Mikä saa teidät naiset synnyttämään uudestaan? Onko synnytys edelleenkin vaiettu tabu?

Monet synnyttäjät valitetavasti ovat harhaluulojensa ja ennakko-odotustensa vallassa. Sitten syntyy ongelmia kun todellisuus onkin toisenlainen.



Suosittelen oikean tiedon hankintaa.Täältä sitä ei aina saa, koska monesti synnytykset NIIN pelkkää pätemistä. Eikä niitä voi kumotakaan, koska kyse on aina toisen ihmisen subjektiivisesta kokemuksesta.

mutta traumaattinen synnytys ilmiselvästi on. Jokaisen pitäisi täälläkin iloita siitä, että on sen saanut kokea, kipu on hyväksi, jos siihen osaa vain suhtautua ja tikit alapäässä kuin sotamuistoja konsanaan...

Sotamuistoista puheen ollen, toinen pappani selviytyi sodasta reippaana ja iloisena, muisteli sotaa välillä ihan kuin mitä tahansa kokemusta. Toinen alkoholisoitui vahvasti eikä kyennyt koskaan kertomaan mitään aiheesta. Oliko niin, että se, joka alkoholisoitui oli heikko ja tyhmä, ei ymmärtänyt noudattaa upseerien ohjeita eikä tajunnut, että kokemushan oli voimaannuttava ja vahvistava?

Vähän kärjistetty esimerkki, mutta traumaattinen synnytys on traumaattinen. Itse olin heti aloituksen lukiessani iloinen, että siinä luki tuo traumaattinen ja ajattelin onnellisena, että kerrankin saan olla lukematta näistä parin tunnin synnytyksistä, joissa kipu varmasti on ihan mieletöntä mutta homma ohi hetkessä. Käsitin, että ap hämmästeli, miten traumaattisen synnytyksen jälkeen voidaan hankkia toinen lapsi. No, luin otsikon sitten kommenttien jälkeen uudestaan ja ymmärsin, että eihän siinä rajattu nämä helpot synnytykset varsinaisesti pois. Harmi!

Täältä av:ltä saa harvoin tukea ja empatiaa. Alle 20 viestiä vastattu ap:n jälkeen ja ap on ehditty haukkua, omat synnytykset ja kivunsietokyvyt kehuttua ja ehtipä joku tuolla ilmoittaa, että ap:n kätilö ei ollut tehnyt virhettä, vaikka heti perään tuli runsaasti viestejä, joissa valitettiin, miksi ap ei kerro mitään omasta synnytyksestään... Niin, ja tietty joku vielä ehti pian sen jälkeen kirjoittaa, ettei sellaistakaan viestiä ole, missä kukaan olisi kätilöstä mitään maininnut. Av parhaimmillaan!

Miksi ei voida vastata asiallisesti ap:n viestiin olettamatta mitään ylimääräistä ja analysoimatta ap:tä turhasta valittajaksi? Traumaattinen kokemus on aina yksilöllinen kokemus eikä se tee kokijasta huonompaa, heikompaa tai typerämpää, mitä täällä jotkut yrittivät ihan rautalangasta vääntää. Ap:n olisi pitänyt katsoa peiliin ja lukea omat viestinsä... No, minä ne luin, ja ymmärrän oikein hyvin, miksi ap loukkaantui. Kun kaikkivoipainen av-mamma jyrää, niin katujyrä jää kyllä toiseksi!

Eka synnytykseni ei ollut traumaattinen mutta koin sen äärimmäisen epämiellyttävänä ja rankkana kokemuksena. Avautumisvaihe kesti 20 tuntia, joista useamman tunnin oksensin ja olin sellaisessa kiputilassa, mistä ei oikein päässyt mihinkään. Synnytys käynnistettiin, joten olin kiinni tippaletkuissa enkä kyennyt kävelemään. En ymmärtänyt ensimmäisten kuuden tunnin jälkeen, mitä tapahtui. Tuntui, että olin vain heittopussi, jota käänneltiin ja väänneltiin ja aina vain lisättiin oksitosiinin määrää, vaikka kipu oli aivan sietämätöntä. Ponnistusvaihe olikin sitten yhtä hymyä tuohon verrattuna, kesti vain 30 minuuttia eikä sattunut juuri lainkaan. Ekat sanat miehelle olivat, että ei koskaan enää ja samat sanat toistin vielä puolen vuoden päästä. Silloin jo tosin tiesin kokemustani jakaneena muiden äitien kanssa, että eipä tuo ehkä ollut mikään ihan järkky synnytys ja että mikään ei ollut mennyt vikaan, kaikki sujui periaatteessa kuin oppikirjan mukaan. Parin vuoden päästä aloin miettiä, että ehkä olisi hyvä kokea erilainen synnytys. Ja jos se olisikin samanlainen, voisin yrittää olla enemmän läsnä ja kysellä kätilöltä vaihtoehtoja kipuun. Nythän jo tiesin, miten se synnytys periaatteessa eteni.

Toinen synnytykseni oli sitten traumaattinen eikä ensimmäinen huono kokemus auttanut asiaa lainkaan. Traumaattinen on yksilöllinen kokemus, mutta koen traumaattiseksi nimenomaan sen, että jokin menee vikaan. Oma synnytykseni päätyi 12 tunnin avautumisvaiheen ja 2 tunnin ponnistusvaiheen jälkeen hätäsektioon. Lapsi joutui teholle, itse pääsin osastolle pienten ongelmien jälkeen vasta seuraavana päivänä ilman lastani. Pysyin tyynenä ja rauhallisena, ja onneksi lapsikin toipui, vaikka sairaalassa joutuukin ravaamaan nämä ekat vuodet erilaisissa tarkistuksissa ja terapioissa.

