Pappi vastaa

kastetaan, mutta isä on ateisiti ja ei pidä kristinuskoa minään, suostuu vaan sukulaisten toiveesta lapsensa kasteeseen?

kastetaan, mutta isä on ateisiti ja ei pidä kristinuskoa minään, suostuu vaan sukulaisten toiveesta lapsensa kasteeseen?

No kirkon pappina olen tietenkin onnellinen lapsen puolesta! Kaste on kuitenkin kirkon näkökulmasta Jumalan lahja lapselle. Lisäksi toivon, että lapsi saa isän toisenlaisesta vakaumuksesta huolimatta tilaisuuden kasvaa kristittynä ja tutustua siihen kirkkoon, jonka jäseneksi hänet on otettu.

mutta joka uskoo Jumalaan ja Jeesukseen kauniilla lapsenuskolla? Onko hän mielestäsi menossa helvettiin? Entä lapsi, jota ei ole kastettu ja joka ei myöskään usko Jumalaan, koska kukaan ei ole kertonut hänelle uskonasioista? Joutuuko hän helvettiin vai onko lapsi johonkin tiettyyn ikään asti Jumalan edessä "viaton"? Jos on, niin missä iässä hän mielestäsi tulee vastuulliseksi synneistään?

mutta joka uskoo Jumalaan ja Jeesukseen kauniilla lapsenuskolla? Onko hän mielestäsi menossa helvettiin? Entä lapsi, jota ei ole kastettu ja joka ei myöskään usko Jumalaan, koska kukaan ei ole kertonut hänelle uskonasioista? Joutuuko hän helvettiin vai onko lapsi johonkin tiettyyn ikään asti Jumalan edessä "viaton"? Jos on, niin missä iässä hän mielestäsi tulee vastuulliseksi synneistään?

Yritän suhtautua kaikkiin ihmisiin samalla tavalla, ihan riippumatta siitä, onko heitä kastettu vai ei! Mutta siitä pelastuksesta: olen ratkaissut omalta kohdalta tähän asti asian niin, että yritän auttaa ihmisiä uskossa Jumalaan, ja kehoittaa kasteelle/kastattamaan lapsensa, koska kirkon uskon mukaan se on tie pelastukseen. Kuitenkin en Jumalan puolesta ota kantaa kenenkään yksittäisein ihmisen pelastumisen tai helvettiin joutumisen puolesta! Se asia ei ole ihmisen kädessä, vaan Jumalan.

Sitten taas ihmisen syntisyydestä: luterilaisen uskon mukaan jokainen ihminen, myös pieni vauva, on perisynnin alainen, ja tarvitsee Kristusta pelastuakseen. Sen takia kastamme pieniä vauvoja. Siinä mielessä jo vastasyntynyt on "vastuullinen" synneistään. Mutta miten käy kastamattoman lapsen, niin vastaus on sama, kuin edellä: ei ole ihmisen asia siitä päättää, vaan Jumalan.

Vanhastaan on ajateltu, että Jumala tekee työtään ihmisessä omalla tavallaan ja omalla ajallaan, joten myös kastamaton, ei-opetusta saanut ihminen voi uskoa lapsenuskolla, ja tulla pelastetuksi. Kuitenkin jokaisella kastetulla on velvollisuus omalla elämällään viedä evankeliumia eteenpäin -eli siis tässä tapauksessa kastattaa lapsensa ja kertoa hänelle uskoasioista.

että milloin ja miten Raamattu on koottu ja onko totta että Raamatusta on poistettu naisten kirjoittamia tekstejä? Toinen kysymys: oletko kreationisti ja ellet ole niin kuinka heihin suhtaudut?

tuo että pieni vastasyntynyt, joka ei ole kyennyt vielä mitään pahaa tekemään, olisi menossa kadotukseen. Hän on kuitenkin Jumalan luoma pieni ihme. Kenelle Jumala siis tämän pienen ihmistaimen on luonut? Saatanalle? Ja eikö Kristuksen lunastustyö koskekaan pieniä ja viattomia?

