkenttä tarvitsee lahjakkaita musiikin kuluttajia, konserteissa kävijöitä, nautiskelijoita, kuuntelijoita. Tähän voidaan rohkaista lasta kotoa käsin, muskarista käsin, musiikkiopistosta käsin, koulusta käsin. Musiikillinen erityislahjakkuus on ominaisuus josta emme tässä toki ole keskustelemassakaan vaan tavallisista suomalaisista lapsista, joille kaikille äänenmuodostuksesta riippumatta suotakoon mahdollisuus ilmaista itseään musiikin tai äänimaisemien, perinteisen nuottitulkinnan, improvisaation tai punkbändissä soittamisen kautta. Ahtaat käsitykset musikaalisuudesta ja lapsen toteaminen kerta toisensa jälkeen vanhemman suusta epämusikaaliseksi on hirveintä epämusikaalisuutta mitä voitte harjoittaa.



Lahjakkuudesta huolimatta, ei Pekka Kuusistokaan olisi Pekka Kuusisto ilman harjoittelua, koulutusta ja elämänvalintoja. Ei Martti Syrjä laula puhtaasti, hän tulkitsee, hän on rytmisesti lahjakas. Harva muusikko joka ei ole laulaja laulaa täysin puhtaasti. Äänen kanssa täytyy työskennellä, jotta sitä osaa hallita.



Lasten ei tarvitse osata laulaa kuin sillä tavalla kuin osaavat. Laulutaidottoman vanhemman ei tarvitse kokea olevansa epämusikaalinen. Laula lapsellesi, menee se sittten kuinka seinään tahansa. Äänesi sellaisenaan ja rohkeutesi ovat tärkeitä!!! Ei se tee lapsesta "epämusikaalista". Soita lapselle monenlaista musiikkia, altista hänet erilaisille äänille, tyyleille ja laulajille. Hanki kotiin tai rakenna itse pieniä rytmisoittimia jotka ovat koko ajan saatavilla. Hullutelkaa.



t: musiikkikasvattaja, järkyttyneenä määritelmienne laadusta ja tuomitsevuudesta!