Olen nyt aikuisena onnellinen siitä, että vaikka olin avioerolapsi..

Kyllähän jokainen tietää tämän. Mutta jos nyt puhutaan pelkästään uusioperheestä, niin jokainen vastuullinen aikuinen myös tietää miten paljon se voi aiheuttaa ongelmia väärin hoidettuna (aivan kuten ydinperhekin). Uusioperheen onnistumiseen vaikuttaa niin paljon mm. millaisia ja minkäikäisiä lapset ovat, avioeron syyt, miten avioero on hoidettu, miten pian ja ylipäätään miten uusi puoliso esitellään lapsille jne.

Uusioperhe voi onnistua hyvin, mutta se vaatii huomioonottavat aikuiset, jotka kaikessa miettivät aina ensin lasten parasta. Vanhemmilla on oikeus uuteen onneen, mutta niin ettei kukan kärsi.

Uusioperhe on mielestäni onnistunut jos jokainen sen jäsen, myös vierailevat vkl-lapset, kokevat itsensä tervetulleiksi ja rakastetuiksi sellaisina kuin ovat. Kapinointi ja jopa viha uutta puolisoa kohtaan voi kestää pitkään, mutta uusioperheessä (kuin myös ydinperheessä) lasten tunteet tulee sallia.

..ja laitanpa nyt omankin lusikkani mukaan soppaan.

Teksti jota lainasin voisi melkein olla minun itseni kirjoittama, niin hyvin se kuvaa omaa mielipidettäni tämän keskustelun ydinaiheesta eli uusioperheistä. Uusioperhe voi olla mahtava juttu jos sen hoitaa hyvin. Kuitenkin koen, että se kaikessa haastavuudessaan ei suurimmalta osalta onnistu.

Omien kokemusteni ja näkemäni perusteella kuitenkin olen itse päättänyt toimivani omassa elämässäni seuraavanlaisesti: olen 26-vuotias, naimisissa ja vuosi sitten päätimme että nyt on hyvä hetki aloittaa lasten tekeminen ja nyt odotan esikoistani. Olen siis löytänyt ihmisen jonka kanssa toivon viettäväni lopun elämääni ja tämän ihmisen olen myös päättänyt haluavani lasteni isäksi. Jos jostain syystä kuitenkin joskus päädymmekin jatkamaan elämiämme erillään ja löydän vaikkapa vierelleni uuden miehen niin en näitä edellä mainittuja asioita enää toistamiseen tee. En siis ikinä aio mennä toista kertaa naimisiin tai hankkia lapsia toisen miehen kanssa, koska olen päätökseni aikanaan tehnyt ja jos epäonnistun en mielestäni ole omaan "onneeni" vedoten ja lapsieni mahdollisen kärsimyksen uhalla oikeutettu yrittämään uudelleen eli "aloittamaan alusta". Sillä pahimmassa tapauksessa teen sen vain epäonnistuakseni uudelleen.

Näkemäni uusioperheet, joissa on siis nämä minun, sinun ja meidän lapset, eivät ole kovinkaan onnistuneita. Toki yksi kymmenestä tapauksesta on myös aivan loistavasti onnistunut, mutta se on vain se yksi.

Olipas melko itsekästä ajattelua AP:ltä. Itse olen ainoa lapsi ja toivoin koko lapsuuteni sisarusta, olisi se sitten ollut "edes puolikas".



Ehkä ratkaisu toimi hyvin sinun kohdallasi ja kiinnostaisi tietää, kuinka vanha olit kun vanhempasi erosivat? Ja milloin tämä "toinen nainen" astui kuvioihin? Eivät kaikki uusperhe kuviot ole tuhoon tuomittuja. Omat suhteeni äitipuoleeni ovat mitä parhaat, eikä hän koskaan millään tavalla yrittänyt syrjäyttää omaa äitiäni vaan oli paikalla, kun tarvitsin tukea.



Ei mikään ihme, etteivät monetkaan ainoat lapset sopeudu helpolla uuden perheen kuvioihin, jollei edes yritetä. Minua säälittää isäsi puolesta, koska rivien välistä syyllistät häntä melko rankastikin, koska uskalsi jatkaa elämäänsä. Eihän lapsi voi olla koko elämän sisältö, vaikka toki lähes kaiken edelle meneekin. Melkoiset paineet kohdistuisivat ainakin minun mielestäni lapseen, jos hänen oletetaan oleven kaikki kaikessa.