Trauma syntyi, kun kätilö tuli juttelemaan kanssani parin päivän jälkeen ja totesi minua silmiin katsoen, että koko homman olisi voinut välttää, jos olisin silloin heti avautumisvaiheessa hänen ohjeidensa mukaan kävellyt käytävällä enkä mennyt suihkuun (vauva oli siis väärässä tarjonnassa, napanuora kaksi kertaa kaulan ympäri). KUn kätilö ehdotti käytävällä kävelyä, sanoin, että jalkoihini sattuu, voinko mieluummin mennä lämpimään suihkuun ja kätilö piti sitä hyvänä ajatuksena. Ei ehdottanut kävelyä enää sen jälkeen... Sain siis tietää kaksi päivää lapseni syntymän jälkeen, että hätäsektio, lapseni synnytysasfyksia, tehohoito ja mahdolliset kehityshäiriöt olisi voitu välttää, jos vain olisin kävellyt käytävillä enkä itsekkäänä mennyt suihkuun... Vaikka miten asiaa pähkäilen, en pääse ajatuksesta, että kätilö oli ilkeä. Oikeassa? En tiedä. En ole kätilö. Siksi kysyinkin häneltä, voinko mieluummin mennä suihkuun. En vaatinut suihkua, kysyin. Olisi mukavaa, jos kätilöt voisivat tässä vaiheessa selostaa synnyttäjälle, mitä haittaa heidän pyytämästään vaihtoehdosta voi olla. Jokainen synnyttäjä kun varmasti haluaa sitä lapsensa parasta. Olen miettinyt miljoona kertaa, miksi en vain mennyt kävelemään. Syy löytyy ekasta synnytyksestä, jolloin tein niin kuin käskettiin ja koin olevani heittopussi, jota pompoteltiin mielivaltaisesti minne parhaiten haluttiin. Nyt halusin olla itse tietoinen vaihtoehdoista. Ja siksi ehdotin suihkua...

On olemassa ilkeitä ihmisiä, ja tuo kätilö, joka puhui koko ajan pehmeällä ja lässyttävällä äänellä, on mielestäni yksi ilkeimmistä ihmisistä, mitä olen koskaan tavannut. Haaveilen kyllä kolmannesta lapsesta. Olen vain miettinyt, miten ihmeessä sen uskaltaisin synnyttää. En halua synnytykseeni kätilöitä. Haluan mielettömän armeijan lääkäreitä. Ja ehkä sektion. Se kun taitaa olla vaarallisin äidille, ei niinkään lapselle. Joka tapauksessa haluan sellaisen lääkärin, joka voi antaa kaikki vaihtoehdot kerralla eikä tulla sitten jälkikäteen näsäviisaana vittuilemaan. Jos siis ikinä uskallan harkita kolmatta lasta. Kaksikin kyllä riittää. Enkä enempää synnytystraumoja itselleni halua.

Vaikka tekstistäsi päätellen olet niin järkevä ihminen, ettet välitäkään.

Mielestäni on hienoa, että joku tuo synnytyskokemuksiaan esille ja puhuu asioista asioiden oikeilla nimillä. Arvostan vilpittömästi sinun kaltaisia naisia! Todella!

Se oli vain synnytys. En mä ollut onnesta soikeena kun sain vauvan rinnoilleni. Mä vain sain vauvan rinnoilleni. Ja sit mun piti opetella olemaan sille äiti. Äitiyden opetteleminen on ollut paljon työläämpää kuin synnytys. Ja mitään en niin inhoa kuin synnytyksen sanomista "hienoksi kokemukseksi".

Se kuulostaa ihan elämästä vieraantuneen ihmisen puheelta, sori nyt vaan.

Jälkikäteen sanottuna synnytykseni olivat aika tavanomaisia vaikka ekalla kerralla luulin, että mun synnytys oli ainutlaatuisen järkyttävä ja kauhea kokemus.

toinen taas ihana ja voimaannuttava kokemus. Että ne synnytykset voivat olla ihan erilaisia samallakin naisella. Mikä toivottavasti on lohdullista rankan ensisynnytyksen kokeneille.

Se oli vain synnytys. En mä ollut onnesta soikeena kun sain vauvan rinnoilleni. Mä vain sain vauvan rinnoilleni. Ja sit mun piti opetella olemaan sille äiti. Äitiyden opetteleminen on ollut paljon työläämpää kuin synnytys. Ja mitään en niin inhoa kuin synnytyksen sanomista "hienoksi kokemukseksi".

Se kuulostaa ihan elämästä vieraantuneen ihmisen puheelta, sori nyt vaan.

Jälkikäteen sanottuna synnytykseni olivat aika tavanomaisia vaikka ekalla kerralla luulin, että mun synnytys oli ainutlaatuisen järkyttävä ja kauhea kokemus.

Itsekin olen miettinyt mikä siitä synnytyksestä tekee niin hienon. Äitiys sen sijaan on asia erikseen ja oikeasti hieno asia. Ihmiset synnyttävät, jotta pääsevät äidiksi.

ja kaikki olen kokenut positiivisena, ihanana kokemuksena :-)



Voisin mennä synnyttämään ihan milloin vaan, mutta alkuraskauden pahoinvointia ja jatkuvaa oksentelua en kestä :-/

millä te oikein perustelette, että alatiesynnytyksen kaikki mahdolliset komplikaatiot pitää oikein kauhistelemalla kertoa, mutta jos kerrotaan sektioin riskeistä, niin se leimataan pelotteluksi? Yleisimmät riskit pitää kertoa asiallisesti ja oikein, mutta hysterian lietsominen tuskin auttaa ketään. Ei millään elämän alueella.

Sektion riskeistä ei saa puhua, muuten se on pelottelua yms. Mutta alatiesynnytyksistä pitää melkeinpä pelotella :O