Olen nyt aikuisena onnellinen siitä, että vaikka olin avioerolapsi..

-nuoruuden superrakkauden, joka vei jalat alta

-turvallisen suhteen, mihin tehdään lapset

-kypsän suhteen vanhoille päiville, missä perustana on kypsä rakkaus, eikä vain lisääntyminen.



Lapsi saa elää rikkaampaa elämää kun saa lisää sisaruksia ja oppii sopeutumaan yhteiskuntaan paremmin kun häntä ei paapota ja vanhemmat ei elä hänen ehdoillaan.



Ihmisen on mentävä elämässä eteen päin ja uskallettava erota. On raukkamaisuutta ja pelkoa jäädä siihen vanhaan suhteeseen kun ei uskalleta hakea uutta ja elää eteen päin. Moni jää jumittamaan siihen lapsentekosuhteeseen, eikä uskalla hypätä hakemaan sitä loppuelämän oikeaa ja kypsää rakkautta, kenen kanssa voi vanheta yhdessä rauhassa.

kiinni ja hoetaan, että lapsi on onnellisempi kun on uusia sisaruksia ja uusia isiä ja uusia isovanhempia ja hänellä on monta kotia, ollaan harhateillä. Siihen kun lisätään, että lapsi on itsekäs paska kun ei hypi riemusta kun isi ja äiti eroaa ja pääsee muuttamaan viikon välein ja sillä aikaa on tullut uusi siskopuoli perheeseen.

Erotkaa ja perustakaa uusia perheitä, mutta antakaa lasten käydä surunsa lävitse ja antakaa lapselle oikeus olla vihaisia ja jopa vihata teitä.

Minä puhuin lopputuloksesta, loppujen lopuksi lapselle on paras että hänellä on perhe eikä pelkkä äiti, joka on uhrannut elämänsä lapselle. Matkan varrelle mahtuu myös negatiivisia tunteita ja niitä pitää käsitellä, mutta kaikkineen on parempi ettei lapsi kuvittele olevansa maailman napa.

jos häntä ei ole arvostettu, eikä kuultu, ei hänkään kuule omia lapsiaan vaan kokee heidät rasittaviksi pikkukeisareiksi (vrt juuri nämä laitoksissa olevat teinipojat).



Jos lasta on arvostettu ja hänen tunteitaan kuultu, hän tekee sen myös omille lapsilleen.



Eroperheiden lapset eroavat herkimmin itsekin.

Lapsen velvollisuus ei ole huolehtia äidin onnellisuudesta, vaikka uusperheen äiti niin kuvitteleekin.

kiinni ja hoetaan, että lapsi on onnellisempi kun on uusia sisaruksia ja uusia isiä ja uusia isovanhempia ja hänellä on monta kotia, ollaan harhateillä. Siihen kun lisätään, että lapsi on itsekäs paska kun ei hypi riemusta kun isi ja äiti eroaa ja pääsee muuttamaan viikon välein ja sillä aikaa on tullut uusi siskopuoli perheeseen.

Erotkaa ja perustakaa uusia perheitä, mutta antakaa lasten käydä surunsa lävitse ja antakaa lapselle oikeus olla vihaisia ja jopa vihata teitä.

Minä puhuin lopputuloksesta, loppujen lopuksi lapselle on paras että hänellä on perhe eikä pelkkä äiti, joka on uhrannut elämänsä lapselle. Matkan varrelle mahtuu myös negatiivisia tunteita ja niitä pitää käsitellä, mutta kaikkineen on parempi ettei lapsi kuvittele olevansa maailman napa.

[/quote]

Minä puhuin lopputuloksesta, loppujen lopuksi lapselle on paras että hänellä on perhe eikä pelkkä äiti, joka on uhrannut elämänsä lapselle. Matkan varrelle mahtuu myös negatiivisia tunteita ja niitä pitää käsitellä, mutta kaikkineen on parempi ettei lapsi kuvittele olevansa maailman napa.

[/quote]

kenelle "tavalliselle" ydinperheen lapselle on ollut HAITTAA siitä ? Eiköhän nyt kuitenkin ole niin että enemmän haittaa on ollut näistä uusioperheitten unohdetuista lapsista kuin niistä, joiden vanhemmat ovat pysyneet yhdessä tai jiden lapset ovat eronneet ja löytäneet uuden kumppanit ilman uusia lapsia? ei se ole "uhrautuvaisuutta" vaan järkevästi ajattelemista. Miksi tehdä itsekkäästi lisää lapsia jos on jo pari ennestään kenties molemmilla?

