Lue keskustelun säännöt.
Itkettää :(
06.11.2010 |
Nyt on viimeinen keskustelu toisesta lapsesta käyty ja mies pysyy kannassaan. Ei lisää lapsia.
Koitin kaikkeni, perustelin, selitin ja perustelin taas, vetosin siihen että miksi hänen pitäisi saada tahtonsa läpi.
Jotta ei tarttis uudestaan surra "menetystä" hain kaikki pojan vanhat vauvanvaatteet ja jäljelle jääneet lelut kellarista. Pesen ne nyt ja laitan myyntiin. Niillä rahoilla ostan vaikka itselleni 2kg suklaata ja muita herkkuja ja syön ne ihan itse. Muut eivät saa murustakaan. Paskat sillä on väliä lihoonko vai en...
Helvetti kun ei ole ketään kenelle voisi tätä "menetystä" purkaa ja itkeä. Yritä tässä sitten olla kun mitään ei olis tapahtunut :(
Kommentit (109)
Ei jaksa vääntää ratakiskoa enää tähän aikaan yöstä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arvoisa 48. Siis tosiasiahan on niin, että jos isä on sitä mieltä että ensimmäinen lapsi on riitävä ja hänelle kaikki kaikessa niin todellakaan se ei vaikuta vain vähän. Esimerkiksi perintöön vaikuttaa ihan merkittävästi toinen lapsi kun vie puolet tuon ensimmäisen perinnöstä, ihan vaan esimerkkinä sanoakseni... Jotkut kun ajattelevat hieman pidemmälle...
Tein vanhanaikaiset ja heittäydyin ehkäisyn suhteen huolimattomaksi. Miehen oli tosi vaikea hyväksyä raskauttani, mutta ei lähtenyt kävelemäänkään. Vaikeata oli, täytyy myöntää, mutta tänä päivänä en kadu päivääkään. Kuopus on nyt 6-vuotias. Mieskin on hyväksynyt tapahtuneen ja jopa myöntänyt, kuinka hyvä asia toinen lapsi meidän perheelle oli.
Ap:n mies ei selvästikään tajua, kuinka tärkeä asia toinen lapsi vaimolle on. Kuinkahan moni avioliitto on kariutunut juuri tähän ristiriitaan? Vauvakuume on suurempi voima kuin moni ymmärtääkään.
JÄRKYTTÄVÄÄ! Siis siskot teettekö oikeasti tällaista?
Ihmiset kato ei osaa lukea sun ajatuksia, vaikka ne omassa päässäsi kovin selkeitä olisivatkin.
Eli kerro: missä mielessä ja kenen lapsen tunteita nyt pitäisi ajatella? Vai etkö enää itsekään tiedä?
T: se vänkääjä
Lapsi on ihana asia.
Ei miehesi voi yksin päättää tuollaisesta asiasta!
Ymmärrän, että koet suurena menetyksenä sen, jos et saa haluamaasi toista lasta, niin minäkin kokisin!
Miksi mies saisi itse päättää näin tärkeästä asiasta, en ymmärrä!?
Voimia Sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arvoisa 48. Siis tosiasiahan on niin, että jos isä on sitä mieltä että ensimmäinen lapsi on riitävä ja hänelle kaikki kaikessa niin todellakaan se ei vaikuta vain vähän. Esimerkiksi perintöön vaikuttaa ihan merkittävästi toinen lapsi kun vie puolet tuon ensimmäisen perinnöstä, ihan vaan esimerkkinä sanoakseni... Jotkut kun ajattelevat hieman pidemmälle...
Ai että toka lapsi oikein VIE esikoisen perinnöstä puolet... huh huijakkaa...
No meillä onneksi panostetaan siihen, että lapset kouluttautuvat ja hankkivat aikanaan ihan itse elantonsa, ettei heidän tarvitsisi elellä "perintöä odotellessa"...
