Mikä saa teidät naiset synnyttämään uudestaan? Onko synnytys edelleenkin vaiettu tabu?

Mun ainoo trauma tuli viime kesänä synnyttäessäni ekaa lasta helsingin kätilöopistolla siitä et kukaan ei neuvonut imettämisessä.Oltiin perhehuoneessa ja kätilöt teki selväks et on kauheen ruuhkasta ja kiirettä et meidän pitää itse pärjätä.Ei siis yölläkään käynyt meiän huoneessa et niin kiire oli.Mä tajusin vasta

kotona jälkeenpäin et olin liian kohtelias ja väsynyt vaatimaan apua ja sen takia mun vauvan imetyksestä ei tullu juuri mitään ja se itki nälkäänsä.Mun papruissakin lukee et ei sais edes kotiuttaa vauvaa jos syntymäpaino on laskenut vähintään 10%.Mä en mene ikinä enää sinne.Oikeen viha nousee kun mietin sitä,tekis mieli heittää molotovin koktaili kätilöiden kansliaan.=(

Mun mielestä synnytys ei vaan voi olla traumaattinen ,ainakaan pysyvästi invalidisoiva mikäli lopputuloksena on terve elävä vauva.Tai kyllähän se sairas ja vammautunut vauvakin on monelle tervetullut.AP taitaa myös ymmärtää sanan tabu merkityksen vähän väärin.

"no mä tota noin niin tien et joku sattuu vetään herneenn nenään mut mä oon vaan sitä mieltä et ei muoil voi olla hei traumoi ku mullakaan ei oo"

Siihen valmistutaan 10kk. Sitten iso, muttei mahdoton päiväurakka, jonka jälkeen voi olla muutaman päivän täysin tyytyväinen itseensä. Levätä vain ja syödä. En ole koskaan juossut maratonia, mutta tehtyäni muutaman 100km/vrk pyörälenkin ja synnytettyäni 2 lasta ymmärrän hyvin miksi joku jää maratoniin koukkuun.

Otin tämän siis esille, koska halusin tuoda esille sen vaietun tabun, että joillekin meistä naisista synnytys voi olla todella huumaava kokemus. Siis kontrollin menettämisineen, järkyttävine kipuineen. Harvoin sanon julkisesti, että minusta synnyttäminen on todella fyysisesti elämäni huippukokemuksia. Koskaan muulloin en ole oksentanut ja nähnyt harhoja kivusta. Turvallisesti.

ei toivonut, että joku vastaajista ei saisi enää lapsia eikä ilkkunut sillä, että vastaajilla olisi ystäviä. Ap:n teksti oli hyvinkin asiallista verrattuna muihin. Aloitusviesti teki kunniaa naisille, mutta tämä jäi suurimmalta osalta huomaamatta.

koske ap:takin?

Mistä ap oikeasti haluasi keskustelua ja millä lailla?

vastaukset olikin sitten täyttä paskaa, vittuilua ja vähättelyä. Mutta tätä tuo akka selvästi halusikin

että kaikki mahdolliset synnytyksen komplikaatiot ja edes hiukan mahdolliset jälkiseuraamukset puitaisiin huolella esikoista odottavien + puolisoidensa kanssa läpi? En usko, että mitään, paitsi että synnyttämään menijät pelkäisivät entistä enemmän ja vaatisivat ehkä enemmän sektioita.



Toisaalta ainakin itse olen ottaut luonteeni mukaisesti raskauteen ja synnytkseen liittyvistä asioista selvää jo ennen kuin raskaaksi tulin, ja kyllä ainakin naisten jutuissa nuo mahdolliset ongelmatkin esiintyvät usein, samoin kuin vauvalehdissä. Meillä myös mies on aina ollut valistunut, ja olemme puhuneet asioista suoraan, ei ole ollut mitään tabuja.

millä te oikein perustelette, että alatiesynnytyksen kaikki mahdolliset komplikaatiot pitää oikein kauhistelemalla kertoa, mutta jos kerrotaan sektioin riskeistä, niin se leimataan pelotteluksi? Yleisimmät riskit pitää kertoa asiallisesti ja oikein, mutta hysterian lietsominen tuskin auttaa ketään. Ei millään elämän alueella.

kakkosta pykäsin synnytyssalissa peräti 15 minuuttia, ei sitä nyt ihan kamalan rankkana suorituksena viitti mainostaa. Ja voi olla, että sinun kaltaisisasi kanssasisaria vähän ahistais... Voisin synnyttää mieluummin aina yhden lapsen kuin että otan migreenikohtauksen sillon tällön. Synnytys on nääs paljon iisimpi homma.

