Vauva isovanhempien hoitoon viikoksi tai vähän alle, kokemuksia?
Meidän lapset ovat nyt 7kk, 2v 3kk ja 6v kaksoset. Vauvan kanssa on tämä alku ollut todella rankkaa, koska hän on valvottanut lähes 24/7 ja univelkaa on kertynyt ja paljon. Nyt alkaa vähitellen helpottamaan kun on löytynyt useampi syy, miksi vauva on itkenyt lähes koko ajan.
Tämän takia meidän parisuhteemme on aika retuperällä, koska toisiks vanhin on myös ollut vaativa vauva/taapero ja yhteistä aikaa ei ole ollut, koska jos on sattunut olemaan rauhallista niin sillon ollaan molemmat nukuttu.
Olemme nyt harkinneet, että lähtisimme 5-7päiväksi "lomalle" ja nukkumaan pois univelkoja sekä viettämään kahdenkeskistä aikaa. Enkä siis oleta, että tuo aika parantaisi parisuhteemme kuin taikaiskusta vaan kyllä se tulee vaatimaan paljon työtä, mahdollisesti parisuhdeterapiaakin, mutta minulla alkaa terveys pettää tämän valvomisen takia. Kotona on käytännössä mahdotonta nukkua päivällä, koska vaikka olisi isovanhemmat hoitamassa lapsia niin ainakin kaksoset tulevat "häiritsemään" päivällä, jos koitan koko päivän nukkua, kokeiltu on. Siksi on nyt harkittu sitä, että isovanhemmat tulis meille hoitamaan lapsia (tämä oli heidän oma ehdotuksensa) ja me lähtisimme pois.
Tiedämme, että isommat varmasti viihtyvät isovanhempien kanssa ja myös kuopukselle isovanhemmat ovat tutut, mutta silti mietityttää miten pieni mahtaa reagoida. Olen kyllä lukenut, ettei pientä vauvaa saisi jättää useaksi päiväksi hoitoon, koska hän voi saada siitä traumoja, mutta onko sekään sitten lapsille hyväksi, että äiti on univelan aiheuttaman väsymyksen takia kiukkuinen, suuttuu herkästi ym, siis sellainen jollainen ei muuten olisi? Enkä myöskään usko, että tuo muutaman päivän poissaolo poistaisi koko univelkaa, mutta varmasti vähentäisi sitä huomattavasti.
Kommentit (106)
ei taida tietää, että univelkoja ei voi nukkua pois. Ja sitäpaitsi, teillä on monta lasta. Miksi nyt juuri tämä kuopus on niin kamala itkemään että teidän pitää saada hänestä lomaa? Eikö teillä muuten muka ole rankkaa noin monen lapsen kanssa? Ei pahalla, mutta sitä saa mitä tilaa. Miksi teette noin paljon lapsia? Oletteko lestadiolaisia?
5-7 päiväksi, joten turhaan te täällä enää jankkaatte mistään kehityspsykologiasta. Toisaalta ei kyllä omaan (maalais-)järkeen mahdu sekään, että äidin viikon ero vauvasta romahduttaa vauvan perusturvallisuuden lopullisesti ja vaurioittaa lasta loppuelämän ajaksi, vaikka vauvan olosuhteet muuten olisivat kunnossa, rakkautta ja hoivaa olisi saatavilla ja tuo ero olisi kertaluontoinen juttu, jonka jälkeen vauva saisi taas yllin kyllin äidin hoivaa ja huomiota. Eikö vauvan perusturvallisuuteen vaikuta paljon enemmän se, että äiti on kuukausitolkulla yliväsynyt, hoitaa lasta mekaanisesti, eikä todennäköisesti pysty tarjoamaan muuta kuin perushoidon olematta sataprosenttisesti läsnä?
vaikeita vauvoja/lapsia ja valvottaneet paljon ja valvottavat yhä, muttei enää niin paljon, koska taaperon ongelma on tiedossa ja hänellä on leikkaus 2kk päästä jonka jälkeen nukkuu yöt ja vauvan vaivoista on osa selvinnyt ja osaa vielä selvitellään löytyykö lisää. Tämän takia on siis kertynyt univelkaa ja paljon.
