tässä tarina teille jotka ette USKO että lastensuojelu osaa olla mätä

pakko sanoa että ei tälläkään kirjoittajalla ole kaikki kynät penaalissa.

"Ap kirjoittaa huolimattomasti ja sekavasti. Miksi? Kenties takana on joko erittäin matala ja puutteellinen koulutustaso, tai sitten joku neurologinen seikka (lääkitys, viina, huumeet?) vie huomion oikeinkirjoitukselta." No, voisko myös esim. oman lapsen menetys aiheuttaa jonkinasteista emotionaalista kiihtymystä, joka vie huomion siitä oikeinkirjoituksesta? Tai jos AP:llä on vaikka lukihäiriö? Mut ei, kyllä kirjoitusvirheiden takana on aina viina tai huumeet tai vähintään aivovamma. Kuule, minä olen tohtoriopiskelija, täysin terve ja tasapainoisessa elämäntilanteessa, mutta teen, usko tai älä, silti kirjoitusvirheitä. Saatan jopa tuottaa huonosti jäsenneltyä tekstiä.

"Muitakin kysymyksiä heräsi kuten käykö ap tai miehensä töissä?" Mitä se, arvon kirjoittaja, kertoo sinusta, ettet osaa lukea kunnolla? Aloitusviestissä nimeomaisesti mainittiin molempien vanhempien käyvän töissä. Edelliseen viitaten, onko sulla kenties ongelmia päihteiden kanssa? Tai joku lääkitys?

"Onko kummallakaan heistä kehitysvammaa tai ovatko he esimerkiksi läheistä sukua toisilleen? Onko koti huomattavan epäsiisti, huolehdittiinko lapsen hygieniasta yms. perusasioista? Pistää miettimään..." Jos uuden asuinpaikan viranomaiset olivat todenneet kodin lapsille sopivaksi, niin tuskin tällaista lausuntoa olisi annettu jos AP ja miehensä olisivat sisaruksia. Kodin voi aina siivota, mutta lähisukulaisuus varmaan olisi huomattu siellä uudessakin "sossussa".

Ei juma mitä päättelyä...

En tosiaan ota kantaa tähän yksittäiseen tapaukseen. Yleisesti ottaen, uskon kyllä että lastensuojelu toimii pääasiassa asiallisesti ja lapsen etua ajatellen. Mielestäni on kuitenkin aika erikoista, jos luottamus viranomaisiin on niin suurta, ettei voida edes ajatella heidän toimivan joskus väärin tai epärehellisesti.

Mutta ihan maalaislogiikalla - ja saa korjata, jos olen väärässä - ajattelisin, että normaaleja huostaanottoja ei pureta hallinto-oikeudessa. Jos perheen ongelmat on selvitetty tai tilanne perheessä parantunut, olen ymmärtänyt, että huostaanotto puretaan ihan nätisti sosiaalitoimen päätöksellä ilman hallinto-oikeutta.



Edelleen maalaisjärjellä ajattelen, että jos 7% huostaanotosta puretaan HALLINTO-OIKEUDESSA, on tällöin kyseessä kiista sosiaalitoimen ja vanhempien välillä, ja hallinto-oikeus on katsonut sosiaalitoimen olleen väärässä ja vanhempien oikeassa.



Oma maalaisjärkeni siis on päätynyt tulokseen, että tuo yksi opinnoissaan loppusuoralla oleva on ainoa järkevä tapaus, ja loput näitä kollegojensa mokia peitteleviä, inhottavia sossutanttoja (ja sinäkin ekan vuoden opiskelija tulet ilmeisesti tällainen olemaan).



Eikö nyt ole sanomattakin selvää (ja saa korjata, jos olen idiootti ja maalaisjärkeni hairahtuu tässä), että oikeudessa puidaan riita-asioita? Ei kaikki huostaanottopäätökset ole pysyviä, ja varmasti monia niistä puretaan ihan sulassa ystävyydessä normaalikehityksen myötä. Siis tuo 7 % koskee RIITAtilanteita, ja näin ollen kertoo sen, että 7% huostaanotoista on olleet aiheettomia ainakin hallinto-oikeuden mielestä.



Vielä on pakko ihmetellä ihmisiä, jotka luottavat sokeasti systeemiin ja penäävät, että jotain täytyy olla perheessä vialla, jos on huostaanottopäätös tehty. Itse olen nähnyt näitä huostaanottouhkailuja (työni puolesta tekemisissä ihmisten kanssa ja aina silloin tällöin tulee vastaan näitä tapauksia). Eräässä perheessä lapsi oli pienipainoinen, vanhemmat taas enemmänkin ylipainoisia vaikkakaan ei sairaita. Lapsi söi vanhempien mielestä hyvin ja ihmettelivät kovasti lapsen pienipainoisuutta. Kävivät ahkerasti neuvolassa punnituksissa ja kyselivät ohjeita sekä noudattivat näitä (itse nähnyt).



