Olen nyt aikuisena onnellinen siitä, että vaikka olin avioerolapsi..

Mutta sitä voi ihmetellä, miksi erotaan kun ei enää ole kivaa ja miksi niitä uusia rakkausvauvoja pitää vääntää heti uudelle miehelle. Jotkut jopa usealle.

Sitten on näitä sinun ja minun ja yhteisiä ja sen toisen kanssa yhteisiä jne...

Jos ei saa pysymään uutta miestä itsellään ilman, että sitoo sitä vauvalla niin kannattaa miettiä, onko suhteella tulevaisuutta.

Itse olen elänyt ydinperheessä lapsuuteni. Menin naimisiin, saimme kaksi lasta ja erosimme.

Eron jälkeen elin lähes 6 vuotta yksin, kunnes löysin kumppanin. Asumme nyt yhdessä, siis uusperheenä. Ainoa ero on se, että yhteisiä lapsia meillä ei ole eikä tule. Miehellä on 2 aikuista lasta.

Minusta on karmivaa lukea tekstiä, jossa lapsi haluaa olla pomo ja "se ainoa". Hirveää itsekkyyttä. Onko niin että eronnut äiti ei enää saa olla nainen? Eikö eronneella ole naisen tarpeita?

Itselläni (olen varmaan hirviö) on paljonkin tarpeita: yhdessäolon tarve, läheisyyden tarve, hellyyden tarve - ja HUI KAMALA, jopa seksin tarve!!!

Pöyristyttävää lukea tuollaista tekstiä aikuisen kirjoittamana. Ymmärtäisin, jos tuollaisen tekstin olisi kirjoittanut teini, joka juuri on saanut pikkusisaruksen ja joku hirveä "uusi nainen" on vienyt hänen paikkansa isän sydämessä. Mutta että aikuinen päästää näppikseltään tuollaista tekstiä. Mielestäni todella itsekästä ja naiivia.

Itse olen elänyt ydinperheessä lapsuuteni. Menin naimisiin, saimme kaksi lasta ja erosimme. Eron jälkeen elin lähes 6 vuotta yksin, kunnes löysin kumppanin. Asumme nyt yhdessä, siis uusperheenä. Ainoa ero on se, että yhteisiä lapsia meillä ei ole eikä tule. Miehellä on 2 aikuista lasta. Minusta on karmivaa lukea tekstiä, jossa lapsi haluaa olla pomo ja "se ainoa". Hirveää itsekkyyttä. Onko niin että eronnut äiti ei enää saa olla nainen? Eikö eronneella ole naisen tarpeita? Itselläni (olen varmaan hirviö) on paljonkin tarpeita: yhdessäolon tarve, läheisyyden tarve, hellyyden tarve - ja HUI KAMALA, jopa seksin tarve!!! Pöyristyttävää lukea tuollaista tekstiä aikuisen kirjoittamana. Ymmärtäisin, jos tuollaisen tekstin olisi kirjoittanut teini, joka juuri on saanut pikkusisaruksen ja joku hirveä "uusi nainen" on vienyt hänen paikkansa isän sydämessä. Mutta että aikuinen päästää näppikseltään tuollaista tekstiä. Mielestäni todella itsekästä ja naiivia.

Entä ne lapsen tarpeet?

Oletko tietoinen siitä, että ihmisellä on taipumuksena usein projisoida toiseen sellaisia piirteitä, joita itsessä vahvana on? Kirjoituksesi lopuksi muistit vielä mainita miten mielestäsi minä olen itsekkyydessäni naiivi. Hmm.

Sinusta varmasti olisi varsin sopivaa ja mukavaa (juuri sitä ns. yhteiskunnallisesti hyväksyttävää käytöstä), että olisin näistä havainnoistani ja kokemuksistani vain ihan hiljaa, enkä sanoisi ääneen mitään? Sinä ja moni muu saisi jatkaa siinä illuusiossasi, että uusperhekuviot, joissa lapsia "joka lähtöön", ovat itseasiassa hyvä juttu, ja kaikki, jotka uskaltavat olla eri mieltä Ja jopa kertoa, että itseasiassa se asetelma oli satuttava, ovat itsekkäitä ja naiiveja.

Sorry, en aio olla enää tästä hiljaa. Meitä on monta - tiedän, etten ole yksin. Enkä aio vaipua mihinkään masennuksen kuiluun tukahdutettuine tunteineni, vaan aion puhua näistä tunnoistani ihan ääneen ja vaatia niille oikeutusta. En ole niinkuin sinä haluaisit minun (ja monen muun avioerolapsen) olevan! Usko minua, kun sanon, että tämän hetkinen tilanteeni on pitkällisen prosessoinnin ja ajattelun tulos - ei tämä ole mikään helppo tai kevyt asia myöntää tai tuoda esille.