Mitenköhän se univelka sitten katoaa, jos ei nukkumalla? Kyllä minä ainakin olen huomannut kun ennen kuopusta sain vain nukkua niin kyllä se vähensi univelkaa ja sen aiheuttamia terveyshaittoja. Myös nyt univelasta johtuvan väsymyksen aiheuttamat terveysoireet ovat vähän lieventyneet kun saan viikossa puolet öistä nukkua, vaikka heräänkin lasten ääniin, mies kuitenkin "nukuttaa" lapset uusiks. Tämä ei kuitenkaan riitä, etten joutuisi sairaalaan.
Ei olla lestadiolaisia ja lapsiluku on meidän oma asiamme. Jos olisimme saaneet päättää olisi lapsiluku jäänyt kolmeen, mutta neljäs päätti syntyä meidän perheeseen, vaikkei ollut toivottu.
ap
ei taida tietää, että univelkoja ei voi nukkua pois. Ja sitäpaitsi, teillä on monta lasta. Miksi nyt juuri tämä kuopus on niin kamala itkemään että teidän pitää saada hänestä lomaa? Eikö teillä muuten muka ole rankkaa noin monen lapsen kanssa? Ei pahalla, mutta sitä saa mitä tilaa. Miksi teette noin paljon lapsia? Oletteko lestadiolaisia?
Viikon mittainen ero vauvalle ensisijaisesta hoitajastaan on pitkä aika ja vaikuttaa perusturvallisuuteen. Tämä on ihan itsestäänselvä fakta kaikille, jotka aiheeseen ovat alkeellisestikaan perehtyneet.
Toiseksikin, ap:n univelkoja ei ratkaise viikon loma, kun selvästi arjessa selviämisessä ja arjen hallinnassa on puutteita. Lisäksi ap:n mies voisi ihan hyvin olla yöt lasten kanssa silloin kun ap on poissa. Mikä pakko miehen on samaan aikaan mennä lomailemaan?
5-7 päiväksi, joten turhaan te täällä enää jankkaatte mistään kehityspsykologiasta. Toisaalta ei kyllä omaan (maalais-)järkeen mahdu sekään, että äidin viikon ero vauvasta romahduttaa vauvan perusturvallisuuden lopullisesti ja vaurioittaa lasta loppuelämän ajaksi, vaikka vauvan olosuhteet muuten olisivat kunnossa, rakkautta ja hoivaa olisi saatavilla ja tuo ero olisi kertaluontoinen juttu, jonka jälkeen vauva saisi taas yllin kyllin äidin hoivaa ja huomiota. Eikö vauvan perusturvallisuuteen vaikuta paljon enemmän se, että äiti on kuukausitolkulla yliväsynyt, hoitaa lasta mekaanisesti, eikä todennäköisesti pysty tarjoamaan muuta kuin perushoidon olematta sataprosenttisesti läsnä?
Eiköhän viikko nyt ole vähän helpompi kuin kuukausi kohta? Ja levännyt äiti parempi kuin loppuun ajettu? Olen lukenut tutkimuksia, mutta en ihan mustavalkoisesti usko niihin. Itse en jättäisi lapsiani viikoksi, mutta ap:n tilanteessa se on mielestäni hyvä ratkaisu.
olemme muuttaneet alkuperäistä suunnitelmaa ja olemme siis päivällä lasten kanssa ja yöt muualla nukkumassa.
ap
Menkää edes päivisin hereillä ollessanne välillä vauvan luo (tai ainakin toinen teistä siis). Ja lyhyempi aika kuin vajaa viikko olisi parempi tuossa tilanteessa.
niitä enää uudelleen kirjottaa.
ap
Viikon mittainen ero vauvalle ensisijaisesta hoitajastaan on pitkä aika ja vaikuttaa perusturvallisuuteen. Tämä on ihan itsestäänselvä fakta kaikille, jotka aiheeseen ovat alkeellisestikaan perehtyneet.
