Olen nyt aikuisena onnellinen siitä, että vaikka olin avioerolapsi..

Ja voin kertoa, että äitipuoleni oli suoranaisesti ilkeä minua (lasta!) kohtaan - puhui minulle vierasta kieltä tietäen, etten ymmärrä häntä tai pysty kommunikoimaan hänen kanssaan. Puhui minusta halventavaan sävyyn jatkuvasti isälleni (isäni kaikki aika ja energia meni näillä vierailuillani minun puolustamiseeni). Tilanteeni oli näillä vierailuilla suoraan sanoen surkea. Enkä minä ole lainkaan kokemuksineni tässä maailmassa yksin - on kaunis illuusio olettaa, ettei tämän kaltaisia ongelmia ole! Mutta niin te vaan haluatte uskoa. Taitaa olla teidän puolellanne se kova tarve uskoa vain se oma totuus ainoana-oikeana-totuutena? Mitä tahansa kuka tahansa teille kertoo, mitä tahansa kirjallisuutta aiheesta suosittelee, niin ei - ei se mene niin, kun TE olette nähneet yhden perheen, missä uusperhekuvio toimii. Ja kenen kustannuksella?! Ei nyt sentään niiden edellisten suhteiden lasten, sillä hehän nyt voivat kerrassaan mainiosti. Miten harhainen voi aikuinen ihminen olla? Ap.

Eli sinun ongelmasi oli kamala äitipuoli. Miksi yleistät tämän yhden ihmisen aiheuttaman huonon kokemuksen koskemaan kaikkia uusperheitä?

Siksi uskallan vetää jonkinlaisia johtopäätöksiä. Miten sinä (tai moni muu) yleistät onnistuneiden uusperhekuvioiden koskevan kaikkia uusperhetilanteita, vaikka kyse on niissäkin yksittäistapauksista? Ap.

Tarkoitan sitä, että miksi te siellä vastapuolella osallistutte tähän keskusteluun huonoista uusperhetilanteista ja -kuvioista, ja keskusteluun siitä mihin em. ilmiö lapsia nyky-yhteiskunnassamme voi (helposti) altistaa, siltä pohjalta, että kerrotte omakohtaisia kokemuksianne hyvin toimineista uusperhetilanteista - kun tarkoitus on puhua ylipäätään uusperhekuvioiden problemaattisuudesta. Yksi yksittäinen tapaus, jossa on onnistuttu selättämään nämä vaikeudet, ei kerro vielä uusperheidemme vallitsevasta, yleisestä tilasta yhtään mitään.

Ja maassamme elää valtavasti lapsia näissä toimimattomissa uusperhekuvioissa ja -tilanteissa, toki on monenlaista muunlaistakin hätää lapsiperheissä ja lapsilla, mutta niiden ruotimisen paikka ei ole tässä ketjussa.

Ap.

Ilmenee selvästi, kuinka kypsymätön olet. Sääli jos todella olet vielä uusperheen äiti.



Se ydinperheen äiti, joka kehui ap.n ketjua. Minusta hänen kirjoituksensa ovat puolustuspuhe lapselle. Ja minusta on järkyttävää lukea, kuinka vähän vanhemmat miettivät asioita lapsen kannalta.



Suomalaisten masennus tulee lisääntymään ja ahdistus säilymään.

Ilmenee selvästi, kuinka kypsymätön olet. Sääli jos todella olet vielä uusperheen äiti.

Se ydinperheen äiti, joka kehui ap.n ketjua. Minusta hänen kirjoituksensa ovat puolustuspuhe lapselle. Ja minusta on järkyttävää lukea, kuinka vähän vanhemmat miettivät asioita lapsen kannalta.

Suomalaisten masennus tulee lisääntymään ja ahdistus säilymään.

En hetkeäkään usko ettet ole kukaan muu kuin ap, joka kommentoi itseään.

Ap, olet nolo :D

Huti nimittäin tuli. En kirjoittanut (tietenkään) tuota, mitä lainasit. Mutta sinä taidat kirjoitella tähän ketjuun tukipostauksia omille ajatuksillesi? Jälleen päästään siihen psykologian perustermiin, kun projisointi. Sinä projisoit omia taipumuksiasi minuun?

