Mun on pakko nyt taas pakko avautua
Olen 16v mamma ja mulla on 9kk tyttö. Äitini ja sukulaiset yrittivä saada mut tappamaan oman tyttöni ennen kuin oli edes syntynyt. Isäpappa ei ottanut muka kantaa vaikka äitiä puolusteli aina tarvittaessa. Sitä ei varsinkaan äitini tule koskaan saamaan anteeksi! Nyt me asutaan kahdestaan tyttöjen kesken. Nyt ne samat murhaaja-sukulaiset lähettelevät meille joulukortteja. Mummonikin laittoi kortin mutta ei iljennyt tytöstä siinä mitään mainita ettei vaan postin jakaja huomaa että täällä asuu avioton lapsi, tein tänään pienen nuotion ämpäriin pihalle ja sitten katseltiin yhdessä ikkunasta, kylläpä joulukortit lämmitti mieltä mukavasti. Meillä oli hauskaa kun naureskeltiin yhdessä tonttulakit päässä. Äitini on nyt soittellut jatkuvasti mulle "että tulisitte nyt jouluksi kotiin kun isäkin tulee" (ovat eronneet) mihin helvetin kotiin meidän kotihan on täällä. Eikä me tarvita murhaaja-sukulaisia mihinkään. Äsken äitini soitti itku kurkussa ja lässytti että jos ette tule kotiin niin me tullaan isän kanssa teille. Haluavat muka nähdä tytärtään ja lapsenlastaan, siis mitä v*tt*a? Ensin halutaan tappaa joku ja sitten kun se ei sovikkaan ostellaan joululahjoja, lähetellään kortteja yms. ja ei olla tietävinäänkään murhaan painostamisesta ja kaikesta paskasta jota ovat mun niskaan heittäneet. Mitä mietitte tästä? Pitäisikö mun mielestäsi päästää porukat sisälle vähäksi aikaa ja kuunnella taas äitini lässytystä ja vihjailuja siitä miten huono äiti olen, pyytää vähän rahaa ja potkaista pellolle? Jättää ovi kokonaan avaamatta? Vai avata ovi vauvan kanssa, ottaa lahjat tippa linssissä vastaan, sössöttää surkealla äänellä että antakaa vähän rahaa niin tulen kotiin ja sitten vaan potkaista lahjat ulos ja kiskaista ovi kiinni?
Kommentit (197)
eivät ole eläneet nuoruuttaan tarpeeksi paljon. Jossain vaiheessa vetää miehet, ravintolat ja omat menot puoleensa ja silloin lapsi on tiellä.
Tiedän kaksi yh-äitiä ja toinen on 32v. ja toinen 34v. Eivät edes ole kovin nuoriakaan.
Lapset pitää saada aina jonnekiin hoitoon, että pääsevät omille menoillensa.
Lapset ovat kärsijöitä, kun äidit ei halua olla heidän kanssaan.
Jokaisen on elettävä se oma nuoruus ilman lapsia, että on valmis vanhemmaksi.
Miksi av:lla aina epäillään provoksi. Ap
Keskenkasvuiselta sinäkin vaikutat, et kypsältä vanhemmalta.
Kukaan ei suosittele 15v. lasta, kun 15v. on itsekkin lapsi.
Hyvät vanhemmat sulla on, kun haluavat olla tukena.
Tosin tämä on provo, sellainen abortti provo.
Oikein laskemaan alan niin tyttö on ollut tähän menessä koko elämänsä aikana erossa musta n. 30 tuntia. Ap
eivät ole eläneet nuoruuttaan tarpeeksi paljon. Jossain vaiheessa vetää miehet, ravintolat ja omat menot puoleensa ja silloin lapsi on tiellä.
Tiedän kaksi yh-äitiä ja toinen on 32v. ja toinen 34v. Eivät edes ole kovin nuoriakaan.
