Avovaimo! Etkö avioidu, koska ajattelet löytäväsi paremman miehen?

mieheni kanssa naimisiin rakkaudesta :( Vaan joko haluan pitää hänet jumissa kanssani tai olen rahan perässä :O Näin av-palsta kertoo totuuden meille :)

sitten avioliittoon menneet loukkaantuvatkin tuosta minun kysymyksestäni, vaikka aloituksessa puhuttiin avoliittolaisten takaportista. Sehän vasta totuus onkin..

Älä naurata :) Ihan varmaan joo tosissani kirjoitin tuon :D

Lukaisin nimittäin koko ketjun, vaikka kysymys oli avoliittolaisille, aika paljon oli keskustelua myös avioliitosta ja syistä miksi siihen jotku päätyy :)

Ja itsekin asuin avoliitossa 6 vuotta, saaden myös lapsia tuona aikana, avioliittoonkin mentiin ihan vain päähän pistosta suoraan sanottuna :)

Että en ole täällä morkkaamassa avoliittolaisia :)

hän voi mennä naimisiin jonkun muun kanssa vaikka huomispäivänä (olettaen että esteellisyystutkinta on jo tehty).

hän voi mennä naimisiin jonkun muun kanssa vaikka huomispäivänä (olettaen että esteellisyystutkinta on jo tehty).

ja se puoli vuotta minkä avioeron läpikäyminen vie, on niin ratkaiseva tässä asiassa? Niin no kai se on tämän päivän ihmisille suuri juttu, että pitää odottaa niinkin kauan, että saa lähteä jonkun toisen matkaan.

Vau mikä sitoumus! Olen sinun kanssasi yhdessä vielä puoli vuotta sen jälkeen jos minua alkaa ahdistaa.

Ja miksi joku avoliitossa asuva haluaisi yhtäkkiä mennä naimisiin jonkun random-hepun kanssa.

Tosiaankin. Miksi joku avoliitossa asuva haluaisi yhtäkkiä mennä jonkun muun kanssa naimisiin, näitä esimerkkejä kun ON pilvin pimein? Avokin kanssa ovat voineet hankkia lapset ja asuntolainan, mutta sitten yhtäkkiä löytävätkin elämänsä rakkauden, jonka kanssa ovat valmiita menemään naimisiin vaikka heti.



Siis, vastaus kysymykseen on RAKKAUS.

Avoliittolaisella ON takaportti: hän voi mennä naimisiin jonkun muun kanssa vaikka huomispäivänä (olettaen että esteellisyystutkinta on jo tehty).

entä sitten? Myös avioliitossa oleva voi muuttaa pois koska vaan. Onko se harkinta-aika sitten kovinkin lohduttava? Toinen on kyllä vielä virallisesti naimisissa, mutta emotionaalisesti ja fyysisesti ihan muualla. Toisaalta taas, jos itse päättää lähteä vaikka väkivaltaisesta suhteesta, voi tuntua todella inhottavalta, kun "joutuu" olemaan naimisissa ihmisen kanssa, jota ehkä inhoaa. Siinä mielessä voisi miettiä myös, onko tuollainen harkinta-aika edes kohtuullinen - miksi ihminen ei voi saada avioeroa heti halutessaan? Ihan kummallista holhousta ja valvontaa!

Tosiaankin. Miksi joku avoliitossa asuva haluaisi yhtäkkiä mennä jonkun muun kanssa naimisiin, näitä esimerkkejä kun ON pilvin pimein? Avokin kanssa ovat voineet hankkia lapset ja asuntolainan, mutta sitten yhtäkkiä löytävätkin elämänsä rakkauden, jonka kanssa ovat valmiita menemään naimisiin vaikka heti.

Siis, vastaus kysymykseen on RAKKAUS.