Ja on ollut hyvä huomata tästä ketjusta, miten myös (vielä tänä päivänä) löytyy niitä viisaita ihmisiä, jotka ymmärtävät tämän asian merkityksen.

Ap.

kamalaa taistelua siitä, mihin lapset työnnetään pois ja siitä, että nyt on miehen lapset taas tiellä meillä jne...

Hohhoo! Eihän näin ole läheskään aina.

Sinun tilanteesi varmaan yleensä ottaen on tässä ehkäisyn ja aborttien luvatussa maassa se harvinaisempi tapahtumaskenaario vanhemmuuteen, vai mitä luulet?

Ap.

Ensin kielletään se mahdollisuus, että uusperheeseen voisi tulla lapsia.



Sitten kielletään se, että eronnut äiti saisi aloittaa uutta suhdetta.



Sitten kielletään avioero.



Ja lapset voivat uskomattoman ihanasti ja auvoisasti perheissä, joissa isä roikkuu velvollisuudentunteesta ja vihaa vaimoaan, vaimo vihaa ja halveksii miestään, elämä on harmaata vihamielistä raahustamista, lapset koetaan riesaksi, jonka takia on pakko pysyä sitoutuneena ihmiseen jota vihaa jne... mutta ainakin ollaan ydinperheessä.

aikuisella on oikeus. Ja jos lapsi ei ole siitä onnellinen, se on itsekäs ja paha.



Mitä lapsi siinä vaiheessa tekee?

Miettikääpä uusperheen äidit. Lapsi taatusti näyttää hymyilevää naamaa ja äidin mieliksi hyppii riemusta. Kuka lapsi haluaa olla äidin mielestä rasittava, paha ja naivi kun äiti haluaa olla onnellinen.



Hyvin moni avioerolapsi käy pitkiä terapiajaksoja läpi juuri siksi, että on joutunut äidin mieleiksi tukahduttamaan aidot tunteensa.

Kenellekään lapselle ei tee hyvää elää pikkukeisarina tai -keisarinnana, joka tietää että vanhempi on uhrannut koko elämänsä hänelle. Näin juuri on ap:lle tapahtunut. Lapsen on hyvä elää isossa perheessä, ymmärtää että kukaan aikuinen ei ole olemassa vain häntä varten. Ja lapsen on hyvä oppia tärkeitä elämäntaitoja sisaruksilta (jotka eivät välttämättä ole täyssisaruksia).



Ap osoittaa yksinkertaisuutensa pitämällä itseään ja omia mielipiteitään yksioikoisesti viisaana ja muiden perusteltuja mielipiteitä väärinä. Oikeasti viisas ihminen ottaa huomioon myös muut näkökulmat.

aikuisella on oikeus. Ja jos lapsi ei ole siitä onnellinen, se on itsekäs ja paha.

Mitä lapsi siinä vaiheessa tekee?

Miettikääpä uusperheen äidit. Lapsi taatusti näyttää hymyilevää naamaa ja äidin mieliksi hyppii riemusta. Kuka lapsi haluaa olla äidin mielestä rasittava, paha ja naivi kun äiti haluaa olla onnellinen.

Hyvin moni avioerolapsi käy pitkiä terapiajaksoja läpi juuri siksi, että on joutunut äidin mieleiksi tukahduttamaan aidot tunteensa.

lapsen kiukunpurkaukset otetaan vastaan. Siitä kiukusta puhutaan. Annetaan ymmärtää ja sanotaan, uudelleen ja uudelleen, että lapsella on oikeus olla surullinen erosta. Saa olla ikävä isää. Saa olla katkera siitä, että perhe on erilainen kuin ennen. jne. Ja lapsi kylvetetään rakkaudessa ja ilmapiirissä, että hän kelpaa juuri sellaisena kuin on, kynsineen ja hampaineen, kaikkine tunteineen.

- miehellä on oikeus uuteen onneen

- naisella ei ole oikeutta uuteen onneen



Syy: nainen on useammin lähivanhempi.



Pistäkää tämä jo kovaan kalloonne.

- miehellä on oikeus uuteen onneen

- naisella ei ole oikeutta uuteen onneen

Syy: nainen on useammin lähivanhempi.

Pistäkää tämä jo kovaan kalloonne.

En tosiaankaan laita. Laitan kovaan kallooni sen, että onpas tässä maailmassa vieläkin uskomattoman sovinistisia, vanhanaikaissia ja putkinäköisiä ihmisiä. =)

Oikeastaan parasta olisi kieltää kaikkia hankkimasta ylipäätään lapsia, koska lastenhankinta on aina itsekkyyteen perustuva tarve.

Lisäksi jokin saattaa mennä pieleen. Ja kaiken lisäksi lapsen oma mielipide jää huomiotta.

