Mies haluaa erota koska en siivoa

mihinkään parisuhdeterapiaan, sen sijaan yksin suostuisi menemään juttelemaan johonkin, jos minä hoidan kontaktieni kautta hänelle sen mahdollisuuden. Tosin hetken mietittyään tuumasi, että ei itsekään tiedä, mitä ihmettä sinne menee puhumaan?

Juu, olen jo huomannut, että teenpä niin tai näin, kaikki ärsyttää miestäni. Miehen mielestä: Jos teen käsitöitä sohvalla en ole läsnä lapsilleni. Jos olen tietokone sylissä sohvalla, en ole läsnä lapsilleni. Jos katson tv-tä, en ole läsnä lapsilleni. Olen kysynyt, että pitääkö minun vain istua hiljaa kädet ristissä sohvalla tekemättä mitään ja olla kaikkien saatavilla? Sain kuulla taas saivartelevani ja vittuilevani, ja että minun pitäisi puuhastella kotihommia, se olisi sitä oikealla tavalla perheen kanssa olemista.

Eilen söin jäätelötuutin ensimmäisen kerran puoleen vuoteen. Istun kuulemma perse homeessa sohvalla ja syön vain suklaata ja jäätelöä. Lisäksi näytän kuulemma todella huonoa esimerkkiä lapsille syömällä karkkia ja juomalla limsaa. Limsaa ostan kenties kerran vuodessa, viimeeksi toissapäivänä kun oli K-kaupassa tarjouksessa.

Pelkään todella, että mies kasvattaa urheiluhulluudellaan lapsistaan, varsinkin pojastamme suorittajan, joka kokee, että isä rakastaa vain, kun hän onnistuu harrastuksessaan, ja kun ei onnistu, isä hyljeksii tiedostamattaan, elein ja ilmein, ei sanallisesti. Tämä saa lapsen stressaamaan valtavasti yrittäessään ponnistella hullun lailla ollakseen isän mieliksi ja aina paras kaikessa, mikään muu ei riitä. Olen vastapainoksi itse aivan erilainen ja yritänkin vetää armollisempaa linjaa.

JOllekin aikaisemmalle kirjoittajalle: isää ei ole ollut ja äíti on todellakin ollut kodin hengetär, ja mieheni perheen "mies" pienestä pitäen.

Olen rankuttanut tästä ja kyökkipsykologiani osui varmasti oikeaan. Isää ei ole ollut joten äitinsä antama mielikuva "millainen naisen tulee olla" on juurtunut syvälle miehen mieleen. Oliko isä kuollut vai miksi ei ollut? Eikö ollut ikinä isää, oliko muita miehen malleja?

Nyt tee jotain, koko perheesi on vaarassa, mene vaikka perheterapiaan. Et yksin selviä.

Meillä minä teen 95 % kotitöistä ja hoidan samalla lapsen. Mies roikkuu netissä. Tykkään kotitöiden tekemisestä, mutta en vaan ehdi tehdä kaikkea yksin. Vaikka käytän kaiken "vapaa-aikani" kotitöihin, niin kotona on aina sotkuista.



Mutta se ei itse asiassa töki eniten. Syy siihen, että harkitsen eroa on se, että mies ei ole läsnä. Hän on aina tietokoneella. Vetäytyy vielä mieluiten sänkyyn läppärinsä kanssa, jotta kukaan ei tulisi häiritsemään juttelemalla. Jos lapsi menee isin luokse, sieltä kuuluu pian että "tuu hakemaan tää pois, se häiritsee".



Symppaan vähän ap:n miestä siinä, että toivoisin, että mieheni puuhastelisi perheen kanssa juuri tällaisissa arkisissa asioissa. Että tehtäisiin yhdessä ruokaa, syötäisiin yhdessä, siivottaisiin yhdessä. Mies on meillä vieraana, joka huutaa välillä sängystä, että voisinko tuoda hänelle ruokaa.



Tilanne ei taida ap:lla olla näin paha, mutta ymmärrän ihan pikkuisen kuitenkin miestäsi. Mutta vain pikkuisen, koska hänen käytöksensä kuulostaa tosi typerältä.

