Vahinkovauva ja pieni ikäero. Miten jaksan!
Kondomi oli käytössä mutta rikkoontui. Jälkiehkäisystä huolimatta raskaana ollaan varmaan kohta rv 8. Ikäeroksi tulisi noin 1v ja 10 kk. Muitakin lapsia on mutta ovat jo koululaisia. Mietin jaksamistani koska mies ei enää osallistu kotitöihin eikä lasten koulunkäyntiin tai harrastuksiin. Hän ei siis töissä käynnin lisäksi tee mitään. Hänestä on tullut kuin iso lapsi joka jättää kaikki siihen missä on viimeksi tarvinnut. Astiat, ruuat, likapyykit ym. Keskustelua olen yrittänyt mutta ei tuloksia. Joskus harvoin hän laittaa jotain ruokaa (yleensä vain itselleen) ja keittiö on sen näköinen! Periaatteessa olisin siis yksin vastuussa kaikista kotihommista ja kaks vuotiaasta ja vauvasta. Muilla kokemuksia? Mietin myös että sama olisi varmaan kun olisin yh.
Kommentit (90)
Eiköhän sinun kannattaisi keskustella tästä vastuun jakamisesta siellä kotona? Taitaa tulla isompi hyöty siitä. Miettikää asia yhdessä miehen kanssa.
Olen miettinyt sitä mutta tullut siihen tulokseen että vain jos olisi vaikeasti vammainen. Kuten olen päättänyt muidenkin raskauksien kohdalla. Voihan se olla että niin vielä käy. Kyselen kokemuksia ja tukea tilanteeseeni. Varmasti joku on tai on ollut samanlaisessa tilanteessa! ? Ap.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 07:59"]
Eiköhän sinun kannattaisi keskustella tästä vastuun jakamisesta siellä kotona? Taitaa tulla isompi hyöty siitä. Miettikää asia yhdessä miehen kanssa.
[/quote]
Ei taas näitä jotka eivät osaa lukea!!! Huomaatko kertoi että on yrittänyt keskustella mutta ei tulosta.
Olen yrittänyt keskustelua, ei tuloksia. Mies ei halua puhua. Puolustelee vaan itseään ja on muka aina oikeassa. Yritetty on kuten kirjoitin!
No onhan tuo tilanne sellainen, että mies täytyy saada tajuamaan. Että keskustellä pitää ihan oikeasti, eikä vaan yrittää.
Ja 6. Siis Ap. En muistanut laittaa!
Ei millään pahalla, mutta ei se että mies ei tee kotitöitä ei ole ollenkaan sama kuin yksinhuoltajuus. Lapsillasi ei ole hylkäämisen ja perheen hajoamisen kokemuksia. Kokemuksia syrjinnästä sen takia että ovat erilaisesta perheestä, sinua ei katsota kuin halpaa makkaraa. Sinä et ole köyhyysloukussa, etkä joudu juoksemaan lastenvalvojalla ja sossussa. Ole onnellinen ydinperheestäsi ja lapsistasi et tunnu ymmärtävän mitä sinulla on, mutta niinhän se on että usein sen tajuaa vasta kun sen menettää.
Idiootti olet jos päätät saattaa lapsen maailmaan kun parisuhde ei toimi. Jos mies ei osaa pitää huolta perheestään nyt kun lapsia on jo niin miten luulet että uudellekin lapselle käy?? Vastuutonta.
No tuohan on helppo ikäero, meidän lapsilla vain 1v 3kk iläeroa.
Turhaan valitat.
Mutta neuvokaapa miten puhutaan sellaisen kanssa joka ei halua puhua? Asiallisesti olen yrittänyt. Keksii koko ajan puolustuksia itselleen, poistuu paikalta tai hermostuu. Ap.
Meillä on kolme lasta ikäeroilla 1v 4kk ja lähes tasan 2v. Ilman tukiverkkoja, ilman miehen osallistumista, mitä nyt kahden isomman kanssa välillä on. Olen selvinnyt hengissä, mut parisuhde on niin vaikea, että olen varmaan kohta yh.... Sanoisin, että eihän tuo ole edes mikään paha ikäero, ja että varmasti pärjäät! Vauva voi päinvastoin tuoda vain lisää iloa elämään. Tsemppiä!
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 08:04"]
No onhan tuo tilanne sellainen, että mies täytyy saada tajuamaan. Että keskustellä pitää ihan oikeasti, eikä vaan yrittää.
[/quote]
Keskustella oikeasti.. no ethän sä voi muuta kuin yrittää, jos toinen ei osallistu et sä sitä keskustelua "oikeammaksi" siitä saa.
No jaksatko hoitaa ihan kaiken yksin? Jos et niin kannattaako uutta vauvaa tehdä?
Minä olen myös sitä mieltä, että ei enää yhtään lasta tuohon tilanteeseen! Ja jos nyt välttämättä haluat sen lapsen, niin sitten ukko pihalle tai ukossa on tapahduttava hurja muutos.
Imo, koska Suomessa on aborttioikeus, ei ole oikeutta valittaa elämän rankkuudesta lasten takia kun kyse on kuitenkin loppupeleissä omasta valinnasta.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 08:07"]
Ei millään pahalla, mutta ei se että mies ei tee kotitöitä ei ole ollenkaan sama kuin yksinhuoltajuus. Lapsillasi ei ole hylkäämisen ja perheen hajoamisen kokemuksia. Kokemuksia syrjinnästä sen takia että ovat erilaisesta perheestä, sinua ei katsota kuin halpaa makkaraa. Sinä et ole köyhyysloukussa, etkä joudu juoksemaan lastenvalvojalla ja sossussa. Ole onnellinen ydinperheestäsi ja lapsistasi et tunnu ymmärtävän mitä sinulla on, mutta niinhän se on että usein sen tajuaa vasta kun sen menettää.
[/quote]
Onko sulla silmälasit? Hän kirjoitti jossitellen, ei suoraan verrannut yksinhuoltajuuteen.
Nyt oikeasti! Te, jotka "kehuskelette", että meillä on näin pieni ikäero ja koska minä jaksan, niin huonommin jaksavat ovat nollia. Aivan älyvapaata! Ihmisillä on eri asioissa erilaiset sietokyvyt. Joku väsyy jostain, mistä toinen ei. Ja kun joku väsyy, ei syyllistäminen tai "kyllä minä vaan jaksan"-asenne auta mitään.
Elämässä ei ikinä ole kyse vain yhdestä asiasta, esim. lasten ikäerosta, vaan kokonaisuudesta! Ihmisillä on erilaiset taustat ja elämäntilanteet, siksi on todella asiatonta vedota siihen, että se yksi asia pitää jaksaa, "koska minäkin, vaikka mulla on varmasti vaikeampaa".
Ootko uhannut jättäväsi, reagoiko siihen mitenkään? Minä kun uhkasin jättäväni, ei hetkauttanut mutta kun ensimmäiset muuttolaatikot ilmestyivät alkoi tiskiharja kummasti heilumaan. Mutta tämä nyt vain minun oma kokemukseni.
Ap tässä. Kiitos ainakin asiallisesti kirjoittaneille. Tarkennan sen verran että uskon kyllä henkisesti jaksavani, pyöritänhän nytkin perhettä yksin. Mutta entäs jos vauvalla vaikka koliikki? Milloin pystyn nukkumaan? Miten sitten jaksan? Tämäkin on sitä jossittelua mutta tämmösiäkin mietin.
Olisiko abortti mitään?