Sattuipa nlatäti vaihtumaan ja ilmoitti ensimmäisellä tapaamisella, että tässä täyttyy nyt huostaanotonperusteet, koska vanhemmilla on sairas suhtautuminen ruokaan (tapaamisessa läsnä oli vain äiti ja nlatäti ilmoitti asiansa heti alkuun edes kysymättä äidiltä mitään), ja lapsi kärsii siitä. Sattuipa kuitenkin niin, että sosiaalitoimi tajusi lyövänsä päätä seinään. Toki lapsi oli laiha mutta ei nälkiintynyt. Lapsi oli käynyt kaikki nlapunnitukset ja lääkärit ja vanhemmat olivat kertoneet avoimesti huolistaan lapsen painon suhteen nlassa (kirjattu papereihin). Molemmat vanhemmat olivat korkeakoulutettuja ja molemmilla oli työpaikka. Ei mielenterveysongelmia. Kotikäynnillä ei voitu löytää mitään outoa. MUTTA sosiaalitoimi otti perheen tarkkailuun ja jopa uhkasi huostaanotolla, jos lapsen paino ei nouse (nousihan se koko ajan mutta hiljalleen). Olipas siinä perusteet! Koska lapsenne on pienipainoinen, teissä täytyy olla vikaa...





T. Ohis

Mielestäni on kuitenkin aika erikoista, jos luottamus viranomaisiin on niin suurta, ettei voida edes ajatella heidän toimivan joskus väärin tai epärehellisesti.

hyvin surulliseksi vetää tämä tarina...



Joka voi hyvinkin olla totta.



Itselläni omakohtainen kokemus näiden terapia-tahojen kanssa puljaamisesta, ja täytyy sanoa että aina ei oikein löydy sitä ammattitaitoa tai yhteistyökykyjä sieltäkään.



Pääpiirteittäin olemme törmänneet hyviin tyyppeihin ja asiallisiin ammattilaisiin, mutta ei aina.



Ja tuosta omien tietojen / lapsesta tehtyjen kirjausten "vaatimisesta". Miten se tehdään käytännössä? Olen törmännyt ammattilaisiin, jotka toistuvasti (esim. 2 - 3 kertaa papereita pyydettyäni) sanovat "ei ole ollut meillä tapana antaa näitä" "tiivistelmä on kirjattu saamaanne paperiin" "se (paperi) ei ole nyt käytettävissä..." Miten näihin vastataan? Kun on kyse lasta hoitavasta henkilöstä (kuuluu lapsen arkipäivään, pitäisi pystyä kommunikoimaan jatkossakin). Sanotaanko oikeasti "oikeudessa tavataan" / "anna se paperi, tai asianajajani ottaa yhteyttä"?



Kyse ei siis ole siitä ettenkö jo olisi pyytänyt 1 kerran kohteliaasti, 2. kerran tomerasti ja 3. kerran melko kärkkäästi...

ja syynä oli se, että asioista päätti epäpätevä henkilö. Tällaisia asioita on sitten ikävä korjata jälkeenpäin.



Uskokaa pois. Virheitä sattuu. Ja kyllä varmasti on juuri niin, että jos virhe tapahtuu siellä alemmalla tasolla, niin ylempi taso toistaa sen virheen luottaen viranomaiseen tai henkilöön, joka työnskentelee lapsien etuja ajamassa. Olipa tämä henkilö sitten minkälainen tahansa. Ja kyllä niitä epäpäteviä ja esimerkiksi liian kiihkomielisiä henkilöitä mahtuu myös lastenhoito ja ls-alalle.



Voin hyvin kuvitella tilanteen, missä huostaanotettuja kohdellaan väärin ja omaiset eivät voi asialle mitään. Miten on mahtanut olla esimerkiksi ennen vanhaan mt-potilaiden, orpokotilasten olot? Tuskin siellä parhaasta päästä ja miten helppoa on sortaa sellaista, jonka hoitamista ei omaisten toimesta nähdä päivittäin.