Tuollaisen tilanteen ymmärrän, että toisella on esim. ennestään yksi pieni lapsi, silloin on mielestäni ok tehdä lisää yhteisiä, kunhan se ensimmäinen lapsi on ensin saanut rauhassa (USEAMMAN VUODEN) olla se ainoa, silloin se uusi lapsi tuo enemmänkin vain sitä "tavallista, tervettä" sisaruskateutta kun ensimmäinenkin kokee olevansa turvallisesti molempien.

Eroperheiden lapset eroavat herkimmin itsekin.

Eron jälkeen treffaillessani tapasin hyvin paljon ihmisiä, jotka olivat eläneet lapsuutensa perheessä, jossa vanhemmat kituuttivat tavan vuoksi yhdessä, kenties siksi että oli häpeä erota. Sama tilanne oli minulla lapsena, enkä todellakaan halunnut samaa lapsilleni.

Eli minun kokemukseni mukaan herkimmin eroavat ne, jotka tietävät millaista lapselle on huonossa ydinperheessä.

myös aikuisen ja lapsen välinen suhde on vuorovaikutussuhde, kahdensuuntainen. Se ei ole vain aikuiselta lapselle tuleva suhde, eli aikuinen antaa huomiota ja aikaa, hyväksyntää ja rakkautta ja lapsi ottaa vastaan ja antaa takaisin hyvää, tykkää ko. aikuisesta jne. Entäs, jos aikuinen, vaikkapa se mollattu äitipuoli, antaa itsestään, ajastaan, rahapussistaan hyvää ja kaunista, mutta lapsi ei ota vastaan

Tässä kohtaa ajatustasi keskeytän ja sanon sinulle jotakin hyvin oleellista koko asiasta - toivon, että luet ajatuksen tarkkaan:

Oman vanhemman rakkaus lasta kohtaan on p y y t e e t ö n t ä; rakkautta puhtaimmillaan. Äiti / isä rakastaa lasta vain siksi, koska tämä ON. Ei siksi mitä tämä tekee, miten hän reagoi, kuinka paljon ja millä tavalla hän suorittaa - vaan ainoastaan ja vain siksi, koska hän on. Lapsi on omille vanhemmilleen mitä ihmeellisin olento; pala omaa itseä ja rakastamaa ihmistä. Tämä pyyteetön, kaunis ja puhdas rakkaus heijastuu lapsen ja oman vanhemman keskinäisestä suhteesta - se ei voi olla vaikuttamatta, sillä se on kaiken perusta ja ydinkohta.

Huomaatko miten sinä jo heti lähtökohtaisesti lähdit ruotimaan lapsen velvollisuutta olla sinua kohtaan sitä, tätä ja tota? Lapsen tulee (sinun mielestäsi) ansaita rakkautesi, suosiosi ja rahasi (your words - not mine) - tässä jo heti mennään metsään. Ja tämä on se kompastuskivi monissa uusperhekuvioissa lapsen ja äiti- / isäpuolen välillä.

koska ei pidä isin uudesta naisesta ja kokee tämän kilpailijana? Entäs, jos se mustasukkainen ei olekaan se aikuinen nainen, vaan se pieni tyttö??

Kumpikohan siinä tilanteessa kokee kilpailijana ja kenet? Jos vaikka totuudenmukainen vastaus olisikin, että molemmat kokevat toisensa kilpailijoina, niin silti aikuisen tulisi voida olla aikuinen myös noissa tilanteissa. Lapsi ansaitsee vanhempiensa rakkauden ja ihailun jo pelkästään olemalla oma itsensä (kuten yllä sanoin) - asia on todella niin yksinkertainen.

Ap kirjoitti, että oli isin tyttö. Mutta isipä ottikin "toisen naisen". Osaatko katsoa ap itseäsi, ja miettiä omaa käytöstäsi suhteessa isän vaimoon? Eivät riidat johtuneet siitä, että sinä olet olemassa vaan siitä,miten sinä käyttäydyit tapaamiskäynneillä isän vaimoa kohtaan?

