Mies haluaa erota koska en siivoa

hän kuulemma tekee meillä kaiken ja ruokkii lapset. Paitsi että kun hän on joka kolmas päivä 24 h pois, niin teen lapsille monta kertaa ruokaa/pv. Mutta sitä ei lasketa.

[/quote]

Onko sun mies palomies?

http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/uutta_parisuhteista/kirjoja_parisu…



Vaikka vaikeaa tietysti jos mies ei lue.



Ilmeisesti tässä ketjussa on useampikin nainen nyt kertomassa kokemuksistaan? Saattaa olla että sekoitan nyt siis, mutta sille joka sanoi että nykyisin miehellä onkin jo syytä valittaa, koska olet luovuttanut, niin älä luovuta! Et saa sillä luovuttamisella miestä ikinä tajuamaan mitään, hukkaat vain oman elämäsi! Taistele ja selvitä ja puhu ja koita korjata asioita, jos se ei riitä niin sitten ei riitä, mutta älä ainakaan luovuta. Olet ainakin omille lapsillesi vastuussa siitä että et luovuta ja lannistu. Tällä en tarkoita sitä että pitäisi sinnitellä huonossa suhteessa loputtomiin, mutta älä anna suhteen musertaa sinua!

Kaupasta saa ruokaa ja pullaa, pidät vain kodin siistinä, se kotitöistä.

Huoltajuudesta: toinen raivoaa, toinen ryyppää, miten kävisi. Kerran erottu ja tosi hyvin hoidettiin se. Ei riitaa mistään. Ja joo, useampi täällä kirjoittaa.

Itse yritän parhaani mukaan auttaa toisia tällä palstalla enkä ikinä sano rumasti mistään. En siis yritä kilpeäni kiillottaa vaan olen huomannut, että ehkä kuulun vähemmistöön.

Niin, kauanko pitää taistella. Esikoinen on 11 v ja suhde isään on etäisempi kuin minuun. Hän avautuu minulle, kuinka ahdistaa, kun isä huutaa ja valittaa pienistäkin asioista. Kuopus 3 v tulee luokseni itkemään, että isi suuttui minulle.

Laihduin vuodessa puolivahingossa 12 kg. Mainitsin asiasta miehelle ohimennen, hän vastasi että jaa, eipä sitä huomaa. Kun meillä on vieraita, mies alkaa mulkoilemaan ja luo ns. pitkiä katseita minuun. Luulee varmaan ettei kukaan huomaa ja vieraat joskus kommentoivat että mikähän sillä miehellä on ja yrittävät muuttua näkymättömäksi kun ajattelevat sen johtuvan heistä. Ja meillä käy vieraita max kerran viikossa. Yksi loukkaavimmasta asioista on se, että mieheni puhuu ikäviä asioita minusta ja jopa vieraista heidän ollessaan paikalla. Miehen äidinkieli ei ole suomi (Pohjois-Euroopasta kotoisin, kieltä ei läheskään kaikki taida). Voiko kukaan olla niin tyhmä, että vieraan läsnäollessa sanoo minulle äidinkielellään, jota lapsetkin puhuvat, että "just joo, nyt tuokin varmaan tekee taas noin" tai "viekö tuo ahmatti viimeisen kakkupalan".

HÄVYTÖNTÄ! Ja en ikinä huuda av:lla. Summa summarum. Voisin yrittää elää paremmin, niin kuin mies haluaa. Mutta koska hän on aina valittanut kaikesta, niin tiedän, ettei sekään auta. Nykyään jopa provosoin häntä pienillä jutuilla, että kestän.