Ihmiset hakeutuvat eri aloille eri syistä. Lääkäreissä on kutsumustyöntekijöitä, mutta esimerkiksi miehet menevät alalle kovan palkan toivossa. Alalla on paljonkin ihmisiä, jotka eivät osaa hoitaa ihmistä. Entä sosiaalityöntekijät? Tiedän, että heidän ei pitäisi ajautua alalle, jos ovat kovastikin traumatisoituneet lapsuudessa. Mutta kuka tämän voi täysin estää ja taata? Ja mistä tietää, että joidenkin tekemät päätökset eivät perustu tarpeeseen "pelastaa kaikki itsensä lailla kärsineet, ja näitä itsensä lailla kärsineitä alkaa nähdä vähän joka puolella".



Vaikka vääriä tulkintoja ja ylilyöntejä ja virhearviointeja tulee, niin pääosin huostaanotot ovat varmasti aiheesta. Mutta voi kuvitella, että joku onneton tapaus sattuu, missä lapsi jostain syystä päätetään sijoittaa ja syy voi olla tosiaan väärä tulkinta, esimerkiksi ap:n kaltainen tapaus, missä lapsi oirelee, mutta vanhempi ei ole voinut asialle mitään. Sitten vaan vääriä monologeja ja vähän aggressiota tilanteissa, joissa pelkää oman lapsensa puolesta ja ahdistuu menettämisen pelossa, eikä osaa edes asianajajaa palkata, niin jopa on soppa keitetty pysyvälle huostaanotolle.

Jos lukee jotain biovanhempien palstaa, niin kaikkihan siellä on hyviä ja syyttömiä tapahtuneeseen jne. Valitettavasti vain murto-osa húostaanotettujen lasten vanhemmista näkee omat ongelmansa ja yrittää tehdä nille jotain. Normaalisti ihmisillä on defenssi kova tälläisessä asiassa ja psyyke ei kestä kohdata totuutta vaan on helpompi syyttää ulkopuolista.



Varmaan lastensuojelussa joskus ja jossain on tapahtunut virhe. Lisäksi raja huostaanotolle ei ole absoluuttinen vaan se on aina paikasta ja ihmisistä kiinni. Mun usko silti on, että järjestelmä toimii hyvin. Pikemminkin joskus huostaanoton kynnys on liian korkea kuin matala.



Eräs luokkakaverini huostaanotettiin, kun he muuttivat sieltä maalaiskylästä pois isompaan kaupunkiin. Olihan ne ongelmat siellä jo tiedossa, mutta rahasyistä eivät halunneet huostaanottaa. Suunnitellessa muuttoa jo isompaan kaupunkiin, sossu tiesi, että siellä lapset lähtee heti. Ja niin lähti. Ei mennyt kuukauttakaan.

tuoda tarinasi julkisuuteen?



Olisi hyvä, jos tällaisesta tiedettäisiin laajemmin - miten heikoilla tavallinen pieni ihminen on, kun on viranomaisia vastassa. Viranomaisia, jotka eivät koskaan tee mitään virheitä.

ja sehän olisi ihan typerääkin. Ja toisten tapauksista jopa laitonta.



Mutta kun tuossa taas joku sanoi, että ehkä joskus harvoin niitä virheitä sattuu, niin se ei varmaan pidä paikkaansa. Ja itse en ole mitenkään joutunut huostaanottojen kanssa henkilökohtaisesti tekemisiin. Mutta onhan se ihan selvää, että näissäkin virheitä sattuu. Eikä se ole mikään ihme, koska huostaanotot ovat varmasti vaikeita. Monet asiat joista sosiaalityöntekijät kuulevat hoitajilta tai muualta voivat olla riittäviä kiireelliseen sijoitukseen ja aina ne kertojatkaan eivät ole sieltä luotettavimmasta päästä tai luulevat tietävänsä asioita. Sitten tutkitaan ja lapsi joutuu syyniin. Mikä on seuraus syynistä ja mikä oire asiasta jota tutkitaan? Niin vaikeita nämä tapaukset varmasti ovat, että meidän pitäisi todellakin ihan terveellä järjellä ymmärtää, että virheitä sattuu ja sitten on se veteenpiirretty viiva, joka voi sillä sosiaalityöntekijällä olla eri kohdassa kuin vanhemmilla ja muulla hoitavalla henkilökunnalla ja viime kädessä, kun yhteisymmärrystä ei löydetä, sen rajan asettaa oikeus. Kaikki nämä henkilöt voivat erehtyä. Linnassa on ihmisiä, jotka ovat syyttömiä tuomioonsa. Ja kyllä, he voivat olla virheellisiä ihmisiä ja tehneet jotain väärääkin, mutta eivät siinä asiassa, mistä heidät on tuomittu.



Minusta on käsittämätöntä, miten ihmisillä on niin naiivi näkemys tähänkin asiaan. Tottakai suurinosa huostaanotoista tapahtuu kaikkien sääntöjen mukaan ja lapsen edun mukaisesti, mutta on aivan varmasti tapauksia, joissa virhe tapahtuu.