Jos olisit itse hankkinut vain yhden lapsen, ymmärtäisin jotenkin ajattelumallisi. Mutta entä jos miehesi olisi vaikka jättänyt sinut ensimmäisen lapsen synnyttyä ja sinä haluaisit lisää lapsia? Olisitko silloin samaa mieltä, ihan rehellisesti?



Ja vielä, vaikka ei alkuperäiseen liity suoranaisesti, halusinpa tuoda esille;

Ja vaikka kuinka syyllistetään isää ja hänen uutta puolisoaan lapsen onnen tuhoamisesta, vaikka ero olisi ollut vuosia ennen uutta puolisoa... Mutta miten paljon tuhoa pienessä lapsen mielessä aiheuttaakaan se katkera oma äiti, joka mennen tullen myrkyttää lapsen mieltä "isän uutta naista" kohtaan? Lapsi voi tuntea suunnatonta syyllisyyttä siitä, että pitääkin uudesta puolisosta, vaikka tietää ettei äiti voi häntä sietää. Puolen valitsemistapa hyvinkin...

Säälittää seurata kummilapseni elämää vierestä, kun äitinsä käyttää pientä lasta välineenä sodassa entistä miestäään kohtaan :(

eli jos puoliso kuolee tai jättää niin se toinen osapuoli on silloin "mokannut"? Ymmärrätköhän sanan merkityksen?

En tiedä mikä frigidi olet vai mies jolla ei paljonkaan kokemuksia naisista kun mielestäsi parisuhde tai seksi ei ole "varsinkaan naiselle" välttämättömiä tarpeita:D Ja naiset "eivät tajua tätä". Kyllä minä ainakin ihan tiedostan ja tajuan omat tarpeeni, en tarvitse sinua tai ketään muuta kertomaan mitä tarvitsen. Emme ole onneksi kaikki samanlaisia, jos haluat elää elämäsi pystyynkuolleena vanhana piikana niin ihan vapaasti, mutta älä edellytä sitä muilta.

eli eronnut (tai jäänyt leskeksi) niin ei enää ansaitse uutta "onnea" vaan kyllä lasten tuoman ilon pitäisi riittää! Miehelle tilanne ei ole sama siksi että eronnut mies harvoin ottaa lapset mukaan, eli hän ottaa vastuun ainosstaan itsestään. Parisuhde ei ole mikään välttämätön tarve, eikä myös seksi. Varsinkaan naiselle. Naiset eivät kuitenkaan tajua tätä. Uudella parisuhteella nainen pilaa senkin mikä vielä olisi korjattavissa -eli lastensa elämän.

vääntämässä uutta lasta uuden miehen kanssa <a href="http://pre20031103.stm.fi/suomi/tiedote/tied00/haotiedote817.htm" alt="http://pre20031103.stm.fi/suomi/tiedote/tied00/haotiedote817.htm">http://pre20031103.stm.fi/suomi/tiedote/tied00/haotiedote817.htm</a&gt; "Uusperheistä lähes puolella (46 %) on myös yhteisiä lapsia." Tutkimus on vuodelta 2000, mutta tuskinpa tilanne on kovin radikaalisti muuttunut. Eli ei se nainen ole aina niitä uusia lapsia pykäämässä...

Ottaen huomioon sen, miten yleisiä nämä vaikeudet uusperheissä kuitenkin ovat, ja miten suuri prosentti niistä päätyy myös uudelleen eroon. Tulos: lisää sinun, minun, meidän ja heidän lapsia samassa perhekunnassa. 46% todella on lähes puolet! Se on paljon se.

Tässä sulle, Morre, faktaa eroperheiden lasten kipuilusta tilastotiedon muodossa:

http://www.stat.fi/artikkelit/2007/art_2007-11-07_003.html

(Hyvä linkki kaikille luettavaksi!)

Ap.

röyhkeämmäksi ja narsistisemmaksi ap:n tyyli muuttuu. Mielenkiintoista. Hän todella muistuttaa hyvin, hyvin paljon isääni. 287

Avo- vai avioliitto, eroaminen...

