Naapuri varasti kantarellit
Ollaan mökkeilemässä ja iltapäiväkahvin aikaan huomasin, että saunan takana vilkkui jotakin punaista. Menin katsomaan, siellä oli naapuri poimimassa kantarelleja. Saunan seinästä oli alle 10 metriä sieniin, ja sanoinkin, ettei jokamiehenpikeus salli tulla poimimaan noin läheltä. Naapuri sanoi omistavansa metsän, jossa sienet kasvavat (se on kyllä totta), kun sauna on rakennettu ihan rajaan. Olin säästänyt sieniä itselleni, niistä olisi saanut huomiseksi kantarellikastikkeen. Saako noin läheltä rakennuksia tulla poimimaan sieniä tai marjoja?? Olen kuullut, ettei pihapiiriin saisi tulla.
Kommentit (57)
[quote author="Vierailija" time="30.08.2014 klo 16:26"]
[quote author="Vierailija" time="30.08.2014 klo 16:02"]
Yksi parhaita provoja aikoihin. Tosi hyvä ja aidon tuntuinen. Oikeesti ei noin saatanan tyhmää ihmistä olekaan, ettei ymmärrä mitä eroa on pihapiirillä ja toisen omistamalla maalla. Meinaatko, että jos naapurilla olisi siinä sun saunan vieressä omalla maallaan vaikka uima-allas, voisit siinä pulahtaa, kun on siinä sun maagisessa "pihapiirissä"?
Ne jotka ovat rippusen maata ostaneet, ajattelevat jotenkin huikealla tavalla, että muutaman tuhannen neliön tontilla on useaman hehtaarin pihapiiri... Jos sulla olisi omaa maata jokunnen hehtaari ja naapuri tulisi sun maalle muutaman kymmenen metrin päähän rakennuksesta sieneen, tällöin olisi kyse tästä pihapiiri-asiasta.
[/quote]
Ei ole provo! Uima-allas vertaus on huono, kun senhän olisi naapuri rakentanut siihen. Nyt on kyse siitä, että AINA sanotaan, ettei rakennusten läheltä saa tulla poimimaan jokamiehenoikeudella. Ja nyt poimittiin 10 metrin päässä meidän saunasta. Sieniä tai marjoja ei maanomistaja omista, ne ovat kaikkien poimittavissa. Minä olin sieniä säästänyt huomiseksi ja LUOTIN siihen, ettei toisten nurkkiin tulla.
Ap
[/quote]
Kirjoitit sen itse "ne ovat kaikkien poimittavissa". Myös sen metsän omistavan naapurisi...
Ehkäpä opit tästä jotain.

kukahan siellä on ja kenen nurkissa? :D
olet asiassa väärässä, vaikka omistaisit itsekin tuon metsän vajaa 10 m jostain sivussa olevasta saunarakennuksesta ei kuulosta kovin tuppautuvalta.
Rakentamalla saunan ihan tontin reunaan olette hyväksyneet sen, että lähes saunalle asti saa toisen tontin omistaja tulla. Jos haluaa enemmän yksityisyyttä, pitää rakentaa syvemmälle.
Sori vaan, mutta pihapiiri ei ulotu toisen tontille.
[quote author="Vierailija" time="30.08.2014 klo 16:26"]
[quote author="Vierailija" time="30.08.2014 klo 16:02"]
Yksi parhaita provoja aikoihin. Tosi hyvä ja aidon tuntuinen. Oikeesti ei noin saatanan tyhmää ihmistä olekaan, ettei ymmärrä mitä eroa on pihapiirillä ja toisen omistamalla maalla. Meinaatko, että jos naapurilla olisi siinä sun saunan vieressä omalla maallaan vaikka uima-allas, voisit siinä pulahtaa, kun on siinä sun maagisessa "pihapiirissä"?
Ne jotka ovat rippusen maata ostaneet, ajattelevat jotenkin huikealla tavalla, että muutaman tuhannen neliön tontilla on useaman hehtaarin pihapiiri... Jos sulla olisi omaa maata jokunnen hehtaari ja naapuri tulisi sun maalle muutaman kymmenen metrin päähän rakennuksesta sieneen, tällöin olisi kyse tästä pihapiiri-asiasta.