No niin, tiedän kirkon kannan asiaan ja kysymykseni oli oikeastaan retorinen eikä papin tarvitse vastata. Kunhan kommentoin.

mutta joka uskoo Jumalaan ja Jeesukseen kauniilla lapsenuskolla? Onko hän mielestäsi menossa helvettiin? Entä lapsi, jota ei ole kastettu ja joka ei myöskään usko Jumalaan, koska kukaan ei ole kertonut hänelle uskonasioista? Joutuuko hän helvettiin vai onko lapsi johonkin tiettyyn ikään asti Jumalan edessä "viaton"? Jos on, niin missä iässä hän mielestäsi tulee vastuulliseksi synneistään?

Yritän suhtautua kaikkiin ihmisiin samalla tavalla, ihan riippumatta siitä, onko heitä kastettu vai ei! Mutta siitä pelastuksesta: olen ratkaissut omalta kohdalta tähän asti asian niin, että yritän auttaa ihmisiä uskossa Jumalaan, ja kehoittaa kasteelle/kastattamaan lapsensa, koska kirkon uskon mukaan se on tie pelastukseen. Kuitenkin en Jumalan puolesta ota kantaa kenenkään yksittäisein ihmisen pelastumisen tai helvettiin joutumisen puolesta! Se asia ei ole ihmisen kädessä, vaan Jumalan. Sitten taas ihmisen syntisyydestä: luterilaisen uskon mukaan jokainen ihminen, myös pieni vauva, on perisynnin alainen, ja tarvitsee Kristusta pelastuakseen. Sen takia kastamme pieniä vauvoja. Siinä mielessä jo vastasyntynyt on "vastuullinen" synneistään. Mutta miten käy kastamattoman lapsen, niin vastaus on sama, kuin edellä: ei ole ihmisen asia siitä päättää, vaan Jumalan. Vanhastaan on ajateltu, että Jumala tekee työtään ihmisessä omalla tavallaan ja omalla ajallaan, joten myös kastamaton, ei-opetusta saanut ihminen voi uskoa lapsenuskolla, ja tulla pelastetuksi. Kuitenkin jokaisella kastetulla on velvollisuus omalla elämällään viedä evankeliumia eteenpäin -eli siis tässä tapauksessa kastattaa lapsensa ja kertoa hänelle uskoasioista.

Tuntuuko koskaan kurjalta tai turhauttavalta kastaa, vihkiä tai haudata ihmisiä, jotka selvästi ovat aika kaukana uskosta, elleivät kokonaan vieraantuneita. Siis näitä ihmisiä, jotka käyvät kirkossa ainoastaan häissä ja hautajaisissa ja ovat edellisen kerran kuulleet jumalan sanaa rippikoulussa? Tekeekö koskaan mieli ravistella ihmisiä hereille?

että milloin ja miten Raamattu on koottu ja onko totta että Raamatusta on poistettu naisten kirjoittamia tekstejä? Toinen kysymys: oletko kreationisti ja ellet ole niin kuinka heihin suhtaudut?

En kyllä kovin montaa ihmistä tiedä, jotka uskoisivat Raamatun pudonneen taivaasta :). Mutta aika monta sellaista kyllä, jotka pitävät Raamattua erehtymättömänä ja sanasta sanaan Jumalan sanana. Kerron kyllä esim. rippikoululaisille, miten ja milloin Raamattu on syntynyt (eli yli tuhannen vuoden kuluessa, Raamatun kaanon vahvistettu lopullisesti 300-luvulla). Pitkän prosessin aikana on luonnollisestikin käyty kovaa keskustelua siitä, mitkä kirjat kuuluvat Raamattuun ja mitkä eivät. Harvan kirjan kirjoittajaa varmaksi tiedetään, mutta suurin osa on nimetty jonkun henkilön nimeen. Raamatun kaanonin ulkopuolelle on jäänyt sellaisia kirjoja, jotka on nimetty naisen mukaan. Apokryfikirjoissakin näitä on.

