Miksi älykkäät ihmiset ovat niin ongelmaisia?

Tieto lisää tuskaa.

Mulla ainakin se johtuu siitä, että ajattelen kaiken tosi monimutkaisesti, en ymmärrä ns. yksinkertaisia asioita, sen takia mulla on erilaisia teorioita ja tapoja, joilla selvittelen esim. siivoamista, joka taas toisille on helppoa.

Ja en myöskään kestä ärsykkeitä ja mun stressinsietokyky on äärimmäisen huono, sekin vaikuttaa.

Jos keskityn kans johonkin työhön täysillä en välttämättä pysty keskittymään muuhun, en syö edes, koska en vaan muista jne. onneksi mulla on laskut sun muut automaattisia.

Tieto lisää tuskaa. Ei sille mitään voi...

Saattavat olla myös turhautuneita siitä, että useimmat kanssaihmiset eivät ole yhtä älykkäitä eivätkä ymmärrä asioita yhtä hyvin tai hoksaa yhtä nopeasti. On sanottu, että kovin paljon yli sadan menevästä älykkyysosamäärästä on ihmiselle jokapäiväisessä elämässä pelkästään haittaa. Aiemman kommentoijan "tieto lisää tuskaa" pitää hyvinkin paikkansa, voisi sanoa myös "äly lisää tuskaa".

Älykkyys auttaa näkemään, millainen valhe elämä on. Yksinkertaiset ihmiset uskovat näkemäänsä, älykkäät tajuavat, että se on vain näytelmää, jossa ihminen on yksin ja turvaton. Se altistaa mielenterveysongelmille.

[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 12:12"]

Minun akateeminen sivistykseni rajoittuu lukioon. Minulla on kuitenkin monia ystäviä ja tuttavia, jotka ovat hyvin lahjakkaita tai älykkäitä. En tarkoita älykkyydellä sitä, että pääsee opiskelemaan yliopistoon, vaan sitä, että erottuu sielläkin edukseen.

Monet näistä ihmisistä ovat todella ongelmaisia. En vain ymmärrä, kuinka voi ymmärtää monimutkaisia asioita ja osata ajatella vaikeita, mutta silti jokapäiväisessä arjessa selviäminen tuottaa haasteita.

Mikä siinä on, että vinksahtananeisuus ja älykkyys näyttävät kulkevan käsi kädessä?

[/quote]

En usko olevani poikkeus siinä että elämänhallintani keskimääräistä älykkäämpänä ihmisenä on erinomainen. Usein päivittelemme miehen kanssa miten huonosti monet hoitavat asiansa, meillä se ei tulisi kuuloonkaan.

[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 12:27"]

Älykkyys auttaa näkemään, millainen valhe elämä on. Yksinkertaiset ihmiset uskovat näkemäänsä, älykkäät tajuavat, että se on vain näytelmää, jossa ihminen on yksin ja turvaton. Se altistaa mielenterveysongelmille.

[/quote]

Olinkin tavallaan tulossa sanomaan samaa. Mitä enemmän näkee, sitä turvattomampi olo on. Muista ihmisistä ei saa turvaa, koska he pystyvät elämään kapeammassa maailmassaan.

Tunne äly, matemaattinen äly, kirjallinen äly, musikaalinen äly , äly yleensä ymmärtää maailman menoa ?

Empatia, sympatia toisia kohtaan on älyä.

Älykkäät ovat useasti herkempiä, huomaavat asioita enemmän ja näkevät laajemmin. He elävät maailmassa tiedostaen enemmän ja herkemmin.

Tieto lisää tuskaa, ja se pitää niin paikkansa. Mitä enemmän lukee, sitä enemmän tietää, mitä enemmän tietää, sitä ahdistavamapi tämä maailma on. Kun lukiessaan ottaa haltuun koko sisällön, tietää enemmän kuin ne jotka muistavat lukemastaan vain osan.

[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 12:27"]

Älykkyys auttaa näkemään, millainen valhe elämä on. Yksinkertaiset ihmiset uskovat näkemäänsä, älykkäät tajuavat, että se on vain näytelmää, jossa ihminen on yksin ja turvaton. Se altistaa mielenterveysongelmille.