Tähän ihmisellä täytyy tottakai olla oikeus - oli sitten naimisissa, avoliitossa tai sinkku.

tuolla toisessa ketjussa luki, jotkut ovat valmiita tekemään lapsia ja ottamaan asuntolainan lähes kenen tahansa kanssa vauvakuumeen, asuntokuumeen tai biologisen kellon takia. Ja ne ovat heidän syynsä olla yhdessä. Mutta naimisiin ihminen on valmis menemään vain elämänsä rakkauden kanssa ja jos on puolisonsa kanssa vain puolison itsensä takia ja rakkaudesta ja tietysti myös siksi, että haluaa turvata puolisonsa juridiset edut tässä rahakeskeisessä maailmassa.

ihan rakkaudesta, vaikka kummallakaan ei ollut mukanaa kuin tuulenhuuhtoma perse.

Hassu vertaus, että jos on koko elämän yhdessä, kannattaa olla avoliitossa. Mites tämän varmistat, että avoliitossa pysytte yhdessä koko loppuelämänne.

sitä, että avoliitto on ihan sopiva yhteiselon muoto siinä tapauksessa, kun erorahoista ei tulla nauttimaan. Jos tekee keskinäisen testamentin ovat myös perintöasiat hoidossa. Toin tämän esiin sen vuoksi, että usein nimenomaan avioliitto esitetään kannattavammaksi, mutta tosiasiassa avoliitto on ihan yhtä hyvä juridisestikin ajatellen.

Ei toki voi sanoa, että mikään siviilisääty voi yleisesti olla "kannattava", sehän riippuu ihan mitä haluaa. Enkä tarkoita vain raha-asioiden hoitoa, vaan sitäkin, että HALUAAKO olla nimenomaan virallisessa suhteessa vai epävirallisessa. Tämä voi olla molemmissa tapauksissa ihmisille tärkeää.

Muistaakseni kirjoitinkin, että eroja ei toki voi ennustaa. Joten voi sanoa yhtä lailla "olemme avoliitossa, koska aiomme olla yhdessä loppuelämän" kuin "menimme naimisiin, koska aiomme olla yhdessä loppuelämän". Loppujen lopuksi ihmiset kuitenkin elävät yhdessä, siviilisäädystä riippumatta, siksi että rakastavat toisiaan. Tai ainakin toivottavasti on näin.

tuolla toisessa ketjussa luki, jotkut ovat valmiita tekemään lapsia ja ottamaan asuntolainan lähes kenen tahansa kanssa vauvakuumeen, asuntokuumeen tai biologisen kellon takia. Ja ne ovat heidän syynsä olla yhdessä. Mutta naimisiin ihminen on valmis menemään vain elämänsä rakkauden kanssa ja jos on puolisonsa kanssa vain puolison itsensä takia ja rakkaudesta ja tietysti myös siksi, että haluaa turvata puolisonsa juridiset edut tässä rahakeskeisessä maailmassa.

Tottakai kaikenlaista tapahtuu maailmassa. Ihan yhtä lailla moni menee naimisiin "vääristä syistä".

Ei voi yleistää mitään, mitä "ihminen" tekee, koska ei ole mitään yleispätevää ihmistä. On vain yksilöitä, jotka tekevät omat ratkaisunsa. Eli jollekin avioliitto voi olla se syvimmän rakkauden osoitus. Jollekin toiselle se on jokin muu asia - esimerkiksi yhteinen lapsi. Joku muu taas ei halua lasta EDES suuren rakkautensa kanssa, joku muu taas ei halua avioliittoa.

Toivottavasti et ollut ihan tosissasi tuossa kirjoituksessasi, vaan toivottavasti tajuat oikeasti, että me ihmiset olemme kaikki erilaisia. Je ehkä olisikin aika tylsää, jos me kaikki olisimme ihan samanlaisia?

