Lue keskustelun säännöt.
Miksi älykkäät ihmiset ovat niin ongelmaisia?
14.04.2015 |
Minun akateeminen sivistykseni rajoittuu lukioon. Minulla on kuitenkin monia ystäviä ja tuttavia, jotka ovat hyvin lahjakkaita tai älykkäitä. En tarkoita älykkyydellä sitä, että pääsee opiskelemaan yliopistoon, vaan sitä, että erottuu sielläkin edukseen.
Monet näistä ihmisistä ovat todella ongelmaisia. En vain ymmärrä, kuinka voi ymmärtää monimutkaisia asioita ja osata ajatella vaikeita, mutta silti jokapäiväisessä arjessa selviäminen tuottaa haasteita.
Mikä siinä on, että vinksahtananeisuus ja älykkyys näyttävät kulkevan käsi kädessä?
Kommentit (137)
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 12:37"]
Mä luulen, että äly voi nimenomaan haitata mt-ongelmien ratkomisessa, koska lopulta moni mt-ongelma ratkeaa ainoastaan itsekurilla, ja siihen vaaditaan motivaatio. Motivaatio taas syntyy älykkäässä ihmisessä huonosti, koska sellainen tajuaa kaiken turhuuden ja suhteellisuuden helpommin. Miksi jättää pullo avaamatta, porno runkuttamatta, jne. kun palkkio vaivasta saattaa tulla vuosien päästä, mutta todennäköisesti ei koskaan. Todennäköisyyksien ymmärtäminen on myös osa älykkäiden ihmisten ongelmia. On vaikea uhrata elämänsä kun tietää, että todennäköisyys siihen, että raataminen jotenkin palkittaisiin, on hyvin pieni.
[/quote]
Eikö älykäs voi olla optimisti? Ainakin itse näen niin, että on parempi jahdata promillen todennäköisyyttä, jos sitä ei tee verenmaku suussa, kuin suosiolla tyytyä johonkin muuhun. Se voi tuoda tarkoituksenmukaisuutta. Ehkä nämä ovat perfektionistien ongelmia, halutaan joko kaikki tai sitten ei mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mitenkä se sanonta menikään, hulluuden ja nerouden raja on hiuksenhieno? Vai...
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 16:32"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 16:26"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 16:20"][quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 16:05"] [quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 12:37"] Mä luulen, että äly voi nimenomaan haitata mt-ongelmien ratkomisessa, koska lopulta moni mt-ongelma ratkeaa ainoastaan itsekurilla, ja siihen vaaditaan motivaatio. Motivaatio taas syntyy älykkäässä ihmisessä huonosti, koska sellainen tajuaa kaiken turhuuden ja suhteellisuuden helpommin. Miksi jättää pullo avaamatta, porno runkuttamatta, jne. kun palkkio vaivasta saattaa tulla vuosien päästä, mutta todennäköisesti ei koskaan. Todennäköisyyksien ymmärtäminen on myös osa älykkäiden ihmisten ongelmia. On vaikea uhrata elämänsä kun tietää, että todennäköisyys siihen, että raataminen jotenkin palkittaisiin, on hyvin pieni. [/quote] Kuuntelin radiosta tutkimusta, jonka mukaan Suomessa määrätään mielialalääkkeitä n. 10 % turhaan (epäilen kyllä määrää huomattavasti suuremmaksi). Samassa yhteydessä mainittiin, että korkeakoulutetut naiset selviävät traumoista huonoimmin. [/quote]Mielenkiintoista että selviävät huonoimmin, perusteltiinko siinä mitenkään? [/quote] Veikkaan että naiset helpommin sopeutuu ja patoaa asiat sisälleen, he ovat hyviä siinä. Moni kärsivä lapsi on varsinainen ihannelapsi, älykkäät tytöt varsikin a) havaitsee asiat herkästi ja b) käyttää lahjakkuuttaan sopeutumiseen. Riehuva tai muuten oireileva tyhmis saa apua koska hänen hätänsä huomataan.