Ap.

kirjoituksesi oli provosoivasti kirjoitettu mutta olet totuuden siemenen jäljillä.

Tarkoitan sitä, että miksi te siellä vastapuolella osallistutte tähän keskusteluun huonoista uusperhetilanteista ja -kuvioista, ja keskusteluun siitä mihin em. ilmiö lapsia nyky-yhteiskunnassamme voi (helposti) altistaa, siltä pohjalta, että kerrotte omakohtaisia kokemuksianne hyvin toimineista uusperhetilanteista - kun tarkoitus on puhua ylipäätään uusperhekuvioiden problemaattisuudesta. Yksi yksittäinen tapaus, jossa on onnistuttu selättämään nämä vaikeudet, ei kerro vielä uusperheidemme vallitsevasta, yleisestä tilasta yhtään mitään.

Ja maassamme elää valtavasti lapsia näissä toimimattomissa uusperhekuvioissa ja -tilanteissa, toki on monenlaista muunlaistakin hätää lapsiperheissä ja lapsilla, mutta niiden ruotimisen paikka ei ole tässä ketjussa.

Ap.

Et sinäkään ole pyrkinyt käsittelemään tätä asiaa monipuolisesti ja eri näkökulmista, vaan olet hyökännyt uusperheellisiä vastaan sinun subjektiivisten kokemustesi perusteella. Rakentavaa keskustelua ei niillä eväillä saada aikaan.

Lapsella on oikeus myös negatiivisiin tunteisiin.

Aikuisen on niin helppo syyllistää lapsi siitä, että uusperheen elämä ei olekaan niin auvoista.

Edelleen suosittelen Alice Millerin kirjoja. Voisi avautua myös se, että lapsella on oikeus tunteisiinsa. Vaikka ne aikuisista ei aina niin miellyttäviä olisikaan. Aikuinen on vastuussa ratkaisuistaan. Vastuuta ei panna pienen lapsen niskoille.

Totta. Lapsella on oikeus kaikkiin tunteisiinsa, ei ole oikeita eikä vääriä tunteita. Mutta edes lapsella ei ole oikeutta kaikenlaiseen käyttäytymyseen!

Ja kun lapsi käyttäytyy huonosti, siihen tulee puuttua, ja ensisijaisesti se on biologisten vanhempien tehtävä. Ei äitipuolen.

Myös aikuinen, äiti, nainen, myös äitipuoli on ihan vaan ihminen, jolla myös on oikeus kaikenlaisiin tunteisiin. Vaikkapa suuttumukseen, kun miehen vanhemmat lapset kiusaavat ja itkettävät saman miehen nuorinta lasta, vain siksi, että heillä on eri äiti, ja vanhempien lasten äiti on kehoittanut lapsiaan tapaamisella kiusaamaan tätä pienempää, vielä puhumatonta (miehen lapset kertoivat nyt myöhemmin millaisin saatesanoin äitikulta on lapset tapaamiselle laittanut vuosi toisensa ja viikonloppu toisensa jälkeen)

Mutta se ei anna oikeutta kurittaa tms. sen enempää omaa kuin toisenkaan tekemää lasta, enkä minä ole tukkaan kiinni käynytkään, tai remmillä antanut tms., vaikka se käytös olikin todella huonoa, ilkeää ja systemaattista. Mutta ei siihen puuttunut lasten isäkään. Oikeutettua siis?

Uusperheen elämä kuten ydinperheenkin elämä ei ole todellakaan auvoista, vaan aina on jotakin, mitä selvittää, sopia ja säätää, ja aina on myös ilon aiheita ja hyviä kivoja hetkiä. Niiden kivojen hetkien voimalla jaksaa katsoa huonot käytökset ohi.

Kasvatusvastuu on biologisilla vanhemmilla.

