Miksi jotkut syövät masennuslääkkeitä vaikka eivät ole ns. virallisesti sairaita?

Vain osa sairastuneista pääsee terapiaan ja silloinkin voi joutua jonottamaan jopa vuosia. Toisaalta terapiaa ei voi aloittaa, ennenkuin ihminen on siinä kunnossa, että voi siitä hyötyä. Ensin täytyy saada pahin masennus kuriin ja vasta sitten voi olla hyötyä keskusteluterapiasta. Masennus voi tulla kenelle tahansa, vaikka asiat olisivat hyvin. Mitäpä silloin terapioisi, jos ei ole mitään aihetta siihen. Joku sanoo menneensä lääkäriin ja saaneensa vain lääkereseptin. Miksi tämä ihminen on mennyt lääkäriin, jos on sitä mieltä ettei tarvitse apua? Vai millaista apua hän kuvittelee lääkärin voivan antaa yhtäkkiä? Luuleeko joku, että esim terapiaan pääsee noin vaan lääkärissä käymällä, olematta kuitenkaan lääkkityksen tarpeessa?

jotain potilastapauksia täällä netissä? Epäammatillista ja suinkaan kaikilla masennuslääkkeitä käyttävillä ei todellakaan ole rauhoittavia käytössään, eikä halua tai tarkoitusta vetää päätään sekaisin, -päinvastoin. Kyllä virallisiin hoitosuosituksiin kuuluu terapia, mutta ymmärrättekö hyvät ihmiset, ettei sitä voi eikä saa aloittaa ennen kuin pahin vaihe on ohitse! Eli lääkkeillä saadaan ensiksi aivojen kemiat kuntoon, jonka jälkeen vasta terapiaan miettimään, mistä tilanne syntyi yms. Toki lääkäreiden olisi pitänyt tämä kertoa.

Ensin tivataan, että oletko tavannut potilasta jolla on kemiat sekaisin ja kun vastaan, että tapaan näitä kyseisiä potilaita päivittäin ja kerron miltä se juuri tänään oli. Ei se olekkaan hyvä ja mielyttävä vastaus. Se on karmeaa totuutta.

Miksi näistä asioista pitää puhua, niin yksipuolisesti, lääkeitä jumaloiden. Kaikki voi lähteä rullaamaan alaspäin hyvin pienistä asioista. Lääkärit ei ole jumalia. He ovat ihmisiä, niin kuin kaikki muutkin. He tekevät virheitä... arvioivat väärin. Väsyvät, käyvät jopa välinpitämättömiksi. Tekevät työtä suositusten mukaan aivot narikassa.

Maailma on joskus paska paikka. Kaikkea ei kuitenkaan paranneta lääkkeillä. Lopulta niistä tulee ihmisten vitsaus.

Ja kyllä saa olla eri mieltä kanssani ihan vapaasti.

Diagnostiikan eräinä keskeisinä päämäärinä ovat lääkärin auttaminen hoitopäätöksissä ja edellytysten luominen eri häiriöluokkien etiologiselle tutkimukselle. Käsite masennuslääke syntyi 1950-luvulla, kun iproniatsidin ja imipramiinin todettiin lievittävän masennustilojen oireita. Masennuslääkkeiden laajentuneet käyttöalueet ovat asettamassa sekä psykiatristen lääkkeiden ryhmityksen että pitkällä aikavälillä myös tautiluokituksen validiteetin vakavan pohdinnan alaiseksi. Jos ainakin osa masennuslääkkeistä on vähintään yhtä käyttökelpoisia paniikkihäiriöstä premenstruaalitensioon, bulimiasta pakko-oireisiin ja alkoholismista impulsiivisuuteen, onko enää mielekästä kutsua näitä lääkkeitä "vain" masennuslääkkeiksi. Tulisiko käsite masennuslääke korvata vaikkapa käsitteellä mielialalääke, koska psyykkisesti sietämätön mieliala voi olla niin masennustilan, bulimian, alkoholin liikakäytön, pakko-toimintojen kuin aggressiivisuuden taustalla (McElroy ym. 1993, Nutt ym. 1995)?



