SUURperhekuumeilijoiden tammikuu 2009 :)
Oikein hyvää uutta vuotta kaikille! Tästä se alkaa, meidän tämän vuoden ensimmäinen pino! :)
Mun vauvakuume yltyi eilen ihan hurjasti kun näin kaupassa jopa kaksi tuttua isoine masuineen. Kateushan siinä iski! ;) Ja arvatkaas, menkatkin alkoivat heti uuden vuoden "kunniaksi"! Ensimmäiset piiiiiitkään aikaan. Nythän kaikki ois taas mahdollista! ;)
Lisää paremmalla ajalla. Nyt pienet nukkumaan ja illaksi pulkkamäkeen koko pesueella!
Omppis kera viiden lapsen ja unelman :)
Kommentit (133)
Tyyliin:
Nimimerkki ja ikä
Lasten iät,mones haaveissa
Yritys alkaa/alkanut
Ottaako ehdotus tuulta purjeisiin?=)
Eli siis täällä kirjoittelee yläsavolainen maatilan emäntä kera viiden lapsen (6v, 5v, 2x3v, 1v) ja isännän sekä liudan eläimiä. Kuutosta kuumeillaan isännän kanssa yhdessä saa tulla jos on tullakseen meiningillä, mutta eivätpä ole vielä menkatkaan viitosen jäljiltä alkaneet kun pikkumies niin tiuhaan vielä öisinkin tissittelee. Ikää minulla on 28v ja harrastuksista on tullut ammatti, eli pienimuotoisesti suomenhevosia kasvatamme ja tilallamme on niin laumanvartijaa kuin paimenkoiraakin. :)
Olipas kiva ilta pulkkamäessä. Tehtiin nuotiokin ja istuskeltiin kauan aikaa. Pakkasta on huikeat 18 astetta! Se on paljon kun muuten on ollut niin lauhaa! Mutta tämmöistähän sen pitäis talvella ollakin!
Esittelypino ois oikein mukava juttu! Pitäskö tehdä siitä ihan erillinen pino? Niin se löytyis aina kun ei muista jonkun ikää tai lapsilukumäärää, sukupuolia tms..? Aloittakoon kuka kerkiää :) Täällä nyt lasten saunotukset ohjelmassa, joten en nyt ehdi.. :)
O
Naurahdin miehelle juuri että kyllä sellainen kevät vauva olisi kiva vielä saada,saadaan sitten yksi oksentelija lisää joukkoon=)
No leikki leikkinä,eipä ole kiva tauti!
Tällähetken on tuo 1v9kk sen kourissa,illan ja yön oksenteli.Nyt jäljellä kova väsymys.Kuka seuraavana?
Meillä oli alkuvuodesta -08 4 kierrosta vatsatautia ja se oli jo ihan epätoivoista!
Oikeastaan tämä vatsatauti mahtui vielä vuoden 08 puolelle,kun 7v aloitti oksentamisen 30.12.Joten vuoden 2008 vatsatauti saldo mahtavat 5 vatsatauti rupeamaa....huh huh!
Kunhan vauva ei sairastu!
...Ja meille kuumeileville niitä VAUVOJA tuokoon ken niitä halajaa...nyt tai myöhemmin!
Aah, Omppis - onnittelut menkoista, tuosta se yritys voi sitten alkaa.. saako teille heti tulla jos on tullakseen, vai oliko sulla jokin aika suunnitteilla, seur vuosi ehkä? Luinhan sen tuolta esittelypinosta joskus aiemmin, mutten nyt muista tähän hetkeen..
Hassulle tuntuu tämä haaveilu viidennestä, mies on ihan huuli pyöreänä, kun olen kertonut mitä haaveilen. No, menkathan ei ole alkaneet vielä, joten ei liene vielä mahdollistakaan raskautua. Mutta aika hassua, että sitten kun pöllytellään lakanoita, ei hänellä tule mieleenkään (luulen niin) että ehkäisyähän voisi käyttää, ellei halua 5.ttä lasta. Ja minä kyllä aion jättää sen hänen huolekseen. Ainakin tällä hetkellä näin ajattelen. Ajattelen kyllä että se on sanaton sopimus sitten, jos ehkäisystä ei tule puhetta, että se yksi on vielä tervetullut.
