Itkettää :(

ONko sitäkin kovin vaikea ymmärtää, että maailmassa on mahdottoman paljon ihmisiä, joille se parisuhde ei ole maailman tärkein asia, vaan PERHE? Ja nimenomaan ne lapset. Itse esim. olen sellainen. Musta on ihan mukava olla parisuhteessa, mutta en kärsisi millään lailla, jos mulla ei parisuhdetta olisikaan. Paljon isompi asia mulle on se, että mulla on lapsia. Ja totta kai musta on hienoa, että lapsillani on ehjä perhe. Meillä ei lapsiluvusta kiistellä, se on aika lailla mun käsissäni, vaikka mies hoitaakin lapsia ihan yhtä paljon kuin minäkin.

Siis parisuhteesta viis, mutta perhe pitää olla?

Mitä ajattelet lasten asemasta? "Isompi asia MINULLE on se, että MINULLA on lapsia."

Voin ollakin jäävi. En tiedä. Olisi kyllä aika ankeaa kommentoida vain sellaisia asioita, joita on itse kokenut. Jäisi monet esim. eutanasia-keskustelut keskustelematta...

joten lapsettomuus on evoluution kannalta aina väärä ratkaisu.

tilanne ei ole kovin verrannollinen.

PS. ethän säkään Morre ole lapsesi isän kanssa yhdessä, miksi muiden siis pitäisi?

ja saa paattaaa koska lapsen saaminen muuttaa perheen dynamiikkaa niin vahvasti...

Itse haluan paljon lapsia, mies vain kaksi. Kompromissina ollaan sovittu kolmesta lapsesta. Kunnioitan miestäni tosi paljon tämän vuoksi, että vaikka hän itse ei enää enempää lapsia halua, on hän valmis vielä yhteen ainoastaan minun ja minun unelmieni takia. Näin toimii musta parisuhde. Joskus luovutaan ja joskus annetaan, vaikka se itselle teettäisi paljon töitä ja unettomia öitä.

Koska miehen ehkäisyvaihtoehdot ovat vähäisemmät (kumi, vasektomia, selibaatti), niin kyse on mielestäni kiristyksestä.

Ehkäisy on asia, joka pitäisi SOPIA yhdessä. Ei niin, että ilmoitetaan että "ehkäise sinä".

että eikö se ole kiristystä, jos mies sanoo haluavansa ehkäisyn, ja vaatii naista (joka ei halua, jolloin tämä on vaatimus) "ehkäise sinä". Nainen pyytää (ts osapuoli joka lasta haluaa) ettei ehkäistäisi, mies ei suostu, nainen pyytää että mies hoitaisi ehkäisyn sitten itse, mutta tähänkään ei tarvitse suostua? Mitä sen joka ei lasta halua sitten pitää hoitaa???

Riippuu tilanteesta. Onko naisella esim. muita syitä miksi ei tahdo vaikkapa hormoniehkäisyä.

Meillä minä olen sanonut, etten halua mitään instrumenttia sisääni (so. ei kierukkaehkäisyä), joten vaihtoehtoina minulla on pillerit, sterilisaatio, e-kapseli ym.

Naiselle siis joka tapauksessa on vaihtoehtoja enemmän.



Minusta tosiaan isompi veto-oikeus on sillä, joka ei halua lapsia (perusteluja jo monessa viestissä).

Mutta vaikeahan mitään 100% oikeaa vastausta on antaa, jos molemmat ovat itsepäisesti "ehkäise sinä" -kannassaan.

Riippuu tilanteesta. Onko naisella esim. muita syitä miksi ei tahdo vaikkapa hormoniehkäisyä.

Meillä minä olen sanonut, etten halua mitään instrumenttia sisääni (so. ei kierukkaehkäisyä), joten vaihtoehtoina minulla on pillerit, sterilisaatio, e-kapseli ym.

Naiselle siis joka tapauksessa on vaihtoehtoja enemmän.