Meillä ei ole lapsia, enkä voi niitä saada Joten meihin tuo kertomasi ei sovellu. Mielestäni kirjoitit melkoisen järkevästi ja kiihkottomasti asiasta, olet ilahduttava poikkeus tässä ketjussa! :)

t. 289

Kiitos. Tuo on tosiaan totta - itse pitäisin hyvänä lakimuutoksena sitä, että myös lapsettoman avoparin perintöveroprosentti olisi sama kuin avioparilla, koska he kerran ovat perhe. Onhan sekin aika konservatiivista, että lain mukaan pariskunta, jolla on lapsia, olisi jotenkin "enemmän perhe". (Ja ennen kuin joku alkaa taas valittaa, niin tämähän olisi niissä tapauksissa, joissa on keskinäinen testamentti.)

Sitä en ymmärrä, jos halutaan oikeus avioliiton "hyviin puoliin"/oikeuksiin, mutta ei velvollisuutta tehdä päätöstä, sitoutua virallisesti ja laittaa asiasta mustaa valkoiselle. Kovin vaikeaa kun juridisia asioita on perustaa vain sille, että asutaan yhdessä.

Mutta ellei niitä juridisia ja taloudellisia sidoksia halua välilleen, on avoliitto aivan fine! Avioliitossa on kyse päätöksestä, sopimuksesta ja sitoutumisesta tulevaisuuteen. Tunnepuoli voi olla kunnossa tai ei kummassakin tapauksessa.

nimenomaan EN halua, että ihmissuhteesta tehdään joku virallinen PÄÄTÖS allekirjoituksilla. Sehän on vain muotoseikka, mutta itselleni vastenmielinen sellainen.

Kyse ei ole siitä, ettenkö "osaisi päättää" tai "uskaltaisi luvata", vaan siitä, että ajatuksen tasolla en halua ihmissuhteen perustuvan tai edes symboloituvan päätökseen, lupaukseen tai sopimukseen. Itse miellän sellaisen ala-astelaisten "aletaaks oleen" -jutuksi. Itse ajattelen siis, että ei rakkaudesta tarvitse sopia, kumpikin tuntee kyllä, jos on rakastunut.

Se ei tarkoita sitä, etteikö voisi puhua tulevaisuudesta tms. Mutta avioliitto vaan on itselleni sopimaton tapa ilmaista yhtään mitään ja itselleni sopimaton tapa olla yhdessä.

Ja mitä tulee viralliseen sitoutumiseen, niin sehän liittyy siihen, että parisuhde on jotenkin suhteessa yhteiskuntaan. Tätä vierastan, koska minulle jokainen ihmissuhde on henkilökohtainen asia. En halua MISTÄÄN aikuisten välisestä ihmissuhteesta mustaa valkoiselle.

Ne, jotka uskovat rakkautensa kestävän koko loppuelämän, menevät naimisiin. Ja juridiset edut tulevat siinä sivussa, halusi niitä tai ei.

Ne, jotka haluavat VAIN juridiset edut, mutta rakkautensa on laatua "kestää nyt ainakin tämän päivän, huomisesta en tiedä", pysyvät vain susiparina ja elävät vain päivän kerrallaan takaportti avoinna ja samalla itkevät juridisten etujen perään.

Täällä onkin joku oikein analysoinut tilannetta. Siinä mielessä olet tietysti oikeassa, että huomisesta ei voi tietää kukaan, koskaan - sitähän voi olla vaikka kuollut huomenna, jos ikävästi käy.

Miksiköhän jotkut avioparit muuten tekevät avioehdon mm. avioeron varalle, jos kuitenkin uskovat, ettei mitään eroa tule? Ihan huvikseen maksavat lakimiehelle konsultoinnista, vai?

Miksiköhän jotkut avioparit muuten tekevät avioehdon mm. avioeron varalle, jos kuitenkin uskovat, ettei mitään eroa tule? Ihan huvikseen maksavat lakimiehelle konsultoinnista, vai?

Avoliitossa saa erota, jos vaikka jompikumpi pettää ja hakkaa. MUTTA avioliitossa ei.

