Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lapsilisät on jo leikattu kaikkein köyhimmiltä lapsiperheiltä

Vierailija
24.01.2011 |

Toimeentulotukia saavien lapsiperheiden tuista vähennetään automaattisesti lapsilisät. Suurin osa tukien menettäjistä on köyhiä yksinhuoltajaperheitä. Pari kymmentä vuotta jatkunut käytäntö leikkaa lapsilisät lähes kymmenesosalta lapsiperheiltä.



Muutama viikko sitten esitettiin valtion menojen vähentämistä poistamalla lapsilisät rikkaimmilta. Keskustelussa päädyttiin periaatteeseen, jonka mukaan lisät kuuluvat kaikille perheille. Periaatteesta on kuitenkin luovuttu jo noin 20 vuotta sitten kaikkein köyhimpien lapsiperheiden kohdalla.



Toimeentulotukea saavilta lapsiperheiltä lapsilisät vähennetään toimeentulotuesta. Turun yliopiston sosiaalipolitiikan professori Susan Kuivalainen sanoo, että uudistus tuli hiipien, kun perhetukia ja lapsilisiä sekä niiden verovähennysoikeuksia uudistettiin.



- Vuodesta 1994 lapsilisä on otettu tulona huomioon toimeentulotuessa ja vähennetään tuista, Kuivalainen sanoo.



Toimeentulotukien perusosien ajatellaan kattavan päivittäiset menot. Lapsilisiä pidetään tulona, joka leikataan pois toimeentulotuesta.



Kymmenys lapsiperheistä ei saa lapsilisiä



Toimeentulotukia saavia lapsiperheitä on uusimpien tilastojen mukaan noin 50 000. Kymmenesosa suomalaisista lapsiperheistä ei siten saa lapsilisiä lainkaan. Näistä suuri osa on yksinhuoltajaperheitä.



- Yksinhuoltajien kotitalouksista joka neljäs sai toimeentulotukea viime vuonna eli me puhumme pääasiassa yksinhuoltajista ja heidän lapsistaan. Voidaan puhua kaikkein köyhimmistä, sanoo Kuivalainen.



Samaan tapaan myös yksinhuoltajien saamat elatustuet leikataan pois toimeentulotuesta. Kuivalaisen mukaan köyhimmille yksinhuoltajille pitäisi kiireesti miettiä jotain toimeentulolisää.



Kahden huoltajan lapsiperheistä vain viisi prosenttia on niin köyhiä, että sai toimeentulotukea viime vuonna.



Edes vaihtokauppa kaikkein rikkaimpien ja köyhimpien tulojen välillä ei lisäisi valtion tuloja. Jos köyhimpien lapsilisiä ei vähennettäisi perheen toimeentulotuesta, valtio menettäisi 150 miljoonaa. Toisaalta jos yli 100 000 vuodessa tienaavilta rikkailta poistettaisiin lapsilisät, valtio saisi lisätuloja vain kymmenen miljoonaa.



- Lapsilisän tehtävänä on tasata kustannuksia lapsiperheiden ja lapsettomien välillä, ei niinkään kustannuksia hyvä- ja huonotuloisten välillä, Kuivalainen sanoo.



http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/01/lapsilisat_on_jo_leikattu_kaikkei…

Kommentit (101)

Vierailija
1/101 |
24.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toinen kamalalta kuulostava asia on se, että toimeentulotukea saavan perheen lapsen kesätyöansiot otetaan huomioon toimeentulotuessa.



Siihen pitäisi saada korjaus. Ei varmaan innosta perheen teini-ikäisiä hakemaan töitä, jos tietää, että perheelle tulee siitä vaikeuksia. Tuskin vanhemmat raskivat lapsen kesätienestejä ottaa peheen käyttöön. Ainakin täällä meilläpäin alaikäisen on vaikea saada muuta keästyötä kuin kaupungin kesätyösetelillä parin viikon pätkää.



Lisään vielä, että me ei saada toimeentulotukea, joten itselle tämä ei ole omakohtaista.

Vierailija
2/101 |
24.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei viime viikolla ollutkaan väittelyä asiasta... Oikeudenmukaisuusperiaatteella poistetaan lapsilisät kaikilta, ei tarvitse enää väitellä asiasta!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/101 |
24.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta tuo on ihan VÄÄRIN!



Köyhää näemmä kyykytetään oikein urakalla tässä yhteiskunnassa ja niin paljon, että sitä on vähän parempituloisen ihan mahdoton käsittää.