"Isi otti toisen naisen". Hmm; minusta tässä sinun lausahduksessasi on jotakin syvästi häiritsevää - kyllä se nainen isäni elämässä jo isäni ja äitini avioliiton aikana oli minun äitini; se hänen kanssaan seksuaalisessa suhteessa oleva aikuinen nainen. Minä olin lapsen tasolta isälleni tärkeä; ja hän minulle, isänä. Ehkä sinä aikuisena naisena näet tämän miehellesi ihmeellisen tyttölapsen kilpailijana, uhkana itsellesi ja uhkana naiseudellesi? Ja omien tunteidesi kautta projisoit lapsipuoleesi näitä merkityksiä?

Uusperhekuviot ovat todella ongelmaisia. Taisin olla itse alta 10-vuotias, kun ilmoitin, etten koskaan halua naimisiin enkä koskaan aio tehdä lapsia - sillä en kestäisi ajatusta avioerolapsien tuomisesta maailmaan ja uusperhekuvioista. Näin sen tilanteen mahdottomuuden omassa lapsuuden kodissani.

Myöhemmin luin jonkin tutkimuksenkin siitä, miten avioerolapset usein itse ajautuvat särkyneisiin liittoihin, ja uusperhekuvioihin itse aikuisuudessaan - enkä kyllä lainkaan ihmettele tätä. Usko pysyvään, elämän mittaiseen parisuhteeseen romuttuu jo heti alkutekijöissänsä ja lapsuudesta tulee sellaisia toimintamalleja mukaan, jotka eivät ole rakentavia ja aikaa kestäviä.

Pitkällinen, henkilökohtainen prosessi on, kun näitä asioita itsestään prosessoi ja, että pystyy itse aikuisuudessaan luottamaan tämän kaiken jälkeen toiseen aikuiseen niin paljon, että haluaa hänen kanssaan perheen perustaa (tietoisena tästä riskistä).

Mutta tapasin niin mahtavan miehen, että loppu on historiaa - muussa tapauksessa olisin varmaan jäänyt vapaaehtoisesti lapsettomaksi ja naimattomaksi. Se oli hyvin lähellä jo se.

Ap kirjoittaa järkytystään nykymenosta, jossa vanhemmat ohittavat lapsen ja asettavat oman elämän, onnen, lapsensa edelle ja jatkavat elämää eronkin jälkeen tehden lisää lapsia jne. Minusta ap.n kaltaiset ihmiset ovat järkyttävän itsekkäitä.

Ja jälleen kerran tämä itsekkyyden tematiikka - apua. Lapsella on oikeus omiin vanhempiinsa. Lapsen tulee saada olla se ihmeellinen pieni olento hänen vanhempiensa silmissä, jollaiseksi hänet on tarkoitettu. Lapsella on oikeus siihen pyyteettömään rakkauteen omien vanhempiensa taholta, joka hänelle luontevasti kuuluu ja jonka suojaavassa "pumpulissa" hän voi turvallisesti kasvaa, ja oppia olevansa speciaali, ainutlaatuinen ihminen.

Uusperhekuvioiden problematiikka sotkee pahasti näitä lapsen perusoikeuksia ja tätä kuviota. Ei pienen lapsen maailmaan (ideaalitilanteessa) kuulu kilpailu äiti- / isäpuolien kanssa oman vanhemman huomiosta. Tai tämän pyyteettömän rakkauden siteen koettelemista vieraiden aikuisten taholta.

On oikeasti todella pelottavaa ajatella, miten monta aikuista yhteiskunnassamme ei näe tätä, kuinka monta aikuista jättää tämän asian noteeraamatta ja kuinka monta lasta jää aikuisten hapuilun jalkoihin. Alan olla yhä vakuuttuneempi siitä, että tälle avaukselleni oli todellista tilausta.

Eli muistot tapahtumista jotenkin vääntyvät toisenlaiseksi, kuin todellisuus on ollut (tässä ei ole edes näkemyseroa, vaan ihan menee asiat vierestä). Lapsi pitää minua ilkeänä, joka estää ja rajaa isäänsä tekemästä ja osallistumasta, käymästä.

Kuten sanoin; uusperhekuviot ovat jo lähtökohtaisesti todella vaikeita - tulee näitä kuvailemasi kaltaisia klikkejä, pattitilanteita, väittelyitä joissa on sana toisen sanaa vastaan ym. Tämä kuvailemasi tilanne on varmasti se yleisempi uusperhekuvio ja -tilanne, kun mitä nämä auvoisat kertomukset yhdestä, isosta, onnellisesta porukasta. Ihmisluonto on sellainen.