Ja kyllä tiedän ettei kaikkea näe heti. Joillakin voi ns. "pimahtaa" päässä myöhemminkin. Kuten rakas isäni pimahti vasta kun yhteiseloa oli takana yli 10 vuotta. Joten erohan siinä tuli! Avioehtoa tosin ei ollut.

Tarkoitus on aina olla yhdessä, mutta tulevaisuudesta ei koskaan tiedä. Kyllähän sinä aikuinen ihminen sen ymmärrät?

Miksi ihmeessä avopuolisot teettävät testamentteja jos ei kiinnosta kohtalo eron/kuoleman sattuessa? Ihan huvikseen varmaankin :)

Tarkoitus on aina olla yhdessä, mutta tulevaisuudesta ei koskaan tiedä. Kyllähän sinä aikuinen ihminen sen ymmärrät?

No viestini oli vastaus tekstiin, jossa aika selvästi ilmaistiin, että avioparit aikovat olla aina yhdessä, mutta avoparit ei, vaikka tekisivät keskinäisen testamentin.

Eli lopputulos tämän sinunkin viestisi jälkeen: Oletettavasti lähes kaikki pariskunnat aikovat olla yhdessä aina, mutta tiedostavat silti, että aina joskus tällaisetkin suhteet purkautuvat. Eli ei ole mitään emotionaalisen sitoumisen eroa, jonka voisi yleistää sen enempää avioliittoihin kuin avoliittoihin.

Miksi ihmeessä avopuolisot teettävät testamentteja jos ei kiinnosta kohtalo eron/kuoleman sattuessa? Ihan huvikseen varmaankin :)

testamentti tehdään muuten kuoleman, ei eron varalle ;) On vähän eri asia, jos yhteiskunta ei muuten anna mahdollisuutta jättää vaikka yhteistä kotia toiselle. Jokainen kuitenkin kuolee takuuvarmasti joskus.

Ja toki kaikki eivät tätä testamenttia tee - siihenhän voi olla syynä vaikka se, että toisella on niin hirveät konkurssivelat, että omaisuus menisi vain ulosottomiehelle. Ehkä silloin mieluummin antaa perinnön vaikka lapsille, tai jopa sisaruksille - jos ei puoliso sitä kuitenkaan saisi.

Eli joskus avoliitto voi olla järkevämpää jopa taloudellisesti ajatellen ;)

Perheen isä ja äiti omistavat kaiken puoliksi, on asuntoa, autoa ja mökkiä eikä testamenttia, sillä lapsethan perivät kuitenkin eikä olla rahan perässä ei.



Perhe lähtee automatkalle. Tapahtuu onnettomuus. Äiti kuolee, isä ja lapset loukkaantuvat.



Lapset perivät äidin.



Liinu ja Eino loukkaantuivat kuitenkin niin pahoin, että he kuolevat sairaalassa.



Isä perii lapset.



Koska mitään sopimusta, avio-oikeuden alaista omaisuutta tai testamenttia kenellekään ei ole, isä menee ja myy perintöverot rahoittaakseen äidin puolelta perityn sukutalon, hakkaa metsät ja myy sitten maapohjankin sille joka ensinnä tarjoaa. Viis s iitä, että äidin sisar itsee menetettyä kotitaloaan ja sukuyhteyden katkeamista silläkin tavoin.



Isä avioituukin yllättäen kahden vuoden kuluttua. Liitosta syntyy lapsi. Isä kuolee. Uusi vaimo jää asumaan taloon, joka sekin on puoliksi maksettu kuolleen vaimon perintörahoilla. Uusi vaimo on käytännössä rahaton, mutta silti hänen lapsensa perivät puolet isänsä varoista, käytännössä saman verran, kuin Liinu ja Einokin.



Kuolleen äidin suku köyhtyi, miehen ja hänen uuden vaimonsa rikastui saman verran.



Mutta tämähän olikin vain satu. Ei näin voi käydä, minulle. En usko instituutioihin.

miten tämä eroaa tilanteesta, jossa kyseessä olisi aviopari? Lopputulos on se, että kuitenkin kaikki jää isälle ja perintöverot on maksettava.

