Vauva isovanhempien hoitoon viikoksi tai vähän alle, kokemuksia?
Meidän lapset ovat nyt 7kk, 2v 3kk ja 6v kaksoset. Vauvan kanssa on tämä alku ollut todella rankkaa, koska hän on valvottanut lähes 24/7 ja univelkaa on kertynyt ja paljon. Nyt alkaa vähitellen helpottamaan kun on löytynyt useampi syy, miksi vauva on itkenyt lähes koko ajan.
Tämän takia meidän parisuhteemme on aika retuperällä, koska toisiks vanhin on myös ollut vaativa vauva/taapero ja yhteistä aikaa ei ole ollut, koska jos on sattunut olemaan rauhallista niin sillon ollaan molemmat nukuttu.
Olemme nyt harkinneet, että lähtisimme 5-7päiväksi "lomalle" ja nukkumaan pois univelkoja sekä viettämään kahdenkeskistä aikaa. Enkä siis oleta, että tuo aika parantaisi parisuhteemme kuin taikaiskusta vaan kyllä se tulee vaatimaan paljon työtä, mahdollisesti parisuhdeterapiaakin, mutta minulla alkaa terveys pettää tämän valvomisen takia. Kotona on käytännössä mahdotonta nukkua päivällä, koska vaikka olisi isovanhemmat hoitamassa lapsia niin ainakin kaksoset tulevat "häiritsemään" päivällä, jos koitan koko päivän nukkua, kokeiltu on. Siksi on nyt harkittu sitä, että isovanhemmat tulis meille hoitamaan lapsia (tämä oli heidän oma ehdotuksensa) ja me lähtisimme pois.
Tiedämme, että isommat varmasti viihtyvät isovanhempien kanssa ja myös kuopukselle isovanhemmat ovat tutut, mutta silti mietityttää miten pieni mahtaa reagoida. Olen kyllä lukenut, ettei pientä vauvaa saisi jättää useaksi päiväksi hoitoon, koska hän voi saada siitä traumoja, mutta onko sekään sitten lapsille hyväksi, että äiti on univelan aiheuttaman väsymyksen takia kiukkuinen, suuttuu herkästi ym, siis sellainen jollainen ei muuten olisi? Enkä myöskään usko, että tuo muutaman päivän poissaolo poistaisi koko univelkaa, mutta varmasti vähentäisi sitä huomattavasti.
Kommentit (106)
Toivottavasti lapset alkavat nukkua vähitellen paremmin.
Se teki todella hyvää, vaikkei tietenkään koko univelkaa poistanut, mutta olo on paljon pirteämpi ja nyt tästä eteenpäin toimimme niin, että molemmat saamme nukkua yhden tai kaks yötä viikossa.
Lapset olivat viihtyneet hyvin isovanhempien kanssa, myös nuorin, vaikka taapero ja nuorin olivat kyllä tuolloinkin heräilleet ja heräilevät yhä eli se ei muuttunut, mutta tulevaisuus helpottaa heräilyjä ainakin taaperon kanssa.
Voimia tuo viikko antoi paljon lisää kun sai nukkua pitkät yöunet eikä tarvinnut kertaakaan herätä lasten takia. Parina ekana yönä tarvitsin unilääkettä, jotta nukahdin, mutta sen jälkeen nukahdin ilman lääkkeitä ja nukuin hyvin ja samoin mies sai vähennettyä univelkaansa.
Tuo muualla nukkuminen auttoi niin, ettei minulla ole enää niin pahoja fyysisiä oireita unettomuudesta eikä enää ole vaaraa sairaalaan joutumisesta.