[/quote]
Itselläni on ihan päinvastainen käsitys tästä. ETtä tytöt ja naiset enemmän uskaltavat näyttää tunteitaan, esim. itkeä, ja puhua myös ongelmistaan ja ahdistuksistaan toisille. Miehet helpommin pitävät kaiken kuorensa sisällä ja viimeiseen asti peittävät ahdistuksensa esiin tuloa.
[/quote]Miehet kasvatetaan pitämään tunteet piilossa! jos näytät tunteet olet heikko nössö luuseri jonka voisi ihan hyvin viedä saunan taakse!
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 16:37"]Miehet kasvatetaan pitämään tunteet piilossa! jos näytät tunteet olet heikko nössö luuseri jonka voisi ihan hyvin viedä saunan taakse![/quote]
Ja tätä kulttuuria pitävät yllä nimenomaan naiset. Naiset väittävät arvostavansa tunteistaan puhuvia ja tunteitaan ilmaisevia miehiä, mutta todellisuus on toinen.
Luoja kun on ahdistava keskustelu. Kaikki asiat mitkä yritän estää mielestäni pulpahtavat pintaan. Itsellä on ongelmana juurikin se, että ymmärtää kaiken järjettömyyden. Kun millään ei ole oikeasti mitään väliä. Tunteet ovat ohimeneviä, mikään ei ole ikuista. Minulla tämä näkyy siinä, että en välitä muiden mielipteistä laisinkaan. Koen että on hankalampaa saada asioista nautintoa ja kokea puhdasta iloa. On muuten tutkittu, että älykkäät ihmiset ovat todennäköisemmin päihderiippuvaisia kuin keskiverto-älykkäät. Tämä selitetään juuri sillä, että älykkäät ymmärtävät elämän "typeryyden", eivätkä kestä sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voiko kiltteys,empaattisuus ja uhrautuminen olla älykkyyttä? Vai tyhmyyttä?
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 19:25"]Voiko kiltteys,empaattisuus ja uhrautuminen olla älykkyyttä? Vai tyhmyyttä?
[/quote]Älykyyttä tiettyyn rajaan saakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 16:20"][quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 16:05"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 12:37"]
Mä luulen, että äly voi nimenomaan haitata mt-ongelmien ratkomisessa, koska lopulta moni mt-ongelma ratkeaa ainoastaan itsekurilla, ja siihen vaaditaan motivaatio. Motivaatio taas syntyy älykkäässä ihmisessä huonosti, koska sellainen tajuaa kaiken turhuuden ja suhteellisuuden helpommin. Miksi jättää pullo avaamatta, porno runkuttamatta, jne. kun palkkio vaivasta saattaa tulla vuosien päästä, mutta todennäköisesti ei koskaan. Todennäköisyyksien ymmärtäminen on myös osa älykkäiden ihmisten ongelmia. On vaikea uhrata elämänsä kun tietää, että todennäköisyys siihen, että raataminen jotenkin palkittaisiin, on hyvin pieni.
[/quote]
Kuuntelin radiosta tutkimusta, jonka mukaan Suomessa määrätään mielialalääkkeitä n. 10 % turhaan (epäilen kyllä määrää huomattavasti suuremmaksi). Samassa yhteydessä mainittiin, että korkeakoulutetut naiset selviävät traumoista huonoimmin.
[/quote]Mielenkiintoista että selviävät huonoimmin, perusteltiinko siinä mitenkään?
[/quote]
Selittäiskö nopea oppimisprosessi tuon? Jos kaiken oppii ja muistaa hyvin, miksi ei myös traumaattisia kokemuksia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 23:31"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 13:59"]
Mä olen testien mukaan huomattavasti keskivertoa älykkäämpi ja olen elämässäni ollut sekä hyvin ongelmainen että nykyisin aika ongelmaton. Siitä näkökulmasta voin analysoida sitä, mikä itsestäni teki aikanaan onnettoman.
Yksi tekijä oli se, että koin aina lapsesta asti olevani erilainen kuin muut. Ajattelin jo lapsena syntyjä syviä, ja minua ihmetytti toiset lapset joita kiinnosti lähinnä tapella siitä onko meidän isä vahvempi kuin teidän isä. Myös muut lapset vieroksuivat minua koska olin mielelläni yksin ja ajatuksissani. Koulussa päädyin kiusatuksi, ja kiusaamista jatkui yläasteen loppuun asti. Tämä aiheutti jonkinlaista sosiaalisten tilanteiden pelkoa.