Olipa kerran avopari, kaksi lasta, Liinu ja Eino. Perheen isä ja äiti omistavat kaiken puoliksi, on asuntoa, autoa ja mökkiä eikä testamenttia, sillä lapsethan perivät kuitenkin eikä olla rahan perässä ei.

Perhe lähtee automatkalle. Tapahtuu onnettomuus. Äiti kuolee, isä ja lapset loukkaantuvat.

Lapset perivät äidin.

Liinu ja Eino loukkaantuivat kuitenkin niin pahoin, että he kuolevat sairaalassa.

Isä perii lapset.

Koska mitään sopimusta, avio-oikeuden alaista omaisuutta tai testamenttia kenellekään ei ole, isä menee ja myy perintöverot rahoittaakseen äidin puolelta perityn sukutalon, hakkaa metsät ja myy sitten maapohjankin sille joka ensinnä tarjoaa. Viis s iitä, että äidin sisar itsee menetettyä kotitaloaan ja sukuyhteyden katkeamista silläkin tavoin.

Isä avioituukin yllättäen kahden vuoden kuluttua. Liitosta syntyy lapsi. Isä kuolee. Uusi vaimo jää asumaan taloon, joka sekin on puoliksi maksettu kuolleen vaimon perintörahoilla. Uusi vaimo on käytännössä rahaton, mutta silti hänen lapsensa perivät puolet isänsä varoista, käytännössä saman verran, kuin Liinu ja Einokin.

Kuolleen äidin suku köyhtyi, miehen ja hänen uuden vaimonsa rikastui saman verran.

Mutta tämähän olikin vain satu. Ei näin voi käydä, minulle. En usko instituutioihin.

miten tämä eroaa tilanteesta, jossa kyseessä olisi aviopari? Lopputulos on se, että kuitenkin kaikki jää isälle ja perintöverot on maksettava.

Se eroaa siten, että jos mies ja 1. vaimo olisivat olleet naimisissa, lapset olisivat perineet vain puolet, toinen puoli olisi jäänyt tasinkona miehelle. Ei siis perintönä vaan saantona oli tasinko.

Miehen kuollessa mies olisi periyttänyt toisen liiton lapsilleen vain oman osuutensa (puolet) 1. liiton avio-oikeuden alaisesta omaisuudesta. Loppu (toinen puoli 1.liiton avio-omaisuudesta) olisi mennyt 1. vaimon toissijaisille perillisille, esimerkiksi sille sisarelle, joka tarinassa jäi itkemään sukutilansa perään.

Tää on juuri tätä, että kun ei asioista tiedetä kuin vain ihan vähän, eikä silti haluta mukautua instituutioihin joissa nämä asiat on otettu lukuun, niin pitäisi ainakin tajuta ottaa selvää asioista ja varautua myös ikävämpiin tilanteisiin.

Luuletko, että Liinun ja Einon äiti olisi suonut perintömaidensa menevän leskensä uudelle vaimolle ja lapsille?

Olet virallisesti lähiomainen. Saat päättää esimerkiksi miehesi hautapaikasta ja vaikkapa saat tiedon, jos miehesi on sairaalassa. Se ei ole itsestäänselvyys näinä yksityisyyden suojan aikana. Kun olette vanhoja, toisella on sanansa sanottavana hoitopäätöksistä, ja teidät on sijoitettava samaan vanhainkotiinkin.

terveystietoihin voi kyllä merkitä lähimmäksi omaiseksi avopuolison. (Minulta on sitä kysyttykin, annoin mieheni nimen, eikä hänestä kysytty, onko hän aviopuoliso, vaan kysyttiin ainoastaan, onko hän puoliso vai joku muu - eli ilmeisesti sinne voisi merkitä jonkun muunkin, vaikka siskon.)

