Mikä teille oli suurin yllätys ensimmäisen synnytyksen jälkeen?

lisäys tohon edelliseen tokan lapsen kohdan synnytykseen:

-supistukset jatkuivat tunnin! synnytyksen jälkeen älyttömän kipeinä

-eka hoitaja tuli kokeilemaan kohtua, paineli niin et jouduin pyytämään sitä lopettamaan, sattui niin.. toinen tuli ja käsittely oli aivan toisenlainen.

ja olen aina luullut et mulla on oikeasti korkea kipukynnys, mutta ton tokan synnytyksen jälkeen luulen et olen ollut väärässä..

ja meni päin peetä ja se, etten pystynyt kuukauteen istumaan sen jälkeen.

kauhean nopeasti se pallomaha hävisi. Pyysin miestä jo synnytyssairaalassa ottamaan itsestäni alastonkuvan, koska ajattelin että en muuten jälkikäteen usko miten hoikalta maha näytti jo kahden vuorokauden päästä synnytyksestä.



Todettakoon tosin perään, että ei se toisen synnytyksen jälkeen sitten kadonnutkaan ihan samaa tahtia...

Itse synnytyksessä oli se, että epiduraalin jälkeen ei saanutkaan enää nousta istumaan ollenkaan.



Repeämisestä toipuminen kesti puoli vuotta, eikä ole vieläkään ihan ennallaan toi alapää (3v).



Imetys ei onnistunutkaan ollenkaan.



Jouduin pitämään ä-housuja ystävän huomauttelusta huolimatta vielä kuukauden synnytyksen jälkeen :(

Se, että kilot jäi laitokselle. Olin ottanut kotiinlähtövaatteiksi mukaan vain äitiyshousut, mutta nehän meinas tippua päältä. Kotiin päästyä vaihdoin saman tien omiin ennen raskautta käyttämiini housuihin.



Negatiivisia yllätyksiä olivat sitten episiotomiahaavan ompelun aiheuttama kipu sekä äidiksi kasvamisen suunnaton vaikeus. Aloin nauttia hommasta kun lapsi oli 1 v.

siitä kuinka iso leikkaus ja työläs sektio on sekä äidille että henkilökunnalle. Itse synnytin alakautta, mutta viereisessä pedissä oli sektiolla synnyttänyt äiti, ja hän oli todella kipeä kaksi päivää. Kipupumppu ei riittänyt tuskiin ja se ähki ja voihki läpi ekan yön. Aina kun häntä hoidettiin, kaksi hoitajaa tuli auttamaan, milloin oli haavanhoitoa, milloin vessaan taluttamista ymsynms. Itse kun pyysin apua niin tiuskittiin vain että "mitäs täällä nyt taas"". Imetyksessä olisin halunnut enemmän apuja ja ihan asiallisesti apua pyysin...

Imetyksen vaikeus, joo kuten monella muullakin tuntuu olevan. Mutta sitten kotiin pääsyn jälkeen se, kuinka KAUAN aikaa siihen imetykseen menee! Kaverini laski, että lapsi on helpostikin tissillä työpäivän verran tunteja vuorokaudessa ja minusta se tuntui alimitoitetulta laskelmalta. Eli se oli oikeasti kokopäivätyötä. Siinä välissä kun yritit itse syödä ja nukkua niin mitään muuta et oikeasti ehtinytkään. Olin kuvitellut, että lapsi vain nopeasti syö ja sitten ehtii touhuamaan kaikenlaista.

Rinnat paisuivat jalkapallon kokoisiksi ja maitoa suihkusi vastapäiseen seinään. Imetyksen alku oli tosi hankalaa, mutta kyllä se siitä sitten tasaantui onneksi.



Tokalla ja kolmannella kerralla maito nousi huomattavasti vähemmällä metelillä.

Ja eihän niitä vaivoja uskota. Ei myöskään missään valmennuksessa oltu laskeumista puhuttu, virtsankarkailusta vaan. Ei painontunteesta, kivuista, ulostamisvaikeuksista, liikkumisen vaikeudesta.

Esikoiseni syntyi kuolleena. Neuvolassa ei mainittu missään vaiheessa, että vauva voi menehtyä myös loppuraskaudessa.



Synnytyksen jälkeen kun sain tyttäreni rinnalleni niin tajusin, kuinka paljon rakastin häntä ja kuinka paljon huusin menettämisen tuskaa.



Fyysisesti synnytys oli helppo ja istuin välittömästi synnytyksen jälkeen.



Kamalampaa synnytystä ei ole kuin kuolleen lapsen synnytys.

ettei saanut koskaan nukkua kuin tunnin-pari putkeen.

En ollut koskaan ajatellut asiaa. Kun nyt näen pienen vauvan, ajattelen usein, että mitenhän äiti voi. Itse kun en voinut ihan hyvin.