Toinen juttu on tuo täällä mainittu asioiden liika ajatteleminen. Minäkin mietin kaikkia kauhukuvia maailman tuhoutumisesta, todennäköisyyksistä saada kammottavia tauteja tai vammautua jne. Lapsia en voinut ikinä hankkia, koska tuntui liian todennäköiseltä että prosessissa menisi jokin vikaan. Jos ei jo sikiön kehityksessä tai synnytyksessä, niin entä jos siitä terveydestä huolimatta kasvaisi tässä pahassa maailmassa psykopaatti rikollinen tms?
Kolmas juttu on minua aina seurannut vahva vaistomainen tunne kaiken perimmäisestä tyhjyydestä. Avaruudesta, jossa minä olen merkityksetön pieni sirpale vailla merkitystä tai tarkoitusta. Ja sekin, että MINÄ en lopulta ole mitään, vaan tuntuu olevan vain leima jonka olen yksilönkehityksen aikana lyönyt kasalle käsityksiä koskien 'itseäni'. Minä sanon että olen tämä ruumis, mutta sen kaikki solut uusiutuvat koko ajan, se koostuu eri aineista nyt kuin 10 vuotta sitten. Tai minä sanon että olen se jolla on tietyt arvot, mutta nekin elävät koko ajan, samoin muistot ja haaveet.
Tuo tyhjyyden kuilu on pelottanut minua kunnes lähes nelikymppisenä tapahtui jotain kummallista. Ahdistus siitä asiasta kiihtyi niin että aloin saada paniikkikohtauksia. Mutta jossain vaiheessa yksi erittäin intensiivinen öinen paniikkikohtaus johtikin siihen, että tulin jotenkin täysin kohdanneeksi tyhjyyden ja tulleeksi tutuksi sen kanssa. Ei se enää ollutkaan vihollinen tai pelottava, vaan neutraali asia, jonka kanssa voin elää. Minä olen tyhjyyttä. Kaikki on tyhjyyttä. Ja niin on hyvä.
Tuon kokemuksen jälkeen en ole enää koskaan ottanut elämää enkä maailmaa niin vakavasti, että niitä murehtisin. Keskityn hetken aistimuksiin enkä vastusta edes niitä aistimuksia joita maailma yleensä pitää pahana kuten kivun tai ahdistuksen aistimuksia. Se kaikki on ohimenevää, ilmiömaailmassa kaikki vaihtuu koko ajan. Ja lopulta se kaikki on pohjimmiltaan ei mitään.
[/quote]
Minua juuri tuo "ei mitään" (eli nihilismi) ahdistaa niin suunnattomasti että olen välillä tulla hulluksi. En tiedä miten voisin saada rauhan sen kanssa niin kuin sinä tunnet saaneesi. Juuri se ajatus, että millään ei oikeastaan ole yhtään mitään väliä, ja että tämä silmänräpäyksen kestävä ihmiselämä (tai elämä ylipäätään) on pohjimmiltaan täysin turhaa ja absurdia.
Tavallaan ymmärrän miksi ihmiset tällaisen eksistentialistisen ahdistuksen vallassa haluavat uskoa erilaisiin uskonnollisiin oppirakennelmiin ja lupauksiin ikuisesta elämästä, mutta niin houkuttelevalta kuin se kuolemanpelkoisen egon näkökulmasta kuulostaakin, on se jo ajatuksena kestämätön. Koska mikään mikä on muuttuvaa ei voi olla ikuista. Ja ihmisessä ylipäätään ei ole mitään pysyvää kun sitä asiaa tarkemmin ajattelee. Minäkokemus syntyyy n. kolmen vuoden iässä tietyssä osassa aivoja, ja sen jälkeen ihminen on koko elämänsä tämän minäntunteen, egonsa, orja, jonka suurin pelko on tietoisuus siitä että tämä "minä" lakkaa joskus olemasta eli että kuolema korjaa aivan väistämättä.