Vanhainkotiasiaan en ole perehtynyt (ei ole ajankohtaista kolmekymppisenä). Mutta vähän veikkaan, että kun itse olen vanha, ei Suomi voi olla niin takapajuinen maa, että vain vihitty puoliso katsotaan perheenjäseneksi. En tiedä, millainen tilanne on nyt - suurin osa nykyvanhuksista lienee ollut naimisissa puolisonsa kanssa, koska maailma oli PALJON konservatiivisempi heidän nuoruudessaan. Eli ehkä tämä aihe ei ole noussut esiin.

Mutta ok, jos avoparia ei meinata päästää yhteen silloin, kun on vanhainkodin aika (tai kun se lähestyy), niin asiaa voi harkita sitten uudestaan. Mutta oikeasti: EN USKO, että muutaman kymmenen vuoden kuluttua Suomi voi olla niin vanhoillinen paikka!

Ja köyhälle ne taloudelliset asiat ovat tärkeitä mysös, vaika hieman eri tavoin ehkä. Osituksen merkitys ei ehkä ole niin suuri, mutta keskinäinen elatusvelvollisuuden sitten vastaavasti isompi. Tiesithän, että elatusvelvollisuus on voimassa vielä harkinta-aikanakin.

No jaa, köyhällä ei ehkä ole varaa elättää sitä toista. Ja oli kyse sitten köyhästä tai varakkaasta puolisosta, niin missään lakipykälässä ei määritellä elatusvelvollisuuden suuruutta. Eli jos menet hakemaan sossusta toimeentulotukea ja sanot, että saat vain satasen kuussa etkä pärjää sillä, sinulle ei voida sanoa muuta kuin että juttele sen kumppanisi kanssa.

Miten muuten harkinta-aikana voi olla elatusvelvollisuus? Vaikea uskoa... Kuulostaa vähän väärältä tiedolta, mutta eipä ole onneksi minun ongelmani.

Sitten on tietysti isyysoletus, aviomies ei joudu erikseen tunnustamaan lapsiansa. Ja jos sinä tulet raskaaksi mahdollisesti toiselle miehelle, voit toisen kanssa avioliitossa olevana estää tämän toisen miehen vaateet hänen isyytensä selvittämisestä. Lapsen juridisen isän asema on niin vahva, sillä tämän lain tarkoitus on suojata perhettänne uslopuoliselta tunkeutujalta.

Itse asiassa tämä mahdollisuus estää biologisen isän vaateet tulee poistumaan, juurihan siitä tehtiin isyyslakiin muutos. Mikä onkin ihan hyvä muutos, koska jos kerran avoparin kohdalla katsotaan lapsella olevan oikeus tietää juuri BIOLOGINEN isä, niin sama oikeus tulee tietenkin olla myös avioliittoon syntyneellä lapsella.

Sitä voi jokainen miettiä, onko tuo isyysoletus ihan oikeasti riittävä syy mennä naimisiin... Typerä kuviohan tuo isyyden tunnustaminen on, ja täällä on mainittukin se MLL:n tekemä ehdotus lain muuttamiseksi. Toivottavasti se joskus toteutuu, niin ei tarvitse ainakaan sen vuoksi mennä naimisiin.

Eli siihen, että avoliittolaiset haluaa kuitenkin olla virallisessa liitossa (vaikka se mies ei suostu naimisiin). Halutaan MENNÄ avoliittoon ja halutaan erotessa tai puolison kuollessa samat edut.

Silti kitistään, että ei haluta avioliittoon kun sellainen on niin typerää ku me ollaan sillai vähän edistyksellisiä ja ei välitetä silla mistään typerästä hapatuksesta ku meille riittää, että me joka päivä päätetään rakastaa toisia.

Että ovatko täällä kiihkeimmin avoliittoa avioliittoon vertaavat heitä, joiden mies on sanonut, että "en koskaan halua naimisiin"?

onkin typerää vertailla näitä kahta. Eikö voitaisi vaan puhua parisuhteista, kun siitä on kuitenkin TOIVOTTAVASTI kysymys kaikkien kohdalla?