Minusta tosiaan isompi veto-oikeus on sillä, joka ei halua lapsia (perusteluja jo monessa viestissä).

Mutta vaikeahan mitään 100% oikeaa vastausta on antaa, jos molemmat ovat itsepäisesti "ehkäise sinä" -kannassaan.

että saa päättää käytetäänkö ehkäisyä, mutta kyllä musta olisi reilua, että se jonka takia sitä lasta ei tule, myös huolehtii ettei tule. Oli sitten mies tai nainen.

yhteisymmärryksessä (=molemmille osapuolille ok), niin silloinhan tilanne on kaikkea muuta kuin kiristystä.

Etteks te naiset muista että nainen on se joka vastaa kaikesta ja on syyllinen :) Joka asiaan! Johan tässäkin ketjussa se nähtiin, ap:ta pidetään kiristäjä eukkona koska SUREE sitä ettei saa toista lasta.

Miehissä ei tämän palstan mukaan ole mitään vikaa. Huomattu on.

että EI päädytä? Mutta ei se päättävä osapuoli voi vaatia toista vielä hoitamaan asiaa puolestaan.

Tein vanhanaikaiset ja heittäydyin ehkäisyn suhteen huolimattomaksi. Miehen oli tosi vaikea hyväksyä raskauttani, mutta ei lähtenyt kävelemäänkään. Vaikeata oli, täytyy myöntää, mutta tänä päivänä en kadu päivääkään. Kuopus on nyt 6-vuotias. Mieskin on hyväksynyt tapahtuneen ja jopa myöntänyt, kuinka hyvä asia toinen lapsi meidän perheelle oli.



Ap:n mies ei selvästikään tajua, kuinka tärkeä asia toinen lapsi vaimolle on. Kuinkahan moni avioliitto on kariutunut juuri tähän ristiriitaan? Vauvakuume on suurempi voima kuin moni ymmärtääkään.

Ihmisen ainoa tehtävä on lisääntyä, biologisessa mielessä siis joten lapsettomuus on evoluution kannalta aina väärä ratkaisu.

Mutta ei-toivotun ja ei-rakastetun lapsen saattaminen maailmaan on kuitenkin ei-humaania ja aiheuttaa monenlaista kärsimystä.

Moni asia on muuttunut ja ihmiskuntakaan ei ole sukupuuttoon kuolemassa.

Koita nyt surra surusi ja jatkaa sitten elämää eteenpäin. Kyllä miehesi mieli voi vielä muuttua, voit kokeilla taas ottaa asian esille jonkun ajan päästä jos vauvakuume ei helpota...



Kyllä minusta naisella on (periaatteessa) oikeus vaatia toista lasta, ellei sitten ole ihan oikeaa syytä kieltäytyä....! (minusta työelämän kiireet ja vauva-ajan vaikeus ja sitovuus ei ole todellakaan hyviä syitä. (toki se voi olla jollekin hyvä syy, muttei minusta)



-Minusta olis todella surullista ja elämä tuntuisi paljon köyhemmältä jos elämässäni ei olisi sisaruksia ja heidän perheitään. Ja koska vanhempamme ovat jo vanhoja ja sairaita, niin mieltäni rauhoittaa se että veljeni asuu lähellä heitä ja auttaa heitä kun tarvitaan... Ja on myös ihanaa jutella siskojen kanssa ja kuulla heiltä juttuja lapsuudesta, kun olin heistä paljon nuorempi. Siksi haluan itsekin saada vielä ainakin sen toisen lapsen, jos mahdollista.



(by the way, on niin turhauttavaa tuo asian vierestä juupas-eipäs väittely tässä ketjussa.)