Ap.

on ydinperheen lapsi. Hän on lapsuudessaan tottunut katsomaan kuinka isä tuli ryyppyreissujen jälkeen kotiin ja kuinka äiti katoi sormien läpi isän juoksemista vieraissa. Minä olen eroperheen lapsi. Vanhemmat erosivat kun olin parivuotias. Molempiin vanhempiini minulla on aina ollut hyvät, luottamukselliset välit. Minun ja mieheni liitto on ollut jatkuvasti miehen tukemista henkisesti. Hän epäilee kaikkia tekemisiäni aiheetta ja on välillä äärimmäisen mustasukkainen. Kuitenkin rakastan häntä ja yritän suhteemme eteen sen vuoksi kaikkeni. Raskasta silti on. Helpompaa olisi jos olisin mennyt naimisiin miehen kanssa jolla on taustalla tasapainoinen isän malli, perhemuodosta riippumatta. Ydinperhe ei ole sama asia kuin onnellinen perhe. Vastuu perheen onnellisuudesta on myös miehillä, vaikka täällä se näyttää kokonaan unohtuneen!

Hohhoo! Eihän näin ole läheskään aina.

Sinun tilanteesi varmaan yleensä ottaen on tässä ehkäisyn ja aborttien luvatussa maassa se harvinaisempi tapahtumaskenaario vanhemmuuteen, vai mitä luulet? Ap.

Tottakai on harvinaisempi. Mutta meissä taitaa olla se ero, että minä osaan nähdä oman tilanteeni ulkopuolellekin. Sinä et tunnu osaavan, vaan yleistät omat kokemuksesi koskemaan kaikkia.

Tai olen päätynyt tähän johtopäätökseen jotenkin helposti ja nopeasti yks yhteen laskemalla? Olen pohtinut tätä monelta kantilta jo yli 20 vuotta - sillä se on ollut osa elämääni. Nähnyt monenlaisia perhetilanteita ja malleja näiden vuosien aikana. En ole elänyt missään vakuumissa, ja osaan kyllä ottaa huomioon muidenkin näkökulmat. Huomaatko lainkaan kuinka moni on kanssani samoilla linjoilla? Mukana oli myös ihminen, joka työssään kohtaa näitä vastaavia tapauksia jatkuvalla syötöllä? Suljetko sinä silmäsi nyt toisenlaiselta totuudelta?

Ap.

että ydinperheissä ei vanhemmat olisi itsekkäitä minä-minä-ihmisiä, että he ovat onnellisia ja rakastavat kaikkia lapsiaan tasapuolisesti.



Ydinperheen vanhempi voi olla itsekäs, esim. ajatellaan vain omaa mainettaan, ei lapsen parasta.

Yhtä lailla ydinperheessä vanhemmat saattavat keskittyä vain toisiinsa ja pitää lapsia ylimääräisenä riesana. Ydinperheessä saattaa joku lapsista olla lellikki ja muut ei niin tärkeitä. Ydinperhe voi olla vaikka kuinka ongelmainen ja huono malli lapselle.

Miksei lapselle tekisi hyvää nähdä aikuisten terve parisuhde vaikka se olisikin uusperheessä?



Miksi luullaan että lapset ensimmäisestä suhteesta olisivat jotenkin huonompia, sairas ajattelutapa! Minä en usko että rakkaus lapsiini voisi mitenkään hävitä vaikka eroaisin ja saisin lisää lapsia uudessa suhteessa.

ei noteeraa ollenkaan muita kommentteja kuin omia mielipiteitään tukevia, ei huomioi ollenkaan miesten vastuuta parisuhteen hyvinvoinnista, ei huomioi sitä että jokainen parisuhde ja perhe on erilainen ja tietty perhemuoto ei sinänsä takaa onnellisuutta.

ap on kertakaikkiaan pelottava ihminen, miten voi saadakin itselleen tuollaisen "olen oikeassa ja kaikki muut on väärässä, paitsi siis ne, jotka ovat samaa mieltä kanssani" -harhan.

Olen jotenkin niin ahdistunut näistä jyrkistä mielipiteistä, etten osaa viisaasti kommentoida itse asiaa.



Itse olen 20 v ollut työssä, jossa olen nähnyt lukemattomia eroperheitä, perhehelvettejä, tavallisia hyvinvoivia perheitä jne. enkä pysty sanomaan yhtä ainoaa oikeaa tapaa toimia. Onnellisia ihmisiä tulee todella erilaisista lähtökohdista!

