Olen vieläkin exään rakastunut

Mies kutsui mua tossa yks päivä vahingossa exänsä nimellä. Teki tämän jo kerran suhteen alkuaikoina. Silloinkin oli vaikea päästä yli, mutta en voi ymmärtää, mistä se nyt taas tuli. Kihloissa ollaan oltu pari vuotta ja meillä on puolivuotias vauva.



Joo-o, en kyllä ymmärrä, miksei suuteleminen, kädenpitely, jne. riittäisi eroon? Kun tässä tapauksessa se kertoo henkisestäkin pettämisestä. Joku kännipusu täysin vieraan kanssa on eri asia. (Joskaan ei toivottava sekään! :D)



Ja juu, me lähdetään parisuhdeterapiaan, tää asia on selvitettävä, ei oikein muuten tuu mistään mitään.

Minä, minä, minä, minä.... Ajatteletko ollenkaan lastasi?

Normaalijärjellä varustettu ihminen tajuaa, että Suomi on niin pieni maa, että joku kohta tajuaa teidän henkilöllisyyden. Provo taitaa olla.

Ja hän on ainut asia, mikä estää mua. Hän on kumminkin tärkeintä elämässäni, eikä meillä ole sillä lailla huono liitto, että hän kärsisi (ei riitaisa tunnelma jne.). Jos eroan, niin väkisin hän kärsii siitä. Vaikka mies ei varmaan hylkää lastaan, vaan haluaa tavata, silti hän tulee kärsimään. Olen itse eroperheestä ja aikoinaan vannoin etten eroa koskaan. Isälläni on jo 3. liitto meneillään, on aina lähtenyt uuden naisen matkaan.

ap

Minä, minä, minä, minä.... Ajatteletko ollenkaan lastasi?

tuskin exän lapsen äitikään (ja mitäpä se hänelle kuuluu) ja exällä ei oo mitään naista ketä on pettämässä.



En usko että tätä kautta kukaan tajuaa. Tunnen itse asiassa monta valokuvaajamiestä, joihin tuo kuvaus kävisi.



ap

Ole täysin rehellinen. Veikkaan, että listasta tulee aika pitkä. Lue listaa aina, kun tulee kiusaus ex:n suuntaan. Jatka näin ainakin puoli vuotta. Mieti sen jälkeen, mitä teet.

Tunnemyrsky on nyt kova, mutta sulla on pieni lapsi jonka perhettä ei saa rikkoa köykäisin perustein. Olet itse sanonut kuinka olette kumpikin näinä vuosina kasvaneet aikuisiksi jne. - ja tässä se sinun aikuisuutesi nyt punnitaan. Se on kovaa, saat kaikki sympatiani, mutta et siunaustani sille että heität kaiken ilmaan pelkän oman onnesi tavoittelussa.



Kerro nyksälle. Varatkaa aika pariterapiaan. Siitä tulee rankkaa (itselläni kokemusta myös aviokriisistä jossa pyöri kolmas osapuoli kuvioissa), kiperä kasvun paikka sekä sinulle että miehellesi.



Anna itsellesi ja avioliitollesi aikaa - sanotaan vaikkapa vuosi - ja sinä aikana katkaise yhteydet eksään. Panostat liittoosi.



Ihmisillä on kaikenlaisia tunteita, hirvittävän voimakkaitakin, mutta aikuistumisen yksi tärkeistä taidoista on se, että osaa ottaa niistä askeleen taaksepäin ja tajuta, että pelkkä tunne ei pakota toimimaan. Se on vain sitä, tunnetila. Sen lisäksi on myös järki, etiikka, arvot. Minkälainen ihminen haluat olla?



Entä elämäsi näiden suhdejuttujen ulkopuolella? Olet niin obsessiivisen fokusoitunut tähän rakkauteesi, että pakostakin tulee ihmetelleeksi pakenetko tuohon intohimoon jotain muuta tyhjyyttä, turhuutta, surua? Edelleen: tästä on omaa kokemusta. Terapia voi auttaa.