<a href="http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/uutta_parisuhteista/kirjoja_parisu…" alt="http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/uutta_parisuhteista/kirjoja_parisu…">http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/uutta_parisuhteista/kirjoja_parisu…; Vaikka vaikeaa tietysti jos mies ei lue. Ilmeisesti tässä ketjussa on useampikin nainen nyt kertomassa kokemuksistaan? Saattaa olla että sekoitan nyt siis, mutta sille joka sanoi että nykyisin miehellä onkin jo syytä valittaa, koska olet luovuttanut, niin älä luovuta! Et saa sillä luovuttamisella miestä ikinä tajuamaan mitään, hukkaat vain oman elämäsi! Taistele ja selvitä ja puhu ja koita korjata asioita, jos se ei riitä niin sitten ei riitä, mutta älä ainakaan luovuta. Olet ainakin omille lapsillesi vastuussa siitä että et luovuta ja lannistu. Tällä en tarkoita sitä että pitäisi sinnitellä huonossa suhteessa loputtomiin, mutta älä anna suhteen musertaa sinua!

että älä luovuta! En tarkoita sillä tosiaan sitä, että liitossa pitää jatkaa hinnalla millä hyvänsä, enkä tarkoita sitä että luetellaan ultimatumit ja sitten häivytään ovet paukkuen jos toinen osapuoli ei taivu. Vaan sitä että meillä on vain yksi elämä, lapsilla on vain yksi isä ja yksi äiti. Tilanne voi olla paskamainen, mutta tuleen ei voi jäädä makaamaan. Lapset kasvaa, mikään ei teidän parisuhteessa itsestään muutu kuin enintään pahempaan suuntaan, mikä mahtaa olla tulevaisuus? Tai entä jos jatkat provoamista ja mies jatkaa typeryyksiään, ja tilanne johtaa eroon. Miten käy lasten ja isän suhteelle, miten itse pärjäät eron jälkeen, entä mies, hänellä(kin) on käsiteltäviä asioita.



On hienoa että lapsesi kuitenkin sinulle uskoutuvat, koita säilyttää suhteet luottamuksellisena. Mutta tavallaan ei sinulla taida olla muita vaihtoehtoja kuin a) nostaa kissa pöydälle ja koittaa kaikin voimin vedota miehen järkeen/tunteeseen/mihin vain jotta tilanne muuttuisi, tai b) luovuttaa ja todeta että mitään ei ole tehtävissä. A-vaihtoehto on se oikea, eli täytyy yrittää tavoittaa sitä inhimillisyyttä siinä ihmisessä, jonka on jossain mielenhäiriössä elämänkumppanikseen ja lastensa isäksi valinnut, vaikka tämä ei sitä olisi ansainnutkaan. Kaikilla meillä on huonot ominaisuutemme, joskus se vaatii läheisten ihmisten potkua että pääsee niistä yli. Sitten kun on omasta mielestään vilpittömästi yrittänyt kaikkensa ja lasten tai oma hyvinvointi on tosiaan vaarassa, voi lähteä tietäen ettei avioliitto kaatunut ainakaan omaan yrityksen puutteeseen (eikä nyt ole kyse siivousvuorojen laskemisesta, vaikkakin niistäkin ehkä jossain vaiheessa voidaan rakentavaan sävyyn puhua).



Näin ainakin itse ajattelen, että jokaisella meistä on mahdollisuus vaikuttaa läheisiin ihmisiin, ja avioliitossa se on velvollisuuskin. Vaikka sanotaan ettei toista voi muuttaa, niin ravistella voi, rakkaudella, jotta muutos voi käynnistyä.

Teet vain omat hommas ja et anna miehelle periksi panet kampoihin ja vaadit kunnioittavampaa otetta. Mikäli ei toimi niin anna narsisitin mennä menojaan, saat varmasti paremman ja elät paremmassa suhteessa hyvää elämää kun etsit paremman ihmisen rinnallesi. Älä katso tuota enää pidempään sillä itse sairastut.

Kun olin kotona ja imuroin 5 kertaa viikossa ja tein kotityöt, mies valitti siitä, että söin 3 riviä suklaata. Olin hoikka enkä käyttänyt alkoholia. Hän valitti tekemisistän ystävälleni. Sitten hän alkoi valittamaan minusta äidilleni. Sitten omille vanhemmillensa. Nykyään valittaa veljelleni kaikesta mitä teen. En enää siivoa, koska mies korjailee jälkiäni. Olen tehnyt ammatikseni siivoustyötä joten laadusta ei ollut kiinni.