Lapset pitää saada aina jonnekiin hoitoon, että pääsevät omille menoillensa.
Lapset ovat kärsijöitä, kun äidit ei halua olla heidän kanssaan.
Jokaisen on elettävä se oma nuoruus ilman lapsia, että on valmis vanhemmaksi.
oma päätös mikä tahansa. Luonto on luonnut ihmisen sellaiseksi, että voi saada tuon ikäisenä lapsia, niin se on tarkoituskin (vaikkakaan ei paras vaihtoehto!). Monissa maissa on ihan normaalia tulla tuon ikäisenä raskaaksi jne.
En kyllä oman tyttäreni kanssa alkais mihinkään painostukseen, vaikkakin olisin kyllä kauhuissani! Enemmän syyttäisin itseäni "jonkun pieleen menemisestä", mutta voisin kyllä asian kanssa elää.
Oletko ap puhunut sukulaisille tuosta painostamisesta?
En ole edes yh-äiti vaikka tytön isä ei kanssamme asukkaan. AP
Oikein laskemaan alan niin tyttö on ollut tähän menessä koko elämänsä aikana erossa musta n. 30 tuntia. Ap
eivät ole eläneet nuoruuttaan tarpeeksi paljon. Jossain vaiheessa vetää miehet, ravintolat ja omat menot puoleensa ja silloin lapsi on tiellä.
Tiedän kaksi yh-äitiä ja toinen on 32v. ja toinen 34v. Eivät edes ole kovin nuoriakaan.
Lapset pitää saada aina jonnekiin hoitoon, että pääsevät omille menoillensa.
Lapset ovat kärsijöitä, kun äidit ei halua olla heidän kanssaan.
Jokaisen on elettävä se oma nuoruus ilman lapsia, että on valmis vanhemmaksi.
Puhua painostamisesta porukoiden kanssa mutta ei siitä mitään tullut kun ovat edelleen mua vastaan ja vähättelevät mua. Äitini on kyllä törkeyden huippu! Muiden sukulaisten kanssa en ole enää kamalasti tekemisissä paitsi ukkini. Jos nyt tällainen kokematon lapsi saa sanoa sulle niin sanon että jos sun tyttösi tulee raskaaksi nuorena sulla ei ole siihen mitään osaa eikä arpaa. Ei munkaan vanhemmat ole mun lasta tehneet. Lisään että mä en ajattele että mun pitää nyt kantaa vastuu siitä että olen rakastellut mun poikaystävän kanssa (joka on nyt ex). Mä en ajattele tyttöä minään seurauksena vaan omana rakkaana lapsena jonka haluan kasvattaa niin hyvin kun osaan. AP
oma päätös mikä tahansa. Luonto on luonnut ihmisen sellaiseksi, että voi saada tuon ikäisenä lapsia, niin se on tarkoituskin (vaikkakaan ei paras vaihtoehto!). Monissa maissa on ihan normaalia tulla tuon ikäisenä raskaaksi jne.
En kyllä oman tyttäreni kanssa alkais mihinkään painostukseen, vaikkakin olisin kyllä kauhuissani! Enemmän syyttäisin itseäni "jonkun pieleen menemisestä", mutta voisin kyllä asian kanssa elää.
Oletko ap puhunut sukulaisille tuosta painostamisesta?
Mun pitää aina välillä keskustella jonkun sossutantan kanssa, no eihän siitä nyt mitään apua ole. Kyttäävät vain että pääsisivätkö suojelemaan tyttöäni omalta äidiltään. Se on ihan kamalaa kun tyttö pelkää sitä eukkoa ja alkaa aina itkeä jos se tulee lähelle hönkäilemään valkosipulin lemua. Onhan se kyllä aika rumakin :-D haluatteko muuten tietää? No kerron kuitenkin että se sos. Työntekijä on itse juoppo mä tiedän sen eikä ole mikään keksitty juttu. Ap
et ole edes lapsesi laillinen huoltaja alaikäisenä. ja itsekin olet vielä huollettava. Näin sen kuuluu ollakin. Vaikka omasta mielestäsi olet kuinka kypsä tahansa niin lapsihan vielä olet.
