Mulla on jatkuva tyytymätön ja paha olo. Käyn terapiassa. Haluan normaalin olon.

vuosittaisella Thaimaan matkalla. Keskiviikkona lähdetään taas kahdeksi viikoksi :-))



Siellä auringossa ja lämmössä mieli piristyy.

siellä psykologisessa vyöhyketerapiassa tehdään? Itse kävin muutama vuosi sitten muutaman kerran EMDR- eli silmänliiketerapiassa, mutta koska silloin olin ihan tunteeton niin ei se tuntunut miltään. En tiedä olisiko siitä nyt jotain hyötyä.

alhainen, niin ei mikään terapia tai oma halu ikinä paranna. Onko sulle ikinä ajateltu lääkitystä?

en usko että lääkkeet auttaa tällaisiin flashbackeihin, olen syönyt monia erilaisia masennuslääkkeitä sekä neuroleptejä, ja niillä on yleensä se vaikutus, että flashbackit on olemassa mielessä, mutta eivät herätä tunteita, kuten ei mikään muukaan asia, negatiivinen tai positiivinen. Sekään ei ole hyvä tila.

http://www.kairon.fi/moodle/

josta näkee mitä se on.



Sen avulla pyritään vapautumaan menneisyyden traumoista ja opitaan elämään nykyhetkeä niin, että aikaisemmat tapahtumat ja niihin liittyvät tunnehäiriöt eivät enää häiritse nykyistä elämää esimerkiksi erilaisina riippuvaisuuksina.



Toipumiseen kuuluu olennaisena osana tunteiden kokeminen, käsittely ja keskustelu. Hoitokerta kestää 1,5-2 tuntia ja hoitoväli vaihtelee viikosta useisiin kuukausiin asiakkaasta ja tämän elämäntilanteesta riippuen.



Terapeuttisilla keskusteluilla on merkittävä osuutensa psykologisessa vyöhyketerapiahoidossa.

kertokaa vähän, mitä siellä tapahtuu. Missä käytte? Onko vinkkejä pk-seudulla?

Keskustellaan noin puoli tuntia. Sen jälkeen noin 1,5h kehohoitoa, joka ihanan rentouttava päästä varpaisiin käsittely. Keho suorastaan kaipaa sitä, eikä tavallinen hieronta enää riitä.



Hoidon lisäksi käytetään korvakuulia ja kehomagneetteja, kuten tossa esittelyvideossa näkyi.



Käyn Kannelmäessä. MVT ja PVT terapeuttien yhdistyksen sivuilta löytyy lista terapeuteista. Terapeutteja on paljon ja tärkeää on löytää itsellesi sopiva. Jos ensimmäinen ei tunnu oikealta, niin kokeile toista.

Keskustellaan noin puoli tuntia. Sen jälkeen noin 1,5h kehohoitoa, joka ihanan rentouttava päästä varpaisiin käsittely. Keho suorastaan kaipaa sitä, eikä tavallinen hieronta enää riitä.



Hoidon lisäksi käytetään korvakuulia ja kehomagneetteja, kuten tossa esittelyvideossa näkyi. Hoidon jälkeen palelin aina alkuun. Monesti olen hoidon jälkeen oivaltanut jotain uutta ja itkenyt vanhoja kokemuksia, joita on muistunut mieleen. Unia näen nykyään enemmän ja niistäkin oivallan asioita esim. kuinka olen useasti kokenut jääväni jonkun porukan ulkopuolelle tai kuinka vaikea asia joku aiemmin koettu juttu oli.



Käyn Kannelmäessä. MVT ja PVT terapeuttien yhdistyksen sivuilta löytyy lista terapeuteista. Terapeutteja on paljon ja tärkeää on löytää itsellesi sopiva. Jos ensimmäinen ei tunnu oikealta, niin kokeile toista.

että huoltavat sivuja, eikä viestini muka tullut läpi.

Luin aloituksesi ja kuulostit ihan minulta... Olisi kiva purkaa vyyhtiä jonkun kanssa.

esim. Rosen- terapia "tehota" yhtä hyvin kuin tuo vyöhyketerapia? Täälläpäin kun ei googletuksen perusteella ole jälkimmäistä tarjolla. Suhtaudun kyllä melko epäilevästi kaikenlaisiin vaihtoehtohoitoihin, mutta eipä nuo perinteisetkään ole apua tuoneet, joten on sama kokeilla kaikkea mahdollista.

mutta terapeutti väittää, että menneet tunteet jäävät kehoon, jos niitä ei ole päästänyt ulos.