Lapselle on aina parempi, jos hän saisi kasvaa omien vanhempiensa kanssa. Toki lapsen ei pitäisi joutua kärsimään väkivallasta, eikä laiminlyönnistä ja väärinkohtelusta. Mutta aika paljon vanhempi saa tehdä väärin, että lapsi kärsii enemmän kuin hyötyy vanhemman menettämisestä. Ei ole lapsen etu automaattisesti joutua hyvään perheeseen, missä ei ole bioperheen virheitä. Ei vaikka puitteet muuttuisivat miten kultaisiksi. Ja tämän vaikean asian kanssa sosiaalityöntekijät painivat. Ja heidän työnsä on varmasti vaikeaa ja raskasta ajoittain ja minusta sen vuoksi heille pitäisi myös sallia inhimillisyys ja sen tuomat virheet.

lähetetty iltalehdelle

Erityisopetusresurssit vaan paisuu ja koneisto (erityisopet, psykologit jne.) tarvii lisää materiaalia, jotta työpaikat säilyy ja tarve voidaan todistaa "kasvavalla tarpeella". Joo, aina unohdetaan, että ne asiantuntijat on itse niitä, jotka hyötyvät tuosta järjestelmästä.



Musta on esimerkiksi ihan käsittämätöntä, että melkein joka kymmenes lapsi on jotenkin väärä ja outo, ja tarvii erityistä tukea. Onhan se hyvä, että häiriöt tunnistetaan, mutta kääntöpuolena sitten lapsi eristetään muista, tehdään erityiseksi ja koneisto vaan jauhaa. Kerran erityisopetuspäätöksen saanut lapsi on aina siellä, koska eihän erityisopettaja oksaansa ala sahaamaan ja suosittamaan normaaliluokalle siirtoa.



Omat lapseni menevät just ja just muotissa. Esikoiselle suositeltiin erityisluokkaa, koska oli arka ja hidas eskari-iässä. Kaikki muu ryhmätyötaitoja ja kesittymiskykyä myöten erinomaista. Oli vain hidas ja hieman aloitekyvytön haasteiden edessä. Emme miehen kanssa suostuneet tuohon, kun juteltiin järjestelmää sisältä katsovien kanssa (jotka eivät siis puhu sitä virallista puppua). Onneksi ei laitettu. Hyvinhän tuo on normaalissa ryhmässä pärjännyt ja pienen paineen jälkeen on oppinut "nopeammaksi". Nyt jo kasilla ja koulu menee hyvin. Arvosanat kaseja ja yhdeksikköjä. Ja tämä siis olisi pitänyt laittaa johonkin mukautettuun opetukseen paapottavaksi. Varmaan olisi pysynytkin hitaana ja arkana, kun olisi siellä pidetty pikkupallerona sen sijaan, että laitettiin standardit korkeammalle.

Mutta kun tuossa taas joku sanoi, että ehkä joskus harvoin niitä virheitä sattuu, niin se ei varmaan pidä paikkaansa.

sattuisi virheitä. Niitä varmaan sattuu useammin kuin harvoin ja ne oijotaan nopeasti. Esimerkiksi juuri nämä normaalin kehityksen ulkopuolelle menevät kuviot ja häiriintynyt käytös johtavat varmasti herkästikin tilanteeseen, missä vanhempi ei halua nähdä ja uskoa, että lapsessa on vikaa ja sitten joudutaan kovin ottein puuttumaan. Lopulta kun diagnoosi löytyy tai mitään ongelmaa ei havaita, voidaan todeta, että virhe sattui ainakin siinä kohtaa, jos vanhempia epäiltiin syyllisiksi näihin häiriöihin. Tämän takia aina ei voi toimia virheettömästi. Joskus pitää toimia, vaikka se johtaisi epäonnistumiseen.

Esimerkiksi juuri nämä normaalin kehityksen ulkopuolelle menevät kuviot ja häiriintynyt käytös johtavat varmasti herkästikin tilanteeseen, missä vanhempi ei halua nähdä ja uskoa, että lapsessa on vikaa ja sitten joudutaan kovin ottein puuttumaan. Lopulta kun diagnoosi löytyy tai mitään ongelmaa ei havaita, voidaan todeta, että virhe sattui ainakin siinä kohtaa, jos vanhempia epäiltiin syyllisiksi näihin häiriöihin. Tämän takia aina ei voi toimia virheettömästi. Joskus pitää toimia, vaikka se johtaisi epäonnistumiseen.

käsitys mennyt ihan kummalliseksi. Lapset ahdetaan johonkin ihmeelliseen muottiin ja kaikki mikä on vähänkin toisin on kummallista ja lapsi terapian tarpeessa.