Eihän ole olemassa mitään nuorten äitien yleisiä ongelmia. Mutta kuten varmasti jokainen äiti tietää lapsen hoito on raskasta, ei niinkään fyysisesti kuin henkisesti. Ja lapsen kasvaessa tuo raskaus muuttuu. Eikä siihen kukaan pysty yksin.
On kai sinulla joku suhde sosiaalityöntekijöihin, lastensuojeluun. Jospa sieltä saisit keskusteluapua.
Me lähdetään nyt tytön kanssa saunaan, pitää ehtiä käydä ennen kun tytön isä tulee. Ap
se kuuluu ihan normaaliin kehitykseen. Enemmän olisin huolissani jos ei vierastaisi. mutta hienoa ettät eillä on tuo väylä auki, sieltä saat oikeasti apua jos/kun sitä tarvitset.
jos minun 15-vuotiaani tulisi raskaaksi. kyllä tuon ikäisen kuuluu tehdä jotain ihan muuta kuin ryhtyä leikkimään kotia. Monessa amassa tuo on tavallinen ikä, mutta siellä naiset eivät saakaan käydä kouluja, heidän ainoa tehtävänsä on hankkia lapsia ja hoitaa niitä. Ja usein tukena, samassa taloudessa asuvat isovanhemmat jne.
Minun tehtäväni äitinä on valvoa tuon ikäisen menemisiä. meillä ei tulisi kuuloonkaan että 15-vuotiaan poikakaveri yöpyisi meillä. tai että tyttö olisi kavereiden luona yötä myöten. kotiintuloajat on ja niitä noudatetaan. nuorella on harrastuksia ja koulunkäyntiin satsataan.
ja suurperheen äitinäkin tämä on mahdollista. Nytkin kaikki lapset, myös nuoret 15 ja 17-v viettävät kotona perheen kanssa uutta vuotta. Sitä aikuisuutta ehtii vielä elämään. Ja toisaalta siihen aikuisuuteen täytyy saada myös eväät, opiskella ammatti jne.
Toki jos nuoreni ilmoittaisi olevansa raskaana häntä tukisin. muttta kyllä kokisin epäonnistuneeni omassa tehtävässäni pahasti. Olen itse ollut 20-v kun esikoinen syntyi, mutta olin naimisissa, opiskelut hyvässä vaiheessa ja ollaan alusta asti elätetty itse itsemme ja lapsemme. Eli kannettu vastuu ratkaisuistamme.
Nyt kun katson omia murrosikäisiä tajuan kuinka kakaroita he ovat, eivät todellakaan kypsiä lapsen vanhemmiksi. Ja halaun näin olevankin. Heidän ei kuulu vielä ollakaan.
Jos sitä tarvitsee mutta ei olla tarvittu ja enkä näe että mihin sitä tarvittaisiin. Mutta sitä mä ihmettelen että meitä pitää kytätä vain mun ikäni takia ja koskaan kuitenkaan ei mitään pahaa sanomista ole ollut. Aina ne samat kysymykset oikei v*tuttaa. Ap
se kuuluu ihan normaaliin kehitykseen. Enemmän olisin huolissani jos ei vierastaisi. mutta hienoa ettät eillä on tuo väylä auki, sieltä saat oikeasti apua jos/kun sitä tarvitset.
olet alaikäinen, et lapsesi virallinen huoltaja, eli lapsi on äitisi huollossa? tai sitten sosiaaliviraston?
Vaikka alaikäinen muuttaa pois kota ovat vanhemmat velvollisia hänet elättämään ja vastaamaan hänestä. Vanhempasi ovat huoltajiasi, ethän pysty vielä tekemään itse mitään sopimuksia.
