Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen vieläkin exään rakastunut

Vierailija
04.05.2010 |

Mä olen naimisissa ja yhden lapsen äiti. Ex-poikaystäväni 5 vuoden takaa on ruvennut taas tekemään itseään tykö... Kyseessä on mies, jota olen rakastanut ehkä eniten ikinä (miinus toki lapseni).



Vaihdoin hänet mieheeni lennosta, koska meillä oli silloin vaikeaa exän kanssa. Muutenkin seurustelu takkusi, en omasta mielestä saanut tarpeeksi avointa tunteenilmaisua.



Ex on sellainen vähän ylimielinen ja kyyninen, näyttää huonosti tunteitaan. Mutta kuitenkin herkkä. Fyysisempi tosi puoleensavetävä. Mieheni on maanläheisempi, tavallisempi mies. Meillä eksän kanssa oli keskenmeno ja emme osanneet sitä käsitellä. Puoli vuotta siitä ja vaihdoin miestä, kun mieheni itse aktiivisesti yritti. Takerruin siihen ja pakenin.



Mieheni taas oli korviaan myöten muhun rakastunut heti ja näytti sen, edelleen on. Ajattelin että on helpompaa olla niin rakastettu kuin hiukan tuskassa aina.



Ex suuttui tuosta silloin tolkuttomasti. Mä ajattelin että unohdan, ja olen onnellinen miehen kanssa. Menin naimisiin, sain lapsen.



Mutta en vaan oo unohtanut. Ja nyt olen taas koukussa, käydään kahvilla ja pelkkä hänen kätensä kosketus omaan käteeni saa mut ihan sairaaksi ikävästä.



Tiedän, ei oo järkeä... mutta vaikeaa antaa olla kun tunteet on niin voimakkaat.

Kommentit (420)

Vierailija
221/420 |
11.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

että ihminen miettii eri vaihtoehtoja ratkaisuihin ja mitä sivistyneempi on ratkaisu - sitä sivistyneempi ihminen eli älykäs!



Väkivalta kuten seksikin ovat ihan alkeellisia eläimellisiä toimintoja, joihin onneksi ap:n nykyinen, eikä entinenkään mies ole sortuneet.

Vierailija
222/420 |
11.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

ratkaisu tälläisessä asiassa. Mikä on mittari?



Kyllä, seksi ja väkivalta ovat meissä syvällä, et pääse pakoon niitä, vaikka haluaisit. Joudut kohtaamaan luultavasti ainakin toista elämässäsi, vaikka itse et haluaisi.



Minunkin mielestäni AP:n kannattaisi lopettaa julkinen pohdinta ja tehdä nyt se "sivistynyt" ratkaisu, olkoon se mikä tahansa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
223/420 |
11.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten voit nähdä tulevaisuuteen ja tietää, mikä on oikea ratkaisu?



Lapset näkevät kulissien taakse, siis jos jotain on vialla. Mikä nyt olisi näiden kannalta paras ratkaisu? Varmaan se tilanne mikä on ollutkin, JOS vanhemmat ovat oikeasti onnellisia.



Mikä on AP:n kannalta paras ratkaisu? Sitä emme tiedä.



Vierailija
224/420 |
11.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

En sanoisi että on alistunut. Hän haluaa että muistan ne meidän suhteen hyvät puolet.

Jos tunteet eivät kaikkoa ollenkaan eikä yhtään laimennu, niin eiköhän tähän samaan seinään tuu hakattua päätä... Yritän tehdä sen eteen kaikkeni, että tajuaisin, miksi hän vetää multa noin jalat alta. Ja voihan olla, että ei siihen oo muuta selitystä kuin se että se oli niin intohimoista, mutta ehkä silti sen saisi aisoihin ilman väkivaltaa.

