Onko joulusi mennyt joskus pilalle-miten?

Muistan lapsuudesta pari joulua kun olin todella kipeänä. Äiti toi yhtenä vuonna lahjat mun sänkyni viereen, olin ollut jo muutaman päivän kovassa kuumeessa enkä jaksanut nousta edes niitä avaamaan, avasin yhden ja siellä oli isoveljen mulle ostama alumiininen lasten kattilasetti hiekkalaatikkoleikkeihini. ´Sit uni voitti jälleen. 

Avasin loput lahjat vasta Tapaninpäivän aikoihin. Se joulu meni nukkuen siis.

Yhtenä vuonna olin oksennustaudissa kun olisi pitänyt laittaa ruokaa sukulaisille. Sain oksennustaudin miehen siskon "ulkomaantuliaisina", ensin luultiin sen olevan vain joku ruokamyrkytys, mutta sit oksensin ja ripuloin minäkin.

[quote author="Vierailija" time="22.12.2013 klo 23:36"]

mua vituuttaaaaaaaaa...

a.mummu  ja pappa tulee meille joka päivä jäkättämää  ja  mäkättämää.

b.jään joka asiasssa viimeiseksi.

-se joka on koulukiusattu-

[/quote]

Kiusasiko mummi ja pappa sua koulussa ja miten se liittyy mitenkään tähän asiaan, aikuinen ihminen?

[quote author="Vierailija" time="02.12.2010 klo 09:22"]

Joulumigreeni. Joka IKINEN joulu. Aina. Eli ei mitään pahaa. Osaan jo odottaa sitä. Kakaratkin tietää, että siitä alkaa meidän perheen joulu, kun äiti makaa pimeässä huoneessa ja juoksee välillä oksentamaan. Pakko tuosta on repiä huumoria, koska sitten kun se menee ohitse, sitten kaikilla on oikeasti mukavaa (etenkin, kun lääkkeiden takia olen pikkuisessa hiprakassa ja naureskelen aivan kaikelle...). Tätä on kestänyt siitä asti, kun sain ekat kuukautiset. Liittyyä aina tietysti lomaan.

Eli mulla on myös kesälomanalottajaismigreenikin.

[/quote]

Kai sulla on oikeat migreenilääkkeet lääkäriltä.

Lapsuuden joulumuistot ahdistavia. Tappelua, ryyppyporukoita. Me lapset jaloissa ja tiellä.... Omat lapseni saavat raittiin joulun ja jouluperinteet olen luonut itse, koska niitä ei perheessäni ole ollut kuin viinan juonti. Pahaa tekee vieläkin kun miettii.

Lapsuudessa kaikki olivat ihania jouluja, joka vuosi. Paitsi yhtenä vuonna, kun olin sairaalassa noin 15-vuotiaana, en muista tarkkaan. Perhe tuli sinne kahdeksi tunniksi (vierailuaikaa ei ollut, olisi saanut olla koko päivän) ja menivät sitten kotiin viettämään joulua. Tavallaan ymmärrän, mutta oli musertavaa olla jouluaatto yksin sairaalassa. Katsoin telkkaria ja söin jotain kiisseliä, kun en voinut leikkauksen takia syödä kiinteitä.

[quote author="Vierailija" time="01.12.2010 klo 21:18"]

tuntuipas tyhmältä tuo oma "pilalle mennyt" joulu vatsataudissa..!
Luin muut viestit ja tosiaan käänniset vanhemmat ovat pilanneet mooonta joulua lapsiltaan, eikä se riitä että tunnelma olis pilalla, vaan että lapsen pitää oikeasti pelätä tulevia juhlapyhiä...ihan kauheeta!

Nyt kun rupesin miettimään lapsuuden jouluja, niin ne oli enimmäkseen onnellisia, mutta meilläkin äiti teki melkein kaiken yksin. Hän väsyi saaden sairauskohtauksia...hän oli myös silloin tosi kiukkuinen marttyyri... Ihan ymmärrettävää, mutta ahdistavaa.

[/quote]Voisin peesailla tätä. En ole vielä kirjoittanut yhtään viestiä, mutta "kamalin" joulu minulle on kun oltiin oksennustaudissa. Muut joulut ja lapsuus onnellisia. Mutta meillä myös oli aina joulun yllä tuo, että äitini stressasi liikaa ja oli sitten juuri tuollainen kiukkuinen marttyyri. Kyllähän sitä yritti auttaa, mutta ei se sitten ilmeisesti ollut tarpeeksi...

Olin kerran lapsena joulun vesirokossa ja tosi huonossa kunnossa, en pystynyt syömään herkkuja ja makasin vaan sohvalla toisten iloitessa..

aattojuhlallisuudet sitten vasta tapanina

tunnelma jotenkin kärsi, kun miehen sukua tuli yllättäen kylään.