[/quote]

Erittäin älykäs puolisoni ei halua kuulla millainen maailma on, hänelle riittää jo ihmiskunnan aiheuttama tuska ilman filosofista pohdiskelua maailmankaikkeudesta. Häneen sopii hyvin lause, 'I want to believe'

Minä näen ihmiskunnan merkityksettömänä ja pienenä, minä itse mukaan lukien. Elämä on lyhyt eikä millään ole oikeastaan väliä. Mutta se ei estä minua nauttimasta elämästä.

Mä luulen, että äly voi nimenomaan haitata mt-ongelmien ratkomisessa, koska lopulta moni mt-ongelma ratkeaa ainoastaan itsekurilla, ja siihen vaaditaan motivaatio. Motivaatio taas syntyy älykkäässä ihmisessä huonosti, koska sellainen tajuaa kaiken turhuuden ja suhteellisuuden helpommin. Miksi jättää pullo avaamatta, porno runkuttamatta, jne. kun palkkio vaivasta saattaa tulla vuosien päästä, mutta todennäköisesti ei koskaan. Todennäköisyyksien ymmärtäminen on myös osa älykkäiden ihmisten ongelmia. On vaikea uhrata elämänsä kun tietää, että todennäköisyys siihen, että raataminen jotenkin palkittaisiin, on hyvin pieni.

"normaali" eli keskiverrot tuntuu elävän sellaisessa kuplassa, kuplan ulkopuolella ei ole mitään ja se oma elämä on maailman napa.

Ei kiinnosta mikään työn, lapsien ja parisuhteen lisäksi(kärjistettynä). Ei esimerkiksi universumi ja sen uskomaton laajuus, tai vaikkapa miten ihmiset raatelevat planeettaamme kuin raakalaiset vaikka minkä typerän asian varjolla(raha, uskonto, valta).

On siis vaikeampaa sulkea silmänsä asioilta, jos ne niin helposti näkee. Ja nämä "autuaat" taas eivät näe vaikka vieressä seisoisivat.

Myöskin se, että koska näkee asioita isommassa skaalassa yhdistettynä uteliaisuuteen voi turhauttaa, jos ei saa tyydytystä jostain "jee, perhe& uusi auto & asunto" kolminaisuudesta, vaan olisi kiinnostunut näkemään maailman jokaisen kolkan ja seikkailla pitkin avaruutta selvittämässä sen salaisuuksia, niin olo voi olla melko turhautunut ja pieni.

Eli se, että tiedostaa ja näkee oman rajallisuutensa suuruuden keskellä voi harmittaa.

Myös tyhmät ihmiset voi ärsyttää, uskovaiset jotka loogisen ihmisen kannalta ovat kirjaimellisesti mielisairaita(ei eroteta tarua todellisuudesta), tai sellaiset joiden elämä pyörii vain naimisen,viinan ja työn ympärillä. 

Vähän kuin olisi lapsi ilman leikkikaveria tai ihmistä joka puhuisi samaa kieltä.

Tieto siitä että tulee joskus kuolemaan, eikä todennäköisesti ole mitään muuta kuin tyhjyyttä sen jälkeen, ajatus siitä että ennen sitä ei saa nähdä ja kokea kaikkia mieltä askarruttavia asioita. 

Itse olen huomannut että mitä tyhmempi, sen yksinkertaisemmat asiat tekevät tyytyväiseksi ja onnelliseksi.

Sitten se, että sen sijaan että ihmiskunta puhaltaisi yhteen hiileen ja koittaisi keskittää resursseja vaikkapa maapallon suojeluun ja avaruuden asuttamiseen, typerykset palvoo satuolentoja ja tappaa toisiaan niiden nimessä, riistää ahneina luontoa ja niin edelleen.

Se, että yksinkertaiset asiat ovat niin vaikeita korjata. Esimerkiksi maailman väestönkasvu joka tuhoaa kohta kaiken, sen sijaan että tungettaisiin kehitysmaihin ruokaa ruoan perään, jotta nämä pääsevät lisääntymään kuin jänikset, voitaisiin rajoittaa syntyvyyttä esimerkiksi kemiallisilla kastraatioilla, ehkäisyllä ja muilla välittömästi toimivilla keinoilla.

Mutta eihän näin voi tehdä, kun älyllisesti rajoittuneet alkavat tunteilemaan typeristä asioista "yhyy, heillä on oikeus, katsokaa tätä nälkäistä lasta", sen sijaan että näkisivät kokonaiskuvan missä maapallo on autioitunut ja raiskattu paikka.