Tärkeintä sulle on nyttajuta, että aikaa on.Kaikkea ei ole pako päättää nyt. Älä tee virheitä ennen kuin olet punninnut kaiken, hitaasti ja huolella.

On äärimmäisen todennäköistä, että tunnen ex-miehesi töiden kautta. Älkää hyvät ihmiset laittako näin tarkkoja tietoja nettiin!

tuskin exän lapsen äitikään (ja mitäpä se hänelle kuuluu) ja exällä ei oo mitään naista ketä on pettämässä.

En usko että tätä kautta kukaan tajuaa. Tunnen itse asiassa monta valokuvaajamiestä, joihin tuo kuvaus kävisi.

ap

Et ansaitse nykyistä miestäsi jos noin kevyin perustein menet exän lähelle leikkimään tulella. Kenellä nyt ei olisi jonkinlaisia tunteita exää kohtaan, mutta kyllä sen verran järkeä pitää olla, ettei kaikkien tunteiden perässä voi juosta. Ainakaan jos on naimisissa ja pienen lapsen äiti. Olet heikko, et osaa vastustaa halujasi, se on lapsellista - epäaikuismaista. Aikuismaista on tehdä oikein vaikka olisi helpompaa vehdata exän kanssa. Ajattele oikeasti kestääkö se kiihkon tunne pidempään kuin sen lyhyen romanssin? - maksimissaan vuoden kaksi. Hän on jo kerran eronnut, luuletko että hän todella haluaa uudestaan pysyvään suhteeseen? Vai haluaako hänkin vain maistaa vanhaa suolaa? Älä tee sitä lapsellesi. Ole epäitsekäs ja ajattele lastasi nyt ensin. Harkitse vaikka kuukauden, sano exälle, että pidätte "harkintatauon". Jos hän kokonaan perääntyy, niin se kertoo jo aika paljon, jos hän odottaa kiltisti ja sinusta vielä tuntuu siltä että haluat hypätä aaltoihin, niin anna mennä, mutta älä tee mitään hätiköityä! Yritä vaan keskittyä lapseesi ja perheeseesi. Pian unohdat tämän ihastuksen... Tiedän kokemuksesta, että niitä tulee ja menee, mutta rakkaus ja lapsi pysyy:)

mutta olen vasta ihan viime aikoina, jo ennen kun nyt välit lämpenivät eksän kanssa surrut sitä keskenmenoa. Ehkä tajunnut vasta lapseni myötä kunnollsa, mitä menetin. Tai pysähtynyt ajattelemaan sitä. Vaikka ehkä jos en olisi menettänyt, mulla ei olisi tätä lasta, jonka kuitenkin tunnen ja jota olen saanut rakastaa.

Olen miettinyt nyt paljonkin kuinka paljon se vaikuttaa tähän tunteeseen exää kohtaan. Olemme puhuneet eka kerran ikinä kunnolla siitä. Itkeneetkin sitä kerran yhdessä, mä aloin itkeä kun puhuttiin ja ex itki myös. Silloin se suuteleminen tapahtui.

Silloin kun keskenmeno tapahtui, en osannut surra, osittain olin helpottunutkin. Ajattelin silloin että mulla oli vielä opinnot kesken, ja että ex ei olisi kypsä isäksi. Menetin siis lapsen myöhään, viikoilla 17. Olin jo kertonut kaikille. Koin siitä syyllisyyttä että koska en ollut ihan yksinomaan onnellinen että tulin raskaaksi, enkö hoitanut masuasukkia hyvin.

En voi oikein muiden kanssa puhua siitä, joidenkin ystävieni kyllä mutta en tietenkään mieheni. Ei häntä sureta etten saanut exän vauvaa. Hän kyllä tietää että olen ollut raskaana ja saanut keskenmenon.

