Lue keskustelun säännöt.
Menee hermo yhteen kaksosten äitiin!
Kommentit (102)
yhden vauvan kanssa oli rankempaa kuin kaksosten. Kun on yksi vauva ja varsinkin jos se on esikoinen, sitä on aivan pallo hukassa ja epävarma ja kiinnittää huomiota kaikkiin asioihin aivan liiankin kanssa. Kun vauvoja oli kaksi, ei ollut enää aikaa miettiä joka ikistä ininää ja itkua, pakko oli välillä jättää ne huomiotta. Ja kun oli kaksi vauvaa, oli myös kaksi hoitajaakin, mies hoiti toista ja minä toista, myös öisin. Yhden vauvan kanssa itse sain herätä yksin kaikki yöheräilyt. Tässä yksi näkökulma asiaan.
Meillä on mies nukkunut yönsä oli vauvoja kaksi tai yksi. Edelleenkin minä olen se joka herää, kun lapset yöllä jotain tarvitsevat.
En ymmärrä näitä narisijoita. En ymmärrä siksi, että olen yksin hoitanut lapset vaikka naimisissa olenkin. Monen olisi nähtävästi pitänyt syntyä jonnekin palatsiin, jossa palvelusväki rientää apuun kun kynsi murtuu. Mitenhän teidän olisi käynyt 100 tai 50 vuotta sitten?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, sano sille ystävällesi ihan suoraan!!
Ehkä se hetkeksi suuttuu, mutta ehkä sitten myös miettii omia sanojaan.
Sanot ihan suoraan että on sinullakin oikeus valittaa väsymystäsi ihan samalla tavalla.
Tai sitten et vaan ole enää tekemisissä,jos et saa ystävyydestä mitään.
Turha olla tekemisissä ,jos toisen mielestä vaan hän on oikeassa.
Etsi jostain kerhoista tms. samanoloisia äitejä. Kyllä uusi äiti kaipaa ystävia, mutta sellaisia joiden kanssa voi oikeasti puhua.
Mulla oli saman aikaan neljä alle 4-vuotiasta. Kaikki neljä herättivät öisin. Helppoa olisi ollut jos olisi vaan ollut ne yhdet kaksoset.
Mulla oli kolme alle 2 ja puolivuotiasta yhtä aikaa... Ei kirkastunut tämän äidin kruunu tai kloria...
ja kaikki tein vielä yksitellen.
Ei kruunu kaunista päälakea. Kuuntelen edelleen sujuvasti yksösten ja kaksosten äitien valitusta, kuinka heillä oli rankkaa ja kellottelen keveästi lapsikatraani kanssa.
Itse asiassa, en ole kyllä koskaan kokenutkaan, että oli rankkaa. Kyllä mulla on aina aikaa riittänyt kuunnella jopa kaksosäitien valitusta.
pahin tunne oli alusta lähtien riittämättömyyden tunne, kun kaksoset syntyivät. Se tunne on oikeasti ihan kamala, kaksi vauvaa, samaan aikaan tai limittäin aivan samat tarpeet ja syliä, rintaa, pulloa, vaipanvaihtoa ja katseita piti antaa tismalleen molemmille yhtä paljon. Oli vaikeaa. Kolmas vauva syntyi kun kaksoset jo 2,5v ja voin sanoa että olipa helppoa hoitaa yhtä vauvaa, vaikka olikin koliikkinen tapaus ja vaikka valvoinkin vauvasta ja itsestä johtuen 1,5v. Se, että saa hoitaa pientä vauvaa rauhassa, keskittyä imetykseen, pitää vauvaa kantoliinassa, sylissä tai kun se yksi nukkuu, se nukkuu, ei tarvi pelätä et toinen ei nukukaan samaan aikaan tai nyt toinen herättää toisen. Vain kaksosten äidit tietävät miten ahdistavia asioita nämä voivat kaikessa kamaluudessaan olla. Jos on 1v ikäeroa, ei tunne ole koskaan aivan sama, koska taapero ei ole enää vastasyntynyt ja kehitys on valovuoden päässä toisistaan. En vähättele toki toisten kokemuksia, mutta silti vain kaksi tai usemman vauvan saaneet kokevat pahimmillaan syvää ahdistusta siitä, etteivät voi tyydyttää täysin 100% oman lapsensa tarpeita. Se ei onnistu, jos äiti hoitaa vauvat pääsääntöisesti yksin. Itse muistan, että syyllisyys siitä, etten pidä vauvoja tarpeeksi hereillä ollessaan sylissä, johti siihen,e ttä kukn kävin vessassa, oli AINA toinen vauva sylissä, jottei vain hellyysvaje jää traumana :/ ihan älytöntä, nyt kun miettii näitä, mutta monelle totista totta. Miten tärkeätä oli, että puhui molemmille lapsille samat asiat, katsoi molempiin silmiin vuorotelle, huomioi 2 vauvaa 100% niin kuin vain pystyi, kyllä siinä väsyy sisukkaampikin tapaus. Tästä hyvänä esimerkkinä minä itse.