Niin hassulta kuin se kuulostaakin. Moniin läpimurtoihin on liittynyt hyvin läheisesti keho. Olen siis ihan trauman purkautuessa tuntenut kehossa asioita. Nimimerkillä persoonallisuushäiriöstä pikku hiljaa toipuva. Eli uskon että vyöhyketerapia voi hyvinkin olla keino päästä traumoihin käsiksi suoraan kehon kautta. Olen ajatellut itsekin kokeilla.

Niin hassulta kuin se kuulostaakin. Moniin läpimurtoihin on liittynyt hyvin läheisesti keho. Olen siis ihan trauman purkautuessa tuntenut kehossa asioita. Nimimerkillä persoonallisuushäiriöstä pikku hiljaa toipuva. Eli uskon että vyöhyketerapia voi hyvinkin olla keino päästä traumoihin käsiksi suoraan kehon kautta. Olen ajatellut itsekin kokeilla.

sinä sitten olet saanut traumoja purettua, puhumallako? Minullakin on persoonallisuushäiriödiagnoosi.

sinä sitten olet saanut traumoja purettua, puhumallako? Minullakin on persoonallisuushäiriödiagnoosi.

Se on niin pitkä juttu ja olen täällä aina silloin tällöin mainostanut Kotkansydän-nimimerkillä kirjoittavan persoonallisuushäiriöstä toipuvan ohjeita. Mutta ne ei ehkä sovi kaikille ja prosessi on tosi rankka. En tiedä uskallanko edes suositella sitä kenellekään yksin yritettäväksi.

Mutta esimerkki tuosta kehosta. Luulin ekat 35 vuotta elämästäni että olen niin fiksu ja tasokas ihminen etten tunne ollenkaan vihaa. Sitten paranemisen alkutaipaleella tein sellaisen harjoituksen missä piti rentoutua perusteellisesti ja sitten kuulostella tuntuuko jokin paikka kehossa erilaiselta. Noh, ei tarvinnut miettiä yhtään, sillä hämmästyksekseni huomasin että minullahan kuristaa todella kovasti kurkkua. Sitten kun olin sitä hetken hämmästellyt siirryin miettimään liittyykö kehon tuntemukseen jokin tunne ja samassa vihan ja kiukun aalto vain vyöryi ylitseni. Se oli yksi elämäni käännekohtia :). En todellakaan ollut ollut sitä ennen ollut tietoinen siitä että "nielen kiukkua", että olen aivan täynnä tukahdutettua vihaa. Enkä tiennyt että tuokin sanonta on noin oikeaan osuva. Siitä alkoi vihaan ja aggressioon tutustuminen ja omalla kohdallani se oli myös käytännössä 15 vuotta kestäneen masennusputken loppu. Hyvin pian huomasin että (juuri minulla) masennuksen takana on lähes aina tukahdutettu viha, ja kun pääsen siihen käsiksi, myös masennus katoaa. Nykyään myös ihan tietoisesti joka päivä pidän hetken, tyypillisesti illalla nukkumaan mennessä tai aamulla herätessäni, jolloin kuulostelen onko kertynyt tukahdutettua kiukkua.

http://www.healingeagle.net/indexfi.html



Ja komppaan siinä, ettei tota voi suositella kaikille. Muutokseen pitää olla itse valmis, koska muutos on tavallaan romahtamista ja egosta luopumista. Pitää ensin murtua, ennenkuin voi tulla ehjäksi. Rankka prosessi, mutta palkitseva.



Siihen on monta tietä, yhdelle psykologinen vyöhyketerapia toiselle vaikka Rosen-terapia, kolmannelle draama- tai taideterapia. Itselläni on kokemusta vain tosta psykologisesta vyöhyketerapiasta, mutta vastaavia juttuja tulee esiin muualtakin.

Ja komppaan siinä, ettei tota voi suositella kaikille. Muutokseen pitää olla itse valmis, koska muutos on tavallaan romahtamista ja egosta luopumista. Pitää ensin murtua, ennenkuin voi tulla ehjäksi. Rankka prosessi, mutta palkitseva.