Minusta ap on perehtynyt lapsipsykologiaan ja kehityspsykologiaan erittäin perusteellisesti. Toisin kuin nämä uusperhemammat. Mielestäni hän juuri tässä ketjussa kirjoittaa asiaa ja toivoisin, että moni uusperheen äiti miettisi syvästi, mitä hän kirjoittaa. Minä olen ydinperheen äiti ja jopa minä löysin ap.n teksteistä monta asiaa, jotka pani minua miettimään suhdettani omiin lapsiini. Kiitos sinulle ap ketjusta.

Huomaatkos miten mahdottoman tehtävän edessä tässä olen? Eivät aikuiset pidä siitä, että heitä herätellään ajattelemaan - se näkyy olevan ihan myrkkyä suurimmalle osalle.

Mutta kuten sanoin, tämä onkin omistettu niille "unohdetuille" lapsille, vaikka he eivät sitä tiedäkään, täällä on joku joka välittää ja ajattelee juuri heitä.

Ap.

http://www.supli.fi



Ja sieltä Uusperheasiaa -linkin alla on paljon erilaisia artikkeleita aiheesta.

Lapsen ääntäkin kuullaan.



Minusta edelleenkään mikään perhemuoto ei ole onnen ja auvon tae. Riitoja, ongelmia ym. on niin ydinperheessä, uusperheessä kuin yh-perheessäkin.



Se on se, mitä minä tässä yritän sanoa.

pärjäävät omillaan ja sen jälkeen ollaan vasta kypsiä uuteen pesueeseen...

perustellaan sillä,e ttä kun äiti on onnellinen on lapsikin onnellinen...voi sääli..eli kuten mun lapsuudessa, mun vanhemmat olivat onnellisia saadessaan juoda itsensä humalaan, josta tuli kaikenlaista riesaa, väkivaltaa jne. Oltiinko me lapset siinä turvattomassa ilmapiirissä onnellisa...not! Kun tästä sanoin vanhemmilleni, niin vastaus oli suoraan, etten voi kärsiä tästä ja ettän näin toimitaan joka perheessä!!! Ja tiesin jo lapsena ettei ole oikein, mutta pidin kaikki tunteet itselläni. Voi meitä aikuisia...miksei voida ajatella lastemme parasta....edes joskus`??

"Ja tämä meinasi vaipua ihan unholaan vailla vastinetta - onneksi luin ketjua taaksepäin.. Vierailija - 18.12.10 01:18 (ID 11705549)"

Millä perusteella sinä voit esittää minusta, ja äitipuolestani, näin pitkälle meneviä päätelmiä? Tai suhteestani isääni eron jälkeen? Voin kertoa, että olen edelleen ns. isän tyttö (äitipuolen lukuisista tappeluyrityksistä huolimatta).

Ja voin kertoa, että äitipuoleni oli suoranaisesti ilkeä minua (lasta!) kohtaan - puhui minulle vierasta kieltä tietäen, etten ymmärrä häntä tai pysty kommunikoimaan hänen kanssaan. Puhui minusta halventavaan sävyyn jatkuvasti isälleni (isäni kaikki aika ja energia meni näillä vierailuillani minun puolustamiseeni). Tilanteeni oli näillä vierailuilla suoraan sanoen surkea. Enkä minä ole lainkaan kokemuksineni tässä maailmassa yksin - on kaunis illuusio olettaa, ettei tämän kaltaisia ongelmia ole! Mutta niin te vaan haluatte uskoa. Taitaa olla teidän puolellanne se kova tarve uskoa vain se oma totuus ainoana-oikeana-totuutena? Mitä tahansa kuka tahansa teille kertoo, mitä tahansa kirjallisuutta aiheesta suosittelee, niin ei - ei se mene niin, kun TE olette nähneet yhden perheen, missä uusperhekuvio toimii. Ja kenen kustannuksella?! Ei nyt sentään niiden edellisten suhteiden lasten, sillä hehän nyt voivat kerrassaan mainiosti.

Miten harhainen voi aikuinen ihminen olla?

Ap.

Sinäkin oletat minusta omassa vastineessasi, ja pieleen menee.

Minä en ole sinun äitipuolesi.

En ole ollut lähtökohtaisesti ilkeä mieheni lapsille, enkä olisi "puhunut vierasta kieltä tietäen ettei lapsi ymmärrä".