Serotoniiniselektiivisten lääkkeiden teho masennustilojen ohella myös pakko-oireisessa häiriössä, bulimiassa ja ilmeisesti myös impulsiivisen käytöksen hoidossa viittaa varsin vakuuttavasti serotoninergisten toimintojen keskeisyyteen monien oirekuvaltaan erilaisten psykiatristen häiriöiden biologisessa olemuksessa. On mahdollista, että tämäntyyppinen yhteinen vaste tiettyyn lääkevaikutukseen aiheuttaa tulevaisuudessa muutoksia myös tautiluokitukseen. Tästä ajattelusta on osoituksena psykiatrisessa maailmassa jo nyt käytössä oleva käsite "serotoniinisairaudet" (McElroy ym. 1993, Leonard 1994, Nutt ym. 1995).



Masennuslääkkeiden käytön yleistyminen ja laajeneminen on saanut tutkijat myös esittämään ajatuksia, joiden mukaan masennuslääkkeiden vaikutukset kohdistuvat ihmisen psyykkisen kokemusmaailman kannalta keskeisiin tunnetiloihin. Erään ajatusmallin mukaan masennuslääkkeillä on kyky lievittää erotilanteeseen liittyvää ahdistuneisuutta. Tätä oletusta tukevat havainnot, joiden mukaan imipramiini lievittää emostaan erotetun pienen apinalapsen anakliittisen depression kaltaista lamaantumista (Suomi ym. 1981). Eroahdistus on ihmisen elämyksistä tuskallisimpia tunnetiloja, ja se voi laukaista aikuisella hyvin monenlaisia tunne- ja käytösreaktioita–ainakin masennuksen, paniikkikohtauksen, syömispakon, alkoholinkäytön tai maltin menetyksen. Eroahdistuksen intensiteetti saattaa olla joillakin lapsilla ja aikuisillakin synnynnäisesti keskimääräistä voimakkaampi. Noin 10–20 % lapsista on temperamentiltaan synnynnäisesti arkoja ja herkkäitkuisia (Kagan 1993). Dysforisen temperamenttipiirteen tiedetään lisäävän alttiutta erilaisille aikuisiän psykiatrisille häiriöille (Thomas ja Chess 1982). Masennuslääkkeiden teho voi perustua niiden kykyyn tasapainottaa erilaisia affektitiloja tai temperamenttipiirteitä (Joyce ym. 1994).

jotain potilastapauksia täällä netissä? Epäammatillista ja suinkaan kaikilla masennuslääkkeitä käyttävillä ei todellakaan ole rauhoittavia käytössään, eikä halua tai tarkoitusta vetää päätään sekaisin, -päinvastoin. Kyllä virallisiin hoitosuosituksiin kuuluu terapia, mutta ymmärrättekö hyvät ihmiset, ettei sitä voi eikä saa aloittaa ennen kuin pahin vaihe on ohitse! Eli lääkkeillä saadaan ensiksi aivojen kemiat kuntoon, jonka jälkeen vasta terapiaan miettimään, mistä tilanne syntyi yms. Toki lääkäreiden olisi pitänyt tämä kertoa.

Ensin tivataan, että oletko tavannut potilasta jolla on kemiat sekaisin ja kun vastaan, että tapaan näitä kyseisiä potilaita päivittäin ja kerron miltä se juuri tänään oli. Ei se olekkaan hyvä ja mielyttävä vastaus. Se on karmeaa totuutta.

Miksi näistä asioista pitää puhua, niin yksipuolisesti, lääkeitä jumaloiden. Kaikki voi lähteä rullaamaan alaspäin hyvin pienistä asioista. Lääkärit ei ole jumalia. He ovat ihmisiä, niin kuin kaikki muutkin. He tekevät virheitä... arvioivat väärin. Väsyvät, käyvät jopa välinpitämättömiksi. Tekevät työtä suositusten mukaan aivot narikassa.

Maailma on joskus paska paikka. Kaikkea ei kuitenkaan paranneta lääkkeillä. Lopulta niistä tulee ihmisten vitsaus.