Nytkin yritin olla kiltti. Mies halusi iltapalaa, olin hakemassa. "Ei tarvitse, haen itse." Ja oli etukäteen ilmoittanut, että haluaa raskaan työviikon jälkeen istua vain sohvalla eikä liikkua mihinkään. Lapsille tekee saman kuin minulle, heittäytyy marttyyriksi. Käskee 11-vuotiasta viemään roskat ja lapsi sanoo että ääh, miksiiiiii. Miehen vastaus on se, että huutaa ettei tarvi vaivautua ja minähän täällä kaikki teen muutenkin ja anna olla.



Seksiä on saanut lähes aina kun on tarvis ollut. Nyt tuntuu siltä, että lähteköön vieraisiin. Kuka jaksaa kotonansa nelikymppistä miestä, joka marmattaa, vittuilee, leikkii marttyyria, valittaa minusta kaikille joille kehtaa, jolta saa seksiä kerran kuukaudessa (silloin ollaan "kilttiä poikaa") ja jonka kanssa keskustelu on tasoa miksei täällä saa olla rauhassa.



Jos erotaan, saa mammat kauhistella, että miten nyt hyvän miehen jätin. Joo, käy töissä, siivoaa, tekee ruokaa ja nikkaroi. Kaikki muu onkin viturallaan ja sen myötä kaikki. Jos joku on sitä mieltä, että em. ominaisuudet riittää, niin voin sanoa, ettei jokapäiväistä mollaamista kestä kukaan.



Taidan olla kotikiusattu.

Nytkin yritin olla kiltti. Mies halusi iltapalaa, olin hakemassa. "Ei tarvitse, haen itse." Ja oli etukäteen ilmoittanut, että haluaa raskaan työviikon jälkeen istua vain sohvalla eikä liikkua mihinkään. Lapsille tekee saman kuin minulle, heittäytyy marttyyriksi. Käskee 11-vuotiasta viemään roskat ja lapsi sanoo että ääh, miksiiiiii. Miehen vastaus on se, että huutaa ettei tarvi vaivautua ja minähän täällä kaikki teen muutenkin ja anna olla. Seksiä on saanut lähes aina kun on tarvis ollut. Nyt tuntuu siltä, että lähteköön vieraisiin. Kuka jaksaa kotonansa nelikymppistä miestä, joka marmattaa, vittuilee, leikkii marttyyria, valittaa minusta kaikille joille kehtaa, jolta saa seksiä kerran kuukaudessa (silloin ollaan "kilttiä poikaa") ja jonka kanssa keskustelu on tasoa miksei täällä saa olla rauhassa. Jos erotaan, saa mammat kauhistella, että miten nyt hyvän miehen jätin. Joo, käy töissä, siivoaa, tekee ruokaa ja nikkaroi. Kaikki muu onkin viturallaan ja sen myötä kaikki. Jos joku on sitä mieltä, että em. ominaisuudet riittää, niin voin sanoa, ettei jokapäiväistä mollaamista kestä kukaan. Taidan olla kotikiusattu.

Olen siis tuo entinen suklaansyöjä ja nykyinen viininlipittäjä jonka mies valittaa ihan kaikesta myös tutuille, perheelle ja ystävilleni. Olisiko nro 50

Nytkin yritin olla kiltti. Mies halusi iltapalaa, olin hakemassa. "Ei tarvitse, haen itse." Ja oli etukäteen ilmoittanut, että haluaa raskaan työviikon jälkeen istua vain sohvalla eikä liikkua mihinkään. Lapsille tekee saman kuin minulle, heittäytyy marttyyriksi. Käskee 11-vuotiasta viemään roskat ja lapsi sanoo että ääh, miksiiiiii. Miehen vastaus on se, että huutaa ettei tarvi vaivautua ja minähän täällä kaikki teen muutenkin ja anna olla.

Seksiä on saanut lähes aina kun on tarvis ollut. Nyt tuntuu siltä, että lähteköön vieraisiin. Kuka jaksaa kotonansa nelikymppistä miestä, joka marmattaa, vittuilee, leikkii marttyyria, valittaa minusta kaikille joille kehtaa, jolta saa seksiä kerran kuukaudessa (silloin ollaan "kilttiä poikaa") ja jonka kanssa keskustelu on tasoa miksei täällä saa olla rauhassa.