"Ja tämä meinasi vaipua ihan unholaan vailla vastinetta - onneksi luin ketjua taaksepäin..

Vierailija - 18.12.10 01:18 (ID 11705549)"



En jaksa kopioida tuota koko viestisäi mutta kyse on tuosta viestistäsi.



En jaksa selittää sinulle tai koko nettimaailmalle omaa tapaustani, mutta voin kertoa, että se on jotain muuta kuin kuvittelet vastineessasi.



Sinun "kohtalosi" on sinun, ja se on kokonaan eri juttu kuin minun tarinani.



Sinun vikasi on, että olet tässä aloituksessa ja vastineissasi edelleen se pikku tyttö, jonka isi hylkäsi menemällä naimisiin ja tekemällä lapsen. Olet nostanut jalustalle äitisi, joka on suurinpiiretein uhrannut elämänsä ja keskittynyt sinuun. Isäsi oletti, että sinä sovit hänen elämäänsä kuten ydinperheisäkin lapset ovat osa perhettä, rakkaita ja tärkeitä, mutta eivät koko elämän ja perheen keskipiste.



Et näe omaa osuuttasi mihinkään tapahtuneeseen, et omaa vihaasi isän vaimoa kohtaan, et omaa käytästäsi tapaamisilla, et näe niitä etkä halua katsoa itseäsi ulkopuolisin silmin, etkä kykene asettumaan sen enempää isäsi asemaan kuin isän vaimon asemaan, sillä olet pieni, hylätty, isin kokoaikaista rakkautta odottava pikkutyttö, joka toivoo, että kaikki muut ihmiset vain katoaisivat isin ympäriltä - kuten äidinkin kanssa on käynyt - ja isi eläisi ja olisi olemassa vain sinua varten.



Haluat nähdä kaikki äitipuolet sadun ilkeinä noitina ja lapset vain suloisina ja viattomina, ja näin ollen kaikki uusperheet kokoonpanoina,jossa se entinen elämä lasten muodossa olisi jonkinlainen rasite ja haitta..

ap on kertakaikkiaan pelottava ihminen, miten voi saadakin itselleen tuollaisen "olen oikeassa ja kaikki muut on väärässä, paitsi siis ne, jotka ovat samaa mieltä kanssani" -harhan.

Olen jotenkin niin ahdistunut näistä jyrkistä mielipiteistä, etten osaa viisaasti kommentoida itse asiaa.

Itse olen 20 v ollut työssä, jossa olen nähnyt lukemattomia eroperheitä, perhehelvettejä, tavallisia hyvinvoivia perheitä jne. enkä pysty sanomaan yhtä ainoaa oikeaa tapaa toimia. Onnellisia ihmisiä tulee todella erilaisista lähtökohdista!

Olen nähnyt myös "jalustalla kasvaneita"-lapsia joista tulee ap:n kaltaisia, hyvin minäkeskeisiä ja mielipiteissään ehdottomia aikuisia.

"Ja tämä meinasi vaipua ihan unholaan vailla vastinetta - onneksi luin ketjua taaksepäin.. Vierailija - 18.12.10 01:18 (ID 11705549)" En jaksa kopioida tuota koko viestisäi mutta kyse on tuosta viestistäsi. En jaksa selittää sinulle tai koko nettimaailmalle omaa tapaustani, mutta voin kertoa, että se on jotain muuta kuin kuvittelet vastineessasi. Sinun "kohtalosi" on sinun, ja se on kokonaan eri juttu kuin minun tarinani. Sinun vikasi on, että olet tässä aloituksessa ja vastineissasi edelleen se pikku tyttö, jonka isi hylkäsi menemällä naimisiin ja tekemällä lapsen. Olet nostanut jalustalle äitisi, joka on suurinpiiretein uhrannut elämänsä ja keskittynyt sinuun. Isäsi oletti, että sinä sovit hänen elämäänsä kuten ydinperheisäkin lapset ovat osa perhettä, rakkaita ja tärkeitä, mutta eivät koko elämän ja perheen keskipiste. Et näe omaa osuuttasi mihinkään tapahtuneeseen, et omaa vihaasi isän vaimoa kohtaan, et omaa käytästäsi tapaamisilla, et näe niitä etkä halua katsoa itseäsi ulkopuolisin silmin, etkä kykene asettumaan sen enempää isäsi asemaan kuin isän vaimon asemaan, sillä olet pieni, hylätty, isin kokoaikaista rakkautta odottava pikkutyttö, joka toivoo, että kaikki muut ihmiset vain katoaisivat isin ympäriltä - kuten äidinkin kanssa on käynyt - ja isi eläisi ja olisi olemassa vain sinua varten. Haluat nähdä kaikki äitipuolet sadun ilkeinä noitina ja lapset vain suloisina ja viattomina, ja näin ollen kaikki uusperheet kokoonpanoina,jossa se entinen elämä lasten muodossa olisi jonkinlainen rasite ja haitta..