Miehet esimerkiksi eivät tiedä ollenkaan synnytyksestä, mitä se on, miten se sattuu ja ennen kaikkea mitä naisen alapää tulee kokemaan ja mitä mahdollisia pysyviä traumoja ja vammoja siitä jää. Itse asiassa synnyttäminen näyttää olevan siinäkin määrin tabu, että edes synnytysvalmennuksessa ei voida puhua synnytystapahtuman yksityiskohdista ääneen. Ei kerrota miltä tuntuu peräruiske, kun se annetaan liian myöhään ja supistaa. Miten nöyryyttävä se on, kun toinen tökkää jonkun letkun perseeseen, kun itse on repo ranka ja kovissa tuskissa. Ja että tästä toimenpiteestä ei tässä vaiheessa välttämättä ole hyötyä, vaan se lisää kipuja ja nopeuttaa kätilöiden iloksi synnytystä entisestään. Ei todellakaan kerrota mitä peräsuolen tai kohdun seinämien venymiä voi tulla ja miten esimerkiksi ulostetaan synnytyksen jälkeen, kun tikit sattuu ja nämä venymät kerää paskaa pussiin, eikä mitään tule ulos. Ei näistä arvon rouvat puhuta ja jotenkin siellä laitoksella tulee olo, että niistä ei saisi valittaakaan, jos yleisvointi on muuten hyvä ja synnytys mennyt ok. Luulisi, että kätilö kysyisi, että miten se sun kakkaaminen onnistuu nyt kun tuli tuo pullistuma (itsepähän sen näki alapäätä tutkiessa), niin ei sanaakaan. Monet näistä ongelmista tulee esille vasta kotona. Minun oma neuvolatäti oli kovin vaisu ennen synnytystä näistä asioista, vaikka kysyin suoraan. Hymyili vaan, että kyllä se vauva sieltä ulos tulee. Ihan jäi vaikutelma, että nämä tädit on vaan iloisia, kun tietävät, että tuokin nainen joutuu kärsimään hänen kohtalonsa ja siitäpähän saa ähäskutti, kun on kehdannut vointiaan valitella täällä, vaikka ei ole kuin päänsärkyä (kyllä mä säryt sulle näytän).

Mutta joo. Ei ole tabu. Kaikki naiset puhuu synnytyksistä synnyttäneiden kesken. Harva vaan ottaa puheeksi veren, suolenpätkät, oksennuksen, ulosteen, karkailevat pissat jne..

ettei haluta pelotella ensikertalaista. Ja ensikertalainen ei edes uskoisi tuosta puheesta puoliakaan jos joku sanoisi. Jälkikäteen niistä puhutaan vain jos asianomainen itse aloittaa. Koska ei voi tietää onko ulostaminen joka mammalle ongelma niin mitä sitä turhaan tuomaan esille. Jokuhan voi vaikka kokea sellaisen kyselyn intimiteettiään loukkavaksi.

Sillä perusteella kätilön pitäisi varoa synnytyksessäkin, kun sehän loukkaa intimiteettiä. Minusta on ihan ok edes kysyä, että onnistuuko ulostaminen? Onnistuuko pissaaminen? Siinä ole mitään intimiteetin loukkaamista. Koskaan ei voi tietää. Kumpi se on pienempi paha, kysyä pari yksinkertaista kysymystä, jotka johtavat keskusteluun esimerkiksi siitä, millaiset vaikeudet ovat ohimeneviä ja mihin olisi syytä puuttua. Ekakertalainen ei nimen omaan ehkä osaa valittaa, jos on jotain outoa meneillään, koska olettaa, että ne menevät ohi. Niistä ei puhuta siksi, että kätilöt ei halua puhua inhottavista asioista, jos ei ole pakko. Ja voin nyt korostaa, että minulle ei jäänyt traumoja, vaikka jotain fyysistä vammaa jäikin. En usko, että suurin osa kokee samaa kuin minä ja lopulta oma synnytykseni oli helppo. Ei tarvittu edes mitään imukuppeja. Kivut oli tietenkin helvetilliset. Ainut trauma, joka minulle ehkä jäi on nimen omaan se, että neuvolassa ei puhuttu mitään todellisista vaikeuksista, jotka seuraavat nimen omaan synnytyksen jälkeen. Siis miten hoitaa virtsaamisvaivoja ja ulostamisvaikeutta. Ne on kuitenkin aika yleisiä, vaikka useimmilla vain ohimeneviä. Esim minusta äitiyspakkaukseen voisi kuulua ne emättimen jumppapallot ja ohjeita näistä synnytyksen jälkeisistä ongelmista, joissa olisi syytä kääntyä lääkärin puoleen. Nimittäin jälkitarkastus ei ole kovinkaan heti synnytyksen jälkeen ja sitä mielellään siinä välissä kävisi paskalla useammankin kerran.