Ja tuollaiset "kaikki kaikessa"-lapset... no niistähän tietää kyllä mitä tulee. Sietämättömiä räkänokkia, jotka harvoin onnistuvat luomaan normaaleja ihmissuhteita, saati elättämään itseään. Kyllä mami ja papi pikku curling-kasvatetun narsistin hoitaa.
Tein vanhanaikaiset ja heittäydyin ehkäisyn suhteen huolimattomaksi. Miehen oli tosi vaikea hyväksyä raskauttani, mutta ei lähtenyt kävelemäänkään. Vaikeata oli, täytyy myöntää, mutta tänä päivänä en kadu päivääkään. Kuopus on nyt 6-vuotias. Mieskin on hyväksynyt tapahtuneen ja jopa myöntänyt, kuinka hyvä asia toinen lapsi meidän perheelle oli.
Ap:n mies ei selvästikään tajua, kuinka tärkeä asia toinen lapsi vaimolle on. Kuinkahan moni avioliitto on kariutunut juuri tähän ristiriitaan? Vauvakuume on suurempi voima kuin moni ymmärtääkään.
Minusta teit ihan oikein!
T.eräs äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
,.
JÄRKYTTÄVÄÄ! Siis siskot teettekö oikeasti tällaista?
muutama mies, jotka eivät halunneet kumia käyttää! En voi käyttää mitään muuta ja miehillä ei joko seiso tai asenne aivan järkyttävä! Viimeisin oli todella fiksu 45 -vuotias mies! Kehuskeli, miten ainakin kaksi entistä kumppania tehnyt abortin (lapseton ukko ja hänellä niin hyvälaatuinen sperma). En mennyt sänkyyn, koska alkoi oksettamaan.
En koe, että ajatusmaailmani heijastuu millään lailla lapsiini. Mä rakastan perhettäni, enkä ole sitä hajottamassa mistään syystä.
Tosin esim. mun perheeni hajoaisi ennemmin siihen, että mä haluaisin lisää lapsia ja mies ei, kuin siihen, että mies kävisi vieraissa. Mutta enpä usko, että sellaista tilannetta edes tulisi, mä kun en varmaan itsekään enää halua lapsia, ja jos haluaisin, en usko että miehellä olisi mitään sitä vastaan.
Korostan nyt vielä, että mä en siis ole ottanut " ketä tahansa" puolisokseni vain saadakseni lapsia. Mutta elettyäni pitkään parisuhteessa huomaan sen olevan mulle sinänsä aika yhdentekevää, siis en koe, että saan siitä erityisesti mitään, en kaipaa aikuisten kumppanuutta, vaan mulle riittäisi mun hyvät ystävätkin tuomaan sen aikuisen seuran. Koen myös henkisesti huomattavasti suurempaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta naisten kuin miesten kanssa. Olenkin sanonut, että olen henkisesti lesbo, mutta fyysisesti hetero.
KJos eroaisimme mieheni kanssa, en usko että minulla olisi koskaan mitään ongelmia hoitaa hänen kanssaan lasten asioita, saati että olisin mustasukkainen hänen uudesta puolisostaan jne.
Eli tiivistettynä: En näe, enkä koe, että ajatusmaailmani heijastuisi lapsiini. Olen kyllä valmis tästä aikanaan heidän kanssaan keskustelemaan, jos se jotenkin tulee esille. Me rakastamme lapsiamme ja perhettämme, ja olemme valmiita tekemään paljon yhteisen hyvinvointimme eteen. Mulla vaan ei ole mitään suunnatonta kiintymystä ja tunteenpaloa miestäni kohtaan. Rakastan häntä ihmisenä ja arvostan kyllä kovasti miehenä ja vanhempana. Hän on ylipäätään vahvin ihminen, jonka tiedän.
