Missä vaiheessa musikaalinen lapsi alkaa laulaa nuotilleen?

ei ole mikään kansallinen mittari musiikkikasvatuksen ja musikaalisuus käsitysten laadusta. Ne kertovat idioottimaisesta pyrkyriydestä paskan musiikin ja julkisuuden maailmaan. Tästä vastuussa ovat vanhemmat, formaatin tekijät ja julkisuutta, rahaa ja tyhjänpäiväisyyttä ihannoiva populaariyhteiskunta. Tarjotkaa lapsillenne muitakin arvoja, kokemuksia musiikista älkääkä nyt herranjestas antako katsoa noita paskoja teennäisiä ohjelmia jotka eivät kerro mistään mitään. Julkisuushakuisuudella ja laulutaidolla ei lähtökohtaisestikaan ole mitään tekemistä keskenään. Huh huh, että ketuttaa että tämänkin ketjun aikana useaan otteeseen joku "asiantuntija" on maininnut idolsin!!!! Mitä XXXtua!!

Kirjoittajat Vierailija - 14.5.2011 13:18 ja Vierailija - 14.5.2011 14:02 puhuvat täyttä asiaa!!! Musiikkikasvattajan löpinät on vaan tyhjänpäiväistä hurskastelua! Tuokin maininta 'järkyttyneenä määritelmienne laadusta ja tuomitsevuudesta!' Voi hyvää päivää mitä lässytystä!

Kannustakaa lapsianne siihen, missä heillä näyttäisi olevan luontaista lahjakkuutta ja taipumusta. Ei sitä musiikkia tartte tuputtaa kaikille. Säälittää nää pianon pimputtajat, joille vanhemmat ostaa kalliin hienon pianon sinne omakotitalon olohuoneeseen ja tyrkkää likan kansalaisopistoon. Lapselta ei välttämättä edes kysytä haluaako soittaa. Sinne vaan laitetaan, kun se on niin fiksua. Että on se niin iloinen asia tämä musiikki!

Kaikilla ei tietenkään kyvyt riitä ammattilaiseksi asti, eikä tarvitsekaan. Lähes kaikilla lahjat riittävät kuitenkin siihen, että pystyy opiskelemaan haluamaansa soitinta niin pitkälle, että sen soittamisesta on oikeasti iloa sekä itselle että kanssaihmisille.



Väitän, että vähintään 90 % koulussa normaaliopetuksessa olevista lapsista (jätän nyt eri tavalla vammaiset tarkastelun ulkopuolelle, vaikka monet heistäkin ovat hyviä musiikissa) pystyy oppimaan mitä tahansa musiikkiopistossa yleisesti opetettavaa soitinta sille tasolle, että pystyy suorittamaan siitä 3/3 kurssitutkinnon kohtuullisin arvosanoin, jos vain saa tarpeeksi ohjausta ja jaksaa harjoitella tarpeeksi paljon ja huolellisesti. Tuo taso on kuitenkin jo sellainen, että sen saavuttamisesta on paljon iloa.



Toki on niin, että läheskään kaikilla kiinnostus ja innostus ei riitä vaadittavaan työhön. Yleensä myös lapsi, jolle musiikki on luonnostaan helppoa, jaksaa paremmin harjoitella ja tehdä työtä soiton oppimisen eteen. Mutta se täysin toivottomaltakin näyttävä lapsi voi oppia hyväksi soittajaksi, jos vain jaksaa harjoitella ja saa tarpeeksi hyvää ohjausta.



Minulla on tästä itsellä kokemusta, kun olen nähnyt, kuinka 4-vuotiaana täysin toivottamalta ja 7-vuotiaanakin vielä aika heikolta näyttäneestä lapsesta on 16-vuotiaana tullut yksi musiikkiopistonsa parhaista sellonsoittajista.



Toisaalta olen myös nähnyt, kuinka suuria eroja lapsissa on. Minulla on nuorempikin lapsi, joka on aina laulanut puhtaasti ja aina osannut musiikissa kaiken melkein itsestään. Tämä lapsi esim. ratkaisee teoriatuntien sointuanalyysitehtävät (siis tehtävät, joissa sointu on kirjoitettu paperille ja pitää merkitä, onko sointu esim. duuri- vai mollisointu vai ylinouseva vai vähennetty) taktiikalla "siirrän sen soinnun päähäni ja mietin, miltä se kuulostaa" (suora lainaus lapsen sanomisista).



