Saatteko jostain apua erityislapsen hoitoon arkisin?
Joka kerta kun päivitetään palvelusuunnitelma, otan puheeksi, että tarvisin apua kotiin tunnin pari, kerran kaksi viikossa. Auttaisi jaksamaan arjessa. Mutta ei vain järjesty.
Hoitsuopiskelijat tarjoaa työharjoitteluna hoitoapua, mutta vain klo 8-16 ja silloin lapsi on koulussa ja minä töissä.
Onkos jossain kunnassa asiat paremmin?
Kommentit (116)
Ap voi ulkoistaa niitä kotitöitä ja järjestellä töitään. Vai mitä? Sillä lailla jaksaa paremmin. Yhteiskuntakin tukee osittaista hoitovapaata ja kotitöiden teettämisestä saa verovähennyksen. Nuo on ihan peruskeinoja. Kannattaa kai niitä kokeilla nyt ensimmäisenä.
Kuten itsekin sanoin, osittainen hoitovapaa toimii meillä. Mutta vuorotteluvapaata saa vain noin vuodeksi, ei pidemmäksi aikaa. Ja palkatta jääminen ON aika kallis ratkaisu monelle.
- se autistisen lapsen äiti-
juuri muuta viikolla tarvitse kuin koulun ja ip-kerhon ja oman perheen. Joten aika rajua väittää, että tämä ap:n lapsi olisi nyt jotenkin erityisen osaton. Omat lapseni käyvät yhdessä harrastuksessa kerran viikossa (45 minuuttia).
Itselleenhän hän nyt apua lähinnä tarvitsee, eikö?
koulujen resursseista puhumattakaan
jossa intät että vuorotteluvapaa ei suunnilleen käy...
Ja jokaikinen vanhempi joutuu pohtimaan ihan samoja kysymyksiä, oli lapset sitten millaisia tahansa.
Esimerkiksi meillä lapset olivat kotona siihen kun nuorin oli neljän. Viimeinen vuosi lapsilisällä.
Tämä siksi että nuorin sairasti astmaa, emmekä halunneet lasta päivähoitoon.
Elämä on valintoja. Lasten hankintaan liittyy aina rahallisten menetysten riski.
Minä olen lapseni omaishoitaja (keskivaikea kehitysvamma), ja kunta myönsi meille palveluseteleitä, joilla saataisiin hoitaja kotiin illoiksi silloin kun tarvitaan. Me ei olla vielä käytetty noita palveluseteleitä, mutta tiedossa on apua sitten kun tarvii.
Kysy teidän kaupungin omaishoitajataholta, että myönnettäiskö teille palveluseteleitä.
Sinun on kuitenkin ihan turha kadehtia ap:ta tai muitakaan vaikeahoitoisten erityislasten vanhempia. Voin vakuuttaa, että antaisin ihan mitä tahansa, jos saisin lapseni erityisyyden sillä pois taiottua.
- autistisen lapsen äiti-
paitsi että tuo yksi jaksaa selittää, kuinka vammaisen lapsen pitää saada samat oikeudet kuin "terveiden".
Ap saisi apua keventämällä töitään ja ulkoistamalla kotitöitään. Vai oletko toista mieltä tästä?
purkamaan omaan ketjuun omia traumojasi.
Minä ehdotin ihan asiallisia apukeinoja, mutta sinä suodatat nyt niitä omin marttyyrikakkuloin.
Osa liitoista tarjoaa apua tilapäisen hoitajan palkkaukseen ja myös antaa neuvoja vammaispalvelulain tulkintaan.
Vammaispalvelulakihan uudistui ja parantui. Suosittelen lämmöllä liittymään oman vammaryhmän tukiliittoon ja sieltä kysymään neuvoja.
Myös oma kuntousohjaajanne sairaalassa osaa varmasti neuvoa ja ohjata kysymään oikeasta paikasta.
Varmasti olet kovilla välillä ja koko muukin perhe. Tiedän kokemuksesta. Tsemppiä avun etsintään.
T. kahden erityislapsen äiti, toisella useampikin diagnoosi
onko sinulla kokemusta keskivaikeasti kehitysvammaisen lapsen hoidosta? kuinka hänelle järjestetään harrastus / kuinka hänen sisarustaan viedään harrastamaan?