Niin, että tieto tosiaan lisää tuskaa :)

[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 12:37"]

Mä luulen, että äly voi nimenomaan haitata mt-ongelmien ratkomisessa, koska lopulta moni mt-ongelma ratkeaa ainoastaan itsekurilla, ja siihen vaaditaan motivaatio. Motivaatio taas syntyy älykkäässä ihmisessä huonosti, koska sellainen tajuaa kaiken turhuuden ja suhteellisuuden helpommin. Miksi jättää pullo avaamatta, porno runkuttamatta, jne. kun palkkio vaivasta saattaa tulla vuosien päästä, mutta todennäköisesti ei koskaan. Todennäköisyyksien ymmärtäminen on myös osa älykkäiden ihmisten ongelmia. On vaikea uhrata elämänsä kun tietää, että todennäköisyys siihen, että raataminen jotenkin palkittaisiin, on hyvin pieni.

[/quote]

Jos rehellisiä ollaan niin mt-ongelmat eivät ole aina irrallinen asia vaan tuote älykkyydestä. Ne korreloivat siis toistensa kanssa. Mt-ongelma on eräänlainen haitallinen tapa käsitellä ajatuksiaan ja itseään, koska ei ole oppinut parempaa.

Minun mielestäni elämä on tunnetila. Ehkäpä siis jonkun älykkään kompastuskivi on ylirationalisointi vuosien päähän, kun todellisuudessa elämä ei ole mitään muuta kuin erilaisten tunteitten kokemista juuri tässä hetkessä. Meillä kaikilla on ne, mutta ympäristö antaa uskoa, että niiden saamiseksi pitää saavuttaa tai tehdä jotain. Toisaalta tämä ei taida olla pelkkien älykköjen synti vaan löytyyhän tuota harvinaisen monelta muultakin. 

No tietoon ei varsinaisesti tarvitä älyä vaan halua ottaa selvää asioista. Älykäs luultavasti osaa arvioida tietoa tosin paremmin, eikä päädy foliohatuksi. Nykyään ei edes tarvitse kuin lukea lehtiä ja katsoa parit dokumentit, niin alkaa selviämään miten kivasti planeetallamme toimitaan.

Edellähän tilannetta kuvattiin. Perus ongelma on ihmisluonnossa itsessään, eikä sitä voi poistaa. Olemme kehittyneet vaalien itsellemme resursseja kuten muutkin eläimet, jotka kykenevät varastoimaan esineitä. Tästä seuraa, että planeetasta revitään kilpaa irti kaikki mitä saadaan. Jouku sen kuitenkin tekee. Pienellä palmusaarella vielä ymmärrettiin olla kaatamatta kookospalmuja, mutta globaalissa maailmassa tuho on jossain muualla.

Melkein veikkaisin, että liikaa ajattelu on enemmän se ongelma, kuin äly sinänsä. Parhaiten selviää järjissään kun vain keskittyy tekemiseen ja pistää autopilotin päälle. Etenkin jos ei edes ajattele sitä mitä tekee, niin ihmisen toiminta ei varmaan vaikuta kovin tervejärkiseltä ja nerot ovat taas eksyksissä omalla pihallaan.

Älykkyys sitä ja tätä, älykkyys ja pyllynposket.

En tiedä lasketaanko minua älykkääksi mutta tiedostan maailman turhuuden jonka takia minun on vaikea sopeutua tavalliseen elämään. En pidä merkityksellisenä mitään "normaalia" kuten työtä, omakotitaloa tai kunniamainintoja. Arvostan lähinnä terveyttä, vapautta ja vapaa-aikaa, ja ihmettelen miksi ihmiskunta haluaa raataa aamusta iltaan minun näkemykseni mukaan ei-minkään takia. Minusta riittäisi kun ihmiskunta yhdessä panostaisi vain siihen että kaikilla on katto pään päällä ja ruokaa ja terveyspalvelut. En kuitenkaan jättäydy yhteiskunnan elätettäväksi koska se ei ole mielestäni oikein. Elämä tällaisenaan on vähän ankeaa.

Miksi te elämää turhaksi kokevat ette nauti elämästä? Hyvästä seurasta, ruoasta, viinistä, kokemuksista, luonnosta, kirjoista, harrastuksesta, luomisesta, teitä kiinnostavasta työstä... Ihan mistä tahansa. Mitä sitten, että elämällä ei ole tarkoitusta tai että elämä on hauras? Kai voi sitten samantien elää, kun kerran tänne on syntynyt.