ONko sitäkin kovin vaikea ymmärtää, että maailmassa on mahdottoman paljon ihmisiä, joille se parisuhde ei ole maailman tärkein asia, vaan PERHE? Ja nimenomaan ne lapset. Itse esim. olen sellainen. Musta on ihan mukava olla parisuhteessa, mutta en kärsisi millään lailla, jos mulla ei parisuhdetta olisikaan. Paljon isompi asia mulle on se, että mulla on lapsia. Ja totta kai musta on hienoa, että lapsillani on ehjä perhe. Meillä ei lapsiluvusta kiistellä, se on aika lailla mun käsissäni, vaikka mies hoitaakin lapsia ihan yhtä paljon kuin minäkin.

Siis parisuhteesta viis, mutta perhe pitää olla?

Mitä ajattelet lasten asemasta? "Isompi asia MINULLE on se, että MINULLA on lapsia."

Voin ollakin jäävi. En tiedä. Olisi kyllä aika ankeaa kommentoida vain sellaisia asioita, joita on itse kokenut. Jäisi monet esim. eutanasia-keskustelut keskustelematta...

Siis kyllä mä esim ymmärrän oikein hyvin sen, että joku ei halua lapsia, koska heille ihmissuhde oman jälkeläisen kanssa ei ole selvästikään tärkeä asia.

Mulle on. Se on ihmissuhteista se tärkein ja toivottavasti kestävin. Todennäköisesti ainakin ( kaikkien tilastojen valossa) huomattavasti kestävämpi kuin parisuhde lähtöjään tuntemattoman kanssa.

Mutta siis mikä lasten asemassa on sulle epäselvää? Mä elän ydinperheessä lasteni isän kanssa, ja meillä menee ihan mukavasti. Mä olen jo aikaa sitten hyväksynyt sen piirteen itsestäni, että mulle parisuhde ei vaan ole mikään elämän tärkein suhde. Miksi sen pitäisi olla? Se on hyvin tärkeä, mutta en koe millään lailla olevani vajavainen tms. ilman sitä. En tarvitse toista aikuista jakamaan arkeani ja elämääni, ja jos joskus miehestäni eroaisin, en usko että koskaan enää huolisin ketään saman katon alle.

Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö hoitaisi parisuhdettani, tai rakastaisi ja arvostaisi miestäni ihmisenä. En vain ole millään tavalla riippuvainen hänestä.

Ja joo, jäävi oli ehkä vähän huono sana. TArkoitin lähinnä, että et ehkä osaa eläytyä noin tuntevan ihmisen asemaan, koska itse olet täysin toisesta puusta veistetty. En ole itsekään mikään suuri vauvoista unelmoija, mutta tunnen monia sellaisia, ja ymmärrän heitä tavallaan ihan hyvin.

Mutta siis mikä lasten asemassa on sulle epäselvää? MÄ elän ydinperheessä lasteni isän kanssa, ja meillä menee ihan mukavasti. MÄ olen jo aikaa sitten hyväksynyt sen piirteen itsestäni, että MULLE parisuhde ei vaan ole mikään elämän tärkein suhde. Miksi sen pitäisi olla? Se on hyvin tärkeä, mutta EN koe millään lailla olevani vajavainen tms. ilman sitä. EN tarvitse toista aikuista jakamaan arkeani ja elämääni, ja jos joskus miehestäni eroaisin, en usko että koskaan enää huolisin ketään saman katon alle.

Minä, minä, minä, minä...

Lapsen asemalla hain siis sitä, että ajatteletko lainkaan miltä lapsesta voisi tuntua?

Mutta ei-toivotun ja ei-rakastetun lapsen..

Ilmoitin miehelle, että se ehkäisee, joka ei lasta halua. Minä en suostu syömään pillereitä, että mies saisi maksimaalisen nautinnon ilman kumia.

Nyt meillä on 4 lasta.

Niin kauan kuin nainen hoitaa ehkäisyn, mies ei ole valmis luopumaan siitä. Mutta heti kun Herran kehon täytyy reagoida ehkäisyyn (j vain kondomiin eli yhdyntähetkellä tai sitten katkoo piuhansa) niin eipä onnistu.