Vierailija
4/101 |
24.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

toimeentulo on viimeinen tulomuoto perheille, joten mielestäni aivan oikein, että siinä otetaan huomioon kaikki mahdolliset tulot. Mielestäni nuorten tuloja pitäsi huomioida harkitusten!Varsinkin, jos työsuhde tiedetään olevan hyvin lyhyt.



Kyllä olen itsekkin joskus saanut toimeentuloa, joten tiedän ne summat, kyllä sillä ihan hyvin tultiin toimeen, maksettiin jopa miehen ex liiton pankkilainoja.



Lapsilisä voitaisiin tietysti poistaa kokonaan ja tilalle ottaa takaisin lapsivähennys verotukseen, mutta tästä hyötyisi vielä enmmän ns. rikkaat ja köyhät taas vähemmän.



Töitähän voi lähes jokainen tehdä onhan niihin erilaisia vaihtoehtoja; raskaampaa ja kevyttä, vähemmän aivoja vaativaa ja aivollisempaa.



Suomi on maa, jossa täytyy myös itse tehdä töitä oman hyvinvoinnin eteen: säästämällä menoissa tai konkreettista työtä.

Vierailija
5/101 |
24.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

lisää ja annetaan näille "kaikkein köyhimmille" kaksinkertainen lapsilisä? Kuka sen maksaa? Mitä nämä ihmiset ITSE tekevät päästäkseen toimeentulotuen piiristä pois- useissa tapauksissa eivät yhtään mitään, koska sossun raha on nii helppoo ja o nii hankala lähtee töihi ku sitte pitäs nousta aamulla ja viedä lapsi päivähoitoon?



Tämä lysti loppuu kohta koska MEILLÄ EI OLE VARAA siihen!

Vierailija
6/101 |
24.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

lisää ja annetaan näille "kaikkein köyhimmille" kaksinkertainen lapsilisä? Kuka sen maksaa? Mitä nämä ihmiset ITSE tekevät päästäkseen toimeentulotuen piiristä pois- useissa tapauksissa eivät yhtään mitään, koska sossun raha on nii helppoo ja o nii hankala lähtee töihi ku sitte pitäs nousta aamulla ja viedä lapsi päivähoitoon?

Tämä lysti loppuu kohta koska MEILLÄ EI OLE VARAA siihen!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/101 |
24.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuten sanottu, toimeentulotuli on se viimeinen tukimuoto, joka ei ole mikään ennalta määrätty summa. Toimeentulotuki lasketaan KAIKKIEN muiden tulojen (ja tiettyjen menojen) jäljeen niin, että perheelle jää tietty euromäärä per henki käytettäväksi kuukaudessa. Tuloista ja menoista riippuu, paljonko toimeentulotukea maksetaan.



On siis tietenkin itsestäänselvää, että lapsilisät - kuten kaikki muutkin tulot - otetaan huomioon laskettaessa kuinka paljon toimeentulotukea perhe tarvitsee jäädäkseen sen laskennallisen minimitoimeentulorajan yläpuolelle. So simple.



Ja myös se kannattaa muistaa, että lapsilistä maksetaan valtion pussista Kelalta, kun taas toimeentulotuen joutuu jokainen kunta maksamaan sitä tarvitseville asukkailleen.

Vierailija
8/101 |
24.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

lisää ja annetaan näille "kaikkein köyhimmille" kaksinkertainen lapsilisä? Kuka sen maksaa? Mitä nämä ihmiset ITSE tekevät päästäkseen toimeentulotuen piiristä pois- useissa tapauksissa eivät yhtään mitään, koska sossun raha on nii helppoo ja o nii hankala lähtee töihi ku sitte pitäs nousta aamulla ja viedä lapsi päivähoitoon?

Tämä lysti loppuu kohta koska MEILLÄ EI OLE VARAA siihen!


Varaa on ihan varmasti, sillä Usassa köyhien elatus tulee maksamaan ihan saman verran kuin Suomessakin. On ihan siitä kiinni mitä me TAHDOTAAN! Usassa köyhä joutuu varastamaan ruokansa, tekemään rikollista "työtä" elättääkseen itsensä, ja se tulee maksamaan yhteiskunnalle PALJON! Tarvitaan lisää poliiseja ja pamppuja ja vankiloita. Vakuutusyhtiöt joutuvat korvaamaan vahinkoja.

