Mies haluaa erota koska en siivoa
Onhan se syy tuokin. 15 v ja 10 v avioliiton jälkeen. Just eilen pesin kylpyhuoneen lattiasta kattoon, viime viikolla pikkuvessan, järjestelin hirmu määrän pyykkiä kaappeihin ja pesin pesukoneellisen pyykkiä, laitoin astiat koneeseen ja puhtaat kaappiin. Lisäksi noukin lattioilta vaatteita, myöskin miehen t-paidan ja sukkia.
Mutta tämä ei ole mieheni mielestä siivoamista. Hän haluaisi, että "puuhastelen" perheen kanssa, ja se tarkoittaa, että puuhastelen keittiössä, hilloan, mehustan, pakastan, leivon. En osaa mitään noista, mutta hänen mielestäni osaan jos haluan. No, hajotetaan sitten perhe ja pannaan 2 lasta ravaamaan kahden kodin väliä. Kyllä miehet voi olla sekopäitä!
Kommentit (107)
että ehkä olisi avuksi jos keskustelussa olisi konkreettisia 1+1=2 asioita, eikä epämääräisiä tunteita. Esimerkiksi niin että mitkä on teidän molempien tarpeet jotta olisitte onnellisia. Ja mitkä on mahdollisuudet että toinen pystyy sen tarpeen täyttämään. Jos molemmat on ihan lopussa, niin asia voi olla ihan pienikin. Mikä olisi sellainen konkreettinen pieni asia, jonka toinen voisi tehdä, jotta toinen voisi paremmin. Haluaako ja voiko kumpikin tehdä jotakin, jotta tilanne olisi parempi. Jos kumpikaan ei halua tehdä mitään, niin olisiko elämä parempaa eron jälkeen.
Jos on, niin alkaa todella vahvasti kuulostaa siltä, että miehesi teki tänne aiheesta aloituksen kuukausi pari sitten.
Hän todella kuvittelee tekevänsä kaiken ja sinä akateeminen haahuilija et muuta kuin levität takamustasi haahuilemalla sohvan ja jääkaapin väliä.
että kirjoittaisin viikon ajan ylös kaikki kotityöt joita teen. Roskien viemisestä ja kukkien kastelusta alkaen. Lisäksi kirjoittaisin ylös ne hommat jotka yleensä teen, mutta jotka eivät osuneet tälle viikolle. Listaisin ihan joka homman, lapsien vaatehankinnoista vessapaperin ostamiseen.
Toiseen listaan sitten ne kotityöt joita mies tekee ja jos listassa on samoja hommia, viereen oma arvio siitä kuinka suuri osuus miehellä on juuri siitä tehtävästä (esim roskien vienti 40%)
Kun lista olisi valmis, ottaisin sen käteen rauhallisena hetkenä ja kysyisin miehen mielipidettä asiasta. Onko tämä hänen mielestään realistinen?
Jos käytte molemmat töissä, voisit ehdottaa että jakaisitte hommat puoliksi ja mies voisi valita listasta mitä tykkää tehdä.
Meillä ei riitely kotitöistä loppunut ennen kuin sain mustaa valkoiselle siitä mitä kaikkea oikeastaan teen, mitä mies ei edes tajua. Teimme kirjallisen työvuorolistan ja nyt molemmat hoitavat oman osansa.
ap:n ja puoliksi jonkun toisen viestiin, mutta joo. Kaikki nuo ylläolevat ollaan käyty läpi, viime syksystä asti jauhettu, käännetty ja väännetty. Toki itsekin tiedän, että minun huushollitaitoni ovat vain tekosyytä, se pahan olon paise on siellä alla ja odottaa puhkaisua.