Kieltäydyin kokeilemasta enää uutta hormoniehkäisyä (masennun) ja otin kuparikierukan. Sehän ei sopinutkaan vaan kuukautisvuoti kesti 2vk putkeen (eli vain 2vk vuodotonta aikaa) ja vatsa aristi painamisesta, esim tuntui todella ikävältä jos makasin selälläni ja taapero kiipesi istumaan vatsan päälle.

Ilmoitin sitten miehelle että kirukka saa lähteä ja ainakin seuraavat kahdeksan vuotta hän saa vuorostaan kantaa vastuunsa ehkäisystä. Ka mitäpä ukko? KIELSI ottamasta kierukkaa pois. Se on pillerit tai kierukka, muista vaihtoehdoista ei neuvotella. piste. Minulla meni hermot tuossa kohtaa ja lopetin seksin. Ja puoli vuotta myöhemmin totesin että ukkokulta joutaa lähteä. (ei tuosta ehkäisy syystä).

Mutta siis mikä lasten asemassa on sulle epäselvää? MÄ elän ydinperheessä lasteni isän kanssa, ja meillä menee ihan mukavasti. MÄ olen jo aikaa sitten hyväksynyt sen piirteen itsestäni, että MULLE parisuhde ei vaan ole mikään elämän tärkein suhde. Miksi sen pitäisi olla? Se on hyvin tärkeä, mutta EN koe millään lailla olevani vajavainen tms. ilman sitä. EN tarvitse toista aikuista jakamaan arkeani ja elämääni, ja jos joskus miehestäni eroaisin, en usko että koskaan enää huolisin ketään saman katon alle.

Minä, minä, minä, minä...

Lapsen asemalla hain siis sitä, että ajatteletko lainkaan miltä lapsesta voisi tuntua?

Totta kai mä kirjoitin MINÄ-näkökulmasta, kun kerran esitit, että et juuri sitä näkökulmaa ymmärrä.

Ja kerro nyt siis edes kenestä lapsesta??? Mun lapsistani vai jostain isänsä puolesta ei-toivotusta lapsesta?

Mun lapseni muuten on isänsä toivomia, sun lapsesi ei isänsä eikä äitinsä, joten ehkä sulla on näkökulmaa paremmin siihen asiaan?

Mutta siis mikä lasten asemassa on sulle epäselvää? MÄ elän ydinperheessä lasteni isän kanssa, ja meillä menee ihan mukavasti. MÄ olen jo aikaa sitten hyväksynyt sen piirteen itsestäni, että MULLE parisuhde ei vaan ole mikään elämän tärkein suhde. Miksi sen pitäisi olla? Se on hyvin tärkeä, mutta EN koe millään lailla olevani vajavainen tms. ilman sitä. EN tarvitse toista aikuista jakamaan arkeani ja elämääni, ja jos joskus miehestäni eroaisin, en usko että koskaan enää huolisin ketään saman katon alle.

Minä, minä, minä, minä...

Lapsen asemalla hain siis sitä, että ajatteletko lainkaan miltä lapsesta voisi tuntua?

Totta kai mä kirjoitin MINÄ-näkökulmasta, kun kerran esitit, että et juuri sitä näkökulmaa ymmärrä.

Ja kerro nyt siis edes kenestä lapsesta??? Mun lapsistani vai jostain isänsä puolesta ei-toivotusta lapsesta?

Mun lapseni muuten on isänsä toivomia, sun lapsesi ei isänsä eikä äitinsä, joten ehkä sulla on näkökulmaa paremmin siihen asiaan?

Että mä en oikeasti ymmärrä miltä ainakaan mun lapsistani voisi tuntua se, että heidän äitinsä ei koe parisuhdetta elämänsä tärkeimmäksi ihmissuhteeksi. Kuten sanoin, meillä menee mukavasti, teemme perheenä paljon, mutta myös me vanhemmat erikseen, lapsista pidetään huolta, ja kasvatuksessa vedetään yhtä köyttä. Olemme ihan onnellisia ja hyväntuulisia.