mutta traumaattinen synnytys ilmiselvästi on. Jokaisen pitäisi täälläkin iloita siitä, että on sen saanut kokea, kipu on hyväksi, jos siihen osaa vain suhtautua ja tikit alapäässä kuin sotamuistoja konsanaan... Sotamuistoista puheen ollen, toinen pappani selviytyi sodasta reippaana ja iloisena, muisteli sotaa välillä ihan kuin mitä tahansa kokemusta. Toinen alkoholisoitui vahvasti eikä kyennyt koskaan kertomaan mitään aiheesta. Oliko niin, että se, joka alkoholisoitui oli heikko ja tyhmä, ei ymmärtänyt noudattaa upseerien ohjeita eikä tajunnut, että kokemushan oli voimaannuttava ja vahvistava? Vähän kärjistetty esimerkki, mutta traumaattinen synnytys on traumaattinen. Itse olin heti aloituksen lukiessani iloinen, että siinä luki tuo traumaattinen ja ajattelin onnellisena, että kerrankin saan olla lukematta näistä parin tunnin synnytyksistä, joissa kipu varmasti on ihan mieletöntä mutta homma ohi hetkessä. Käsitin, että ap hämmästeli, miten traumaattisen synnytyksen jälkeen voidaan hankkia toinen lapsi. No, luin otsikon sitten kommenttien jälkeen uudestaan ja ymmärsin, että eihän siinä rajattu nämä helpot synnytykset varsinaisesti pois. Harmi! Täältä av:ltä saa harvoin tukea ja empatiaa. Alle 20 viestiä vastattu ap:n jälkeen ja ap on ehditty haukkua, omat synnytykset ja kivunsietokyvyt kehuttua ja ehtipä joku tuolla ilmoittaa, että ap:n kätilö ei ollut tehnyt virhettä, vaikka heti perään tuli runsaasti viestejä, joissa valitettiin, miksi ap ei kerro mitään omasta synnytyksestään... Niin, ja tietty joku vielä ehti pian sen jälkeen kirjoittaa, ettei sellaistakaan viestiä ole, missä kukaan olisi kätilöstä mitään maininnut. Av parhaimmillaan! Miksi ei voida vastata asiallisesti ap:n viestiin olettamatta mitään ylimääräistä ja analysoimatta ap:tä turhasta valittajaksi? Traumaattinen kokemus on aina yksilöllinen kokemus eikä se tee kokijasta huonompaa, heikompaa tai typerämpää, mitä täällä jotkut yrittivät ihan rautalangasta vääntää. Ap:n olisi pitänyt katsoa peiliin ja lukea omat viestinsä... No, minä ne luin, ja ymmärrän oikein hyvin, miksi ap loukkaantui. Kun kaikkivoipainen av-mamma jyrää, niin katujyrä jää kyllä toiseksi! Eka synnytykseni ei ollut traumaattinen mutta koin sen äärimmäisen epämiellyttävänä ja rankkana kokemuksena. Avautumisvaihe kesti 20 tuntia, joista useamman tunnin oksensin ja olin sellaisessa kiputilassa, mistä ei oikein päässyt mihinkään. Synnytys käynnistettiin, joten olin kiinni tippaletkuissa enkä kyennyt kävelemään. En ymmärtänyt ensimmäisten kuuden tunnin jälkeen, mitä tapahtui. Tuntui, että olin vain heittopussi, jota käänneltiin ja väänneltiin ja aina vain lisättiin oksitosiinin määrää, vaikka kipu oli aivan sietämätöntä. Ponnistusvaihe olikin sitten yhtä hymyä tuohon verrattuna, kesti vain 30 minuuttia eikä sattunut juuri lainkaan. Ekat sanat miehelle olivat, että ei koskaan enää ja samat sanat toistin vielä puolen vuoden päästä. Silloin jo tosin tiesin kokemustani jakaneena muiden äitien kanssa, että eipä tuo ehkä ollut mikään ihan järkky synnytys ja että mikään ei ollut mennyt vikaan, kaikki sujui periaatteessa kuin oppikirjan mukaan. Parin vuoden päästä aloin miettiä, että ehkä olisi hyvä kokea erilainen synnytys. Ja jos se olisikin samanlainen, voisin yrittää olla enemmän läsnä ja kysellä kätilöltä vaihtoehtoja kipuun. Nythän jo tiesin, miten se synnytys periaatteessa eteni. Toinen synnytykseni oli sitten traumaattinen eikä ensimmäinen huono kokemus auttanut asiaa lainkaan. Traumaattinen on yksilöllinen kokemus, mutta koen traumaattiseksi nimenomaan sen, että jokin menee vikaan. Oma synnytykseni päätyi 12 tunnin avautumisvaiheen ja 2 tunnin ponnistusvaiheen jälkeen hätäsektioon. Lapsi joutui teholle, itse pääsin osastolle pienten ongelmien jälkeen vasta seuraavana päivänä ilman lastani. Pysyin tyynenä ja rauhallisena, ja onneksi lapsikin toipui, vaikka sairaalassa joutuukin ravaamaan nämä ekat vuodet erilaisissa tarkistuksissa ja terapioissa. Trauma syntyi, kun kätilö tuli juttelemaan kanssani parin päivän jälkeen ja totesi minua silmiin katsoen, että koko homman olisi voinut välttää, jos olisin silloin heti avautumisvaiheessa hänen ohjeidensa mukaan kävellyt käytävällä enkä mennyt suihkuun (vauva oli siis väärässä tarjonnassa, napanuora kaksi kertaa kaulan ympäri). KUn kätilö ehdotti käytävällä kävelyä, sanoin, että jalkoihini sattuu, voinko mieluummin mennä lämpimään suihkuun ja kätilö piti sitä hyvänä ajatuksena. Ei ehdottanut kävelyä enää sen jälkeen... Sain siis tietää kaksi päivää lapseni syntymän jälkeen, että hätäsektio, lapseni synnytysasfyksia, tehohoito ja mahdolliset kehityshäiriöt olisi voitu välttää, jos vain olisin kävellyt käytävillä enkä itsekkäänä mennyt suihkuun... Vaikka miten asiaa pähkäilen, en pääse ajatuksesta, että kätilö oli ilkeä. Oikeassa? En tiedä. En ole kätilö. Siksi kysyinkin häneltä, voinko mieluummin mennä suihkuun. En vaatinut suihkua, kysyin. Olisi mukavaa, jos kätilöt voisivat tässä vaiheessa selostaa synnyttäjälle, mitä haittaa heidän pyytämästään vaihtoehdosta voi olla. Jokainen synnyttäjä kun varmasti haluaa sitä lapsensa parasta. Olen miettinyt miljoona kertaa, miksi en vain mennyt kävelemään. Syy löytyy ekasta synnytyksestä, jolloin tein niin kuin käskettiin ja koin olevani heittopussi, jota pompoteltiin mielivaltaisesti minne parhaiten haluttiin. Nyt halusin olla itse tietoinen vaihtoehdoista. Ja siksi ehdotin suihkua... On olemassa ilkeitä ihmisiä, ja tuo kätilö, joka puhui koko ajan pehmeällä ja lässyttävällä äänellä, on mielestäni yksi ilkeimmistä ihmisistä, mitä olen koskaan tavannut. Haaveilen kyllä kolmannesta lapsesta. Olen vain miettinyt, miten ihmeessä sen uskaltaisin synnyttää. En halua synnytykseeni kätilöitä. Haluan mielettömän armeijan lääkäreitä. Ja ehkä sektion. Se kun taitaa olla vaarallisin äidille, ei niinkään lapselle. Joka tapauksessa haluan sellaisen lääkärin, joka voi antaa kaikki vaihtoehdot kerralla eikä tulla sitten jälkikäteen näsäviisaana vittuilemaan. Jos siis ikinä uskallan harkita kolmatta lasta. Kaksikin kyllä riittää. Enkä enempää synnytystraumoja itselleni halua.