[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 18:58"]

Luoja kun on ahdistava keskustelu. Kaikki asiat mitkä yritän estää mielestäni pulpahtavat pintaan. Itsellä on ongelmana juurikin se, että ymmärtää kaiken järjettömyyden. Kun millään ei ole oikeasti mitään väliä. Tunteet ovat ohimeneviä, mikään ei ole ikuista. Minulla tämä näkyy siinä, että en välitä muiden mielipteistä laisinkaan. Koen että on hankalampaa saada asioista nautintoa ja kokea puhdasta iloa. On muuten tutkittu, että älykkäät ihmiset ovat todennäköisemmin päihderiippuvaisia kuin keskiverto-älykkäät. Tämä selitetään juuri sillä, että älykkäät ymmärtävät elämän "typeryyden", eivätkä kestä sitä.

[/quote]

Masennuksestakin voi parantua, jos haluaa.

Mä olen testien mukaan huomattavasti keskivertoa älykkäämpi ja olen elämässäni ollut sekä hyvin ongelmainen että nykyisin aika ongelmaton. Siitä näkökulmasta voin analysoida sitä, mikä itsestäni teki aikanaan onnettoman.

Yksi tekijä oli se, että koin aina lapsesta asti olevani erilainen kuin muut. Ajattelin jo lapsena syntyjä syviä, ja minua ihmetytti toiset lapset joita kiinnosti lähinnä tapella siitä onko meidän isä vahvempi kuin teidän isä. Myös muut lapset vieroksuivat minua koska olin mielelläni yksin ja ajatuksissani. Koulussa päädyin kiusatuksi, ja kiusaamista jatkui yläasteen loppuun asti. Tämä aiheutti jonkinlaista sosiaalisten tilanteiden pelkoa.

Toinen juttu on tuo täällä mainittu asioiden liika ajatteleminen. Minäkin mietin kaikkia kauhukuvia maailman tuhoutumisesta, todennäköisyyksistä saada kammottavia tauteja tai vammautua jne. Lapsia en voinut ikinä hankkia, koska tuntui liian todennäköiseltä että prosessissa menisi jokin vikaan. Jos ei jo sikiön kehityksessä tai synnytyksessä, niin entä jos siitä terveydestä huolimatta kasvaisi tässä pahassa maailmassa psykopaatti rikollinen tms?

Kolmas juttu on minua aina seurannut vahva vaistomainen tunne kaiken perimmäisestä tyhjyydestä. Avaruudesta, jossa minä olen merkityksetön pieni sirpale vailla merkitystä tai tarkoitusta. Ja sekin, että MINÄ en lopulta ole mitään, vaan tuntuu olevan vain leima jonka olen yksilönkehityksen aikana lyönyt kasalle käsityksiä koskien 'itseäni'. Minä sanon että olen tämä ruumis, mutta sen kaikki solut uusiutuvat koko ajan, se koostuu eri aineista nyt kuin 10 vuotta sitten. Tai minä sanon että olen se jolla on tietyt arvot, mutta nekin elävät koko ajan, samoin muistot ja haaveet.

Tuo tyhjyyden kuilu on pelottanut minua kunnes lähes nelikymppisenä tapahtui jotain kummallista. Ahdistus siitä asiasta kiihtyi niin että aloin saada paniikkikohtauksia. Mutta jossain vaiheessa yksi erittäin intensiivinen öinen paniikkikohtaus johtikin siihen, että tulin jotenkin täysin kohdanneeksi tyhjyyden ja tulleeksi tutuksi sen kanssa. Ei se enää ollutkaan vihollinen tai pelottava, vaan neutraali asia, jonka kanssa voin elää. Minä olen tyhjyyttä. Kaikki on tyhjyyttä. Ja niin on hyvä. 

Tuon kokemuksen jälkeen en ole enää koskaan ottanut elämää enkä maailmaa niin vakavasti, että niitä murehtisin. Keskityn hetken aistimuksiin enkä vastusta edes niitä aistimuksia joita maailma yleensä pitää pahana kuten kivun tai ahdistuksen aistimuksia. Se kaikki on ohimenevää, ilmiömaailmassa kaikki vaihtuu koko ajan. Ja lopulta se kaikki on pohjimmiltaan ei mitään.