Minusta on kuitenkin todella ikävä ajatella, että se alunperin heikompi lapsi ei olisi ikinä saanut aloittaa soittamista, jos jotkut täällä kirjoittavat olisivat olleet asiasta päättämässä. Tällaisia lapsia on Suomessa vaikka kuinka paljon. Väkisin ei pidä tietenkään pakottaa lasta soittamaan, mutta jos lapsi itse haluaa, niin hänelle on annettava mahdollisuus.



Sellistin äiti

musiikin tuputuksesta, pakottamisesta pianon pimputukseen tai kansalaisopistoon! Kyse oli musikaalisuuden ja epämusikaalisuuden käsityksestä. Tottakai lasta kannustetaan siihen missä hänellä lahjoja on ja mitä hän haluaa tehdä. Ette kai kuitenkaan lapsellenne sano, että olet epämusikaalinen, et osaa laulaa, kuuntele sä vaan sitä antti tuiskuas ja käy siellä jalkapallossa kun osut palloon? Voisiko olla mahdollista, että ihminen voisi olla musiikista nauttiva ja itsensä musikaaliseksi kokeva, ilman päivääkään musiikkiopintoja? Voisiko olla mahdollista, että ympäröivä yhteiskunta avaisi musiikin käsitettä kaikille kuuluvaksi eikä joidenkin erityisominaisuuksien yksinoikeudeksi. Voihan toki olla, että maailmasta löytyy jalkapallon pelaaja, joka osaa laulaa, vaikka ei ole koskaan opiskellut musiikkia. Voihan olla, että urheilusuuntautumisestaan huolimatta, hän on saanut kasvaa oivaltavassa ja musiikillisesti rikkaassa ympäristössä? Ehkä jääkiekkoilija Mikael Granlundin rytmikäs maali onnistui siksi, että hän on rytmisesti lahjakas, vaikkei osaisikaan laulaa. Tekeekö tämä hänestä epämusikaalisen? Onko aikuinen konsertissa viikottain käyvä ihminen Epämusikaalinen vain siksi, että ei yllä kaksiviivaiseen c:hen tai osaa laulaa äänessä? Pöh teidän kanssanne. Ei kai tässä nyt mistään lasten pakko-opetuksesta ollut kyse, vaan siitä miten arjessa ymmärrätte musikaalisuus käsitteen. T: musiikkikasvattaja, haukut saanut, mutta uskoo asiaansa.

että lasta ei saisi altistaa käsitteille musikaalinen/epämusikaalinen.

Eihän musiikkiopistojen pääsykokeet perustu pelkästään laulamiseen. Ainakin meillä oli laulutehtävän lisäksi myös rytmien ja melodioiden tunnistamista. Lisäksi ne jotka jo soittivat jotain instrumenttia, saivat esittää vapaavalintaisen kappaleen.



Vaikka ei osaisikaan laulaa, ei se katkaise tietä musiikkiharrastukselle musiikkioppilaitoksessa.

mutta meillä kaikki lapset on ohjattu musiikinopiskeluun, kun se on äidin aj isän intohimo. Ja osa lapsista menestyneet loistavasti ja osa tahkonut pakolla sinne 3-tason tutkintoon.



Ja soitto on edelleen epävireistä, vaikka on saanut huippuopetusta 3-vuotiaasta. Lasta ei ole soittotunneille pakotettu, on itse joka vuosi halunnut sittamsita jatkaa, lopettaa sen nyt musiikkiopiston perustason päästötodistus kädessä.



Mutta ei siitä soitotsta kyllä kenellekään mitään iloa ole. Olisi pitänyt uskoa itseä jo vuosia sitten kun kuulin lapseni laulavan epävireisesti, ettei soitotsta mitään tule. Mutta uskoin juuri näitä musiikkikasvattajia, että hyvällä opetuksella kaikki oppivat soittamaan. No oppivat, mutta niin auttavasti ettei siitä ole käytännössä mitään iloa. Poika ei myöskään kuuntele musiikkia, ei halua käydä konserteissa jne.



Häntä olisi pitänyt ohjata sellaiseen harrasutkseen johon osoitti luontaisia taipumuksia, vaikka se olisikin tuntunut minusta vieraalta maailmalta.