Totuus on se, ettei voi koskaan täysin ymmärtää toista. Minua v---tti suurenmoisesti ystäväni kommentti, kun valitin miten kaksoset n. 1v ikäisenä vain tappelevat leluista ja ainaista kinaamista, vertasi omiin lapsiinsa, jotka olivat silloin 1v ja 5v, en tänä päivänäkään voi käsittää, miten hän kehtasi sen tehdä, mutta tietämättömyyttään, ymmärtämättä, että oikeasti se on AIVAN erilaista tappelua kahden eri-ikäisen kanssa. Turhautuminen on sana, jota voin käyttää tässä merkityksessä, ja uskon että moni väsynyt kaksosten äiti on lähinnä turhautunut kun kuulee muiden äitien valitusta eri ikäisistä lapsista. Meillä vajaan 3v ikäero nyt, se lähinnä naurattaa, tappelut ja kiukut, ei voi verratakaan, mitä se oli joskus...
Jaksamista kaikille, 5v se helpottaa kummasti!!!!
kuin työkaverini. Oltiin jossain vaiheessa läheisemminkin tuttuja kun lapset olivat pieniä.
Heillä lasten ikäero 2v1kk. Meillä 1v.3kk ja siihen vielä pyöräytin pari lisää.
Kyllä heillä oli vaikeaa kun oli niin pieni ikäero. Sitä draamaa kun jokaiselle valitti, että on tehnyt lapset niin pienellä ikäerolla. Mies jäi puolipäiväiseksi kun ei pärjännyt näiden kahden kanssa. Äitinsä kävi hoitamassa kaverina.
Koko homma meni niin, että lopulta kaikki työyhteisössä säälittelimme, kuinka hänellä on vaikeaa ja kuinka urhea äiti ja nainen hän on.
Koskaan hänellä ei ollut aikaa kuunnella ketään muuta kaveriaan. Aina oli se oma napa tärkein.
Lopulta kyllästyin siihen valittamiseen ja marttyyrimeininkiin ja otin etäisyyttä. Omien lasteni kanssa ei nyt niin ongelmia ollut, mitä nyt koliikkia ja allergioita. Kun ei saanut muutamaan vuoteen nukkua öitä kunnolla niin en jaksanut enää kuunnella sitä valitusta, kuinka raskasta hänellä oli.
Mutta ehkä hän tarvitsi tämän uhrinroolinsa. Paistatteli sillä vuosikausia. Niin ja sai hyvän syyn lusmuilla ja saada erityisratkaisuja itselleen töissä kun juuri heillä oli kaikkein raskainta kun heillä oli kahden lapsen suurperhe ja niin lyhyellä ikäerolla vielä lapset tehty.
Joskus vähän huvitti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pahin tunne oli alusta lähtien riittämättömyyden tunne, kun kaksoset syntyivät. Se tunne on oikeasti ihan kamala, kaksi vauvaa, samaan aikaan tai limittäin aivan samat tarpeet ja syliä, rintaa, pulloa, vaipanvaihtoa ja katseita piti antaa tismalleen molemmille yhtä paljon. Oli vaikeaa. Kolmas vauva syntyi kun kaksoset jo 2,5v ja voin sanoa että olipa helppoa hoitaa yhtä vauvaa, vaikka olikin koliikkinen tapaus ja vaikka valvoinkin vauvasta ja itsestä johtuen 1,5v. Se, että saa hoitaa pientä vauvaa rauhassa, keskittyä imetykseen, pitää vauvaa kantoliinassa, sylissä tai kun se yksi nukkuu, se nukkuu, ei tarvi pelätä et toinen ei nukukaan samaan aikaan tai nyt toinen herättää toisen. Vain kaksosten äidit tietävät miten ahdistavia asioita nämä voivat kaikessa kamaluudessaan olla. Jos on 1v ikäeroa, ei tunne ole koskaan aivan sama, koska taapero ei ole enää vastasyntynyt ja kehitys on valovuoden päässä toisistaan. En vähättele toki toisten kokemuksia, mutta silti vain kaksi tai usemman vauvan saaneet kokevat pahimmillaan syvää ahdistusta siitä, etteivät voi tyydyttää täysin 100% oman lapsensa tarpeita. Se ei onnistu, jos äiti hoitaa vauvat pääsääntöisesti yksin. Itse muistan, että syyllisyys siitä, etten pidä vauvoja tarpeeksi hereillä ollessaan sylissä, johti siihen,e ttä kukn kävin vessassa, oli AINA toinen vauva sylissä, jottei vain hellyysvaje jää traumana :/ ihan älytöntä, nyt kun miettii näitä, mutta monelle totista totta. Miten tärkeätä oli, että puhui molemmille lapsille samat asiat, katsoi molempiin silmiin vuorotelle, huomioi 2 vauvaa 100% niin kuin vain pystyi, kyllä siinä väsyy sisukkaampikin tapaus. Tästä hyvänä esimerkkinä minä itse.