Miten minusta nyt tuntuu, että nimenomaan siellä vastapuolella (uusperhemyönteisillä) on jokin tarve hokea omaa mantraa totuudesta lainkaan näkemättä sitä (huutavaa!) epäkohtaa näiden uusperhekuvioihin jääneiden lasten jokapäiväisessä arjessa - puolustumiskeino se on toki tuokin. Onko se sitten eettisesti oikealla pohjalla? Niin - siitä voidaan olla montaa eri mieltä.

Sitä, jota tuossa yllä lainasin, jatkat myös hokemalla samoja asioita, joihin jo aikaisemmassa vastineessani kommentoin. Miten me voimme tältä pohjalta päästä lainkaan rakentavan keskustelun alkuun, saati saada mitään yhteistä ymmärrystä saavutetuksi? Minä olen vain lähtökohtaisesti se isäni perään kaipaava pikkutyttö, joka yksin maailmassa kipuilee (itsekkäin perustein toki) kadotetun lapsuuteni ydinperheen perään - ja samalla olin jo päättänyt vihata äitipuoltani ennen kuin edes tapasin hänet.

Tsiisus.

Millä perusteella sinä voit esittää minusta, ja äitipuolestani, näin pitkälle meneviä päätelmiä? Tai suhteestani isääni eron jälkeen? Voin kertoa, että olen edelleen ns. isän tyttö (äitipuolen lukuisista tappeluyrityksistä huolimatta).

Ja voin kertoa, että äitipuoleni oli suoranaisesti ilkeä minua (lasta!) kohtaan - puhui minulle vierasta kieltä tietäen, etten ymmärrä häntä tai pysty kommunikoimaan hänen kanssaan. Puhui minusta halventavaan sävyyn jatkuvasti isälleni (isäni kaikki aika ja energia meni näillä vierailuillani minun puolustamiseeni). Tilanteeni oli näillä vierailuilla suoraan sanoen surkea. Enkä minä ole lainkaan kokemuksineni tässä maailmassa yksin - on kaunis illuusio olettaa, ettei tämän kaltaisia ongelmia ole! Mutta niin te vaan haluatte uskoa. Taitaa olla teidän puolellanne se kova tarve uskoa vain se oma totuus ainoana-oikeana-totuutena? Mitä tahansa kuka tahansa teille kertoo, mitä tahansa kirjallisuutta aiheesta suosittelee, niin ei - ei se mene niin, kun TE olette nähneet yhden perheen, missä uusperhekuvio toimii. Ja kenen kustannuksella?! Ei nyt sentään niiden edellisten suhteiden lasten, sillä hehän nyt voivat kerrassaan mainiosti.

Miten harhainen voi aikuinen ihminen olla?

Ap.

mahdollisuuksille. En yleistä, kuten sinä teet. Kieltäisit siis puolisisarusten mahdollisuuden, koska olet nähnyt/kokenut huonoja seurauksia. Minäkin olen. Mutta olen nähnyt ja ennen kaikkea kokenut itse hyviä seurauksia.

En edes ajattele sisaruksiani "puolikkaina", vaikka biologisesti näin onkin.



Kiellät jopa vanhemman mahdollisuuden uuteen parisuhteeseen, koska olet nähnyt/kokenut huonoja seurauksia.

Jälleen. Sama juttu minulla. Mutta olen nähnyt ja ennen kaikkea kokenut niitä hyviäkin. Paras kokemus onkin nyt oma perhetilanteeni.



Kuten sanottua, perhemuoto ei ole minkään tae. Jos varman päälle haluaa pelata, niin paras olla hankkimatta ikinä lapsia.