Toiseksikin, ap:n univelkoja ei ratkaise viikon loma, kun selvästi arjessa selviämisessä ja arjen hallinnassa on puutteita. Lisäksi ap:n mies voisi ihan hyvin olla yöt lasten kanssa silloin kun ap on poissa. Mikä pakko miehen on samaan aikaan mennä lomailemaan?
Teidän täytyy saada normaaliarkeenne muutos, että muutaman yön poissaolo auttaa. "Huudatusunikoulu" yli puolivuotiaalle vauvalle on pienempi paha kuin viikon poissaolo. Eri juttu jos sovitte vaikka kahden yön poissaolosta ja isovanhemmat toteuttaa unikoulun sillä aikaa. Se voi tuoda hedelmää, mutta muuten voi olla, että vanhempiaan ikävöineet lapset ovat entistä rasittavampia kun takaisin tulette. Ja jos lepoa olette kaivanneet, on paluu takertuvien lasten seuraan märkä rätti kasvoille.
tarkoitus oli olla meidän mökillä. Siitä ei paljoa apua ole, jos otetaan nuorin mukaan niin sitten saa heräillä samalla lailla kun kotona ja nukkuminen jää yhtä vähiin. ap
Että pääsette käymään kotona päivisin. Tai otatte loman pienimmän kanssa ja isovanhemmat hoitavat isoimpia lapsia.
mutta muuten olen samaa mieltä, että viikon loma ei muuta mitään, teidän täytyy osaa muuttaa jotain päivittäisessä elämässänne,oli se sitten unikoulu tai ulkopuolista apua yms.
ei taida tietää, että univelkoja ei voi nukkua pois. Ja sitäpaitsi, teillä on monta lasta. Miksi nyt juuri tämä kuopus on niin kamala itkemään että teidän pitää saada hänestä lomaa? Eikö teillä muuten muka ole rankkaa noin monen lapsen kanssa? Ei pahalla, mutta sitä saa mitä tilaa. Miksi teette noin paljon lapsia? Oletteko lestadiolaisia?
että viikossa voit nukkua vuosien univelat pois??? Ensinnäkin-keho on tottunut heräilemään-joten et todennäköisesti edes osaa nukkua pitkiä yöunia reissullasi! Toiseksi, jokaisella äidillä tulee univelkoja, mutta arkea pitää osata muuttaa sellaiseksi että itse jaksaa. En ne univelat nukkumalla häviä! Heti kun tulet takaisin saat lisää univelkaa. Jos olet jo jaksamisen rajoilla, palkkaa apua kotiisi NYT, ennen kuin olet sairaalakunnossa. Viikoksi pois puolivuotiaan luota-KAMALA AJATUS! EIKÄ ratkaise mitään!!!!!
kun väsytti jo niin kamalasti...Piti siis päästä kaverin synttäreille ja hotelliin nukkumaan. Sanoisinko, että aika paska mutsi.
Ap:n toiminta on aika kaukana tällaisestä itsekkyydestä, joten mee hyvä ihminen sinne mökille nukkumaan, jos ei nyt viikoksi, niin viikonlopuksi.
jos pointtisi on nimenomaan NUKKUA niin ehdotan että menet hotelliin ITSE vaikka kahdeksi päiväksi ja mies hoitaa vauvan, ja sitten vaihdatte. Sitten saatte levätä mutta vauvaa ei tunne itsensä hylätyksi. th taas ??