Ja sosiaalityöntekijöiden tehtäviin kuuluu valvoa että saat tarvitsemasi huolenpidon.
Vasta 18v on täysi-ikäinen ja vapaa tekemään omat päätöksensä.
Ymmärrän että tämä tuntuu tylsältä, mutta kyllä siinä on ihan vinha perä. Kyllähän olet kaikesta kirjoittamastasi päätellen aika yksin ja hukassa oleva lapsi itsekin.
Ap ei sinun vanhempasi mitään murhaa ole halunneet, he ajattelivat sinun ja syntymättömän lapsen parasta. Nyt he yrittävät sopeutua tilanteeseen jota ei enää voi peruuttaa. Kaikki tuollaiset "iik mä näin yhen pojan ja se katto mua silmiin ja sit mä katoin sitä silmiin ja sit me pussattiin ja nyt se ei textaa mulle ja mä oon ihan että what pitäiskö mun soittaa sille apua mitä mä teen" -tyyliset teinivuodatukset kuuluvat teini-ikään, ja ne tulisi käydä rauhassa läpi ilman että siihen mukaan sekoitetaan pieni vauva. Olet varmasti hyvä äiti, mutta olet myös selvästi kypsymätön teini-ikäinen. Et voi sekoilla ja kokeilla kaikkea nuoruuteen liittyviä asioita enää kun sinulla on aikuisen ihmisen vastuu. Kaiken mitä teet, näytät esimerkkinä sille pienelle söpölle tuhisevalle tyttärellesi. Hän oppii koko ajan sinulta käyttäytymismalleja miten miesten (poikien) kanssa käyttäydytään ja toistaa ne myöhemmin itse perässä.
Toivottavasti kuitenkin selvität mielesi exän kanssa. Hyvä että hän on tyttären elämässä mukana. Ja miesten kanssa tulee kyllä olemaan murheita myöhemminkin, niin meillä kaikilla. Tsemppiä.
ymmärrän ahdistuksesi, mutta yritä ottaa siltä kannalta, että kivaa oli, ja se siitä. Keskity itseesi ja lapseesi. Elämäsi vaikuttaa aika "täydeltä" tällä hetkellä (paljon tunteita lastasi kohtaan tietenkin, mutta myös äitiä, isää, ex-poikaystävää). Yritä olla tekemästi tosta mitään elämän ja kuoleman kysymystä, mieti vaan miten haluat toimia jos tilanne toistuu ja yritä pitää siitä kiinni (eikä sekään ole mikään suuri katastrofi, jos et onnistu pitämään siitä kiinni). Missään nimessä älä ruoski itseäsi, olet nuori, vapaa, teillä on historiaa yhdessä ja yhteinen lapsi, tapahtunut oli täysin ymmärrettävää.
Ollut suunniteltu mutta kerron sen etten ole koskaan harrastanut suojaamatonta seksiä. Kortsutkaan ei ole 100% varmoja... En mä tiedä yhtään mitä jätkä musta haluaa mutta siitä kerroin jo edellisessä viestissä. AP
vai oliko tuo esikoinen ihan suunniteltu?
Valitettavasti ei vieraat ihmiset voi sanoa oikeasti mitään suuntaa tai toiseen.
Jos minulta kysyt niin teit tyhmästi, mutta minä olen aikuinen ja osaan hillitä itseni. Väkisin sinua ei vissiin kuitenkaan maattu, eli suostuit itse ja olet silloin tietenkin myös vastuussa teostasi.
Mieti nyt vähän ennen kuin tuollaisen miehen elämääsi takaisin otat. Uskotko että pysyisi sinulle uskollisena jos palaisitte yhteen? Luulen että teidät itsekin vastauksen mikä on sinulle ja tytölle parasta.
Lähes 100% varma ehkäisyväline. Jos kondomi puhkesi silloin kun tulit raskaaksi miksi et ostanut jälkiehkäisy pilleriä? Onko sekin murha?