En jaksa enää yrittää. Paskaa tulee niskaan, teinpä mitä vaan.Suklaata en nykyään syö ollenkaan.

Nykyään vuosien jälkeen juonkin pullon viiniä monta kertaa viikossa. Mies valittaa, että juon liikaa. Arvatkaapa mitä vastasin hänelle. "Eikö olekin ikävä sitä, kun ongelmasi oli se, että söin 3 riviä suklaata?". Haistakoon p*.

Vaikka tämä onkin ap:n ketju, saa kommentoida.

Sinun kannattaisi hoitaa itse asia kesksutelemalla miehesi kanssa, eikä olla itsekin tuollainen samanlainen pelle kuin miehesi. Ole sinä se aikuinen, ja opeta miehesikin aikuiseksi.

Nytkin yritin olla kiltti. Mies halusi iltapalaa, olin hakemassa. "Ei tarvitse, haen itse." Ja oli etukäteen ilmoittanut, että haluaa raskaan työviikon jälkeen istua vain sohvalla eikä liikkua mihinkään. Lapsille tekee saman kuin minulle, heittäytyy marttyyriksi. Käskee 11-vuotiasta viemään roskat ja lapsi sanoo että ääh, miksiiiiii. Miehen vastaus on se, että huutaa ettei tarvi vaivautua ja minähän täällä kaikki teen muutenkin ja anna olla. Seksiä on saanut lähes aina kun on tarvis ollut. Nyt tuntuu siltä, että lähteköön vieraisiin. Kuka jaksaa kotonansa nelikymppistä miestä, joka marmattaa, vittuilee, leikkii marttyyria, valittaa minusta kaikille joille kehtaa, jolta saa seksiä kerran kuukaudessa (silloin ollaan "kilttiä poikaa") ja jonka kanssa keskustelu on tasoa miksei täällä saa olla rauhassa. Jos erotaan, saa mammat kauhistella, että miten nyt hyvän miehen jätin. Joo, käy töissä, siivoaa, tekee ruokaa ja nikkaroi. Kaikki muu onkin viturallaan ja sen myötä kaikki. Jos joku on sitä mieltä, että em. ominaisuudet riittää, niin voin sanoa, ettei jokapäiväistä mollaamista kestä kukaan. Taidan olla kotikiusattu.

Toisiko mies tyopaineitaan kotiin? Olisiko yksinkertaisesti ylirasittunut ja kaipaisi , niin, "kodin lampoa"? Kyllahan se niinkin on, etta tietty hengetarhan kodissa tarvitaan, tavalla tai toisella. Minusta ei lainkaan huono asia, jos perhe viihtyy kotona ja siella on hyva olla. Mutta miehesi jatkuva valitus ei nyt auta yhtaan mitaan. Ssinun pitaisi osata peilate a poispain itsestasi, olla ottamatta sita henkilokohtaisesti, ymmartaa etta hanta painaa nyt jokin ja koettaa todella saada selville mika se on. Ja olla ottamatta mitaan itseesi, koteloimatta toisen pahaa oloa. Sitahan se on, han purkaa jotain omaa pahaa oloaan. Jotenkin tuosta valittyi nyt se, etta han on tyon raskauttama. Itse tiedatte toki parhaiten, mista on kysymys.

Vaikea olla ottamatta itseensä, kun valitus on jatkunut kymmenen vuotta. Välissä erosimme ja palasimme yhteen. Ja nykyään on jo oikeasti valituksen aihetta, koska olen antanut periksi. Kun mikään ei riittänyt ja valituksen määrä oli vakio, luovutin.

Työkiireistä ei ole kysymys, mies on puolet viikosta pois toisella paikkakunnalla töissä ja toisen puolen kotona. Työ on rakentamista, joten sitä ei kotiin voi tuoda. Lisäksi työttömyyskausia on ollut joten loppuunpalamista tuskin on.