-se miten tunteet heitteli vuoristorataa, itkin epätoivosta ja välillä myös onnesta

-että imetys ei olekaan niin helppoa että tissi vain suuhun

-se että maha näytti melkein yhtä isolta vaikka sieltä oli tullut jo vauva pois

- että kivut tosiaan loppui siihen heti kun sai lapsen syliin (en revennyt enkä muista et ois ollut mitään jälkisuppareita)



- että rintani eivät muuttuneet mitenkään, vaikka niihin maidon piti nousta ja vaikka imetin nännit verillä. Viereisellä sängyllä äiti voihki kun maidon nousu sattui, mut omat rintani olivat koko ajan aivan yhtä pienet, pehemät ja kivuttomat kuin ennen synnytystä. Ei niistä sit maitoa tullutkaan tipan tippaa vielä kahden viikon imettämisen jälkeenkään. Mulla oli b-kuppi ennen raskaaksi tuloa ja b-kuppisena synnäriltä lähdin.



-että omaa lastaan voi rakastaa niin mielettömästi, ja että pienen lapsen hoito kuitenkin oli niin ihanaa ja helppoakin.

että niin moni täällä sanoo yllättyneensä siitä kuinka kipeä sit on vielä päiviä synnytyksen jälkeen. Ja että ne kivut eivät lopu siihen kun lapsi on ulkona.



Itselleni oli päivänselvää, että jos ja (hyvin todennäköinen) KUN lantionpohjan lihaksia saksilla leikellään ja sen jälkeen tikataan, niin kyllähän se muutaman päivän vaikeuttaa istumista, seisomista ja kakkaamista. Eihän sen nyt pitäisi olla kenellekään maalaisjärjellä varustetulle aikuiselle naisellle mikään yllätys!

- vaikka ennen inhosin syvästi miehiä, poikia ja jopa poikavauvoja, rakastuin omaan poikavauvaani ääääärettömän syvästi heti hänet nähtyäni (miehiä inhoan edelleen ja räkänokkaisia rääkyviä, pippelikeskeisiä ja yliriehakkaita pikkupoikia - ehkä tähänkin tulee muutos myöhemmin, pidän siis omaa poikaa asennekasvattajanani :o)



- ihminen voi olla niin raato ja toisten armoilla pitkittyneen synnytyksen ja hätäsektion jälkeen, ja kuinka helvetin pahalta tuntuu epäystävällinen, ivallinen ja työhönsä tympääntynyt hoitaja, ja päinvastoin, kuinka hyvältä ja armeliaalta tuntuu ystävällinen, asiallinen ja työhönsä myönteisesti suhtautuva ammattilainen (muistan tämän taas paremmin tehdessäni itse hoitotyötä vaikeasti sairaiden parissa)



- hoitajat suhtautuivat kaikkensa yrittävään ja sitkeään äitiin ystävällisemmin kuin heitä juoksuttaviin avuttomampiin äiteihin (itse voin melko pian hyvin, mutta monet eivät) Pelkäsin ynseää kohtelua, koska synnytin yksin, enkä halunnut pilata mahtavaa kokemusta



- ennen olin hyvin imetysvastainen, kestovaippavastainen, perhepetivastainen ja vaikka mitä vastainen, niin kaikki vastaisuudet ovat kuin tyhjään hävinneet (imetän onnellisena, käytän kersalla kestoja ja nukumme vierekkäin onnellisena tuhisten)



- TÄMÄ IHANA RAKKAUS JA AUTUUS!!!!

Kaikki aina puhuu imettämisen ihanuudesta; en ollut koskaan kuullut kenenkään varoittavanmiten paljon se sattuu alussa!!!

kun pystyin kävelemään ihan normaalisti ja ei ollutkaan kauheita kipuja.

Toisen aikaan itse synnytys yllätti kun ei tullutkaan samanlaisia kipuja kuin esikoisen aikaan. Vaan ne oli niin lieviä etten tarvinnut mitään kipulääkkeitä kuin vasta ihan ihan lopuksi.

2kk! Sen rinnalla synnytys on lastenleikkiä!

Tähtiä näin kun vauva imaisi ja tuntui ettei olis edes kestänyt paitaa pitää päällä kun nännit oli niin kipeät. Yllätys oli myös että eka synnytys voi olla helppo! Meillä on 3 lasta ja eka synnytys oli kaikista helpoin ja kivuttomin. Toisesta ja kolmannesta tosin toivuin nopeammin muuten. Musta oli yllättävää miten epäempaattisia ihmisiä hakeutuu hoitoalalle. Tunnelma osastolla ei ollut mitenkään kiva vaikka vois kuvitella että synnyttäneiden osasto olis paras koko sairaalassa kun äidit ovat iloisesta syystä siellä vrt. vaikka joku syöpätautien osasto.