Ja voin kertoa, että äitipuoleni oli suoranaisesti ilkeä minua (lasta!) kohtaan - puhui minulle vierasta kieltä tietäen, etten ymmärrä häntä tai pysty kommunikoimaan hänen kanssaan. Puhui minusta halventavaan sävyyn jatkuvasti isälleni (isäni kaikki aika ja energia meni näillä vierailuillani minun puolustamiseeni). Tilanteeni oli näillä vierailuilla suoraan sanoen surkea. Enkä minä ole lainkaan kokemuksineni tässä maailmassa yksin - on kaunis illuusio olettaa, ettei tämän kaltaisia ongelmia ole! Mutta niin te vaan haluatte uskoa. Taitaa olla teidän puolellanne se kova tarve uskoa vain se oma totuus ainoana-oikeana-totuutena? Mitä tahansa kuka tahansa teille kertoo, mitä tahansa kirjallisuutta aiheesta suosittelee, niin ei - ei se mene niin, kun TE olette nähneet yhden perheen, missä uusperhekuvio toimii. Ja kenen kustannuksella?! Ei nyt sentään niiden edellisten suhteiden lasten, sillä hehän nyt voivat kerrassaan mainiosti.

Miten harhainen voi aikuinen ihminen olla?

Ap.

Eli sinun ongelmasi oli kamala äitipuoli. Miksi yleistät tämän yhden ihmisen aiheuttaman huonon kokemuksen koskemaan kaikkia uusperheitä?

ei noteeraa ollenkaan muita kommentteja kuin omia mielipiteitään tukevia, ei huomioi ollenkaan miesten vastuuta parisuhteen hyvinvoinnista, ei huomioi sitä että jokainen parisuhde ja perhe on erilainen ja tietty perhemuoto ei sinänsä takaa onnellisuutta.

ja kehityspsykologiaan erittäin perusteellisesti. Toisin kuin nämä uusperhemammat.

Mielestäni hän juuri tässä ketjussa kirjoittaa asiaa ja toivoisin, että moni uusperheen äiti miettisi syvästi, mitä hän kirjoittaa.

Minä olen ydinperheen äiti ja jopa minä löysin ap.n teksteistä monta asiaa, jotka pani minua miettimään suhdettani omiin lapsiini.

Kiitos sinulle ap ketjusta.

Ja voin kertoa, että äitipuoleni oli suoranaisesti ilkeä minua (lasta!) kohtaan - puhui minulle vierasta kieltä tietäen, etten ymmärrä häntä tai pysty kommunikoimaan hänen kanssaan. Puhui minusta halventavaan sävyyn jatkuvasti isälleni (isäni kaikki aika ja energia meni näillä vierailuillani minun puolustamiseeni). Tilanteeni oli näillä vierailuilla suoraan sanoen surkea. Enkä minä ole lainkaan kokemuksineni tässä maailmassa yksin - on kaunis illuusio olettaa, ettei tämän kaltaisia ongelmia ole! Mutta niin te vaan haluatte uskoa. Taitaa olla teidän puolellanne se kova tarve uskoa vain se oma totuus ainoana-oikeana-totuutena? Mitä tahansa kuka tahansa teille kertoo, mitä tahansa kirjallisuutta aiheesta suosittelee, niin ei - ei se mene niin, kun TE olette nähneet yhden perheen, missä uusperhekuvio toimii. Ja kenen kustannuksella?! Ei nyt sentään niiden edellisten suhteiden lasten, sillä hehän nyt voivat kerrassaan mainiosti. Miten harhainen voi aikuinen ihminen olla? Ap.

Eli sinun ongelmasi oli kamala äitipuoli. Miksi yleistät tämän yhden ihmisen aiheuttaman huonon kokemuksen koskemaan kaikkia uusperheitä?

Siksi uskallan vetää jonkinlaisia johtopäätöksiä.

Miten sinä (tai moni muu) yleistät onnistuneiden uusperhekuvioiden koskevan kaikkia uusperhetilanteita, vaikka kyse on niissäkin yksittäistapauksista?

Ap.

Mielestäni hän juuri tässä ketjussa kirjoittaa asiaa ja toivoisin, että moni uusperheen äiti miettisi syvästi, mitä hän kirjoittaa.

Minä olen ydinperheen äiti ja jopa minä löysin ap.n teksteistä monta asiaa, jotka pani minua miettimään suhdettani omiin lapsiini.

Kiitos sinulle ap ketjusta.