Jos erotaan, saa mammat kauhistella, että miten nyt hyvän miehen jätin. Joo, käy töissä, siivoaa, tekee ruokaa ja nikkaroi. Kaikki muu onkin viturallaan ja sen myötä kaikki. Jos joku on sitä mieltä, että em. ominaisuudet riittää, niin voin sanoa, ettei jokapäiväistä mollaamista kestä kukaan.

Taidan olla kotikiusattu.

Toisiko mies tyopaineitaan kotiin? Olisiko yksinkertaisesti ylirasittunut ja kaipaisi , niin, "kodin lampoa"? Kyllahan se niinkin on, etta tietty hengetarhan kodissa tarvitaan, tavalla tai toisella. Minusta ei lainkaan huono asia, jos perhe viihtyy kotona ja siella on hyva olla.

Mutta miehesi jatkuva valitus ei nyt auta yhtaan mitaan. Ssinun pitaisi osata peilate a poispain itsestasi, olla ottamatta sita henkilokohtaisesti, ymmartaa etta hanta painaa nyt jokin ja koettaa todella saada selville mika se on.

Ja olla ottamatta mitaan itseesi, koteloimatta toisen pahaa oloa. Sitahan se on, han purkaa jotain omaa pahaa oloaan. Jotenkin tuosta valittyi nyt se, etta han on tyon raskauttama. Itse tiedatte toki parhaiten, mista on kysymys.

ahistaa tämä ketju...

Ihmetyttää vaan yksi asia. Jos joku täällä sanoo, että mies tee ollenkaan koti- tai mitä tahansa töitä, kaikki ovat yhteen ääneen haukkumassa miestä ja suosittelemassa eroa. Jos naisen on oikeus sanoa, että "Jos en kelpaa tällaisena, ei tarvitse kelvataan", eikö miehelläkin pitäisi olla tähän oikeus? Huonosti osallistuva mieskö siis joutaa menemään, mutta nainen saa olla laiska?

Ap:n tapauksessa kyse ei ole siitä, että ap olisi laiska, hän vain ei marjasta/mehusta/säilö/kokkaa koko päivää, kuten miehen äiti - jonkalainen ap:n siis kaiketi pitäisi miehen mielestä olla.

Naiset nyt eivät vaan osaa mitään mitä naisten yleensä odotetaan osaavan tehdä. Onhan se varmaan mukava jos vaimo osaa leipoa tms.

Ja toisaalta, ei suomalaisen naisen tarvitse. Ihan yhtä hyvin se mies voi sitä kotia puunata ja hillota, kun nainen käy töissä.

ahistaa tämä ketju...

ahistaa tämä ketju...

niin tekee

Meillä minä teen 95 % kotitöistä ja hoidan samalla lapsen. Mies roikkuu netissä. Tykkään kotitöiden tekemisestä, mutta en vaan ehdi tehdä kaikkea yksin. Vaikka käytän kaiken "vapaa-aikani" kotitöihin, niin kotona on aina sotkuista. Mutta se ei itse asiassa töki eniten. Syy siihen, että harkitsen eroa on se, että mies ei ole läsnä. Hän on aina tietokoneella. Vetäytyy vielä mieluiten sänkyyn läppärinsä kanssa, jotta kukaan ei tulisi häiritsemään juttelemalla. Jos lapsi menee isin luokse, sieltä kuuluu pian että "tuu hakemaan tää pois, se häiritsee". Symppaan vähän ap:n miestä siinä, että toivoisin, että mieheni puuhastelisi perheen kanssa juuri tällaisissa arkisissa asioissa. Että tehtäisiin yhdessä ruokaa, syötäisiin yhdessä, siivottaisiin yhdessä. Mies on meillä vieraana, joka huutaa välillä sängystä, että voisinko tuoda hänelle ruokaa. Tilanne ei taida ap:lla olla näin paha, mutta ymmärrän ihan pikkuisen kuitenkin miestäsi. Mutta vain pikkuisen, koska hänen käytöksensä kuulostaa tosi typerältä.

Juu, ymmärrän toki pointtisi, koska suurin osa naisistahan tai ainakin kaikki minun lähipiirini naiset kertovat täsmälleen samaa. Eli he raatavat kotona(kin) niska limassa ja äijä ei tee mitään.