Eräällä kaverillani oli vastaava juttu. Hän lähti vaikeaa ja intohimoista suhdetta exään pakoon toiseen kaupunkiin opiskelemaan 22-vuotiaana, päätyi heti uuteen suhteeseen, ei nähnyt yli 4 vuoteen. Muutti opiskelujen jälkeen takaisin ja erosi siitä opiskeluaikojen avomiehestä (ei lapsia). Oli jo 27 v. Ex kuuli erosta, onki osoitteen itselleen ja tuli luokseen pyytämättä. Kuulemma tuntui kun olin ovellaan kuin niitä vuosia siinä välissä ei ollutkaan. Oli saman tien taas yhdessä exän kaa. Mutta meni vain pari kuukautta ja huomasi, että se mikä ei exässä riittänyt aiemminkaan, ei riittänyt uudestaankaan ja nyt näki sen, että ex ei muutu. Lopetti suhteen. Tästä on pari vuotta, ja kuulemma voi ajatella jo exää suht normaalisti ja on nyt uudessa suhteessa jossa ex ei kummittele.

Mä muistin tän kyllä ja olen hänen kanssaan melko paljon jutellut.

Luulen että itsellänikin on osittain kyse siitä, että en saanut sitä eroa loppuun, pakenin.

Vaikka teistä on vaikeaa käsittää, niin en vihaa miestäni, rakastan häntäkin, en tahdo mitään pahaa. Mielessäni oon miettinyt että olen sekä itselleni, lapselle että miehelle velkaa sen verran että katson kyllä saako tästä vielä hyvää suhdetta pysyvästi.

Ex voi olla elämäni suurin rakkaus, mutta toisaalta olin hänen kanssaan sopivassa iässä, ilman velvoitteita (lapsia ja asuntolainaa, opiskeluaikana). Eli elämäni suurin rakkaus vai elämäni suurin nuoruudenrakkaus? Sen saa selville vasta ajan kanssa.

Nyt selkeästi näyttää että suuttuessaan ex on yhtä ilkeä kuin ennenkin, vaikka pyysikin anteeksi ja on yöllä laittanut montakin meiliä,jossa selittelee ja lupaa kauniita.. Mulla myös pelottaa mennä hänen luo siksikin, että osaako hän oikeasti hillitä yhtään itseään. En halua että huutelisi tuollaisia lapseni kuullen, vaikka meillä olisi riitaakin.

Sinkkuna olisin varmaan jo hänen kanssaan, ehkä ilman lastakin olisin helpommin alkanut hänen kanssaan kunnon suhteeseen.

ap

Lue viestisi uudelleen, miehelläsi ei ole reviiriviettiä, hänhän olisi alistunut jo sille ajatukselle, että toinen mies tulee AINA kiihoittamaan sinua enemmän ja on antanut sinulle jotain, mitä tämä ei pysty.

Mielestäni teet suuren virheen, eivät ne tunteet exää kohtaan tyhjästä ole tulleet.

Olen kyllä todella pettynyt. Omahan on elämäsi.

Vierailija
225/420 |
11.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

vuosiausia kärvistellä, jos en saa tosiaan tunteita aisoihin.

Toki voi olla että ikuisesti ei exkään mua odota. Mutta siinähän se hänenkin tunne punnitaan. onko vaan sitä, että pitää saada voitettua mut takaisin, vaan todellista tunnetta että kuulumme yhteen.

ap

tajua, kun kuolinvuoteellanne haikailette vielä tekemättömien asioiden perään.

Henkinen kasvu ei ole tunteistaan luopumista.

Vierailija
226/420 |
11.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

kappaleen hän siis mieheni ja sen jälkeen hän viittaa exäään... Vaikeaa kun ei voi laittaa nimiä ja en aina muista kirjoittaa mies tai ex.

ap

En sanoisi että on alistunut. Hän haluaa että muistan ne meidän suhteen hyvät puolet.