Naiset itse maalaa kertomuksiaan muhevammiksi. Synnytyksiä tulee vähätellä. Itse vähättelen naisia, jotak kertoo "kamalista" synnytyksistään. Luusereita he ovat.

Tätä ihmettelen suuresti. Itselläni synnytys niin traumaattinen kokemus, etten voi edes kuvitella toisen lapsen hankitaa. Mielestäni synnytyksiä vähätellään usein. Naisten pitäisi ottaa suurempi kunnia tekemästään työstä.

Mun ainoo trauma tuli viime kesänä synnyttäessäni ekaa lasta helsingin kätilöopistolla siitä et kukaan ei neuvonut imettämisessä.Oltiin perhehuoneessa ja kätilöt teki selväks et on kauheen ruuhkasta ja kiirettä et meidän pitää itse pärjätä.Ei siis yölläkään käynyt meiän huoneessa et niin kiire oli.Mä tajusin vasta kotona jälkeenpäin et olin liian kohtelias ja väsynyt vaatimaan apua ja sen takia mun vauvan imetyksestä ei tullu juuri mitään ja se itki nälkäänsä.Mun papruissakin lukee et ei sais edes kotiuttaa vauvaa jos syntymäpaino on laskenut vähintään 10%.Mä en mene ikinä enää sinne.Oikeen viha nousee kun mietin sitä,tekis mieli heittää molotovin koktaili kätilöiden kansliaan.=(

Kätilön työ on oikeasti nykyään pelkkää kiirettä ja näin ei saisi olla. Luuletko, että kätilöt tykkää siitä? Minusta on asiatonta heittää molotovin koktaili kansliaan, kannattaisiko vaatia parempaa terveydenhuoltoa? Vastustaa sairaaloiden sulkemista? Vaatia enemmän kätilöitä? Mennään ihan minimimiehityksellä ja päättjätkään ei tajua, että synnytyksissä tulee aina olemaan ruuhkia ja hilaisia hetkiä, mutta henkilökkuntaa ei voida palkata sen mukaan. Se on tietysti väärin ja siksi moni hyvä kätilö vaihtaa alaa, koska kokee ettei pysty tekemään työtä niin hyvin, kuin haluaisi/pitäisi. Ja sama, ellei pahempi tilanne vanhusten hoidossa. Eikä täällä päiväkotitilannettakaan kehuta.