[/quote]
Ei ole provo! Uima-allas vertaus on huono, kun senhän olisi naapuri rakentanut siihen. Nyt on kyse siitä, että AINA sanotaan, ettei rakennusten läheltä saa tulla poimimaan jokamiehenoikeudella. Ja nyt poimittiin 10 metrin päässä meidän saunasta. Sieniä tai marjoja ei maanomistaja omista, ne ovat kaikkien poimittavissa. Minä olin sieniä säästänyt huomiseksi ja LUOTIN siihen, ettei toisten nurkkiin tulla.
Ap
[/quote]
Voi hyvä ihme, tuo pihapiiriasia on tarkoitettu suojelemaan MAANOMISTAJAA, ei niin että "rakennus-pihapiiri" auttaisi tilanteessa, jossa maanomistaja noukkii sienet OMASTA metsästään.
Siis jos itse omistat metsää pihapiirisi ympärillä, sinne ei sitten joku ventovieras saa tulla noukkinaan sieniä.
Toivottavasti kuitenkin olet vaan provo, muutenhan tää on täysin uskomatonta jankkausta.
"Kotirauhan suoja on voimassa vain hallinnassa olevalla alueella. Pihapiireillä ei ole "suojavyöhykettä", joka ulottuisi hallinnassa olevan alueen ulkopuolelle. Pihapiirikin käsittää yleensä vain asunnon välittömän lähiympäristön. Pihapiirillä tulee olla pihapiirin tunnusmerkit, josta tietää, että alue on otettu erityiseen käyttötarkoitukseen. Taimikko ja villivattupuskat eivät ole pihapiirin tunnusmerkkejä. Metrimääräistä määritelmää ei ole. Yksityisyyden suojavyöhyke riippuu maasto-olosuhteista."
http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Usein_kysytyt_kysymykset_jokamiehenoikeu(17111)
10m saunarakennuksen takana ei ole pihapiiriä.
Pakko kai sulle on vielä sekin vääntää, että olisitko tosiaan sitä mieltä että jos naapuritontilla olisi samanlainen möikki ja sauna, mutta hiukan kauempana sienistä (vaikka 20 m) kuin sinun saunasi, niin sinä voisit "varata" ja poimia sienet juuri SINUN käyttöön. Kun niitä vieraitakin tulee sunnuntaina. Itsellä juuri samalla tavalla ajatteleva anoppi joka syyttää tyhjää katiskaakin siitä että nkalat ovat menneet naaputin katiskaan kun on laittanu sen hänen vakiokivensä lähettyville juuti kun HÄN halusi kalakeittoa vierailleen. Mokoma naapuri! Pidä tunkkisi!
[quote author="Vierailija" time="30.08.2014 klo 16:26"]
[quote author="Vierailija" time="30.08.2014 klo 16:02"]
Yksi parhaita provoja aikoihin. Tosi hyvä ja aidon tuntuinen. Oikeesti ei noin saatanan tyhmää ihmistä olekaan, ettei ymmärrä mitä eroa on pihapiirillä ja toisen omistamalla maalla. Meinaatko, että jos naapurilla olisi siinä sun saunan vieressä omalla maallaan vaikka uima-allas, voisit siinä pulahtaa, kun on siinä sun maagisessa "pihapiirissä"?
Ne jotka ovat rippusen maata ostaneet, ajattelevat jotenkin huikealla tavalla, että muutaman tuhannen neliön tontilla on useaman hehtaarin pihapiiri... Jos sulla olisi omaa maata jokunnen hehtaari ja naapuri tulisi sun maalle muutaman kymmenen metrin päähän rakennuksesta sieneen, tällöin olisi kyse tästä pihapiiri-asiasta.
[/quote]
Ei ole provo! Uima-allas vertaus on huono, kun senhän olisi naapuri rakentanut siihen. Nyt on kyse siitä, että AINA sanotaan, ettei rakennusten läheltä saa tulla poimimaan jokamiehenoikeudella. Ja nyt poimittiin 10 metrin päässä meidän saunasta. Sieniä tai marjoja ei maanomistaja omista, ne ovat kaikkien poimittavissa. Minä olin sieniä säästänyt huomiseksi ja LUOTIN siihen, ettei toisten nurkkiin tulla.