Jos tunteet eivät kaikkoa ollenkaan eikä yhtään laimennu, niin eiköhän tähän samaan seinään tuu hakattua päätä... Yritän tehdä sen eteen kaikkeni, että tajuaisin, miksi hän vetää multa noin jalat alta. Ja voihan olla, että ei siihen oo muuta selitystä kuin se että se oli niin intohimoista, mutta ehkä silti sen saisi aisoihin ilman väkivaltaa.

Eräällä kaverillani oli vastaava juttu. Hän lähti vaikeaa ja intohimoista suhdetta exään pakoon toiseen kaupunkiin opiskelemaan 22-vuotiaana, päätyi heti uuteen suhteeseen, ei nähnyt yli 4 vuoteen. Muutti opiskelujen jälkeen takaisin ja erosi siitä opiskeluaikojen avomiehestä (ei lapsia). Oli jo 27 v. Ex kuuli erosta, onki osoitteen itselleen ja tuli luokseen pyytämättä. Kuulemma tuntui kun olin ovellaan kuin niitä vuosia siinä välissä ei ollutkaan. Oli saman tien taas yhdessä exän kaa. Mutta meni vain pari kuukautta ja huomasi, että se mikä ei exässä riittänyt aiemminkaan, ei riittänyt uudestaankaan ja nyt näki sen, että ex ei muutu. Lopetti suhteen. Tästä on pari vuotta, ja kuulemma voi ajatella jo exää suht normaalisti ja on nyt uudessa suhteessa jossa ex ei kummittele.

Mä muistin tän kyllä ja olen hänen kanssaan melko paljon jutellut.

Luulen että itsellänikin on osittain kyse siitä, että en saanut sitä eroa loppuun, pakenin.

Vaikka teistä on vaikeaa käsittää, niin en vihaa miestäni, rakastan häntäkin, en tahdo mitään pahaa. Mielessäni oon miettinyt että olen sekä itselleni, lapselle että miehelle velkaa sen verran että katson kyllä saako tästä vielä hyvää suhdetta pysyvästi.

Ex voi olla elämäni suurin rakkaus, mutta toisaalta olin hänen kanssaan sopivassa iässä, ilman velvoitteita (lapsia ja asuntolainaa, opiskeluaikana). Eli elämäni suurin rakkaus vai elämäni suurin nuoruudenrakkaus? Sen saa selville vasta ajan kanssa.

Nyt selkeästi näyttää että suuttuessaan ex on yhtä ilkeä kuin ennenkin, vaikka pyysikin anteeksi ja on yöllä laittanut montakin meiliä,jossa selittelee ja lupaa kauniita.. Mulla myös pelottaa mennä hänen luo siksikin, että osaako hän oikeasti hillitä yhtään itseään. En halua että huutelisi tuollaisia lapseni kuullen, vaikka meillä olisi riitaakin.

Sinkkuna olisin varmaan jo hänen kanssaan, ehkä ilman lastakin olisin helpommin alkanut hänen kanssaan kunnon suhteeseen.

ap

Lue viestisi uudelleen, miehelläsi ei ole reviiriviettiä, hänhän olisi alistunut jo sille ajatukselle, että toinen mies tulee AINA kiihoittamaan sinua enemmän ja on antanut sinulle jotain, mitä tämä ei pysty.

Mielestäni teet suuren virheen, eivät ne tunteet exää kohtaan tyhjästä ole tulleet.

Olen kyllä todella pettynyt. Omahan on elämäsi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
227/420 |
11.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä on vastaus tilanteeseen. Tiedät kyllä sisimmässäsi, ketä rakastat eniten juuri nyt.



Kuulostaa kliseeltä, mutta jos rakastaa, on valmis sietämään ihmisen epätoivottujakin ominaisuuksia. Elleivät ne sitten ole sellaisia, ettei lapsi sovi siihen maailmaan. Sinun on ajateltava myös lastasi.



Pitemmän päälle en usko, että voit olla oikeasti onnellinen miehen kanssa, jota et sisimmässäsi rakasta kaikkein eniten.



