Mikä teille oli suurin yllätys ensimmäisen synnytyksen jälkeen?

eli epiduraali auttoi hienosti jopa niin ettei pienien sisäisten haavojen ompeleminen tuntunut ollenkaan. Toinen asia mikä yllätti oli se, kuinka turvonnut ja arka alapää oli (siis toki oletinkin mutta en niin kipeää osannut odottaa) ja muutenkin koko kroppa tuntui siltä kuin ei olisi ollut luurankoa ollenkaan. Kauan kuljin selkä kumarassa ja voimattomana, enkä voinut olla kuin vähän aikaa jalkeilla/pystyssä.

imetys oli niin kamalaa!!!!!!!!!!!

sektion jälkeen eikä tarpeeksi kipulääkkeitä saanut. Tuntui niinkuin yhdessä kohtaa joku sisuskaluista olisi revennyt kun hiukankin liikuin. tuntui että kaikki ei ole ihan niinkuin pitäisi. Hoitajat vähättelivät vain. Tuo sama outo kipukohta oli tosi hankala kuukausia sektion jälkeen, sitten onneksi kipu vähitellen häipyi.

minulla oli ollut ennen raskautta AA-kuppi ja tuntui ällöltä.

Mulle oli epparin kipeys ja se ette äitiysvaateita piti käyttää vielä synnytyksen jälkeen. Ja se että en heti tuntenut vauvaan rakkautta vaan pidin sitä vaan velvollisuutena mikä piti hoitaa pois alta että sai olla rauhas kun se nukkuu,rakkaus tuli vasta myöhemmin

aloittajalla, mutta synnytyksen suhteen täysi päinvastoin: se meni niin helposti ja kivuttomasti ilman mitään asiaan puuttumista ( puudutteita tms.) että olisin synnyttämisen jälkeen ollut valmis vaikka suoraan maratonille.

ja se nahkainen esiliina joka ilmestyi alavatsalle.

enää synnytyksen jälkeen. Pelkäsin ihan hulluna vessaan menemistä, ja kun viimein uskalsin mennä, kun oli pakko, niin se ei sattunutkaan yhtään. Siitäkin huolimatta että kätilö varoitti yhden tikin olevan lähellä virtsaputken suuta.

Yllätyin myös etten osannut nukkua sairaalassa. Lapsen isä vei vauvan pariksi tunniksi käytävälle "ajelulle" että voisin nukkua, mutta itkinkin ikävääni koko sen ajan... Kuvittelin aina itkua kuulessani, että se on minun vauva kun siellä huutaa, enkä voinut nukkua. :D

raskaus ja synnytys oli lastenleikkiä imetykseen verrattuna...

Imettäminen sattui, se tuntui aluksi tosi vaikealta ja maidonnousua joutui odottelemaan. Yllätyin myös siitä, ettei sairaalassa olo ollutkaan niin kamalaa kuin olin luullut (tämä oli eka kertani sairaalassa potilaana).

-Vatsa ei ollutkaan pian litteä taas

-Synnytys oli tosi rankka kokemus

-En tuntenut valtavaa rakkautta vauvaa kohtaan heti

-Vauva itki niin paljon

-Imetys oli tosi vaikeaa alussa

-Se avuttomuus, jota tunsin



Onneksi kaikki nämä korjaantuivat muutaman kuukauden jälkeen:)

minulla oli ollut ennen raskautta AA-kuppi ja tuntui ällöltä.

heti lapsen jälkeen tietty :D Elämäni ekan kerran oli tissit joita kehtasi tisseiksi sanoa. Nyt tuli ihan ikävä niitä :(

Eli yllätys oli kun vauva syntyi, kuin itsestään putkahtaen ilman kovaa ponnistamista.



Repeytymiä tai minkäänlaisia haavoja ei tullut eikä epparia tehty.