Nyt tämä viikko on lasten kanssa sujunut hyvin ja ensi yön minä olen mökillä nukkumassa ja mies lasten kanssa ja myös isovanhemmat ovat luvanneet välillä hoitaa lapsia yön, jos heräilyt vielä pitkään jatkuvat.
ap
Jokos ap oot nukkunut? Auttoiko?
muuta sanoa, kuin että olet ap harvinaisen TYHMÄ ihminen. Hävettää ihan olla kanssasi samaa sukupuolta. Jos nyt jätät pienimmän hoitoon viikoksi ja lähdet itse lepäämään, se on jo itsekkyyden huippu. Vauva tarvitsee sinua! Oletko tosiaan niin IDIOOTTI ettet sitä näe? Olet harvinaisen huono äiti, häpeä ihan oikeasti!

ap on jo monesti sanonut, että käy yöt lepäämässä muualla ja sitten päivät on lasten kanssa. Ei kait siinä mitään pahaa ole??? Ellei sitten tavoittele marttyyrin kruunua:DD
muuta sanoa, kuin että olet ap harvinaisen TYHMÄ ihminen. Hävettää ihan olla kanssasi samaa sukupuolta. Jos nyt jätät pienimmän hoitoon viikoksi ja lähdet itse lepäämään, se on jo itsekkyyden huippu. Vauva tarvitsee sinua! Oletko tosiaan niin IDIOOTTI ettet sitä näe? Olet harvinaisen huono äiti, häpeä ihan oikeasti!
Kertoo paljon kommentoijasta itsestään, että haukkuu muutaman lauseen viestissä sinua sekä tyhmäksi että idiootiksi. Ei alkeellisiakaan käytöstapoja.
suunnitelma on muuttunut niin, että me olemme yöt nukkumassa muualla ja päivät lasten kanssa.
Juu, todella huono äiti olen kun yritän välttää vähintään kuukaudeksi sairaalaan joutumisen.
ap
muuta sanoa, kuin että olet ap harvinaisen TYHMÄ ihminen. Hävettää ihan olla kanssasi samaa sukupuolta. Jos nyt jätät pienimmän hoitoon viikoksi ja lähdet itse lepäämään, se on jo itsekkyyden huippu. Vauva tarvitsee sinua! Oletko tosiaan niin IDIOOTTI ettet sitä näe? Olet harvinaisen huono äiti, häpeä ihan oikeasti!
Menkää edes päivisin hereillä ollessanne välillä vauvan luo (tai ainakin toinen teistä siis). Ja lyhyempi aika kuin vajaa viikko olisi parempi tuossa tilanteessa.
on niin vastaan, että lapset olisivat omassa kodissa omien läheisten isovanhempien kanssa. Huhu huh? Mitä jos vanhemmat joutuu onnettomuuteen ja on sairaalassa viikon? Saako lapselinikäisiä traumoja? Eri asia on laittaa lapset vieraalle hoitajalle vieraaseen paikkaan. Mutta omat isovanhemmat????!!!??? Haloo!! Varmasti myös mummi ja vaari tykkää. Vaihtelua lapsille ja omaa aikaa vanhemmille. Ei ole paha juttu josvanhemmat haluaa pikku loman kahdenkesken. Lapsia ei olla jättämässä heitteille. Mielestäni ei olisi ollenkaan paha juttu, vaikka vanhemmat haluaisivat ihan vain ilman väsymystäkin viettää kahdenkeskistä aikaa. Itse en ole voinut jättää lapsia hoitoon ennen 1.5-2 v ikää, koska olen imettänyt pitkään, mutta varmasti olisin jättänyt, jos se olisi ollut mahdollista. Meillä lapset rakastaa isovanhempia ja ei tosiaan kärsi, jos ovat siellä hoidossa silloin tällöin.
Viikko on aika pitkä aika 7 kuukautiselle, vaikka isovanhemmat olisivatkin ihania!!

Idioottikin jo tietää vauvan hylkäämisen vaikutukset psyykeeseen myöhemmässä elämässä, välittömsitä vaikutuksista puhumattakaan...
Mikis et siis sinä tiedä?