Jotenkin näiden ajatusten rinnalla tuntuu aivan tyhjänpäiväisiltä miettiä melkein mitä tahansa arkista asiaa. Jollain tavalla minä ainakin pakenen näitä ajatuksia pinnallisuuteen ja erilaisten nautintojen tavoitteluun, vaikka tiedostan niidenkin täydellisen turhuuden.
Olisi ihan kadehdittavan helppoa jos pystyisi olemaan ajattelematta tällaisia asioita. Siinä mielessä tietynlainen yksinkertaisuus on kyllä ihmiselle siunaus.
[/quote]
Minä muuten myös pitkään koitin lievittää ahdistusta tuosta merkityksettömyyden ja tyhjyyden kokemuksesta erityisesti alkoholilla sekä turhan ostelulla. Olin alkoholin suurkululttaja, sellainen tissuttelija, jotain ikävuodet 25-38. Join, ettei tarvisi ajatella eikä kohdata sitä peruslevottomuutta joka syntyi tyhjyyden ja kuoleman pelosta. Jos en juonut tai muuten paennut nautintoihin, saattoi tulla jopa itsetuhoisia ajatuksia, sellaisia että tämä kaikki on niin tyhjää ja turhaa että miksi haluaisin jatkaa tätä elämistä? En kuitenkaan toisaalta halunnut itsetuhoa vaan pelkäsin sitä, enkä lähimmäisiäkään halunnut sillä satuttaa, joten lievitin vaan kipua juomalla. Sillä tavalla pystyin turruttamaan itseäni sen verran, että vaan jatkoin päivästä toiseen, enkä miettinyt kuinka älytöntä se on.
Siitä rauhan saamisesta. Ei minullakaan valitettavasti ole mitään neuvoja oikein antaa miten sen voisi muut saavuttaa. Itsehän tosiaan vaan lähinnä jotenkin "hajosin" lopulta omaan tuskaani, antauduin sille kun en muuta pystynyt. En voi kehua että olsiin jollain psyykkisellä työllä tai ajattelemalla ratkaissut ongelmani tai rakentanut hienon maailmankuvan joka tyydyttää. Ei, minä vaan pakon edessä antauduin ja annoin itselleni luvan jotenkin henkisesti kuolla ja hajota. Nykyisin tuntuu, ettei minussa enää oikein ole sitä osaa, joka niin kauheasti pelkäsi ja oli levoton. On vain rauhallinen läsnäolo, joka ei tee asioista ongelmia. Kaikki on kaaost aja kaikki on tyhjää, mutta minä olen kaaoksen olento, osa sitä kaaosta, ja ilmennyttä tyhjyyttä. Olen kotonani juuri tässä ja nyt.
Älykäs näkee asioiden syy-seuraussuhteet ja ihmisten täysin toivottoman typeryyden, ilkeyden ja itsekkyyden. Älykäs ajattelee liikaa.
Tuota että älykäs ei olisi kiinnostunut arkiasioista tai voisi nauttia pienistä asioista, en kyllä ihan usko. Älykäs saattaa olla myös ihminen joka ymmärtää että elämä on nimenomaan tässä ja nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 10:46"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 23:31"]
Tuon kokemuksen jälkeen en ole enää koskaan ottanut elämää enkä maailmaa niin vakavasti, että niitä murehtisin. Keskityn hetken aistimuksiin enkä vastusta edes niitä aistimuksia joita maailma yleensä pitää pahana kuten kivun tai ahdistuksen aistimuksia. Se kaikki on ohimenevää, ilmiömaailmassa kaikki vaihtuu koko ajan. Ja lopulta se kaikki on pohjimmiltaan ei mitään.