Suomessa on tehty se mahdolliseksi, että köyhän ei tarvitse lähteä rikosten poluille elättääkseen itsensä ja perheensä, vaan saa jokapäiväisen leivän pöytään. Tämä on inhimillinen asia, jota ei saa purkaa pois! Hyvinvointiyhteiskunta pitää säilyttää, sitä ei saa huonontaa. Jos köyhiä kyykytetään lisää, rikosten määrä kasvaa, ja se tulee kalliiksi.

On turha naukua ettei ole varaa. Varaa on varmasti jos tahdotaan. Kansantaloustieteen lehtori sanoi luennolla, että kumpikin järjestelmä (sekä Usa että Suomi) tulee yhtä kalliiksi, on kyse vain siitä mitä halutaan.

Jos ihmisiä halutaan kannustaa työn tekoon, pitää muistaa että paras kannustin on hyvä palkka. Että kun työnantajat muistavat tämän, niin tekijöitäkin varmasti riittää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/101 |
24.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomessa on määritelty minimitoimeentulon raja, joka lasketaan perheen lasten ja aikuisten lukumäärän perusteella. Tämä minimitoimeentulo on määritetty juuri siksi, että kaikilla suomalaisilla olisi varaa ruokaan vielä asumiskulujen yms. jälkeen.

Se että lapsilisät lasketaan tuloihin toimeentulotukea laskettaessa perustuu juurikin määriteltyyn taattuun minimitoimeentulorajaan. Se lapsilisä on ihan oikeasti REAALITULOA, rahaa, jolla ihan oikeasti saa kaupasta ruokaa.

lisää ja annetaan näille "kaikkein köyhimmille" kaksinkertainen lapsilisä? Kuka sen maksaa? Mitä nämä ihmiset ITSE tekevät päästäkseen toimeentulotuen piiristä pois- useissa tapauksissa eivät yhtään mitään, koska sossun raha on nii helppoo ja o nii hankala lähtee töihi ku sitte pitäs nousta aamulla ja viedä lapsi päivähoitoon? Tämä lysti loppuu kohta koska MEILLÄ EI OLE VARAA siihen!

Varaa on ihan varmasti, sillä Usassa köyhien elatus tulee maksamaan ihan saman verran kuin Suomessakin. On ihan siitä kiinni mitä me TAHDOTAAN! Usassa köyhä joutuu varastamaan ruokansa, tekemään rikollista "työtä" elättääkseen itsensä, ja se tulee maksamaan yhteiskunnalle PALJON! Tarvitaan lisää poliiseja ja pamppuja ja vankiloita. Vakuutusyhtiöt joutuvat korvaamaan vahinkoja. Suomessa on tehty se mahdolliseksi, että köyhän ei tarvitse lähteä rikosten poluille elättääkseen itsensä ja perheensä, vaan saa jokapäiväisen leivän pöytään. Tämä on inhimillinen asia, jota ei saa purkaa pois! Hyvinvointiyhteiskunta pitää säilyttää, sitä ei saa huonontaa. Jos köyhiä kyykytetään lisää, rikosten määrä kasvaa, ja se tulee kalliiksi. On turha naukua ettei ole varaa. Varaa on varmasti jos tahdotaan. Kansantaloustieteen lehtori sanoi luennolla, että kumpikin järjestelmä (sekä Usa että Suomi) tulee yhtä kalliiksi, on kyse vain siitä mitä halutaan. Jos ihmisiä halutaan kannustaa työn tekoon, pitää muistaa että paras kannustin on hyvä palkka. Että kun työnantajat muistavat tämän, niin tekijöitäkin varmasti riittää.

Vierailija
10/101 |
24.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomessa on määritelty minimitoimeentulon raja, joka lasketaan perheen lasten ja aikuisten lukumäärän perusteella. Tämä minimitoimeentulo on määritetty juuri siksi, että kaikilla suomalaisilla olisi varaa ruokaan vielä asumiskulujen yms. jälkeen.

Lasilisä on tarkoitettu tasaamaan alpsiperheiden ja muiden perheiden tuloeroa. Toimeentulotuessa tämä hoidetaan muuten, siis perheen kokoon suhteutetulla tuella.

Palkkatulo tai edes ansisidonnainenhan ei kasva lasten määrän mukaan. Siksi on kehitetty lapsilisäjärjestelmä kannustamaan ja auttamaan lapsia elättäviä perheitä.