Miehet esimerkiksi eivät tiedä ollenkaan synnytyksestä, mitä se on, miten se sattuu ja ennen kaikkea mitä naisen alapää tulee kokemaan ja mitä mahdollisia pysyviä traumoja ja vammoja siitä jää. Itse asiassa synnyttäminen näyttää olevan siinäkin määrin tabu, että edes synnytysvalmennuksessa ei voida puhua synnytystapahtuman yksityiskohdista ääneen. Ei kerrota miltä tuntuu peräruiske, kun se annetaan liian myöhään ja supistaa. Miten nöyryyttävä se on, kun toinen tökkää jonkun letkun perseeseen, kun itse on repo ranka ja kovissa tuskissa. Ja että tästä toimenpiteestä ei tässä vaiheessa välttämättä ole hyötyä, vaan se lisää kipuja ja nopeuttaa kätilöiden iloksi synnytystä entisestään. Ei todellakaan kerrota mitä peräsuolen tai kohdun seinämien venymiä voi tulla ja miten esimerkiksi ulostetaan synnytyksen jälkeen, kun tikit sattuu ja nämä venymät kerää paskaa pussiin, eikä mitään tule ulos. Ei näistä arvon rouvat puhuta ja jotenkin siellä laitoksella tulee olo, että niistä ei saisi valittaakaan, jos yleisvointi on muuten hyvä ja synnytys mennyt ok. Luulisi, että kätilö kysyisi, että miten se sun kakkaaminen onnistuu nyt kun tuli tuo pullistuma (itsepähän sen näki alapäätä tutkiessa), niin ei sanaakaan. Monet näistä ongelmista tulee esille vasta kotona. Minun oma neuvolatäti oli kovin vaisu ennen synnytystä näistä asioista, vaikka kysyin suoraan. Hymyili vaan, että kyllä se vauva sieltä ulos tulee. Ihan jäi vaikutelma, että nämä tädit on vaan iloisia, kun tietävät, että tuokin nainen joutuu kärsimään hänen kohtalonsa ja siitäpähän saa ähäskutti, kun on kehdannut vointiaan valitella täällä, vaikka ei ole kuin päänsärkyä (kyllä mä säryt sulle näytän). Mutta joo. Ei ole tabu. Kaikki naiset puhuu synnytyksistä synnyttäneiden kesken. Harva vaan ottaa puheeksi veren, suolenpätkät, oksennuksen, ulosteen, karkailevat pissat jne..

haluaisitko sitten itse ohjata jonkun kauhuleffan synnytysaiheesta? Sinäkään et nyt ymmärrä, että kaikki eivät koe, niin kuin sinä. Itse en koe esim. peräruisketta mitenkään nöyryyttävänä. Ekassa pyysin itse. Rutiininomaisesti ei enää anneta. Ja jos annetaan, niin siihen on hyvä syy. Kaikki tila on hyödyksi, eli virtsarakko on hyvä olla tyhja ja jos on ollut vatsa kovalla, peräruiske voi olla paikallaan. Ei siinä ole mitään nöryyttävää. Ja jos tuntemus on ollut epämiellyttävä, se on valitettavaa, mutta on saattanut silti olla tilanteessasti oikea ratkaisu. Ja mun mies tietää todella paljon synnytyksestä, johtuu myös minun ammatista ja mielenkiinnosta, mutta onhan se miehestä itsestä kiinni ja myös häntä ympäröivistä naisista, kuinka paljon tietää.