Ap
[/quote]
Ei tietenkään TOISEN pihaan TOISEN maa-alueella saa tulla. Mutta kyllä jokainen ihminen saa OMAA pihaansa ja OMAA maa-aluettaan käyttää niinkuin haluaa, ihan sen rajoille saakka. Jokamiehen oikeus koskee nimenomaan niitä henkilöitä, jotka käyttävät TOISTEN maa-alueita ja sen takia siihen on lisätty se pihapiirirajaus, etteivät vieraat ihmiset käy TOISTEN mailla pihalla saakka noukkimassa marjoja. Oman maa-alueen käyttöön tämä ei liity mitenkään, kyllä sitä omaa maataan saa käyttää ja hyödyntää vapaasti, huolimatta siitä, miten lähelle tai kauas naapuri on tontirajoista rakentanut. Kunhan pysyy sillä omalla maa-aluellaan. Sitten toki jos ylittää sen naapurin tontin puolelle, niin se on sitten taas eri asia. Mutta sinun pihapiirisi päättyy viimeistään tasan siihen kohtaan, missä tonttisi/maa-alueesi raja on.
[quote author="Vierailija" time="30.08.2014 klo 15:37"]
Ollaan mökkeilemässä ja iltapäiväkahvin aikaan huomasin, että saunan takana vilkkui jotakin punaista. Menin katsomaan, siellä oli naapuri poimimassa kantarelleja. Saunan seinästä oli alle 10 metriä sieniin, ja sanoinkin, ettei jokamiehenpikeus salli tulla poimimaan noin läheltä. Naapuri sanoi omistavansa metsän, jossa sienet kasvavat (se on kyllä totta), kun sauna on rakennettu ihan rajaan. Olin säästänyt sieniä itselleni, niistä olisi saanut huomiseksi kantarellikastikkeen. Saako noin läheltä rakennuksia tulla poimimaan sieniä tai marjoja?? Olen kuullut, ettei pihapiiriin saisi tulla.
[/quote]
Naapuri ei tarvitse jokamiehenoikeutta poimiakseen kantarellit OMALTA MAALTAAN, maanomistajan oikeudella hän voi niin tehdä.
[quote author="Vierailija" time="30.08.2014 klo 16:50"]

Ei maanomistajalla ole mitään "maanomistajan oikeutta"sieniin. Sienet ja marjat kuuluvat jokamiehille, ei maanomistajille. Maanomistaja voi sitten poimia sieniä jokamiehenä.
[quote author="Vierailija" time="30.08.2014 klo 17:32"]

ei tässä ollut niinkään kyse sienistä vaan niiden sijainnista...
Hyvä että naapuri sai omansa pois ennenkuin SINÄ kähvelsit.
Kyllähän se naapuri saa omalla tontillaan liikkua ihan mihin vaan ja vaikka poimia ne sienet. Vai ootko sitä mieltä että ei saa omalla tontillaan sieniä poimia?
[quote author="Vierailija" time="30.08.2014 klo 17:45"]

Saa se naapuri liikkua, mutta JOKAMIEHENOIKEUS SUOJAA RAKENNUSTEN LÄHEISYYDET. Mun piti poimia ne sienet huomiseen kastikkeeseen, olin niitä jo monta päivää katsellut. Mä LUOTIN siihen, että jokamiehenoikeuden suojaa kunnioitetaan eikä tulla toisten saunan viereen poimimaan.
Ap
[quote author="Vierailija" time="30.08.2014 klo 18:20"]

Tämän jutun täytyy olla PROVO, eihän kukaan muuten voi olla noin TAUKKI. Sienet eivät olleet TEIDÄN TONTILLANNE. Kuka tahansa OHIKULKIJA olisi voinut ne käydä sieltä noukkimassa. PIHAPIIRI ei liity asiaan, kun ette omista kyseistä METSÄÄ. KOTIRAUHA koskee teidän OMAA TONTTIANNE.