Mies on lapsena ollut koulukiusattu. Ystäviä tai harrastuksia ei ole. Yritän häntä houkutella tekemään jotain mistä pitää. Hänet pitää pakottaa pitämään hauskaa. Joskus vänkäämisen jälkeen saan hänet viihteelle. Sanoin, ettei selvinpäin ole kotiin tulemista. (En ollut häntä humalassa nähnyt ikinä, olimme tunteneet 12 v). Ukko joi baarissa 8 olutta ja tuli takaisin hymyillen ja vapautuneena. Pari päivää oli todella hyvällä tuulella. Sitten palasi omaan kurjaan todellisuuteensa.

Ei voi mitään kun ihminen valitsee ihan itse olla onneton. Haluan kertoa esimerkin, toivottavasti joku edes tämän lukee, tutut tunnistavatkin jo minut näistä jutuista mutta kerron silti, ihan sama.

Anopilla oli sydänvaivoja. Hänet tutkittiin ja laitettiin leikkausjonoon. Lähisairaalassa oli jono joten anoppi sai mahdollisuuden vaihtaa sairaalaa. Kunta maksoi kahden tunnin taksimatkan lentokentälle anopille ja apelle. Lennot pääkaupunkiin ja takaisin. Apelle majoituksen, anopille vaativan ohitusleikkauksen. Omavastuu ko. maassa on n. 200 euroa vuodessa ja sen anoppi käyttää jo allergialääkkeisiin. Tarinan kuultuani sanoin, että eikö ole hienoa asua maassa, jossa tämä on mahdollista. Anoppi totesi, että kun piti pari kuukautta jonottaa... Mitäpä tuohon enää sanoo. Kun mikään ei riitä.

Ulkopuolisille valittaminen on paha asia - ei sitä pitäisi tehdä, jotkut eivät ymmärrä yhteiselon pelisääntöjä. Joskus sellaista joutuu sietämään, kun ei voi pienestä erotakaan, mutta sitä ei pidä silti hyväksyä.

Vittuiluun ym. pitää joka kerta sanoa "Älä vingu" "Et voi vinkua koko ajan!". "Lopeta se vinkuminen"

Jatkuvaan puuttumiseen: "ei saa kiusata" Ei aikuisen tekemisiin saa puuttua koko ajan, vaikka olisi syytäkin periaatteessa. Pienet huonot pulet on siedettävä, jos niidne muuttaminen on toiselle vaikeaa, jatkuva vittuilu ja valittaminen sen sijaan on pahinta, mitä voi tehdä: toisen tuhoamista. VITTUILU JA VINKUMINEN ON EHDOTTOMASTI KIELLETTÄVÄ. Vos selittää, että siihen on syy, sanot vaan "ET SILTI VOI JATKUVASTI VINKUA JA TUHOTA KAIKKEA SILLÄ" "LOPETA SE VINKUMINEN, PIENIÄ HUONOJA PUOLIA ON KAIKILLA, JA NIITÄ ON SIEDETTÄVÄ, mikä OLENNAINEN asia on huonosti? VINKUMINEN ON ERITTÄIN SUURI HUONO PUOLI, ET VOI SITÄ TEHDÄ."

Ja vihje: ei se kaljalla parane, menee, jos opetat juomaan, pahemmaksi vaan.