Se on toinen juttu, että meillä kaikilla on omat ihonalaisemme ja sopivia kumppaneja elämän aikana lienee useita.



Jokainen kuitenkin sydämessään tietää, kuka on se, joka vetää jalat alta. Se, jonka kanssa haluaa olla. Se, joka saa hymyn huulille ja vatsanpohjassa jysähtämään pelkästä ajatuksesta.



Ihminen voi rakastaa useampaa ihmistä, mutta rakastunut voi olla vain yhteen kerrallaan.



Mieti, ap, tarkkaan mitä teet. Sinulla on oikeus olla onnellinen. Kun olet onnellinen, myös lapsesi on onnellinen.



Meillä on vain tämä yksi elämä.

Vierailija
228/420 |
11.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

en itsekään ollut menossa ihan noin vain yhtään miettimättä. Moni asia mietitytti kyllä.

Mieheni ei oo mikään macho turpaanvetäjä, mutta en todellakaan laske sitä hänelle viaksi. Hän on hyvä mies, hyvä isä. Muutama prosentti isistä on ollut hoitovapaalla, mieheni oli puoli vuotta + isyyskuukauden aikoinaan. Hän osaa olla lapsen kanssa täysin vastuussa kaikesta, eikä mikään pikku apulainen.

Ja hänen kanssaan on hyvä olla. Mitään intohimotonta ei meilläkään meininki ole. Mies heräsi aamulla aikaisin ja herätteli mua koskettelemalla ja suutelemalla ja rakasteltiin.

Hän muuten pyysi sunnuntaina äitiään vahtimaan lasta ja ei nyt ensi vaan sitä seuraavana viikonloppuna me lähdetään kahdestaan yöksi hotelliin.

Hän haluaa että meillä on sitä intohimoa myös suhteessa. Musta turha vertailla tuleeko sitä koskaan olemaan samalla tapaa kuin exän kanssa. Ovat eri ihmisiä. Mies ei käy vuoristorataa tunteidensa kanssa mutta hän ei sitten myöskään ole kovin äkkiä ärtynyt ja ilkeile ainakaan lapsen kuullen. Kyllä mieskin on tästä suuttunut ja sanonut omat mielipiteensä exästä ja mikä sinne vetää, ei aina niin nätisti kuten oon kirjoittanutkin.

Ja meillä on ihan eri tilanne kuin exän kanssa, jonka kanssa ei tarvinnut miettiä, missä lapsi on jne. vaan saattoi tarttua siihen toiseen miten vaan missä vaan. Haluan nähdä sen lapsiperheen jonka aamiainen päättyy kiihkeään rakasteluun keittiön pöydällä.

ap

Mikä ihmeen lietsoja siellä on, että ap:n pitäisi mennä exän kanssa tulee/ suden suuhun ja uhrata kaikki se hyvä mitä heillä on lapsi mukaan luettuna?

Nykyinen mies vaikuttaa varsin tasapainoiselta huomioden sen, mitä ap. on hänelle kertonut ihan suoraan...tottakai totuus kirpaisee, mutta ottaa sen kuin mies!

Selvästi yritti miellyttää ap:ta kaikin tavoin saatuaan selville, että ap. haikailee exää ja se todistaa, että rakastaa oikeasti!

Macho/sikamies olis vedellyt turpaan sekä exää, että myös ap:ta, mutta tämä ap:n nyxä oli ihan terveellä tavalla huolissaan!

Jos ei olisi noin reagoinut, ei olisi edes ihminen!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
229/420 |
11.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei ole kunnolla käsitelty vaan ne ovat jääneet kesken, ne kummittelevat ja vaivaavat muodossa jos toisessakin. Eikä harvinaisin muoto tästä ole ollenkaan et ei tunnetasolla ole päästy irti ihmisestä vaan kuvitellaan tämän olevan se "suuri rakkaus" tai "ihonalainen".