Mutta kyllä mä voin hyvin samaistua ap:n mielipiteisiin.



Lukekaa Laura Honkasalon kirja Eropaperit, se kuvaa avioeron vaikutuksia lapsiin ei niin ihanteellisella tavalla.



Kun katson kavereitteni elämää, näkyy joissakin aikuisissa avioerolapsissa aika selvästi jäljet avioerolapsuudesta. Yksi ystäväni on ollut sellainen "suhde pysyy kasassa hinnalla millä hyvänsä" ihminen. Hän on sitkeästi roikkunut nuoruuden poikakaverissa kiinni, vaikka moni olisi antanut mennä menojaan miehen humalatörttöilyjen ja muun vuoksi. Samantapaisia piirteitä on näkynyt muissakin tutuissa naisissa, joiden lapsuudenperheessä oli avioero.

Hohhoo! Eihän näin ole läheskään aina.

Sinun tilanteesi varmaan yleensä ottaen on tässä ehkäisyn ja aborttien luvatussa maassa se harvinaisempi tapahtumaskenaario vanhemmuuteen, vai mitä luulet?

Ap.

Tottakai on harvinaisempi.

Mutta meissä taitaa olla se ero, että minä osaan nähdä oman tilanteeni ulkopuolellekin. Sinä et tunnu osaavan, vaan yleistät omat kokemuksesi koskemaan kaikkia.

en mitenkään vastusta avioeroa enkä uusia suhteita. Mutta siina olen todellakin samaa mieltä, että lapset kärsivät AINA.

Tutullani on sellainen tilanne, että hänen mielellään on entisestä liitosta 2 lasta. Näiden lasten äiti meni uusiin naimisiin, jossa miehellä on 2 lasta entisestä liitostaan. Nyt tällä tutullani on miehensä kanssa 2 yhteistä lasta. Tämä tuttuni on itsekin sanonut että ei vaan millään pysty rakastamaan miehensä lapsia. Kyllä hän välittää heistä ja kärsii tilanteesta kun lapset eivän voi hyvin. Nämä kaksi lasta kulkevat kahden kodin väliä aika pitkänkin matkan. Kun he ovat tutuillani, heidän oma äitinsä harrastaa uuden perheensä kanssa, käyvät retkillä jne. sitte niistä innoissaan kerrotaan näille kahden kodin väliä kulkeville. KYllä, he tuntevat itsensä VARMASTI ulkopuolisiksi molemmissa perheissä.

Lapselle on kova paikka jo se, että joutuu asumaan erillään toisesta vanhemmasta. Saati sitten se, että vanhempi löytää uuden puolison. Ja sitten vielä uusia lapsia!

En voi ymmärtää näitä jotka puhuvat "pikku keisareista/keisarinnoista". SAIRASTA! Tottakai lapsi on surullinen ja kateellinen. Ja saa ollakin. Eihän hän ole tehnyt mitään väärää. Joku muu vain laittoi nyt onnensa edelleen. Silloin tämän muun täytyy tehdä TÖITÄ sen lapsen onnen eteen. Niin se vain on, koska tämä jokuhan sen lapsen on tehnyt. Hänellä on VASTUUTA, jonka nämä uusioperheiden ja vanhemman oikeuksien puolustajat nyt todellakin unohtavat.

Ja nyt on sitten turha niitten aloittaa "parempi lapsilla on nyt kun ei ole alkoholistiisää/ huutotappelua (joka on kyllä vanhempien moka, kyllä kodin pitää olla lapsille turvallinen ja rakastava vaikka aikuiset riitelevät) kun nämä asiat eivät todellakaan ole se ainoa ja yleisin syy avioeroihin.

kiinni ja hoetaan, että lapsi on onnellisempi kun on uusia sisaruksia ja uusia isiä ja uusia isovanhempia ja hänellä on monta kotia, ollaan harhateillä. Siihen kun lisätään, että lapsi on itsekäs paska kun ei hypi riemusta kun isi ja äiti eroaa ja pääsee muuttamaan viikon välein ja sillä aikaa on tullut uusi siskopuoli perheeseen.

Erotkaa ja perustakaa uusia perheitä, mutta antakaa lasten käydä surunsa lävitse ja antakaa lapselle oikeus olla vihaisia ja jopa vihata teitä.

aikuisella on oikeus. Ja jos lapsi ei ole siitä onnellinen, se on itsekäs ja paha.

Mitä lapsi siinä vaiheessa tekee?

Miettikääpä uusperheen äidit. Lapsi taatusti näyttää hymyilevää naamaa ja äidin mieliksi hyppii riemusta. Kuka lapsi haluaa olla äidin mielestä rasittava, paha ja naivi kun äiti haluaa olla onnellinen.