Lopuksi, eiköhän jokaisessa perheessä ole ne solmunsa. Teilläkin? Mikä on sun lapsesi asema, kun olet avoimesti kertonut, että olisit abortoinut hänet, jos ei raskaus olisi päässyt salaa niin pitkälle? Mikä on lapsen asema perheessä, jossa äidillä on lähtökohtaisesti tuollainen ajatusmaailma lapsia kohtaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En siis puhunut sinusta tai sinun lapsistasi tai sinun perheestäsi. Vaan lapsista ylipäätään tuollaisessa ajatusmaailmassa, jossa oleellinen asia on saada lapsia, parisuhteesta viis. Siis yleisellä tasolla.
Missä on lapsen (sekä syntyvän että mahdollisen olemassa olevan) oikeudet? Missä on ne vastahakoisen vanhemman oikeudet?
Ja tietysti varmasti jokaisessa perheessä ja suhteessa on omat solmunsa. Eihän tässä nyt siitä ole kyse. Harvallapa on täydellisen auvoista parisuhdetta, jossa kaikki on ruusunpunaa.
Mitä omaan tilanteeseeni tulee, niin avoimesti olen tosiaan asiasta TÄÄLLÄ kertonut. Se ei tarkoita sitä, että lapselle (6,5v.) juttelisin, että "olisinhan minä sinut abortoinut, mutta kun tilanne oli mikä oli...".
Ja ajatusmaailmani kaltaisessa tilanteessa ei lapsia tosiaan hankita yleensä tarkoituksella ja tieten tahtoen. Siinäkin mielessä tilanne on vähän hankalasti verrattavissa.
Se, mitä olen ajatellut raskausaikana, on eri asia, mitä ajattelen nyt 6,5 vuotta myöhemmin. Äitiyteen olen kasvanut - ja kasvan yhä. Uskon sen olevan elämänpituinen matka.
En siis puhunut sinusta tai sinun lapsistasi tai sinun perheestäsi. Vaan lapsista ylipäätään tuollaisessa ajatusmaailmassa, jossa oleellinen asia on saada lapsia, parisuhteesta viis. Siis yleisellä tasolla.
Missä on lapsen (sekä syntyvän että mahdollisen olemassa olevan) oikeudet? Missä on ne vastahakoisen vanhemman oikeudet?Ja tietysti varmasti jokaisessa perheessä ja suhteessa on omat solmunsa. Eihän tässä nyt siitä ole kyse. Harvallapa on täydellisen auvoista parisuhdetta, jossa kaikki on ruusunpunaa.
Mitä omaan tilanteeseeni tulee, niin avoimesti olen tosiaan asiasta TÄÄLLÄ kertonut. Se ei tarkoita sitä, että lapselle (6,5v.) juttelisin, että "olisinhan minä sinut abortoinut, mutta kun tilanne oli mikä oli...".
Ja ajatusmaailmani kaltaisessa tilanteessa ei lapsia tosiaan hankita yleensä tarkoituksella ja tieten tahtoen. Siinäkin mielessä tilanne on vähän hankalasti verrattavissa.
Se, mitä olen ajatellut raskausaikana, on eri asia, mitä ajattelen nyt 6,5 vuotta myöhemmin. Äitiyteen olen kasvanut - ja kasvan yhä. Uskon sen olevan elämänpituinen matka.
Nyt käsitin...
Asiahan on aina ongelmallinen. Kenen oikeudet on tärkeimmät? Miten se parisuhde tulee jatkossa voimaan, jos toinen evää toiselta sen tärkeimmän haaveen? Voiko se ihan oikeasti koskaan tulla kantamaan kovin pitkälle? Ja onko se siis niin, että jos on kerran yhteen mennyt jonkun kanssa, niin lapsen takia se pitää loppuun asti katsoa, jos noin perustavanlaatuisessa asiassa ei löydy yhteisymmärrystä?
Mun mielestä asia on vaan pakko punnita henk. koht. tasolla. Kuinka tärkeää itselle on saada lisää lapsia? Kuinka tärkeää itselle on pitää ydinperhe ehjänä? Jos ei se parisuhde ole muutenkaan kummoisella tasolla, on tietysti paljon helpompi lähteä. Eronkin voi tehdä niin monella tavalla, lapsia siinä tukien.