Et ainakaan voi kirkkain silmin väittää etteikö viikkko olisi hylkääminen noin pienelle!!!!
ei mene lapset rikki olin ite 5 päivää Saksassa kun lapseni oli 1v.Kaikki sujui hyvin mitä nyt ikävä oli lasta.Tosin ukki ja mummo olivat erittäin tuttuja lapselle.Asuimme siellä kun lapsi täytti 10 kk siis mummolassa ennen kuin oma talomme valmistui.
Niin että sille 7kk ikäiselle on sitten sinusta parempi olla kuukausi erossa äidistä kun viikko!?!?
on niin vastaan, että lapset olisivat omassa kodissa omien läheisten isovanhempien kanssa. Huhu huh? Mitä jos vanhemmat joutuu onnettomuuteen ja on sairaalassa viikon? Saako lapselinikäisiä traumoja? Eri asia on laittaa lapset vieraalle hoitajalle vieraaseen paikkaan. Mutta omat isovanhemmat????!!!??? Haloo!! Varmasti myös mummi ja vaari tykkää. Vaihtelua lapsille ja omaa aikaa vanhemmille. Ei ole paha juttu josvanhemmat haluaa pikku loman kahdenkesken. Lapsia ei olla jättämässä heitteille. Mielestäni ei olisi ollenkaan paha juttu, vaikka vanhemmat haluaisivat ihan vain ilman väsymystäkin viettää kahdenkeskistä aikaa. Itse en ole voinut jättää lapsia hoitoon ennen 1.5-2 v ikää, koska olen imettänyt pitkään, mutta varmasti olisin jättänyt, jos se olisi ollut mahdollista. Meillä lapset rakastaa isovanhempia ja ei tosiaan kärsi, jos ovat siellä hoidossa silloin tällöin.
Viikko on aika pitkä aika 7 kuukautiselle, vaikka isovanhemmat olisivatkin ihania!!
Mita ihmeen pullamosso kansaa suomalaiset ovat? Kuinka pahoin vauva nyt muka tramatisoituu jos vanhemmat ovat poissa muutaman paivan ja isovanhemmat pitavat hyvaa huolta. Kuule, vanhempien jaksaminen on tarkeaa! Aidin jaksaminen on tarkeaa ja ilman lepoa asiat voivat menna ojasta allikkoon. Ota muutama paiva ja nuku hyvin! Toivon etta auttaa!
lähdette lomailemaan! Se tekee teille hyvää eikä todellakaan ole huonoksi vauvalle ja muille lapsille! Älä kuuntele katellisten puhetta vaan ajattele että tämä on kaikille parasta. Pyydä isovanhemmat vaikka muutama päivä ennen matkaa jo teille niin on helpompi lähteä.
Olimme mieheni kansaa 2 yötä poissa kun vauva oli 6kk ja 9 yötä poissa kun vauva oli just täyttänyt 1v. Kaikki sujui erinomasisesti kun mummi oli hoitamassa. Mummi näytti meidän valokuvaa ja pikkuinen oli antanut meille tuttia:)
Vaikenta oli oma ikävä!
Mukavaa ja rentouttavaa matkaa!
ettei muutaman päivän nukkuminen ratkaise koko ongelmaa, mutta se estää minun sairaalaan joutumiseni. Taapero nukkuu melko varmasti leikkauksen jälkeen yöt kokonaan tai heräilyjä on ainakin paljon vähemmän. Vauvan kanssa on yöheräilyt vähentyneet hitaasti, mutta varmasti sitä mukaa kun on löytynyt syitä miksi itkee/heräilee.
ap
joutua vähintään kuukaudeks sairaalaan, niin tuskinpa siinä muutaman yön nukkumiset mitään auttaa. Taitaa olla isommista asioista kyse.
Ja oletko 100% varma, että taapero nukkuu leikkauksen jälkeen hyvin? Ei noista muksuista koskaan tiedä, vaikka syy olisi nukkumattomuuteen löydetty, niin takana voi olla jotakin muutakin.