Minun mieheni tekee paljon kaikkea kotona, mutta varmaan olosuhteiden pakosta emme juurikaan puuhastele YHDESSÄ, koska olemme niin paljon töissä, ja toinen vaan on aina lasten kanssa kotona. Eli tässä nyt sitten tullaan siihen, että vaikka teen kotona ollessani ihan samoja juttuja kuin mieskin, niin ei se huomaa niitä. Ei se tiedä oltuaan kaksi päivää töissä, että olen sillä välin vienyt monta pussia roskia ulos, vanhoja vaatteita UFF:iin, raahannut kassikaupalla tavaraa kirpparille ja pullot kauppaan ja palauttanut kirjaston kirjat. Ei. Se huomaa vaan sen puoliksi täyden roskiksen tultuaan kotiin. Ja sitten on turpa rullalla kun ei ole taas roskia viety. En ole sellainen, että tilittäisin yksityiskohtaisesti, mitä kaikkea olen päivien aikana saanut aikaiseksi, mutta ilmeisesti pitää sitten alkaa olemaan.

Aikaisemmin mies syytti mua myös siitä, että olen omissa maailmoissani netissä, enkä perheen kanssa. En sentään koskaan hätistellyt lapsia pois, että saisin olla netissä rauhassa. Kuten kaikki naiset tietävät, me naiset voimme olla netissä ja samaanaikaan puhua ystävän kanssa puhelimessa, katsoa telkkaa ja kuunnella lapsen lukuläksyä tai antaa matikanläksyohjeita. Eikö niin?

Nyt oltiin sitten 3 kk ilman nettiä ja koska en kerta kaikkiaan osaa istua sohvalla mitään tekemättä, tein käsitöitä tai katsoin telkkaa. Mutta ei sekään sitten ollut hyvä. Olen jo kauan aikaa sitten lopettanut askartelun ja korttien, kranssien ym. tekemisen omassa työhuoneessani, koska siitä tuli niin helvetillinen sota, että en ole perheen kanssa vaan yksinäni omassa rauhassa. Aloin tehdä niin, että odotin, että lapset nukkuvat ja aloitin sitten omat puuhasteluni, mutta ei fysiikka kestänyt sitä valvomista ja mies oli ihan raivona, kun en tullut sänkyyn.

Todettakoon vielä, että seksiä ap:n mies on aina saanut niin paljon kuin on vaan halunnut, mikä ei ole kovin paljon, eli ikinä kuuna päivänä en ole kieltäytynyt siitä.

Ja mieheni isästä: anoppi on häätänyt hänet pois mieheni elämästä jo ennen miehen syntymää, eikä koskaan suostu puhumaan isästä. Mieheni ei siis millään tavoin tunne isäänsä. Yksi sukulaissetä on ollut miehenmallina, mutta hänkin kuoli nuorena. Tietynlaista kylmyyttä ja kyvyttömyyttä rakastaa miehessäni on, se on selvä, ja varmaan tuo isättömyys on iskenyt kovaa silmille omien lapsien saamisen myötä.

Mies otti yllätyseron. Syinä oli mm. etten KOSKAAN siivoa yms. Kaikki oli mussa vialla. En ollut enkä ole mikään himosiivooja, mun jäliltä kämppä on kuin pyörremyrsky. Mutta kirkkain silmin väitti, etten ikinä imuroi, ikinä en sitä ja ikinä en tätä. Hän korjasi päivittäiset sotkut lattioilta, mutta minä (huom. minä) olin se joka imuroi ja peri vessan ja keittiön lattian lasten jäljiltä. Kaikkee muutakin näki vääristyneiden lasien läpi. Omia virheitä ei huomannut ja kielsi ne tyystin. Omat sotkunsakin pisti mun piikkiin. kun huomautin hänen jättämistään sotkuista :)



Ja ikinä koko 10 vuoden aikana ei sanallakaan vihjannut, että mun siisteystaso häiritsee. Asia tuli ilmi vasta kun ilmoitti erosta.



No, kyseessähän oli tekosyyt. Uusi emäntä oli jo tilauksessa ja heti kun eropaperit oli selvät, niin uusi emäntä asteli taloon. Että silleesti.

Miehessä siis.

Kannattaako sen kanssa ylipäänsä enää olla?

mutta kun ei haluais ihan pienestä luovuttaakaan ja lasten takia hajoittaa perhettä. Meillä ei läträtä viinan kanssa enkä saa kerran viikossa turpaani.