Kylläpä on kiva olotila, olen saanut tänään suksittua 20 km tuossa lähijärven jäällä. Parissa erässä, kummallakin kerralla olen saanut toisen tytöistä seurakseni, vauhti vaan on ollut lasten kanssa niin verkkainen, että on pitänyt sen jälkeen ottaa omakierros päälle, että veri rupee kiertämään kropassa.
Nyt täytyy lähteä laittamaan ruokaa, ajateltiin vielä syödä jouluateria, mies oli kaupasta tuonu sellasia sorttimentteja että jouluruoka saadaan niistä aikaiseksi.
Leanna, pohdiskelit tuolla aiemmin, että voiko 36 vuotiaana saada (?) vielä lapsia. No, minä sain tämän kuopuksen kun juuri täytin 38! ja vielä vain haaveilen... voi että, saisinpa niin etten vielä olisi täyttänyt 40!!!!! Apua, tylsää tämä aikaa vastaan juoksu tässä lastenhankinnassa!
Onneksi näitä nyt on tämän verran, jos enempää ei saada.
Tälläisiä pohdiskelen täällä yksinäni..
täytyy tuonne esittelypuolelle joskus puristaa esittelyntynkää...
kuulumisiin,
sinuvix4
Toivottavasti tuo vatsatauti hellittää pian - ja jää vuoden ainoaksi!!!!
Nuo on niin kurjia tauteja, ja varsinkin jos pienin sairastuu. Pakolla juottaminen kun on niin hankalaa, ja saa pelätä sitä kuivumista. Mutta pikaista paranemista teille!
Ulkona oltiin koko porukan voimin taas se kolmetuntinen - tai lapset olivat, minulla tuo aika kului eläimet hoidellessa. Kyllä tuossa rehua repiessäni ja hevosia kuljetellessani mietin kahteen kertaan, että haluanko oikeasti tuota ison mahan kanssa tehdä, mutta on se järki joka taas taitaa tunteille hävitä! B-)
Tuon viitosen odotus oli minulle fyysisesti todella helppo enkä oikeastaan raskaana tiennytkään olevani, ratsastamaankin pystyin reilusti yli kolmenkymmenen viikon rajapyykin. Samoin nuo tilan työt luonnistuivat ihan loppuun saakka, ja siinä sitä kuntoutui nopsaan kun taikon varteen tarttui kotiuduttuaan. Pieni peikko mielessä asustaa, että mitä jos tulisi toiset kaksoset, mutta uskallan luottaa kuitenkin siihen, että ei moinen onni potkaise toista kertaa. Kaksosraskaudessa kun ei ole puhettakaan siitä, että itse pystyisi muuta kuin kevyimmät hommat tekemään lasten- ja kodinhoidon lisäksi.
Pienimmälle napsahti vuosi mittariin eikä menkoista edelleenkään ole havaintoja. Eikä ole kyllä havaintoja siitäkään, koska yövieroitusta ruvetaan tekemään, toistaiseksi saa mennä omalla painollaan. Tuo kun ei kestä vielä muuta maitoa kuin tuon tissimaidon. Eiköhän tässä ollut tarinaa muidenkin edestä, aurinkoista päivää muillekin suurperheellisille ja parantumisia sairastaville!
Täältä vauvakuumepalstalta tuntuu jälleen kaikki tutut nimimerkit jo löytyvän. Milloinhan sitä itse tänne eksyy noin aktiivisemmin kun vielä seiskaa odotellaan ja nyt jo puhun ja haaveilen siitä kasista.
Tuohon ikäkeskusteluun on nyt pakko kantaa oma korteni kekoon. Kovin olette vielä "nuoria" te haaveilijat ja kuumeilijat. Mä sain nelosen kun olin 37v. Viitonen syntyi kun olin täyttänyt 39v ja kuutosta jo odottelin kun 40v tuli täyteen. Nyt seiska syntyy muutaman viikon sisällä ja keväällä tulee siis täyteen 42v. Ja vielä mä vaan jaksan haaveilla siitä kasista. Ikää on sen verran, että jos sen kasin joskus haluaisi niin kauaa ei voi aikailla ja mä haaveilenkin, että 2010 vielä sais yksi syntyä. Olen isännällekin jo haaveistani puhunut, mutta eipä vielä ole omaa mielipidettä asiaan kertonut. Olis nimittäin eräänlainen saavutus sekin, että jos 2010 vielä yksi vauva syntyisi niin silloin olisin saanut lapsia neljällä eri vuosikymmenellä ja se taitaa tosiaan olla yhdelle ihmiselle ihan tarpeeksi jos ei jopa liikaa. Meillä toiseksi vanhin neitokainen naureskelee, että hänelle on ihan sama kuinka monta lasta teen, mutta sen verran kuulemma haluaisi olla vahingoniloinen ja sanoo, että jos vielä yhtä yritämme niin sydämestään toivoo, että saisimme kaksoset. Olisi kuulemma ahneelle sopiva loppu...