Sitten kun tämän saavuttamattoman/menetetyn saa oikeasti itselleen, karu totuus taas paljastuu eikä yhteiselämä onnistu. Sitten voidaankin taas erota ja ruveta haikailemaan...ja elämä valuu hukkaan, eikä lähellä olevasta onnesta osata ilmoita.

Vierailija
230/420 |
11.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

rakastan lastani. Jos pitää valita, niin hän vetää voiton kummastakin miehestä.

Olen rakastanut exään, vieläkin, vuosienkin jälkeen. Mutta onko sillä tulevaisuutta, todella. Kun mä en ole enää se tyttö silloin, vaan äiti.

Mutta tosi asiassa pelkään myös itseni puolesta, enkä vaan että lapsi kärsii erosta. Että ex tekee mut onnettomaksi, että kyse on liian paljon siitä hänen puoleltaan että haluaa vaan voittaa mut takaisin, että ex ei osaa edes rakastaa sillä lailla että miettisi myös miten mä tulisin onnelliseksi. Kemiaa on, mutta riittäkö se.

ap

Tämä on vastaus tilanteeseen. Tiedät kyllä sisimmässäsi, ketä rakastat eniten juuri nyt.

Kuulostaa kliseeltä, mutta jos rakastaa, on valmis sietämään ihmisen epätoivottujakin ominaisuuksia. Elleivät ne sitten ole sellaisia, ettei lapsi sovi siihen maailmaan. Sinun on ajateltava myös lastasi.

Pitemmän päälle en usko, että voit olla oikeasti onnellinen miehen kanssa, jota et sisimmässäsi rakasta kaikkein eniten.

Se on toinen juttu, että meillä kaikilla on omat ihonalaisemme ja sopivia kumppaneja elämän aikana lienee useita.

Jokainen kuitenkin sydämessään tietää, kuka on se, joka vetää jalat alta. Se, jonka kanssa haluaa olla. Se, joka saa hymyn huulille ja vatsanpohjassa jysähtämään pelkästä ajatuksesta.

Ihminen voi rakastaa useampaa ihmistä, mutta rakastunut voi olla vain yhteen kerrallaan.

Mieti, ap, tarkkaan mitä teet. Sinulla on oikeus olla onnellinen. Kun olet onnellinen, myös lapsesi on onnellinen.

Meillä on vain tämä yksi elämä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
231/420 |
11.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja myös sitä että vaikka se ex olisikin suuri rakkauteni, niin hänen huonot puolensa eivät ainakaan helpota tilannetta kun uusperhetilanne olisi vielä haastavampi kuin ennen oli.

ap

ei ole kunnolla käsitelty vaan ne ovat jääneet kesken, ne kummittelevat ja vaivaavat muodossa jos toisessakin. Eikä harvinaisin muoto tästä ole ollenkaan et ei tunnetasolla ole päästy irti ihmisestä vaan kuvitellaan tämän olevan se "suuri rakkaus" tai "ihonalainen".

Sitten kun tämän saavuttamattoman/menetetyn saa oikeasti itselleen, karu totuus taas paljastuu eikä yhteiselämä onnistu. Sitten voidaankin taas erota ja ruveta haikailemaan...ja elämä valuu hukkaan, eikä lähellä olevasta onnesta osata ilmoita.

Vierailija
232/420 |
12.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tunnistan itsestäni ihmisenä (iästä, ulkoisesta olemuksesta, koulutuksesta, luonteesta - joskin oma 'luovuuteni' ja ammattini kohdistuukin enemmän filosofian ja matikan aloille, jne.) sekä omista elämänkokemuksistani todella paljon samaa kuin sulla ap. Luin lähes koko ketjun ja mieleeni nousi niin paljon ajatuksia, että helposti kirjoittaisin niistä vaikka kuinka pitkästi. Vaikea päättää, mitkä olisivat keskeisimmät kohdat, joihin tarttua.