[/quote]
Siitä rauhan saamisesta. Ei minullakaan valitettavasti ole mitään neuvoja oikein antaa miten sen voisi muut saavuttaa. Itsehän tosiaan vaan lähinnä jotenkin "hajosin" lopulta omaan tuskaani, antauduin sille kun en muuta pystynyt. En voi kehua että olsiin jollain psyykkisellä työllä tai ajattelemalla ratkaissut ongelmani tai rakentanut hienon maailmankuvan joka tyydyttää. Ei, minä vaan pakon edessä antauduin ja annoin itselleni luvan jotenkin henkisesti kuolla ja hajota. Nykyisin tuntuu, ettei minussa enää oikein ole sitä osaa, joka niin kauheasti pelkäsi ja oli levoton. On vain rauhallinen läsnäolo, joka ei tee asioista ongelmia. Olen kotonani juuri tässä ja nyt.
[/quote]
Mä olin jossain vaiheessa terapiassa ja siellähän yritetään juuri tuota että tietoisesti väännetään tulkintaa ja ahdistusta asioista johonkin toiseen suuntaan. Nyt kun myöhemmin on ollu vaikeita aikoja ja traumatisoivia asioita niin nimenomaan tuo "tuskaansa hajoaminen" on kuitenkin tarjonnu mahdollisuuden irtautua ahdistuksesta ja tuonu sellaisen vapautumisen jota terapia ei ikinä. Toki asioiden järjellä miettiminenkin sitten myöhemmässä vaiheessa varmaan auttaa.
Mulle ajatus asioiden merkityksettömyydestä on lohdullinen, ei ahdistava.
Siksi koska älykkäät eivät ole älykkäitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 22:03"]
En tiedä lasketaanko minua älykkääksi mutta tiedostan maailman turhuuden jonka takia minun on vaikea sopeutua tavalliseen elämään. En pidä merkityksellisenä mitään "normaalia" kuten työtä, omakotitaloa tai kunniamainintoja. Arvostan lähinnä terveyttä, vapautta ja vapaa-aikaa, ja ihmettelen miksi ihmiskunta haluaa raataa aamusta iltaan minun näkemykseni mukaan ei-minkään takia. Minusta riittäisi kun ihmiskunta yhdessä panostaisi vain siihen että kaikilla on katto pään päällä ja ruokaa ja terveyspalvelut. En kuitenkaan jättäydy yhteiskunnan elätettäväksi koska se ei ole mielestäni oikein. Elämä tällaisenaan on vähän ankeaa.
[/quote]
Ihan samat ajatukset mullakin. Minusta tuntuu järjettömältä, että ihmiskunta tuottaa vaurautta eri muodoissaan enemmän kuin koskaan ennen, mutta silti on edelleen nälänhätää ja köyhyyttä ja äärimmäistä eriarvoisuutta.
Tuntuu myös hullulta, että ihminen on kehittänyt koneita ja tekniikkaa vapauttaakseen itsensä rutiinityön ikeestä, mutta silti edelleen useimmat joutuvat tekemään töitä 40 h viikossa. Minusta olisi järkevämpää pyrkiä kohti sitä, että ihmisten elatuksen ansaitsemiseksi tekemän työn määrää voitaisiin vähentää. Tiedä mikä uusi renessanssi siitä syntyisi, jos suuri määrä ihmisiä vapautuisi käyttämään mielensä mukaan luovuuttaan ja kykyjään siihen mihin oikeasti haluaa, ilman että palkkatyö nielee ajan ja voimat.
Myös minun haaveeni olisi tuollainen että kaikille taattaisiin kokonaistuotteesta riittävä elintaso. Mutta se on suurin pettymys, että suurin osa ihmiskunnasta ei sitä halua. He haluavat mieluummin kilpailuyhteiskunnan, jossa on voittajia ja häviäjiä, siinä toivossa että ehkä he itse pääsevät sinne voittajapuolelle, saavat enemmän omaisuutta ja kaikkea muuta kuin keskiverto. Itseäni ei kiinnosta tuollainen yhä enemmän tavoittelu ja kilpaileminen toisia vastaan, joten tämä koko kapitalistinen järjestelmä tuntuu minulle vastenmieliseltä.
Kyllähän typerät on tyytyväisiä, eivät nää juuri oman perheen ulkopuolelle.