Muuten elämäni on ok jamassa. Olen saanut kiinnostavan projektin juuri loppuun eikä mulla muuten mee mitenkään huonosti.

ap

Tunnemyrsky on nyt kova, mutta sulla on pieni lapsi jonka perhettä ei saa rikkoa köykäisin perustein. Olet itse sanonut kuinka olette kumpikin näinä vuosina kasvaneet aikuisiksi jne. - ja tässä se sinun aikuisuutesi nyt punnitaan. Se on kovaa, saat kaikki sympatiani, mutta et siunaustani sille että heität kaiken ilmaan pelkän oman onnesi tavoittelussa.

Kerro nyksälle. Varatkaa aika pariterapiaan. Siitä tulee rankkaa (itselläni kokemusta myös aviokriisistä jossa pyöri kolmas osapuoli kuvioissa), kiperä kasvun paikka sekä sinulle että miehellesi.

Anna itsellesi ja avioliitollesi aikaa - sanotaan vaikkapa vuosi - ja sinä aikana katkaise yhteydet eksään. Panostat liittoosi.

Ihmisillä on kaikenlaisia tunteita, hirvittävän voimakkaitakin, mutta aikuistumisen yksi tärkeistä taidoista on se, että osaa ottaa niistä askeleen taaksepäin ja tajuta, että pelkkä tunne ei pakota toimimaan. Se on vain sitä, tunnetila. Sen lisäksi on myös järki, etiikka, arvot. Minkälainen ihminen haluat olla?

Entä elämäsi näiden suhdejuttujen ulkopuolella? Olet niin obsessiivisen fokusoitunut tähän rakkauteesi, että pakostakin tulee ihmetelleeksi pakenetko tuohon intohimoon jotain muuta tyhjyyttä, turhuutta, surua? Edelleen: tästä on omaa kokemusta. Terapia voi auttaa.

Tärkeintä sulle on nyttajuta, että aikaa on.Kaikkea ei ole pako päättää nyt. Älä tee virheitä ennen kuin olet punninnut kaiken, hitaasti ja huolella.

aijai, sinä olet lisko. Miehesi pitää kuulla tuo ehdottomasti.

ex on sanonut että ymmärtää että jos tuun takaisin, tulen äitinä ja lapsen kanssa. Onhan hänelläkin lapsi, joka asuu osittain siellä, osittain äidillään.

ap

Ehtona olisi että vain sinä, ei lasta. Jos todella rakastaisit minua niin jättäisit sen pennun miehellesi.

mutta kun on se lapsi, täytyy kuitenkin harkita aika tarkkaan tämmöiset liikkeet.

Muuten varmaan hankkisin oman asunnon, muuttaisin siihen ja olisi exän kanssa, aluksi ihan seurustelupohjalta, en heti halua muuttaa yhteen.

Mun on kuitenkin pakko edes keskustella nämä keskustelut, mitkä olisi pitänyt keskustella silloin heti keskenmenon jälkeen ja kun oli ongelmia. En voi niitä muiden kanssa keskustella ja mun on saatava käsitellä ne loppuun.

ap

kyllä voi vaihtaa puolisoa vaikka olisi lapsiakin, mutta ei siten, että ei osata olla yksin, joten vatvotaan eri miesten välillä kuin paitojen, että minkähän näistä nyt ottaisi, kun tuo yksi on punainen ja tuossa toisessa on vähän tahroja mutta se on mukavampi..ja että vielä testaillaan semmoisessa salasuhteessa, että uskaltaakohan tässä nyt sitä miestä vaihtaa! Eli ap ei oikeastaan ole rakastunut eksään, vaan sellaiseen eksään, jonka hän toivoisi hänen olevan. Ei edes ole kyse siitä, että eksä tosiaan olisi se oikea, sitä pitäis vielä testata, että onkohan se nyt kuitenkaan tarpeeksi oikea..ihmiset ei kuitenkaan viidessä vuodessa aikuisiällä perusluonnettaan muuta, sitä ei vaan tapahdu.