Ollut suunniteltu mutta kerron sen etten ole koskaan harrastanut suojaamatonta seksiä. Kortsutkaan ei ole 100% varmoja... En mä tiedä yhtään mitä jätkä musta haluaa mutta siitä kerroin jo edellisessä viestissä. AP
vai oliko tuo esikoinen ihan suunniteltu?
Valitettavasti ei vieraat ihmiset voi sanoa oikeasti mitään suuntaa tai toiseen.
Jos minulta kysyt niin teit tyhmästi, mutta minä olen aikuinen ja osaan hillitä itseni. Väkisin sinua ei vissiin kuitenkaan maattu, eli suostuit itse ja olet silloin tietenkin myös vastuussa teostasi.
Mieti nyt vähän ennen kuin tuollaisen miehen elämääsi takaisin otat. Uskotko että pysyisi sinulle uskollisena jos palaisitte yhteen? Luulen että teidät itsekin vastauksen mikä on sinulle ja tytölle parasta.
Lähes 100% varma ehkäisyväline. Jos kondomi puhkesi silloin kun tulit raskaaksi miksi et ostanut jälkiehkäisy pilleriä? Onko sekin murha?
Kondomi on oikein käytettynäkin vain 97-prodenttisen varma. Se voi kuulostaa paljolta, mutta kun ottaa huomioon seksiä harrastavien naisten määrän, voi laskea että aika moni tulee kondomista huolimatta raskaaksi.
Käyttövirheet huomioiden varmuus on vain n. 83-87 %.
Kondomin pettäminen ei aina johdu hajoamisesta, vaan se voi esim. siirtyä hieman pois paikoiltaan. Näin (ilmeisesti) kävi itsellenikin, kun tulin nuorena raskaaksi kondomista huolimatta. Mitään paikaltaan poistumista emme itse huomanneet, ja käyttöohjeet oli luettu huolella.
Sinänsä tämä on tosin vähän off-topicia. Olipa ap vielä vähän kypsymätön tai ei, ei varmastikaan ole mikään maailman suurin onnettomuus, että hän on synnyttänyt vauvansa tähän maailmaan. Vaikuttaa siltä, että he pärjäävät ihan hyvin.
vaikuttaa paljon kypsemmältä ja fiksummalta kuin nämä monet täällä kirjoittelevat "aikuiset".
Ja todennäköisesti onkin kypsempi 16v mitä nämä jotka kirjoittelee "kohta kuitenkin jätät tytön yksin kun pitää baariin päästä", "kirjoittele jonnekin nuorten palstalle mielummin ja höpöttele siellä poikajuttuja muiden teinityttöjen kanssa" ym. vastaajat ovat itse samanikäisinä olleet. Koska he itse ovat olleet valmiita vanhemmiksi paljon myöhemmin ja ihan kakaroita ap:n iässä niin eivät voi millään käsittää että kaikki eivät sellaisia ole.
Minua suorastaan ärsyttää tämä vähättelevät lässyttelijät täällä "hae keskusteluapua sosiaalitoimistosta" jne. Mihin ihmeeseen ap sitä keskusteluapua tarvitsee, ei hänellä näytä olevan mitään ongelma lapsen ja äitiytensä kanssa?
Itse sain esikoiseni 18v ja kaikista vaikeinta oli nimenomaan nämä vähättelijät ja aborttiin painostajat (vaikka vauva oli haluttu ja jopa yritetty 6kk)ja ihmisten nuiva suhtautuminen. Vauvan kanssa pärjäsin erinomaisesti, toisin kuin synnärillä huonekaverini 42v ensisynnyttäjä jonka kuulin itkevän kätilölle että miksi hän on niin epävarma ja tuo nuori tyttö ei yhtään vaan hoitaa vauvaansa ilman neuvoja tai apua.