En ole kreationisti. En myöskään tunne ketään kreationistia henkilökohtaisesti. Miten suhtaudun? No, samalla tavalla kuin muihinkin fundamentalisteihin, eli en oikein hyvin ymmärrä.

tuo että pieni vastasyntynyt, joka ei ole kyennyt vielä mitään pahaa tekemään, olisi menossa kadotukseen. Hän on kuitenkin Jumalan luoma pieni ihme. Kenelle Jumala siis tämän pienen ihmistaimen on luonut? Saatanalle? Ja eikö Kristuksen lunastustyö koskekaan pieniä ja viattomia?

No niin, tiedän kirkon kannan asiaan ja kysymykseni oli oikeastaan retorinen eikä papin tarvitse vastata. Kunhan kommentoin.

On surullista, että kirkko rajoittaa Jumalan pelastustyötä määräämällä, että vain ihmisen suorittaman "tempun" (kasteen) kautta voi pelastua. Eikö pelastus olekaan enää Jumalan teko, jonka Jumala on kaikkivoipa tekemään missä vain ja kenelle vain?

Minun armokäsitykseni mukaan Jumalan armo on voimassa aina ja kaikkialla, ja kuka tahansa saa vastaanottaa sen kääntymällä Jumalan puoleen vaikka uskon rippeilläkin.

Ja eikös itse Jeesus sanonut, että lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta. Jos lapsi ei kelpaa Jumalalle sellaisena kuin on, niin sitten ei kukaan.

tuo että pieni vastasyntynyt, joka ei ole kyennyt vielä mitään pahaa tekemään, olisi menossa kadotukseen. Hän on kuitenkin Jumalan luoma pieni ihme. Kenelle Jumala siis tämän pienen ihmistaimen on luonut? Saatanalle? Ja eikö Kristuksen lunastustyö koskekaan pieniä ja viattomia?

No niin, tiedän kirkon kannan asiaan ja kysymykseni oli oikeastaan retorinen eikä papin tarvitse vastata. Kunhan kommentoin.

On surullista, että kirkko rajoittaa Jumalan pelastustyötä määräämällä, että vain ihmisen suorittaman "tempun" (kasteen) kautta voi pelastua. Eikö pelastus olekaan enää Jumalan teko, jonka Jumala on kaikkivoipa tekemään missä vain ja kenelle vain?

Minun armokäsitykseni mukaan Jumalan armo on voimassa aina ja kaikkialla, ja kuka tahansa saa vastaanottaa sen kääntymällä Jumalan puoleen vaikka uskon rippeilläkin.

Ja eikös itse Jeesus sanonut, että lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta. Jos lapsi ei kelpaa Jumalalle sellaisena kuin on, niin sitten ei kukaan.

Tässä kasteasiassa on varmastikin ongelmana se, että toisaalta Raamatussa monessa kohdassa sanotaan että usko pitää tunnustaa seurakunnan edessä ennen kuin se on minkään väärti. Eli tavallaan seurakunta on uudenkin testamentin mukaan tarpeellinen pelastukseen, mutta toisaalta Jeesus sanoi myös että lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta. Näitä on varmaan tosi vaikea sovittaa yhteen.

muka voi älytä katua syntejään kun se kastetaan? Ja miten se siinä muka tunnustaa uskonsa?

Minun armokäsitykseni mukaan Jumalan armo on voimassa aina ja kaikkialla, ja kuka tahansa saa vastaanottaa sen kääntymällä Jumalan puoleen vaikka uskon rippeilläkin.

Ja eikös itse Jeesus sanonut, että lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta. Jos lapsi ei kelpaa Jumalalle sellaisena kuin on, niin sitten ei kukaan.

Olet täsmällään oikeassa, juuri näin on! Jumalan armo koskee jokaista ihmistä. Se on Jumalan lahjaa, jonka hän antaa jokaiselle ilmaiseksi. Sen vastaanottamiseen ei tarvita mitään ihmisen omaa ansiota.

Mutta sitten:

Kirkko uskoo, että sillä on annettu sana ja sakramentit (=kaste ja ehtoollinen) Jumalan armon välittämisen välineiksi. Puhutaan ns. armonvälineistä. Näiden avulla kirkko välittää eteenpäin Jumalan rakkautta ja armoa. Muita välineitä kirkolla ei siihen ole.