Äitini oli silloisen miesystävänsä kanssa viikonlopun poissa, omien vanhempiensa luona. Aatto oli maanantaina. Sovimme, että laittelen ruokia aattoaamuna siihen saakka, kunnes äitini tulee kotiin. Tulihan se ja tuhannen kännissä. Olin juuri tekemässä tuoresalaattia, rosolli oli jo valmis. Tiskivedet altaassa, kun välillä tiskasin vähemmäksi sotkuja. Äitini mielestä en ollut tehnyt tarpeeksi valmista, joten hänpä haukkui ensin huoraksi ja vaikka miksi, sitten läppäsi päähän ja kaapaisi vielä keskeneräisen salaatin tiskiveteen. Eikä ollut eka känni eikä viimeinen...



Nykyään se ihmettelee, miksi en halua häntä viettämään meille joulua lastenlastensa kanssa. Valittaa kaikille tutuillekin, kun joutuu niin yksin olemaan.

kun katosi ryyppäämään. Saattoi oli parikin päivää hävöksissä.

Toisena jouluna olin sairaalassa kun minulle oli tehty sektio ja oli siis saatu uusi vauva. Se oli ihana asia, mutta samalla meitä varjosti vaara terveydestäni, joten ei osattu ihan täysillä nauttia joulusta. Mies ei myöskään voinut olla koko aikaa luonani sairaalassa.



Seuraavana vuonna olimme jouluaattona kotikaupunkimme päivystyksessä kun poika tippui keinusta suoraan päälleen jäälle ja ei meinannut pysyä tajuissaan sen jälkeen. Oltiin joukunen tunti sairaalassa seurannassa.

jotain pikku raivareita jouluna. Kai väsynyt valmisteluihin. Eihän se meidän lasten vika ollut, mutta kivalta ei tuntunut.

Olin kolmen tai neljän, kun ärhäkkä A-virus iski molempiin vanhempiin yhtaikaa aatonaattona. Kuulemma makasivat reporankoina patjoilla olohuoneen lattialla ja katsoivat kun avasin lahjoja ja söin maksalaatikkoa. Luultavasti munkaan joulutunnelma ei silloin ollut ihan hehkeimmillään.



Sen muistan, kun parikymppisenä mun viisaudenhammasta alkoi särkeä kaksi päivää ennen joulua. Se ehdittiin onneksi poistaa vielä ennen pyhiä eikä kauheasti häirinnyt joulunviettoa, vähän kuitenkin.

Vanhemmilla "ei ollut rahaa" ja sain pari vaatetta ja suklaata lahjaksi.



Olin kuulemma kiittämätön nulikka kun olin pettynyt.



Vanhemmilla ei ollut rahaa ostaa mitään joulun ulkopuolellaKAAN. Joulu oli sopiva aika saada pari vaatetta.. :(



Pitivät tosin huolen että saivat ostettua alkoholia ja tupakkaa.

Äitini oli silloisen miesystävänsä kanssa viikonlopun poissa, omien vanhempiensa luona. Aatto oli maanantaina. Sovimme, että laittelen ruokia aattoaamuna siihen saakka, kunnes äitini tulee kotiin. Tulihan se ja tuhannen kännissä. Olin juuri tekemässä tuoresalaattia, rosolli oli jo valmis. Tiskivedet altaassa, kun välillä tiskasin vähemmäksi sotkuja. Äitini mielestä en ollut tehnyt tarpeeksi valmista, joten hänpä haukkui ensin huoraksi ja vaikka miksi, sitten läppäsi päähän ja kaapaisi vielä keskeneräisen salaatin tiskiveteen. Eikä ollut eka känni eikä viimeinen... Nykyään se ihmettelee, miksi en halua häntä viettämään meille joulua lastenlastensa kanssa. Valittaa kaikille tutuillekin, kun joutuu niin yksin olemaan.

Oikeesti, itku tulee melkein. Ja sä niin koitit tehdä parhaasi.

mutta aivan toisin kävi. Anoppi tuntui halveksivan kaikkea mitä yritin tuoda jouluun (niin ruokien, juomien, tapojen kuin keskustelunkin osalta), ja se tuli silloin vielä yllätyksenä.



Nykyään yllätysmomentti puuttuu, joten anoppilajoulut ovat ikäviä mutteivät enää samalla lailla järkyttäviä.

ja halusi määrätä, miten tehdään. Ja kun sille sanoi, että ei käy, pillahti itkuun ja ulvoi, että appi ja anoppi vihaavat häntä, hän ei saa edes ihanaa haaveilemaansa joulua.



Hymyilimme toisillemme todeten, että ei meidän rahoillamme laiskoille juhlia tehdä.

ryyppäämisen takia, siksi meillä lapselle anntetaan raitis joulu myös tänä jouluna, ei edes sitä viinilasia.



Viime joulu meni siksi kun pappa kuoli aatonaattoyönä ja kyllähän se tämäkin joulu vielä menee muistellessa :(

lapsenlapsiaan, mutta vietti neljä päivää toisten lapsenlastensa kanssa. Välimatkasta ei ollut kyse.