Perhemallit periytyvät

1.Eronneiden lapset harvemmin avioon

2.Eronneiden lapset eroavat useammin

3.Perheen koolla on vaikutusta eroamiseen, lasten sukupuolella ei

4.Näin tutkimus tehtiin

Koko dokumentti yhdellä sivulla





--------------------------------------------------------------------------------



Eronneiden lapset eroavat useammin

Oli sitten lapsiperheessä perhemuodoksi valittu avio- tai avoliitto, hajoavat perheet selkeästi eri lailla siitä riippuen, asuvatko isovanhemmat yhdessä vai erillään. Yleisesti: eroaminen on yleisempää, jos puolisoiden omat vanhemmat ovat eronneet. Tarkemmin (Kuvio 2):



Kuvio 2. Vuoden 2005 aikana erilleen muuttaneiden lapsiperheiden*) osuus perhetyypin ja isovanhempien yhdessä asumisen mukaan







Äidin ikään vakioidut luvut. *) Avioparit, joista kummatkin ensimmäisessä avioliitossaan. Avoparit, joista kummatkin siviilisäädyltään naimattomia. Parilla vain yhteisiä lapsia ja kaikki lapset alle 18-vuotiaita ja vielä kotona. Isän ja äidin puoleiset molemmat isovanhemmat ovat elossa ja asuvat Suomessa.

Jos kummankin puolen isovanhemmat asuivat yhdessä, hajosi vuoden 2005 aikana 1,9 prosenttia avioparien perheistä.

Jos kummatkaan isovanhemmat eivät asuneet yhdessä, hajosi 4,7 prosenttia perheistä.

Jos vain toiset isovanhemmat asuivat yhdessä, olivat hajoamisprosentit 2,9 ja 3,3.

Avoliitoissa toistui sama kaava, vain huomattavasti korkeammalla tasolla:



Avoparien lapsiperheistä, joiden kummankin puolen isovanhemmat asuivat yhdessä, hajosi vuoden 2005 aikana 3,8 prosenttia

Jos kummatkaan isovanhemmat eivät asuneet yhdessä, hajosi perheistä 6,9 prosenttia.

Jos vain toiset isovanhemmat asuivat yhdessä, hajosi 5,1 ja 4,7 prosenttia perheistä.

Lapsiperheen hajoamiseksi on tulkittu perheen vanhempien erilleen muutto. Perusaineistona olivat vuoden 2004 lopun kahden vanhemman lapsiperheet esitetyin rajauksin. Tilastoitiin, asuuko äiti vuoden päästä saman puolison kanssa vai ovatko perheen isä ja äiti muuttaneet erilleen.



Kun hajoamisen mittana käytettiin erilleen muuttoa eikä avioeroa, saatiin samaan tarkasteluun avoliitot, joita lapsiperheissä on jo lähes viidennes. Perheen hajoamisessa konkreettinen hetki on isän tai äidin pois muuttaminen, ei niinkään avioeropäätöksen saapuminen. Hajoamisten prosenttiosuudet on jälleen ikävakioitu lapsiperheen äidin ikään.



Kaiken kaikkiaan lapsiperhe, jonka vanhemmat asuivat avoliitossa eivätkä kummankaan puolen isovanhemmat asuneet yhdessä, hajosi kolme ja puoli kertaa niin usein kuin lapsiperhe, jossa oli avioparivanhemmat ja kummankin puolen isovanhemmat asuvat yhdessä.



Ennestään on tiedetty, että avoparien lapsiperheet hajoavat noin kaksi kertaa niin usein kuin avioparien perheet.* Näin on näköjään myös silloin, kun 'parisuhdeperimä' vakioidaan.



Löyhät perhesiteet näyttävät olevan jossain määrin sukupolvelta seuraavalle siirtyvä ominaisuus. Geenien mukana perimä tuskin tässä tapauksessa tulee, vaan kyseessä lienee jotain kotoa opittua. Ei ehkä ole opittu käsittelemään parisuhteen ongelmia. Ratkaisumalliksi on muotoutunut eroaminen. On myös saatettu nähdä, ettei maailma kaadu, vaikka ero tulisikin. Vai onko kyse arvomaailmasta, asennoitumisesta perheeseen.



