Lue keskustelun säännöt.
Mulla on jatkuva tyytymätön ja paha olo. Käyn terapiassa. Haluan normaalin olon.
13.11.2010 |
Tuntuu ettei ole mitään toivoa saada omaa mieltään kuntoon kun paska olo vaan pysyy. Olen ollut yli vuoden psykoterapiassa eikä siitä tunnu olevan mitään hyötyä. Käyn kerran viikossa siellä valittamassa.
Elämässäni asiat on kunnossa, mielessä ei. Olen kokenut suuria menetyksiä, mutta nyt pitäisi alkaa jo olla valoa. Ei ole.
Olen ahdistunut ja kiukkuinen. Haluaisin olla tasapainoinen ja tyytyväinen tähän hyvään elämään. On niin tylsää. En osaa olla tyytyväinen. Kamalaa. Pelkään etten opi.
Voiko tästä vielä järkiinsä tulla?
Kommentit (62)
pitänee kokeilla terapeutin ja suuntauksen vaihtoa, kognitiivisessa terapiassa keskitytään enemmän nykyhetkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos todella halutaan päästä kiinni siihen menneeseen kuonaan, joka aiheuttaa ahdistavia flashbackeja ym. Kerran viikossa on aika harvoin, jos meinaa todella päästä tässä prosessissa vauhtiin. Itse olen käynyt 2 x vkossa ja nyt 3 vuoden jälkeen tuntuu, että prosessi on hyvässä vauhdissa.
Toki on olemassa suuntauksia, joissa työskennellään tavoitekeskeisemmin ja enemmän erilaisiin ajattelutekniikoihin ym. painottaen.
Kuitenkin sanoisin, että oleellisinta parantumisen kannalta on hyvä vuorovaikutus oman terapeutin kanssa ja riittävän tiheät tapaamiset. 2 x vkossa on mielestäni minimi, jos on tosi paha olo.
Terapeuttia voi toki vaihtaa ja taas vaihtaa, kuten joku kertoi tehneensä, mutta loppujen lopuksi se on ongelman ja itsensä kohtaamisen pakenemista.
Tsemppiä taisteluusi, sillä tiedän omasta kokemuksestani, että se ei ole helppoa!
nyt vaan on fakta, ettei kaikki terapeutit todellakaan ole ammattitaitoisia, eikä kaikkien kemiat kohtaa muutenkaan. Eli ihan turha tehdä kuten minä, kun en kehdannut terapeuttia vaihtaa, että kävin siellä sen kolme vuotta saamatta mitään hyötyä.
että olet lähtenyt terapiaan, tiedän omasta kokemuksestani että elämän ei tarvitse tuntua niin raskaalta. Minä olen käynyt kognitiivisessa terapiassa useita vuosia masennuksen ja ahdistuksen takia. Nyt mulla ei ole enää motivaatiota siihen, tuntuu etten opi enää uutta itsestäni siellä ja olen harventanut käyntejä... Olo on kuitenkin vähitellen parantunut, ihan selvästi, ja olen oppinut hakemaan erilaisia näkökulmia asioihin sekä löytänyt voimavarojani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse kärsin kauan pitkittyneestä masennuksesta ja ahdistuksesta, joiden käsittelyyn en kokenut saavani ammattiauttajilta minkäänlaista helpotusta. Lopulta huomasin itse (netistä löytyvien diagnostisten kriteerien mukaan), että oireeni sopivat täysin traumaperäisen stressihäiriön kuvaan.
Omaa vointiani helpotti lopulta ratkaisevasti se, että kirjoitin pitkän kirjeen sille taholle, joka oli traumani aiheuttanut. Kirjettä kirjoittaessani uskoin vakaasti lähettäväni kirjeen, mutta lopulta en tuntenutkaan tarvetta sen postittamiseen, koska tekstin valmistuttua pääsin ahdistuksesta ja flashbackeista saman tíen eroon. Toki trauman aiheuttanut tapahtumaketju harmittaa vieläkin, mutta nyt se tuntuu vain yhdeltä ikävältä, mutta opettavaiselta menneisyyden tapahtumalta muiden joukossa.
en siis ap, mutta yksi jolla "flashbackeja" olen miettinyt, että minulla olisi juuri PTSD, mutta eipä minun terapeuttini sellaisesta maininnut mitään kolmen vuoden aikana. Minä en usko, että pelkkä kirjeen kirjoittaminen auttaisi minulla, koska "traumatisoiduin" yhden eksän sanomisista (tämä ei siis ole se perusongelma kuitenkaan) ja mieleeni tuli aina kaikki ikävät jutut mitä se sanoi, lähetin sille aiheesta vihaisen sähköpostin ja jonkin aikaa se auttoikin, mutta sitten ne sanomiset tuli mieleen uudestaan. Joten jos kirjoittaminen ei auttanut tuohon vähäisempään ongelmaan niin tuskin niihin mitkä on olleet lapsuudesta asti. Viimeisin (eri kuin se terapeutti) neuvo oli, että yritä olla ajattelematta niitä, joopa joo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
viimeisin psykologi. Ärsyttävää, kun kaikesta pitää ottaa itse selvää ja keksiä parannuskeinot, vaikka sen pitäisi olla ammattilaisten hommaa.