että älä luovuta! En tarkoita sillä tosiaan sitä, että liitossa pitää jatkaa hinnalla millä hyvänsä, enkä tarkoita sitä että luetellaan ultimatumit ja sitten häivytään ovet paukkuen jos toinen osapuoli ei taivu. Vaan sitä että meillä on vain yksi elämä, lapsilla on vain yksi isä ja yksi äiti. Tilanne voi olla paskamainen, mutta tuleen ei voi jäädä makaamaan. Lapset kasvaa, mikään ei teidän parisuhteessa itsestään muutu kuin enintään pahempaan suuntaan, mikä mahtaa olla tulevaisuus? Tai entä jos jatkat provoamista ja mies jatkaa typeryyksiään, ja tilanne johtaa eroon. Miten käy lasten ja isän suhteelle, miten itse pärjäät eron jälkeen, entä mies, hänellä(kin) on käsiteltäviä asioita. On hienoa että lapsesi kuitenkin sinulle uskoutuvat, koita säilyttää suhteet luottamuksellisena. Mutta tavallaan ei sinulla taida olla muita vaihtoehtoja kuin a) nostaa kissa pöydälle ja koittaa kaikin voimin vedota miehen järkeen/tunteeseen/mihin vain jotta tilanne muuttuisi, tai b) luovuttaa ja todeta että mitään ei ole tehtävissä. A-vaihtoehto on se oikea, eli täytyy yrittää tavoittaa sitä inhimillisyyttä siinä ihmisessä, jonka on jossain mielenhäiriössä elämänkumppanikseen ja lastensa isäksi valinnut, vaikka tämä ei sitä olisi ansainnutkaan. Kaikilla meillä on huonot ominaisuutemme, joskus se vaatii läheisten ihmisten potkua että pääsee niistä yli. Sitten kun on omasta mielestään vilpittömästi yrittänyt kaikkensa ja lasten tai oma hyvinvointi on tosiaan vaarassa, voi lähteä tietäen ettei avioliitto kaatunut ainakaan omaan yrityksen puutteeseen (eikä nyt ole kyse siivousvuorojen laskemisesta, vaikkakin niistäkin ehkä jossain vaiheessa voidaan rakentavaan sävyyn puhua). Näin ainakin itse ajattelen, että jokaisella meistä on mahdollisuus vaikuttaa läheisiin ihmisiin, ja avioliitossa se on velvollisuuskin. Vaikka sanotaan ettei toista voi muuttaa, niin ravistella voi, rakkaudella, jotta muutos voi käynnistyä.

Jossakin vaiheessa paukkuu vain yli, kun mikään ei riitä eikä arvostusta tule, vaikka itse yritän kommentoida positiivisti miehen tekemisisiä. Enkä varmaan huonoa esimerkkiä anna kolmivuotiaalle joka sanoo oikeissa tilanteissa kiitos ja anteeksi ja on empaattinen.

Yrityksen puute, niin, olen vakaasti sitä mieltä, että kun toivoa ei todellakaan ole, sitten antaa olla. Mies on ensimmäinen poikaystäväni, joo olen yli 30v. Ennen eroa esitin eri vaihtoehtoja joista mikään ei käynyt joten tein johtopäätökseni. Sanoin, että en tässä maassa etene urallani, en näe perhettäni tarpeeksi, kaikki lomamatkat suuntautui Suomeen, muualle ei ollut varaa, mies ei vaivautunut puhumaan jne. Mies vasstasi, että hän ei koskaan muuta Suomeen tai kerrostaloon. Nyt hän asuu Suomessa kanssani kerrostalossa ja ei halua muuttaa Suomesta pois vaikka eroaisimmekin.

Meni vuosi eromme jälkeen ja hän halusi tänne. Sanoin, että sen kun tulet, mutta en voi luvata sitä, että yhteenpaluun syynä ei olisi se, että ei enää tarvitsisi olla yh. Saimme toisen lapsen, joka ei siis ole vanhempien eroa kokenut.

Onko maailmassa enempää tarjota? Mieheni oli ensimmäinen miesystävä, olin 19v. Kohteli kuin kukkaa kämmenellä mutta yhtäkkiä koti-ikävää itkiessäni raivostui minulle. Vahinkoraskaus ja yhteenmuutto, samalla miehen kotimaahan. Yhteenpaluu, onnellinen aika ja mies alkaa taas tylyttämään. Huumorintajumme ei kohtaa, eikä arvommekaan. Haluaisin olla onnellinen rouva, mutta sormessa ei kihlasormustakaan. Kaikki mitä teen on väärin. Uskon kristillisiin arvoihin ja siihen, että kaikki on anteeksi annettavissa. Olenko ajatuksen vanki, vai pitääkö vielä uskoa? Tosin ihme tapahtui, mies sanoi haluavansa lähteä kirkkoon kanssani.En tosin itsekään käy, mutta kaipuu on.