Kenenkään ei pidä vastentahtoisesti lisääntyä. Mutta jos tässä asiassa näkemykset menevät ristiin, on sitä vastuuta yhtä lailla molemmilla. Ihmisellä on oikeus kieltäytyä vanhemmuudesta, mutta myös hyväksyä, että se saattaa tarkoittaa parisuhteen ja perheen hajoamista.
Lapsilla taas on nämä oikeudet aikuisina, tai sen verran kuin aikuiset heille niitä antavat. Ei se varmasti herkkua ole lapsellekaan joskus kuulla tai tuntea ja aistia, että toinen vanhempi on hänen takiaan vastentahtoisesti luopunut jostaan itselle tärkeästä.
PS. Mä en usko, että lähtökohtaisesti se ajatusmaailma on mitenkään "parisuhteesta viis", ei se mullakaan niin ole. Vaan se on niin, että se parisuhde puolisoon ei ole se tärkein asia. Että se on vahvasti harkinnassa, jos jossain asiassa ( esim. tämä lapsiasia) ajatusmaailmat ei kohtaa.
Miksi muuten tällainen lapsilukuasia on jotenkin niin erityisen vaikea ymmärtää parisuhdetta ravisuttelevana ristiriitana? Kuten itse sanoin, mun kohdallani ero tulisi helpommin tällaisessa asiassa kuin esim. pettämisessä. JOkainen aprisuhde ja perhe on jäsentensä näköinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tein vanhanaikaiset ja heittäydyin ehkäisyn suhteen huolimattomaksi. Miehen oli tosi vaikea hyväksyä raskauttani, mutta ei lähtenyt kävelemäänkään. Vaikeata oli, täytyy myöntää, mutta tänä päivänä en kadu päivääkään. Kuopus on nyt 6-vuotias. Mieskin on hyväksynyt tapahtuneen ja jopa myöntänyt, kuinka hyvä asia toinen lapsi meidän perheelle oli.
Ap:n mies ei selvästikään tajua, kuinka tärkeä asia toinen lapsi vaimolle on. Kuinkahan moni avioliitto on kariutunut juuri tähän ristiriitaan? Vauvakuume on suurempi voima kuin moni ymmärtääkään.
Minusta teit ihan oikein!
T.eräs äitiIhan käsittämättömän ajattelematonta toimintaa. Hankkiutua raskaaksi toiselle hänen mielipidettään kuulematta. Olen itse siinä tilanteessa, että mies ei halua lapsia, itsellä ihan kamala vauvakuume, mutta tuota en tekisi, mitä te teette. :/
Tein vanhanaikaiset ja heittäydyin ehkäisyn suhteen huolimattomaksi. Miehen oli tosi vaikea hyväksyä raskauttani, mutta ei lähtenyt kävelemäänkään. Vaikeata oli, täytyy myöntää, mutta tänä päivänä en kadu päivääkään. Kuopus on nyt 6-vuotias. Mieskin on hyväksynyt tapahtuneen ja jopa myöntänyt, kuinka hyvä asia toinen lapsi meidän perheelle oli.
Ap:n mies ei selvästikään tajua, kuinka tärkeä asia toinen lapsi vaimolle on. Kuinkahan moni avioliitto on kariutunut juuri tähän ristiriitaan? Vauvakuume on suurempi voima kuin moni ymmärtääkään.
Minusta teit ihan oikein!
T.eräs äitiIhan käsittämättömän ajattelematonta toimintaa. Hankkiutua raskaaksi toiselle hänen mielipidettään kuulematta. Olen itse siinä tilanteessa, että mies ei halua lapsia, itsellä ihan kamala vauvakuume, mutta tuota en tekisi, mitä te teette. :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kenen oikeudet on tärkeimmät?
Lapsen. Hän on yleensä se viattomin osapuoli asiassa.
Täysin samaa mieltä:lapsen!
Kenen oikeudet on tärkeimmät?