Ärsyttävää, kun kaikesta pitää ottaa itse selvää ja keksiä parannuskeinot, vaikka sen pitäisi olla ammattilaisten hommaa.
Vastuun ottamista omasta olosta ja omasta elämästään kutsutaan aikuisuudeksi. Terapeutti voi vain antaa ajateltavaa ja työkaluja oman pääkopan järjestämiseksi. Yksikään terapeutti ei voi parantaa kenenkään oloa eikä pyyhkiä traumoja pois. Ihmisen on itse löydettävä ne omat eväät elää oman itsensä kanssa; lääkkeilläkin voidaan hoitaa vain oiretta, ei syytä. Raadollista, rankkaa ja ahdistavaa; mutta niin se vain on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastuun ottamista omasta olosta ja omasta elämästään kutsutaan aikuisuudeksi. Terapeutti voi vain antaa ajateltavaa ja työkaluja oman pääkopan järjestämiseksi. Yksikään terapeutti ei voi parantaa kenenkään oloa eikä pyyhkiä traumoja pois. Ihmisen on itse löydettävä ne omat eväät elää oman itsensä kanssa; lääkkeilläkin voidaan hoitaa vain oiretta, ei syytä. Raadollista, rankkaa ja ahdistavaa; mutta niin se vain on.
feikki Ben Furman. Eli terapeutin kuuluu sanoa, että yritä vaan olla ajattelematta niitä ikäviä asioita? Psykiatrin ei kuulu kertoa diagnoosia vaivoille, eikä kenenkään tehtäviin myöskään kuulu kertoa, millä tavalla niistä ongelmista, joiden vuoksi hoitoon on hakeutunut, voi päästä eroon? Vaan oikea ratkaisu on se, että googlettaa itse netistä nimen omille vaivoilleen ja sen jälkeen kyselee keskustelupalstoilta, mitä hoitomuotoja tähän ko. vaivaan yleensä käyetään?
en kai minä olisi hoitoon hakeutunut, jos se, että työntää ikävät asiat pimeimpään mielennurkkaan, toimisi..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajatteles sitä.
Mun valituksia ei kuuntele kukaan, paitsi vauvapalstalla joskus joku.
Ajatteles sitä.
Mun valituksia ei kuuntele kukaan, paitsi vauvapalstalla joskus joku.
sinäkin jos maksat siitä tai jonotat mielenterveystoimiston psykiatriselle sairaanhoitajalle. Mutta kuten sanottu, ei se todellakaan aina auta, että juttelee jollekin omista ongelmistaan, koska kaikki ammattiauttajat eivät ole kovin ammattitaitoisia ja joka ongelmaan ei edes ole mitään hoitoa. Varmaan sellaiselle pelkästä valittamisesta onkin hyötyä, joka ei tunne itseään ollenkaan eikä esim. ymmärrä miksi seksi ahdistaa tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajatteles sitä.
Mun valituksia ei kuuntele kukaan, paitsi vauvapalstalla joskus joku.sinäkin jos maksat siitä tai jonotat mielenterveystoimiston psykiatriselle sairaanhoitajalle. Mutta kuten sanottu, ei se todellakaan aina auta, että juttelee jollekin omista ongelmistaan, koska kaikki ammattiauttajat eivät ole kovin ammattitaitoisia ja joka ongelmaan ei edes ole mitään hoitoa. Varmaan sellaiselle pelkästä valittamisesta onkin hyötyä, joka ei tunne itseään ollenkaan eikä esim. ymmärrä miksi seksi ahdistaa tms.
voin valittaa itselleni. :-/
Missä ovat ystävät? Kun itselläni oli vastaavaa, niin ystävät vetivät minut ylös. Silloin se tuntui minusta v-mäiseltä, kun väkisin revittiin mukaan kyläilemään, puistoihin istuskelemaan ym. rupattelujuttuihin ja muihin menoihin. Mutta nyt jälkeenpäin olen kiitollinen heille siitä. Elämän ilo alkaa löytymään pienistä ilon pilkahduksista kerrallaan ja pienistä naurun hetkistä. Vähitellen sitä jotenkin unohti märehtiä omissa murheissa.
vuoksi ainakin minun on vaikea vaan ruveta ajattelemaan, että kaikki on tosi loistavasti ja mikään ei häiritse, koska jos minun mieleeni tulee päivittäin ahdistavia flashbackeja menneestä, niin ei siihen auta, vaikka järjellä ajattelisin, että ne ovat mennyttä ja en välitä. Järki ja tunne ovat niin erillään, ettei se päänsisäinen puhe vaikuta tunteeseen mitenkään. Jos taas vaikka suutun nykyhetkessä jostain, niin pystyn ajattelemaan, että rauhoitu ensin ennen kuin alat selvittää asiaa, jolloin tunne lievenee. Mutta menneisyyden tuneisiin se sisäinen puhe ei auta.