Totuus on se, ettei voi koskaan täysin ymmärtää toista. Minua v---tti suurenmoisesti ystäväni kommentti, kun valitin miten kaksoset n. 1v ikäisenä vain tappelevat leluista ja ainaista kinaamista, vertasi omiin lapsiinsa, jotka olivat silloin 1v ja 5v, en tänä päivänäkään voi käsittää, miten hän kehtasi sen tehdä, mutta tietämättömyyttään, ymmärtämättä, että oikeasti se on AIVAN erilaista tappelua kahden eri-ikäisen kanssa. Turhautuminen on sana, jota voin käyttää tässä merkityksessä, ja uskon että moni väsynyt kaksosten äiti on lähinnä turhautunut kun kuulee muiden äitien valitusta eri ikäisistä lapsista. Meillä vajaan 3v ikäero nyt, se lähinnä naurattaa, tappelut ja kiukut, ei voi verratakaan, mitä se oli joskus...
Jaksamista kaikille, 5v se helpottaa kummasti!!!!
ne jotka olivat ystäviäni, ymmärsivätkin. Ja kyllä, ruokaa riitti ja lämmintä vaatetta, olimme ja olemme onnekkaita, kaikilla ei ole edes niin hyvin asiat:/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku haluaa huomion AINA vaan itseenä. ja jos yrität vaihtaa aihetta,se siirtyy yllättävän nopeesti takaisin siihen toiseen.
Mulla ollut sellaisia tuttuja,jotka ei edes KYSY mitä minulle kuuluu,vaan oikeasti puhutaan vaan toisen asioista tuntejakin!
Mutta muahan se ei enää haittaa,koska olen oikeasti huomannut että melkeinpä KAIKKI ihmiset pitävät yllä ystävyyttä vain itsekkäistä tarpeista. On tod.harvinaista löytää ystävä,joka oikeasti välittää ja kuuntelee. Enkä ole mikään kyynikko, olen vaan elämää nähnyt tässä!
Älä ap siis tuhlaa aikaa ja energiaasi ärsyyntymiseen tämän ystäväsi kanssa,jos hän on yksi sellainen joka on aina oikeassa,ja vain häntä pitäisi lohdutella ja kuunnella.
Aikuisena ja äitinä kannattaa opetella olemaan terveesti itsekäs. Etsi sellaisia tuttuja,joilta SINÄKIN SAAT JOTAIN.
kummalla on rankempaa:kaksosten vai yksösen äidillä.
Jos on aito ystävä,niin ymmärtää toista,oli se tilanne mikä tahansa.piste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
enkä nyt tarkoita ap:tä. Kyllä sympatiani on ap:n puolella. Jos ystäviä ollaan, täytyy molemman olla valmiita tsemppaamaan ja kuuntelemaan puolin ja toisin vähättelemättä toisen tuntemuksia. On se kuulkaa aivan eri asia saada nukkua ekat kuukaudet esim. 2x 4h:n pätkää vaikka siinä välissä valvoisikin ja hoitaisi lasta/lapsia sen 2-3 h ja tämän jälkeen TÄYDET yöt kuin, että nukut ensimmäiset 8 kk esim. 1,5-2 h:n pätkissä, kokeilkaa vaikka.