Millä lailla sä määrittelet ne lapsen oikeudet? Lapsen oikeudet mihin? Kuinka pitkään lapsi saisi "määrätä" siitä, että vanhemmat ovat yhdessä, jos toinen ei enää haluaisi? Saako erota kun lapsi on vaikka 15-v vai onko pakko olla loppuelämä yhdessä? Ja Mihin kaikkiin tilanteisiin "lapsen oikeudet" pätee? Jos toinen pettää, eikö saa erota, kun eihän se tavallaan ole lapselta pois, vaikka pakottaakin toisen puolison elämään elämää, jollaista ei tahtoisi elää.
Entäs lapsen "oikeus" sisaruksiin? Mulla on veli ja sisarpuoli, ja ovat yksiä tärkeimmistä asioista maailmassa. Musta olisi ihanaa, jos mulla olisi lisääkin sisaruksia. Suhde isääni sen sijaan on aika etäinen ja turha. AJatusleikkinä olisi ihan kamalaa, jos äitini olisi luopunut mahdollisuudesta sisaruksiini sen takia, että meidän olisi pitänyt elää väkisin perheenä yhdessä.
Muutenkin: elämä vain on sellaista, että aikuisilla on aikuisten oikeudet, ja niin pitää olla. Ne samat oikeudet on tämän päivän lapsilla aikuisina. Aikuinen päättää omasta lapsiluvustaan, ei lapsi aikuisen puolesta.
jos Morren ehkäisy pettäisi ja mies haluaisi pitää lapsen. Tekisikö Morre abortin vastoin miehen tahtoa vai kunnioittaisiko häntä ja pitäisi lapsen?
Älä heittäydy typeräksi.
Karkeasti kirjoittaen homman nimi on tämä:
Tilanne 1: Lapseton parisuhde, jossa toinen haluaa lapsen, toinen ei;
-tullaan tulokseen että hankitaan lapsi (yhdessä keskustelen, ei petoksen/kiristyksen tms. kautta)
-erotaan (enemmin tai myöhemmin)
Molemmat vaihtoehdot ovat hyviä ja kunnioittavat kaikkien osapuolien oikeuksia. Ero ei taatusti toki ole kivuton ratkaisu, mutta lienee parempi kuin katkeroituminen.
Tilanne 2: Suhde, jossa on ennestään lapsi/lapsia. Toinen haluaa lisää, toinen ei;
-tullaan tulokseen että hankitaan lapsi (yhdessä keskustelen, ei petoksen/kiristyksen tms. kautta)
-lasta haluava sopeutuu tilanteeseen, ei erota VAIN tämän asian takia
Tässä ovat mielestäni tilanteen 2 vaihtoehdot. Tietysti jos ero tulee myös muista syistä, niin sitten tulee. Elämä on sellaista. Mutta ero VAIN lapsiasian vuoksi on minusta jo olemassa olevien lapsien oikeuksien rajua polkemista.
Ja se numero, joka kysyi mitä tekisin, jos ehkäisyni pettäisi ja mies tahtoisikin lapsen. Tilanne on aika absurdi ja minun on vaikea kuvitella sitä. Jo seurustelun alussa tein hyvin selväksi sen, että lapsilukuni on täynnä ja etten ole mikään "äitityyppi". Mies taas ei ole koskaan halunnut lapsia.
Jos tuollainen tilanne kuitenkin kävisi, olisi se vakavan keskustelun paikka. Miksi mieli on muuttunut? Mitä mies ajattelisi minun asemastani? Entä lapsen asemasta? Luottaako hän siihen, että kiinnyn tähänkin lapseen? Entä jos niin ei tapahdu? Entä jos eroamme; jääkö molemmat lapset minulle vaiko vain esikoinen? jne.
Joten; en voi vastata yksin kysymykseesi suoraan.
Mutta ei kaukana todellisuudesta tänäkään päivänä. Eivät kaikki lapset ole rakastettuja, vaikka olisivat toivottujakin.