Kauhee ihminen.

niin kerro nykyiselle miehellesi koko sotku. Näytä vaikka tämä keskustelu. Niin pääset etenemään tilanteesta.

Missä kirjoitin että eroottisia? Ihan kasvokuvia vaatteet päällä aikoi ottaa, kun tarvisin hyviä kuvia itsestäni yhteen muuhun juttuun. Sama mies on ennenkin mua kuvannut. Ja mies on siis ammatiltaan ja koulutukseltaan valokuvaaja. Kuvaa mm. aikakausilehtiin. Ei seiskaan :).

katsonut eilistä missiohjelmaa, kuka se missi oli ?



Kiitos

Törmäsin exään aivan sattumalta ja nyt ajatukset pyörii vaan hänen ympärillään.

Molemmat ollaan varattuja, ja molemmilla on lapsia.

Tiedän, etten saisi ajatella häntä, ja pitäisi vain unohtaa. Tiedän, että jos tapaan häntä uudelleen tai hän soittaa tai meilaa, niin en pääse irti.

Ja koska en halua rikkoa omaa perhettäni enkä exän, meidän on jälleen unohdettava toisemme.

Olen vain niin hämmentynyt, kun luulin kaikkien tunteiden (molemmilta) jo kuolleen.

Yritä tajuta että suhde oli hieno vain sinulle, minulle se oli huonosta elämäntilanteesta juontunut pohjanoteeraus.

toisen kanssa ei.



Siinä se.



Arki sitä ei välttämättä tapa, sellaista sanovat vain elämäänsä kyllästyneet ihmiset.



Minulla on vain yksi elämä, kyllä valitsisin silti sen kipinäsuihkun. Lapsia pitää tietysti ajatella, mutta...

kaikkia hänen tekemisiään hyväksykään.



En minäkään pysty katsomaan ensirakkauteni kuvaa ilman, että sisällä läikähtää. En voisi olla hänen kanssaan missään tekemisissä, saatika tavata, sillä tiedän kyllä saavani pääni ja elämäni helpomminkin sekaisin.



Yksi ex on, jonka kanssa satunnaisesti olen tekemisissä. En koe häntä uhkana omalle sisäiselle tasapainolleni.



Itseään ei tue asettaa tilanteisiin, joissa ei voi olla itsestään varma. Joten peräänny ja äkkiä!

mutta tähän ketjuun vielä: käytät hirveästi energiaa puolustellaksesi suhdetta eksääsi, mutta mitä oikein haet? Hyväksyntää asialle? Sinulla on lapsi, olet avioliitossa. Ne on realiteetit. Haikailet eksää. Kuka sua osaisi neuvoa kun tunnut jo valintasi tehneesi.

Vaikuttaa tosin siltä, että ap on jo valintansa tehnyt ja yrittää itselleen todistella hyviä syitä exän luokse palaamiseksi.



Mutta ymmärrän sinua oikein hyvin, ap. Olen oikeastaan aivan samanlaisessa tilanteessa. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 7 vuotta, liittomme on ollut pitkälti oikein hyvä, mutta on myös isojakin asioita jotka suhteessamme hiertää. Yllättäen exäni otti yhteyttä, monen vuoden jälkeen, ja se oli miltei kertalaakista menoa. Exän kanssa meillä ei ollut pitkää suhdetta, mutta hän on jäänyt kummittelemaan mieleeni. Valitettavasti annoin tunteilleni vallan ja päädyimme sivusuhteeseen. En ole itse koskaan aiemmin pettänyt.