Sama täällä. Järki ja tunne on eri asia. Ja järjellä ei voi vaikuttaa tunteisiin, siksi mullakin "terapia" on hyödytöntä. Terapeutti selittelee koko ajan taustalla, miten minä selityksillä paranen? Itsekin tiedän että mikä johtuu mistäkin. Mulla on kanssa noita flashbackeja.
parantunut liputtaa psykologisen vyöhyketerapian puolesta. Se on ihan timantti terapia ja siihen vielä lisäksi taideterapiaa, niin avot. Johan aukee lukot ja saa traumat kohdattua ja pois painamasta tätä päivää.
Mä tiedän tuon, mutta kun ei ole varaa tuohon hoiton, 60 euroa kerta! Menisin muutaman kerran jos olis varaa. Olen ollut yhden kerran psyk. vyöhyketerapiassa ja siinä mennään syvälle.
Parashan olis kun pääsis suoraan "ytimeen".
Ette varmaan tiedä että on olemass kehollista tunteiden purkutekniikkaa, käyn yhdessä ryhmässä, joka on avoin.
Viimeksi pääsin suoraan trauman ytimeen ja siellä sai huutaa ja karjua. En mennyt siitä sen huonommaksi..
parantunut liputtaa psykologisen vyöhyketerapian puolesta. Se on ihan timantti terapia ja siihen vielä lisäksi taideterapiaa, niin avot. Johan aukee lukot ja saa traumat kohdattua ja pois painamasta tätä päivää.
Mä tiedän tuon, mutta kun ei ole varaa tuohon hoiton, 60 euroa kerta! Menisin muutaman kerran jos olis varaa. Olen ollut yhden kerran psyk. vyöhyketerapiassa ja siinä mennään syvälle.
Parashan olis kun pääsis suoraan "ytimeen".
Ette varmaan tiedä että on olemass kehollista tunteiden purkutekniikkaa, käyn yhdessä ryhmässä, joka on avoin.
Viimeksi pääsin suoraan trauman ytimeen ja siellä sai huutaa ja karjua. En mennyt siitä sen huonommaksi..
[Mä tiedän tuon, mutta kun ei ole varaa tuohon hoiton, 60 euroa kerta! Menisin muutaman kerran jos olis varaa. Olen ollut yhden kerran psyk. vyöhyketerapiassa ja siinä mennään syvälle.
Parashan olis kun pääsis suoraan "ytimeen".
Ja tolla summalla ei vielä eletä mitenkään herroiksi, kun hoito kestää 1,5-2h. Opiskelijalle voi tietty päästä halvemmalla. Voisitko yhdistää psykoterapiaa vyöhykeratahierontaan, joka avaa kehoa.
Kyllä olen pitänyt psykologiseen vyöhyketerapiaan sijoittamaani rahaa täysin sen arvoisena. Käyn hoidossa noin kerran kuussa. Meillä ei kylvetä rahassa, mutta koen kuitenkin rahaa olevan siihen, minkä valitsen. Toiset tupakoi ton summan kuussa, toiset ryyppää...
Ongelmani ovat psyykkisellä puolella. Ravitsemuksessa asiat on kunnossa, saan d-vitamiinia ja omega 3:a. En suosi kevyttuotteita enkä pelkää voita. Enkä usko että ne ovat ratkaisevia asioita mutta siten ravitsemuksellisesti olen elänyt.
Olen epäillyt terapiaa juuri siksi etten osaa nähdä oikealla tavalla menneisyyttäni, sen pyörittely ei mielestäni johda yhtään mihinkään. Kai sitä on paljon käsitelty, mutta toki myös tämän päivän ongelmia. En minä tiedä mikä on tarpeeksi menneisyyden käsittelyä kun en tiedä mitä muut terapiassaan tekevät. En vaan jaksa uskoa että vuosi tai kaksi lisää tätä jauhamista muuttaa mitään miksikään.
Ehkä olisi pitänyt valita toisenlainen terapia. Olisin kiinnostunut rakentamaan uutta enemmän kuin vatvomaan vanhaa kun se vaikuttaa aivan turhalta.
ap