Siitä olen samaa mieltä, että nuorten satunnaiset työtulot pitäisi rajata erilleen, ihan kannustussyistä ja siksi, että sillä ehkäistään passivoitumista ja syrjäytymistäkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/101 |
24.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toimeentulotuki on nimenomaan tukea käytettävissä olevien tulojen (ml. lapsilisä) lisäksi, jotta ihminen TULEE TOIMEEN. Se ei ole palkkaa, vaikka nyky-Suomessa niin moni tuntuu siten kuvittelevankin. Toimeentulotuen pitäisi olla vain väliaikainen selviytymiskeino, mutta...

Vierailija
12/101 |
24.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

köyhien yh- toimeentuloäitien pitää kahdetia töissä käyviä vanhempia?



Eikö teille jo pienenä opetettu, että jokainen perhe elää omien varojensa mukaisesti!



Älkää kadehtiko muiden varallisuutta, vaan tehkää asioittene eteen jotakin!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/101 |
24.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

kuin aiemmin oli voimassa. 90-luvun laman varjolla siitä luovuttiin. Kunnilla oli velvoite työllistää puoleksi vuodeksi pitkäaikaistyötön ja puolen vuoden työllistämistyön jälkeen liiton rahat taas juoksivat. Kukaan (tai juuri kukaan) ei pudonnut totaaliseen köyhyysloukkuun ja kaikilla säilyi ihmisarvoinen elämä ja ainakin välillä mahdollisuus työhön. Mutta eihän tämä poliittinen oikeisto tällaista mallia nykyään voi hyväksyä. Tulee kai kalliiksi, tai mitä lie selityksiä kuuluu. Tämä nykyinen systeemi se vasta kalliiksi tulee, puhumattakaan siitä inhimillisestä kärsimyksestä mikä liittyy kurjalistoköyhyyteen, siihen kun ei ole toivoakaan saada mitään työtä.

Vierailija
14/101 |
24.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

se raha on lapsille, siksi sitä pitää kaikkien saada. No näköjään joo. Toinen myytti on, että lapsilisästä ei voi kieltäytyä vaikka sitä ei tarvitsisi. No siitäkin oli uutisissa juuri viime viikolla, että kyllä sitä hakea pitää. Jos sen taas haluaa lahjoittaa pois, niin se pitää tehdä itse rahan saatuaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/101 |
24.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta mitä lapsilisien kaksinkertaistaminen hyödyttäisi toimeentulotukea nauttivilla perheillä?



Se kun on edelleenkin tuloa, tulot huomioidaan toimeentulotukea määrittäessä niin kuin menotkin.

Vierailija
16/101 |
24.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

lisää ja annetaan näille "kaikkein köyhimmille" kaksinkertainen lapsilisä? Kuka sen maksaa? Mitä nämä ihmiset ITSE tekevät päästäkseen toimeentulotuen piiristä pois- useissa tapauksissa eivät yhtään mitään, koska sossun raha on nii helppoo ja o nii hankala lähtee töihi ku sitte pitäs nousta aamulla ja viedä lapsi päivähoitoon? Tämä lysti loppuu kohta koska MEILLÄ EI OLE VARAA siihen!

kun jo etukäteen tietää, mitä siitä seuraa. Tuet katkeavat, palkkaa voi joutua odottelemaan päiviä. Jos palkkatodistusta ei saa viikkoihin, tukia ei saa tarkistettua ja sitten pitää elää ilman mitään tuloa. Lisäksi ainakin ansiosidonnaisessa jokainen tienattu euro vähentää tukea 50 senttiä.

Itse olen ollut osa-aika-pätkätyössä, mutta koska joka kk oli töitä ainakin jonkin verran, niin sain liitosta soviteltua päivärahaa. Muita tukia en saanut. Palkat ja todistukset sain ajallaan, joten liiton päivärahat pyöri myös ajallaan.

Miksei voisi olla niin, että vaikka 200 euroa voisi ansaita kuukaudessa ilman että se vaikuttaa tukiin. Sillojn löytyisi väkeä mainostenjakohommiin ja pari tuntia viikossa oleviin siivoustöihin. Nyt tuollaiset pienet hommat voi viedä perheen ahdinkoon.