Olen yrittänyt hyvällä ja pahalla, rauhallisesti ja raivoten, kuunnellen, lempeästi ja tiukasti. Mies ei tiedä mitä haluaa, hänellä on paha olla. Hän kuvittelee, että hänellä olisi vähemmän stressaavaa kun en olisi samassa kodissa sotkemassa paikkoja, ja vielä raukka kuvittelee, että kahden esimurrosikäisen kanssa kämppä pysyisi siistinä, kun hän olisi yksin vain siellä järjestystä pitämässä. Lisäksi, hänhän saisi elellä aina vuoroviikot poikamiehenä ja olla niin päin kuin huvittaa, ja pitää kaikki lusikat omalla tavalla riveissä laatikoissa, jos lapset olis vuoroviikoin mulla.
Olen miettinyt, että jos minä nyt sitten tämän avioliiton pelastaakseni (jos se nyt on siitä kiinni!) alkaisin viettää enemmän aikaa tuolla keittiössä. Ottaisin vaikka yhden uuden ruokareseptin viikossa, ja tekisin sen.
Toisaalta, kaikki minussa sotii sitä vastaan. En pidä ruoanlaitosta. Miksi minun pitää tehdä jotain mistä en pidä? On paljon asioita, jotka on pakko tehdä, vaikka ei halua, miksi ottaa vapaaehtoisesti vielä lisää.
Eräs kirjoittaja osui mielestäni ytimeen: mies liittää mielessään jotain asioita keittiössäpuuhasteluun, pullantuoksuun, ruokaan jne. Hänellä on varmaankin lapsuudenkodissa ollut hyvä ja mukava tunne hyvien tuoksujen ja makujen keskellä. Rakastava äiti joka tarjoaa lapselleen rakkaudella tehtyä ruokaa ja tippa linssissä katsoo vierestä, kun toinen syö hyvällä ruokahalulla...(näin siis vieläkin). Eli varmaankin mies jollain ihmeen alitajunnan tasolla kuvittelee, että kun minä alkaisin laittaa ruokaa, leipoa, hillota ja pakastaa "rakkaudella", kaikki ongelmat häipyisivät, ja hän tavoittaisi jotain siitä pikkupojasta ja siitä lapsuuden huolettomuudesta, kun kesälomat oli pitkät ja aurinko paistoi aina....
Tein muuten äsken seuraavaa: olen 10 v hoitanut miehen pöytälaatikkofirman asiat, ja äsken ilmoitin, että nyt alat sitten hoitaa ne itse. Näytin miten, ja jouduin heti korjaamaan yhden katastrofin, kun mies oli heti jo ilmoittamassa alvit väärin...kun ei sen koskaan ole tarvinnut niilläkään päätänsä vaivata. Mutta jos tästä kerran ero tulee,niin opetelkoot.
ap
p.s. tuo "akka"juttu (toinen jäkättäjän vaimo) oli päivän paras....
Ihan oikein toimit mielestäni, ei aikuisen ihmisen tarvitse elämäänsä pilata tuollaisen valittajan ikeessä.
Olen hengaillut tällä palstalla 10 vuotta ja ensimmäistä kertaa haluaisin oikeasti tavata kirjoittajan.
Olen sanonut miehelleni samaa. On vaikea kunnioittaa miestä, joka JÄKÄTTÄÄ. Kun tullaan kaupasta kotiin, minä en SAA laitta ruokia kaappiin. Astianpesukoneen täytöstäkin tulee noottia jatkuvasti. Minä en suostu uskomaan, että tekisin homman niin päin persettä, että pitää selän takana vahtia. Hoidan kuitenkin talouden yksin hyvällä menestyksellä kun mies on reissutyössä. Samalla mies marmattaa, kun on niin paljon hommaa, ettei ehdi istumaan rauhassa. Valivalivalivali.
Ja sitten kiroilee kaiken päälle kuin merimies. Kun äidinkieli ei ole suomi, niin sanat ei välttämättä kuulosta omissa korvissa niin pahalta. Saatana, perkele, vittu, vituttaa jne. Ja minua puhutteli vuosikausia akaksi. Yritin sanoa, että tuo on oikeasti ruma nimitys. Vasta kun työkaverit RAKSALLA olivat katsoneet pitkään, tajusi lopettaa.