Haaveilkaa siis rauhassa ja muistakaa, että ikä ei ole este ja jokainen meistä lienee just sen ikäinen millaiseksi itsensä tuntee. Mulla raskaudet ovat menneet hyvin enkä edelleenkään koe itseäni liian vanhaksi. Meille myös raskautuminen on ollut helppoa ja lääkäreiden mukaan olemmekin keskimääräistä hedelmällisempiä, hyvä niin.
Palailen toivottavasti joukkoonne kuumeilemaan jossain vaiheessa, odotellaan nyt ensin tämä loppuun ja annetaan vauvan ainakin hetki olla vauva ennekuin päätöksiä lopullisesti tehdään.
-Vaahtis ja poitsukka rv 33+5
Onpa sulla raskaus jo pitkällä!!!Voimia loppumetreille,paljon!
Juu-eihän tässä vanhoja olla.Kovasti vaan pohdiskelen asioita ylipäätään=)
Ja hauska lukea että Vaahtis myös jo raskausaikana kuumeilee kasista,niinkuin minä!!Täällä kävin odotusaikana jo kuokkimassa=)
Eipä tässä muuta asiaa.Vatsatauti lienee selätetty ja tänään upeassa pakkas säässä ulkoiltu ja luisteltu!
Ihana oli kirjoitustasi lukea! Todella luo fiilistä, että vielä me ennätetään... vaikka mistä sen tietää onnistuuko vielä saamaan lapsia.
Miten Vaahtis sinä olet imettänyt lapsiasi, sanotaan vaikka tuosta nelosesta eteenpäin? Olet aika nopeasti raskautunut uudelleen, mulla ainakin tuo imetys on toiminut (turhankin) tehokkaasti ehkäisevästi.
Tuo on tasan totta mitä kirjoitit että jokainen on sen ikäinen kuin miksi itsensä tuntee.. Eli -. ei muuta kuin tuulta päin:)
Lykkyä sinulle loppuraskauteesi, palkinto häämöttää jo!
sinuvix4
Vastasin imetyksestä oiekin tosi pitkän viestin, mut tää kone sekoilee niin paljon, että se viesti katos johonkin. Koitan huomenissa vaikka saada uudelleen tekstiä aikaan.
Esittelin itseni tuolla esittelypinossa. En tiedä, sovinko teidän listalle, kun näyttää siltä, että muilla on jo paljon enemmän lapsia. Minä vasta neljännestä kuumeilen... joskin toiveissa on vielä noin tuplasti enemmän.. eli siis suurperheestähän minäkin olen ikäni unelmoinut!
Lueskelin tuota neloskuumeilijoiden ketjua, mutta jotenkin tuntui, että siellä on porukka jo ennestään tuttua toisilleen. Mieluummin siis tänne tulisin...
Tuossa oli puhetta iästä ja vauvojen saamisesta. Tuntui niin mukavalle ja lohdulliselle lukea, että ei se välttämättä niin iästä ole kiinni se vauvojen saaminen, että kaikki pitäisi olla tehtynä alle 40 vuoden!
Itse olen siis 32v. Meillä on ollut nyt jo 3vuotta taukoa lasten teossa. Tuo viimeisin oli niin vaativa (joskin ihanaakin ihanampi!) vauva ja toisetkin vasta aika pieniä silloin, niin aika raskasta aikaa oli. Nyt on jo paljon helpompaa. Vanhimmasta on jo tosi paljon apua monessa asiassa, eikä enää itse ole ns. riehumis iässä. Keskimmäinenkin on jo päässyt villeimmän leikki-iän yli. Ja KAIKKI lapset tykkäävät kovasti vauvoista ja kyselevät usein mahdollisesta pikkusisaruksesta ja ihailevat useampi lapsisia perheitä.
