Mikä teille oli suurin yllätys ensimmäisen synnytyksen jälkeen?

Mulla toi sektio-kokemus oli aika kurja, koska henkilökuntaa jouduttiin kutsumaan vapailta töihin mun takia. Koin tilanteessa kauheaa syyllisyyttä ja pyytelin anteeksi, kun eräs vittuuntunut kätilö ilkkui, kun lorotin vuoteeltani leikkaussalin lattialle asti runsaasti vihertynyttä ja veristä lapsivettä JA VIELÄPÄ LÄÄKÄRIN KENGÄLLE!!!

Töihin hälytetyt ihmiset olivat varmasti tympääntyneitä, mutta ei sitä olisi tarvinnut koko ajan mainita "tänne piti tulla ja kotonakin olis ollut tekemistä jne jne.." :ò(

Musta oli yllättävää miten epäempaattisia ihmisiä hakeutuu hoitoalalle. Tunnelma osastolla ei ollut mitenkään kiva vaikka vois kuvitella että synnyttäneiden osasto olis paras koko sairaalassa kun äidit ovat iloisesta syystä siellä vrt. vaikka joku syöpätautien osasto.

mutta mikä on eppari?

jatkaa elämäänsä kuten ennen. Se ryökäle tunki joka paikkaan mukaan!

Mulla toi sektio-kokemus oli aika kurja, koska henkilökuntaa jouduttiin kutsumaan vapailta töihin mun takia. Koin tilanteessa kauheaa syyllisyyttä ja pyytelin anteeksi, kun eräs vittuuntunut kätilö ilkkui, kun lorotin vuoteeltani leikkaussalin lattialle asti runsaasti vihertynyttä ja veristä lapsivettä JA VIELÄPÄ LÄÄKÄRIN KENGÄLLE!!! Töihin hälytetyt ihmiset olivat varmasti tympääntyneitä, mutta ei sitä olisi tarvinnut koko ajan mainita "tänne piti tulla ja kotonakin olis ollut tekemistä jne jne.." :ò(

Musta oli yllättävää miten epäempaattisia ihmisiä hakeutuu hoitoalalle. Tunnelma osastolla ei ollut mitenkään kiva vaikka vois kuvitella että synnyttäneiden osasto olis paras koko sairaalassa kun äidit ovat iloisesta syystä siellä vrt. vaikka joku syöpätautien osasto.

Jotkut ihmiset eivät sitten millään muista mistä saavat palkkansa ja kuka sen palkan maksaa. Älä tunne syyllisyyttä. Olivatpa typeryksiä! Olen harmissani sinun vuoksesi ja jos omalle kohdalle joskus käy niin, että joku hälytetään mun vuokseni töihin niin kostan kyllä sun kärsimät kokemukset ja olen kertakaikkisen hankala!

-ettei hoitajat suostunut ottamaan vauvaa edes hetkeksi, että olisin saanut nukuttua univelkaani pois (Itkien pyysin)

mitä ne sanoi syyksi? Onko tämä yleistäkin?

Itse olen synnyttänyt ulkomailla. Vakiokuvio oli, että vauvat menivät yöksi vauvalaan. Yöllä vain kävivät syömässä. Päivällä jos oli vieraita, halusin olla rauhassa, halusin nukkua - vauvat menivät vauvalaan ja sieltä tulivat sitten syömään.

Jos halusin mennä suihkuun, vauva vauvalaan.

Jos söin (muuten pahuksen hyvää ruokaa!), vauva vauvalaan.

Oikein nätisti sitten pyysin, että saisiko vauva jäädä päiväunille kanssani ja kyllähän se onnistui. Kun oli jo pari lasta todisteena, että osaan vauvaani hoitaa.

Lisäksi lääkäri sanoi, että ole vain sairaalassa viikko ja huilaa. Et kuitenkaan kotona saa hetken rauhaa kun sinne menet. Tämä siis kolmannen lapsen kohdalla. Ja niinhän minä olin ja huilasin.

Olin ihan järkyttynyt siitä. En ollut koskaan nähnyt sellaista (ne erään valokuvataiteilijan teokset näin vasta myöhemmin), enkä kuullut puhuttavan tai ainakaan ymmärtänyt, mistä todella puhutaan!



Kaikki muu oli jokseenkin odotettavissa, vain maha todella yllätti.