"Kotirauhan suoja on voimassa vain hallinnassa olevalla alueella. Pihapiireillä ei ole "suojavyöhykettä", joka ulottuisi hallinnassa olevan alueen ulkopuolelle. Pihapiirikin käsittää yleensä vain asunnon välittömän lähiympäristön. Pihapiirillä tulee olla pihapiirin tunnusmerkit, josta tietää, että alue on otettu erityiseen käyttötarkoitukseen. Taimikko ja villivattupuskat eivät ole pihapiirin tunnusmerkkejä. Metrimääräistä määritelmää ei ole. Yksityisyyden suojavyöhyke riippuu maasto-olosuhteista."
Lähde: http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Usein_kysytyt_kysymykset_jokamiehenoikeu(17111)
[quote author="Vierailija" time="30.08.2014 klo 18:20"]
[quote author="Vierailija" time="30.08.2014 klo 17:45"]
Kyllähän se naapuri saa omalla tontillaan liikkua ihan mihin vaan ja vaikka poimia ne sienet. Vai ootko sitä mieltä että ei saa omalla tontillaan sieniä poimia?
[/quote]
Saa se naapuri liikkua, mutta JOKAMIEHENOIKEUS SUOJAA RAKENNUSTEN LÄHEISYYDET. Mun piti poimia ne sienet huomiseen kastikkeeseen, olin niitä jo monta päivää katsellut. Mä LUOTIN siihen, että jokamiehenoikeuden suojaa kunnioitetaan eikä tulla toisten saunan viereen poimimaan.
Ap
[/quote]
...anna jo olla.....
Saako naapurin tontille rakentaa?
[quote author="Vierailija" time="30.08.2014 klo 15:45"]
[quote author="Vierailija" time="30.08.2014 klo 15:43"]
Ei hyvää päivää, NAAPURI saa toki kerätä OMASTA metsästään sieniä, vaikka sun saunan takaa, jos haluaa.
[/quote]
Mutta eihän se naapuri niitä sieniä omista. Sienet ja marjat on jokamiehenoikeuden alaisia tuotteita ja kaikkialla sanotaan, ettei rakennusten nurkilta saa käydä keräämässä.
Ap
[/quote]Avaukseen laitoit, että "naapuri varasti kanttarellit". Miten niin varasti, ja keneltä? Sinulta?
[quote author="Vierailija" time="30.08.2014 klo 16:26"]
[quote author="Vierailija" time="30.08.2014 klo 16:02"]
Yksi parhaita provoja aikoihin. Tosi hyvä ja aidon tuntuinen. Oikeesti ei noin saatanan tyhmää ihmistä olekaan, ettei ymmärrä mitä eroa on pihapiirillä ja toisen omistamalla maalla. Meinaatko, että jos naapurilla olisi siinä sun saunan vieressä omalla maallaan vaikka uima-allas, voisit siinä pulahtaa, kun on siinä sun maagisessa "pihapiirissä"?
Ne jotka ovat rippusen maata ostaneet, ajattelevat jotenkin huikealla tavalla, että muutaman tuhannen neliön tontilla on useaman hehtaarin pihapiiri... Jos sulla olisi omaa maata jokunnen hehtaari ja naapuri tulisi sun maalle muutaman kymmenen metrin päähän rakennuksesta sieneen, tällöin olisi kyse tästä pihapiiri-asiasta.
[/quote]
Ei ole provo! Uima-allas vertaus on huono, kun senhän olisi naapuri rakentanut siihen. Nyt on kyse siitä, että AINA sanotaan, ettei rakennusten läheltä saa tulla poimimaan jokamiehenoikeudella. Ja nyt poimittiin 10 metrin päässä meidän saunasta. Sieniä tai marjoja ei maanomistaja omista, ne ovat kaikkien poimittavissa. Minä olin sieniä säästänyt huomiseksi ja LUOTIN siihen, ettei toisten nurkkiin tulla.
Ap
[/quote]
Se puhe rakennusten lähelle tulemisesta ei koske maanomistajaa. Pihapiirikielto on jokamiehenoikeuksien rajaus, ja jokamiehenoikeudet tarkoittavat ei-maanomistajien oikeutta käyttää maata siten, että maata ei vahingoiteta.