En väitä, että synnytysvalmennus on kaikkialla hyvällä mallilla ja neuvolan terveydenhoitajat ovat aivan liian harvoin kätilöitä, joten varsinaisesti he eivät ole alan ammattilaisia... Mutta kaikilta naisilta seurataan synnytyksen jälkeen ulostaminen ja virtsaaminen. Ja tarkoitus ei kai ole valittaa, vaan pyytää apua ongelmiinsa. Oletko nyt oikeasti sitä mieltä, että synnyttämättömälle naiselle kannattaa luetella kaikki mahdolliset ongelmat, mitkä voivat aiheutua? Niistä et nimittäin itsekään tiedä vielä mitään. Suurin osa synnytyksistä sujuu hyvin ja pienet repeämät kuuluvat asiaan ja paranevat hyvin. Lapsivuodeaika on se aika, kun synnytyksestä toivutaan. Kaikki eivät koe sitä niin kamalana, kuin sinä. Ei voi mitenkään kertoa etukäteen kaikille kaikesta juuri heidän haluamallaan tavalla. Ja asiallisiin kysymyksiin ammattilaiset yleensä vastaavat asiallisesti ja oikein.

olen sen ottanut itsekin joskus ennen raskauksia ihan kotona. Mutta se, että se annetaan liian myöhään, kun ei enää edes pysy jaloillaan ja selkeästi vain supistuksia voimistamaan. Tuossa kiputilassa ei voi enää hallitusti tyhjentää suolta peräruiskeella, koska ei pysy tolpilla. Tässä tilanteessa kätilöt tekivät yhtä aikaa kaikki supistuksia lisäävät operaatiot, oksitosiinitippa, kalvojen puhkaisu ja peräruiske, eli motiivi oli ihan väärä. Kättäri oli ihan täysi ja halusivat vaan helpon synnyttäjän vauhdilla pois alta. Se siitä. Minulla ei ole traumoja ja minä en edes kokenut ikävää synnytystä. Kokonaisuus oli ihan ok. Ja esimerkiksi anestesialääkäri oli ihan ok. Mutta esimerkiksi kiire saa ihmiset toimimaan itsekkäästi ja siinä on sitten kaikki voimaannuttavat kokemukset kaukana. Seuraava pulla uunista ulos!

Ja kyllä uskon, että suurin osa äideistä kokee synnytyksen ihan hienona kokemuksena. Halusin vaan lohduttaa ap:ta. Ja sori nyt vaan, mutta minusta siinä ei ole mitään kauhua puhua suht yleisistä komplikaatioista asiallisesti. Ja nämä ulostamis ja pissaamisvaivat, seksiongelmatkin ovat suhteellisen yleisiä synnytyksen jälkeen.

Miehet esimerkiksi eivät tiedä ollenkaan synnytyksestä, mitä se on, miten se sattuu ja ennen kaikkea mitä naisen alapää tulee kokemaan ja mitä mahdollisia pysyviä traumoja ja vammoja siitä jää. Itse asiassa synnyttäminen näyttää olevan siinäkin määrin tabu, että edes synnytysvalmennuksessa ei voida puhua synnytystapahtuman yksityiskohdista ääneen. Ei kerrota miltä tuntuu peräruiske, kun se annetaan liian myöhään ja supistaa. Miten nöyryyttävä se on, kun toinen tökkää jonkun letkun perseeseen, kun itse on repo ranka ja kovissa tuskissa. Ja että tästä toimenpiteestä ei tässä vaiheessa välttämättä ole hyötyä, vaan se lisää kipuja ja nopeuttaa kätilöiden iloksi synnytystä entisestään. Ei todellakaan kerrota mitä peräsuolen tai kohdun seinämien venymiä voi tulla ja miten esimerkiksi ulostetaan synnytyksen jälkeen, kun tikit sattuu ja nämä venymät kerää paskaa pussiin, eikä mitään tule ulos. Ei näistä arvon rouvat puhuta ja jotenkin siellä laitoksella tulee olo, että niistä ei saisi valittaakaan, jos yleisvointi on muuten hyvä ja synnytys mennyt ok. Luulisi, että kätilö kysyisi, että miten se sun kakkaaminen onnistuu nyt kun tuli tuo pullistuma (itsepähän sen näki alapäätä tutkiessa), niin ei sanaakaan. Monet näistä ongelmista tulee esille vasta kotona. Minun oma neuvolatäti oli kovin vaisu ennen synnytystä näistä asioista, vaikka kysyin suoraan. Hymyili vaan, että kyllä se vauva sieltä ulos tulee. Ihan jäi vaikutelma, että nämä tädit on vaan iloisia, kun tietävät, että tuokin nainen joutuu kärsimään hänen kohtalonsa ja siitäpähän saa ähäskutti, kun on kehdannut vointiaan valitella täällä, vaikka ei ole kuin päänsärkyä (kyllä mä säryt sulle näytän). Mutta joo. Ei ole tabu. Kaikki naiset puhuu synnytyksistä synnyttäneiden kesken. Harva vaan ottaa puheeksi veren, suolenpätkät, oksennuksen, ulosteen, karkailevat pissat jne..