Ja kyllä saa olla eri mieltä kanssani ihan vapaasti.

ystävällisesti ensin ottaa selvää, koska et selvästi tunne lääkkeiden vaikutuksia, et tilanteita joissa ne voivat olla hyödyllisiä ja sitten vielä kerrot ammattietiikkasi rikkoen potilastapauksia netistä, lienevätkö tottakaan?

Kukaan hoitotyötä oikeasti tekevä ihminen ei väitä, että missään tilanteessa masennsulääkkeistä ei olisi apua. Jos olet päivystyksessä hoitajana, se ei suinkaan tee sinusta psykiatrian ammattilaista, joten voisitko ystävällisesti jättää tämän ammatillisen arvion heille, joille se oikeasti kuuluukin, ainakin jättää kertomatta valheellisia asioita lääkkeistä.

Joku sanoo menneensä lääkäriin ja saaneensa vain lääkereseptin. Miksi tämä ihminen on mennyt lääkäriin, jos on sitä mieltä ettei tarvitse apua? Vai millaista apua hän kuvittelee lääkärin voivan antaa yhtäkkiä? Luuleeko joku, että esim terapiaan pääsee noin vaan lääkärissä käymällä, olematta kuitenkaan lääkkityksen tarpeessa?

Kun menin lääkäriin ekan kerran, mulle oli jo selvää että tarvin terapiaa. Tai siis se asia oli ollut mulle selvä noin 13-vuotiaasta, jolloin otin ekan kerran käteen itsehoito-oppaan. Sitten ekalla kerralla lääkärissä otin mukisematta lääkkeet mutta en lähtenyt "keskusteluapuun" jota tarjosi sosiaalihoitaja, ja jossa ekalla käynnillä ajattelin että voi hitto, olisin voinut itse pitää tämän istunnon alusta loppuun. Noh, silloin olin vielä nuori ja siinä tloivossa että kyllä tää tästä. En kokenut että lääkkeistä olisi ollut juurikaan apua, joten syötyäni puoli vuotta jätin ne pois melko samantekevinä. Seuraavalla kerralla lääkärissä parin vuoden päästä olin jo itsekin sitä mieltä nyt sitä terapiaa ja äkkiä! Mutta ei, siitä alkoi sitten se lääketuputtaminen.

Joku sanoo menneensä lääkäriin ja saaneensa vain lääkereseptin. Miksi tämä ihminen on mennyt lääkäriin, jos on sitä mieltä ettei tarvitse apua? Vai millaista apua hän kuvittelee lääkärin voivan antaa yhtäkkiä? Luuleeko joku, että esim terapiaan pääsee noin vaan lääkärissä käymällä, olematta kuitenkaan lääkkityksen tarpeessa?

Kun menin lääkäriin ekan kerran, mulle oli jo selvää että tarvin terapiaa. Tai siis se asia oli ollut mulle selvä noin 13-vuotiaasta, jolloin otin ekan kerran käteen itsehoito-oppaan. Sitten ekalla kerralla lääkärissä otin mukisematta lääkkeet mutta en lähtenyt "keskusteluapuun" jota tarjosi sosiaalihoitaja, ja jossa ekalla käynnillä ajattelin että voi hitto, olisin voinut itse pitää tämän istunnon alusta loppuun. Noh, silloin olin vielä nuori ja siinä tloivossa että kyllä tää tästä. En kokenut että lääkkeistä olisi ollut juurikaan apua, joten syötyäni puoli vuotta jätin ne pois melko samantekevinä. Seuraavalla kerralla lääkärissä parin vuoden päästä olin jo itsekin sitä mieltä nyt sitä terapiaa ja äkkiä! Mutta ei, siitä alkoi sitten se lääketuputtaminen.

No 2/3 osaa hyötyy lääkkeistä, eivät kaikki. Terapiaan ei saa lähetettä, ennen kuin lääkkeitä on kokeiltu.