Maha palautui parissa päivässä samanlaiseksi kuin ennen raskautta ja sairaalasta kotiin lähtiessä painoa oli jopa puoli kiloa vähemmän kuin ennen raskautta ja lähdin normaali farkuissani kotiin. Mahtuivat siis heti päälle. palauduin siis parissa päivässä aikaisempaan kuntooni ja olin onnellinen:)



Kipuja ei ollut lainkaan ja olisin ollut synnytyksen jälkeen valmis heti juoksemaan vaikka maratonin. Ei väsymystä ei mitään:)



Olin luullut että synnytyksen jälkeen on kipeä ja uupunut ja maha vielä iso pallo, mutta itselläni noista mikään ei pitänyt paikkaansa! Ja ihmettelin niitä vaappuvia äitejä, jotka kävelivät vaikeasti, valittivat, eivätkä pystyneet istumaan.



No toisen raskauden jälkeen masun palautuminen vaati hiukan pidemmän ajan, mutta palautuipa vielä ennalleen. saas nähdä miten tämän kolmannen kanssa käy..

-ettei hoitajat suostunut ottamaan vauvaa edes hetkeksi, että olisin saanut nukuttua univelkaani pois (Itkien pyysin)

mitä ne sanoi syyksi? Onko tämä yleistäkin?

Itse olen synnyttänyt ulkomailla. Vakiokuvio oli, että vauvat menivät yöksi vauvalaan. Yöllä vain kävivät syömässä. Päivällä jos oli vieraita, halusin olla rauhassa, halusin nukkua - vauvat menivät vauvalaan ja sieltä tulivat sitten syömään.

Menee vähän eri aiheeseen mutta eikö Suomessa tosiaan saa vauvoja antaa vauvalaan?!

Minäkin synnytin ulkomailla (Euroopassa) ja lapsen sai pitää vierellään päivät yöt jos kovasti halusi mutta aina sai sen vauvalaan antaa kun oli lääkärintarkastusta yms. Ja yöt se oli sielä että me äidit saatiin nukkua ja toipua ennen kotiin siirtymistä... Itse pidin vauvan yhden yön itselläni sairaalassa ja aamulla oli koko henkilökunta huolissaan musta että eikö nyt väsytä ja miten se meni.

Niin ja maitoa lypsettiin vielä yöksi pulloihin että oli aina yhteen ruokintaan varalla= äidit sai vähän pidemmät unet kerralla eikä koko ajan hypitty imettämään.

että kivut ei todellakaan loppuneet synnytykseen. Repemien paikkaaminen oli melkein yhtä tuskaista kuin koko synnytys, en voinut keskittyä lapseeni ollenkaan kun tunsin jokaisen piston... Ja tikkejä tuli yli kymmenen, joten se kesti hetken jos toisenkin. Lopuksi sekä kätilö että minä olimme molemmat hermoromahduksen partaalla.



Järkyttävää oli myös se, että äitejä kohdeltiin kuin jotain esineitä, likuhihnalla vaan eteenpäin. Hoitsut kävi kerran tai kaksi päivässä katsomassa, yleensä hyökkäsivät vaan painelemaan mahaa ja kysyivät, että "joko on kakka tullut" Ihmisarvo oli melko pohjalla.



Ilo oikeastaan alkoi vasta kun pääsin kotiin.

Osa henkilökunnasta oli hyvinkin ystävällistä, osa taas kuin kauhugalleriasta...esimerkiksi muutama niistä, jotka kävivät huoneita siivoamassa, oli sellaisia että huhhuh. Tiuskivat sängyissä makaaville äideille, jos jollain oli jäänyt laukku lattialle, siirtelivät sänkyjä raivosta puhisten (siis vaikka kipeä äiti olisi maannut siinä), että saivat mopattua lattian. Haukkuivat taukohuoneessa kovaan ääneen jonkun, joka oli laittanut lakanat väärään kaappiin...



Yksityisyyden puute oli myös häiritsevää. Synnytyksen jälkeen tultiin kovaan ääneen kailottamaan osastolle, kuinka huonekaveri oli "revennyt aanukseen asti". Verhoja ei tietenkään sänkyjen välissä ollut.



Vihaisesti tuhahdellen hyökättiin painelemaan kohtua, kun pyysin särkylääkettä. Imetysohjaus oli kauheaa: olin tosi kipeä enkä päässyt juuri liikkumaan, silti käänneltiin ihmeellisiin asentoihin, "koska imetysohjaus on pakollista".