Eräällä ystävälläni on erittäin korkea älykkyysosamäärä, hyvä ihmistuntemus ja sosiaaliset taidot, korkea musiikillinen älykkyys ja empatiakykyä vaikka muille jakaa, mutta elämänhallinta aivan retuperällä. Kodinhoito ei suju ja usein hän tekee käytännön asiat ns "vaikeimman kautta". Stressaantuu myös helposti. En tiedä mistä voisi johtua, mutta jännä kuulla että muutkin ovat huomanneet samaa...
Tuli tässä mieleen hyvä esimerkki tällaisesta älykkäästä ja ongelmaisesta ihmisestä. The Doorsin laulaja Jim Morrison, suurin osa varmaan hänet tietääkin. Hänen äo oli 149 ja käytti päihteitä minkä kerkesi ja lopulta kuolikin sitten alkoholismin aiheuttamaan sydänkohtaukseen.
Toisena esimerkkinä myös Nancy Spungen. Sex Pistolsin basistin tyttöystävä. Äo hänelläkin korkea ja samanlaista päihteitä ja ongelmaa hänenkin elämänsä oli.
Mä olen huomannut, että akateemiset ihmiset eivät osaa kasvattaa lapsia.
[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 11:40"]
Mä olen huomannut, että akateemiset ihmiset eivät osaa kasvattaa lapsia.
[/quote]
Miksi tilastollisesti sitten akateemisten lapsilla menee kaikilla osa-alueilla paremmin?
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 16:26"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 16:20"][quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 16:05"] [quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 12:37"] Mä luulen, että äly voi nimenomaan haitata mt-ongelmien ratkomisessa, koska lopulta moni mt-ongelma ratkeaa ainoastaan itsekurilla, ja siihen vaaditaan motivaatio. Motivaatio taas syntyy älykkäässä ihmisessä huonosti, koska sellainen tajuaa kaiken turhuuden ja suhteellisuuden helpommin. Miksi jättää pullo avaamatta, porno runkuttamatta, jne. kun palkkio vaivasta saattaa tulla vuosien päästä, mutta todennäköisesti ei koskaan. Todennäköisyyksien ymmärtäminen on myös osa älykkäiden ihmisten ongelmia. On vaikea uhrata elämänsä kun tietää, että todennäköisyys siihen, että raataminen jotenkin palkittaisiin, on hyvin pieni. [/quote] Kuuntelin radiosta tutkimusta, jonka mukaan Suomessa määrätään mielialalääkkeitä n. 10 % turhaan (epäilen kyllä määrää huomattavasti suuremmaksi). Samassa yhteydessä mainittiin, että korkeakoulutetut naiset selviävät traumoista huonoimmin. [/quote]Mielenkiintoista että selviävät huonoimmin, perusteltiinko siinä mitenkään? [/quote] Veikkaan että naiset helpommin sopeutuu ja patoaa asiat sisälleen, he ovat hyviä siinä. Moni kärsivä lapsi on varsinainen ihannelapsi, älykkäät tytöt varsikin a) havaitsee asiat herkästi ja b) käyttää lahjakkuuttaan sopeutumiseen. Riehuva tai muuten oireileva tyhmis saa apua koska hänen hätänsä huomataan.
[/quote]
Itselläni on ihan päinvastainen käsitys tästä. ETtä tytöt ja naiset enemmän uskaltavat näyttää tunteitaan, esim. itkeä, ja puhua myös ongelmistaan ja ahdistuksistaan toisille. Miehet helpommin pitävät kaiken kuorensa sisällä ja viimeiseen asti peittävät ahdistuksensa esiin tuloa.
Toisaalta joskus tuntuu että vaikka sitä puhumista ylistetään, se ei aina ole kovin optimaalinen ratkaisu. Itse olen nainen mutta tyyliltäni tässä miehinen. Olen niitä "synkkä metsäs ja kirkas taivas ne kuulee mun surujani"-ihmisiä, jotka en halua ihmisille puhua tai näyttää tunteitani vaan käsittelen ne itse. Ja minä tunnun selviävän huomattavan hyvin kaikenlaisista raskaista elämän tapahtumasta verrattuna moniin puhujiin, jotka juuttuvat ongelmiinsa pitkiksi ajoiksi. Minä vaan käyn vähän huutoitkemässä yksin jossain, vedän muutamat kännit ja jatkan elämääni.