Ajatuksena on nyt, että tulisi n. 5 vuoden ikäero seuraavaan. Jotenkin tuntuisi se sopivalle. Ja sitten olisi vielä toiveissa jossain vaiheessa pari lisää, ehkä sitten taas pienemmin ikäeroin. Jos ajattelee, että n. 10 vuotta olisi tässä vielä ns. aikaa tehdä lapsia, niin kyllähän siihen ainakin ne kolme lisää mahtuisi!
No, ensiksi pitäisi saada mies lämpenemään ajatukselle. Ehkäpä ensitalvena jo voisi olla aika uudelle vauvalle!
Onnea Vaahtikselle loppumetreille! Pian taas nuuskuttelet vauvantuoksua! ja palaat sitten meidän haaveilijoiden ja kuumeilijoiden pinoomme, eikö niin? :) Mites sun aiemmat lapset, ovatko tyttöjä vaiko poikia?
hannaleena76 sovit joukkoomme vallan mainiosti! Eikös se niin ollut, että nelosen kuumeilijat jo ovat suurperheellisiä? :)
sinuvi kyseli joko meille ois uusi vauva tervetullut nyt kun menkatkin alkoivat... Ei ihan vielä. Isukki vaatii pehmittelyä.. Ja minäkin ajattelin viettää kesän jona en ole raskaana tai imetä. ;) Mutta kenties jo syksyllä voisin alkaa odottaa! Toiveissa ois kuudes kullanmuru vuodelle 2010. Jos siis isukki suopuu ja kaikki menee hyvin. Lapsetkin haluaisivat vielä yhden vauvan perheeseemme. Siitä oli ihan vasta puhetta. Kaikki vaan toivoisivat seuraavaksi poikavauvaa (kolme nuorinta kun ovat tyttöjä) mutta minun haaveeni on edelleen vaaleanpunainen... Nämä prinsessat ovat niin suloisia! Vaikka eipä pojissakaan vikaa ole. Pienin kummipoikamme kastettiin viime lauantaina ja hänkin on vallan suloinen ja ihana pakkaus!! Siitä vaan on kymmenen vuotta kun olen viimeksi hoitanut poikavauvoja! Silloin tosin kaksinkappalein! ;)
Oliko niin, että myös TouhuToukan perheessä on kaksoset? Myös minulla on kaikissa raskauksissa ollut eka ultrassa se jännittävä olo, että mitä jos vauvoja taas olisi kaksi! Kun aloin kaksospoikiamme odottaa, olin reilu parikymppinen enkä silloin tiennyt juuri mistään riskeistäkään esikoisia kun odotin. Jos nyt alkaisin odottaa kaksosia olisin varmasti huolesta soikeana koko ajan!
Meillä satelee ihanasti lunta. Pikkutytöt nukkuvat ulkona päiväuniaan ja on päivän rauhallisin hetki. Nautin. Ja kohta nautin taas vilskeestä! :))
Kirjoittelemisiin!!
:)
Hannaleenalle tervetuloa, hyvin mahdut joukkoon. :)
Omppis juu, meillä kolmonen ja nelonen ovat kaksoset, täysin yllättävät sellaiset. Viitosta odottaessani "tiesin" alusta saakka siellä vain yhden vauvan olevan. Pikkuisen se kuitenkin jännittää, että jos tulisi toisen tuplat, koska jo näiden viiden pienen hoitaminen on oma hommasna kuten myös kodin, mutta myös tämä työ on ruumiillisesti raskasta ja iso osa työstä on ratsastamista, niin kuinka sitten pärjättäisiin...
Ihan on silmät ristissä jo tähän aikaan illasta, joten taidan köllähtää viitosen viereen tuonne! Ai niin, joku jutteli imetyksestä ja sen ehkäisevästä vaikutuksesta... Meillä ainakin imetys toimii ehkäisynä, edelleenkään ei menkkoja ole näkynyt, ei kuulunut ja pojalla on yli vuoden ikää. Tosin, imetysvälitkään eivät yli kolmea tuntia ole missään vaiheessa vuorokautta...