...joten kommentoin vain todella yleisellä tasolla, että vertaistuki yhdistettynä hyvään itsetuntemukseen ja -luottamukseen, avoimeen mieleen ja asioiden läpikäyntiin ja kokemiseen pakenemisen sijaan kantaa pisimmälle, auttaa eniten ja on oikeastaan ainoa vaihtoehto, lopulta. Ja tähän on lisättävä vielä kyky antaa itselleen anteeksi, kävi sitten miten tahansa.



Olen läpikäynyt mitä kummallisempia, hankalia ja suorastaan mahdottomalta tuntuvia elämäntilanteita ihmissuhderintamalla. Ja, olen yrittänyt olla toistamatta samoja 'virheitä' kahta kertaa ja ottaa opikseni.



...mutta, olen joutunut huomaamaan, että oikeita ratkaisuja ei olekaan, eikä ikinä opi tarpeeksi, vaikkei samoja 'virheitä' toistaisikaan. Kahta terapeuttia kokeilin eräässä akuutimmassa tilanteessa, kun tuntui, että ahdistus käy sietämättömäksi. Terapia ei kuitenkaan antanut mulle juuri mitään. Ei hetken, eikä pidemmän tähtäimen helpotusta. Tuntui, ettei kokeilemieni terapeuttien omat kokemus- ja arvomaailmat riittäneet antamaan mulle mitään, mitä en olisi jo itse ja vertaistuen kanssa pyörittänyt. Ehkä mulla on ollut liian tapahtumarikas ja värikäs elämä, etteivät ko. terapeutit pystyneet ottamaan mua omista lähtökohdistani. Toisaalta tuntui, että terapeuteilla tuntui olevan tarve jakaa 'rooleja' kertomusteni pohjalta tyyliin 'kuka esitti mitäkin osaa missäkin' valmiiksi kirjoitetussa näytelmässä nimeltä elämä. Ikääkuin voisi olettaa, että jos _yleensä_ ihmiset toimivat jollain tavalla jossain tilanteessa, että sen voisi jotenkin monistaa kaikille, ja jakaa neuvoja sen perusteella. Moinen ei heijastellut luotettavaa, omaa ajattelukykyä terapeutin taholta, ja kyllästyin etsimään itselleni sopivaa terapeuttia. En silti väitä, etteikö terapiasta voisi olla sinulle/muille apua. Ja terapeutitkin ovat yksilöitä.



Asiallisen vertaistuen koen tärkeämmäksi. Tosin siinäkin täytyy muistaa, että vaikka samankaltaisten ja samanlaisia kokemuksia omaavien ihmisten kanssa sosialisoi, niin silti esimerkin ottaminen muilta on todella huono ajatus, vaikka muut voisivat 'suositella' omien kokemustensa pohjalta mitä. Joten parasta mitä mä osaan suositella, on asioiden pyörittely eteenpäin omassa, ajattelukykyisessä päässä. Sitä tulet tekemään joka tapauksessa, vaikka miehesi sulta ratkaisua juuri nyt vaatisikin. Tai, vaikka itse kokisit nyt asian ratkenneen. Selvää on, ettei asia lopullisesti ratkea päässäsi nyt, vaikka kuinka tilanne tuntuisikin kotona paremmalta. Ja vaikka tilanne kulminoituukin hyvin selvästi nyt kahden miehen loukuksi, niin se on silti osa suurempaa kokonaisuutta, eikä ratkea pelkästään sillä, että valitsee jomman kumman tai ei kumpaakaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
233/420 |
14.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuomitsevat kommentit ovat huonoja ja niissä ei ole mitään rakentavaa. Sellaisia tulee yleensä niiltä, jotka eivät ole kokeneet samaa tunnetasolla tai muutenkaan.