Miehen lapsia olen vienyt erilaisiin tapahtumiin ihan normileikkipuiston lisäksi, aksarrellut, leiponut, ommellut, opettanut neulomaan, keskustellut, mutta jouduin myös komentamaan, kieltämään ja antamaan sanktioita.

Se, ketä meidän tapauksessa isän olisi pitänyt puolustaa, oli meidän yhteinen pieni, jota nämä viikonloppulapset kiusasivat ja itkettivät. Jokatapaamiskertaiset itkut loppuivat sitten, kun lapsi oppi puhumaan ja tuli kertomaan: XX tönäsi minut.. SS vei lelun kädestä, SS rikkoi minun leikin .. XX rikkoi minun lelun (ajoi fillarilla tahallaan lapsen lelun päälle) jne jne loputtomiin.

Se, että lasten käytös meidän perheessä ylipäätään oli vain ja yksinkertaisesti huonoa käytöstä - sellaista ei hyväksyisi kukaan keneltäkään lapselta, ei omalta, eikä naapurin muksuilta, mutta koska kyseessä on uusperhe, viikonloppuperhet, äitipuoli, syyllinen on äitipuoli, ja huonosti käyttäytyvät lapsi, jota isä ei edes komenna tai kiellä, on ihan viaton vaan.

Puhumme eri asioista, etkä sinä kykene näkemään muita kuin itsesi, joten en jatka keskustelua kanssasi. Kiitos ja näkemiin. Suositelen että menet terapiaan ja käyt läpi isäsuhteesi ja lapsuutesi siellä. Tämä on väärä foorumi.

ei siis avioero- tai muukaan erolapsi koska minulla ja hänen isällään ei koskaan sen kaltaista suhdetta ollut. Sain hänet 18-vuotiaana, olisiko siis pitänyt elää koko elämä kahdestaan lapsen kanssa?



Niin ei kuitenkaan käynyt, esikoinen sai 4 sisarusta joista vanhin on paras kaverinsa ja nuoremmat kovin läheisiä myös ja vaikuttaneet hyvin paljon myös tuon esikoisen persoonallisuuteen, olisi ainoana lapsena varmasti hyvin erilainen. Sisarusten kanssa hänestä on kasvanut tosi ihana hellä ja tunteensa näyttävä nuorimies jolta lastenhoito ym. sujuu. Sisarukset ovat toisilleen hyvin tärkeitä ja läheisiä, meillä ei tehdä eroa koko- ja puolisisarusten välille.



Ei ap omien kokemustensa pohjalta voi yleistää asioita, etenkin kun ei ole kokemusta siitä toisenlaisesta tilanteesta.

perustellaan sillä,e ttä kun äiti on onnellinen on lapsikin onnellinen...voi sääli..eli kuten mun lapsuudessa, mun vanhemmat olivat onnellisia saadessaan juoda itsensä humalaan, josta tuli kaikenlaista riesaa, väkivaltaa jne. Oltiinko me lapset siinä turvattomassa ilmapiirissä onnellisa...not! Kun tästä sanoin vanhemmilleni, niin vastaus oli suoraan, etten voi kärsiä tästä ja ettän näin toimitaan joka perheessä!!! Ja tiesin jo lapsena ettei ole oikein, mutta pidin kaikki tunteet itselläni. Voi meitä aikuisia...miksei voida ajatella lastemme parasta....edes joskus`??

En ymmärrä, miksi uusperhe-elämää / eroa verrataan elämään alkoholistiperheessä!! Kyseessähän on kaisi aivan eri asiaa!!

pärjäävät omillaan ja sen jälkeen ollaan vasta kypsiä uuteen pesueeseen...

Meidän (ihmisten) keskuudessa on kohotettu äly korkeimmaksi arvoksi - joskus älyn avulla voidaan rationalisoida jokin vaiston varainen totuus pois omasta arkirealiteetista. Ei se silti tee siitä yhtään vähemmän totta.

Ap.