Tiesithän että erityisryhmien liikunta on järjestetty pääosin siten että vanhempi on mukana harrastusryhmässä koko ajan, eikä todellakaan "käy viemässä" tai "tipauttamassa" lasta harrastukseen. Myöskin yhteiskuljetusten järjestäminen apuvälineistä yms. johtuen ei yleensä onnistu.
Miten vaikea voi olla asettua toisen asemaan?
Kaikkea hyvää aplle, meillä on tuo sama joskus edessä, nyt lapsi niin pieni ettei vielä ajankohtaista.
juuri muuta viikolla tarvitse kuin koulun ja ip-kerhon ja oman perheen. Joten aika rajua väittää, että tämä ap:n lapsi olisi nyt jotenkin erityisen osaton. Omat lapseni käyvät yhdessä harrastuksessa kerran viikossa (45 minuuttia).
paitsi että tuo yksi jaksaa selittää, kuinka vammaisen lapsen pitää saada samat oikeudet kuin "terveiden".
Ap saisi apua keventämällä töitään ja ulkoistamalla kotitöitään. Vai oletko toista mieltä tästä?
jossa intät että vuorotteluvapaa ei suunnilleen käy... Ja jokaikinen vanhempi joutuu pohtimaan ihan samoja kysymyksiä, oli lapset sitten millaisia tahansa. Esimerkiksi meillä lapset olivat kotona siihen kun nuorin oli neljän. Viimeinen vuosi lapsilisällä. Tämä siksi että nuorin sairasti astmaa, emmekä halunneet lasta päivähoitoon. Elämä on valintoja. Lasten hankintaan liittyy aina rahallisten menetysten riski.
Ollaan mietitty tarkkaan eri vaihtoehtoja, ja koska meillä kuten ap:lläkään ei ole sellaista ongelmaa, joka poistuisi ikinä ajan kanssa (toisin kuin kenties astma-lasten kohdalla), ei ihan oikeasti saavuteta mitään pysyvää ratkaisua vuorotteluvapaalla. Koska se on kallis ja koska se on max vuoden ratkaisu.
Ikävää, jos koet eri mieltä olon inttämiseksi. Kuitenkin mielipiteeni koskee itse asiaa, eikä jotain hämärää sivupolkua.
-se autistisen lapsen äiti, joka lähtee nyt leipomaan erityislapsensa kera, koska tämä ketju näyttää olevan hedelmätön ja ikävänsävyinen-
"mutta koska te ette saa pyytämäänne/tarvitsemaanne apua, teidän tulee tehdä sitä itse.
Eli vuorotteluvapaa, pyydä työnantajaltasi joustoa työaikojen suhteen, samaa miehesi voi tehdä, siten pystytte limittämään, lomittamaan yms hieman paremmin ja sitä pientä omaakin aikaa tulisi paremmin.
Ja tietenkin joku palkattava apu jeesaisi paljon."
Tulot laskevat kun itse tekee kaiken ja väsyy, sen jälkeen tulisi palkata apua.
mutta voin kertoa, että me esimerkiksi hoidamme itse lasten koulukuljetukset. Kaksi tuntia päivässä.
Tämä siksi että lähikoulu homehtui, eikä kaupunki pysty tarjoamaan koulupalveluja.
Kun minä vien omaa lastani kouluun, näen joka päivä kehitysvammaisen lapsen, jolle yhteiskunta tarjoaa taksikuljetuksen kotiin ja takaisin.
purkamaan omaan ketjuun omia traumojasi. Minä ehdotin ihan asiallisia apukeinoja, mutta sinä suodatat nyt niitä omin marttyyrikakkuloin.
Jättäytymistä pois töistä? hahaha
24/7 hoitoa koulun jälkeen niin erityislapsi usein tarvitsee. Sellainen ei mene kaverien kanssa illaksi ulos vaan voi tarvita kokoajan vahtimista ettei tee jotain odottamatonta, riko asioita, karkaa, ole väkivaltainen jne. Voi olla hyvin erilaisia esm. autisteja.
Ehdotin erilaisten vapaiden käyttöä, nyt ensimmäiseksi.
Ja ihan tiedoksi vain, että astmakohtaukseen voi KUOLLA, autismiin ei. Jos nyt pitää ruveta vertailemaan niitä vaivoja.
juuri muuta viikolla tarvitse kuin koulun ja ip-kerhon ja oman perheen.
Joten aika rajua väittää, että tämä ap:n lapsi olisi nyt jotenkin erityisen osaton. Omat lapseni käyvät yhdessä harrastuksessa kerran viikossa (45 minuuttia).