Saisitte oikeasti hävetä aikuiset ihmiset, jos nuori äiti johonkin sitä tukea tarvitsee enemmän kuin vanhempi niin se on juuri se että suhtautuisitte normaalisti ja tasavertaisesti. Ap on 16v tyttö mutta myös äiti, ei siis mikään normiteinipissis vaan pakolla kasvanut ja kypsynyt lapsen saannin myötä.
Äidistäsi ap että anna hänelle aikaa, mummous on hänelle jo varmaan henkilökohtainen kriisi ja se ettei elämäsi mennyt hänen suunnitelmiensa mukaan. Opit ymmärtämään häntä paremmin kun oma lapsesi kasvaa, sinä olet hänelle lapsi kuten oma tyttäresi on sinulle, rakas ja tärkeä. Ehkä sitä on nyt vaikea ymmärtää, mutta kun lapsesi kasvaa ja tulee uhma- ja murrosiät ym. vaikeat vaiheet perspektiivisi äitiyteen ja tyttäreesi muuttuu. Tyttäresi saattaakin ajatella asioista eri tavalla kuin sinä, tehdä abortin tms. arvojesi vastaista mikä voi olla vaikea paikka kuten äidillesi sinun äidiksi tulemisesi nuorena.
Tuolle yhdelle vastaajalle sanoisin että äitiys ei sulje pois sitä ettei muuta elämää ole, kun lapsia saa se ei tarkoita että siitä lähtien ei saa mikään muu kiinnostaa. Kyllä sitä voi käydä vaikka kaverien kanssa bilettämässä eikä se tarkoita että nuoruus olisi jäänyt elämättä, siellä yöelämässä näkyy kyllä ihan kaikenikäisiä ihmisiä ihan lapset ja vanhukset poislukien.
Exästäsi ap, hän oli kovin nuori isäksi tultuaan ja miehet kypsyy hitaammin, vähän vanhemmallekin miehelle yllätysisyys on kova paikka ja ehkä tuo tyttöystävä on ollut hänelle vain pakenemista takaisin nuoruuteen vaikeasta tilanteesta ja vastuusta. Poikanenhan tuo vielä on, en ees sanoisi että kyse on pettäjätyypistä vaan voi olla vain kypsymättömyyttä. Ainakin hän vaikuttaa todella lupaavalta isätyypiltä sillä ei kovin moni vanhempikaan isä ole noin kiinnostunut lapsestaan ja käy noin useasti katsomassa jos ollenkaan. Voi olla että hän on tullut toisiin ajatuksiin pohdittuaan asioita. Siltä vastuuttomalta isätyypiltä joka hylkää lapsensa hän ei ainakaan vaikuta. Anna mahdollisuus.
Minulla on 16v poika ja ihan samalla tavalla kirjoittaa kuin ap ja vaikka on kypsä ja fiksu niin kiukkuaa ihan 16v tavoin joistain asioista välillä. Ei se silti tarkoita etteikö ap:lla olisi tuo äitiysminä ikäistään pidemmälle kehittynyt vaikka jossain vaikuttaisikin tyypilliseltä 16v:ltä.
Tsemppiä ap, äläkä välitä noista vähättelijöistä! Täällä on kaikenlaista porukkaa omine ongelmineen ja voi ottaa ylpeyden päälle jos 16v äiti pärjää noin topakasti kun itse vinkuu täällä lopenuupuneena vaikkakin "oikean" ikäisenä äitinä.
t. äiti 34v
kyllä on kypsymätön teini. Tuollaisiahan ne monet on, mutta hirveää ajatella, että kyseessä on vielä äiti.
En ihmettele, että vanhemmat on hajalla... Olisin minäkin, jos lapsellinen teinini leikkisi vanhempaa ehdoin tahdoin. Olisin sikahuolissani, ja haluaisin teinini äkkiä lapsineen asumaan luokseni ja kasvamaan itsekin aikuiseksi.
..äitiydelle.