Sama kuopuksen kanssa. Ei takuita, että unet oparanevat lähikuukausina, vaikka syitä on löytynytkin itkuisuuteen.
Eli ei kannata tuudittautua siihen, että teillä kesään mennessä nukutaan hyvin.
kuten olen aiemminkin kirjoittanut niin kuopus heräilee yhä öisin eikä aina nukahda heti uusiks, joten emme saisi nukuttua.
Mutta kuten kirjoitin jo aiemmin me tulemme tekemään niin, että isovanhemmat tulevat hoitamaan lapsia meille, sillon lapsilla on tuttu koti ja lisäksi vauvalla on tutut sisarukset, vaikkei isovanhemmatkaan vauvalle vieraita ole ja me olemme yöt nukkumassa muualla ja päivisin sitten lasten kanssa.
ap
lomalla sen viikon, niin laittakaa isommat lapset heille hoitoon ja olkaa itse vauvan kanssa kotona (tai isovanhemmat teille ja te isovanhemmille vauvan kanssa). Saatte nukuttua päikkäriaikaan ja öisin välillä viette kuopuksen isovanhemmille hoitoon. Menette aina sinne nukkumaan missä saa nukuttua.
ettei muutaman päivän nukkuminen ratkaise koko ongelmaa, mutta se estää minun sairaalaan joutumiseni. Taapero nukkuu melko varmasti leikkauksen jälkeen yöt kokonaan tai heräilyjä on ainakin paljon vähemmän. Vauvan kanssa on yöheräilyt vähentyneet hitaasti, mutta varmasti sitä mukaa kun on löytynyt syitä miksi itkee/heräilee. ap
joutua vähintään kuukaudeks sairaalaan, niin tuskinpa siinä muutaman yön nukkumiset mitään auttaa. Taitaa olla isommista asioista kyse. Ja oletko 100% varma, että taapero nukkuu leikkauksen jälkeen hyvin? Ei noista muksuista koskaan tiedä, vaikka syy olisi nukkumattomuuteen löydetty, niin takana voi olla jotakin muutakin. Sama kuopuksen kanssa. Ei takuita, että unet oparanevat lähikuukausina, vaikka syitä on löytynytkin itkuisuuteen. Eli ei kannata tuudittautua siihen, että teillä kesään mennessä nukutaan hyvin.
Miten sä voit sanoa että vauva alkaa todennäköisesti nukkua paremmin?? Minun tietääkseni tuo 1-2 vuoden ikä on juuri se pahin nukkumisen kannalta, nukahtaminen vaikeampaa jne., näkee unia jne.
Ap,olet kyllä itsepäistä sorttia, miksi täällä sitten kyselit mielipiteitä, kun sulla tuntuu jo kiveen kaiverrettu vastaus olemaan valmiina.
Ja aina löytyy joku mutta kun blaah blaa blaa.
Menkää lomalle! Mutta vauva on kykllä tosi pieni!
Miksi et ole aiemmin hoitanut itseäsi parempaan kuntoon? Jokainen voi saada neuvolasta maksullista apua, joka on vähän edullisempaa kuin esim. MLL hoitaja.
Tuntuu ettet oikein osaa organisoida elämää, vaan jankkaat nyt jotain...
mutta lapsille on isovanhemmat tuttuja ja vauvalla olisi isommat sisarukset seurana niin minusta voisimme molemmat olla muutaman päivän poissa tai mahdollisesti käydä päivällä kotona, mutta nukkua muualla. ap
menipä ap hiljaiseksi kun annettiin kunnolliset neuvot!
Miten voi olla niin vaikeaa mennä miehen kanssa vuorotellen jonnekin nukkumaan? Toinen hoitaa lapsia kun toinen nukkuu vaikka pari päivää/päivän. Mikä tässä keskustelussa nyt mättää? En ymmärrä miksi kaikesta pitää tehdä niin vaikeaa?