Tämä taas _ei_ tarkoita, etteikö Jumala voisi välittää armoaan ja rakkauttaan lukemattomilla muillakin tavoilla, tai etteikö hän voisi pelastaa ja armahtaa ihmisiä missä ja koska ikinä haluaa! Ei kirkko voi rajoittaa ja määritellä Jumalan työtä.

Mutta koska me kristittyinä elämme sen Jumalan ilmoituksen varassa, joka meillä on, meidän tehtävämme on kastaa lapsia. Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa myös luterilaisesta synnin määritelmästä: Synti ei ole vain pahat teot (joita vastasyntynyt ei kykene tekemään), vaan myös ihmiskunnassa oleva taipumus ja mahdollisuus pahaan, joka koskee myös pieniä lapsia. Siksi synnin ja kasteen suhteen voi ajatella vanhempana vaikka niin, että kun haluaa suojella lastaan kaikelta mahdolliselta pahalta, voi häntä suojella myös hänen sisällään olevalta taipumukselta tuomalla hänet kasteelle.

Pappi2

synnit toisessa ja kolmannessa polvessa. Eli jos ukki pahalinen on mennyt tekemään jotain pahaa niin se kopsahtaa mun nilkkaan?

muka voi älytä katua syntejään kun se kastetaan? Ja miten se siinä muka tunnustaa uskonsa?

Kaste on täysin Jumalan työ, joten ei pieni lapsi voikaan katua. Uskon tunnustavat vanhemmat ja kummit, ja lupaavat opettaa lasta tuntemaan tämän uskon. Lapsi itse tunnustaa sitten uskonsa konfirmaatiossa.

Pappi2

Tässä kasteasiassa on varmastikin ongelmana se, että toisaalta Raamatussa monessa kohdassa sanotaan että usko pitää tunnustaa seurakunnan edessä ennen kuin se on minkään väärti. Eli tavallaan seurakunta on uudenkin testamentin mukaan tarpeellinen pelastukseen, mutta toisaalta Jeesus sanoi myös että lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta. Näitä on varmaan tosi vaikea sovittaa yhteen.

Siksi eri kirkkokunnat opettavat kasteen ja uskon suhteesta eri tavoin, lähinnä sen suhteen, kumpi tulee ensin: kaste vai henkilökohtainen uskon tunnustaminen. Luterilaisuuden sisälläkin on tässä suhteessa eri painotuksia. Luterilaisen kirkon pappina perustan tietysti vastaukseni tässä luterilaiseen kastekäsitykseen.

Pappi2

Miksi kirkko korostaa kastetta enemmän kuin uskoa? Raamattuhan puhuu jatkuvasti, että joka uskoo, se pelastuu. Kasteesta puhutaan huomattavasti vähemmän.



Toki kaste kuuluu pakettiin, mutta eikö kirkon pitäisi muistuttaa nimenomaan tuosta uskopuolesta? Sellaisia ihmisiähän on pilvin pimein, jotka on kastettu hamassa lapsuudessa mutta jotka viittaavat kintaalla uskolle ja Jumalalle.

Seurakuntayhteys on tärkeä uskon säilymisen kannalta.



Usko taas on Jumalan lahja, jonka hän on lahjoittanut kaikille ihmisille. Kaikki ihmiset syntyvät valmiiksi pelastettuina ja lunastettuina. Myöhemmin ihminen sitten voi omien tekojensa kautta menettää tämän lahjaksi saamansa lapsen uskon.



jeesus todellakin asetti uskon esikuvaksi pienen uskon, sanoi että pelastuakseen pitää uskoa kuin pieni lapsi.



NÄin minä asian ymmärrän.

Kaste on täysin Jumalan työ, joten ei pieni lapsi voikaan katua. Uskon tunnustavat vanhemmat ja kummit, ja lupaavat opettaa lasta tuntemaan tämän uskon. Lapsi itse tunnustaa sitten uskonsa konfirmaatiossa.