Itselläni lasten ikäero on 2 v, mutta PALJON helpompaa on ollut nyt näiden kahden kanssa kuin sen esikoisen. Miksikö? Esikoinen herätti KOKO ensimmäisen vuoden 1-3 h:n tunnin välein ja kärsi koliikista. Tämä toinen on ollut niin helppo tapaus, vaikka on herättänyt 1-3x yössä (riippuen kaudesta), että ihan meinaa itkettää onnesta. Ei haittaa, vaikka päivällä "vääntää" todella uhmakkaan kanssa, kun toinen on niin helppo. Ja tällä ei ollut tarkoitus kiillottaa omaa kruunua tai vähätellä toisten tuntemuksia. Kaikki on niin subjektiivista, yrittäkää ymmärtää se. Eri asia, jos ap vähättelisi ystävälleen hänen väsymystä, mutta käsittääkseni näin ei ollut. Ystävyys on vastavuoroisuutta, ei kilpailua!
etten ole kenellekään tutulle, ainoastaan äidilleni, siskolleni ja miehelleni valittanut kaksosten vauva-ajan vaikeutta. Jos työkaverit on jotain kysyneet, olen vaan sanonut että onhan se vähän rankkaa, mutta kyllä siitä selviää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä tulee esille miten me äidit arvostelemme toisiamme selän takana.
Surullista.
Ja se kilpailunhalu että aina itse pitää olla se huomion keskipiste;hyvässä tai huonossa.
Ja miten valheellista ystävyyttä on.
Miksette te äidit suoraan puhu ystävilleen mitä ajattelette? En käsitä?
Kasvojen edessä ollaan niin ystäviä, mutta sitten tullaan esim.tänne haukkumaan toisenne...
siis semmosii ihmisii et aina pitää laittaa paremmaks tai pahemmaks.
Ja sillä mitätöidään toisen asia.
Ei kannata välittää.
Yleensä elämässä kaikki on niin suhteellista.
Ei asioita voi aina verrata. Ystäväni lapsi kuoli vähän ennen kun sain omani. Ei ole tarvinnu mutta olisin silti voinu sanoa että kyllä on ollu rankkaa pienen vauvan kanssa(yhden.......) vaikka varmasti rankempaa on menettää vauva kun olla vaan väsynyt.
Eli ei kaikkea voi ja tarvi vertailla.
Ainahan löytyy pahempia kohtaloita. Sano, AP, kaverilles ens kerralla et "mut kyllä niillä kolmosten äideillä vasta rankkaa onkin!!" :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja sitä kykyä puuttuu sekä kaksosten yttä yksösten äideiltä.
Täältä löytyy "kohtalotovereita"! Juuri tämä, että ei aikaa annettavaksi sylissä niin paljon. Kyllä minua harmitti! Jollakulla oli vauvojen ikäero ihan samanlainen kuin itselläni: kaksoset olivat n. 2.5 vuotta kun yksönen syntyi.
Jo sairaalasta alkaen oli kaikki erilaista. Oli ihana köllötellä yksösen kanssa ja vain tutustua. Kaksosten kanssa alkoi heti täysi sirkus...
Samoin olen sanonut kaikille kyselijöille, että hyvin kaikki sujuu. En ole lastenhoidon raskautta valitellut. Onhan minulla loppujen lopuksi kaksi kättä. Ja aina kun kävi rankaksi mietin, että voi niitä joilla on kolmoset.
Kaksosten kanssa hankalin ikä oli kuitenkin tuosta 2.5 vuodesta reiluksi kolmen vanhaksi. Silloin tekivät kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Muistan vain karjuneeni sen minkä keuhkoista lähti, kun lapset testailiviat jos vaikka mitä.
Kaikille kaksosten äideille lähetän halin!
Huomasin omasta lähipiiristäni, että joillakin oli kova tarve jotenkin vähätellä sitä työtä minkä vauvojen kanssa tein. Joskus mietin, että onko se niin kova paikka yksösten äideille, että jollakin onkin kaksi ja tarvitsee sitten tällä tavalla todistella (kertoa kuinka raskasta on), että on hyvä äiti.
Ylipäänsä vertailu on älytöntä. Yhdellä on täysi työ yhden lapsen kanssa, toinen pärjää 10 tenavan kanssa.
että kenellä on rankinta.
Itskin muistan kuinka väsynyt olin esikoisen kanssa ja kuinka "raskasta" oli. Oli niin itkuinen lapsi ja vatsavaivat ja lähti liikkeelle niin aikaisin, perässä piti mennä koko ajan :D
Nyt mulla on 3 lasta, vanhin on 4-vuotias ja hyvin ehdin silti käydä suihkussa, siivota, tehdä ruokaa ja jää jopa aikaa itselleni. Kaikki on kiinni asenteesta ja organisointikyvystä sanon minä.