Olet ilmeisesti saanut pahasti siipeesi ja katkeroitunut siitä, mutta näinhän ei meillä kaikilla ole. Sekoitat vielä pahasti asioita, lapsi tuskin siinä satunnaisessa sekstailussa on mukana, miten se lasta vahingoittaa että äiti jatkaa elämäänsä eikä jää rypemään siihen katkeruuteensa? Entä isät sitten? Kaikkien eronneiden pitäisi siis elää selibaatissa ilman parisuhdetta loppuelämänsä ja elää vain lastensa kautta? Miksi? Ketä se hyödyttää?

pettämisen takia enkä ole vieläkään harkinnut että koskaan enää seurustelisin, puhumattakaan jostain satunnaisesta sekstailusta. Lapseni menevät kaiken edelle nyt ja aina. Yllättävän moni eronnut äiti ei raaski luopua parisuhdehaaveistaan, ei edes vaikka olisi tullut petetyksi. Näitä en voi ymmärtää. Kuinka naiivi täytyy olla että yrittää vielä uutta suhdetta eron jälkeen eikä tajua keskittyä lapsiinsa? Miehiltä ymmärrän vastuuttomuuden ja välinpitämättömyyden, mutta naisilta en. Naisilla yleensä on sisäänrakennettu hoivavietti. Uusperheet ovat mielestäni niitä pahimpia, tuhoontuomittuja suhteita.

Mieheni on eroperheestä ja on nyt 40 vuotiaana uskaltanut käydä niitä tunteita läpi, mitä ero ja uusperhe herätti. Todella rankkaa miehelle.



Mutta mielestäni hän on rohkea mies kun uskaltaa käydä niitä lävitse. Ilman tätä prosessia hän olisi eronnut. Oli oppinut mallin, että jos homma ei toimi niin ei muuta kuin uutta putkeen. Minä en antanut periksi ja menimme keskustelemaan aiheesta parisuhdeterapeutille.



Me aikuiset tuomme omat kotimallimme omaan liittoomme. Jos tunteet on tukahdutettu, ihminen juoksee ikänsä pakoon pahaa oloa. Mieheni opettelee nyt kohtaamaan sen pahan olon ja hylätyksi tulemisen tunteen ilman syyllisyydentunnetta siitä, että on paha ihminen kun tuntee näin.



Terapeutti on painottanut, että hän oli lapsi ja hänellä oli oikeus näihin tunteisiin.



Ja pakko sanoa, ettei anoppikaan nyt niin kovin onnelliselta ole koskaan vaikuttanut, vaikka hänellä oli jopa 3 aviomiestä ja lapsia kaikille. Lapset kyllä jäi jalkoihin näissä suhteissa. Sisarpuolilla on kyllä läheiset välit, mutta kaikki ovat oireilleet tosi rankasti. Tyttö on viillellyt itseään ja yrittänyt tappaa itsensä 2 kertaa ja veli on sitoutumiskammoinen ja kärsii masennuksesta.



Eli äidin onni on tärkein ja lapset on onnellisia kunhan vain äiti on onnellinen.



Asia olisi voinut mennä siinäkin perheessä hyvin jos anoppi ei olisi kiirehtinyt aina uuden rakkauden perään niin nopeaa ja tehnyt heti uusia lapsia. Aikaa ei jäänyt edellisille kun se uusi huuma vei matkassaan ja lapset oli vähän niin kuin tiellä.



Tätä kun elän niin itse olen päättänyt, että jos me joskus eroamme, en todellakaan aio perustaa uutta perhettä. Olen sen verran vahva ihminen, että pärjään kyllä ilman miestäkin. Ja jos jokus uusi mies tulee kuvioihin niin lapseni olen silti tehnyt. Jos uusi mies haluaa jättää minut siksi, että en tekisi uusia lapsia niin sitten saisi mennäkin.