Jäin kiinni pettämisestä, mies olisi silti vielä halukas jatkamaan kanssani. Itse en tiedä kuinka pitäisi toimia. Tällä hetkellä pääni on aivan sekaisin, rakastan exääni mielettömästi. Mutta tuntuu todella vaikealta päättää pitkää avioliittoanikaan. Mutta en tiedä tulisiko avioliitosta kuitenkaan enää mitään, kun luottamus on mennyt näin pahasti. Pitkä ja kivikkoinen tie ainakin olisi edessä, helpompaa olisi vain aloittaa puhtaalta pöydältä, joko yksin tai exän kanssa. Lapsia ei ole minulla eikä exälläkään, se sentään helpottaa tilannetta hieman.



Tsemppiä joka tapauksessa. Neuvon sinua olemaan viemättä suhdettasi exään pidemmälle. Tee päätöksesi ennen sitä. Pettäminen ei helpota mitään, ainoastaan vaikeuttaa.

mutta olen vasta ihan viime aikoina, jo ennen kun nyt välit lämpenivät eksän kanssa surrut sitä keskenmenoa. Ehkä tajunnut vasta lapseni myötä kunnollsa, mitä menetin. - - - Itkeneetkin sitä kerran yhdessä, mä aloin itkeä kun puhuttiin ja ex itki myös. - - -

Silloin kun keskenmeno tapahtui, en osannut surra, osittain olin helpottunutkin. - - - Koin siitä syyllisyyttä että koska en ollut ihan yksinomaan onnellinen että tulin raskaaksi, enkö hoitanut masuasukkia hyvin. - - - En voi oikein muiden kanssa puhua siitä, joidenkin ystävieni kyllä mutta en tietenkään mieheni.

Kuulosta siltä että sinulla on kuitenkin aika kova ja traumaattinen kokemus taustalla - myöhäinen keskenmeno raskaudessa, joka jo itsessään herätti ristiriitaisia tunteita; samaan syssyyn kriisi suhteessa lapsen isän kanssa, ero joka johtui sanomasi mukaan siitä, ettette osanneet kommunikoida ja tukea toisianne tilanteessa.

Olet saanut tämän muiston kantaa yksinäsi, ja huomionarvoista on, että silloinen ratkaisusi oli paeta surua uuteen suhteeseen nykyisen miehesi kanssa. Nykytilanteen valossa alkaa vaikuttaa huolestuttavasti toistuvalta kuviolta: etsit jonkilaista eheytymistä romanttisista rakkaussuhteista.

Surutyö silloisen suhteenkin päättymisestä on saattanut jäädä kesken, kun heittäydyit suoran nykyisen puolisosi matkaan.

Nyt äityden kautta vanha trauma on näyttäytynyt uudessa valossa. Moni suree aiemmin keskenmenon (tai abortinkin) kautta menetettyjä raskauksia uudestaan kun saa vauvan. Se on sitä kasvua, ja se sattuu.

Ongelma tässä tilanteessa on se, että ex on uudestaan kuvioissa, ja on tilanteessasi ainoa henkilö, jonka kanssa voit jakaa tämän surun, ainoa joka tietää mitä olet käyyt läpi. Hän oli varmaan tuolloin kauan sitten aikamoinen pettymys sinulle, ja nyt hän voi "korjata" menneen olemalla sellainen, minä hänet nyt näet, sellainen millainen hänen olisi aieminkin pitänyt olla: aikuisempi, vastuuntuntoisempi, rakastavampi, ymmärtävämpi.

Ehkä hän on, tai ehkä vain kipeästi tarvitset sellaista ihmistä elämääsi juuri nyt. Mutta olisi itsellesi parempi, että kasvaisit löytämään nämä voimat itsestäsi.

Suosittelin jo aiemmin pariterapiaa, mutta yksilöterapiastakin voisi olla apua. Eräällä tuttavallani samantapaisessa tilanteessa (intohimoinen uusi suhde kun lapset olivat pieniä) diagnosoitiin loppujen lopksi viivästynyt synnytyksenjälkeinen masennus. Avioliitto pelastui ja kasvoi vahvemmaksikin.