Alkuun Edellinen Seuraava





--------------------------------------------------------------------------------



Ap.

niin se viestii ettei ydinperheissäkään kaikki ole kunnossa.



Edelleen; perhemuoto ei takaa mitään.

Tässä sulle, Morre, faktaa eroperheiden lasten kipuilusta tilastotiedon muodossa:

<a href="http://www.stat.fi/artikkelit/2007/art_2007-11-07_003.html" alt="http://www.stat.fi/artikkelit/2007/art_2007-11-07_003.html">http://www.stat.fi/artikkelit/2007/art_2007-11-07_003.html</a&gt;

(Hyvä linkki kaikille luettavaksi!)

Ap.

Taidat lukea kaikki artikkelit ja tilastot oman ahtaan katsantokantasi kautta. Minusta on hienoa, että uskalletaan erota jos suhteessa ei mene hyvin. Moni eroperheen lapsi uskaltaa erota itsekin, sillä he tietävät että se ei ole maailmanloppu - edes eroperheen lapselle.

röyhkeämmäksi ja narsistisemmaksi ap:n tyyli muuttuu. Mielenkiintoista. Hän todella muistuttaa hyvin, hyvin paljon isääni. 287

t. Kotityranni-isän varjossa kasvanut, "ONNELLISESSA YDINPERHEESSÄ".

luokkakavereista.



Kun jollain alkaa mennä todella huonosti ja numerot tippuu niin yleensä sieltä löytyy vanhempien tuore avioero taustalta.



Kuka vielä väittää, että lapset nauttii siitä kun vanhemmat kokevat ensisijaiseksi ratkaisuvaihtoehdoksi eron kun elämä on tylsää yhdessä.

"ettei jakseta kasvattaa"? Meillä kuvaamasi tilanne ja todellakin kasvatettiin, otettiin teiniltä turpaan kuukausikaupalla kun laitettiin rajoja joita poika ei halunnut hyväksyä. Siinä se syy miksi ihan omasta tahdosta annettiin sinne huostaan.

Poika oli asunut 3 vuotta isällään jossa isä laiminlöi, jätti yksin ym. ja äidille muuton myötä jätti yhteydenpidon lähes kokonaan. Taitaa olla suurempi syy näiden poikien kohdalla useimmin se että isää ei kiinnosta kun poika eniten sitä isää tarvitsisi mieheksi kasvaessaan ja ovat sen takia niin hukassa.

Teini-ikäiset pojat ovat kuulemma uusi suuri kotin ulkopuolelle laitoksiin sijoitettu ryhmä. Usein tilanteessaa, missä vanhemmat ovat eronneet ja menneet uusiin naimisiin ja tehneet lisää lapsia. Sitten nämä edellisen liiton poikalapset ovatkin yhtäkkiä liikaa perhekuviossa eikä heitä jakseta kasvattaa. Voi poikaraukat :(

On varmasti turhiakin eroja, ei sillä. Mutta kaikki erot eivät ole turhia.



Eräs ystäväni toivoi vuosia vanhempiensa eroavan. Perheessä oli kylmempi ilmapiiri kuin Siperiassa konsanaan. Mutta vanhemmat halusivat pysyä yhdessä, koska "periksi ei anneta ja vain rahvas eroaa".

Ystäväni ei tänä päivänäkään halua sitoutua. Hän ei halua parisuhdetta, ei lapsia - ja on toisaalta silti onneton. Hän ei uskalla ottaa riskiä.



Toki kyse on yksittäistapauksesta, mutta väitän, että näitäkin perheitä on paljon.

niin se viestii ettei ydinperheissäkään kaikki ole kunnossa. Edelleen; perhemuoto ei takaa mitään.