Itse kyllä ottaisin heti exäni takaisin, jos tietäisin hänen muuttuneen oikeasti, mutta valitettavasti on todettava, että sellaista ei tule koskaan tapahtumaan, koska ex on mitä todennäköisemmin häiriintynyt persoonaltaan niin pahasti, ettei hänen kanssaan pysty edes keskustelemaan aikuisella tasolla asioista.

Ja apua hän ei halua, eikä myönnä/tiedosta itsessään yhtään mitään vikaa. Lisäksi alkoholi on erittäin voimakkaana hänen elämässään mukana sen jälkeen, kun jätin hänet.

Vierailija
234/420 |
14.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

edellinen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
235/420 |
14.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

nyt minäkin rakastan ap:n exää. Tunteeni heittelehtivät hullun lailla.



T: 11cm mies

Vierailija
236/420 |
14.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

En käytä koskaan up tai nostoa. Kirjoitan aina jotain muuta. Nyt tässä tapauksessa tuomitsevia kommentteja.





ps. koska tämä provo haudataan? Osallistun hautajaisiin.





T: 11cm mies

Vierailija
237/420 |
14.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuomitsevat kommentit ovat huonoja ja niissä ei ole mitään rakentavaa. Sellaisia tulee yleensä niiltä, jotka eivät ole kokeneet samaa tunnetasolla tai muutenkaan.

Itse kyllä ottaisin heti exäni takaisin, jos tietäisin hänen muuttuneen oikeasti, mutta valitettavasti on todettava, että sellaista ei tule koskaan tapahtumaan, koska ex on mitä todennäköisemmin häiriintynyt persoonaltaan niin pahasti, ettei hänen kanssaan pysty edes keskustelemaan aikuisella tasolla asioista.

Ja apua hän ei halua, eikä myönnä/tiedosta itsessään yhtään mitään vikaa. Lisäksi alkoholi on erittäin voimakkaana hänen elämässään mukana sen jälkeen, kun jätin hänet.


Häpeäisit.

Vierailija
238/420 |
14.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ihminen voi ihmistä tuomita, se on jonkun muun tehtävä!

Vierailija
239/420 |
15.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

olen keskittynyt tässä perhe-elämään. Ollaan käyty lastentapahtumassa ja muutenkin vietewtty yhdessä aikaa.



Ex edelleen pommittaa viesteillä. Ei sentään enää npoi paljon mutta kumminkin noin 10 päivässä. Soitti myös, en vastannut. Laitoin viestin, että ei laittaisi niin paljon viestejä. On tekstaria ja meiliä. Osa pitkiä, osa lyhyitä. Niissä on enemmän tai vähemmän sama sisältö. En tuu onnelliseksi jos en oo hänen kanssaan, tavataan jne.



ap

Vierailija
240/420 |
15.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos hän sanoo mm. ettet tuu onnelliseksi, jos et ole hänen kanssaan!



Muistaako kukaan sellaista novellia, jossa nainen jää leskeksi, ja hänen aikaisempi, avioliittoa edeltävä seurustelukumppaninsa alkaa piirittää häntä uudelleen, he alkavat seurustella. Sitten kun he menevät sänkyyn, nainen nauttii ja kaikki on ihanaa, mutta mies ehdottaakin liukuvoidetta tms, kun nainen on niin kuiva, ja puhuu vanhenemisen oireista, on kaiken kaikkiaan niin ovelan ilkeä, että nainen tekee lopulta itsemurhan, mikä olikin tämän ex-miehen suunnitelma, kosto, hän ei ollut koskaan antanut anteeksi.



Mutta joo, musta ton exän motiivit vaikuttaa epäilyttäviltä; hän haluaa sut nyt itselleen, ehkä näyttääkseen miehelles, hallitakseen sua, kostaakseen? Jos hän ei teidän kuitenkin aika pitkän suhteen aikana päästänyt sua lähelleen, niin se ei taida olla muuttunut; ihmisen luonne ei vaan muutu... Nyt kun olet "saavuttamaton", sun kanssa uskaltaa olla läheinen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi viisi kahdeksan