haluaisitko sitten itse ohjata jonkun kauhuleffan synnytysaiheesta? Sinäkään et nyt ymmärrä, että kaikki eivät koe, niin kuin sinä. Itse en koe esim. peräruisketta mitenkään nöyryyttävänä. Ekassa pyysin itse. Rutiininomaisesti ei enää anneta. Ja jos annetaan, niin siihen on hyvä syy. Kaikki tila on hyödyksi, eli virtsarakko on hyvä olla tyhja ja jos on ollut vatsa kovalla, peräruiske voi olla paikallaan. Ei siinä ole mitään nöryyttävää. Ja jos tuntemus on ollut epämiellyttävä, se on valitettavaa, mutta on saattanut silti olla tilanteessasti oikea ratkaisu. Ja mun mies tietää todella paljon synnytyksestä, johtuu myös minun ammatista ja mielenkiinnosta, mutta onhan se miehestä itsestä kiinni ja myös häntä ympäröivistä naisista, kuinka paljon tietää.

En väitä, että synnytysvalmennus on kaikkialla hyvällä mallilla ja neuvolan terveydenhoitajat ovat aivan liian harvoin kätilöitä, joten varsinaisesti he eivät ole alan ammattilaisia... Mutta kaikilta naisilta seurataan synnytyksen jälkeen ulostaminen ja virtsaaminen. Ja tarkoitus ei kai ole valittaa, vaan pyytää apua ongelmiinsa. Oletko nyt oikeasti sitä mieltä, että synnyttämättömälle naiselle kannattaa luetella kaikki mahdolliset ongelmat, mitkä voivat aiheutua? Niistä et nimittäin itsekään tiedä vielä mitään. Suurin osa synnytyksistä sujuu hyvin ja pienet repeämät kuuluvat asiaan ja paranevat hyvin. Lapsivuodeaika on se aika, kun synnytyksestä toivutaan. Kaikki eivät koe sitä niin kamalana, kuin sinä. Ei voi mitenkään kertoa etukäteen kaikille kaikesta juuri heidän haluamallaan tavalla. Ja asiallisiin kysymyksiin ammattilaiset yleensä vastaavat asiallisesti ja oikein.

olen sen ottanut itsekin joskus ennen raskauksia ihan kotona. Mutta se, että se annetaan liian myöhään, kun ei enää edes pysy jaloillaan ja selkeästi vain supistuksia voimistamaan. Tuossa kiputilassa ei voi enää hallitusti tyhjentää suolta peräruiskeella, koska ei pysy tolpilla. Tässä tilanteessa kätilöt tekivät yhtä aikaa kaikki supistuksia lisäävät operaatiot, oksitosiinitippa, kalvojen puhkaisu ja peräruiske, eli motiivi oli ihan väärä. Kättäri oli ihan täysi ja halusivat vaan helpon synnyttäjän vauhdilla pois alta. Se siitä. Minulla ei ole traumoja ja minä en edes kokenut ikävää synnytystä. Kokonaisuus oli ihan ok. Ja esimerkiksi anestesialääkäri oli ihan ok. Mutta esimerkiksi kiire saa ihmiset toimimaan itsekkäästi ja siinä on sitten kaikki voimaannuttavat kokemukset kaukana. Seuraava pulla uunista ulos!

Ja kyllä uskon, että suurin osa äideistä kokee synnytyksen ihan hienona kokemuksena. Halusin vaan lohduttaa ap:ta. Ja sori nyt vaan, mutta minusta siinä ei ole mitään kauhua puhua suht yleisistä komplikaatioista asiallisesti. Ja nämä ulostamis ja pissaamisvaivat, seksiongelmatkin ovat suhteellisen yleisiä synnytyksen jälkeen.

seurata ulostamista ja virtsaamista. Minun kohdallani tehtiin vain alapää tarkastus. Mainitsin muistaakseni vielä ulostamisvaikeudesta ja ei mitään reaktiota. Ja siis synnytyksen jälkeen sitä kai olettaa, että kipu on kova, mutta kun se kestää viikkoja, kuukausia.

molemmissa synnytyksissä (tai niiden jälkeen) kysytty sekä synnärillä että neuvolassa onnistuuko virtsaaminen ja ulostaminen. Riippuu ilmeisesti paikasta,.

Mun ainoo trauma tuli viime kesänä synnyttäessäni ekaa lasta helsingin kätilöopistolla siitä et kukaan ei neuvonut imettämisessä.Oltiin perhehuoneessa ja kätilöt teki selväks et on kauheen ruuhkasta ja kiirettä et meidän pitää itse pärjätä.Ei siis yölläkään käynyt meiän huoneessa et niin kiire oli.Mä tajusin vasta kotona jälkeenpäin et olin liian kohtelias ja väsynyt vaatimaan apua ja sen takia mun vauvan imetyksestä ei tullu juuri mitään ja se itki nälkäänsä.Mun papruissakin lukee et ei sais edes kotiuttaa vauvaa jos syntymäpaino on laskenut vähintään 10%.Mä en mene ikinä enää sinne.Oikeen viha nousee kun mietin sitä,tekis mieli heittää molotovin koktaili kätilöiden kansliaan.=(