Ei suinkaan ole lääkärin vika, ettei terapiaan PÄÄSE. Se on Kela joka rahoituksesta päättää ja kenelle terapiaa annetaan, kenelle ei.

on yhteiskunnalta todella tyhmää. Homma menee nyt niin, että ihminen menee hätänsä kanssa psykiatrille, hänelle laitetaan automaattisesti masislääkkeet kouraan ja siitä se sitten lähtee ura. On ihan sama mitä siellä sanoo, psykiatrin tehtävä on nyökytellä ja lykätä kouraan ssri-resepti. Jos on tuuria, homma toimii niin, että siitä oikeasti on apua ja ongelma hoitaa itsensä. Jos ei ole, ja aivan liian usein ei ole, ongelma vaan pitkittyy ja kroonistuu ja kohta yhteiskunnalla on niskoillaan kalliisti koulutettu yksilö, jonka syrjäytyminen ja eläke tulee yhteiskunnalle _todella_ kalliiksi. Sillä rahalla kustantaisi aika monta terapiaistuntoa.



Se mitä pitäisi tehdä on se, että jo ekalla kerralla kun tulee asiaa, istutaan oikeasti alas sen asiakkaan kanssa ja SELVITETÄÄN PERUSTEELLISESTI minkä tason ongelmasta on kyse. Ja sitten ruvetaan toimimaan sen mukaisesti. Ei niin että kaikki tungetaan samaan ssri-putkeen, oli kyseessä persoonallisuushäiriö tai vaikea elämäntilanne.



Ja omasta kokemuksesta voin kertoa, että kun ihminen on jo syrjäytynyt tai syrjäytymisen vaarassa, on takana jo useampia lääkekokeiluja ja mennään __taas kerran_ lääkäriin, EDELLEENKIN tungetaan käsiin se stanan ssri-resepti, vaikka potilas kuinka protestoisi ettei tämä kuulkaa nyt tällä tule kuntooooooon! Anteeksi, kiukustuin oikeasti koska tää on niin vääryys ja yhteiskunnalta niin tyhmää.

Itse sairastin todella vakavan masennuksen 90-luvulla ja kyllä vaan minulle ainakin terapia oli kirjaimellisesti elintärkeää, sairaalahoidon lisäksi, ja tämä nimenomaan akuutissa vaiheessa. (Pääsin sairaalasta terapiaani 5 krt viikossa, tämä heti ensimmäisen itsemurhayrityksen jälkeen.) Lääkkeitä kokeiltiin (tietysti, olin tosi huonossa jamassa), mutta eivät ne mielestäni koskaan erityisesti auttaneet, vaan terapia nimenomaan ja ehkä toisinaan lääkkeet vähän rauhoittivat.



Merkillisiä väitteitä täällä, toivottavasti kukaan ei tosissaan ota näitä 'neuvoja' ja omituisia 'faktatietoja*. Jokainen masennus on oma tarinansa ja sellaisten jotka eivät joko itse ole sitä kokeneet tai todella läheltä seuranneet, ei pitäisi sotkeutua tähän keskusteluun mitenkään.

jotain potilastapauksia täällä netissä? Epäammatillista ja suinkaan kaikilla masennuslääkkeitä käyttävillä ei todellakaan ole rauhoittavia käytössään, eikä halua tai tarkoitusta vetää päätään sekaisin, -päinvastoin. Kyllä virallisiin hoitosuosituksiin kuuluu terapia, mutta ymmärrättekö hyvät ihmiset, ettei sitä voi eikä saa aloittaa ennen kuin pahin vaihe on ohitse! Eli lääkkeillä saadaan ensiksi aivojen kemiat kuntoon, jonka jälkeen vasta terapiaan miettimään, mistä tilanne syntyi yms. Toki lääkäreiden olisi pitänyt tämä kertoa.

Ensin tivataan, että oletko tavannut potilasta jolla on kemiat sekaisin ja kun vastaan, että tapaan näitä kyseisiä potilaita päivittäin ja kerron miltä se juuri tänään oli. Ei se olekkaan hyvä ja mielyttävä vastaus. Se on karmeaa totuutta. Miksi näistä asioista pitää puhua, niin yksipuolisesti, lääkeitä jumaloiden. Kaikki voi lähteä rullaamaan alaspäin hyvin pienistä asioista. Lääkärit ei ole jumalia. He ovat ihmisiä, niin kuin kaikki muutkin. He tekevät virheitä... arvioivat väärin. Väsyvät, käyvät jopa välinpitämättömiksi. Tekevät työtä suositusten mukaan aivot narikassa. Maailma on joskus paska paikka. Kaikkea ei kuitenkaan paranneta lääkkeillä. Lopulta niistä tulee ihmisten vitsaus. Ja kyllä saa olla eri mieltä kanssani ihan vapaasti.