Väitän, että vähintään 90 % koulussa normaaliopetuksessa olevista lapsista (jätän nyt eri tavalla vammaiset tarkastelun ulkopuolelle, vaikka monet heistäkin ovat hyviä musiikissa) pystyy oppimaan mitä tahansa musiikkiopistossa yleisesti opetettavaa soitinta sille tasolle, että pystyy suorittamaan siitä 3/3 kurssitutkinnon kohtuullisin arvosanoin, jos vain saa tarpeeksi ohjausta ja jaksaa harjoitella tarpeeksi paljon ja huolellisesti.

Kyllä! Tottakai pystyy! Jokainen, joka oppii lukemaan kirjaa, oppii lukemaan myös nuotteja ja soittamaan niistä. Mutta nuoteista soittaminen ei vaadi pätkääkään musikaalisuutta. Ei myöskään teorian opiskelu. Musiikki perustuu teoriassa erittäin selkeisiin loogisiin järjestelmiin -ei se mitään mystiikkaa ole. Sellainen, jolla niihin on oikea kiinnostus, bonjaa tosi nopeasti nämä loogiset kuviot. Jos ei kiinnosta hirveästi, niin voi olla työläämpää.

Mutta teoriakokeiden osioita, joissa pitää mm. laulaa prima vistana nuotista, ei huonon sävelkorvan omaava kovin kaksisesti saa suoritettua. On eri asia sijoittaa ääni oikealle korkeudelle oman korvan varassa, kuin vaikka pimpauttaa pianosta suoraan C. Sama pätee toki jousisoittimiin ja vaskipuhaltimiin ym. joissa sävel soitetaan oman nuottikorvan ohjaamana.

Tai mikäli ei ole tarpeeksi rytmitajua, on varmasti hankala kirjoittaa nuoteiksi teoriakokeessa kuunneltava rytmitehtävä.

Eli ilman muuta jokainen oppii nuotista soiton, jos haluaa. Mutta musikaalisuutta siihen ei tarvitse. Korvakuulolta soitto on asia erikseen, se ei onnistu ellei luontaista lahjakkuutta löydy.

Musiikkipiireissä, varsinkin kevyen musiikin tekijöiden puolella puhutaan karskisti NUOTTI-IDIOOTEISTA, kun kyseessä on nämä pelkästään nuoteista jyystävä tapaukset.

Väitän, että vähintään 90 % koulussa normaaliopetuksessa olevista lapsista (jätän nyt eri tavalla vammaiset tarkastelun ulkopuolelle, vaikka monet heistäkin ovat hyviä musiikissa) pystyy oppimaan mitä tahansa musiikkiopistossa yleisesti opetettavaa soitinta sille tasolle, että pystyy suorittamaan siitä 3/3 kurssitutkinnon kohtuullisin arvosanoin, jos vain saa tarpeeksi ohjausta ja jaksaa harjoitella tarpeeksi paljon ja huolellisesti.

Kyllä! Tottakai pystyy! Jokainen, joka oppii lukemaan kirjaa, oppii lukemaan myös nuotteja ja soittamaan niistä. Mutta nuoteista soittaminen ei vaadi pätkääkään musikaalisuutta. Ei myöskään teorian opiskelu. Musiikki perustuu teoriassa erittäin selkeisiin loogisiin järjestelmiin -ei se mitään mystiikkaa ole. Sellainen, jolla niihin on oikea kiinnostus, bonjaa tosi nopeasti nämä loogiset kuviot. Jos ei kiinnosta hirveästi, niin voi olla työläämpää.

Mutta teoriakokeiden osioita, joissa pitää mm. laulaa prima vistana nuotista, ei huonon sävelkorvan omaava kovin kaksisesti saa suoritettua. On eri asia sijoittaa ääni oikealle korkeudelle oman korvan varassa, kuin vaikka pimpauttaa pianosta suoraan C. Sama pätee toki jousisoittimiin ja vaskipuhaltimiin ym. joissa sävel soitetaan oman nuottikorvan ohjaamana.

Tai mikäli ei ole tarpeeksi rytmitajua, on varmasti hankala kirjoittaa nuoteiksi teoriakokeessa kuunneltava rytmitehtävä.

Eli ilman muuta jokainen oppii nuotista soiton, jos haluaa. Mutta musikaalisuutta siihen ei tarvitse. Korvakuulolta soitto on asia erikseen, se ei onnistu ellei luontaista lahjakkuutta löydy.