Meidän kuopus esimerkiksi oli erään kerho-ohjaajan mielestä liian hiljainen. Piste. Lapsi ei ole normaali, kun on hiljainen.



Missä se normaalin ja hiljaisen raja menee?? Kuka sen määrää? Pitääkö sitä varten mennä terapiaan? Entä jos ihminen vain on hiljainen, lapsena ja aikuisena?



Lapsi nyt kuitenkin sitten selvitti viisivuotisneuvolan aivan erinomaisesti, on aina pärjännyt päiväkodissa. Nyt on eskarissa luokkansa paras kaikissa kirjallisisa tehtävissä ja käy vieläpä kielikoulua.



Kotiäidin hiljainen lapsi nyt vaan sitten oli jotenkin pelottava juttu tälle "ammattilaiselle".

Aivan kamala kokemus... Toivottavasti ap:n perheellä menee nykyään hyvin. Itse en tuollaisen yli pääsisi ikinä.

Hurja juttu. Normaalien ja tavallisten perheidenkin on hyvä olla varovaisia aina.

Siis aivan järkyttävää. Lastensuojelulle tyypillisesti: hutkitaan, ja sitten tutkitaan! Ja kuka kärsii? Lapset, joita revitään syyttä kodeistansa ja viedään sinne sun tänne sijaisperheestä toiseen kuin eläimiä konsanaan.

Niin lastensuojelukin on eräänalista bisnestä josta jotkut hyötyvät, kuvitelkaa ihan oikeasti.. tällaisia moraalittomia ihmisä on olemassa. Olemme siis tilanteessa jossa joku saa luvan määrittää mitä se hyvä vanhemmuus on ja oikea kasvatus. Heillä on valta ja kun et ole heidänmukainen niin lapsi valtiolle ja rahaa meille.

Vierailija kirjoitti:

Niin lastensuojelukin on eräänalista bisnestä josta jotkut hyötyvät, kuvitelkaa ihan oikeasti.. tällaisia moraalittomia ihmisä on olemassa. Olemme siis tilanteessa jossa joku saa luvan määrittää mitä se hyvä vanhemmuus on ja oikea kasvatus. Heillä on valta ja kun et ole heidänmukainen niin lapsi valtiolle ja rahaa meille.

Sen verran voin sanoa, että jos joku minun lapseni veisi syyttä rahan motivaationansa, niin ei siitä oikeusjutulla selviäisi, ja muistaisi kyllä lopun ikäänsä, että valitsi väärän lapsen bisnes-kuvioihinsa.

Vierailija kirjoitti:

Aivan kamala kokemus... Toivottavasti ap:n perheellä menee nykyään hyvin. Itse en tuollaisen yli pääsisi ikinä.

Ei kukaan pääse

Meillä aivan sama tilanne, lapselta löytyi alpl geeni mutaatio 1 klp ja alhainen fosfaatti arvo syntyessään. 7 viikkoisena kun oli vielä Keskonen (+33-6) syntynyt, niin ennen kuin laskettuaika koitti olimme tuon keskosemme kanssa sairaalassa murtumien takia.

Lääkäri sanoi että noilla taustatiedoilla lapsemme kohdalla on voinut käydä niinsattu vahinko pahoinpitely. Minä en äitinä ollut satuttanut lasta tai pahoinpidellyt enkä ollut nähnyt mieheni tekevän mitään väkivaltaa lasta kohtaan.

Isä oli leikkimielessä hyppyyttänyt lasta jonka seurauksena oli murtunut luita. Nyt ollaan vuosi taisteltu omasta lapsesta....

Emme käytä päuhteitäemmekä elä huonoa elämää. Meillä kaikki asiat ollut kunnossa ja odotettiin lapsemme tulia rakkaudella...

Voin allekirjoittaa että sairain järjestely on riistää 7 viikkoinen rintaruokinnasta omasta äidistä joka haki apua sairaalasta lapselleen.

Lapsi otettiin heti huostaan ja tässä on lakimiesten voimalla taisteltu lasta takaisin.... Kirjaukset sosiaalihuollon puolelta olivat valheellisia ja he käyvät erittäin likaista peliä. Meillä dokumentoitu koko prosessi ja olemme haastamassa eksotea oikeuteen tämän jälkeen... Lapsi on ollut jo vuoden päivät terveenä ja saanut parantua murtumista.

Koko perheeltä varastettiin lapsi. Luoja tietää milloin saamme rakkaan lapsen kotiin 💕

Tuska ja piina on ollut pitkä ja raskas....