Pappi2

Eikö silloin olisi fiksumpaa odottaa konfirmaatioon asti? Tuo vauvakaste tuntuu ihan naurettavalta, jos siis uskomme siihen että Jumala on rakastava ja armollinen eikä heitä lasta helvettiin jos hän on jäänyt kastamatta.

minä haluaisin tietää "virallisen" kannan siitä, pääsevätkö taivaaseen ne, jotka eivät ole ikinä kuulleetkaan Jumalasta ja Jeesuksesta, synneistä ja anteeksiannosta, armosta, pelastuksesta, helvetistä, taivaasta.. Esimerkiksi jossain sademetsän syvyyksissä asuvat alkuperäisheimot, jotka eivät ole olleet yhteydessä sivistykseen ikinä. Tällaisiakin käsittääkseni vielä nykypäivänä on..

Valitan paluun viivästymistä. Olen siis ketjun aloittanut pappi. Tervehdys myös toiselle papille, joka jatkoi vastaamista :)



Kestää hetken, kun yritän selvittää, mihin on jo vastattu ja mihin pitäisi vastata vielä. Selvyyden vuoksi en ehkä lähde vastaamaan jo vastattuihin kysymyksiin, ellei sitä pyydetä. Silloin kerron oman näkökantani, erosi se sitten toisen papin vastauksista joiltain osin tai ei. Ihan yleisesti vielä huomautan, että jos selitän jonkin asian epäselvästi tai käytän vaikeita termejä, siitä saa huomauttaa.



****



Aloitan tuosta kärsimyksen ongelmasta. Eli filosofi Epikuroksen kuuluisasta pohdinnasta siitä, miten kaikkivoipa ja hyvä jumala voisi sallia kärsimyksen.



Vastaukseen vaikuttaa erittäin paljon se, kuka kysymyksen kysyy ja missä tilanteessa. Epikuroksen kysymänä kysymys saa erilaisen sisällön kuin nykypäivän ateistifilosofin kysymänä. Samoin kysymys on erilainen jos se on osa teologien keskinäistä pohdintaa - ja hyvin erilainen, jos se esitetään keskellä surua ja menetyksen tuskaa. Esimerkiksi viime mainitussa kysymys on ennen kaikkea kokemuksellinen, eikä siinä ole mahdollisuutta käsitellä asiaa filosofisesti. Epikuroksella puolestaan kysymyksen tavoitteena ei ollut jumalien kieltäminen, kuten tämän päivän ateistilla.



Kysymykseen voidaan siis lähteä vastaamaan hyvin erilaisista näkökulmista. Koska tämä on vauva-palsta, lähden tällä kertaa liikkeelle kasvatuksellisesta näkökulmasta. Ja silloin on huomattava, että vastaus on yksi lähestymiskulma monista, eikä pyrikään kattamaan muita. Mutta asiaan.



Oletetaan äiti ja kaksi ala-asteikäistä lasta, joilla on yhteinen huone (siis lapsilla). Äiti voisi joka ilta siivota lastensa huoneen, kerätä kaikki lelut itse ja laittaa vaatteet paikoilleen. Hän rakastaa lapsiaan ja hänellä olisi valta tehdä näin. Tämä kuitenkin kasvattaisi lapsia välinpitämättömyyteen toisia ja itseä kohtaan, samoin kuin siihen, ettei omista sotkuista oteta vastuuta. Niinpä äiti osoittaa rakkauttaan paremmin, jos hän ohjeistaa ja käskee lapsensa siivoamaan ja kestää senkin, etteivät he aina muista, halua tai jaksa - ja kompastelevat sitten aamuhämärässä leluihinsa ja etsivät vaatteitaan kunnes oppivat laittamaan ne paikoilleen. Toki äiti auttaa tarvittaessa, mutta ei tee asioita lastensa puolesta. Se on tuskallisempi tie, mutta todennäköisemmin johtaa siihen, että lapset oppivat pikkuhiljaa siivoamaan jälkensä, auttamaan toisiaan ja vastaamaan omista sotkuistaan. Toki lapsi voi kasvaa myös tässä tapauksessa vastuuttomaksi omien ja toisten asioiden sotkijaksi, ja välinpitämättömäksi äitiään kohtaan. Mutta siitä hän voi syyttää vain itseään.