Tässä sulle lisää linkkiä:

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2006/05/446115/uusperheet-hajo…

Etkö todella näe tässä mitään ongelmaa? Siinä tapauksessa kyllä todistat pointtiani tietynlaisen mallin jatkuvuudesta rikkinäisten perhemallien omaavien lasten keskuudessa - mitä minä sanoin alkuperäisessä viestissäni? Tietynlaiset piirteet ihmisten ajattelussa väistämättä lisääntyvät nykymenolla - olet itse hyvä esimerkki siitä (ja edelleen sanon tämän kaikella rakkaudella; olet mielestäni hyvä tyyppi, joskin hieman juuri siitä perusrakkaudesta vieraantunut. Kokemuksemme muokkaavat meistä sellaisia aikuisia kuin olemme).

Ap.

toisista 65-70%.

Minusta ero noiden välillä ei ole kovin suuri.



Mieluummin edelleenkin se ero kuin väkisin ylläpidetty liitto.



Tottakai sitä soisi, että ihmiset pitäisivät avioliitoistaan kiinni ja tekisivät enemmän töitä parisuhteen eteen.

Mutta toisaalta minusta on hyvä, ettei eroamisesta seuraa enää niin rajua sosiaalista stigmaa kuin muutama vuosikymmen sitten. Tulee väistämättä mieleen se, että NYT maksetaan sitä hintaa niistä kulissiavioliitoista, kun muutaman vuosikymmenen takaiset kulissiliittojen lapset muodostavat omia liittojaan.

Tässä sulle, Morre, faktaa eroperheiden lasten kipuilusta tilastotiedon muodossa: &lt;a href="<a href="http://www.stat.fi/artikkelit/2007/art_2007-11-07_003.html" alt="http://www.stat.fi/artikkelit/2007/art_2007-11-07_003.html">http://www.stat.fi/artikkelit/2007/art_2007-11-07_003.html</a&gt;" alt="<a href="http://www.stat.fi/artikkelit/2007/art_2007-11-07_003.html" alt="http://www.stat.fi/artikkelit/2007/art_2007-11-07_003.html">http://www.stat.fi/artikkelit/2007/art_2007-11-07_003.html</a&gt;"&gt;<a href="http://www.stat.fi/artikkelit/2007/art_2007-11-07_003.html&lt;/a&gt;" alt="http://www.stat.fi/artikkelit/2007/art_2007-11-07_003.html&lt;/a&gt;">http://www.stat.fi/artikkelit/2007/art_2007-11-07_003.html&lt;/a&gt;</a…; (Hyvä linkki kaikille luettavaksi!) Ap.

Taidat lukea kaikki artikkelit ja tilastot oman ahtaan katsantokantasi kautta. Minusta on hienoa, että uskalletaan erota jos suhteessa ei mene hyvin. Moni eroperheen lapsi uskaltaa erota itsekin, sillä he tietävät että se ei ole maailmanloppu - edes eroperheen lapselle.

Ap.

toisista 65-70%. Minusta ero noiden välillä ei ole kovin suuri. Mieluummin edelleenkin se ero kuin väkisin ylläpidetty liitto. Tottakai sitä soisi, että ihmiset pitäisivät avioliitoistaan kiinni ja tekisivät enemmän töitä parisuhteen eteen. Mutta toisaalta minusta on hyvä, ettei eroamisesta seuraa enää niin rajua sosiaalista stigmaa kuin muutama vuosikymmen sitten. Tulee väistämättä mieleen se, että NYT maksetaan sitä hintaa niistä kulissiavioliitoista, kun muutaman vuosikymmenen takaiset kulissiliittojen lapset muodostavat omia liittojaan.

Luitko sinä nuo linkkien tekstit ajatuksella läpi?

Aikaisemmassa tutkimustuloksessa selvästi todettiin, että erot ovat yleisiä nimenomaan niiden aikuisten keskuudessa, joiden omatkin vanhemmat olivat eronneet. Ts. erot menivät / menevät suvuttain.

Tämä siis liittyy kulissiavioliittoihin tarkalleen ottaen MITEN? Jos jotakin, niin tulos puhuu sen puolesta, että vanhempien esimerkin mukaisesti liitossa on pysytty - ja taas vastaavasti vanhempien esimerkin mukaisesti liitosta erotaan helpommin.

Ap.

" * Jos kummankin puolen isovanhemmat asuivat yhdessä, hajosi vuoden 2005 aikana 1,9 prosenttia avioparien perheistä.

* Jos kummatkaan isovanhemmat eivät asuneet yhdessä, hajosi 4,7 prosenttia perheistä.