- miten nopeasti olin kunnossa vauvan luona teholla, vaikka synnytys oli pitkä ja uuvuttava. Hoitajat halusivat kärrätä minut pyörätuolilla sinne, mutta kävelin ihan itse takaisin, kun en jaksanut odotella kyytiä, eikä mihinkään sattunut.

- Tissien paisuminen jalkapalloiksi maidon noustessa.

- Vartalon nopea palautuminen järkyttävästä loppuraskauden turvotuksesta alle raskautta edeltäviin mittoihin oli positiivinen ylläri.



Toisen kohdalla hämmensi rakkauden puute, minulla myös oli vain tolkuton vastuun tunne, rakkaus kyllä tuli sitten (olkaa huoleti). Myös oma jaksamattomuus toisen kohdalla oli yllätys, esikoinen kun oli helppo ja paljon nukkuva tapaus, ja kuopus ihan toista luokkaa.

-Lonkat olivat kipeät -> lähes viikkoon en päässyt kunnolla kävelemään.

-Pissan karkailu (aika pahakin)

-Äitiyshousut jalassa vielä synnytyksen jälkeenkin.

-Kilot eivät meinanneet lähteä.

-Epiduraalin laittaminen ei sattunut.

-Synnytyksen kesto (17 tuntia).

Odotin jotain pakahduttavaa rakkauden ja suojelemisentarpeen tunnetta, mutta vasta joskus 3-vuotiaana alkoi tuntua että lapsi oli perheenjäsen ja mukava ihminen.

jälkisupistusten aiheuttama kipu yllätti. En tiennyt niistä ennen kuin ne itse koin.

Ja miten kätilöt painelivat vatsaa vähän väliä selkärankaan asti, tuntui kamalalle.

sektion jälkeen voi tosiaan olla vuodepotilaana yli vuorokauden.

Joo, oli kyllä masentavaa, kun ei heti mahtunutkaan tavallisiin vaatteisiin. Minä taas yllätyin siitä järisyttävästä rakkaudesta, jota heti tunsin vauvaa kohtaan. En tiennyt, kuinka paljon maidon nouseminen sattuu, enkä mitään rintatulehduksista. Ja epparin kipeys oli järkytys myös.



Toisen jälkeen yllätyin kamalista jälkisupistuksista. Ja yllätyin siitä, että synnytyksen jälkeen voikin heti istua. Ei tehty epparia eikä revennyt.



Kolmannen jälkeen yllätyin, että heti voi kävellä: en menettänyt juurikaan verta, joten olo ei ollut yhtään niin heikko. :)

verrattuna niihin kipuihin ja särkyihin sen jälkeen. Vauvaa en voinut hoitaa / kantaa pariin ekaan viikkoon (imetin vain ja pidin maatessani vieressä), vessareissu kesti tovin jos toisenkin, jne. Toipuminen kesti kauan ja istua pystyin vasta 4vko synnytyksen jälkeen (hematooma epparin alla). Joo, ei mennyt ihan oppikirjojen mukaan.

että pyörtyilin vielä kuukauden synnytksen jälkeen> suuret repeämät ja suuri verenhukka synnytyksessä...

Epiduraalin saamisen jälkeen synnytys oli lähes kivuton, vaikka väliliha repesi ja sitä myös leikattiin. Synnytyksen jälkeen oli tietysti pientä kipua alapäässä viikkotolkulla, mutta kipu ei ollut ollenkaan niin hirveää, kuin olin odottanut.

seuraavat 6 kk ja piti kanniskella yötä päivää. Aina oli sanottu, että on niin helppoa pienen vauvan kanssa kun vauvat vaan syö ja nukkuu.

se että maidonnousu sattui! ja se että imetys ei ollutkaan ihan helppoa...

Aina sitä sanotaan, että kivut ovat poissa, kun vauvan saa rinnalle. No, mulla kätilö unohti laittaa oksitosiinitipan pienemmälle vauvan synnyttyä, joten kärsin kamalista ponnistussupistuksista sen 15 min., mikä jälkeisten syntymiseen meni. Muistan pidelleeni vauvaa itkien ja kysyneeni, mikseivät kivut lakkaa. Pelkäsin siinä myös pudottavani vauvan...



Samoin alapää oli kipeä ja myöhemmin arka vielä tosi pitkään. En edes saanut kuin 3 tikkiä, mutta olo oli tosi kurja siltikin.



Varmasti sektiossa kivut jälkeenpäin ovat potenssiin sata, mutta ei se alatiesynnytyksestä palautuminenkaan mitään herkkua ole.