Pyöriteltiin silmiä ja naureskeltiin "onko alapää noin kipeä?" (mieslääkäri, oli vaikea imukuppisynnytys)



Ihmisarvo hävisi siinä samassa kun lapsi tuli ulos.

olo. :( Hirveen kipeä eppari, repeämät, jälkisupistukset, väsymys, baby blues, kipeät tissit jne. jne.

olisat kiinnostuneita vauvastani

ne karmeat kivut synnytyksen jälkeen! Ensin tuli lääkäri tikkaamaan alapäätä ja minä pidin käsiä kasvoilla niin kauheasti se ja mahan painelu sattui. En myöskään osannut varautua löllyvään vatsaan, imetyksen tuskallisuuteen ja miten piti kaksi pitkää viikkoa pelätä vessassa/suihkussa käymistä. Kukaan ei ollut varoittanut niistä!



Tokassa synnytyksessä yllätti karmeat jälkisupparit! Ihan kuin ois synnyttämässä ollut. Pelottaa jo etukäteen mitä ne sitten ovat mahdollisen kolmannen synnytyksen jälkeen...

Mulle yllätyksenä tuli synnytyksen nopeus, helppous ja kivuttomuus (sairaalaan saavuimme klo 10 ja klo 12 vauva oli maailmassa).



Toinen synnytykseen liittynyt yllätys oli hidas toipuminen. Eppari sattui ja paljon, kävellä pystyin huterilla ja vapisevilla jaloilla vasta toisena päivänä. Vielä kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen olo oli hutera ja tuskin jaksoin sosiaalista kanssakäymistä ystävien kanssa (itkin selän takana miehelle, että milloin noi lähtee kotiinsa, kun en mä jaksa enää vieraita jne.)



Kipeät jälkisupistukset tuli kans yllätyksenä. Pari ekaa viikkoa söin särkylääkkeitä, kun jälkisupistelut oli verrattavissa synnytyssupistuksiin.



Yllätyksenä tuli myös painon hidas putoaminen, vauva oli jo 8 kk kun paino vihdoinkin alkoi pudota.



Muita yllätyksiä...Kuinka jaksoin energisenä ja onnellisena puuhata parinkin tunnin yöunilla ja kuinka olen elämäni kunnossa ja ihan mielettömän onnellinen, vaikka yövalvomisia on takana jo yli vuosi. Yllätyin myös siitä, että en oikeastaan koskaan kaipaa "omaa aikaa". Äitiys on selvästi mun juttu :)

tiennyt, että minun kipuni synnytyksen jälkeen johtuivat löysistä nivelistä. Itse sain sen vuosien jälkeen selville... Eli heti, kun oli jotain muuta kipua kuin repeämät/ompeleet yms. tavalliset, eivät osanneet auttaa.

Eka suuri järkytys oli suihkussa synnytyksen jälkeisenä aamuna, kun rohkaistuin alapäätä suihkauttamaan ja huomasin, että alapäässäni tuntui olevan keilapallo. Siis oikeesti. Ihan kuin keilapallo, sellainen paisunut värkki.Paikat siis ilmeisen turvoksissa.



Toinen järkytys oli, kun menin ekaa kertaa isommalle hädälle... Luulin kuolevani vessaan ja muistan ajatelleeni, että täältä löytävät sitten ruumiin... Toista lasta noutaessani olinkin varautunut aqiolax (?) rakeilla. Tuntui, että koko värkki tulee ulos jos ponnistaa...



Imetys ei onnistunut alkuunkaan, maitoa ei noussut, eikä tullut. Vauvalla oli jo sairaalasta lähtiessä posket verillä, kun yritti raasu imeä koko ajan ja mitään ei tullut.



Sitten oli se, että maha katosi jalkojen kautta. Tokana aamuna synnytyksestä jalat turposivat tukeiksi ja luulin, että munuaiseni ovat lopettaneet toimintansa =). Nesteet taisivat vain oikeasti poistua =).



Ja sitten kivoin yllätys oli, että toivuin tosi nopeasti.



Tokan lapsen kanssa kaikki menikin tosi hienosti, enkä ollut itse enää ollenkaan pihalla =).