En näe järjen häiventä siinä että molempien vanhempien pitää olla nukkumassa samaan aikaan univelkojaan pois. Miksi lapset pitää pakottaa tällaiseen tilanteeseen? Miksi ette voi käydä vuorotellen nukkumassa? Lapset ikävöivät AINA vanhempiaan,vaikka eivät näytäkään sitä. Ja 7kk ei edes osaa näyttää sitä. Ole nyt aikuinen ja ota järki käteen!
lähipiirissäni olen seurannut niitä vaikeuksia, joita perusturvallisuuden järkkyminen puolen vuoden iässä aiheutti.
Vuorotellen ehdotan.
Vaikka sisarten läsnäolo muuten helpottaa asiaa. Lapsella pysyy joku kiinnekohta.
todellakin tiedän myös itse, ettei tuo "loma" ratkaise koko ongelmaa. Tiedän kuitenkin sen, että pystyn nukkumaan ei pätkäunta, jos lapset eivät herätä.
ap
ei taida tietää, että univelkoja ei voi nukkua pois. Ja sitäpaitsi, teillä on monta lasta. Miksi nyt juuri tämä kuopus on niin kamala itkemään että teidän pitää saada hänestä lomaa? Eikö teillä muuten muka ole rankkaa noin monen lapsen kanssa? Ei pahalla, mutta sitä saa mitä tilaa. Miksi teette noin paljon lapsia? Oletteko lestadiolaisia?
että viikossa voit nukkua vuosien univelat pois??? Ensinnäkin-keho on tottunut heräilemään-joten et todennäköisesti edes osaa nukkua pitkiä yöunia reissullasi! Toiseksi, jokaisella äidillä tulee univelkoja, mutta arkea pitää osata muuttaa sellaiseksi että itse jaksaa. En ne univelat nukkumalla häviä! Heti kun tulet takaisin saat lisää univelkaa. Jos olet jo jaksamisen rajoilla, palkkaa apua kotiisi NYT, ennen kuin olet sairaalakunnossa. Viikoksi pois puolivuotiaan luota-KAMALA AJATUS! EIKÄ ratkaise mitään!!!!!
mutta lapsille on isovanhemmat tuttuja ja vauvalla olisi isommat sisarukset seurana niin minusta voisimme molemmat olla muutaman päivän poissa tai mahdollisesti käydä päivällä kotona, mutta nukkua muualla.
ap
menipä ap hiljaiseksi kun annettiin kunnolliset neuvot!
jolloin heräsin JOKA yö tunnin välein, sillä lapset heräilivät paljon ja aina eri aikaan. Eivät nukkuneet päiväuniakaan yhtä aikaa, joten en käytännössä pariin vuoteen nukkunut yli tunnin pätkää. Joten luulen vähän tietäväni, miltä ap:stä tuntuu. Juuri siksi veikkaan, että et saisi nukuttua vuorokauden ympäri, vaikka siihen olisi tilaisuus. Ehdottaisin, että olisit päivät normaalisti kotona mutta menisit yöksi muualle nukkumaan. 7-kuinen ei kestä noin pitkää eroa sinusta - ja tuskin sinäkään hänestä!
maisemanvaihto iltaisin pois kotoa voi "katkaista" unettomuuden jopa paremmin kuin pitkä loma muualla. Aamulla sitten voisit tulla taas vauvan luokse. Tietysti miehesi pitäsi saada nukkua myös. Isovanhemmat teille 5 peräkkäiseksi yöksi, te menette aina heidän kotiin yöksi? Tai mies nukkuu kotona korvatulppien kanssa?
jolloin heräsin JOKA yö tunnin välein, sillä lapset heräilivät paljon ja aina eri aikaan. Eivät nukkuneet päiväuniakaan yhtä aikaa, joten en käytännössä pariin vuoteen nukkunut yli tunnin pätkää. Joten luulen vähän tietäväni, miltä ap:stä tuntuu. Juuri siksi veikkaan, että et saisi nukuttua vuorokauden ympäri, vaikka siihen olisi tilaisuus. Ehdottaisin, että olisit päivät normaalisti kotona mutta menisit yöksi muualle nukkumaan. 7-kuinen ei kestä noin pitkää eroa sinusta - ja tuskin sinäkään hänestä!
mutta lapsille on isovanhemmat tuttuja ja vauvalla olisi isommat sisarukset seurana niin minusta voisimme molemmat olla muutaman päivän poissa tai mahdollisesti käydä päivällä kotona, mutta nukkua muualla. ap
Lähdette miehen kanssa vaikka viikon ajan ennen päivällistä mökille ja tulette aamulla kotiin. Varmasti sekin jo auttaa nopeasti, jos univelka todella on se suurin ongelma.