Musiikkipiireissä, varsinkin kevyen musiikin tekijöiden puolella puhutaan karskisti NUOTTI-IDIOOTEISTA, kun kyseessä on nämä pelkästään nuoteista jyystävä tapaukset.

lukekaa tarkkaan hänen viestinsä.

lukekaa tarkkaan hänen viestinsä.

Itse taidat omia viestejäsi kehua.

Kirjoituksesi on sitä samaa yltiösuvaitsevaista ja ylihyveellistä linjaa, mitä nykyään suositaan.

Todellisten lahjakkuuksien kyvyt mitätöidään tällä kaikki osaa kaikkea-linjalla. Jos joku laulaa päin hanuria, niin se onkin yhtäkkiä vaan hienoa ja taiteellista. Sama muussa taiteessa; söherrys kuin söherrys ja niitä palvotaan muka haltioissaan- onhan se sentään IHMISEN tekemä! Voi jestas tätä tämän päivän typerää ylikannustavaa paapomista!!

Sulle ei ole kyllä kovin suuria järjenlahjoja suotu.

PS. En ole musiikkikasvattaja

lukekaa tarkkaan hänen viestinsä.

Itse taidat omia viestejäsi kehua.

Kirjoituksesi on sitä samaa yltiösuvaitsevaista ja ylihyveellistä linjaa, mitä nykyään suositaan.

Todellisten lahjakkuuksien kyvyt mitätöidään tällä kaikki osaa kaikkea-linjalla. Jos joku laulaa päin hanuria, niin se onkin yhtäkkiä vaan hienoa ja taiteellista. Sama muussa taiteessa; söherrys kuin söherrys ja niitä palvotaan muka haltioissaan- onhan se sentään IHMISEN tekemä! Voi jestas tätä tämän päivän typerää ylikannustavaa paapomista!!

saman tein kun laulaan oppi,samoin veljensä eli noin kaks veenä.

ollaan miehen kans kovia hoilaan ei kuitenkaan ammatikseen;)

minä vasta 5-vuotiaana. Silti minä olin vähällä alkaa ammattimuusikoksi eikä nuottikorvassani ole nykyään mitään vikaa.

voisko jompikumpi olla vallitsevampi perimä: musikaalisuus vai ei-musikaalisuus?



Nimenomaan tällaisessa tilanteessa että toinen vanhemmista on musikaalinen ja toinen täysin nuottikuuro?

Tunnen musikaalisen aikuisen, joka laulaa aika pahankuuloisesti nuotin vierestä. Itse hän ei tietenkään sitä kuule, eikä se paljon nuotin ohi menekään, mutta juuri sen verran, että ääni "särisee" tosi pahasti.

Esimerksiksi veljeni ei osaa laulaa tippaakaan, mutta soittaa kitaraa ja pianoa todella hyvin.

Minä taas lauloin mutta en oikein osaa soittaa. (tietysti nuottien tunteminen helpottaisi asiaa, mutta en ole niitä jaksanut tarkkaan opetella, tiedän kyllä nuotit nähdessäni että mikä tempo, sävellaji jne, mutta veljeni taa muodostaa koko kappaleen päässään kun näkee nuotit.)

mutta mun vanhemmistani toinen on hyvin musikaalinen, toinen ei ollenkaan. Sekä veljestäni että minusta tuli musikaalisia mutta uskon, että myös ympäristöllä (äiti lauloi paljon, musiikkia kunneltiin radiosta) oli paljon merkitystä.

lapsi osasi viimeistään n. 5-vuotiaana laulaa nuotilleen. Ehkä jo aiemminkin.



Nuorempi lapsi on nyt 5-vuotias, ja se hoilaa ihan miten sattuu, mutta pitää laulamisesta ja soittamisesta. Rytmitajua on havaittavissa.



Molemmilla samat edellytykset "olla mnusikaalisia", niin en nyt sitten tiedä tästä nuoremmasta, onko sillä minkäänlaista sävelkorvaa, vai onko se vasta kehittymässä...?

5-vuotias on jo vuoden verran laulanut nuotissa, 7-vuotias edelleen nuotin vierestä. Hän ei ole koskaan ollut yhtä kiinnostunut musiikista kuin pikkusiskonsa