ystävällisesti ensin ottaa selvää, koska et selvästi tunne lääkkeiden vaikutuksia, et tilanteita joissa ne voivat olla hyödyllisiä ja sitten vielä kerrot ammattietiikkasi rikkoen potilastapauksia netistä, lienevätkö tottakaan? Kukaan hoitotyötä oikeasti tekevä ihminen ei väitä, että missään tilanteessa masennsulääkkeistä ei olisi apua. Jos olet päivystyksessä hoitajana, se ei suinkaan tee sinusta psykiatrian ammattilaista, joten voisitko ystävällisesti jättää tämän ammatillisen arvion heille, joille se oikeasti kuuluukin, ainakin jättää kertomatta valheellisia asioita lääkkeistä.

Keskustellaan masennuslääkkeiden käytön huimasta kasvusta. Nuoriso on suurin riskiryhmä missä turhia reseptejä jaetaan. On ymärretty, että elämän on oltava tasaista ja vastoinkäymisestä tulevat tunteet ovat masennusta. "kemiat ovat sekaisin" Nuorella ei ole elämänkokemusta. Murrosiän kuohut voidaan sammuttaa lääkkeillä. Opitaan jo varhain miten vaikeista tunteista selvitään. Tilastot alkavat kertoa ikävää totuutta sekakäytöstä. Aikuisena ja vanhuksena on helppo jatkaa samaa linjaa. Tuleva sukupolvi kertoo, että mummo ja vaari, isä ja äti söi masislääkkeitä ja niin mekin syödään. Se on ok juttu.

Esiintyy vastuuttomuutta joka tässäkin ketjussa ilmenee.

Keskustellaan masennuslääkkeiden käytön huimasta kasvusta. Nuoriso on suurin riskiryhmä missä turhia reseptejä jaetaan. On ymärretty, että elämän on oltava tasaista ja vastoinkäymisestä tulevat tunteet ovat masennusta. "kemiat ovat sekaisin" Nuorella ei ole elämänkokemusta. Murrosiän kuohut voidaan sammuttaa lääkkeillä. Opitaan jo varhain miten vaikeista tunteista selvitään. Tilastot alkavat kertoa ikävää totuutta sekakäytöstä. Aikuisena ja vanhuksena on helppo jatkaa samaa linjaa. Tuleva sukupolvi kertoo, että mummo ja vaari, isä ja äti söi masislääkkeitä ja niin mekin syödään. Se on ok juttu.

Esiintyy vastuuttomuutta joka tässäkin ketjussa ilmenee.

[/quote]

Puhut taas asioita, joihin ei ole tilastollista näyttöä. Masennuslääkkeet eivät sammuta mitään kuohuja, vaan muuttavat takaisin serotoniini tasapainoa entiselleen. Masennuslääkkeet eivät ole rauhoittavia lääkkeitä ja nuorille määrätään masennuslääkkeitä harkinnanvaraisemmin, kuin aikuisille. Masennuslääkkeet eivät aiheuta sekakäyttöä missään tapauksessa ja masennuslääkkeiden käyttäjät eivät suinkaan ole myös rauhoittavien lääkkeiden käyttäjiä, saati lääkkeiden väärinkäyttäjiä. Myös vanhuksille kirjoitetaan nykyään masennuslääkkeitä. Masennus on osittain geneettistä, osittain ehkä myös turvaton kiintymyssuhde voi olla osasyy-mutta kukapa sitä voisi katkaista, ellei joku siihen puutu sukupolvien ketjussa?



Saanko kysyä, miksi vihaat lääkkeitä käyttäviä ihmisiä etkä hoida itseäsi kuntoon? Esität täällä netissä faktatietona omia ennakkoluulojasi ja mututuntumaan perustuvaa väärää tietoa. Mikä on tarkoituksesi?