Touhis
Hei vaan kaikille...
Ollaan ns.uusioperhe ja meillä on jo ennestään 4 lasta....3 minulla ja 1 miehelläni....kaikki poikia :D
Nyt kesällä vietetään häitä ja molemmat ollaan jo avoimesti keskusteltu yhteisestä vauvasta....
Minulla kakkonen ja kolmonen kaksosia, 4v.....hieman arveluttaa se kaksosmahdollisuus, mutta se kait on pieni riski...ja en kyllä näitäkään kaksosia vaihtaisi mistään hinnasta :) ovat aivan ihania pakkauksia...joskin poikalauman meno yltyy välillä melko vauhdikkaaksi.
Vaaleanpunaistahan tässä avoimesti toivon....pikkuprinsessa olisi ihana lisä meidän porukkaann....tosin kliseemäisesti (:D ) totean kuitenkin pitkällisen pohdinnan jälkeen, että loppujenlopuksi tiedän että olisin yhtä onnellinen ja kiitollinen pikkuprinssistäkin :)
Ja kyllä olen valmiiksi mietiskellytkin että joskos sitten vielä pikkukakkonenkin sen 5:nnen jälkeen :D
Monet ihmettelee että miten sitä oikein jaksaa ja ehtii, mutta tämähän on vain elämää...ja järjestelykysymyksiä...ja valintoja....
enkä kyllä vaihtaisi tätä elämää mihinkään
Myöhäiset iltaterveiset kaikille suurperheellisille ja siitä haaveileville :)
Kiva kun porukka kasvaa! :)
Itse olen tänään tuntenut lievää masista... Joinakin päivinä tuntee itsensä NIIN huonoksi äitiksi.. :( Toisiksi pienimmälleni suutuin ennen päiväuniaikaa kun känkkäröi väsyksissään. Tiuskin ja pauhasin... Nyt poloiset nukkuvat ja minä morkkistelen.. Että pitikin sillä lailla möykätä..! :( Kuten KaksosVeet totesi, tämähän on vain elämää ja järjestelykysymyksiä ja valintoja. Minä olen valinnut lapset tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi. Enhän minä niille sais huutaa ja tehdä pahaa mieltä!! Tämmöisinä hetkinä tuntuu, että ansaitsenko etes enempää lapsia.. :( Mutta kyllä täältä taas noustaan. Ja onneksi suurimman osan aikaa olen hyvä äiti. Ja virheistään voi ottaa oppia...
Huomenna alkaa taas isommilla lapsilla koulu. Se tietää aikaisempia aamuja ja läksynkyselyjä. Toisaalta jo kivakin kun arki palaa. Ja pianhan se jo hiihtolomakin on! :)
Miten teillä sinuvi, puhuit jääväsi äippäloman jälkeen hoitovapaalle, pärjäättekö taloudellisesti ihan hyvin vaikket töissä olekaan? Nuo tuet on kyllä kismittävän pieniä. Me pärjättiin mukavasti kun olin äitiyslomalla, mutta nyt kun kotihoidontuki alkaa, mun tulot putoavat aika paljon... Jostain on tingittävä. Monet on kyselleetkin töihin menostani, mutta olen vain sanonut etten mene vielä enkä tiedä milloin menen. Haaveissa (salaa) kun ois jatkaa vielä uudella äippälomalla ja hoitovapaalla. :))
Mukavaa loppiaisen jatkoa kaikille!!
Omppis ja viisikko
Pääsiskö mukaan....
Varovasti kurkkaan tänne ja ainakin joku tuttu nimikin näytti olevan.... Vauvakuume kovasti nostaa päätään... neljännen lapsen sain lokakuussa (tänään tasan 3kk) ja miehen mielestä oon ihan hullu kun haaveilen viidennestä. Tämä tavallaan tulikin ihan "puskista", minulle on tehty 4 sektiota ja olin ihan varma että lääkäri kieltää enää raskautumasta; sterilisaatiota ehdottivat ennen 4. leikkaamista, mutta en sitä halunnut kun tuntui jotenkin niin lopulliselta... ja kun siis 4. leikattiin, sanoi lääkäri että kohtu näyttää kyllä sille että kestää vielä viidennenkin. Ajattelen että ehkä sillä on joku merkitys että en sitä sterilisaatiota teettänyt vielä. Viidennen jälkeen se olisi varmaa.