Illan aikana ehditte sitten jutella parisuhdeasioita, jos jaksatte ja vaikka muutakin :)
minulla on siinä mielessä hyvät unenlahjat, että nukahdan heti uudestaan, mieheni sen sijaan ei.
Mutta kuten jo kirjoitin niin minulla on fyysisiä oireita kuin myös psyykkisiä ja erityisesti näiden fyysisten oireiden takia minun on saatava tässä lähiaikoina nukkua enemmän tai sitten olen pitkään sairaalassa kun terveys romahtaa.
Aiemminkin jo kirjoitin, että tiedän kyllä pystyväni nukkumaan pitkät yöunet, jos se vaan olisi mahdollista.
ap
jolloin heräsin JOKA yö tunnin välein, sillä lapset heräilivät paljon ja aina eri aikaan. Eivät nukkuneet päiväuniakaan yhtä aikaa, joten en käytännössä pariin vuoteen nukkunut yli tunnin pätkää. Joten luulen vähän tietäväni, miltä ap:stä tuntuu. Juuri siksi veikkaan, että et saisi nukuttua vuorokauden ympäri, vaikka siihen olisi tilaisuus. Ehdottaisin, että olisit päivät normaalisti kotona mutta menisit yöksi muualle nukkumaan. 7-kuinen ei kestä noin pitkää eroa sinusta - ja tuskin sinäkään hänestä!
Ensinnäkin hyvin monen mielestä täällä on vissiin ihan ok, että AP joutuu mahdollisesti kuukaudeksi sairaalaan EROON vauvasta kuin että yrittäisi hoitaa terveyttään nukkumalla edes muutaman yön hyvin. Melkoisen ristiriitaista jeesustelua. Univelka lähtee vain nukkumalla ja edes se 5 yötä on hyvä alku siihen.
Toisekseen vauva ja muut lapset ovat yhdessä, omassa kodissa. Hoitajina läheiset isovanhemmat. En jaksa uskoa, että tämä mitenkään traumatisoi vauvaa tai muita lapsia. Varsinkaan nyt jos vanhemmat aikovat käydä päiväsaikaan näyttämässä naamaansa lapsille.
Minä olen lukenut paljon psykkaa ja allekirjoitan monia teorioita siellä. Myös tätä täällä siteerattua ja raamattuna pidettyä "kuinka monta yötä voit olla erossa vauvastasi ilman traumoja" -teoriaa tiettyyn pisteeseen asti. Mutta hyvät ihmiset, ei elämää voi elää pelkästään teorioiden pohjalta. Elämä on elämää ja välillä elämä ei mene oppikirjojen mukaan.
Jos vaihtoehtona on äidin mahdollinen joutuminen sairaalaan kuukaudeksi tai äidin nukkumaloma 5 päivää, niin kumpikohan on lapsille vähemmän traumaattisempaa? Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset aivoillanne jos teillä sellaiset on. Tätä palstaa lukiessa en ole kyllä ollenkaan varma.
5-7päivää oli sellanen ajatus ja esim. myös 4päivää olisi ihan mahdollinen. Kyllähän me pääsemme kotiin mökiltä päivisin, mutta tiedän, että jos minä ja mies saatais niin nukuttais kyllä varmasti yöt ja päivät, on sen verran kertynyt univelkaa enkä todellakaan halua sairaalaan ja se on edessä ellei univelkani vähene.
ap