Itse sairastin todella vakavan masennuksen 90-luvulla ja kyllä vaan minulle ainakin terapia oli kirjaimellisesti elintärkeää, sairaalahoidon lisäksi, ja tämä nimenomaan akuutissa vaiheessa. (Pääsin sairaalasta terapiaani 5 krt viikossa, tämä heti ensimmäisen itsemurhayrityksen jälkeen.) Lääkkeitä kokeiltiin (tietysti, olin tosi huonossa jamassa), mutta eivät ne mielestäni koskaan erityisesti auttaneet, vaan terapia nimenomaan ja ehkä toisinaan lääkkeet vähän rauhoittivat.

Merkillisiä väitteitä täällä, toivottavasti kukaan ei tosissaan ota näitä 'neuvoja' ja omituisia 'faktatietoja*. Jokainen masennus on oma tarinansa ja sellaisten jotka eivät joko itse ole sitä kokeneet tai todella läheltä seuranneet, ei pitäisi sotkeutua tähän keskusteluun mitenkään.

kuin avohoitopotilas esim. burnoutin vuoksi. Sairaalassakin sinut hoidettiin ensin siihen kuntoon, että kykenet puhumaan jne.? Eli lääkkeethän sullekin jokatapauksessa ensin annettiin?

eli täällä taas 197 (?, se 90-luvulla sairas). Terapeuttia alettiin etsiä samalla kun sairaalaan tuotiin. Eli mitään periaatteellista päätöstä että ensin lääkkeet ja sitten muut ei todellakaan tehty, vaan kaikki peliin heti, terpauttia, lääkkeitä ja sähköä myöten.

On todella vastuutonta levittää väärää tietoa sairauksista olematta lääketieteen asiantuntija.

ja ahdistushäiriötä. Samoin eräs sukulainen. Ja kumpikin olemme sitä mieltä, että onneksi emme ottaneet lääkkeitä. Olemme vahvempia nyt. Lääke ei olisi ollut kuin laastari vain paikkaamaan ja emme olisi koskaan parantuneet oikeasti.

Lääketehtaat takoo rahaa ihmisten hyväuskoisuudella.

masennukseen? Voisitteko ystävällisesti vastata??

Tämä ketju todistaa että ihmiset ei oikeasti PYSTY kertakaikkiaan käsittämään mitä masennus on.

Jokainen joka sen on kokenut, tietää että joskus lääke on ainakin aluksi ainoa tekijä, joka edesauttaa normaalia elämää.

Kolmesti olen myös yrittänyt itsemurhaa. Tapahtumista nyt 5v ja olen oikeasti vahvempi ihminen ja tunnistan omia tunteitani niin, etten aja itseäni enää pohjalle. Jos kuitenkin sinne satun lipsahtamaan niin osaan nyt ihan itse repiä itseni sieltä ylös. Keskivaikea masennus ja lievä kaksisuuntainen diagnoosina, vaikka pyyhin myös diagnoosipapereilla rectumini.

Ei suinkaan ole lääkärin vika, ettei terapiaan PÄÄSE. Se on Kela joka rahoituksesta päättää ja kenelle terapiaa annetaan, kenelle ei.

miksi kaikki pitää maksatuttaa yhteiskunnalla?

Jos itse tietää tarvitsevansa terapiaa ja sitä ei ilmaiseksi anneta niin menkää YKSITYISELLE hyvät ihmiset! Kyllä oman terveytensä takia voi maksaa rahaakin! Vai pitäisikö KAIKKI saada ilmaiseksi tai puoli-ilmaiseksi?

En ymmärrä tätä jankkausta että lääkkeillä ei tee mitään ja vain terapia auttaa. Jos olette itse sitä mieltä oikeasti niin terapiaan mars. Yksityiselle puolelle pääsee kun tekee yhden puhelinsoiton! Niin ei tarvitse sitten hermostua kun lääkäri seuraavan kerran tyrkyttää niitä lääkkeitä. Voit sanoa ettet tarvitse koska käyt terapiassa.