En ollenkaan halua mitätöidä toisen väsymystä, mutta itse ainakin huomaan näin jälkeenpäin kuinka hölmöihin juttuihin käytin energiaa esikoisen vauva-aikana. Ehkä se on se suuri muutos mikä silloin tapahtuu kun oma vapaus riistetään ja se saa kaiken tuntumaan raskaalta, vaikka vauvasta nauttisikin, eikä mitenkään masentunut olisi.
Tsemppiä kaikille, niin yhden, kuin kymmenenkin äidille! Ja kyllä mun täytyy sanoa, että kaksosten äideille hattua nostan, varsinkin niille, jotka ovat ensimmäisiksi lapsikseen kaksoset saaneet. Ei kaksi hoidu siinä missä yksi.
että ap:n lailla monen muunkin yksösen äidin on vaikea saada ymmärrystä, kun oletus on, että yhden kanssa on väkisinkin helpompaa.
Yritä siinä sitten selittää, että se riittämättömyyden tunne voi olla ihan loputonta yhdenkin kanssa, kun se yksi on sellainen ikityytymätön ympärivuorokautinen parkuja. Ja että yhdenkin tuollaisen kanssa se sirkus alkaa jo sairaalassa, eikä sellaisen kanssa köllötellä missään välissä, vaikka niitä vauvoja onkin vain yksi.
Ei mulla vaan riitä empatiaa toisen vähättelijöille, vaikka olisi kuinka kaksoset.
Minulla on yksi vauva. En tiedä onko hän helppo vai vaikea. Varmaan siltä väliltä. Ekat kolme kuukautta itkeskeli iltaisin paljon, istuin illat sitten keinutuolissa kiikkumassa ja kävellen. Yöt on nukkunut aina aika levottomasti, hyvänä yönä herää sen kolme kertaa. Monesti herää paljon useammin.
No kumminkin. Hän on myös iloinen ja ihana. Tarvitsee paljon huomiota, ei viihdy itsekseen juuri ollenkaan. Kulkee mukana vessassakin usein, koska itkee heti yksin jäädessään.
en siis osaa sanoa onko tyttö helppo lapsi vai vaikea, mutta tiedän olevani aika väsynyt. En ratkiväsynyt, mutta silti aika poikki. Monessa kohdassa olen onnekas (ei allergioita, ei ihovaivoja, suurin unipätkä on aina ollut yöaikana, terve ja iloine lapsi), mutta monessa kohdassa voisi mennä paremminkin. Olisi kiinnostavaa kokeilla jonkun toisen lapsen hoitoa, että tietäisi millaista se on.
Minulla on yksi vauva. En tiedä onko hän helppo vai vaikea. Varmaan siltä väliltä. Ekat kolme kuukautta itkeskeli iltaisin paljon, istuin illat sitten keinutuolissa kiikkumassa ja kävellen. Yöt on nukkunut aina aika levottomasti, hyvänä yönä herää sen kolme kertaa. Monesti herää paljon useammin.
No kumminkin. Hän on myös iloinen ja ihana. Tarvitsee paljon huomiota, ei viihdy itsekseen juuri ollenkaan. Kulkee mukana vessassakin usein, koska itkee heti yksin jäädessään.
en siis osaa sanoa onko tyttö helppo lapsi vai vaikea, mutta tiedän olevani aika väsynyt. En ratkiväsynyt, mutta silti aika poikki. Monessa kohdassa olen onnekas (ei allergioita, ei ihovaivoja, suurin unipätkä on aina ollut yöaikana, terve ja iloine lapsi), mutta monessa kohdassa voisi mennä paremminkin. Olisi kiinnostavaa kokeilla jonkun toisen lapsen hoitoa, että tietäisi millaista se on.
Jaksamista silti sinulle väsymykseen! Kyllä se siitä helpottaa :)
Toisaalta myös epäilen, että ystäväsi on huomannut nyreän asenteesi ja halusi vertailla ja olla sankariäiti. Eivät ihmiset kuitenkaan perusluonnettaan pysty salailemaan.
Vinkkinä elämäsi varrelle: helpommalla pääset, kun et mitään keneltäkään erityisemmin odota ja lopetat turhan kilpailun ja vertailun. Aina löytyy joku, jolla on rankempaa.
P.S. Miksi et käytä lapsesi kanssa turvaportteja tai leikkikehää? Lapsi pysyisi paikoillaan ja sinä voisit tehdä kotitöitä. Olisi turvallisempaa myös lapselle ja sinulla vähemmän stressiä. Ihmiset myös tekevät työstään moninkertaisen, kun eivät käytä järkeään.