Vierailija
17/101 |
24.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

vanhempien valintojen (ja kerrotaan nyt tähän, että PIENI osa valitsee toimeentuloluukun työn sijasta, yleensä se ei ole valinta)vuoksi.Meillä mies on sairautensa vuoksi työkyvytön.Minä hoidan lapsia kotona,kunnes täyttävät 3.Jos lapsilisiä ei otettaisi huomioon toim. tulotuessa, olisi meidänkin lapsilla varaa johonkin harrastukseen, voitaisiin JOSKUS tehdä jotain arjesta poikkeavaa, käydä teatterissa, elokuvissa tai muuta.Pihistelemme kaikessa, ostamme käytettynä ym. ja säästöön ei todella mitään jää.Pienetkin poikkeamat arjesta tarkoittaa sitten sitä että loppukuusta mietitään mitä syödään.

Vierailija
18/101 |
24.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt menee ihan taas päät mammoilla sekaisin...



Lapsilisän tarkoitus on tasata lapsesta koituvia menoja. Työssäkäyvät siis saavat tuon pienen tuen, joka ei tietenkään riitä edes puolikkaaseen hoitomaksua pienellä.



Kerro nyt ap, miten sinulta on viety tuki lapsesta? Sinähän saat enemmän tukea kuin työssäkäyvät, joten sinulle kompensoidaan lapsesta koituvia menoja enemmän kuin työssäkäyvälle! Sinä saat lapsilisää, toimeentulotukea ja asumislisää, ja näistä kerääntyy paljon suurempi summa kuin työssäkäyvät saavat yhteiskunnalta lapsesta.



Eihän lapsilisä ole mikään lisäraha kaiken muun päälle vaan lisäraha lapsen kuluihin. Vai väitätkö, ettei sinulle makseta toimeentulotukea ja asumislisää paremmin, koska sinulla on lapsi? Sitten ymmärtäisin väitteesi, jos et saisi noita kumpaakaan penniäkään lapsen takia lisää ja vielä lapsilisä vietäisiin pois. Sitten väitteesi olisi totta. Nyt se on puppua.

Vierailija
19/101 |
24.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

isä ei ole päivisin lasten kanssa, tuskin on niin sairas ettei voisi olla omien lasten kanssa??



- Mene töihin itse ja mies hakee lapset aikaisemmin hoidosta! Se on valinta, että haluatte molemmat olla kotona. Ei se ole yhteiskunnan asia elättää perheitä, joissa molemmat haluaa nauttia tukia!!

Vierailija
20/101 |
24.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis SINÄ olet valinnut lasten puolesta kotonaolemisen vaikka tiedät varsin hyvin, että se estää lasten harrastamisen. Nimenomaan sinun valintojesi vuoksi olette tuossa tilanteessa. Totta kai SINÄ olet vastuussa lastesi hyvinvoinnista, SINUN täytyy tehdä lastesi kannalta parhaita päätöksiä.

En tiedä yhtään perhettä, jossa kuvitellaan että molemmat vanhemmat voivat olla (syystä tai toisesta) kotona ja silti elintason pitäisi olla riittävän hyvä lasten harrastamiseen jne.

Kyllä me muutkin joudumme menemään töihin siinä vaiheessa, kun rahat eivät vaan enää riitä kotona olemiseen ja hoitovapaaseen. Sinä nyt vaan olet päättänyt olla kotona, kunnes lapset täyttävät 3v... Ja sossun pitäisi maksaa aina vaan enemmän ja enemmän, kun sinä et HALUA mennä töihin. Uskomaton ajatusmaailma.

Pistää kyllä kunnolla vihaksi niiden puolesta, jotka eivät omalle köyhyydelleen mitään voi! Kuten pienituloiset TÖISSÄKÄYVÄT yh-äidit.

lasten ei tule joutua vanhempien valintojen (ja kerrotaan nyt tähän, että PIENI osa valitsee toimeentuloluukun työn sijasta, yleensä se ei ole valinta)vuoksi.Meillä mies on sairautensa vuoksi työkyvytön.Minä hoidan lapsia kotona,kunnes täyttävät 3.Jos lapsilisiä ei otettaisi huomioon toim. tulotuessa, olisi meidänkin lapsilla varaa johonkin harrastukseen, voitaisiin JOSKUS tehdä jotain arjesta poikkeavaa, käydä teatterissa, elokuvissa tai muuta.Pihistelemme kaikessa, ostamme käytettynä ym. ja säästöön ei todella mitään jää.Pienetkin poikkeamat arjesta tarkoittaa sitten sitä että loppukuusta mietitään mitä syödään.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yhdeksän neljä