Jos liitto ei perustu molemminpuoliseen kunnioitukseen, se on tuhoon tuomittu. Minkälaisen parisuhteen mallin oikein haluat lapsillesi jättää? Nyt nostat kissan pöydälle ja sanot suoraan, ettet voi hyväksyä jatkuvaa arvostelua. Perheen kuuluu vetää yhtä köyttä ja tukea ja kannustaa toisiaan. Jos mies ei siihen pysty, muuttakoon muualle. Ja lapsethan jäävät sitten sinulle, eivätkä tuollaisen persoonallisuushäiriöisen alistettavaksi.

ottaa puheeksi tämä asia, ei niin että puhutaan niistä roskista tai raskaasta työpäivästä, vaan niistä syvemmistä syistä. Aloittaisin ehkä sillä, että puhuttaisiin siitä millainen minä olen äitinä ja millaista äitiä mies toivoo lapsilleen, tai millaista vaimoa itselleen. Sitä kun kuuntelisi (ja tuskin tulee yllätyksenä mitä mies sitten sanookin, kun on jo sitä valitusta kuunnellut monta vuotta) aikansa, voisi kääntää puheen mieheen itseensä, ja siihen että millaisena isänä hän itse haluaa olla lapsilleen.



Olisi tosi hienoa jos pääsisitte osaavalle pariterapeutille kuitenkin, kun ei tuo taida olla ollenkaan kiinni siitä, että mitä kotitöitä on tehty ja kuka on tehnyt.



Toki voi olla, että tuo urputus on vain joku keino yrittää purkaa avioliittoa uuden suhteen tieltä. Mutta ehkä tuo isänroolin miettiminen ei silti menisi hukkaan, vaikka avioliitto päättyisikin eroon.

Mun mielestä kotitöitä kannattaa tehdä molempien puolisoiden mahdollisuuksiensa mukaisesti. Nehän voidaan jakaa normaalioloissa vaikka tyyliin nainen/mies 50/50% - jos toisella puolisolla on rankempaa muissa hommissa, niin vaikka tyyliin nainen/mies 30/70% tai 70/30%.Kotitöissä kannattaa joustaa molempien aina tilanteiden mukaan.

mutta kun ei haluais ihan pienestä luovuttaakaan ja lasten takia hajoittaa perhettä. Meillä ei läträtä viinan kanssa enkä saa kerran viikossa turpaani.

Kuten edellä jo joku ehti sanomaan, minkälaisen perheen ja aikuisen - ihmisen! - mallin annatte lapsillenne tuolla?

Ei riitä, ettet saa turpiisi eikä teillä juoda eikä edes, ettet lasten takia halua "hajottaa perhettä".

Jos tilanne on kuvailemasi, perhe on jo hajalla. Lasten täytyy nähdä ja oppia, että toisia kuuluu kunnioittaa ja perhettään rakastaa ja kohdella huomioonottaen.

Miehesi ei kyllä näytä kunnioittavan sinua (et tosin sinäkään häntä).

Pariterapiaan, jos siihen halua on, muutoin eri osoitteet. Ja tuo niiden lasten takia.

Pistät keittön oven kiinni, otat mukaan läppärin tms. Sitten vaan vettä, marjat/hedelmät kattilaan ja hillosokerit perään, annat porista hellalla, hämmennät ehkä kerran pari marjoja vähän rikki. Laitat lasipurkit vähäks aikaa uuniin ennen kuin lapat hillot purkkeihin. Siinä odotellessa sitte surffaat ja huutelet vaan, et ei saa tulla kauhee homma nyt tehdä tätä hilloa...



Mut joo, teidän oikeat onglemat taitaa olla jossain muualla.