Kätilön työ on oikeasti nykyään pelkkää kiirettä ja näin ei saisi olla. Luuletko, että kätilöt tykkää siitä? Minusta on asiatonta heittää molotovin koktaili kansliaan, kannattaisiko vaatia parempaa terveydenhuoltoa? Vastustaa sairaaloiden sulkemista? Vaatia enemmän kätilöitä? Mennään ihan minimimiehityksellä ja päättjätkään ei tajua, että synnytyksissä tulee aina olemaan ruuhkia ja hilaisia hetkiä, mutta henkilökkuntaa ei voida palkata sen mukaan. Se on tietysti väärin ja siksi moni hyvä kätilö vaihtaa alaa, koska kokee ettei pysty tekemään työtä niin hyvin, kuin haluaisi/pitäisi. Ja sama, ellei pahempi tilanne vanhusten hoidossa. Eikä täällä päiväkotitilannettakaan kehuta.

Kyllä käitlöiden piäisi kaikkia ehtiä auttamaan. Päättäjiin ym on turha aina vedota. Kyllä yksilölläkin on velvollisuuksia!

on ihan fakta, että sama ihminen ei voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Vai kykenettekö te siihen? Kätilö ei voi jakautua kahtia.

t. ei kätilö, mutta hoitoalalla muuten turhautuva (ja kyllä todellakin yritän parhaani)

Mun ainoo trauma tuli viime kesänä synnyttäessäni ekaa lasta helsingin kätilöopistolla siitä et kukaan ei neuvonut imettämisessä.Oltiin perhehuoneessa ja kätilöt teki selväks et on kauheen ruuhkasta ja kiirettä et meidän pitää itse pärjätä.Ei siis yölläkään käynyt meiän huoneessa et niin kiire oli.Mä tajusin vasta kotona jälkeenpäin et olin liian kohtelias ja väsynyt vaatimaan apua ja sen takia mun vauvan imetyksestä ei tullu juuri mitään ja se itki nälkäänsä.Mun papruissakin lukee et ei sais edes kotiuttaa vauvaa jos syntymäpaino on laskenut vähintään 10%.Mä en mene ikinä enää sinne.Oikeen viha nousee kun mietin sitä,tekis mieli heittää molotovin koktaili kätilöiden kansliaan.=(

Kätilön työ on oikeasti nykyään pelkkää kiirettä ja näin ei saisi olla. Luuletko, että kätilöt tykkää siitä? Minusta on asiatonta heittää molotovin koktaili kansliaan, kannattaisiko vaatia parempaa terveydenhuoltoa? Vastustaa sairaaloiden sulkemista? Vaatia enemmän kätilöitä? Mennään ihan minimimiehityksellä ja päättjätkään ei tajua, että synnytyksissä tulee aina olemaan ruuhkia ja hilaisia hetkiä, mutta henkilökkuntaa ei voida palkata sen mukaan. Se on tietysti väärin ja siksi moni hyvä kätilö vaihtaa alaa, koska kokee ettei pysty tekemään työtä niin hyvin, kuin haluaisi/pitäisi. Ja sama, ellei pahempi tilanne vanhusten hoidossa. Eikä täällä päiväkotitilannettakaan kehuta.

Kyllä käitlöiden piäisi kaikkia ehtiä auttamaan. Päättäjiin ym on turha aina vedota. Kyllä yksilölläkin on velvollisuuksia!

minä lainasin kirjastosta lääketieteen opiskelijoden naistentautien ja synnytyksen kurssikirjan. Oli asiat sitten just eikä melkein niin kuin todellisuudessa. Synnytyksessä ei sitten yllätyksiä tullut.



Kipuun osasi suhtautua ja ulostamiseen ja kaikkeen muuhun "noloon". Suosittelen!

minä lainasin kirjastosta lääketieteen opiskelijoden naistentautien ja synnytyksen kurssikirjan. Oli asiat sitten just eikä melkein niin kuin todellisuudessa. Synnytyksessä ei sitten yllätyksiä tullut.

Kipuun osasi suhtautua ja ulostamiseen ja kaikkeen muuhun "noloon". Suosittelen!

Aika hyvä! Pitääpä ihan lukaista. Mikä kirja?

mutta suurimmista kirjastoista löytyy lääketieteen luokasta.Itse asuin siihen aikaan Tampereella ja Metsosta löytyi (siis kaupungin pääkirjasto).

kerrankin joku puhuu asiaa! Tuntuu, että täällä jos kertoo vaativansa tietoa, niin täällä hyökätään päälle kuin yleinen syyttäjä, että olet vain heikko yksilö. Tsiisus mitä porukkaa.