Kai siksi vielä roikun, että haluan uskoa ihmeisiin. Ja please, sinä kyynikko joka luet vuodatustani, älä kommentoi "vittu jumalako pelastaa" -tyyliin. Töitä tehdään ihan itse. Ja niin, mihin terapiaan, kun äidinkieli ei ole sama. Minä puhun miehen kieltä sujuvasti, hän suomea kömpelösti. Huoh, masennun omasta tekstistäni. Mutta kiitos vastaajalle.

Haluaisin oikeasti neuvoja. Ja kun aikuinen keksii syitä, miksi ei keskustele. Ja sanoo, että väärä hetki kyseessä. Kun sanon, että selvä, ilmoita, kun sopii, sitä hetkeä ei tule. Sitten katsotaan telkkaria. Jos mentäisi syömään, mitään ei ole kohta puhuttavaa. Lopulta lähdin kaverin kanssa ulos. Mies oli happamana kaksi päivää, käski painua takaisin. Ja lisäksi pyysi, että lähtisin kotoa pois illaksi. Eli ensin oli hapan siitä, että olin illan pois. Sitten kerjäsi, että lähtisin pois. Hän täyttää 42 kohta. Miten opetan hänet aikuiseksi?

"Sinun kannattaisi hoitaa itse asia kesksutelemalla miehesi kanssa, eikä olla itsekin tuollainen samanlainen pelle kuin miehesi. Ole sinä se aikuinen, ja opeta miehesikin aikuiseksi."



Pelle on, kun juo liikaa viiniä?

Aikaisemmin mies syytti mua myös siitä, että olen omissa maailmoissani netissä, enkä perheen kanssa. En sentään koskaan hätistellyt lapsia pois, että saisin olla netissä rauhassa. Kuten kaikki naiset tietävät, me naiset voimme olla netissä ja samaanaikaan puhua ystävän kanssa puhelimessa, katsoa telkkaa ja kuunnella lapsen lukuläksyä tai antaa matikanläksyohjeita. Eikö niin?

Nyt oltiin sitten 3 kk ilman nettiä ja koska en kerta kaikkiaan osaa istua sohvalla mitään tekemättä, tein käsitöitä tai katsoin telkkaa. Mutta ei sekään sitten ollut hyvä. Olen jo kauan aikaa sitten lopettanut askartelun ja korttien, kranssien ym. tekemisen omassa työhuoneessani, koska siitä tuli niin helvetillinen sota, että en ole perheen kanssa vaan yksinäni omassa rauhassa. Aloin tehdä niin, että odotin, että lapset nukkuvat ja aloitin sitten omat puuhasteluni, mutta ei fysiikka kestänyt sitä valvomista ja mies oli ihan raivona, kun en tullut sänkyyn.

Oletkos sinä lastesi kanssa niin että et tee siinä samalla muuta. Leikitkö lastesi kanssa heittäytyen leikkiin? Ulkoiletko lastsi kanssa. Kuulostaa, että miehesi kaipaa sinun läsnäoloasi niin että et tee muuta. Läsnäolo ei ole silloin aitoa, jos tekee muutta.

Mutta tässä ei ole toki koko asia, vain yksi puoli siitä.

Huonosti osallistuva mieskö siis joutaa menemään, mutta nainen saa olla laiska?

Jassoo, saatiinhan tännekin se pakollinen lukutaidoton idiootti. Siis kysehän ap:n tapauksessa oli siitä, että hän kyllä hoitaa ison osan kotona tehtävistä töistä, mutta miehelle on ongelma se, että hän ei hilloa marjoja ja leivo pullaa ja näin ollen pääsee sanomaan, että ei muka tee mitään.