Mutta mies ei oikein ole lämmennyt ajatukselle joten täytyy pehmitellä...sitä paitsi imetän vielä täysillä, öisinkin 3 kertaa eikä kuukautiset ole alkaneet joten en usko asian ihan lähiaikoina siltäkään osin olevan ajankohtainen. Käyn laittamassa jossain vaiheessa tiedot tuonne esittelypinoon, mutta meillä siis lapset poika -98, tyttö -01, poika -03 ja poika -08. Minä täytän tänä vuonna jo 38 ja mies 2 vuotta vanhempi....
Mutta nyt täytyy mennä, takassa tulet joten täytyy mennä puita lisäämään.
tanni
Aikasemminki olen käyny näitä suurperhekuumeilijoiden juttuja lukemassa, ja nyt ku varsinaisesti tunnustin jo itselleni, että kyllä - vauvakuume se taas kalvaa, niin ajattelin että olis kiva jakaa tätä "hulluutta" samanhenkisten kanssa ;o)
Eli viidennestä (ja viimeisestä????) haaveilen. Kovasti. Mulla on kyllä hyvä lääke tähän VAUVAkuumeeseen, ku kuopus on vasta 8kk, eli mulla on vauva, mutta haave siitä seuraavasta...huoh. Miehelle olen tehnyt haaveni tiettäväksi, hän vielä harkittee... Ei sanonu heti ei, mutta ei myöskää ihan heti luvannu. Tosin tuumas täs yks päivä, että "voishan se olla aiva ihanaa"... -tämä olkoon mun oljenkorteni tällä erää :o)
Minipillerit käytössä, ku kuopus vielä tissillä. Sanoinki miehelle, et pitkään en näitä hormoneja popsi, että ku imetys loppuu ja olis aika vaikka vaihtaa normi pilsuihin, ni sit on miehen käsissä - meneekö sterilisaatioon vai tuleeko meille mahdollisuus pienokaiseen.
Viimeiseksi se mahdollinen viides sit varmaan sais jäädä, mulla ku on takana kolme sektiota, niin lääkärit viimeks tuumas, että yks olis vielä mahdollinen, mutta... :o(((( Huoh. Ja tietenkää alatisynnytykseen ei enää mun kohdallani ole mahdollisuuksia - valitettavasti.
Meillä siis asuu vakituiseen nämä neljä lasta (kolme mun edellisestä liitosta + tämä yhteinen) ja vierailevina tähtinä miehen kolme lasta hänen edellisestä liitostaan, että tuntuma suurperheeseen on :o)
Mä oon nyt palaamassa töihin, mies jää toistaiseksi kotiin lasten kanssa. Katotaan, saako työelämään paluu mun mielen muuttumaan vai kuumeen vahvistumaan...
Mukavaa Tanni, että sinäkin löysit taas tiesi tälle palstalle! Ei kai täältä voi pysyä poissa, jos on ikuisen vauvakuumeen vaivaama.
Minun osaltani kuume kylläkin on tällä erää hyllytetty. Menen huhtikuun alusta töihin, joten vauvakuumeita pitää katsella aikaisintaan vuoden päästä uudestaan.
Mietiskelin tuota Omppiksen kirjoitusta mahdollisen tulokkaan sukupuolesta. Olen huomannut, että ainakin omalla kohdallani tuo toive sukupuolesta on pitkälti "tottumiskysymys". Edellisen raskauden aikana olin yhdessä vaiheessa vähän "kauhuissani", kun tulossa oli poika kahden tytön jälkeen. Ehkä prinsessaunelmat vilisivät silmissä ja vierastin ajatusta pojasta. Nyt tuo pikku-ukko taas on hurmannut niin totaalisesti, että toivoisin tällä hetkellä (jos olisi tulossa vauva ja olisi pakko jompaa kumpaa toivoa) toista pikkumiestä "mammanpojaksi" :)
Rattoisaa pakkaspäivää kaikille :)
-Meriutu
kuume vaan kasvaa päiväpäivältä,ajatuksen voimalla=)
Ihana kun pakastaa.Jäädyttävät luistinkenttää tuohon eteen,saavat lapset tekemistä taas!