Hyvin moni avioerolapsi käy pitkiä terapiajaksoja läpi juuri siksi, että on joutunut äidin mieleiksi tukahduttamaan aidot tunteensa.

lapsen kiukunpurkaukset otetaan vastaan. Siitä kiukusta puhutaan. Annetaan ymmärtää ja sanotaan, uudelleen ja uudelleen, että lapsella on oikeus olla surullinen erosta. Saa olla ikävä isää. Saa olla katkera siitä, että perhe on erilainen kuin ennen. jne. Ja lapsi kylvetetään rakkaudessa ja ilmapiirissä, että hän kelpaa juuri sellaisena kuin on, kynsineen ja hampaineen, kaikkine tunteineen.

Ap on niin oikeassa! ja jos se ero tulisi, niin MIKSEI voi aikuiset ihmiset asua omisssa talouksissaan ja vain seurustella??? Miksi pitää heti kantaa kattilat yhteen ja tehdä niitä rakkauden hedelmiä ja taas astuu väljähtynyt arki kuvioon ja taas lähdetään eri teille, huoh. Eikö se jännnitys suhteessakin säilyisi eri tavalla jos tosiaan vain seurustelisi ja sitten olisi se arki molemmilla omien lastensa kanssa.

Kenellekään lapselle ei tee hyvää elää pikkukeisarina tai -keisarinnana, joka tietää että vanhempi on uhrannut koko elämänsä hänelle. Näin juuri on ap:lle tapahtunut. Lapsen on hyvä elää isossa perheessä, ymmärtää että kukaan aikuinen ei ole olemassa vain häntä varten. Ja lapsen on hyvä oppia tärkeitä elämäntaitoja sisaruksilta (jotka eivät välttämättä ole täyssisaruksia).

Ap osoittaa yksinkertaisuutensa pitämällä itseään ja omia mielipiteitään yksioikoisesti viisaana ja muiden perusteltuja mielipiteitä väärinä. Oikeasti viisas ihminen ottaa huomioon myös muut näkökulmat.

En voi ymmärtää näitä jotka puhuvat "pikku keisareista/keisarinnoista". SAIRASTA! Tottakai lapsi on surullinen ja kateellinen. Ja saa ollakin. Eihän hän ole tehnyt mitään väärää. Joku muu vain laittoi nyt onnensa edelleen. Silloin tämän muun täytyy tehdä TÖITÄ sen lapsen onnen eteen. Niin se vain on, koska tämä jokuhan sen lapsen on tehnyt. Hänellä on VASTUUTA, jonka nämä uusioperheiden ja vanhemman oikeuksien puolustajat nyt todellakin unohtavat.

Mutta ap on sitä mieltä, että vanhemman on uhrattava koko elämänsä lapsensa hyväksi. Se näkyy väistämättä katkeroitumisena eikä se ole lapsen paras. Lasta ei ole syytä korottaa jalustalle, hänen on tajuttava oma pienuutensa, siinä on turvallista kasvaa. Parhaiten se onnistuu rakastavien vanhempien ja sisarusten keskellä (ja vanhemmat ja sisarukset saavat olla puolikkaita).

Mutta kyllä mä voin hyvin samaistua ap:n mielipiteisiin.

Lukekaa Laura Honkasalon kirja Eropaperit, se kuvaa avioeron vaikutuksia lapsiin ei niin ihanteellisella tavalla.

Kun katson kavereitteni elämää, näkyy joissakin aikuisissa avioerolapsissa aika selvästi jäljet avioerolapsuudesta. Yksi ystäväni on ollut sellainen "suhde pysyy kasassa hinnalla millä hyvänsä" ihminen. Hän on sitkeästi roikkunut nuoruuden poikakaverissa kiinni, vaikka moni olisi antanut mennä menojaan miehen humalatörttöilyjen ja muun vuoksi. Samantapaisia piirteitä on näkynyt muissakin tutuissa naisissa, joiden lapsuudenperheessä oli avioero.

kasvaneet ja tiukan moraalin omaksuneet käyttäytyvät usein kirjoittamallasi tavalla. Eräälle ystävälle on kunnia-asia pitää perheen kulisseja kasassa, vaikka mies juo ja päissään lyö, sillä äitinsäkään ei jättänyt samoin käyttäytyvää isäänsä. Onhan se hienoa todeta vanhuksena että kaikista koettelemuksista huolimatta pysyi miehensä rinnalla. Lasten kärsimyksistä viis.

Teini-ikäiset pojat ovat kuulemma uusi suuri kotin ulkopuolelle laitoksiin sijoitettu ryhmä. Usein tilanteessaa, missä vanhemmat ovat eronneet ja menneet uusiin naimisiin ja tehneet lisää lapsia. Sitten nämä edellisen liiton poikalapset ovatkin yhtäkkiä liikaa perhekuviossa eikä heitä jakseta kasvattaa. Voi poikaraukat :(