Nytkin yritin olla kiltti. Mies halusi iltapalaa, olin hakemassa. "Ei tarvitse, haen itse." Ja oli etukäteen ilmoittanut, että haluaa raskaan työviikon jälkeen istua vain sohvalla eikä liikkua mihinkään. Lapsille tekee saman kuin minulle, heittäytyy marttyyriksi. Käskee 11-vuotiasta viemään roskat ja lapsi sanoo että ääh, miksiiiiii. Miehen vastaus on se, että huutaa ettei tarvi vaivautua ja minähän täällä kaikki teen muutenkin ja anna olla. Seksiä on saanut lähes aina kun on tarvis ollut. Nyt tuntuu siltä, että lähteköön vieraisiin. Kuka jaksaa kotonansa nelikymppistä miestä, joka marmattaa, vittuilee, leikkii marttyyria, valittaa minusta kaikille joille kehtaa, jolta saa seksiä kerran kuukaudessa (silloin ollaan "kilttiä poikaa") ja jonka kanssa keskustelu on tasoa miksei täällä saa olla rauhassa. Jos erotaan, saa mammat kauhistella, että miten nyt hyvän miehen jätin. Joo, käy töissä, siivoaa, tekee ruokaa ja nikkaroi. Kaikki muu onkin viturallaan ja sen myötä kaikki. Jos joku on sitä mieltä, että em. ominaisuudet riittää, niin voin sanoa, ettei jokapäiväistä mollaamista kestä kukaan. Taidan olla kotikiusattu.

Toisiko mies tyopaineitaan kotiin? Olisiko yksinkertaisesti ylirasittunut ja kaipaisi , niin, "kodin lampoa"? Kyllahan se niinkin on, etta tietty hengetarhan kodissa tarvitaan, tavalla tai toisella. Minusta ei lainkaan huono asia, jos perhe viihtyy kotona ja siella on hyva olla. Mutta miehesi jatkuva valitus ei nyt auta yhtaan mitaan. Ssinun pitaisi osata peilate a poispain itsestasi, olla ottamatta sita henkilokohtaisesti, ymmartaa etta hanta painaa nyt jokin ja koettaa todella saada selville mika se on. Ja olla ottamatta mitaan itseesi, koteloimatta toisen pahaa oloa. Sitahan se on, han purkaa jotain omaa pahaa oloaan. Jotenkin tuosta valittyi nyt se, etta han on tyon raskauttama. Itse tiedatte toki parhaiten, mista on kysymys.

Vaikea olla ottamatta itseensä, kun valitus on jatkunut kymmenen vuotta. Välissä erosimme ja palasimme yhteen. Ja nykyään on jo oikeasti valituksen aihetta, koska olen antanut periksi. Kun mikään ei riittänyt ja valituksen määrä oli vakio, luovutin.

Työkiireistä ei ole kysymys, mies on puolet viikosta pois toisella paikkakunnalla töissä ja toisen puolen kotona. Työ on rakentamista, joten sitä ei kotiin voi tuoda. Lisäksi työttömyyskausia on ollut joten loppuunpalamista tuskin on.

Mies on lapsena ollut koulukiusattu. Ystäviä tai harrastuksia ei ole. Yritän häntä houkutella tekemään jotain mistä pitää. Hänet pitää pakottaa pitämään hauskaa. Joskus vänkäämisen jälkeen saan hänet viihteelle. Sanoin, ettei selvinpäin ole kotiin tulemista. (En ollut häntä humalassa nähnyt ikinä, olimme tunteneet 12 v). Ukko joi baarissa 8 olutta ja tuli takaisin hymyillen ja vapautuneena. Pari päivää oli todella hyvällä tuulella. Sitten palasi omaan kurjaan todellisuuteensa.

Ei voi mitään kun ihminen valitsee ihan itse olla onneton. Haluan kertoa esimerkin, toivottavasti joku edes tämän lukee, tutut tunnistavatkin jo minut näistä jutuista mutta kerron silti, ihan sama.

Anopilla oli sydänvaivoja. Hänet tutkittiin ja laitettiin leikkausjonoon. Lähisairaalassa oli jono joten anoppi sai mahdollisuuden vaihtaa sairaalaa. Kunta maksoi kahden tunnin taksimatkan lentokentälle anopille ja apelle. Lennot pääkaupunkiin ja takaisin. Apelle majoituksen, anopille vaativan ohitusleikkauksen. Omavastuu ko. maassa on n. 200 euroa vuodessa ja sen anoppi käyttää jo allergialääkkeisiin. Tarinan kuultuani sanoin, että eikö ole hienoa asua maassa, jossa tämä on mahdollista. Anoppi totesi, että kun piti pari kuukautta jonottaa... Mitäpä tuohon enää sanoo. Kun mikään ei riitä.