Ärsyttää tuollainen sokea toteemus että lääkkeet eivät tehoa. SE on ENSIAPUA masentuneelle, sen jälkeen on myös hieman masentuneen oma asia hakea itselleen LISÄÄ APUA. EI lääkärit kaikkea tee puolestasi!!!!

ja ahdistushäiriötä. Samoin eräs sukulainen. Ja kumpikin olemme sitä mieltä, että onneksi emme ottaneet lääkkeitä. Olemme vahvempia nyt. Lääke ei olisi ollut kuin laastari vain paikkaamaan ja emme olisi koskaan parantuneet oikeasti. Lääketehtaat takoo rahaa ihmisten hyväuskoisuudella.

masennukseen? Voisitteko ystävällisesti vastata?? Tämä ketju todistaa että ihmiset ei oikeasti PYSTY kertakaikkiaan käsittämään mitä masennus on. Jokainen joka sen on kokenut, tietää että joskus lääke on ainakin aluksi ainoa tekijä, joka edesauttaa normaalia elämää.

Kolmesti olen myös yrittänyt itsemurhaa. Tapahtumista nyt 5v ja olen oikeasti vahvempi ihminen ja tunnistan omia tunteitani niin, etten aja itseäni enää pohjalle. Jos kuitenkin sinne satun lipsahtamaan niin osaan nyt ihan itse repiä itseni sieltä ylös. Keskivaikea masennus ja lievä kaksisuuntainen diagnoosina, vaikka pyyhin myös diagnoosipapereilla rectumini.

En menisi täällä netissä toitottamaan että ei kannata ottaa lääkkeitä,ne eivät auta. On paljon ihmisiä joita ne auttavat. Luehan koko ketju,esim edellinen sivu! Niinkuin joku sanoi-jokaisen masentuneen ihmisen tarina on erilainen. En menisi täällä yleistämään että olet parempi ihminen kun et ottanut lääkkeitä, sinä siis, tai tuo toinen vastaaja joka sanoi että tuli vahvemmaksi kun EI ottanut lääkkeitä. Juuri tälläkin hetkellä joku masentunut lukee tätä ketjua,haluatko ottaa vastuun hänen voinnistaan,kun hän päättää että ahaa en siis hae lääkkeiltä,ja alkaa vuosi vuodelta voida pahemmin????

Vakava masennus ja itsemurhayritykset ovat aivan eri asia kuin "tavallinen"masennus jota hyvin monet nykyään kokevat. Joillekin se parantuminen ALKAA siitä että ottaa lääkkeitä ja sitten alkaa tunnistamaan että tottatosiaan oli "masentunut"ja alkaa hoitaa itseään kun energiaakin löytyy vähän lisää.

En aina ymmärrä ihmisten pointteja täällä antaa infoa josta tulee vääränlainen kuva.

Jos ottaa sen osa-alueen vain käyttöön aivoista. Aivoista on käytössä murto-osa siitä mitä kapsiteettia on. Tahdonvoimaa käytetään esim. terapiassa.



Onko masennus mielisairautta vai mitä se on? Miksi Suomessa mielisairaiden määrä on huimassa kasvussa? Onko mielisairaus periytyvää aivojen kemiaa vai onko kysymys ympäristöstä johon ihminen ei sopeudu? Vai onko niin että olemme perus masentuneita kehdosta hautaan ja siihen otetaan purkista lääkettä? Miksi koti-äidit mielisairastuvat? onko se itse hankittua vai olosuhteiden aiheuttamaa. Mitä koti-äidin aivojen kemioissa menee sekaisin?

Siihen riittää että KÄY LÄÄKÄRISSÄ ja SAA LÄÄKERESEPTIN.



Eiks ne masislääkkeet oo vain reseptillä ja eikös ne määrää vain lääkäri?



Jospa sun "feikkaavat masarikaverit" vs. sun "pitkän kaavan aidot ranteet-auki-tyypit" vaan ovat hyötyneet lääkkeistä eri tavalla tai toisilla masennus on lievempää ja selviää ilman sähköshokkia?

Kohtauksen tulessa ihminen on tilassa pakene tai kuole. Mekanismia voidaan alentaa muillakin kuin lääkkeillä.