Siksi koen tavallaan olevani onnekas, että jouduin elämässä selkä seinää vasten ja oli pakko suostua tuohon prosessiin. Se on ollut niin tuskallista, että tuskin olisin pystynyt siihen muuten kuin pakon edessä. Mutta samalla se on ollut hienoa ja palkitsevaa ja elämäni on muuttunut hyvin paljon. Alan jo vähitellen unohtaa sen alkuaikojen ihmettelyn että TÄLLAISTAKO ns. normaaleilla ihmisillä on elämä?! Näin helppoa! Enkä tarkoita elämän tapahtumia, vaan sitä sellaista sisäistä tukevaa jalansijaa, jonka päällä ottaa vastaan elämän kolhuja.

olen noita pari kertaa yrittänyt lukea, mutta tuo teksti on minusta aika sekavaa eikä kovin jäsentynyttä, pitäisi ehkä lukea joku vastaava kirja joka on editoitu. Asiasisältö on varmaan hyvä, mutta sitä on vaikea löytää kaiken sanaoksennuksen keskeltä.

olen noita pari kertaa yrittänyt lukea, mutta tuo teksti on minusta aika sekavaa eikä kovin jäsentynyttä, pitäisi ehkä lukea joku vastaava kirja joka on editoitu. Asiasisältö on varmaan hyvä, mutta sitä on vaikea löytää kaiken sanaoksennuksen keskeltä.

Ja muutenkin olen sitä mieltä että jos teksti ei kolahda, niin sitten se ei ole sua varten. Itse olin kerta kaikkiaan niin rikki yritettyäni tehdä itsestäni kunnon ihmistä vuosikymmenten ajan, että ilman Kotkansydämen myötätuntoista tapaa kirjoittaa en olisi varmasti ikinä päässyt vastaavalla tavalla eteenpäin. Hirveän usein kaikenlaisissa itsehoito-oppaissa on sellainen negatiivinen pohjavire, jossa pyrkimys on lopulta aina muuttaa ihmistä ja sanoma on se että et kelpaa tuollaisena. Omalla kohdallani sain avun Kotkansydämen periaatteesta, että KAIKKI reaktiot ovat ihmiselle oikeita (teot muita kohtaan voivat olla vääriä mutta omat reaktiot ovat aina oikeita) ja periaatteesta että ihminen ei parane muuttamalla itseään, vaan itsensä ja reaktoidensa hyväksyminen muuttaa lopulta ihmisen pakottomasti. Ja näin kävi, ilman pakottamista ja yrityksiä muuttua tai "muuttaa asennettaan".

kuin ap:lla. Kävin viisi vuotta psykodynaamisessa terapiassa, se auttoi sen aikaa, kun sitä kesti. Aina uudelleen tuleviin ahdistusaaltoihin minulla ei ole välineitä. Minulla ei liiemmin ole ystäviäkään. Haluaisin olla reipas ja iloinen, en sitä ole. Syytän nyt pahasta olostani nykyistä työtäni. Vaikka tajuan, että asennetta muuttamalla sielläkin oppisin viihtymään. Rehellisesti sanoen; olen väsynyt olemaan joustava, kiltti ja tunnollinen. Olen sitä ollut tähän ikään asti, lähes 40v. Voihan tämä olla ikäkriisiäkin.

Siksi koen tavallaan olevani onnekas, että jouduin elämässä selkä seinää vasten ja oli pakko suostua tuohon prosessiin. Se on ollut niin tuskallista, että tuskin olisin pystynyt siihen muuten kuin pakon edessä. Mutta samalla se on ollut hienoa ja palkitsevaa ja elämäni on muuttunut hyvin paljon. Alan jo vähitellen unohtaa sen alkuaikojen ihmettelyn että TÄLLAISTAKO ns. normaaleilla ihmisillä on elämä?! Näin helppoa! Enkä tarkoita elämän tapahtumia, vaan sitä sellaista sisäistä tukevaa jalansijaa, jonka päällä ottaa vastaan elämän kolhuja.

että kaikkien on mahdollista saavuttaa tuo tila?

Minäkin aina kyselen ns. normaaleilta ihmisiltä, että miltä niistä oikein tuntuu, eksältä kysyin, että mitä se ajattelee ekaksi aamulla, että semmoistako "Mitäs kivaa tänään tekisin" ja kuulemma suurin piirtein tuolla lailla se ajattelee. Minä taas herään ahdistukseen, edessä on pelkkää mustaa ja mietin että mitenköhän tämänkin päivän saa raahustettua läpi. Ja ihan ihmeellistä, että joku iloitsee sellaisesta, että löysi hyvänväristä lankaa kaupasta ja voi virkata siitä pipon. Minäkin teen kyllä asioita, mutta kuin robotti enkä saa mistään mitään nautintoa, paitsi ehkä omaan mielikuvitusmaailmaan uppoutumisesta.