Se, ketä meidän tapauksessa isän olisi pitänyt puolustaa, oli meidän yhteinen pieni, jota nämä viikonloppulapset kiusasivat ja itkettivät. Jokatapaamiskertaiset itkut loppuivat sitten, kun lapsi oppi puhumaan ja tuli kertomaan: XX tönäsi minut.. SS vei lelun kädestä, SS rikkoi minun leikin .. XX rikkoi minun lelun (ajoi fillarilla tahallaan lapsen lelun päälle) jne jne loputtomiin. Se, että lasten käytös meidän perheessä ylipäätään oli vain ja yksinkertaisesti huonoa käytöstä - sellaista ei hyväksyisi kukaan keneltäkään lapselta, ei omalta, eikä naapurin muksuilta, mutta koska kyseessä on uusperhe, viikonloppuperhet, äitipuoli, syyllinen on äitipuoli, ja huonosti käyttäytyvät lapsi, jota isä ei edes komenna tai kiellä, on ihan viaton vaan.

Ei tietenkään lapsipuolten huonoa käytöstä tule hyväksyä! Eikä uusperhekuviosta syntyneen lapsen päälle kaataa sitä omaa huonoa oloa. Olen siitä sinun kanssasi ihan samaa mieltä, että tälläinen toiminta onkin väärin.

Mutta voitko sinä myös asettua ajattelemaan miehesi tilannetta siinä, että hän on sinun kanssasi lähtenyt vanhemmuuden rankalle taipaleelle alusta asti uudestaan - hän oli jo kertaalleen kokenut tulon isäksi aikaisemmassa suhteessaan; hän tiesi siis, mitä se vanhemmalta vaatii ja kuinka raskasta se tavallaan myös on. Silti hän halusi kanssasi vielä uuden perheen ja nimenomaan uuden lapsen. Osaan kuvitella, että hänkin on tilanteeseen väsynyt.

Väärin on se, että lapset jätetään kasvattamatta - huomioimista on myös oikean ja väärän opettaminen, elämässä opastaminen ja käytökseen (niin hyvässä kuin huonossakin) puuttuminen; ehkä miehelläsi ja hänen ent. puolisollaan ovat voimat loppuneet, ja hanskat on laitettu naulaan sen suhteen, miten lasten kasvatuksen käy? Ajatellaan, että "siperia opettaa"? Näinkin voi avioerotilanteessa käydä, että vastuu lapsista, ja heidän asioistaan, jää häilymään sinne jonnekin useampien aikuisien välille - ja lasten käytösongelmien synnystä on epäselvyyttä. Todellisuudessa lapsi todennäköisesti vain hakee sitä, että hänet nähtäisiin - ja, koska hän on lapsi, hän saattaa tuollaisessa tilanteessa turvautua kyseenalaisiin keinoihin.

Lapsi tarvitsee oikeutusta omalle olemassa ololleen - avioerotilanteissa aikuiset ovat monesti niin kietoutuneita niihin omiin epäonnistumisen kokemuksiinsa ja omaan hätäänsä tulevaisuudesta ym. asioista, ettei kukaan näe siinä tilanteessa lasta. Lapsi on kokenut myös perusturvallisuutensa murenemisen, turvallisen perheyksikön hajoamisen ja on jäänyt kummalliselle ei-kenenkään-maalle, jossa ainoa varma asia on epävarmuus. Kuka huomioisi sitä lasta?

Ap.

vääntämässä uutta lasta uuden miehen kanssa

http://pre20031103.stm.fi/suomi/tiedote/tied00/haotiedote817.htm



"Uusperheistä lähes puolella (46 %) on myös yhteisiä lapsia."



Tutkimus on vuodelta 2000, mutta tuskinpa tilanne on kovin radikaalisti muuttunut.

Eli ei se nainen ole aina niitä uusia lapsia pykäämässä...

tai aikaisin vanhentunut:) 35 on nykyään ihan normaali ikä saada vaikka esikoisensakin. Minä olen kohta tuon 35 ja nuori vielä, vanhene sinä aikaisin jos haluat:)

on haluta lisää lapsia uuteen suhteeseen?

Pelko vanhuudesta?

Ikääkin alkaa sulla olemaan jo sen verran, että ennen kuin löydät uuden miehen ja ehdit häneen tutustua, alat olla aika vanha, ennen kuin ehdit niitä uusia lapsia lisää.

Järjenkäyttö on sallittua myös elämässä.