* Jos vain toiset isovanhemmat asuivat yhdessä, olivat hajoamisprosentit 2,9 ja 3,3."



Ja jälleen minusta ero ei ole kovinkaan merkittävä.



Kulissiliitto sinänsä esimerkkinä, että aina ei ole hyvä ratkaisu pysyä siinäkään. Niiden sisälläkin on yhtä lailla kipuiluja ja ongelmia.



Eroaminen on aina rohkea ratkaisu. Rohkea ei toki ole synonyymi hyvälle. Mutta se on usein selkeä pyrkimys parempaan.



Jos olisi kristallipallo, jolla näkisi tulevaisuuteen, niin elämä olisi paljon helpompaa...

perustellaan sillä,e ttä kun äiti on onnellinen on lapsikin onnellinen...voi sääli..eli kuten mun lapsuudessa, mun vanhemmat olivat onnellisia saadessaan juoda itsensä humalaan, josta tuli kaikenlaista riesaa, väkivaltaa jne. Oltiinko me lapset siinä turvattomassa ilmapiirissä onnellisa...not! Kun tästä sanoin vanhemmilleni, niin vastaus oli suoraan, etten voi kärsiä tästä ja ettän näin toimitaan joka perheessä!!! Ja tiesin jo lapsena ettei ole oikein, mutta pidin kaikki tunteet itselläni. Voi meitä aikuisia...miksei voida ajatella lastemme parasta....edes joskus`??

Surullista, mutta totta.

Ja todellakin; lapsi vaistoaa sen kyllä, etteivät vanhemmat toimi siinä tilanteessa oikealla, vastuullisella tavalla - mutta minkäs teet. Lapsi seuraa vanhempiaan kaikkialle (ja kaikenlaisiin tilanteisiin), eikä voi valita omaa asemaansa.

Aikuisenkin hyvinvoinnin kannalta olisi pidemmän päälle kannattavampi ottaa huomioon tilanteensa realiteetit, ja kantaa aikuisen vastuu ympärillään olevista ihmisistä.

Ap.

Minulla on yksi lapsi, yllätysraskaus seurauksena "kesäkollin" kanssa puuhastelusta. Emme menneet yhteen raskauden käytyä ilmi, itseasiassa isä ei ole halunnut olla "sen vitun kakaran" kanssa missään tekemisissä.

Synnytin lapseni 24-vuotiaana. Lapsen ollessa 8kk tapasin nykyisen aviomieheni. Lapsi on nyt 6,5v. Yhteisiä lapsia aviomieheni kanssa ei ole - eikä tule.

Sinustako siis 24-vuotias ei olisi saanut muodostaa uutta parisuhdetta? Tai hankkia lisää lapsia (minä en halua, mutta voisin kuvitella hyvin että joku nainen vastaavassa tilanteessa haluaa)?

Minusta uusperheessä ei ole sen enempää ongelmia kuin ydinperheessäkään. Molempiin mahtuu epätasa-arvoa lasten kesken, riitoja, rasittavia sukulaisia (uusperheessä exiä), rakkaudettomuutta, kulissiliittoa, henkisesti särkyneitä ihmiskohtaloita...

Olen itse myös elänyt uusperheessä. Minulla on kaksi sisarpuolta. Uusperheemme sinänsä toimi hyvin. Mutta alkoholisti-isäpuoli toi perheeseen ison särön. Mutta se olisi voinut tapahtua ydinperheenäkin.

ei ole mikään mielipidekysymys, vaan ihan tutkittu fakta.

Ja asia, joka on aika helppo ihan omalla pienellä järjellä ajateltunakin päätellä. Varsinkin sulle pitäisi, kun tällä palstalla olet paljon ollut, ja varmasti nähnyt ne lukemattomina toistuvat " en kestä exän lapsia"-tyyppiset aloitukset.

Ihan jo tilastona, ensimmäisistä solmituista liitoista puolet päättyy eroon, mutta uusperheliitoista kolme neljästä.

Mutta ehkä se yksi neljäsosa niistä uusperheistä onkin sitten harvinaisen toimivia.

niitä uusperhekulissiliittoja kun ei kehdata erota toista kertaa.