Mutta joo, aloittajalle voisi olla hyvä vinkki, voi olla tätä jo joku ehdottanutkin mutta teepä parin viikon aikana pelkkää hilloa ja leivo pullaa ja jätä kaikki muu tekemättä. Ja sitten kun mies alkaa ihmettelemään missä on puhtaita vaatteita, miksi lapset ei pääse harrastuksiin, laskut jäävät maksamatta, kämppä alkaa näyttää paskaläjältä, niin kerro vain että etkös sinä juuri pari viikkoa sitten sanonut että hillostaminen ja leipominen ovat ainoita kotitöitä ja koska niitä en tee niin sinun mielestäsi en tee mitään. ;D

Varmaan just siks, että haluaa pitää omaa kotihengetärtä. Tuskin kovin mukavaa pysytellä tossa suhteessa tai ylipäänäs tommoisessa missä toinen ei arvosta, vaatii vaan lisää

Mut hei, kun niin moni on ehdottanut sitä pariterapiaa, ja itsekin olen sitä mieltä, että aina kannattaa kokeilla, niin mistä sitä nyt sitten lähtis hommaamaan/etsimään?



Missä te, jotka olette pariterapiassa olleet, olette käyneet?



Alanko googlettaa?



ap

t. Se toinen jäkättäjän "akka". Minä olen kuullut niin paljon valitusta sekä aiheetta että aiheesta, että voin antaa vinkin nalkuttaville naisille. Minä sain tarpeekseni ja aloin elää ns. omaa elämää. En enää kysy mieheltä, että sopiiko. Tänään ilmoitin miehelle, että minä lähden nyt elokuviin, hän jäi lapsenvahdiksi. En ole käynyt elokuvissa kahteen vuoteen. Ja silloin harvoin kun missään kävin, kyselin varovasti niistä vähäisistä menoistani ja sain vastaukseksi martyyrikitinää. Joten kun vuosikymmenenen on kuunnellut valitusta niin siinä voi mitta täyttyä. Veljeni ei uskalla enää käydä kylässä, koska mieheni elekieli kertoo selkeästi mitä mieltä hän veljestäni on. Äitini joskus kysyy varovasti, että sopiiko tulla käymään. Kun näitä kirjoittaa, tulee mieleen, että auttaako mikään parisuhdeterapia siihen, että joku käyttäytyy huonosti.



Ja muuten, kun tulin elokuvista onnellisena ja seuralaiseni piipahti mukana, mies sanoi minulle ikävästi seuralaisestani äidinkielellään, jota seuralaiseni ei siis ymmärrä. Fiilis romahti.

erotkaa ihmeessä

miksei mies voi itse hillota ja mehuta ja leipoa, jos haluaa nauttia ko. toimien hedelmistä?



Vai oliko hänellä vain pointtina että pitäisi touhuta, ei että itse tehdyt maistuisivat paremmilta kuin kaupan tuotteet?

mä luulin aina, että eron syy pitäis olla vähintään jotain pettämistä tms. Mutta että siivous ja leipominen on se ongelma. En osannut laittaa ruokaa tutustuessamme enkä ole koskaan teeskennellyt osaavani. Mutta ne se on alkanut sitten miestä häiritä. Toki osaan tehdä spagettia, nakkikeittoa ja lihapullia, mutta se ei kai sit riitä.

olen laiska, kun en touhua keittiössä. Siivoamista, esim. vessojen pesua, hän ei noteeraa mitenkään. Hän on hyvä kokkaamaan ja leipomaan, mutta ei itsekään osaa hillota tai mehustaa. Mutta hän kuulemma tekee meillä kaiken ja ruokkii lapset. Paitsi että kun hän on joka kolmas päivä 24 h pois, niin teen lapsille monta kertaa ruokaa/pv. Mutta sitä ei lasketa.